perjantai 28. lokakuuta 2016

Mitä sieltä pöksyistä taas roikkuikaan?!

No nyt se rima on joko alitettu tai ylitetty riippuen miten päin katsoo! Juu kyllähän omista pöksyistä on roikkunut toki vaikka mitä ja erityisesti niitä vessapaperilaahuksia. Nolona olen saanut olla monen monet kerrat ja siksi onkin aivan mahtava onnenkantamoinen, että tämä uusin järisyttävä ja jopa fysiikan lakeja rikkova sattumus tapahtui kotona perhepiirissä.

Nimittäin eilen aamusella kävin naistenhuoneessa ja ihmettelin mitä ihmeen kovaa roikkuu takapuolelta pöksyissä?! Tuumin, että on vain kerran pesukoneessa pyörineet pyjamapöksyt, että roikkuuko niissä jokin  hintalappu vai mikä?! No kuulkaas niistä roikkui vessanpöntön raikastin, anna mun oikeasti kaikki kestää! 


En edelleenkään voi ymmärtää miten vessaraikastin voi irrota vessanpöntön kannen alta ja livahtaa roikkumaan sukkelana pöksyihini. Olenhan istunut kannen päällä, jonka alla porsliinipytyn reunassa raikastin on kiinni? Miten raikastin, vaikka kätevä koukku siinä onkin, on voinut loikata housuihini ja hypätä roikkumaan takapuoleen? Onhan se tietenkin toisaalta mojovaa, että takapuolella on raikastin omasta takaa. 

Onneksi asiaa todisti vain aamupalapöydässä oleva mieheni ja lapseni. Kyllähän tuo episodi kivasti virkisti harmaata aamua, ei siinä mitään. Kiva olla perheen viihdevintiö...

Tässä, kun vaan on saanut pelätä perinteisiä pöksyistä roikkuvia vessapaperilaahuksia, niin nyt joutuu sitten aina vessassa käynnin jälkeen tekemään vessaraikastintarkistuksen myöskin. Puleerata pöksyt oikein kunnolla, että mitä kaikkia joulukuusenkoristeita sieltä pöksyistä oikein kurkistaakaan, meikäläisen housuthan on, kuin joku muuttoauto, rekvisiittaa pullollaan!


Sanoin miehelleni aamusella naurun jälkeen huokaisten, "en aina jaksaisi kyllä olla minä"... Mies säesti nauramalla, "juu vain sinulle näitä tuppaa alvariinsa sattumaan ja olet sinä kyllä aikamoinen pakkaus eli aika seko" ja lapset hirnuivat vieressä.

Vaikka tämä merkillinen episodi sattuikin kotona, väkisinkin asia aiheuttaa stressiä, miten rohkenen jatkossa ulkoistaa itseni turvallisista kotioloista kaiken kansan nähtäville ja joudunko suhtautumaan epäluuloisesti kaikkeen maailmalla leijuvaan irtaimistoon ja myös kiinteisiin tavaroihin. Tarttuuko ne kaikki takapuoleen roikkumaan?

Omaako takapuoleni jonkinlaisen magneettikentän tai onko tämä jotain uudenaikaista kierrätystä. Tai ehkä takapuoleni onkin siivojaarobotti, jolla on oma alitajunta ja joka siivoaa asioita puolestani? Väsyttävää, niin väsyttävää. Miten tästä jaksaa taas jatkaa eteenpäin, taas yksi stressinaihe lisättävänä listaan...

Löytyykö jostain terapeuttia, sekopäisten roikkuvien tavaroiden ihmisille? Tarvitsemme kriisiapua. Alan kohta oikeasti miettimään, että on rinnakkaistodellisuus ja sieltä käydään tekemässä kaikenlaisia kepposia meikäläiselle. Okei no myönnetään, uskon minä ihan aikuisten oikeastikin siihen rinnakkaistodellisuuteen, tietenkin uskon, sillä elämä on yhtä ihmeellistä, kuin fysiikan lakeja rikkova wc-raikastin. 

Noh mitäs teiltä on viime aikoina roikkunut pöksyistä, hiuksista tai mistä vaan? Roikkumatonta perjantaita vaan kaikille!


102 kommenttia:

  1. Ai kauhee, en pystynyt nauramatta lukemaan! Minä juoksen usein kesken töiden kauppaan tai postiin korvatulpat kaulassa. Sellaiset neonvihreät earit, jotka on narulla kiinni toisissaan. Talviaikaan ei haittaa, kun takki peittää ne, mutta kesäaikana ne herättää hienoista hilpeyttä kassajonossa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ajatteleekohan ne, että olet suoraan sängystä noussut. Ihana. <3

      Poista
  2. Aamun naurut, kiitos :D Sulla on sana hallussa, Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos ja aina on ilo, jos joku saa hymyn huulille. <3

      Poista
  3. Voi ei! :D Ihan selvä magneetti! Mulla magneetti pakkaa olemaan mun röllitukka, sieltä löytyy välillä, jos jonkuimoista tavaraa! Muistan ensimmäisen työpäiväni hienossa naisten juhlavaatekaupassa. Olin palvellut jo monta asiakasta ja kyykkinyt juhlahameiden laahuksissa, ihmettelin miksi kaikki niin auliisti minulle hymyilee. Syykin selvisi kun pääsin kotiin, olin unohtanut päähäni ihan muutaman tukkapapiljotin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eihh, ihana oot ja sinulla kun on niin valtavasti hiuksia, niin eihän sieltä bongaa papiljotteja. <3 Mutta onneksi jälkikäteen näille voi nauraa. <3

      Poista
  4. No siis.... ei kerta eikä kaksi kun paitaan on jäänyt hintalappu selän taakse roikkumaan! Supernoloa :D Toivotaan että joku tekee tästä muodikasta, niin että saadaan tämäkin ongelma ratkaistua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih luulevat vielä, että oot lainannut kaupasta ja palautat juhlien jälkeen. Kyllä me tuosta vielä muoti-ilmiö kehitetään. :)
      <3

      Poista
  5. Hihiii! Kiitos tästä ja ihan vaan kuule ilman stressiä kohti uusia sattumuksia! :)

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, nokka kohti uusia sattumuksia <3 Ihanaa viikonloppua Marie <3

      Poista
  6. Tiia 😂😂 meinaskahvit lentää toiselle puolelle kahvilaa, kun tätä luin.

    Ihanaa ja roikkumatonta viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi no mutta onneksi ei lentänyt, tai muuten sinulla olisi yksi tarina kerrottavana. <3 Kiitos samoin <3

      Poista
  7. no niin..taas pitää siivota kun aamukahvit on pitkin näyttöä ja keittiön tasoa....SÄ OOT PARAS HÖSÖ jonka tiedän <3 <3
    Viimeiakoina ei suurempia, mitä nyt vaattet väärinpäin päällä, viimeksi ihmettelin töissä, että onko meillä uudet housut, kun on kivat taskut....ei ollut uudet housut, mulla vain takaperin päällä :/ Nyt sitten joka aamu kaverit kysyy, oliko uusia housuja... <3
    Viimeviikolla kun olin lähdössä töistä ja laitoin jo kengätkin jalkaan ja ryhdyin laittamaan pukukopin ovea kiinni, huomasin roikkuvat trikoot...olin siis lähdössä ihan vain pitkillä kalsareilla liikkeelle. Kerran on pitänyt kääntyä jo pyörältä takaisin, kun olen tyylikkäästi sujauttanut duunikengät takaisin jalkaan....
    Kerran olen lähtenyt aamutossuissa reissuun, huomasin onneksi jo autossa kotipihalla..
    Tällaista pienimuotoista vain...
    rauhallista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat kaverit ja uudet housut! <3 Eli ihan normimeininkiä ainakin meikäläisen mittapuissa, olet kuule oikea sielunsisko <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Siis mä en kestä, nauran töissä ihan hulluna ! Kiitos päivän parhaasta taas 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta jos naurattaa, jos sattumuksista syntyy iloa, niin sitten niilläkin on jokin perimmäinen tarkoitus. <3

      Poista
  9. Mä nauran taas ihan kippurassa täällä. Oot sä vaan niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu ihana, jos sain nauramaan ja sinä myös <3

      Poista
  10. Kiitos aamun hauskuutuksesta, vaikka ymmärrän kyllä huolesikin, mutta eihän tätä voinut lukea nauramatta :D, olet sinä melkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on minun puolella, ihanaa päivää Anu <3

      Poista
  11. Sulle sattuu ja tapahtuu!

    Olen kerran kävellyt paukkupakkasella Tennispalatsin ympäri ilman takkia (takki museon naulakossa eikä sisäkautta leffasta päässytkään enää aulaan). Takittomuus varmasti sinänsä siinä säässä herätti huomiota, mutta vastaantulijat hymyilivat kovasti. Vasta kotona selvisi peilikuvasta mikä oli huvittanut. Keskellä sepalusta oli pyörä punavalkoinen museon tarra kuin maalitaulu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo toi on kyllä päivän paras oikeesti, oot ihana <3

      Poista
  12. Hahhaa :D Selvä magneettitakapuoli! Onneksi tapahtui vain kotona, eikä ihmisten ilmoilla. Vaikka eihän sekään vakavaa olisi, ainakin joku saisi päivän hihitykset kassajonossa, kun näkisi sun "peppuraikastimen" :D (Ai kauhee... oikeasti aika kuumottavan nolottava mielikuva, jos tuolleen sattuisi itselle jossain julkisesti :D )

    Hyvää ja roikkumatonta viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aattele, jos ne kassajonossa tuumis, että oon laittanut sen tahalleen, raikastamaan takapuolta. Ajatuskin jo vavisuttaa häpeästää. Hih.

      Ihanaa viikonloppua ja roikkumatonta sellaista <3

      Poista
  13. Voi sinun kanssasi! Onneksi tällä kertaa sattui kotioloissa! 😀😅😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se vessapaperilaahus keväällä oli aika nolo, kun sitä yrittää olla asiallinen, eikä kuitenkaan pääse maaliin asti. <3

      Poista
  14. Hahahahha :D :D :D

    Mullahan oli kerran housuissa reikä, eikä kukaan viittiny sit sanoa mitään -;DD -> http://www.beautyoflife.fi/2015/11/pepusta-revenneet-housut-lempinakymia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin iso repeämä sun pöksyissä! Kyllä pitää aina sanoa, koska seuraavaksi se kuitenkin sattuu omalle kohdalle. <3

      Poista
  15. Taas sain lukea juttuasi täysillä nauraen, viisivuotiaskin ihmetteli, mikä mummulle tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mummu siellä, kiitos kovasti, on ilo tuottaa iloa <3 Keinolla millä hyvänsä, heh. <3

      Poista
  16. Miten noin voi käydä!? Oot ihana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kenellä on pää surrannut, että miten noin voi käydä, eihän se ole edes mahdollista! Ihana olet sinä. <3

      Poista
  17. EN KESTÄ TAAS!!!! :D :D :D Vauhdikas viikonloppua Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Jonna, tää oli taas niin tätä. <3

      Poista
  18. Ha ha, päivän naurut. Sulla on vaemaan joku erikoinen magneetti siellä takapuolessa. Ihanaa viikonloppua Tiia 👩💬Cool💫
    👚👏💥
    👖
    👠👠

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoinen, kerää ihan kaiken. ;) Ihanaa viikonloppua Jael <3

      Poista
  19. Taitavasti poimittu :) Kyllä muillekin sattuu: ystäväni oli vuosia sitten ostoksilla Stocmannilla ja käväisi mm. alusvaateosastolla ja kierteli Helsingin muissakin myymälöissä. Kotona ulkovaatteita riisuessaan hän huomasi, että virkatussa kaulahuivissa roikkui Stockmannin hintalapulla varustettu henkari, jossa oli sievät rintsikat. Ikävä kyllä väärää kokoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole totinen tosi, tämä on päivän tai viikon tai koko vuoden paras. Voi ystävääsi ja kiitos, kun jaoit tämän Cheri <3

      Poista
  20. Sä oot niin taitava keräämään pöksyihin tavaroita. Mulla on roikkunut pikkarit takin tarranauhassa ja hiuksia tissiliiveissä, että hyvin menee täälläkin.

    VastaaPoista
  21. Meidän Tiia on meidän Tiia, sille sattuu ja tapahtuu ja sie sen vain piristät meidän muiden päivää noilla kommelluksilla. Itseltäni roikkui joskus nuorena baariin lähtiessä papiljotti talvitakin helmassa, sitä nauraen kiskottiin kaupungilla takinhelmasta irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana olet ja kiitos Nanni niin paljon, on ilo tuottaa iloa <3

      Poista
  22. Luin tämän asemalla junaa ootellessa ja viihdytin varmaan naurahtelulla muitakin�� Voi sua ja sun kanssasi �� Mulla on taipumuksia samaan, vessapaperia roikkunut lahkeesta eräänkin kerran ja viimeksi oli takataskuun jäänyt kaupassa kiinni villatakki��Onneksi mies huomasi sen kassajonossa ettei tullut hankaluuksia��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih en kestä, villatakki, se on jo iso keräilyesine takapuolelta se! Ihan huippua, oot ihana. <3

      Poista
  23. Hih...hih haa.ei tule loppua naurusta...
    Ihanasti taas kirjotettu. Onneks tapahtui kotona.
    Ja nauraa saa myös edellä oleville kommenteille.
    Hauskaa viikonloppua.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tuottaa iloa ja jetsulleen, olen saanut itsekin mojovat naurut monen kommelluksista, vertaistuessa on voimaa. <3 Ihanaa viikonloppua Leena <3

      Poista
  24. No joo. Paria riviä enempää ei viitsinyt lukea. Onhan sulla ihan kivojakin juttuja, mutta kaikesta sitä postauksia väännetäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei lue, ei voi ymmärtää mikä koko kupletin juoni oli. ;) Itselleen nauramisesta, myötähäpeästä, häpeällisten tilanteiden jakamisest ja sitä kautta vertaistuesta. Kaiken lisäksi postaus on kerännyt hulluna väkeä paikalle ja naurattanut monia, eli tämä postaushan on hitti.

      Siihen nähden miten vähän luit, arvostan, että kuitenkin jaksoit kommentoida ja mukavaa kuulla, että jotkut jutut miellyttää. :) Kaikkia ei vaan voi miellyttää, se on yhtä haastavaa, kuin saada wc-raikastin roikkumaan pöksyistä.
      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  25. Hauska tapahtuma kirvoitti naurut täälläkin, kiitos! Hyvää viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos nauratti, silloinhan raikastimellakin on syvempi tarkoitus <3

      Poista
  26. Miten voikaan olla sanat noin hallussa...ja housut niin täynnä tavaraa?! Itselläni on hieman samanlainen taipumus, mutta olet kyllä oikeassa siinä, että olet ihan ainutlaatuinen ja lähes fysiikan lakeja rikkova tapaus! Itsekin uskon rinnakkaistodellisuuksiin ja joskus huomaan miettiväni, että mihin sellaiseen sinä mahdat kuulua? Olet aivan uskomattoman mainio!

    Oma huvittavin kokemus liittyy ainoaan kokemukseeni hiuspidennyksistä ja luennosta aikoinaan lukiolaisille, jonka siis toteutin päästä pudonnut klipsipidennys housun vyötäröön (tietysti takapuolelle ja ulkopuolelle) tarttuneena. Todennäköisesti kukaan siitä porukasta ei uskaltautunut fysiikkaa lukemaan, maailmaan jossa miesstereotypia on pystytukkainen Einstein ja ainoa naispuolinen fyysikko, jonka väittivät nähneensä kiinnitti hiuspidennykset hanuriinsa :)

    Ihanaa viikonloppua sinne vessanraikastimien rinnakkaismaailmaan toivottaen Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Minna, sinä se niin tajuat meikäläistä ja oivallat. <3 Mahtavaa, että joku muukin uskoo rinnakkaistodellisuuteen ja muutenkin fysiikan lakien rikkomiseen, vaikka alalla oletkin tai ehkä juuri siitä syystä. <3 Eihän pieni ihminen voi likimain tietää kaikkea.

      Tuo sinun kokemus, sekin on aivan uskomaton, miettivät, että olet sitten hännän laittanut itsellesi jotain evoluutiotarinaa värittämään. Voi Minna meitä <3 Ihana olet ja kiitos samoin, missähän ulottuvuudessa tälläkin hetkellä seikkailet <3 Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  27. Voi Tiia, täällä saa niin ihanaa nauruterapiaa! Ei totta tosiaan koskaan ole vessareissulla mitään laahuksia perässä tullut ja toivottavasti ei tulisikaan, mutta mun kuopuksellani oli ennen tapana testata hoksottimiani kerran jos toisenkin. Olen pontevasti istunut Tampereen tuomiokirjossa Matteus-passiossa fuksiat pyykkipojat takin hupussa roikkumassa, hoksasin ne vasta kotimatkalla kun huppua päähän laittaessani kopahti pyykkipojat otsalle...kirkossa oli varsin vaikutusvaltainen ystäväpiiri eikä kukaan huomauttanut asiasta, naureskelivat vain vinosti!

    Et sinä mitään terapiaa tarvi, tosikot vain tarvitsevat, iloa täytyy olla elämässä! Olet sellainen hyväntuulen keijukainen! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ikinä tullut mitään? Mutta tuo pyykkipoikajuttuhan on ihan legendaarinen, eipä ole taas moista käynyt täällä! Ihan taas päivän parhaimpia, ajattele jos kaikki kömmähdykset osuisi vain harvoille ja valituille, olisi siinä kestämistä, hih.

      Samaa mieltä, itselleen pitää nauraa ja jos nolon jutun kertoo, niin yhtäkkiä se ei ole enää nolo. Vertaistuessa on niin paljon voimaa. <3 Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja samat voi sanoa kaikille täällä. <3 Kiitos sinulle ihana Saija <3

      Poista
  28. Päivän tai koko loppuvuoden parhaimmat naurut : ) Olet kyllä niin loistava tarinankertoja ja en yhtään epäile, etteikö tämä olisi 100% totta! HILARIOUS! Itselläni paidat ovat olleet väärinpäin, mutta vielä olen noloimmilta wc-paperiepisodeilta säästynyt...Ihanaa naurun täytteistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ooh ihanaa! Mikä voisi olla parempaa, kuin voida naurattaa. Totta on ja siinä kuule miehen kanssa jutustelin ja lasten ja aloin ihmettelemään mikä pöksyissä oikein painaa. Ihanaa ja hei toivottavasti säästytkin jatkossa.

      Ihanaa viikonloppua ja muistetaan nauraa:itsellemme. <3

      Poista
  29. Vertaistuki on aina avuksi! Kiitos, Tiia K! Olen seisonut Tampereen Epilässä pysäkillä talvipäivänä ja hoksannut, että housuissani on jotain liikaa. Vaikka tapahtumasta on jo yli 30 vuotta se muisto vieläkin syö naista! Yhdet ylimääräiset sukkahousut toisessa lahkeessa. Jos olisin tajunnut tilanteen kokonaiskuvan olisin antanut niitten matkustaa siellä rauhassa seuraavaan pisteeseen. Kuitenkin päätin nyhtää ne pois ja survoa laukkuun. Arvatkaa miten pitkästi sitä sukkahousua sieltä sai kiskoa. Varmaan kilometri kärjestä kärkeen kun ne venyivät.. On ihanaa, että on muitakin joille sattuu ja tapahtuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistuki on tärkeää, mitä mistään tulisi, jos yksinään asioita pyörittelisi. <3

      Voi itku, näen sinut Sisko sielun silmin, kun olet vetänyt loppumattomia sukkiksia pöksyistä. Tuo taitaa olla klassikko, joka on käynyt aika monelle. <3

      Niin on ihanaa, se on jotenkin lohdullista. <3

      Poista
  30. Meinas kyllä housut kastua, kun luin tätä juttuasi! Vieläkin on silmät kosteina naurusta:)'
    Toisille vaan sattuu ja tapahtuu. Mulla ei pöksyistä ole julkisesti ainakaan roikkunut mitään, mutta kerran oli rintaliivit tarttunu neulepaidan selkämykseen. Koko matkan töihin ajattelin, että huivi on pahasti takin alla. Onneksi se tuntui siltä, sillä menin heti töihin tultuani asiaa tutkimaan ja kas, rintsikathan ne siinä. Eikä edes mitkään nätit vaan ne kulahtaneet, harmaantuneet, joita käytän hikitöissä pihalla! Onneksi en huomannut asiaa vasta asiakasta tavatessani....
    Vertaistuki on aina paikallaan, kuten Sisko osuvasti kommentoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos tuhannesti <3 Mielestäni ihan päivän parhaimpia, voi itku miten olet onnistunutkaan. <3 Hih ja tietenkin vielä kulahtaneet, sattumat tuppaa olemaan kovin valikoivia ja valitsevat aina tietenkin kaikkein kamalimmat jutut, hih. Ihania vertaistuki naisia, kiitos kovasti ja kivaa päivää <3

      Poista
  31. Apua!!! Siis päivän parhaat naurut. Miten voi sattua tuolla tavoin? Nyt ei edes tule itselleni mieleen yhtään lähellekään mitään vastaavaa tapausta. Sen kyllä uskon, että tuosta saa uuden stressin aiheen.
    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vieläkään tajua miten noin kävi, vaikka olen kuinka pohtinut, hih. :) Juu kyllä nyt stressiä pukkaan ja myönnän, että olen tarkastanut tuon takapuolen moneen kertaan los mennessä. ;)

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  32. Mä en enää tunne sua ;).p.s kaikella on tarkoituksensa . love Lettu ja Viiru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ihanat te <3 Kaikella on varmasti tarkoituksensa. Kivaa viikkoa Lettu ja Viiru <3

      Poista
  33. Ei oo todellista!Sait aikaan viikon parhaat naurut!
    T.kaima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kaima ja on todellista ja sehän tässä koomista onkin. <3 Kivaa viikkoa <3

      Poista
  34. Mulla roikkui kanssa kerran ylimääräiset sukkahousut kun menin jäähallille. Kylmähän meillä jäällä on, mutta josko kuitenkin yksillä sukkiksilla pärjäisi.
    Paplari mulla on kanssa kerran jäänyt hiuksiin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tuo sukkahousuhomma on kyllä niin klassikko, voi meitä naisia sukkahousuinemme. Paplarit on kyllä varsinaisia iilimatoja. ;) Kivaa viikkoa <3

      Poista
  35. Voi Tiiuska, että miten sä olet taas onnistunut :) Sukkiksia voi joskus lahkeista roikkua, mutta ei mitään tällaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en vieläkään ymmärrä, Maiju tää on niin tätä, kyllä sä tiedät. <3

      Poista
  36. Voi vindus, siis niin hauskaa, ja nauran itellenikin, ja omille "hosugeeneille", siis hosumisgeenit voi olla periytyvä juttu :D ja tää sun postaus on niin lämmin, ja iloa tuova, nauraaaa täällä! :D tiiätkös, minun mummo oli aikoinaan tuontapainen, viileä viilipytty blondi - mutta aina sattui tapahtui :D Hän, edesmennyt mummoni siis on ajanut kirves autonkatolla menemään muina naisina, kaatanut kaupassa tölkkivuoren, ja voi kuule ja vaikka mitä... hän;pokka pitää tyylillä :) joten mä ymmärrän sua, ja itteenikin, sillä hosumisgeeni iskee silloin kun innostun! kiitos tästä, olet aitoja hyväsydäminen Tiia <3 Oli pakko kommentoida ihan eka kertaa! Jee <3 T. Maria-Amanda :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh miten ihana hyvänmielen kommentti, kiitos tuhannesti Maria-Amanda. <3 Hih tuo hosumisgeeni, sille ei vaan mitään voi ja mummisi kuulostaa elämääkin isommalta ihmiseltä, aivan ihana tapaus. <3 Hih kirves katolla ja kaikkea, asennetta piisaa. Kivaa viikkoa ja ihana olet <3

      Poista
  37. Äitini pisti aikoinaan vielä paremmaksi. Hän oli siis varsin sutjakka lady ( liikunnanohjaaja) olin teini ja äidin kanssa reissussa. Äidillä oli uudet, hienot housut. Laivan illallisbufeessa housut vain sujahtivat hoikkuliini mamman vyötäröltä reilusti pakaroiden alle, kun äiti nousi ylös ja lähti santsaamaan! Voi teinin häpeää:) Äiti nauroi vedet silmissä ja totesi kaikille tmpärillä olijoille tarvitsevansa lisää ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihana äiti ja sutjakalla kropalla, hih kelpaakin hieman vilautella ja asenna on niin kohdillaan. Ihana tarina, ihan parhaita muistoja syntyy kyllä kömmähdyksistä. <3

      Poista
  38. Voi taivas..No, parempi hyvät tuoksut pöksyissä kuin ne pahat..
    =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi just noinkin tätä noloa asiaa voi tuumailla. ;) <3

      Poista
  39. Voi Tiia! Ei tuu nyt mieleen mitä kaikkea olisi roikkunut mukana. Jotain joskus varmaan on. Ja näköjään mun mies ei oo ainoa joka ajelee kauppaan kirves katolla... Hauskin tarina mikä itselle tuli mieleen oli kun yksi kollega, hieno vanhempi lady kerran oli lähtenyt töihin pelkässä alushameessa ja lisäksi roskapussin kera. Käsilaukun oli vahingossa heittänyt lähtiessään sen roskapussin sijasta roskiin ja sitten kesken bussimatkan huomasi istuvansa alushameessa bussissa roskis sylissä...:D

    että sattuu sitä muillekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, ihan paras tarina, voi sentään! Hih mitähän on toisen mielessä pörrännyt, kun noin pääsi vallan käymään. <3 Hih todellakin selvästi sattuu ja näillehän me kaikki sitten nauretaankin. <3

      Poista
  40. Tiia, sä oot niin ihanan valloittava sattumuksinesi<3 Sun pitää kirjoittaa kirja. Sulla on niin hyvin sana hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eihh, jos kirjoittaisin, niin tarvisi olla omakustanteinen, ei kukaan taitaisi sitä kirjaa hih kustantaa. ;) Kiitos niin paljon Tiina. <3

      Poista
  41. Sait kyllä makeat naurut aikaiseksi hauskalla tapauksella ☺☺
    Sukkikset on joskus jääny farskien alle ja ihmettelin, että mitenkähän sitä on yht`äkkiä alkanut housut kiristämään kummallisista paikoista ☺☺

    Kivaa maanantaiehtoota Sinulle Tiia ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi voi että, sukkikset on kyllä aikamoisia epeleitä. Ihanaa viikonloppua ma-te <3

      Poista
  42. Hyvänen aika..olen nauranut viikon jos toisenkin tarpeet. Ihana sinä☺️ Minä olen joskun mennyt eriparikengissä töihin...niissä oli vähän korkoerokin..joten 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih, mahtoi olla tukala pv. <3 Ihana Anne ja oikein kivaa viikonloppua <3

      Poista
  43. Olipas väkisin väännetty juttu...huoh! Ei kyllä minua naurattanut, sori. Olisit ny kuvannu samantien sen takapuoleskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän muistaa ensikerralla kuvata sen takapuolenkin. ;) Kivaa viikonloppua.

      Poista
    2. Tämä kuva olisikin muuten sellainen hitti, että oksat pois! :D

      Poista
    3. Naulankantaan. Oikein harmittaa, etten älynnyt kuvata. ;D

      Poista
  44. :D taitoa vaatii kyllä tuo, jos oikein yrittäisi, niin ei varmasti onnistuisi. Hih, taatusti tuoksuit ainakin raikkaalle!! Mulla olisi yksi nolo tarina junasta, vessasta, itsestään aukeavista ovista ja solttupojasta..hih! Kerron joskus, kun toivottavasti nähdään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi Outi mä niin haluan kuulla, joten toivottavasti treffataan ja pian. <3

      Poista