lauantai 4. helmikuuta 2017

Jokaisella on oikeus oman näköiseen elämään ja kaikkiin tunteisiin

Saan ajoittain palautetta kommentoijilta henkilökohtaisesta elämästäni. Eilen illalla sain palautetta siitä, että minulla ei ole oikeutta tuntea masennusta, koska elän niin hyvää elämää. Tulin palautteesta yleismaailmallisesti surulliseksi, kaikkien masennusta tuntevien puolesta, että on jokin taho, joka määrittelee ihmisen oikeuden masennukseen. Masennushan ei katso aikaa, paikkaa, ei lompakon kokoa, ei elämäntilannetta, masennus voi olla kaiken elämässä koetun surun leikkauspiste. Jollekin syvästi masentuneella vastaava kommentti voi olla myös viimeinen tuomio. Kuten moni empaattinen ihminen tiedostaa, masentunut on ihminen, joka tuntee itsensä tässä yhteiskunnassa hylkiöksi, mitättömyydeksi, jolla ei ole ihmisarvoa. Olisi outoa olla myös koko ajan onnellinen ja koko vallitseva onnellisuuden tila onkin hypoteesi, pelkkä utopia.




En itse kärsi masennuksesta, mutta olen masennuksen 30-vuotiaana burn outin kautta kokenut. Kyseinen burn out opetti kuuntelemaan itseäni paremmin ja vaikka tuon jälkeen on elämä heitellyt rajulla kädellä, en ole enää katkennut, vaan taipunut. Opin siten tuosta episodista jotain. Siltikin burn out jätti tietynlaisen jäljen, pelon häivähdyksen tunteen siitä, että ihminen voi joskus katketa, meillä kaikilla on oma murtumispiste.

Helmikuussa tunnen yleistä vetämättömyyttä pitkällisen pimeän ajan kupatessa kesän tuomat energiavarastot tyhjiksi. Helmikuu on myös henkilökohtaisesti erityisesti muistutus tyttäreni ensimmäisen vuoden elintaistelusta, pallolaajennuksesta, avosydänleikkauksesta, pitkittyneestä teho-osasto ajasta jetin eli sydämen ylikierroksen takia. Uskon, että jokainen joka on pelännyt lapsensa menehtyvän, nähnyt lapsen kamppailut, kivun ja elintaistelun, ymmärtää mistä puhun ja miten tuollainen kokemus jättää elinikäiset jäljet ihmiseen. Taistelu ei ole myöskään ohi, vaan tyttäreni on aina sydänlapsi ja mitä se hänen kohdalla merkitsee, sen tulevaisuus näyttää. Uskon, että ihmisen tuoksumuisti, kokemusmuisti on niin vahva, että vanha trauma nousee pintaan samankaltaisissa olosuhteissa. 

Kaikkien omien tuskien kipupisteiden kautta, en lähde koskaan arvostelemaan toisen elämää, koska en ole toisen saappaissa seisonut. Mitä ystävien ja eri ihmisten kanssa myös elämän aikana olen jutellut, kaikilla on omat murheensa, traumat ja kipupisteensä. On tietämättömyyttä olettaa muuta, että vain omassa elämässä on taistelua ja kärsimystä ja että muilla, kuten tässä tapauksessa bloggaajalla, joka näyttää blogissaan murto-osan elämästään, elää bloggaaja jotenkin onnellisempaa elämää. En usko, että moni haluaa saappaisiini, kun on niissä hetken kävellyt. Enkä myös itse halua elää kenenkään toisen elämää, oma elämäni, minun taakkani, murheeni ja onneni. 




Hometalo-oikeudenkäyntiä tai uusperheen kuvioita, en tässä enää edes lähde avaamaan, sillä tällä hetkellä taistelemme jo muiden asioiden äärellä, kahden muistisairaan vanhuksen huoltamisen ja hoitamisen kanssa ja myös olemme käyneet pitkällisen murheellisen episodin tyttären kiusaamisen vuoksi. Olemme mieheni kanssa kokeneet murheiden suhteen jo yhden ihmiselämän ja arvostan nykyistä elämäämme suuresti. Myös sitä, että olemme pystyneet kääntämään murheet voimavaroiksi, jotka ovat hitsanneet meidät lujasti yhteen.

Koska tämän hetkiset murheet koskettavat muita ihmisiä ja vaikka vievät pääsääntöisesti tällä hetkellä kaiken huomiomme, en blogiini luonnollisesti kirjoita läheistemme asioista tämän enempää. Blogini aion jatkossakin pitää sillisalaattina, jossa on suruja, iloja, virtsavaivoja, kynsilakkoja, eläimiä ja kahvimukeja ja päivän polttavia aiheita. Blogini on iloa tuottava voimavara, joka ei kuitenkaan ainakaan minulle itselle määrittele kuka olen, blogi on vain yksi osa minua. Elän ja nautin omasta elämästäni, sen tuottamista onnistumista, enkä varmasti aio hävetä elämäni hyviä puolia, mutta saan silti tuntea myös surua,  koska on niin monta asiaa, jotka milloinkin koskettaa sielua. 

Kritisoidakin kommenttilaatikossa aina saa ja järkevät keskustelut ovat toivottavia, sellaiset, joissa pysyttäydytään henkilökohtaisuuksista poissa. Suurimmat sodatkin on taisteltu ennakkoluulojen, erilaisuuden, pelkojen ja olettamusten kautta. Keskitytään siihen, mikä omassa elämässä on hyvää ja annetaan muiden ihmisten olla. Ollaan hyviä toisillemme, heipataan sitä naapuria, annetaan lämpöä vieraille, sllä emme koskaan voi tietää minkälaista kivirekeä kukin ihminen kantaa perässään. 




Mukavaa lauantaita kaikille ja hyviä ja onnellisia ajatuksia. 










99 kommenttia:

  1. Word! Nimenomaan, en ymmärrä näitä arvostelijoita, jotka kertovat, mitä sinä saisit tehdä ja sanoa, koska sinullahan on kaikki niin hyvin. Vaikka kirjoittaakin julkista blogia ja kertoo henkilökohtaisia asioita, niin silti se on vain pintaraapaisu, eikä kukaan voi tietää, mitä pinnan alla on. Oikein sieppaa tuommoiset ihmiset, saisivat vain olla hiljaa ja keskittyä omaan elämäänsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vastaavaa palautetta on turhauttavaa saada, tulee tunne, etkö näe minun tuskaa, etkö usko, että elämä on laittanut jo moneen kertaan kyykkyyn. Näistä syistä erityisesti aion jatkaa valitsemallani tiellä ja myös iloita hyvällä omalla tunnolla onnistumisista, ei nekään ilman panostusta johonkin, ole tulleet.

      Zemppihalit Laura <3 ja muiskut päälle, olet ihana ja kaunis <3

      Poista
  2. Osui ja upposi. Juuri tänä aamuna herätin pahennusta ja sain tavallaan kritiikkiä, etten saisi olla surullinen yms. , kun minulla on kaikki hyvin. Ihan kuin ko. ihminen tietäisi elämäni. En todellakaan kerro blogissa kaikkea. Tsemppiä meille, Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin, voi meitä ja voi tietämättömyyttä ja myös voi katkeruutta. Minäkin avaan blogissani paljon, mutta en koskaan suurimpia kipupisteitäni, koska musertuisin, jos joku pääsisi niihin kiinni. Ihminen on niin paljon enemmän, kuin päälle näyttää ja viisas ihminen sen oivaltaakin. <3

      Tsemppiä, meille ja kaikille ja niille jotka omana heikkona ja katkerana hetkenä olettavat muuta. <3

      Poista
    2. Satu ja Tiia, eikö olekin erikoista! Kun uskalsin aikanaan kirjoittaa jutun, jossa kerroin missä säästän ja missä törsään, sain muutaman ilkeän ja piikkisen viestin, että elän liian helppoa elämää. Just joo! Mun ei tarvitse, enkä voi kertoa mitä kaikkea meillä tapahtuu: Se on privaattipuolta ja minä määrittelen, mikä on privaattia ja mikä ei. Tälläkin hetkellä, kun nyt itse en vielä kuollutkaan, on mieheni läheinen lähdössä, mutta se ei kuulu muille!!!Kukaan ei ikinä olisi halunnut muun bootseihin: Uusperhekuviot, tasapainoton exä, keskenmenot, leikkaukset, melanooma, kuopuksen rajut ruoka-allergiat, jotka kestivät 16 ikävuoteen etc.etc. Luin muuten tekstisi ääneen R:, Tiia, ja hyvin kirjoitat!

      Eletään me vaan omannäköistämme elämää vaikka kyynelten läpi nauraen♥♥♥

      Poista
    3. Hui meinasi tämä jäädä, kun olikin täällä Kukkaiselämää alla ja pohdinkin, että missä sinun kommentti, kun sen jo sähköpostista luin eilen. <3

      Ihan niin, jokainen blogia kirjoittava rajaa oman elämänsä johonkin tiettyy rajaan, on jopa hieman hassua, ettei sitä ymmärretä, vaan kuvitellaan, että täällä on ihan kaikki, koko elämä.

      Sinulla on ollut niin paljon kannettavaa, ettei kukaan haluaisi sinun saappaissa olla, eikä minunkaan, eikä me muiden. Omat murheet on myös ne omat ja ne haluankin pitää, olen oppinut niistä jotain.

      Halit ja kiitos R:lle olette huippupari ja voimia teille, tiedät mihin. <3

      Eletään me vaan omannäköistämme elämää vaikka kyynelten läpi nauraen♥♥♥ tästä voisin teettää taulun, kiitos tästä <3 Oot paras <3

      Poista
  3. Masennus ei kyllä kysele oikeuksia, kun iskee. Tosi hyvin reagoit palautteeseen, itse olisin saattanut ärähtää. Ja jopa loukkaantuakin, sillä todellakin tiedän aiheesta. Tsemppiä helmikuuhun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masennus ei kysele mitään ja masennusta en kenellekään toivo. Helmikuun "masennukseni" onkin sellaista vetämättömyyttä ja menneiden surujen prosessoimista. Masennus sanana on tuossa kohdassa kenties liian raflaava ja se voi herättää ärsytystä eli siitä otan vastuun. Sitä en voi hyväksyä kuitenkaan, että ei ole lupaa olla masentunut, jos tietyt "puitteet" on kunnossa. Kovasti niidenkin eteen on töitä tullut tehtyä ja hometalo-oikeudenkäynti oli taloudellisesti todella iso paukku. En myöskään aio hävetä onnen hetkiä tai onnistumisia, nekin on omalla työllä saavutettu ja mikään niistä ei myöskään määrittele minua tai ketään pinnallikseksi, jos ajoittain käy blogitilaisuuksissa verkostoitumassa ja myös nauttimassa ja iloitsemassa. En ymmärrä suomalaista kärsimyskulttuuria, että tuollainen leimataan pintaliitoelämäksi, pintaliidosta en tiedä mitään ja varmaan aika aniharva tietääkään. Pääosin elämä on yhtä arkea, murheita ja satunnaisia onnen hetkiä.

      En voi loukkaantua miten joku tuntematon minut tuntematta kokee tai suuttua. Asia teki minut surulliseksi kaikkien puolesta, että on ihmisiä, jotka haluvat omakohtaisten kokemustensa kautta olettaa muista tiettyjä asioita. Tämää vallitseva ilmiö on Suomessa aika näkyvänäkin, kun taas jenkkien perustuslaissa ihmisen on oikeus tavoitella onnea. Onni ei saa olla ruma asia, kuten ei masennuskaan, on vain ihmisiä. <3

      Muiskuja ihana Irina <3

      Poista
    2. On vain ihmisiä ja inhimillisiä tuntemuksia <3

      Poista
  4. Ei toinen ihminen voi tietää toisen henkilökohtasista asioista, joten se arvostelu on ihan peestä. Mun mielestä arvostelijoilla itellään ei ole elämä hallussa ja kondiksessa, kun voi arvostella toisia. Kateus taitaa olla se suurin syy arvosteluille... On sitten kateellinen mille tahansa.
    Meillä jokaisella on oikeus olla välillä maissa, vaikkei sitä päältäpäin näkyis. Sun helmikuus on sun masennuksen aikaa ja mulla taas on syksyn pimeneminen kaikkine vanhoine tapahtumineen.
    Olen koittanu prepata itteeni niistä synkistelyistä "laskien" päiviä siihen kun päivä alkaa piteneen ja valo tuo voimaa jaksaa. Kehitän itelleni asioita, joilla muistot pysyy loitolla. Jooga ja meditointi on kova sana silloin ku alkaa synkät pilvet leijuun yllä. Rauhallinen veden liplatus taustalla tai panhuilumusiikki apuina.
    Parempia päiviä sun helmikuuhusi, onhan tää onneks lyhyt kuukausi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiseeraan, että jollain on niin rankkaa, että oman elämän ahdinko, saa muiden elämän näyttäytymään kuvitteellisesti paremmassa valossa. Ymmärrän ja oivallan tämän ja katkerimpina hetkinä, olen ajatellut, ettei tuokaan tiedä tuskasta mitään, kun joku onnellisena kävelee kadun poikki. Tuossa kohden tapahtuu virhe eli omat kipupisteet sokeuttaa mielen ja sen miten muut kokee.

      Se kuitenkin, että joku tulee sanelemaan miten minun tulisi elää ja olla, olla tuntematta muuta, kuin iloa, koska olen niin etuoikeutettu, se saa tuntemaan valtaisaa surua siitä, että ihmiset ovat kovin tietämättömiä.

      Kun olen ollut polvillani lapseni sairasvuoteen äärellä, tai kärsinyt 2,5 hometalo-oikeudenkäynnistä, kun aviokriisi on saanut polvilleen, ei minulla ole ollut aikaa miettiä muita tai onko jollain paremmin. Kaikki energia on mennyt taisteluun ja pelkoihin. Joten koenkin, että kyseinen kommentoija ei ole kenties todellista tuskaa vielä kohdannutkaan, jos oliis, miten hän voisi kuvitella olevansa tässä maailmassa ainoita, ettei tuska ja kauhu kosketa kaikkia meitä.

      Näinpä ja todella moni on tullutkin tunnustamaan, mikä vuodenaika on kullekin se vuoden vaikein. Uskon, että tuolla ajalla on tarkoituksena, pysäyttää ihminen hetkeksi.

      Sinulla on hyviä keinoja ja itsekin otin lisävitamiinit käyttöön, pitkitin koiralenkkejä, himmaan enemmän, mutta silti muistan käydä myös piristymässä, sillä ihminen tarvitsee ihmiskohtaamisia ja myöskin höttöäkin elämäänsä kaikkea raskasta vastaan.

      Paljon halauksia ihana Anne ja muistankin, että sinuakin on elämä kovin koetellut <3

      Poista
    2. Hui kuinka paljon kirjoitusvirheitä, mutta toivottavasti punainen lanka aukesi. Kun tunteella kirjoittaa, niin tätä se sitten on. ;)

      Poista
  5. Viisas kirjoitus ja hyvä muistutus kaikki tuo mitä kirjoitit: kukaan ei tiedä toisen taakoista.

    Itse olen masennuksen kokenut muutamaan otteeseen ja Irina komppaan; se ei kysele aikaa, paikkaa tai oikeuksia.

    Valoa ja tsemppiä helmikuulle kultainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä, kävele hetken minun saappailla ja arvostele sitten vasta, tätä voisi monia pohtia.

      Kiitos kun jaoit masennuksesi, se ei katso aikaa ja paikkaa ja joskus sen syy ei heti aukea, ennen kuin masennus hieman hellittää ja pääsee katsomaan omaa elettyä elämäänsä taakse.

      Sinulle myös, niin paljon hyviä ajatuksia <3

      Poista
  6. Lapsen sairastaminen on aina rankkaa, olen taas huomannut viime kuukausina. Poika sairasteli paljon pienenä ja tyttö aikuisena ja aina se käy äidin ja isän sydämeen. Itse olen antanut luvan masentua, kun heillä on tasaisempi vaihde ollut. Myös vanhempien sairastelut ja muistamuus on ajan kanssa ollut meilläkin esillä. Kun vanhaksi elää, kaiken on jo kai kokenut ja nähnyt. Silti en osaa ketään kadehtia, kun on ollut hyvä ja täysi elämä itsellä kaikesta huolimatta. Yritän nyt pikkuhiljaa nousta taas ylös talven koittelumuksien jälkeen. Onneksi tämä parisuhde on kestänyt kaiken ja melkein 45 vuotta on taisteltu.
    Kohta on kevät ja kesä ja saan nauttia, jos mulle on päiviä vielä suotu. Elämä on ihanaa kaikesta huolimatta. Yrittäkäämme unohtaa nuo negajutut. Sinä ainakin olet ihan mahtityyppi.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen sairastaminen, oli lapsi minkä ihanainen tahansa on aina vanhemmille hirveä paikka ja sitä antaisi kaikkensa, jotta voisi vaihtaa paikkoja. <3

      Oma elämä on oma, kaikkine tuskineen ja iloineen ja en voisi kuvitella osaavani nauttia kaikista pienistä iloista niin kovin, jos en olisi kokenut niin mittavia suruja.

      Kyllä puolisosta tulee vankkumaton kallio, kun yhdessä myrskyistä selviää ja siitää olen erittäin kiitollinen, koska toisilla liitto ei kestä paineita. Miksi meillä tai teillä on kestänyt, sitä en osaa edes sanoa, ehkä tietynlaiset ihmiset vaan toimii keskinäisten kemioitten kautta tietyllä lailla ja välillä homma toimii ja toisilla ei. Parisuhdekin on aikamoista lottoilua. <3

      Kohta on kevät ja helmikuu on lyhyt ja niin sinäkin olet, sielukas ja sydämellinen ja kaikesta kuultaa, että paljon elämää nähnyt ja kokenut.

      Hyvää viikonloppua Marketta <3

      Poista
  7. Depressio on vakava sairaus, ei mikään tunnetila. Kaikki eivät tätä ymmärrä alkuunkaan. Masennus ei katso elintasoa, eikä elämäntilannetta, siihen voi sairastua kuka vaan. Sellaiset huomautukset kuten "sullahan on kaikki niin hyvin, miten sinä nyt masentunut voisit olla?" ovat todella loukkaavia ja ymmärtämättömiä. Nimimerkki "kokemusta on"

    Voimia ja iloa tähänkin päivään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja vaikka en itse kärsi depressiosta ja kenties oli liian voimakasta, todeta että helmikuussa masentaa, on helmikuu vuoden kuukausista raskain. Siihen on monet syynsä. Kuitenkin ajattelumalli, että päätellen ihmisen elämästä asioita on aina hieman pelottavaa, silloin ollaan sellaisella polulla, että omakohtainen tuska sumentaa ajatuskykyä. Siksi jotenkin syvästi kosketti, että jollain on niin paha olo, että haluaa vieraalta ihmiseltä viedä perusoikein, tuntea kaikki tunteiden skaaloja, koska päättelee ihmisestä pelkän pinnan perusteella.

      Blogi on pelkkä raapaisu, vaikka varsin avoin olenkin monista asioista, pahimmat kipupisteeni pidän lujasti omanani ja erityisesti silloin, kun niihin liittyy muita osapuolia.

      Kärpäsestä tuli hieman härkänen, koska koko kommentti oli väsyneen yksittäinen turhautunut tuhautus, olettamuksiin miten minä elän, miten hänen elämänsä on selkeästi vaikeampaa ja minun ei. Jos olisin suuttunut, pitäisi moista ylimielisyytenä, nyt koen sen surullisena, surullisena ilmiönä ajatella muista aina pahinta.

      Kokemusta on ja kaikilla on, en koskaan voisi olettaakaan mitään muuta.

      Ihanaa viikonloppua ja halaukset Sari ja kiitos <3

      Poista
  8. Oon sanaton tosta kommentista, että ei ois oikeutta masennukseen, ku on asiat hyvin. Puuh, masennus on sairaus ja se tulee kyselemättä, niinku syöpä tai muut sairaudet. Toi kommenttihan kyllä kertoo vain kommentoijasta itsestään, ei kenestäkään muusta. Ja oikeus kaikkiin tunteisiin on kaikilla, myös tolla kommentoijalla. Pahaa oloa saa tuntea, vaikka asiat ois näennäisesti hyvin. Mitä tästä maailmasta tulis, jos ei sais tuntea mitä sattuu tuntemaan sillon ku sattuu tuntemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti oli varmasti henkilön, jolla on omassa elämässä todella raskasta ja omat pinnalliset hömpötykseni voivat ärsyttää. Ymmärrän tuonkin, mutta en ymmärrä, että keskitytään muiden ihmisten elämään raha-asioita myöten. Etenkin vaikeimpina aikoina, en ole pystynyt lainkaan miettimään muiden ihmisten elämää, kaikki energia on mennyt omaan.

      Tuli yksinkertaisesti surumielinen ihmisten tietämättömyydestä.

      Nimenomaan, mitä maailmasta tulisi, jos ei saisi tuntea miten tuntee ja kuka voi olla koko ajan onnellinen, se on mahdottomuus.

      Ihanaa päivää Katarooma <3

      Poista
  9. Erittäin hyvä kirjoitus!! Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua Esther <3

      Poista
  10. Tärkeä postaus ♥ On niin totta, ettei toisten murheita tai muita syvimpiä mietteitä voi tietää. Jollakin voivat asiat olla ulkoisesti ja sisäisestikin hyvin, mutta elämä kipeitä muistoja täynnä. Ja toisilla kaikki voi tietenkin näkyä muillekin. Sanotaan, että elämä opettaa ja kasvattaa, mutta eihän sekään aina niin mene. Jos menee, niin silloin tulee herkkyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Sellainen on tärkeää.

    Olet ihana, Tiia!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin, jos menee, tulee herkkyyttä ymmärtää muiden elämää ja ymmärtää, että kaikilla on omat murheet, eikä toisten elämästä voi päätellä mitään, vaikka esimerkiksi kuinka hieno auto on pihassa. Kaikki tuo energia mikä tulisi käyttää omaan hyvinvointiin, eikä suunnata muiden ihmisten elämän miettimiseen.

      Niin olet sinäkin Katja, kiitos <3

      Poista
  11. Mahtava kirjoitus jälleen Tiia<3
    Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en ymmärrä lainkaan näitä arvostelijoita, sillä kukaan ei siellä ruudun toisella puolella voi todella tietää minkälaista sinun tai minun tai jonkun toisen elämä oikein on. Bloggaaja ei todellakaan kerro kaikkea blogissaan, vaan se on vain pieni osa elämää, eikä sen perusteella voi tehdä selllaisia johtopäätöksiä, mitä komentoijasi on tehnyt.

    Enkä jaksa uskoa, että me kaikki eläisimme elämämme onnellisina, ilman huolen häivää tai huonoja hetkiä läpi elämän. Jokaisella meillä on oikeus myös huonoihin päiviin ja kuukausiin. Itselleni syksy ja pimeys on vaikeaa aikaa, keväällä alan taas "elämään". Olen kuin mikäkin menninkäinen kolossaan ;)

    Sitä paitsi muistisairaan vanhuksen hoitaminen käy todellakin täydestä työstä, ja oman lapsen sairaus on huoli, joka pysyy matkassa läpi elämän.

    Pidä blogisi juuri sellaisena kuin se on, minä ainankin tykkään siitä ja sinusta juuri sellaisena <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisille tulee jokin kuvitteellinen kuva meidän elämästä. Enhän blogiin laita kuvia esim. päivästä jolloin itken tai päivästä, jolloin olen tyttären kanssa sydänkontrollissa. Tai jankuta vanhoista, mm. uusperheen vaikeista koukeroista tai hometalohommista, joka meinasi viedä järjen ja kaiken muunkin. Kirjoitan palasista ja joskus annan jotain syvempää.

      Kaksi muistisairasta vanhusta on vienyt täysin mieheni ja miehen veljen kaiken ajan ja siitä kaikesta ja stressistä ja huolesta kärsii molempien perhe. Ei ole viikkoa, ettei jotain tapahtuisi, tällä viikolla ollut 4 tapahtumaa....

      Onnellisuus ei ole vallitseva olotila, se on tavoiteltava tila ja silloin, kun onnellinen hetki tulee, siitä on nautittava ja otettava ilo irti, koska suurin osa on arkea ja onnellisuus ja suru tuntevat tasapainottelevan hieman keskenään.

      Kitos ihanuus ja kuin myös <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus Tiia♡ Ei todellakaan voi paljon tietää toisen elämästä pelkän blogin perusteella..ja ilkeää lähteä sitä sitten ikävästi arvostelemaan. Onneksi olet fiksu, osaat olla tuollaisten yläpuolella. Itselläkin ollut monia vastoinkäymisiä ja isoja murheita. Sitä suuremmalla syyllä osaa sitten iloita seesteisestä ajasta ja onnenhetkistä. Minullekkin helmikuu on jossain kohtaa surullinen..aikoinaan perhettäni kohtasi iso murhe juuri helmikuussa. Tänään on kuitenkin on vietetty kiva päivä,synttäreillä käyty.Ilta saadaan olla kaksistaan miehen kanssa, jossain lähdetään pyörähtään..Leppoisaa iltaa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hieman ilkeää, tai kenties hieman ylimielistä ja vihaista, näin ajattelee loukkaantunut minäni. Mutta aidosti se on tietämättömyyttä ja keskittymistä vääriin asioihin. Kannattaa keskittyä omaan elämään ja pyrkiä nauttimaan siitä, eikä miettiä mitä toisella on. Se on turhaa ja siitä saa itse miettijä vain itselleen huonoa mieltä.

      Niinpä Anne, teillä on ollut iso murhe ja paljon muuta, näin pääsääntöisesti kaikilla on. Olen jopa kiitollinen osasta murheistani, koska ne ovat tuoneet elämään tiettyä syvyyttä, empatiaa muita kohtaan ja taidon nauttia pienistä asioista, kissan kehräys, kynttilän tuike, lapsen hymy, miehen halaus, hyvä kirja, pehmeä sohva. <3 Näistä asioista nautin elämässä kaikkein eniten. <3

      Ihanaa, toivottavasti teillä oli miehen kanssa oikein ihana ilta. <3 Mukavaa sunnuntain jatkoa <3

      Poista
  14. Blogi on aina raapaisu elämästä, vaikka avaudutkin ja annat itsestäsi aidisti keskivertobloggaajaa enemmän (eli se siitä keskinkertaisuudesta 💚). Masennusta tosiaan voi tuntea sairauteen asti puitteista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on aina raapaisu ja vaikka kerronkin, hih juu keskinkertaisuus, niin syvimmät tuntoni pidän itselläni ja kaikki murheet jotka koskettaa läheisiäni eli samalla luonnollisesti minua.

      Masennus ei katso kohdetta, masennus on armoton.

      Mukavaa sunnuntaita Tuuli <3

      Poista
  15. Kahlasin läpi postauksesi ja kommentit tammikuun keskinkertaisuudesta ja helmikuun masiskuukaudesta. Niin moneen pystyn samaistumaan. Keskinkertaisuuden ja riittämättömyyden tunne, niin tuttua kauraa.

    Itsekin reilu kolmekymppisenä romahdin ja masennuin, vaikka kaikki oli näennäisesti kunnossa. Ihmettelin, miksi tunnen niin, kuin tunnen. Minulla oli elämässä kaikki niin hyvin, perhe, jossa terveet lapset ja rakastava aviomies, hiljattain valmistunut omakotitalo, vakituinen työpaikka jne, ei mitään huolia. Vasta jälkeen päin olen tajunnut sen, että minulla ei ollut mitään sisältöä omassa elämässäni, jossa olisin päässyt toteuttamaan itseäni. Kävin töissä ja tulin kotiin, päivästä toiseen. Olin tässä maailmassa ja suoritin elämää, mutta en elänyt. Sosiaalinen elämä läsähti tyystin, kun kaikki Etelä-Suomeen muuttaneet sisarukset ja ystävät muuttivat takaisin Lappiin yksi toisensa perään ja jäimme tänne keskenämme asumaan. Ajattelin, että tällaistako elämä tulee olemaan hamaan tappiin asti.

    Vasta sitten, kun hakeuduin harrastusten pariin, olen saanut sisältöä elämääni. Pääsin toteuttamaan itseäni ja luovuuttani. Nyt uusia inspiraatioita ja mahdollisuuksia tulee elämään kuin itsestään. Kaikkea ei ehdi edes toteuttaa. Aika on rajallinen ja välillä tunnen huonommuuden tunnetta monestakin asiasta, mutta olen oppinut olemaan itselleni armollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En julkaissut anonyymin kommenttia ja ne tulivat Helmikuun masennus postaukseen. En julkaise mitään, jossa mennään henkilökohtaisuuksiin, eli vedän rajan siihen. Rakentavaa palautetta ja kysymyksiä voi esittää, mutta ei olettamuksia, ei syytöksiä, pintaliitoelämästä, joka ei luonnollisesti itse kommentoijaa kiinnosta eli pintaliitoelämä oli syytös.

      Tuo sinun masennus ja romahdus tuli tilauksesta, mielesi viestitti, että jokin sinun sisäinen tarve on tyydyttämättä ja oli hyvä, että hait merkitystä elämääsi harrastusten kautta. Jos on mahdollisuus kuunnella omaa itseään ja tehdä asioille jotain, niin sieltä se onni tulee.

      Masennus voi myös olla joskus piste kaikesta menneestä ja ihmisen mieli alkaa viestittämään ei enää näin, masennus on aina merkki jostain. Omalla kohdalla jo tiedän, että helmikuun masennus aina tuleen, vaikka kuinka vedän vitamiineja ja tuumin, jos se ei tällä kertaa tulisikaan, mutta tulee se... Se on asia, jonka jo hyväksyn ja kun tiedän, että on ohimenevää, niin mennään läpi. Eli helmikuu on minulle kuukausi, jolloin on hyvä hieman himmata.

      Tulemme vanhoina eniten miettimään, miksi murehdimme niin paljon tai tekemättömiä asioita, joten pyritään tekemään ja nauttimaan. <3

      Kiitos Kati kun kerroit ja rohkenit avata omaa elämääsi ja ihanaa sunnuntaita sinulle. <3

      Poista
  16. Siis mitä? Ettetkö saisi olla masentunut? Kenelle ylipäätään tulee mieleen kirjoittaa tuollaista? Jokaisella on tosiaan omat ristinsä kannettavanaan ja niitä on taatusti jokaisella. Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Minun viime syksyinen lähes loppuunpalaminen oli ainakin niin kasvattava kokemus, ettei ainakaan sen jälkeen enää tulisi mieleenkään arvostella kenenkään masentuneisuutta.
    Sinne supertsempit. Yritä jaksaa näitä kommentoijia, jotka eivät ymmärrä, että ruudun toisella puolella on tunteva ihminen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että sellaisella ihmisellä, jolla on elämässä raskasta juuri nyt, eikä elämä ole mennyt toivotulla tavalla. Ei ole meidänkään elämä mennyt millään muotoa toivotulla tavalla, voi jo lähteä lapsuudesta, kun isovanhemmat kasvattivat minut tai itse olen kasvattanut kaksi toisen naista lasta ja vielä kaksi omaani. Mutta jos noita asioita katsookin toisella tavalla, niin koen, että minulle vasta on annettukin, olen saanut tuntea myös isovanhempani ja saanut rakastaa kahta lasta oman kahden lisäksi, en voi tietää parempaa.

      Mutta mitä väliä minkälaisessa paketissa rakkaus tulee ja vaikka se on epätäydellinen ja rikkikin, jos sen ottaa avosylin vastaan ja nauttii siitä mitä on saanut, eikä mieti mitä muut on saanut, voi aika moni olla onnellinen. Toki joillakin on niin hurjia sairauksia ym. ettei heidän tuskaan voi verratakaan, mutta jos on kuitenkin aika peruselämä, niin kannattaa ottaa omasta paras irti ja käyttää kaiken energian siihen.

      Niinpä loppuunpalaminen, jälkikäteen siihen on varmasti hahmottunut jo syyt, mutta etukäteen sitä ei osaa ennakoida ja se on kauhea järkytys, pettymys ja ihminen tuntee itsensä silloin nollaksi. Siksi ei kenenkään masennusta saisi arvostella, koska sitä on jo itselleen niin ankara. <3

      Joskus mietin ihmisvilinässä, että olenko kohdannut jonkun noista kommentoijista ja miltä heistä silloin tuntuu, katsoa silmästä silmään, vai onko helpompi tuntea inhotusta ruudun takaa.

      Kiitos niin paljon Mannilainen ja halauksia päivään <3

      Poista
  17. En halua edes kommentoida tuota saamaasi palautetta enempi kuin, että halaan sinua täältä näin! Ja kerron, että olet juuri niin oikeassa, kuin olla voi. Ilon ja surun hetket on jokaisen elämässä omat, eikä läpikäytyihin tunnetiloihin tarvitse onneksi kysyä kenenkään lupaa;) Voi hyvin Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon viisaista sanoista ja kyllä kaikilla on oikeus kaikkiin tunteisiin ja olla ajoittain heikko ja myös onnellinen ja sen saa näyttää myös, ilman että "vitsasta" heti saa.

      Voi sinäkin hyvin, ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  18. No olipahan kommentoija. Mikä hän on toisia määräilemään. Kuten sanoit, blogeissa me avaamme vain osan elämäämme, paljon jää lukijoilta pimentoon. Älä välitä, sillä kommentoijalla on varmasti itsellään jokin asia sydämellä ja luulee, että toista arvostelemalla saa itselleen paremman olon. Näin tuskin kävi tässäkään tapauksessa.
    Oot ihqu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja tulin surumieliseksi hänen tuskastaan ja miten väärä osoite olen, minä toiselle vieras. Ihan totta tuokin, omalla kohdalla toiselle ihmiselle ilkeästi sanominen on pahinta, aina ollut, joten varmasti hänellekin tuli paha mieli.

      Niin sinäkin, aivan ihana <3 Muiskis <3

      Poista
  19. Hyvä kirjoitus <3 Jokaisen omat huolet ja murheet ovat kyseiselle yksilölle omat ja pahimmat mahdolliset - toisen saappaisiin ei pysty astumaan. Itselläkin nousee niskakarvat noista pystyyn.. Ainahan joku toinen on huonommassa asemassa kuin sinä juuri siinä murheen aaltosi pohjalla, mutta silti sinulla on yhtälainen oikeus olla surullinen siitä hetkestä minkä elämäsi sillä hetkellä koet.

    Ihanaa lauantain jatkoa sinne ja muista, että nuo anomuumit ovat vain harvoja yksittäisiä henkilöitä tuhansien muiden joukossa. Vaikkei livenä olla tavattukaan niin kirjoituksesi henkivät sellaista ihmistä, jota itse kovasti arvostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin, se on tämä elämän palapeli, että aina jollain on huonommin ja jollain paremmin, ja joskus itsellä on paremmin ja taas huonommin, kuin toisella. Vertailu on mahdotonta, koska joillain on aidosti asiat niin huonosti, että siihen nähden minulla on kaikki megahyvin ja taas toisaalta jotkut eivät ole murheita nähneetkään. En kuitenkaan vaihtaisi murheita pois, koska murheista toivuttua, olen nähnyt mitä ne ovat antaneet:lujittaneet parisuhdetta, tuoneet empatiaa ja elämään syvyyttä ja taidon nauttia pienistä onnen hetkistä ja niistä nauttimiseen annan itselleni 100% luvan. .)

      Samoin sanoi mieheni, yksi tuhansista. Mutta postaus oli aiheellinen, koska on vaarallista kommentoida toisille ihmisille, ettei toisella ole oikeutta masennukseen ja on muutenkin suurta tietämättömyyttä olettaa toisten elämästä päällisin puolin yhtään mitään. Surumielisenä tämän kirjoitin, en lainkaan vihaisena, harmittaa, että on näin ja esim. Suomessa tulee kaikki onnensa ja onnistumisensa kätkeä.

      Halit Mira <3

      Poista
  20. Voihan ihmiset! Iso hali sulle <3 Paljon ois sanottavaa, mutta ehkä hali tällä kertaa riittää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan ne sushilla ja kasvotusten, muiskis ja oot ihana <3

      Poista
  21. Jotkut ovat tietävinään toisten elämästä kaiken, vaikka eivät tiedä omastaankaan, ja yleensä juuri niin, että toisilla on kaikki helpompaa. Juuri tällaisten olisi hyvä keskittyä itseensä ja kysyä, mikä minua vaivaa, kun yritän hoitaa tyytymättömyyttäni vähättelemällä toisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin hyvin kirjoitettu: "Juuri tällaisten olisi hyvä keskittyä itseensä ja kysyä, mikä minua vaivaa, kun yritän hoitaa tyytymättömyyttäni vähättelemällä toisia."

      Ei muuta sanottavaa, koska sinä sen sanoit. Kiitos Marjatta ja mukavaa päivää sinulle <3

      Poista
  22. Kuinka joku kehtaa kommentoida noin?!?! Toinen ihminen ei todellakaan pysty, eikä ole oikeutettu arvioimaan toisen ihmisen tuntemuksia olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Kuulostaa todella omaan elämäänsä tyytymättömän, kateellisen (?) ihmisen kommentilta. Ulkopuolinen ihminen ei todellakaan voi arvioida toisen ihmisen "taakan" määrää, on se sitten henkisistä tai taloudellisista asioista aiheutunut taakka. Lippu korkealle Tiia, moiset kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa, olkoonkin totta, että ne hetkellisesti onnistuvat mieltä pahoittamaan. Muista pitää itsesi omana luonnollisena itsenäsi, siitä me kaikki nautimme! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei ole, mutta suruisaa kyllä, kommentti oli oman elämäänsä turhautuneen purkauma ja täysin vieraalle ihmiselle... En edes usko, että kommentointi auttoi häntä mitenkään. Negatiivisten asioiden vöyhääminen ja muiden elämien vertaaminen omaan, on henkilölle itselleen raskasta ja negatiivista.

      Kikka kiitos ja mihin enää tästä muuttuisin ja sinä hyvin ne kaikki meidät murheet tiedätkin ja olet rinnalla ollut ja tukenut vuosia ja auttanut. <3 Kaikilla on omansa ja joskushan meidänkin puhelut on vaikka lasten murheita, jotka ovat enemmän, kuin omia.

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  23. Viisaita sanoja Tiia <3 Toivottavasti myös hän, joka sen kimmokkeen tälle tekstillesi kommentin muodossa antoi, lukee tämän ja ymmärtää nyt asioiden laajemman kulman <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä toivon minäkin ja kaikkia kohtaan <3 Ihanaa päivää ja kiitos kovasti <3

      Poista
  24. Tiia - kiitos tästä postauksesta. Kommentoija olkoon mitä on, mutta onpa surullista, jos joku kuvittelee, että näkee toisen sisälle ja että me täällä kaiken elämästämme kirjoitamme. Vaikka sinä ja minäkin olemme näitä höpöttelijöitä, emme me tänne blogiin niitä elämän suurimpia suruja, murheita - emmekä aina ilojakaan - tuo. Ne kun usein koskevat meidän läheisiämme.
    Olisi paljonkin tähän sanottavaa - vaan tänään en jaksa - enkä siitäkään, miksi en jaksa, aio blogissani avautua.
    Hyvää viikonloppua sinulle ja läheisillesi, ihaNainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me olemme avoimempia, ehkä kuin toiset osasta elämäämme, mutta silti blogissa on harkittu raja, jota itse säätelemme. Hyvin sanottu, suurimmat surut koskevat läheisiää ja myös ilotkin, mutta koska blogi on oma blogi ja en koen eettisesti epäsopivaksi kirjoittaa muiden elämästä. Elämä on niin paljon suurempaa, kuin mitä blogissa voi ikinä antaa ulos.

      Eikä tarvikaan jaksaa, tuki kantaa tänne asti ilman pidempiä sanojakaan. <3 Paljon halauksia ja suloista sunnuntaita ihana Lady <3

      Poista
  25. Hyvä teksti!
    Tuli mieleen, että kuvittelevatko lukijat, että bloggarit ovat jotain Tosi-teeveetä? Siis että me ihan 24/7 kirjoitetaan ja eletään juuri ja vain blogille tai blogissa? Ainakin minulle tämä on harrastu ja murto-osa jokapäiväistä elämääni. Se mikä tapahtuu blogin ulkopuolella on tarkoitettu vain minulle, perheelleni ja ystävilleni.
    Ja aina on joku joka omasta mielestään tietää sinusta kaiken, jopa asiat jotka ovat itsellekin ihan uusia ;) Tavllaan säälittää tuollaiset ihmiset, joiden oma elämä valuu ihan hukkaan, kun kesittyy vain toisten elämän analysointiin.
    Masennusta on eriasteista ja sitä esiintyy ihan kaikilla ikäryhmillä ja 'säädyillä'.
    Rentouttavaa Sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tosi-tv kommentti on tilanteen naulitseva, koska se sai nauramaan ja aidosti kuulostaa niin absurdilta, mutta niinhän sen on sitten pakko olla... :( Ei voi muuten tuota selittää... Niin kyllä itsellekin päällimmäiseksi tuli surullinen olo ja myös siitä, miten some on vaarallinen paikka ja yllyttää ihmisiä vertailuun ja tuntemaan huonommuutta omasta elämästään. Perspektiivit kuntoon, aika harvaa elämä säästää kivuilta ja tuskalta ja luonnollisesti tähdillä ja varakkaillakin ihmisillä on samat ongelmat ja varmaan vielä enemmän.

      Kyllä kaikilla säädyillä on masennusta ja tuo seikka satuttikin eniten, kaikkien aidosti masentuneiden puolesta.

      Ihanaa iltaa ja kiitos tuesta <3

      Poista
  26. Voi Tiia ♥ olipa taas hyvä kirjoitus! En ymmärrä tuollaisia arvostelijoita ja ihmisiä, jotka kehtaavat sanoa ääneen (tuoda julki) sen, miten toisten pitäisi elää ja olla. En kestä ihmisiä, jotka mukamas tietävät sinun asiasi paremmin kuin sinä itse. Ihan järkkyä! Blogissa ei todellakaan voi kirjoittaa ja tuoda julki kaikkea omasta elämästään. Se on vain pieni raapaisu pintaa, minkä julkaisemme. Kukaan ei voi tietää,vain sinä itse. Voimia arkeesi, Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei voi tietää, paitsi kukin itse, siinä on niin viisaat sanat. <3 Kyllä valtasi sellainen surullinen turhautuminen ja ihan kaikkien puolesta, että on ihmisiä, jotka kuitenkin seuraavat elämäämme, mutta sitä arvostellen ja ajatellen, että kokototuus piilee blogissa. Sellainen on aidosti sulamahdottomuus kaikin puolin.

      Paljon halauksia Krisse ja kiitos <3

      Poista
  27. Voi vit...u mitä hommaa taas. Anteeksi rumasana..
    Miten kukaan voi edes sanoa tuollaista. Masennus ei katso aikaa eikä paikkaa kun se tulee kylään kutsumatta. Itse olen tuon useasti kokenut vaikka elämässä onkin ollut onnea ja iloa. Olisin halunnut olla onnellinen vastasynnyttänyt äiti mutta ei, kohtalon iva halusi että olen masentunut ja itkuinen äiti monta kuukautta. Nyt tekisi mieli vetää turpaan tuollaisen kommentin sanojaa. Pistelee niin vihaksi että voisin hyppiä tasajalkaa ja huutaa raivosta. Perkele ku alko suututtaan.
    Miksi ihmiset unohtaa sen että me bloggaajatkin olemme ihmisiä, äitejä, tyttäriä, puolisoita, ystäviä jne... emme siis vain bloggaajia. Halauksia ihana Tiia, olet niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas Nanni, heh sinä ja tulipäisyytesi, hei taas olet ollut joutunut moisten kommenttien kohteeksi, joten ymmärrän turhauman. Oma mies viisaasti sanoi, haloo yksi tuhansista ja täysin irrallaan todellisuudesta, että jätä omaan arvoosi. Mutta meidän raha-asioiden pohtiminen, pintaliitoelämästä syyttäminen: kuka oikeasti meikäläisen koirankarvapölypallerokuvia tai joka päiväisiä makaronilootia täällä edes jaksaisi katsella, mutta pahinta oli yleistäminen, että masennukselle ei ole oikeutusta ja päällisin puolin puitteet ovat kunnossa.

      Niin masennus ei katso, aikaa ei paikkaa, se voi olla hormonimyrsky, se voi olla kaiken kärsityn summa, se voi olla jatkuva elämä itseään vastaan tai mittaamaton stressi. Tai itsellä juuri nyt talven vetämättömyyttä ja sydänsairaan lapsen alkuajan elintaistelun muistelemista. Se voi olla mitä vaan, mutta kaikilla on oikeus tunteisiinsa.

      En tiedä, jos laittaa itsensä alttiiksi, se on kaiketi oikeutus arvosteluun, mutta ennemmin olen vaikka mitä, kuin se joka analysoi toisten elämää tai pilkkaa. <3

      Paljon halauksia ihanuuspakkaus ja muista sinäkin olet niin ihana pakkaus, että se seikka on joillekin kestämätön asia. <3

      Poista
    2. JOS päällisin puolin puitteet ovat kunnossa

      Poista
  28. Minusta on suorastaan vaarallista alkaa lokeroida ihmisiä. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella meistä, ihan jokaisella, voi tulla elämässä hetki, että on vain mustan ja harmaan sävyjä mielessä. Ei se katso elämisen tasoa tai tilannetta. Silloinkin, kun elämässä kaikki pitäisi olla tosi hyvin, voi mieli olla toista mieltä. Jos vaikka ajattelee synnytyksen jälkeistä masennusta, silloinhan sitä elää elämänsä parasta aikaa kun lapsi on vasta syntynyt. Ja sehän tekee siitä vielä vaikeampaa.
    Olen Nannin kanssa samoilla linjoilla, selkäänsä sietäisi saada mokoma lokeroitsija!
    Minä tykkään Tiia siitä, kun sinä kirjoitat asioista niin kuin ne ovat! Siitä sinulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ja iso halaus. Jatka samaan malliin ja onneksi tuollaiset pienisielut ovat kuitenkin vähemmistössä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan minäkin säpsähdin, vaarallista... koska todella masentuneella tuollainen kommentti on kuolinisku. Sitäkin jäin miettimään, kun olen kirjoittanut täällä usein aidoista murheen aiheista ym, niin miten elämäni joku voi nähdä pintaliitoelämänä, jos käyn satunnaisesti parin tunnin blogitilaisuuksissa, tapaamassa blogikamuja, verkostoitumassa, piristymässä ja kuulemassa ihanista uusista kosmetiikkauutuuksista joita rakastan. Ei kevyt puoli, minusta pinnallista tee tai elämästäni pintaliitoa, kaikkea muuta arki ja neljän lapsen kasvattaminen kaikkine myrskyineen on ollut ja on.

      Kiitos niin paljon mustakissa ihanainen ja hyvä esimerkk tuo synnytyksen jälkeinen masennus, koska silloin jos koskaan ihminen vähiten haluaisi olla masentunut, mutta masennus on armoton, eikä katso aikaa paikkaa, ei säätyä.

      Halit <3

      Poista
  29. Aika kovaa tuomita toisen "oikeus" masennukseen sen perusteella, mitä blogissa näkee. Kukaan ei voi määrittää millaisella ihmisellä on "oikeus" masennukseen, se voi iskeä kehen vaan ja milloin vain, kokemusta on. Täällä blogissa ei näy kuin pintaraapaisu bloggaajan elämästä, yksikään lukija ei voi tietää, mitä sen takana on ja siksi on parempi välillä pitää mölyt mahassa. Itse kirjoitan blogiin juuri niistä kivoista jutuista, koska en halua, että se on sitä samaan raskasta taistelua, mitä käyn päivittäin blogin ulkopuolella, olen käynyt yli 10 vuotta. On edes yksi positiivinen asia elämässä tällä hetkellä ja se on blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja vaikka itse hieman enemmän kirjoittelenkin elämän kipupisteistä tai naureskelen täällä törppöilyilleni, kuten milloin mitkäkin romppeet roikkuu pöksyistä, on blogi positiivinen voimavara ja iloa tuottava, mutta oikea elämä on se hallitseva ja siellä ihmisellä voi olla vaikka mitä.

      <3 Jonna tiedät kyllä, paljon halauksia <3

      Poista
  30. Kaikki on jo sanottu edellisissä kommneteissa. Leena tuolla antoikin hyvän sloganin eli sillä mennään, aika monikin meistä :)

    Haleja sulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sillä mennään ja Leenan lauseesta tulisi laittaa taulu seinälle.

      Paljon halauksia Tuija <3

      Poista
  31. moi, eipä siis muuta kuin aamen.

    kukaan, ei kukaan tiedä, mitä voi tapahtua ns. kulissien sisällä.
    sen mitä olen elämässäni oppinut on, älä ikinä,ikinä, tuomitse toista mistään asiasta. et voi tietää kenenkään ihmisen todellisesta elämästä yhtään mitään. et, vaikka olisit hyvä ystävä tai työkaveri, kaikkea ei vaan voi tietää.
    tästä riittäis tarinaa vaikka kuinka..

    kiitos kivasta monipuolisesta blogista, tosin hajuvesimainospostaukset ohitan sujuvasti lukematta :D (vaikka tykkäänkin hajuvesistä)
    ja sekin kai on ihan ok, sekä sulle että mulle ;)

    tsemppiä jatkoon ja kivaa kevään odotusta, räystäät tippukoon :D

    terkuin tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin riittäisi ja oli vaikeaa pitää juttu itsekin näinkin lyhyenä, mutta omat mottoni ovat aivan samat, älä koskaan, sillä se osoittaa sanojasta tietämättömyyttä ja myös sen, ettei kyseinen ihminen itse ole onnellinen ja haaskaa energiansa väärään eli muiden elämän miettimisiin ja vertailuihin.

      Hihi, saa ohittaa ja on kuule ok sulle ja mulle. Ei kukaan voi lukea kaikkea, tai tykätä kaikesta, ihanaa vain että olet täällä. <3

      Räystäät tippukoon, siitä lähdetään. <3 Kiitos Tiina <3

      Poista
  32. <3 Täällä on jo tullut niin fiksuja kommentteja, että en osaa niihin oikein mitään lisätä. Blogi on todellakin vain pintaraapaisu elämästä, ja kukin bloggaaja määrittelee itse miten syvälle menee. Monesti ne vaikeimmat asiat jää kyllä kertomatta, toisinaan miettii, että omasta selviytymistarinasta voisi olla jollekin apua..mutta silti en pysty olla blogissani niin avoin. Aika kevyesti kyllä analysoidaan bloggaajia blogien perusteella, olen myös huomannut, että ne kovimmat arvosteljat eivät yleensä uskalla tehdä itse mitään. Sitä on niin helppo huudella ja arvostella sivusta. Kritiikki on tervetullutta, mutta asiallinen sellainen.

    Tammi-, helmikuu on kyllä nihkeää aikaa, itse kaipaan lunta ja aurinkoa. Nyt on niin totaalisen harmaata, että ei ihme vaikka välillä tekisi mieli vetää peitot korviin ja sanoa piutpaut kaikelle. Onneksi päivä on jo vähän pidempi. Ihanaa uutta viikkoa Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi varmaan olla apua, mutta kuten sanottu tietynlaiset kommentit satuttaa ja jos niitä alkaisi tulla vallitseviin suruihin tai kipupisteisiin, en kestäisi sitä, joten rajaan ehdottomasti elämäni ja hallitsen täysin itse sitä, kuinka paljon paljastan. Paljastan vain ne asiat, joiden kanssa olen sinut tai on jo niin paljon vettä virrannut. :)

      On totta myös tuo, että monet arvostelijat ovat jumissa oman elämän tilanteensa kanssa, esim. jokainen voi halutessaan vaikka aloittaa blogin jne. Toki minäkin ymmärrän, että on ihmisiä todella huonoissa tilanteissa, jolloin toivottomuus on päällimmäinen tunne ja elämä yhtä taistelua. Koska olen kuitenkin itse ollut sellaisessa tilanteessa ja jatkumossa 10v ajan ja silloin kaikki energia meni taisteluun ja asioista selviytymiseen, en vaan ymmärrä, miksi ihmiset käyttävät energiaa negatiiviseen eli toisen elämän pohtimiseen ja vertaamiseen. Mutta meitä on niin monenlaisia.

      Juu helmikuun voisi miltei nukkua ja sitten taas uuteen nousuun, heti kun on aurinkoinen päivä helmikuussakin, niin kummasti piristää. :)

      Ihanaa sunnuntai iltaa Outi ja kiitos <3

      Poista
  33. Fiksuja kirjoitat raskaista asioista. Arvostan.
    Kiitos ja hyviä päiviä tähän kevääseen! ☼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Vivi kauniista sanoista ja sinulle aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  34. Tämä on aina se kommentti, että ei saa olla onneton, jollain muulla menee aina huonommin. Jokaisella on omat murheensa ja minäkin olen sitä mieltä, ettei kärpäsestä kannata tehdä härkästä, mutta itselläni joskus pelkkä väsymys riittää siihen, että sitä "masentuu" pikkuasioista. Talo-oikeudenkäynti, näitä asioita pyöritetään vieläkin... Huoh. Kaikkea hyvää sunnuntai-iltaan Tiia, toivottavasti helmikuuhun tulee valonkin pilkahduksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri se... Samaa mieltä ja itsekin olen tyyppinä sellainen rauhallinen ja tasainen eli muutu härkäseksi hevillä. :)

      Talo-oikeudenkäynti, jossain kohti se helpottaa, mutta se vei pitkään ja olin muutaman vuoden tosi katkera ja kun oikeudenkäyntikin kesti sen 2,5v, mutta aika auttaa ja niitä menetettyjä rahoja ei hautaankaan saa.

      Niitä toivotaan, pilkahduksia helmikuulle. Halaukset Katja <3

      Poista
  35. Kuten juteltiinkiin aikaisemmin niin ihmettelen tälläisiä kommentointeja. Vaikka lukee muiden blogeja niin ei voi todellakaan tietää mitä kirjoittajan elämään kuuluu ja mitä kaikkea hän joutuu kokemaan elämässään. Itse en kirjoittele kipeistä asioista, koska pelkään saavani kuraa niskaan.
    KUKAAN meistä ei ole koko ajan onnellinen, ihan varmana meillä kaikilla on myös huonoja päiviä ja murheita mutta pakosti ne ei vain näy ulkopuolisille.

    Toivottavasti se aurinko alkaa kohta porottamaan, että alkaa taas virta pyörimään kropassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän Marina hyvin ja itsekään en palautetta ole saanut toisaalta niihin elämän kipupistekirjoituksiin, vaan aina joskus joku tulee noin yleisesti määrittelemään, minkälaista elämää heidän mielestä elän, tai miten en osaa mitään, tai miten elän pintaliitoelämää ja aika usein raha-asioitakin on sivuttu, mikä on jo aivan uskomatonta. Kuka miettii toisten raha-asioita. Noh vain Suomessa on naapurin käräytyspuhelin verottajallekin... Huoahh... Raskasta.

      Ihan juuri näin, ei kukaan ole aina onnellinen ja aniharva näyttää suurimmat surunsa blogissa tai koko elämänsä.

      Toivotaan sitä aurinkoa, yksikin aurinkoinen päivä, niin heti paljon parempi mieli. <3

      Muiskuja uuteen viikkoon <3

      Poista
  36. Justiin näin, kukaan ei voi tietää mitä kukanenkin käy läpi ja mielestäni blogi ei ole mikään viemäri mihin kaikki p****a omasta elämästä kaadetaan vaan pieniä valittuja hetkiä arjesta ❤️
    -Suvitar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh luulen ettei kukaan sitä viemäriä jaksaisi lukea ja sitä iänikuista makaronilootaa katsella. ;)

      Kiitos tuesta Suvitar ja ihanaa pakkaspäivää <3

      Poista
  37. HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ TIIA! ❤️🌹
    Tuollaiset asiattomat kommentit ja kirjoittelut ovat todella ikäviä ja vaikka kuinka yrittää olla välittämättä, niin kyllähän ne vähän vaikuttavat. Toivottavasti eivät kuitenkaan liikaa ❤️. Monilla, ei onneksi kuitenkaan kaikilla, on kumma käsitys masennuksesta. Luulevat, että masennuspotilas olisi aina työkyvytön, makaisi vain sängyssä jne. Masennusta on niin monenlaista: erittäin vakavista vakaviin jne. mutta aina ne kannattaa ottaa tosissaan ja yrittää auttaa itseään tai hakea apua. ..kuten tiedätkin.

    Voimia kovasti! Jos vain voit, jätä nuo ajattelemattomat kommentit omaan arvoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Ninnu kiitos onnitteluista <3 Eivät liikaa, mutta hetkellisesti kyllä ja erityisesti silloin, jos ne ovat subjektiivisen tyrmistyttäviä. Vaikka juuri silloin tulisi olla pahoittamatta mieltään.

      Masennusta on monenlaista ja ainakin omalla kohdalla helmikuun vetämättömyyden olen lukenut niin, että tämä kuukausi on se jolloin on hyvä himmata tavallista enemmän. :)

      Kiitos ihanuus ja kirpsakkaa pakkaspäivää <3

      Poista
  38. Oi Tiia, hyvin tiedän tuon tunteen, kun joku kadehtii toisen elämää. Eikä näe muuta kuin oman napansa. Ei se kenenkään elämä ole aina ruusuilla tanssimista, vaikka joku väittää ehkä toisin.
    Olen myös monta kertaa saanut kuulla, kuinka helppoa mun elämä on.
    Työpaikkani on ollut noin 40 vuotta kotona, 365/7/24 ja siitä olen saanut kuulla, että tee sinä sitä ja tätä, kun sinä saat olla kotona. Jopa lasten tekemiset olivat jonkun murheena, kun ei heti häiden jälkeen alkanut vatsa kasvaa. Tosin yksi täti immeinen kävi katsastamassa mahani ja meni sitten kylille kertomaan, että kyllä vatsa on pystyssä, sanokaa mun sanoneen☺

    Nyt kun tyttäreni on jatkanut samaa työtä, niin hän saa kuulla samaa laulua. Että mua jurppii hänen puolestaan. Olenkin sanonut hänelle, että pyytäisi vaihtamaan osia edes viikoksi.

    Voin myös kuvitella sinun murheesi asioista, joista vieras ihminen ei voi tietää mitään.
    Ja kunpa sitä osaisi näpäyttää heti takaisin, mutta kun ajatus kulkee viiveellä ja silloin se on enää myöhäistä. Sitä vain pyörittää omassa mielessä ja päästää ärräpäitä.

    Ihanaa alkanutta viikkoa halien kera Sinulle Tiia Ystäväin ♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itse asiassa tuosta kotona olosta oli kyllä aikanaan huono omatuntokin ja piti pitkään määritellä kuka ja mikä olen. Mutta minäkin koko työelämäni ollut pankin sijoituspuolella eli sinne tai tämä vaihtoehto, joka sopii meidän perheelle täydellisesti ja mies saa rauhassa hoitaa uraansa ja tällä hetkellä myös vanhempiaan.

      Kukin tavallaan, mutta eihän toisten elämä toisille kuulu ja ajattele, jos tässä koko maailma arvostelisi kaikkia ja toisiaan. Sano tyttärellesi zempit ja etten voi tietää arvokkaampaa työtä, kuin äitiys ja jos vielä saa olla lastensa kanssa, niin se on lasten suhteen, kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kaikki ei voi olla, eli siihen nähden myönnän olevani etuoikeutettu, että saan olla lasten kanssa ja kasvattaa 4-lasta, mikä huikea matka.

      Juu joskus tulee sellainen olo, kun kasvotusten joku sanoo jotain älytöntä, että miksi en napauttanut takaisin, mutta tälläisistä blogiin tulevista kommenteista ei ole samaa mahdollisuutta ja aina sellainen anonyymi toisen ihmisen elämän stalkkaus ja sen analysointi on hieman oudompaa.

      Ihanaa viikkoa ma-te ihanuus ja pakkaspäiviä <3

      Poista
  39. Ihana ja viisas postaus. Ihana, ihana, ihana ♥ Tämä on juuri sitä, mitä itsekin aina ajattelen. Vaikka välillä minulla saattaa nousta muita kohtaan kateellisia ajatuksia, niin yritän mahdollisimman pian muistuttaa, että jokaisella meillä on ristimme ja taakkamme. Ei kannata kadehtia tai "tietää" muiden elämästä yhtään mitään, koska emme näe niitä raskaimpia taakkoja ja murheita. Kaikilla meillä on niin omannäköisemme ja yksilöllinen elämä, ettei niitä toisen iloja tai murheita yksinkertaisesti voi arvostella ulkoapäin.

    Nämä arvostelijat, jotka yrittävät pistää meitä johonkin itse määrittelemiinsä lokeroihin, ovat ehkä sillä lailla tiedostamattomia, etteivät osaa katsoa elämää kuin omasta kapeasta näkövinkkelistään. Sellainen arvostelu aina tuntuu kurjalta, totta kai. Mutta muistathan, että 99% meistä lukijoista ajattelee sua lämmöllä ja rakkaudella ja toivoo pelkkää hyvää ♥

    Minäkin olen muuten pitkän ja rankan masennuksen läpikäynyt ja ei se tosiaan katso mitään ulkoisia puitteita. Minäkin masennuksen aikaan suoritin äitiyttä varsin mallikkaasti, eikä varmaan monikaan olisi ulkoapäin arvannut millaisessa mustassa aukossa olin. Siksi suhtaudunkin kaikenlaisiin masennuksen arvostelijoihin suorastaan ankarasti ja tekisi mieli antaa piiskan viuhua. Mutta ehkäpä ne arvostelijat vielä kohtaavat ne omat opetuksen kompastuskivensä ihan omia aikojaan :)

    Rakkautta ja valoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin on, että aina kun jonkun kanssa keskustelee, saa kuulla mitä hurjimpia tarinoita ja suruja, jotka on ihmisiä kohdelleet. En tiedä yhtään ihmistä, joka olisi murheilta säästynyt ja jos onkin, niin elämä on pitkä ja murheita ehtii tulla.

      Kyllä se jonkinlaista kapea-alaisuutta on, että peilataan oman elämän kautta toisen elämään. Ehkä hulluinta, että halutaan vaihtaa oma elämä toisen elämään... ei kai kukaan oikeasti haluaisi... Silloin kun olen ollut ihan kyykyssä, niin silloinkaan en ole koskaan ajatellut, että onpa tuolla ystävälläni nyt asiat paremmin ja olisinpa hän. Omat tuskat on omat ja en niitäkään vaihtaisi pois.

      Samaa mieltä, on pelottavaa tuomita masentunut ihminen joidenkin ulkoisten puitteiden vuoksi.

      Samoin sinulle ja kiitos kun jaoit omat kokemuksesi, ovat niin vaikeita ja kipeitä asioita.

      Halit <3

      Poista
  40. Hyvää nimipäivää! <3

    Hyvä kirjoitus, kyllä meitä täällä on jokaiseen lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie ja niin jokaiseen lähtöön ja jokaisella omat ongelmat. <3 Ihanaa pakkaspäivää <3

      Poista
  41. Ciao murulainen!

    Minun pitää vastata tähän näin jälkijunassa. Ensimmäiseksi toivon, että et päästäisi noita kommentteja lainkaan ihosi alle vaan deletoisit ne aivan tunteetta. Hups - pois vaan! Tiedän, että se on vaikeaa.

    Kuten moni jo todennut sairaus ei katsoa ikää, varallisuutta tai siviilisäätyä. Ihan vaan fakta. Jokainen on oikeutettu omiin tunteisiinsa ja niitä tunteita tulee ja menee. Myös negativiisia tunteita! Välillä voimavarojen vähyys voi aiheuttaa sen, että ei pysty iloitsemaan niistä hyvistä asioista ympärillään. Voimavarat ovat summa persoonasta, terveydestä, eletystä elämästä, elämän tukipilareiden vahvuudesta ja sen hetken elämäntilanteesta. Joskus negatiivisia tunteita voi olla paljonkin, vaikka elämässä on paljon hyvää.

    Ne voimavarat tai niiden hetkellinen vähyys eivät näy ulospäin. Ulkopuolinen näkee niitä rakenteita ja niitä hyviä juttuja ja voi kärkkäästi miettiä, että miksi tuo tuntee noin, vaikka hänen elämässään on paljon hyvää. Moni voi tulkita sinun elämääsi vain näkyvien rakenteiden kautta. Elämässäsi on paljon hyviä rakenteita: huumorintajusi, avoimuutesi, ilmaisutaitosi, perheesi, kaunis kotisi, valoisa hymysi. Sitten voimakkaampana hetkenä sinäkin näet ne ympärilläsi. Mutta tunteiisi sinulla on oikeus - ilman muiden arvostelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiihaanaa Rva Kepponen ja heti kiitän, järjen ääni. <3

      Niin pitäisi minun itse tietää oma elämäni ja minuuteni, eikä lainkaan pahoittaa mieltään, (hyvin kirjoitat) kun joku peilaa oman elämänsä kautta rakenteellisia arvoja.

      Kyllä omassa elämässä on niin paljon hyviä asioita ja osaan olla niistä kiitollinen ja myös nauttia. Helmikuussa pukkaa vaan pientä vetämättömyyttä ja tulee jostain syystä aina muisteltua tyttären vauva-aikaa ja operaatioita ym. Kaikki ilmassa vaan muistuttaa siitä.

      On niin häilyvää, mitä blogissa loppupeleissä voisi kirjoitella, koska ei kukaan ikuista valitusvirttä ja makaronilootaakaan jaksa katsella. Mutta se ei olekaan se juttu, vaan tehdä sitä omaa juttua ja kuten Marjo kirjoitti, karavaani kulkee ja koirat haukkuu ja jatketaan matkaa.

      Mutta tunteiisi sinulla on oikeus - ilman muiden arvostelua: tämä lause <3

      Paljon halauksia kultakimpale <3

      Poista
  42. Koskaan ei voi tietää toisen ihmisen tunteita, joten ei pitäisi olettaa, että toinen elää prinsessaelämää. Minäkin tunnen välistä kauheata ahdistusta. Vaikka muuten olen positiivisuuden perikuva. Aina ei vaan voi aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on huonoja päiviä ja alhon tunteita, jollei sitten satu olemaan robotti. Muiskuja ihana yhveli <3

      Poista
  43. Hyvä postaus. Jokaisella varmasti on ne omat masiksensa yms. Eihän ne nyt välttämättä päällepäin näy tai että niistä nyt huudeltaisiin joka vastaantulijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin ja kukaan ei helpolla elämästä selviä. Kirpsakkia pakkaspäiviä Satu <3

      Poista
  44. No enpä ole tainnut ennen törmätä blogeissa tällaiseen kommenttimäärään! Puhutteleva postaus, joten en ihmettele. Empaattisuuden ja positiivisuuden soisi olevan vahvemmin pinnalla kanssakäymisissä - annetaan toisillemme voimaa mielummin kuin viedään sitä.
    Tsemppihalit sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi asia koskettaa <3 Jokainen meistä saa osakseen omituista ja tuomitsevaa käytöstä ja yleensä ihmisiltä, jotka tietävät meidän elämästä vähiten. <3

      Olen samaa mieltä ja jos jostain saadaan olla ylpeitä, on se että olemme ystävällisiä muille, emmekä moiti toisia. <3 Niin haluan elämäni elää ja katsoa vanhuksena itseäni peiliin ylpeänä, että ainakin olin hyvä muille, enkä kiusaaja tai muu mollaaja.

      Haleja ihanuus <3

      Poista
  45. Juurikin näin, koskaan ei tiedä toisen kamppailuista. Itselläni oli, tietty omia juttuja on vieläkin joista ei yleisesti puhu, paniikkihäiriö.Tosi pahana. Itseasiassa niin pahana, että opetusmateriaalina HYKS:in jossain koulutuksessa: Maarit Lapinlahdessa :D eka kunnon haastattelu joettu vuonna -91.. ok, mustaa huumoria, Mutta tuo ei näy päälle. Sain kuulla olevani vain laiska. Vaikkakin 10v matkalle mahtui niin paljon taistelua, väsymistä ja 3 krtaa melkein onnistuin luovuttamisessa..tunsin itseni siis hylkiöksi. Mutta jaarittelun ja ihmeellisen purkauksen takana siis viesti: never know... :) <3 siulla on oikeus siun tunteisiin! xoxo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä ei ja on hieman ylimielistä olettaa asioita ja vertailla omaa elämäänsä toisten elämään. Koko vertailussa on jotain todella pahasti pielessä.

      Eli sinäkin sait ihmiseltä joka tietää vähiten, kommentin, että olet laiska ja ajattele muistat sen vieläkin, koska se oli niin loukkaavaa ja toinen ei päälle näe sinun taisteluita ja niistä saatuja arpia.

      Kannattaa jokaisen ottaa motoksi, etten tuomitse, jos en ole toisen saappaissa kävellyt, niin yksinkertaista se on, olla ajattelematta toisista negatiivisesti ja huom. oman elämän kautta.

      Kyllä kaikilla on oikeus omiin tunteisiin, kunhan ne on aidosti omia, eikä johdannaisia oman elämän vertailujen kautta muihin. Vertailu ei ikinä kannata.

      Ihanaa viikonloppua Maarit ja kiitos kun jaoit sinulle erittäin kipeän asian ja siihen liittyvän trauman. <3

      Poista
  46. Olen vähän jäljessä lukulistallani ja siksi kommenttikin tulee nyt vasta. Hieno kirjoitus! <3 Se ja nämä kaikki kommentit saivat ajatukset juoksemaan ja pieni itkukin taisi tulla, kun mieleen nousivat omat kipeät asiat ja kokemukset.

    Sitä on juu tullut koettua elämässä kaikenlaista. Jokunen vuosi sitten kelasin päässäni Maija Vilkkumaan biisin sanoja: "Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä". Tunne oli todella konkreettinen ja silti täysin käsittämätön, että niin tosiaan, milloin siitä tuli näin hirveä!? Varmasti jollain jossain oli vielä hirveämpää, mutta eihän tämä mikään kilpailu kai ole, tämä elämä.

    Jokunen päivä sitten istuin autossa liikennevaloissa ja kuuntelin Hectorin Kuinka voit väittää-biisiä. Istuin siinä ja mietin, että tavallaan laulun sanat ovat ihan asiaa mutta sitten taas ei. Läheisellä ihmisellä on juuri nyt vaikeita asioita menossa elämässään, mutta varmasti jollain toisella on vielä vaikeampaa. Se ei kuitenkaan vähennä tai poista läheiseni ongelmia.

    Toki ne toisen isommat ongelmat voivat auttaa itseä, antaa perspektiiviä. Aina ei tosin jaksa niiden omien ongelmiensa kanssa miettiä toisten ongelmia. Eikä tarvitsekaan! Mutta kenenkään toisen ongelmia ei pitäisi myöskään vähätellä. Varmasti on minullekin joskus tullut mieleen jotain toista kuunnellessa, että vähästäpä valitat, voi kun tietäisit! Olen kuitenkin ymmärtänyt olla hiljaa. En voi tietää kuin itsestäni ja omasta elämästäni. Minäkin niin allekirjoitan tuon, että niin kauan kuin et ole toisen saappaissa seisonut, niin et ole pätevä arvostelemaan!

    Kauhean sekava olo, toivottavasti kommenttini ei ole yhtä sekava. Hieno kirjoitus Tiia, todellakin, kosketti kovasti! Kiitos!

    VastaaPoista
  47. Mielenkiintoinen tuo lauluhomma, miten yhtäkkiä jokin voi niin osua. Muistan aina, kun radiosta tuli Chisun "Mun koti ei oo täällä" ja pakkailimme kuusihenkistä perhettä evakkoasuntoon 13kuukaudeksi lopulta, kun oma talo rakennettiin täysin uudelleen.. Vilkkumaan kipale olisi sopinut yhtä hyvin tuohon ajankohtaan ja moneen muuhunkin.

    Kyllä ei oma pienempi ongelma poistu, vaikka toisella olisi isompi, kaikki on suhteellista ja ajoittain joillain on isoja ja joillain on pieniä ongelmia ja niiden murheiden läpi on mentävä, kuin kiven. Ajoittain myös kynnys kestää murheita on matalamapi.

    Juu kyllähän se joskus on tuntunut pahalta korvaan, jos itselle on ollut katastrofimurhe ja toinen selittää, että "kynsi katkesi". On tullut suuttumuskin, kuinka tuo kehtaa valittaa noin murusen pientä ongelmaa, kun me olemme menettämässä perheenä kaiken.. Mutta tosiaan tuo toisen saappaissa seisominen, jos toisella on nyt vain se kynsi, niin toisella kertaa sitten jotain muuta ja päinvastoin. Tunneälyllä pärjää pitkälle näissäkin. <3


    Ei ollut yhtään sekava, vaan sain kaikesta kiinni, kommenttisi ovat aina todella viisaita ja niiden takana on paljon ajatteleva viisas ja fiksu ihminen. Ihanaa sunnuntaita Mohn <3

    VastaaPoista