sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Suru

Kävin tällä viikolla tätini luona ja yhdessä pohdiskelimme, miten elämänpyörän vauhti vaan kiihtyy ja miten elämä itsessään on kovin lyhyt. Jutustelimme siitä, miten lapsuuden kesät olivat iättömän pitkiä ja miten nykyään ei enää muista minä vuonna tapahtui mitä tai onko sitä kohta 40-vuotias, 50-vuotias tai 60-vuotias. Jopa kymmenet vuodet menevät välillä ajatuksissa sekaisin, milloin jokin asia tapahtuikaan.




Joskus, kun olin nuori, isäni sanoi, että ajan kiihtymisen vauhti vain kiihtyy, mitä vanhemmaksi tulee. Jäin silloin pohtimaan isäni sanoja, talletin ne muistilokeroon, koska silloin juuri tuntui, että elän ikuisesti. Nykyään isäni sanat usein kaikuvat mielessäni, miten todelta tuo lause tuntuukaan nyt.

Olimme eilen hautajaisissa, miehen sukulaisen. Suru ei tullut siten aivan lähelle ja se olikin varmaankin syy, miksi sanoin eilen miehelleni, että nämä ovat surullisimmat hautajaiset, joissa olen ollut. 



Eiliset hautajaiset tuntuivat eilen ja tänään vahvasti iholla, muiden suru oli niin käsinkosketeltavaa. Oivalsin, miksi olin kokenut juuri eiliset hautajaiset niin kovin surullisiksi. Olen aiemmin ollut vain minulle läheisten ihmisten hautajaisissa ja olen ollut surussani niin sumussa, etten ole huomannut, enkä kokenut muuta maailmaa. Koittanut itkultani selvitä, kenties vain kuullut kaukaa muiden surun ja niiskutuksen. 

Eilen minulle vieraiden ihmisten suru, sai minutkin itkemään. Lesken selkä, pienet pojat, jotka  jäivät kaipaamaan mummiaan, jotka juoksivat ulos ottamaan isoisää kädestä, kun hautausauto katosi horisonttiin. Papin sanat, ihmisen elämä on lyhyt, kuin tuulen henkäys. 

Surin jo edesmenneitä ja etukäteen jo tulevia, vaikka koskaan ei tiedä kenen vuoro on ensin. 




Kirkon suurista ikkunoista näyttäytyi kaikki luonnonvoimat, puut taipuivat tuulessa, kaatosade rummutti ikkunaan ja lopulta pilvet väistyivät ja ikkunoista tulvi aurinko. Luonto näytti voimansa ja kauneutensa ja kuin olisi sekä hyvästellyt ja vastaanottanut edesmenneen.

Tänäänkin on ollut mieli herkässä. Elämän kauneus ja suuruus piilee sen päättymisessä. Elämä on lahja. 




Kommenttikenttään saa halutessaan sanoa ihan mitä vaan, iloa, surua, miten siellä, tuntuuko, että vauhti vain kiihtyy, mitä enemmän ikää tulee. Kaunista sunnuntaita kaikille <3 

80 kommenttia:

  1. Kyyneleet tuli väkisin silmiin ♡

    Tuo on niin totta, että vuosi vuodelta vauhti vaan kiihtyy! Meillä isä totesi joskus, että lapset ottavat heidät iässä kiinni... ja siltähän se tuntuu.

    Kaunista sunnuntaita Tiia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru, ihan minuakin vieläkin itkettää. Joskus mieli vaan menee niin herkille ja on aika hetkeksi pysähtyä miettimään, menneitä, tulevaa ja tätäkin hetkeä. <3

      Ihanaa sunnuntaitai Marru ihana <3

      Poista
  2. Alle viisikymppisten ystävien hautajaisissa olen ollut surun murtama. Kuolema on tuntunut tulevan lähelle ja niin epäreilun tuntusesti vienyt ihmisiä, joilla olisi ollut vielä saatavaa ja annettavaa elämälle. Siinä on sanalla tosiaan surtu siunattavan lisäksi jo aiempia poismenneitä kuin tuleviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolema on epäreilu, liian nuoret eivät saisi lähteä täältä. Suru läheisille on aivan korvaamaton. Eilinen henkilökin oli vast 62-vuotias, aivan liian nuori vielä. <3

      Kyllä hautajaisissa aika pysähtyy ja tulee surtua, tulevaa ja menneitä. <3
      Suloista sunnuntaitai Lumo ihanainen <3

      Poista
  3. Joskus on hyvä vain pysähtyä ja olla, olla hiljaa ja pysäyttää aika ja nauttia sitä hetkestä.
    Harmillisen usein ihmiset ymmärtävät sen vasta kun menettävät jotain tai jonkun, mutta hyvä edes silloin.
    Ihana teksti jälleen kerran Tiia ja kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä ja joskus tulee myös hetkiä, jotka pysäyttää. <3 Viisaita sanoja ja niin me ihmiset pörräämme, kuin hamsteri juoksupyörässä.

      Kiitos ihanuuspakkaus ja suloistaq sunnuntaita <3

      Poista
  4. Surun myötä sitä herää viimeistään ajatukseen, että juuri nyt on aika jutella, halata, suukottaa, antaa aikaa itselle ja niille joiden kanssa elää.

    Halaus ja rutistus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin. Miehen kanssa kävimmekin tänään pitkät ja syväluotaavat keskustelut ihan vaan kaikesta elämään liittyvästä. Nyt on mieli herkässä, mutta oli puhdistavaa. <3 Kaikesta kertyy jotain hyvää, surustakin. <3

      Ihana sunnuntaita Birgitta <3

      Poista
  5. Tähän jotenkin sopisi teksti, joka liikutti tänään ig:ssä "If you found out you were dying would you be nicer, love more, try something new? Well, you are. We all are" @painful. Mutta kun on menettänyt yllättäin yhden rakkaimmista ihmisistä liian nuorena, niin elämä ei koskaan enää palaa entiselleen. Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysäyttävä ja oivaltava teksti, joka sopii juuri tähän. <3 Kyllä varmasti, jokainen olisi kaikkea tuota, tai ainakin aika moni. <3 Näin se juuri on, kun kuolema tulee lähelle, maailmankuva muuttuu. <3 Tietty turvallisuus katoaa.

      Ihanaa sunnuntaita Sari ihanuus <3

      Poista
  6. Sen minäkin olen huomannut, mitä vanhemmaksi tulen sitä lujemmin elämänratas pyörii. Voi kun sitä pystyisi edes hieman jarruttamaan, ennen sitä viimeistä kiitoa. Haleja sinulle Tiia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka jokaista ikäkautta voisi olla 10v pidempään. No ihminen on ahnas, mitä elämään tulee. <3

      Suloista sunnuntaita sinulle ihana Tuta <3

      Poista
  7. Naistenpiirissä oli torstaina aiheena suru ja siitä selviytyminen. Saimme kuulla enoni lesken alustuksen kahdesta kuolemasta: oman nuoren tyttären, joka koki väkivaltaisen kuoleman ja oman miehen kuolema sairauteen, jolloin oli aikaa valmistautua. Päällimmäisenä jäi mieleen syvä rauha ja lepo, joka leskessä vaikutti. Hän kertoi, että viha estää surutyön tekemisen. Myös miksi kysymys on turhaa, sen sijaan he kysyivät miten? Miten tästä eteenpäin? Totta, tämä maallinen vaelluksemme on lyhyt tuulenhenkäys iankaikkisuusperspektiivistä katsottuna. Ehkä kuoleman tarkoitus on laittaa meidät pohtimaan, mihin olemme toivomme laittaneet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kirjoitettu <3 Surutyölläkin on kaavansa, ensin suru, surun jälkeen kenties viha ja lopulta surun hyväksyminen, mutta kenties surua kantaa aina sydämessä. Paljon varmasti riippuu, kuinka läheisen ihmisen on menettänyt. Lapsen menetys ei jätä koskaan rauhaan ja puolisonkin menetys on suuri suru. Ne jotka ovat liian aikaisin lähteneet, sitä on vaikeampaa hyväksyä. <3

      Niin hienosti kirjoitettu tämäkin "Ehkä kuoleman tarkoitus on laittaa meidät pohtimaan, mihin olemme toivomme laittaneet.." Tuohon ei ole mitään lisättävää. Kiitos kun jaoit tämän ja sinulle sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
    2. jatkan vielä, väkivaltaisen kuoleman kohdalla, varsinkin jos kyseessä oma lapsi, on ensimmäinen vaihe shokkivaihe, täydellinen lamaannus, jolloin edes ei tunne surua, vaan ääretöntä epäuskoista tuntemusta, jolloin toimii konemaisesti, saattaa unohtaa jopa syödä tai juoda. Tällöin ystävien huolenpito on tärkeää. Shokkivaiheen jälkeen tulee suru, joka saattaa kestää jopa vuosia, mutta joka lopulta helpottuu ja muuttuu kaipaukseksi, joka ei koskaan häviä. Enoni leski kertoi, että hän oli eräänä päivänä joutunut päästämään irti tyttärestään, jotta uusi elämä ilman häntä voisi alkaa. Mutta viha, joka on luonnollista jossakin vaiheessa, siihen ei pidä jäädä eikä anteeksiantamattomuuteen.

      Poista
    3. en osaa edes kuvitella, miltä tuntuisi menettää oma lapsensa. Toki olen sydänleikkauksen tiimoilta osannut pelätä, mutta asioita jotenkin ei voi edes tietää ennen, kuin kokee. Olisi vaikeaa olla katkeroitumatta, sen jo itsestäni tiedän, etenkin jos onnettomuuden olisi aiheuttanut joku toinen ihminen tahallaan tai tahattomasti. Anteeksianto on suurimpia lahjoja kyllä itsellekin, kunha siihen vaan pystyy. <3

      Poista
  8. Kaunis teksti Tiia <3. Ihmisen poismeno on aina yhtä tuskallista vaikka se olisi omasta tai puolison suvusta. Itseäni aina rupeaa surettamaan, kun isälläni on tapana sanoa "jos olen enää sillon hengissä". Jotenkin sitä tulee niin harvoin ajateltua, että ei ne vanhemmat loputtomiin elä ja tuo lause saa aina minut pohtimaan sitä kuinka kauan heidät saan pitää elämässäni.
    Voimia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Laura <3 Ymmärrän niin hyvin, kun itse olen mummin ja vaarin kasvattama ja vaarin menettänyt. Sitä kun haluaisi, että vanhemmat eläisivät ikuisesti. <3

      Kiitos Laura, minä en kuitenkaan menettänyt läheistä ihmistä, edesmenneen läheisten suru oli vaan niin käsinkosketeltavaa seurata, että halusin kirjoittaa surusta <3

      Poista
  9. Kyllä se aika menee liian nopeaan ja usein tärkeät sanat jää sanomatta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää muistaa sanoa. <3 Ainakin sanan "rakastan". <3

      Poista
  10. Ihana teksti. Mä olen menettänyt oman veljeni ihan liian aikaisin, ja siksi yritän muistaa, että koskaan ei kannata jättää huomiseen minkä voi sanoa/tehdä tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa olet kokenut hirvittävän suuren surun ja suru ja haikeus on varmasti aina läsnä. Lauseessa piilee suuri viisaus, kun sitä ei voi koskaan tietää milloin on itselläkin se viimeinen päivä. <3 Halit <3

      Poista
  11. Hienoa pohdintaa ja kauniisti kirjoitat.
    Hautajaiset ovat toisaalta hieno tapahtuma, mutta sitten taas surullisena niin vaikea juhla, että olen monesti pohtinut, miten sitä jaksaisi käydä läpi oman puolison, tai lapsen tai lapsenlapsen hautajaiset. Vaikealta tuntuisi ja mielelläni haluaisinkin kokea tuollaiset hautajaiset ihan vaan kaikkein lähimpien kesken, hyvin pienimuotoisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samoilla ajatuksilla ja siksi suru oli niin käsinkosketeltavaa, kun suru ei ollut omakohtainen ja seurasin muiden valtavaa surua. Ihan samaa ajattelin vain perhe ja lähimmät ystävät, jos sikseen tulisi <3 En usko, että olisin hautajaisissa edes läsnä, niin vaikea paikka se olisi <3

      Poista
  12. Niin kaunis teksti ja visuaalit! Liikutti kovasti ja en ole oikeastaan niin paljoa miettinyt kuolemaa vasta kuin nyt, kun on oma lapsi. Kuolema ei ollut koskaan pelottanut ja se oli luonnollinen poistuma jo vanhoille ja pitkän elämän eläneille sukulaisille. Nyt läheisten kuoleman pelko on jotenkin paljon konkreettisempi ja se on mielessä päivittäin. Kaikessa kyllä pitäisi pystyä elämään siten kuin se olisi viimeinen päivä - rakastaen, onnellisena ja hyvää tahtoa täynnä. Kaikesta huolimatta rauhallisen rentoa ja rakastavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän Heli niin hyvin. En osannut pelätä edes omaa kuolemaa, ennen kuin tulin äidiksi. Nyt en muuta toivo, kuin saisin elää edes lapseni täysikäiseksi. Lapsille toivon pitkää ja onnellista elämään. Ihan juuri niin ja on tärkeää kohdella ihmisiä niin, että vanhuksena sitä kehtaa katsoa itseään peiliin, kun se viimeinen pv koittaa. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Heli <3

      Poista
  13. Kauniisti kuvailet surua ja menettämistä. Todella läheisen ihmisen menetys silloin kun kyse ei ole vanhuudesta on vaan ihan käsittämätöntä. Ensimmäinen ajatus on tyrmistys ja menee viikkoja ennen kuin sen asian edes pystyy tajuamaan. Hautajaiset ja kaikki muukin menee sumussa ja udussa. Läheisen liian varhaiseen pois menoon ei totu koskaan ja aina sitä surua kantaa mukanaan. Vuosia. Kunnes joskus aika kultaa muistot. Tässä iässä alkaa tajuamaan elämän rajallisuuden ja joutuu sen kokemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheisen menetystä kantaa ikuisesti sydämessään ja mitä nuorempi on läheinen, sen katkerammalta tuntuu. Ihan juuri niin, voi meitä nuorina, silloin oikeasti tuntui, että elämä on iätöntä. <3

      Poista
  14. Liikuttava kirjoitus. Surumielinen olo iskee. Kävimme juuri eilen ukkelini kanssa vanhempieni haudalla Turussa. Taas jämähdin miettimään miten epätodelliselta tuntuu. Onko se totta? Tuossa nimet ihan selvästi. On se niin.
    Olen ajattelut viime aikoina kuolemaa usein, ajoittain joka päivä, koska niin moni läheinen on poistunut viime vuosina, osa aivan liian varhain. Kaikki jäi kesken. Ei ehtinyt sanoa kaikkea, mitä olisi pitänyt. Melankolia meinaa vallata mielen, jos jää miettimään ajan kulua omallakin kohdalla. Ei tässä enää olla nuoria, en minä, enkä ukkelini. Onneksi terveyttä on riittänyt.

    Mukavaa uutta viikkoa, Tiia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se, onko se totta ja myös, kohta minäkin olen tuossa, seuraava. <3

      Sama, uskon jotenkin liittyvän omaan ikään, että asia on niin usein mielessä. Lisäksi olen kuullut surullisia tarinoita, ei ihan lähipiiristä, mutta niin että on järkyttänyt syvästi ja oma turvallisuudentunne on järkkynyt. Ikäviä asioita oikeasti tapahtuu. Laahaan tuota tunnetta ja pelkoa alati taakkana, toivoisin, että osaisin paremmin-nauttia...

      Ihanaa uutta viikkoa ja halit <3

      Poista
  15. Kuolema...
    - Koskettavin tapaus mulle on ollu kahden lapseni isän kuolema. Me oltiin jo kyllä erottu, mutta olimme hyvissä väleissä. Lapset oli 7 ja 9 vuotiaita. Uutinen tuli yllättäin ja hain lapset koulusta. Mentiin heidän isän vanhempien luo ja matkalla kerroin, mitä oli tapahtunu. Poika (nuorempi) oli hiljaa ja tytär taasen puhuapälpätti. Molemmat otti asian eri lailla.
    Hautajaisissa koin jotain, kuin valkoiset enkelit olis tullu hakeen lasten isän arkusta. Kirkas valo loisti alttaritaulun takaa suoraan arkulle, urut soitti hiljaista sävelmää. Itkin...

    Tämä kolahti niin syvästi, että edelleenkään en voi olla itkemättä kirkossa kun urut alkaa soida. On sitten häät tai hautajaiset tai mitä vaan. En voi mennä kuulemaan kauneimpia joululauluja, ellei ole tokkaa nessuja mukana, joulukirkoon menen myös itku kurkussa.
    Kirkossakäynnin jälkeen me yleensä nauretaan mun luonnolleni ja koitetaan keksiä kaikkee millä voisin itteeni "valmentaa" seuraavaa kertaa varten. Mutta vielä ei ole asialle keksitty apuja...
    - ehkä joskus.

    Olen ennen näitä hautajaisia ollut isovanhempien ja kahden ystävänikin haudalla, mutta niistä ei ole tälläistä kokemusta tullut. Enkä ole näiden jälkeen joutunut ketään saattamaan, joten en tiedä miten selviän/reakoin seuraavasta kerrasta...
    Vaikka, koskaan ei tiedä kuka seuraavaksi lähtee.

    Suru kuuluu elämään ja se vaan on kestettävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne olet rohkea ja arvostan, että jaoit tarinasi täällä. Sillä ei ole merkitystä, että olitte eronneet. Lasten vanhempana oli sinulle tärkeä ihminen aina ja lapset joutuivat menettämään isänsä ja jouduit käsittelemään myös heidän surun.<3

      Tuo valo sehän voi hyvin olla enkeli, lohdullista ainakin on niin ajatella. Itsekin ajattelin, että luonto näytti kirkon ikkunoista kaikki voimat. Monissa hautajaisissa on aurinko paistanut, kuin esimerkiksi vaarini olisi lähettänyt rakkauden säteitä. Sillä on paljon merkitystä, minkälainen sää on. Menetin nuorena 14-vuotiaan ystäväni ja sää oli myrskyisä, synkkä ja pimeä, se jotenkin jätti pimeämmän muiston vielä sydämeen. Kaikki oli hyvin surullista.

      Ymmärrän täysin, kirjoitinkin, että surin edesmenneitä ja jo tulevia.

      Suru kuuluu elämään, ilman sitä ei olisi onnea. <3



      Poista
  16. Kaunis kirjoitus. Minuakin alkoi itkettää lukiessani kirjoitustasi. Lämpimiä ajatuksia teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih <3 No mutta itku puhdistaa <3 Kiitos ja kuten sanottu, suru ei nyt ollut omakohtainen, vaan käsittelin surua ylipäänsä ja miten hautajaiset herkisti ja laukaisi myös muistelemaan edesmenneitä ja murehtimaan jo tulevia. <3

      Poista
  17. Liikuttava kirjoitus <3. Isäsi sanoi viisaasti, ihan varmasti on niin että ikääntyessä ajantahti vain kiihtyy, ja sitten sitä miettii minne nuo kaikki vuodet menivät. Usein elää esimerkiksi arkenakin ajatellen että mitä sitten kun pääsen töistä, sitten kun on perjantai... kuitenkin loppu voi tulla hetkenä minä hyvänsä kenelle tahansa. On vain niin vaikeaa tajuta elämän rajallisuus tässä arjen aherruksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaikeaa tajuta ja ehkei ihmisen ole koko ajan tarkoitus ajatellakaan tai tarkoitus koko ajan olla ns. onnellinen, koska on tämä pv. Ehkä kaiken kuuluukin olla juuri näin. Se on kuitenkin fakta, ettei ole iloa ilman surua ja päinvastoin <3

      Poista
  18. Viime viikolla, kun vielä oli lunta, katsoin iltalenkillä kävellessäni taaksepäin lumeen painuneita kengän jälkiäni ja mietin, että koskaan ei voi tietää, mikä niistä jää viimeiseksi jäljeksi täällä maan päällä. Jotenkin on pelkkä ajankulun ajatteleminen viime aikoina ahdistanut. Juurikin isäsi mainitsemasta syystä.
    Vaikka elettäisiin pitkäänkin, se on kuitenkin niin häviävän pieni hetki tässä maailman kaikkeudessa. Surullista, mutta totta.
    Parasta siis koittaa elää elämäänsä mahdollisimman hyvin ja kiitollisena, vaikka inhimillistä kai onkin,että sitä tulee välillä keskityttyä kaikkeen jonninjoutavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jännä, minäkin olen seurannut askelia lumessa, miten niitä katsellessa jotenkin aika pysähtyy.

      Inhimillistä ja niin kuuluu ollakin, ettei koko ajan ole ylevä tai joka pv ole onnellinen tai myöskään surullinen. Tasainen arki ja jonninjoutavakin kuuluu elämään, kenties jo helpottamaan sydämen sykettä. <3

      Sama täällä, paljon on viime aikoina nämä asiat läsnä, liiankin paljon. Pitäisi päästä yli ja ajatella itseäni 95-vuotiaan mummini silmin, jonka mielestä olen aika pitkälle vielä teini <3

      Poista
  19. Otan osaa suruusi. Kyllä hautajaiset pistävät aina miettimään elämää ja sitä että oma hetki lähteä voi tulla hetkellä millä hyvänsä. Minulla surullisimmat hautajaiset ovat olleet varmaan velipuoleni vaimon hautajaiset joka lähti ihan liian aikaisin ja lempeimmät hautajaiset olivat miehen äidin, joka oli niin valmis lähtemään. Hautajaiset olivat kauniit ja niissä muisteltiin mukavaa mummoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko vielä täsmentää, ettei suru ollut omakohtainen, joten osanottoja en ole oikeutettu vastaanottamaan. Toisten surun seuraaminen vain herkisti kovin, sai murehtimaan edesmenneitä ja murehtimaan jo tulevia. Aiemmin olen tosiaan hautajaisssa ollut läheisemmän ihmisen menettäneenä ja olen ollut surun kuplassa, sumussa. Nyt kun omakohtaista surua ei ollut, eikä sumua, toisten surun kohtaaminen oli todella surullista. Siksi sanoinkin miehelleni, että nämä ovat jotenkin surullisimmat hautajaiset, mutta eihän ne olleet sen surullisimpia, kuin muutkaan. En vaan itse ollut surun tajuttomuuden silmässä. <3

      On kyllä aina helpompaa haudata ihminen, joka on elänyt pitkän hyvän elämän ja on jo sinut ja valmis lähtemään, kuin menettää joku liian varhain. <3

      Hautajaiset voivat olla niin kovin monenlaiset. On ollut pieniä ja sydämellisiä, erittäin suuria ja juhlavia puheineen, kaikki hienoja omalla tavallaan. <3

      Poista
  20. Oi kuinka kauniisti kirjoitit. Toisenki suru koskettaa. Itseki täällä herkistyn. Pala on kurkussa. Silmissä kyyneleitä.
    Muistan omia jo pois menneitä läheisiä. Halauksia sinne.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toisen suru niin kovin koskettaa ja siksi oli ihan pakko kirjoittaa tämä kaikki ulos. Niin kovin on muutenkin tullut viime aikoina tässä keski-iän risteyksessä mietittyä näitä ajatuksia. Hautajaiset myöskin aina laukaisevat miettimään edesmenneitä, kaipuu on aina. <3

      Halauksia Leena <3

      Poista
  21. Kiskettava teksti ja kuvat. Jotenkin tuntuu, että jonkinlainen suru on joka päivä enemmän ja enemmän läsnä, mitä vanhemmaksi elän. Onkohan se jotain luopumisen surua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopumisen surua uskon sen olevan ja ihan sama tunne täällä. Olisiko se meillä jotain ikään liittyvää kriisiäkin. <3

      Poista
  22. Tottahan se on että aika tuntuu kuluvan nopeammin mitä vanhemmaksi käy. Vaan kun kuolema käy lähellä, niin ymmärtää, että lähimmäisistään välittäminen on näytettävä nyt ja elämästä nautittava nyt kun siihen vielä pystyy. Kauniisti kirjoitit ja kuvat niin aiheeseen sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista sanoista, juuri niin, rakkaille on sanottava, että rakastaa ja mikä muu tässä elämässä on edes tärkeää <3

      Poista
  23. Lämmin osanotto suruun ♥
    Isäsi sanat niin totta, kun ikää tulee, niin tuntuu kuin päivätkin olisivat lyhyempiä.
    Ja myös tällä ikää mieleen useinkin hiipii ajatus elämän rajallisuudesta. Pysähdyksen paikka on myös, kun tiedostaa, että elettyä elämää on monin kerroin enemmän takana kuin edessä.
    Vaikka isäni kuolemasta on jo melkein 30 vuotta, yhä saan kyyneleet silmiin.
    En koskaan hyväksynyt vakavaa sairautta, johon hän menehtyi.
    Tunnen surua myöskin ystävän sairaudesta.

    ♥ Sinulle Tiia Ystäväin toivon halauksien kera kaunista alkavaa viikkoa ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan ma-te sinulle aluksi saman, minkä vastasin Matkattarelle. Nyt on pakko vielä täsmentää, ettei suru ollut omakohtainen, joten osanottoja en ole oikeutettu vastaanottamaan. Toisten surun seuraaminen vain herkisti kovin, sai murehtimaan edesmenneitä ja murehtimaan jo tulevia. Aiemmin olen tosiaan hautajaisssa ollut läheisemmän ihmisen menettäneenä ja olen ollut surun kuplassa, sumussa. Nyt kun omakohtaista surua ei ollut, eikä sumua, toisten surun kohtaaminen oli todella surullista. Siksi sanoinkin miehelleni, että nämä ovat jotenkin surullisimmat hautajaiset, mutta eihän ne olleet sen surullisimpia, kuin muutkaan. En vaan itse ollut surun tajuttomuuden silmässä. <3

      Niin totta tuokin, samaa sitä itsekin miettii, että paljonkohan on terveitä vuosia jäljellä. Ei kaipuu vanhempiin koskaan katoa, niin vahvasti merkitsevät elämässä ja aina tulee hetkiä, että tämän juuri haluaisin sanoa, vaikka sinä isälle. <3

      Kyllä minäkin omaa vaaria aivan jatkuvasti ajattalen, olin niin vahva hahmo ja kainalo ja syli, omassa lapsuudessa. Myös ajatukset, vastahan vaari täytti vaikka 60v ja on jo monta vuotta ollut haudassa, tuo iätön ja vahva ihminen. Miten vuodet vana viuhuu.

      Ihanaa viikkoa sinne ja paljon halauksia ja toivon, että ystäväsi paranee. <3

      Poista
  24. Nyt 40-iässä olen huomannut miten oma aikakäsite on muuttunut.. kuin huomaamatta, aika ja päivät vierii, kuukaudet vaihtuu toiseen - on joulu ja sitten onkin jo juhannus.. Isäsi sanat ovat niin totta.. Äitini yllättävästä kuolemasta tuli nyt 10-kuukautta täyteen, eikä vielä ole ollut päivääkään, ettenkö olisi häntä ajatellut, ja toisaalta toivottavasti sellaista päivää ei tulekaan, olihan hän äitini.
    Suru on tunne ja silloin kun tunnet niin sinä elät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tunne, että taasko on mm. joulu. Lapsuuden joulut muistan kaikki, mutta nämä aikuisuuden menevät jo mielessä sikinsokin.

      Osanotto äitisi kuolemaan, hän on lähtenyt sinulta liian varhain ja on varmasti joka pv asioita, joita haluaisit hänelle sanoa tai hänen kanssa keskutella, kaipuu, ikävä ja tarvekin on kova.

      Suru on tunne ja parempi tuntea, kuin olla turta. <3

      Poista
  25. Minä olen tehnyt pakkailupuuhia muuton edessä. Jokaisessa muutossani törmään papereihin, joita en haluaisi lukea enkä haluaisi niiden olevan olemassa. Ajalla ei ole enää merkitystä, pitäisikö sillä olla? Omien liian tärkeiden menetysten jälkeen voin vain todeta, että aiheesta olisi niin paljon sanottavaa, että siitä saisi kirjan, siksi en enempää sano.

    Sinä kirjoitat niin kauniisti, Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kokee niin suuren menetyksen, uskon että aika ja kaikki jonninjoutava kadottaa merkityksen. Sinulle en voi enempiä tässä edes vastata, etten paljasta jotain mitä olemme kirjoitelleet yksityisesti. <3 Mutta olet ajatuksissa niin usein, mietin mit olet joutunut käymään läpi. <3 Kiitos niin paljon Heli <3 Iso halaus sinne, tiedät kyllä. <3

      Poista
  26. Kaunis kirjoitus ♥
    Sopi tähän omaan melankoliseen surumieliseen maanantaifiilikseeni niin hyvin. Elämä on kuin henkäys. Kunpa sen vain osaisi elää hyvin (ainakin paremmin kuin minä itse juuri nyt elän...)

    Kaunista viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidemmässä mittakaavassa kun ajattelee sukupolvien ketjua, omakin elo tuntuu jopa merkityksettömältä ja luo juuri melankoliaa. Elämän ihme jatkuu, kuitenkin lapsissa, sitä on hyvä ajatella, olla osa suurempaa ketjua. <3

      Ihanaa ja vähemmän melankolista viikkoa Tuula <3

      Poista
  27. Lämmin osanottoni suruusi Tiia ♥
    Kauniisti ja koskettavasti kirjoitit.
    Isäsi tiesi mistä puhui. Itseänikin ajankulku ahdistaa, kun tuntuu etten ehdi viettämään tarpeeksi aikaa läheisteni ja ystävieni kanssa, etten ehdi tehdä kuin murto-osan siitä kaikesta mitä haluaisin, etten ehdi tarttua hetkeen, koska on jo siirryttävä seuraavaan.

    Aika usein tuntuu että tämä elämä on yhtä suorittamista ja vauhti vaan kiihtyy, vaikka itse haluaisi jo hieman hidastaa tahtia.

    Meidän suvussa on vietetty valitettavan monet hautajaiset, joissa vanhemmat jäävät suremaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Joka kerta se on ollut yhtä pysäyttävää ja musertavan surullista. Joskus suru on niin suuri ettei sitä pysty jakamaan kenenkään kanssa. Katkeruus ja viha kulkevat surun ja ikävän rinnalla oman aikansa, ainakin omalla kohdallani näin tapahtui. Kaikki eivät valitettavasti pääse koskaan irti kyseisistä tunteista. Se jos mikä vasta surullista onkin.
    Yritetään nauttia tästä ainutlaatuisesta elämästä niin hyvin kuin mahdollista ja tarttua niihin ohikiitäviin, ainutlaatuisiin hetkiin kaikista velvollisuuksista ja kiireestä huolimatta ♥
    Lämpöinen halaus sinulle Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan sinullekin vielä saman, kuin Matkattarelle ja Ma-Te:lle, ihan selvyydeksi, ettei tule millään taholla väärinkäsityksiä <3

      Nyt on pakko vielä täsmentää, ettei suru ollut omakohtainen, joten osanottoja en ole oikeutettu vastaanottamaan. Toisten surun seuraaminen vain herkisti kovin, sai murehtimaan edesmenneitä ja murehtimaan jo tulevia. Aiemmin olen tosiaan hautajaisssa ollut läheisemmän ihmisen menettäneenä ja olen ollut surun kuplassa, sumussa. Nyt kun omakohtaista surua ei ollut, eikä sumua, toisten surun kohtaaminen oli todella surullista. Siksi sanoinkin miehelleni, että nämä ovat jotenkin surullisimmat hautajaiset, mutta eihän ne olleet sen surullisimpia, kuin muutkaan. En vaan itse ollut surun tajuttomuuden silmässä. <3

      Samaa mietin, miten ehdin tehdä kaiken, nähdä maailman kolkat ja sitten kun aikaa on, niin jaksanko sittenkään enää

      Vauhti vain kiihtyy ja se on aika kohtuutonta, olla aina, kuin lapsuuden loputtomat kesät. <3

      On kohtuutonta, että olette joutuneet saattamaan liian aikaisin lähteneitä. Yhdenkään vanhemman ei tulisi haudata lastaan ja se on suru, josta ei koskaan selviä, suru vain muuttaa muotoaan. Sitä surua ei myös toinen voi täysin ymmärtää, jos ei ole itse vastaavanlaista surua kohdannut. <3

      Yritetään nauttia ja oi kuinka välillä nautinkin, mutta siinä välissä on paljon aikaa, jolloin surrutan vaan menemään ja mikä pahinta murehdin liikoja ja turhia.

      Paljon halauksia ja kiitoksia kauniista sanoista <3

      Poista
  28. Kaunis kirjoitus ja upeat kuvat.
    Olen myös huomannut sen, että vuodet vilisevät todella nopeasti ohitse.
    Halauksia teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian nopeaan ne vilisevät. Paljon halauksia uuteen viikkoon Kati <3

      Poista
  29. Kirjoitit kauniisti surusta. On totta että hieman ulkopuolisena pystyy kokemaan surun erilailla kuin aivan lähiomaisen poistuessa.
    Kuvasi on tositosi upeat.
    Ja isäsi oli oikeassa, vanhana aika juoksee. Nuorena luuli elävänsä ikuisesti ja aikaa oli tuhlattavaksi asti. Kun katson omalta kohdalta esim 15 v. taaksepäin, niin se mennyt aika on pitempi ja mukavampi kuin se 15 v. jota katson eteenpäin. (Siksi 15 v. eikä esim. 20 vuotta, sillä tokko elän sen verran..).
    Mukavaa tiistaita sinulle, Tia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kyllä näin ja kiitos niin paljon kuvakehuista, sinä kun otat niin upeita ja fiksuja kuvia, joissa piilee aina jokin juju, niin arvostan kovasti <3

      Hurjaa on ajatella vuosia ja yritän olla ajattelematta ja laskematta, niiden ajattelu kieltämättä hieman ahdistaa. Liekö lähestyvän 50-vuoden kriisiä. Miten lapsuuden kesät olivat pitkiä, kuin olisivat kestäneet vuosia. Miten nuorena joskus kun mieli sivusi kuolemaa, ajattelin siihen on iäisyys. Enää en ajattele niin.

      <3

      Suloisia talvipäiviä Orvokki <3

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Sydämelliset kiitokset Kruunu Vuokko ja mukavia talvipäiviä sinulle <3

      Poista