maanantai 29. helmikuuta 2016

Aurinkolasit päällä elokuvissa, what?!







Eilen oli perinteiset brunssi-ja leffatreffit ystäväni Höpölän emännän kanssa. Porvoon motarilla matkalla kohti Helsinkiä tiedostin jo mitä unhoitin kotiin, prillit! Soijaa alkoi pukkaamaan ärsytyksestä ja jo hetken tuumin, että leffapäivä on menossa piloille. Samalla muistin, että kiireessä unohdin laittaa kainaloihin myös dödöä, se se on tunne, josta en pidä lainkaan. Päivästä olisi siis tulossa likinäköisen kädet lintassa pitkin reisiä kainalopäästöjä varjeleva päivä! Metroa odotellessa käänsin vielä laukun ylösalaisin mitä ei olisi kannattanut tehdä, sillä hukkasin kuulokkeet metroaseman penkille. No eihän tässä mitään, onhan kirottu helmikuu eli normimeininki, tähänhän jo tottuu, että Murphy on paras ystäväin. 

Kaikki dödön pettämiset ym. härdellit kuitenkin unohtuivat, kun näin ystäväni iloisen naaman, Kluuvin Fazerin brunssiainekset ja eritoten porkkanakakun. Fazulla se vaan on ymmärretty porkkanakakun syvin olemus, päällistä yhtä paljon kuin kakkusta!

Fazun brunssi on erinomainen, mutta ensi kerralla suuntaamme jonnekin muualle ihan vaihtelun vuoksi. Fazulle oli tullut joka vuotiset suklaata sisältävät peltimunat joita minäkin keräilen. Isä ja isän vaimo ovat niitä lahjoiksi jo vuosia sitten antaneet, ensin minulle ja sitten tyttärille. Erityisesti kielokuvituksella varustettu peltimuna olisi listalla top 1, mutta niitä en eilen bongannut.

Meillä oli alunperin leffassa istumapaikat takarivillä, koska on kivaa, ettei kukaan heitä vaikkapa poppareita niskaan tai ainakaan ei tarvitse pelätä moista. ;) Rillien uupumisen vuoksi vaihdoimme neljännelle riville, mutta enhän minä sieltäkään riittävästi mitään nähnyt. Leffan katselu sujui suvereenisti aurinkolasit päässä (niissä on tehot), eikä ollut niin mitään ongelmaa, pikemminkin toi vaan synkähköön elokuvaan lisää tummia sävyjä. ;) Elokuva oli muuten Deadpool ja leffana oli siitä erityinen, että juuri koskaan väkivalta ja huumori eivät kulje mallikkaasti käsi kädessä, paitsi ehkä Quentin Tarantinon leffoissa, mutta nyt kulki. Hihitin leffan läpi, oli nokkelaa ja vikkelää ja erittäin kaksimielistä ja jopa pimeääkin pimeämpää huumoria, ai että tykkäsin. Ai niin jos jotain kiinnostaa päivän asu, petroolinvärinen neule Lidl ja noin 14e, hehe. 

Oletko ollut aurinkolasit päässä elokuvissa tai mikä on paras tai huonoin leffakokemuksesi, entäs paras brunssi, vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Aurinkoista maanantaita kaikille!


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kurja perjantai, aurinkoinen lauantai ja tämä sunnuntai!







Meillä oli kurjaakin kurjempi hiihtolomaperjantai. Tytär heräsi nenäverenvuotoon, joka jatkui peräti 4,5 tunnin ajan. Välillä hillitymmin, mutta välillä todella rajuna, mutta ei tyrehtyen lainkaan. Pääsimme lääkärille puolen päivän aikaan ja siellä saatiin vuoto poltolla loppumaan. Vuoto oli niin vuolasta ja pitkäkestoista, että kyllä sekä äiti, että tytär hieman järkyttyivät. Perjantaina häädettiin ukkeli soffalle ja Sofia tuli kainaloon nukkumaan. Porvoon terveyskeskukselle miljoona papukaijamerkkiä kaikesta avusta ja miten lämpimästi ja huolella tyttärestä pidettiin huolta. Onneksi Sofia sai valtavasti lohtua Hamtaroiltaan ja Nipsun päähänkin talviturkista on jäänyt selvä sydänkuvio, varmaankin koska Sofia rakastaa Nipsua niin kovin. <3

Lauantaina oli täydellinen ulkoilusää, jonka jälkeen maistui pizzat. Samu löysi lenkillä tyttöystävän. Niin ihana kuin aurinko onkin, niin näytti kenkulla tavalla kaikki tahrat kotosalla ja joka ikisen pölypalleron, joten suursiivoushan se oli tehtävä. 

Tänään onkin perinteinen kiva brunssipäivä Helsingissä ystävän kanssa ja leffailua.

Miten teidän viikonloppu ja onko pitkittynyt nenäverenvuoto tuttu juttu?

Kivaa sunnuntaita!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Eucerin arvonta ja herkkäihoiset ja atoopikot nyt kuulolla!


Jos valitsisin täällä aina kuukauden tuotteen tai antaisin kunniamerkkejä kosmetiikkatuotteille, sen ehdottomasti tällä kertaa saisi AtoControl täsmävoide! Atooppinen ihottumahan iski kaksi vuotta sitten pahana nivusiin ja lopulta siirtyi myös käsien taipeisiin. Olin saanut elää rauhaiseloa atooppisen ihon kanssa 30-vuotta, mikä on aika hurja pätkä ja en ensin edes ymmärtänyt mistä hurjassa kutinassa ja ihottumassa oli aluksi kyse. Selvästi talvet ovat pahinta aikaa ja syksyllä sainkin ihottuman jo jonkinlaiseen lepotilaan, kunnes tuli pakkaset. Ihottuma-alueisiin olen käyttänyt atooppisen ihon tuotteita suihkugeelejä myöten ja kurjaa kyllä lääkärin määräämää kortisonia, kunnes sain hyppysiini AtoControl voiteen jota olen voinut käyttää ihottumakohtiin vähentäen runsaasti kortisonin käyttöä. 

Voide tuntuu aluksi mukavan viileältä iholla ja lieventää kutinaa heti. Voiteesta olen ollut riemuissani, sillä kortisonin käyttöä haluan välttää  niin paljon kuin mahdollista. Erityisesti käsien taipeisiin kortisonia käytettäessä ei kesällä aurinko tartu ja kohdat jäävät ikävän valkoiseksi ja näyttävät kummalta. Joten AtoControl on kyllä ehdottomasti tämän blogin kuukauden tai tämän talven tuote!

Eucerin Micellar 3in1 herkän ihon puhdistusemulsio, silmämeikinpuhdistustuote ja kasvovesi samassa. Omaan erittäin herkät ja vuotavat silmät eli moni silmämeikinpoistoaine valitettavasti kirvelee, mutta tämä ei. Kosteuttaa myös ihoa, eikä jätä rutikuivaksi korpuksi. Riittoisa tuote joka sopii kaikille herkkäihoisille tai tuoksuttomien tuotteiden ystäville. 

Eucerin Shower Oililla olen kovasti tykännyt pestä vartalon ja taasen Wash Lotionilla intiimialueet. Öljy on miedosti hajustettu, mutta suihkuöljyä saa myös tuoksuttomana. Erittäin riittoisia molemmat, näistä riittää kuukausien suihkutteluihin. Lisäksi pidän kovasti siitä, että pulloissa on pumppupullo, kun suihkussa en tykkää pläräillä korkeilla. Suihkuöljy jättää ihanan pehmeäksi ihon ja molempia suosittelen myös atoopikoille. WashLotion on taasen täydellinen tuote tuoksuttomien tuoksujen ystäville ja esimerkiksi paljon urheilevalle ja paljon suihkussa käyvälle loistava tuote, sillä ei kuivata ihoa ja miedot aktiiviaineet suojaavat ihon omia entsyymejä ja ihon happopitoisuutta. 

Eucerinilta on tullut uusi CC-voide kahdessa eri sävyssä. En ole kalpeimmasta päästä, mutta tuo light sävy on omiaan nyt talvella ja kesällä medium on taatusti hyvä sävy päivettyneelle iholle. Hyaluronia sisältävä CC-voide vähentää ikääntymisen merkkejä ja mitä olen itse testaillut, niin antaa iholle mukavaa hehkua. Yritin käsikuviin saada nähtäväksi miten hienosti tasoittaa ihon epätasaisuuksia ja miten nätisti tuo iholle valoisuutta. CC-voiteessa on mieto tuoksu, joka on monesta Eucerin tuotteesta tuttu puhtaan mieto tuoksu. CC-voidetta laitan esimerkiksi tuota pikaa kasvoille lähtiessä koiralenkille. Suojaa couperosaa ja suojaa auringolta kiitos UVB ja UVA suojan. Plussaa siitä miten ihanasti kosteuttaa ihoa, tämän alle on riittänyt vain seerumi. 

Huomaatteko miten läntikäs iho ja miten alla iho näyttää hehkuvalta, valoisalta ja kauniin peitetyltä, mutta ei tunkkaisen peitetyltä.


Hiphurraa lahjakassiin oli sujahtanut kaksi Light sävyn CC-voidetta, jonka arvon ilomielin teidän lukijoiden kesken ja mukaan lähtee vielä Eucerinin erinomainen huulivoide.

Arvonnan säännöt 1 arpa anonyymeille ja 2 arpaa kirjautuneet lukijat Bloggerin tai Bloglovinin kautta. Muistakaahan anonyymit jättää selkeä puumerkki ja sähköpostiosoite, jotta saan kiinni jos satut voittamaan. Arvonta päättyy 6.3.2016

Miltä Eucerinin tuotteet kuulostaa, entä uusi CC-voide? Löytyykö atoopikkoja, tuoksuttomien tuoksujen  ystäviä ja herkkäihoisia?

Aurinkoista lauantaita ja tasapuolisesti onnea arvontaan kaikille!

*Eucerinit saatu blogiin

perjantai 26. helmikuuta 2016

Muutama loistovinkki ja Okabo arvonnan voittaja!


Täytyy ihan vinkata, että Tigerissa oli taas kaikkea kivaa yllin kyllin. Pääsiäisosasto oli aivan mahtava ja mm. peltiset pääsiäismunat maksoivat 2 euroa ja perinteiset pahviset joita löytyi erilaisissa pastellinsävyissä dot kuvioinnilla vain euron. Pääsiäismunille löytyi herkullisia täytteitä vaikkapa näistä suklaamanteleista tai suklaisista ranskanpastelleista. 

Eilen löysin muuten Oskun vaatehuoneen sukkalaatikosta ja saattaa olla, että sukkahousuista ei ole enää mitään jäljellä,  koska kissat tuppaavat unissaan kynsillään "tamppaamaan". Mutta peti ainakin oli ovela ja pehmeä laitoineen kaikkineen. 


Kuvasta näkyy peukun kohdalla miten repalaiset kynsinauhat oli vielä muutama päivä sitten ennen Body Shopin Hemp Rescue Balmin laittoa. 

Vielä niihin maailman paras vinkkeihin. Body Shopin Hemp Rescue Balm on maailman paras voide kynsinauhoille. Omat kynsinauhat lepattivat vielä rutikuivina ja kipeinäkin muutama päivä sitten. Mitä tekee Hemp Rescue Balm, se näkyy kuvasta, hoiti kynsinauhat kerralla kuntoon, kuin olisin käynyt manikyyrissä! Omistan monen monelta merkiltä kynsiöljyjä ja olen yrittänyt niillä hoitaa kynsinauhoja, mutta tulos on ollut aina lyhytaikainen. Hemp on aivan uskomaton voide eikä kynsinauhani ole koskaan näyttäneet noin hyviltä paitsi manikyyrin jälkeen. Hemp Rescue Balm on vielä riittoisaa, tiikerinbalsamin kaltaista salvaa, joten rasian hinnalla saat kynsienhoitoon voidetta vuoksiksi tai niin kauan kuin Hemp Rescue Balm pysyy hyvänä. 

Toinen vinkki on L'orealin uutuuskynsilakat. Nyt löytyi sävyssä 114 maailman paras ja kaunein vaalean klassinen lakka. Pysyy hyvin, erittäin helppo sivellä, kuivui suht nopeaan, mutta tuo tulos, sävyn kiilto ja kauneus on täydellinen. Lisäksi tälläiselle sählääjälle tuo erittäin helppo levittäminen oli aivan megahieno juttu. Näitä lakkoja todellakin käyn marketissa santsaamassa, koska hintakin on tuo alle 9e kappale. 

Jos haluat toteuttaa kotimanikyyrin muista Body Shopin Hemp Rescue Balm ja L'orealin uudet Vernis a L'Huile kysilakat, jotka sisältävät hienoja öljyjä ja intensiivisiä pigmenttejä. 

Sitten vielä ihanan luonnonkosmetiikkapaketin voittajaan. Random Org arpoi tällä kertaa voittajaksi nimimerkille Birgitta. Jos näet tämän Birgitta voit laittaa yhteystietosi osoitteeseen tiia68gmail.com, mutta olen tuota pikaa myös sinuun yhteydessä.  Onneksi olkoon Birgitta ja sydämelliset kiitokset kaikille osallistujille. Lähipäivinä on tulossa ihana Lumene arvonta, pysykäähän kuulolla. :)

Iloista perjantaita kaikille ja mitä aiotte perjantain kunniaksi tehdä?

*Kynsilakka, Hemp Rescue Balm ja Okabo Organics lehdistönäytteitä

torstai 25. helmikuuta 2016

Curiousnooran Hei me luetaan haaste!







Sain sydämelliseltä Curiousnooralta kivan "hei me luetaan haasteen". Haasteeseen oli mukavaa lähteä mukaan, sillä pääsen taasen luukuttamaan lempikirjailijaani "Robin Hobbia". Korostaisin, että meillä luetaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, John Irvingistä Riikka Pulkkiseen, mutta omalla kohdalla on tarinankertojana yksi ylitse muiden ja tuo kirjailija on Robin Hobb. Robinin kirjat ovat aikuisten satuja ja menevät syvälle päähenkilöiden ihon alle kuvaten tarkasti erilaisia tunteita mm. surumielisyyttä ja ihmisen sielun sopukoita. Oikeamielisyys on kirjan sankareilla tärkeä hyve ja ei satu olisi satu ilman hyvyyttä ja pahuutta ja näiden kahden ikuista taistelua. 

Olen kesken olevan signeeratun kirjan tilannut jenkeistä Robinin omistuskirjoituksella, mikä aarre! Kirjamessuilla myydään Näkijän Taru ja Lordi Kultainen kirjojen osia jopa 160 euron hintaan. Nämä kirjat ovat kultaakin kalliimpia ja keräilijöiden keskuudessa merkittäviä opuksia. 

Mutta pidemmittä puheitta vastailen haasteen kysymyksiin. 

Kirjan nimi: Robin Hobb ja Fool's Assassin ulkomailta tilattu, aiemmat kuusi osaa on suomenkielelle käännetty.

Kirjanmerkki: Lapselta saatu lappunen, jossa lukee "Rakastan sinua äiti"

Miksi valitsit juuri tämän kirjan: Koska olen kaikki aiemmatkin Robin Hobbin järkäleet lukenut hyvällä säällä kesälomalla ja Fool's Assassin jäi viime kesältä kesken, koska aurinko ei suvainnut näyttäytyä. Kirja ja Tukholmasta ostettu toinen osa, joka on oikeastaan Fitzin tarinan jo 8:s osa odottavat toiveikkaana oikeaa hetkeä, kiireettömiä päiviä, aurinkoa, merituulen henkäystä, kesää, koska haluan saavuttaa samanlaisen lukukokemuksen kuin aiempienkin kirjojen osalla. 

Kenelle antaisit seuraavaksi luettavaksi?: Ukkelille, kummipojalle, sukulaisille, jotka olen saanut kaikki aikaisemmatkin kirjat lukemaan, vaikkakin fantasia ei ole muutoin heidän laji edes, myös koska Fitzin tarina jatkuu taas ja koska mies ja sukulaisetkin ovat sanoneet, että Robin Hobb on kirjailijoista suurin ja mielikuvituksellisin. 

Mies lukee tällä hetkellä Reijo Mäkeä, Krista Star Warsia ja Sofia lukee Sinttukirjoja. Mikä kirja sinulla on tällä hetkellä kesken ja kuka on sinun lempikirjailija?

Mukavia lukuhetkiä kaikille!



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sakko tuli, voi Porvoo, voi epäoikeudenmukaisuus!


Piti kirjoittaa tänään kirjahaasteesta, mutta posti toi äsken päätöksen saamaani sakkoon, josta voit lukea täältä. Oikaisuvaatimus hylättiin vaikka oli kirjallinen todiste siitä, että autoni oli parkkeerattu oikein matkahuollon asiakkaille ja kuitti todisti, että olin matkahuollon asiakas. Sakon ja paketin maksamisen välihän oli 6-minuuttia ja missään muualla tuona aikana en olisi ehtinyt käydä, kuin siellä vessassa missä kävin. Ilmeisesti Matkahuollon asiakas ei saa käydä vessassa, vain toimittaa paketin. 

Pysäköinninvalvojahan oli sitä mieltä, että sakko oli oikeutettu, koska ei nähnyt minua sillä minuutilla matkahuollossa, koska olin vessassa. Valvoja ei ollut vielä ehtinyt laittaa sakkoa tuulilasiin ja ei auttanut vaikka kuinka selitin hänelle ja näytin kuittia. Kysyin valvojalta missä hän luulee sitten minun olleen, hän vastasi et ainakaan pakettipalvelussa. Ei auttanut pysäköinninvalvojalle itku markkinoilla, mutta luulin, että oikeus toteutuu sakosta valittaessa. Jopa valituksen vastaanottaja sanoi, että selvä juttuhan tämä on, näkeehän tästä kuitista, että olin matkahuollon asiakas. Oikaisulautakunta oli kuitenkin eri mieltä ja päätöksessä luki "Ei ole noudatettu pysäköinti kielletty liikennemerkkiä. Pysäköinti sallittu ainoastaan Matkahuollon pakettipalvelussa asioiville", joka siis olin!!!!

Sanattomaksi vetää ja toki tiedän ja olen kuullut, että Porvoo on kuuluisa pysäköinninvalvojistaan ja sakoistaan. Ymmärtäisin hyvin sakon, jos olisin käynyt vain vessassa, mutta nyt oli pakettipalvelun asiakas ja kävin vessassa samalla reissulla eli tässä kohden Porvoo ilmeisesti löytää porsaanreiän eli vessassa käyminen ei ole sallittu paketin toimittamisen yhteydessä. Tätä Porvoo ei kuitenkaan ole kehdannut ilmeisesti hylkäyspäätökseen kirjata, sillä eikö se kuulostaisikin jo epäinhimilliseltä? 

Mutta täytyy kyllä sanoa, ei näin Porvoo, silloin kun inhimillisyys ja järki ja kirjallinen todistuskappale ohitetaan, silloin on menty pimeän puolelle. Eli varoituksen sana, jos tulet Porvooseen, ole tarkkana ja aina sekään ei valitettavasti riitä.

Mitä olette mieltä, puolesta vai vastaan? Parempaa keskiviikkoa kaikille. Lisäsin tekstiin keskustelun pysäköinninvalvojan kanssa, koska joillain on herännyt kysymyksiä kauan itse auto oli parkissa. Eli yhytin valvojan kuvaamasta autoani ja sakko oli vasta kirjattu eikä edes tuulilasissa. Hänelle ei vedonnut puhe eikä kuitin näyttäminen, totesi vaan, että valita netissä. Menin samointein Porvoon kompassiin tekemään oikaisuvaatimuksen, eikä vaatimuksen ja sakonkaan välillä ehtinyt kulua pitkää aikaa, kun oikaisuvaatimus oli kirjattu ylös. Joten kyllä oikaisupyyntöä käsitelleet tiesivät myös etten ole hillunut kaupungilla. Enemmän infoa löytyy postauksesta joka kirjoitettu päivänä kun sain sakot. Siihen löytyy linkki tästä postauksesta tummennettuna ylhäältä. 

Koska tämä postaus on jaettu eräälle keskustelupalstalla ja siellä herätti ajatuksia hyvä kommentti siitä, että mistä tietää kuinka kauan olen kaupungilla viettänyt aikaa ennen Matkahuoltoa. Tämä toi hieman helpotusta pysäköinninvalvojaa kohtaan, ehkä hänkin on ajatellut niin?

Selvennyksenä info joka näkyy aiemmassa sakkopostauksessa, mieheni laittoi minulle aamulla viestiä, 09:00 jälkeen,  että passi oli unohtunut kotiin ja voisinko tuoda sen Helsinkiin. Hän oli päivän Finlandiatalolla ja keksin ratkaisun lähettää passin Matkahuollon mukana Kamppiin. soittelin parille Sipoossa asuvalle sukulaiselle ovatko menossa Helsinkiin tuona päivänä, jos passi olisi hoitunut siten. Seuraavaksi etsinkin sitä passia, jota ei meinannut millään löytyä. Sitten soitin Matkahuoltoon ja kyselin hintaa miten pitää toimia ja ehtiikö varmasti vaikkapa miehelleni lounastauon ajaksi Kamppiin, jolloin hän voi hakea passin. Matkahuolto antoi ensin hintaa 20e ja soittivat minulle peräänkin, että haittaako että hinta onkin 26e, mitä passin lähettäminen ei lopulta aivan maksanut. 

Eli en hillunut kampaajalla, en ollut shoppailemassa vaan selvitin miehen passiasiaa. Lisäksi ennen Matkahuoltoon menoa soitin Silja Tallinkille, että riittääkö ajokortti, koska mieheni ei mene maihin, ei kuulemma sitten riitä vain ajokortilla voi matkustaa Pohjoismaissa. Ainakin opin tämän aamusavotan aikana jotain uutta. 

Eli nämä oli ne toimet,  jotka tästä jälkimmäisestä blogipostauksesta jäivät uupumaan. Jälkikäteen myös harmittaa etten mennyt pysäköinninvalvojan kanssa sisälle Matkahuoltoon, jotta he olisivat voineet varmistaa asian ja kertoa soitteluista ja siitä, että aivan juuri olin heidän tiloissa lähettämässä passia. Olin yksinkertaisesti niin tyrmistynyt, passikeissin väsyttämä ja sakon hätäännyttämä, etten toiminut tilanteessa järkevästi, koska ei valvojalle kuitin näyttäminen riittänyt. Ihan kyllä itkaisinkin ja selitin miten huono päivä, passit ja kaikki ja jäätä tuli niskaan, joten lopulta minä super-rauhallinen ihminen myös kiroilinkin pysäköinninvalvojalle, asia jota häpeän näin jälkikäteen. Pysäköinninvalvojan kohtaamisesta sinkosin suoraan Porvoon Kompassiin tekemään valituksen. Joten näin, sakko lähtee maksuun ja parkkeeran tästä lähtien yksityisille parkkiksille. Koko juttu on väsyttänyt ja sainpa jopa aikaiseksi parin päivän migreenin ja ei mikään asia ole sen arvoista, että lähtee taistelemaan 50euron takia ja elää negatiivinen asia harteillaan. Koen, että viisas ihminen taipuu vaikka tuntisikin asian hetken piikkinä ihollaan ja vaikka olisikin oikeassa.   Haluan vain unohtaa koko jutun, mutta toivon ettei kyseistä pysäköinninvalvojaa tarvisi enää Porvoossa kohdata, niin paha maku tapauksesta jäi pitkäksi aikaa. 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Prada Candy Eau de Parfum, rakkaus tuoksuu tältä!





Syytän keski-iän kriisiä hyvällä siitä, että olen vuoden aikana ihastunut täysin tuoksuihin. Tuoksut voivat viedä minut, Lontooseen, Pariisiin, Barcelonaan, eri vuodenaikoihin ja myös tuoksumuistin kautta vanhoihin suloisiin muistoihin. 

Vaikka olenkin aivan tuoksuhöpsähtänyt, siltikin on ollut vain kaksi tuoksusarjaa ylitse muiden, Escadan tuoksut ja Marc Jacobsin tuoksut, mutta nyt aivan yllättäen onkin suurimpien tuoksurakkauksien joukkoon saapunut uusi tulokas. 

Kävi nimittäin kuin saduissa eli tapahtui ensituoksutukselta rakastuminen. Ystäväni tuli joulukuussa Porvooseen ja kävimme etsimässä hänen appiukolleen tuoksulahjaa, samalla taustalla tuoksuttelin erilaisia tuoksuja ja yhtäkkiä aika ja paikka pysähtyi Prada tuoksujen kohdalla. Ystäväni hoputteli lähtemään ja minä taasen olin nauliutuneena Prada tuoksujen lumoissa. Lisäksi huomasin etten ole rakkauteni kanssa yksin, Porvoon Sokoksen hyllyillä Prada Candy Floralen kohdalla oli numero 2 eli on toiseksi myydyin tuoksu Porvoon Sokoksella. Prada Candy Floralesta kuulette kevään korvilla lisää, mutta nyt annan kaiken palstatilan upealle Prada Candylle, josta Pradan Candy tarina sai alkunsa.

Prada Candy ilmestyi elokuussa 2011 ja tuoksun keulahahmoksi valikoitui mielenkiintoinen ranskalainen näyttelijätär Lea Seydoux, joka edustaa sensuellia, itsenäistä ja persoonallista ranskatarta. Lea on kuin tuoksu itse, persoonallisen rakastettava, erilaisen erityinen, makean jännittävä, tyttömäinen mutta silti naisellinen.

Prada Candy Eau de Parfum on herkullinen itämainen tuoksu joka sisältää vaniljaa ja kinuskia ja jotka tuovat tuoksulle uniikkia herkullista makeutta. Valkoinen myski pehmentää tuota makeutta ja taikoo tuoksusta ylellisen ainutlaatuisen ja mausteisuus tuo taasen tuoksulle lämpöä. Prada Candy tuo mielikuvina eteeni hattaran, mutta jostain syystä syön hattaraa 50-luvun Helsingissä pitsihansikkaat kädessä. Prada Candy luo mielikuvia ja vie paikkoihin, mikä on ainutlaatuisen tuoksun merkki. 

Prada Candy tuoksu sopii naisille ikään katsomatta, Prada Candy ei myöskään katso aikaa vaan sukkuloi yhtälailla kahviloissa, brunssilla tai iltapuvun siivittämissä iltatilaisuuksissa. Prada Candy on ajaton klassikko jo syntyessään. Prada Candy on myös järkähtämätön tuoksu, joka pysyy uskollisesti iholla muuttumattomana aamusta iltaan. 

Onko Prada Candy tuoksut tuttuja, miltä kuulostaa vaniljan kinuskinen tuoksu itämaisellä otteella? Prada Candy on omalla kohdalla poikkeava tuoksu tyypillisesti hyvin hedelmäisten tuoksujeni joukossa. Mutta niinhän sitä sanotaan, poikkeus vahvistaa säännön, näin myös tuoksurakkauksien suhteen.  

Aurinkoista ja tuoksuvaa tiistaita.



*Tuoksu lehdistönäyte

maanantai 22. helmikuuta 2016

Penteleen peräpuksut!

Tiedän, että aihealue on ällöttävän epäsovinnaisen yököttävän inha, mutta se ja sama, jos tästä vaikka on jollekin vertaistuellisesti hyötyä. Useimpien vaiettu salaisuus, josta moni kärsii. Sillä kun olen avoimesti suuni avannut ja valittanut peräpuksujen kivuliaisuutta ja yöunieni varastamista, on ilmennyt, että joka toisella on peräpuksut. Naapurilla on peräpuksut, sukulaisilla on peräpuksut, ystävillä on peräpuksut ja ehkä ukkelillakin on joskus ollut peräpuksut. 

Pitkä väsynyt hiihtolomalaisten aamu... ja ne puksut...

Niin menin sitten eilen tekemään sen mitä ei olisi pitänyt tehdä, söin tortilloja joiden sisin sydän oli tulvillaan jalopenoja. Rakastan jalopenoja, rakastan wasabia, rakastan noita kummallisia makuja jotka saavat vedet silmiin ja huurua tulemaan nokasta. Takalisto ei vaan etenkään jalopenoa rakasta ja olen useimpien jalopeno iloitteluiden jälkeen saanut huomata, että turkasen maukas jalopeno on aiheuttanut peräpuksut!

Makkarin ikkunasta aamusella katsellessa kohtasi tälläinen näky.

Näytin eilen miehelleni kaupassa toiveikkaan iloisena jalopenopurkkia ja mies kysyi "meinaatko oikeasti, etkö ikinä opi?". No meinasinhan minä ja olipahan eilen taas elämäni parhaimmat tortillat, kaikki maut olivat kohdillaan, koska juurikin se jalopeno sitoi kaikki muut herkulliset ainekset yhteen loihtien täydellisen makujen liiton. Aijai, kunnes tuli yö ja heräsin armottomaan tuskaan!

Tulvillaan jalopenoa! Uuh...

Osa viime yöstä meni valvoessa ja teki miltei mieli ukkelikin herättää, mutta en herättänyt, kirosin yön pikkutunneilla hiljaa itsekseni "ei enää koskaan jalopenoa". Täytyy kyllä sanoa, että vanhuus sucks eli vanhuus mättää, oi niitä aikoja kun pystyi syömään vaikka kilon teräsnauloja eikä tuntunut missään. Kyllä vaan olen sitä mieltä, että vaikka puhutaan iän tuomasta seesteisyydestä ja sinfoaniasta, niin kun peräpuksut jomottaa, Joutsenlampi on kaukana ja se on kuulkaas sitä pahinta huutoheavyä silloin eikä lintusten laulantaa.

Tälläinen tyyppi törötteli aamusella massun päällä.

Nyt väsyttää ja kenkuttaa ja on mölli olo, koska kaikki oli itseaiheutettua ja mielestäni on nimenomaan aika pepusta, ettei saa syödä mitä haluaa. Jalopenot kun ei edes lihota!

Miten teidän viime yö meni ja onko jotain mitä vatsasi ei kestä, mitä et voi syödä, onko jokin ruoka joka tuo kiirastulen tuskat ja menee yöunet? Jos tämä postausaihe oli epäsopiva, niin kyllä näistäkin asioista täytyy voida puhua, jottei kukaan joudu inhojen peräpukamien riivaamaksi ja kuvittele, että on kiirastulessa aivan yksin. Se on moro, ei muuta kuin apteekkiin tästä, hatuttaa sekin. Se apteekissa jonottelu puksuvoide kourassa, kuvittelenko vain, mutta ympärillä olevat katselevat hieman merkitsevästi sitä puksuvoidetta, ehkä hieman säälien, ei niinkään niitä puksuja vaan sitä, että törötän julkisella paikalla julistaen, että takalistoani kiusaa peräpuksut! Zissus henkisesti väsyttää jo koko apteekkikeikka! Oisko aurinkolasit mitään?

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Miten meni viikonloppu?

Kahvihetkiä


Matovideon aiheuttamat sushitraumat on karkoitettu
syömällä lisää sushia.




Megalöytö Mark&Spenceriltä, villakangastakki 24euroa
ja ei ole kiiltävä vaan tummanvihreä eli salama huijaa.


L'orealilta tuli lähetys joka kruunasi perjantain.
Markkinoiden ja erityisesti markettien kauneimmat kynsilakka
uutuudet tulevat tässä.

Huulipaletit ovat L'orealin tuttua laatua tuoksua myöten,
kätevästi kulkee monta sävyä matkassa ja niitä voi vaikka mixailla.

Kynsilakat maksaa alle 9e ja ovat Essie kynsilakan kokoisia,
eli nyt kyllä on L'oreal taas onnistunut ja isosti!
Näillä näppäimillä kaupoissa.


Lenkkeilyä kauniissa talvimaisemissa.


McDonaldsissakin poikettiin.


Onpas hyvä kahvi tämä Kulta Katriina Luomu, nam
ja kuka bongaa kuvasta koiran?




Onni ei tee muuta kuin kerjää.
Jääkaappimagneeteista tuli kyselyä Instassa ja tuumin
haluaisitteko joskus postausta magneeteista ja lähikuvaa. ;)
Lumitöitä on saanut tehdä urakalla ja kukas muu kuin Samu aina mukana.

Kädessä Natures Design pullo löytyy helmikuun loppuun verkkokaupasta
-20% koodilla "koivusalo".
En hyödy ostoksistanne taloudellisesti.
Pullo on upea ja ympäröivän korkin saa irroitettua
 ja pullon saa pestyä,
joko käsin tai astianpesukoneessa.
"Ekologinen tuote, minkä takana on tarina."


Tortillapäivä ja jälkkäriksi mansikkapirtelöä,
makeuttajana toimi hunaja, nam.


Täällä normimeininkiä
Taisteluplaneetta Galagtica sarjan aloitimme tyttären kanssa ja
on ainoa sarja maailmassa jota katson jo kolmatta kertaa.
Vielä leikkaan mieheni hiukset ja sitten sarjan kimppuun
ja juu ei ole niin minkäänlaista kampaajatteren koulutusta. ;)

Mitä olette touhunneet viikonloppuna ja mitä syöneet?

Mukavaa sunnuntai-iltaa.

<3
*Sponsored Kulta Katriina Luomu, L'oreal meikit 
ja Natures Design juomapullo