keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Humlegården, mahtava leikkipuisto Tukholmassa!










Mitä tehdä Tukholmassa pienten lasten kanssa tai vähän isompienkin. Tahkottu on jo tuhat kertaa Drottninggatan ja Tukholman vanha kaupunki ja jotain uutta ja lapisystävällistä olisi päivä Tukholmassa risteilyjen Tukholmapäivälle kiva keksiä.

Toisenlainen vaihtoehto voisikin olla Tukholman kauniit puistot ja erityisesti lasten kanssa Humlegårdenin leikkipuisto. Kesällä puistossa voi viettää vaikka leppoisan Piknic hetken tai leikkipuistossa on mahdollisuudet grillata vaikka makkaraa. 

Leikkipuiston sisärakennuksesta löytyy vessa ja keittiö ja lisäksi sisätiloissa on mahdollisuus pelata vaikka pingistä. Myönnän myös, että omalla kohdalla tuli hieman kännykkää ladattua ajoittain sisätiloissa. ;)

Yllättävän hyvin puistossa viihtyivät jo meidän hieman isommatkin lapset, puhumattakaan seurueen pienemmät lapset. Mikä kivointa Tukholmassa on suuren kaupungin tunnelmaa, eikä puistossa kukaan tuijottele, mitä suomalainen siellä tekee tai vähän isompienkaan lapsien ei tarvitse yhtään häpeillä. Puistossa on monta erilaista aidattua puistosuutta eri ikäisiä lapsia ajatellen. Eli puistoon vaan reippaasti viettämään mukavaa ja erilaista Tukholmapäivää.

Vastaavia ja näin lapsiystävällisiä leikkipuistoja olen bongaillut vain Helsingissä ja mm. Käpylässä. Aina olen toivonut, että Porvoossa olisi vastaava puisto, jossa myös aikuisten on mukavaa istuskella ja viettää aikaa. 

Humlegården leikkipuistoon pääsee kävellen Tukholman keskustasta, kun kävelee Sturegatania ylöspäin tai oikaisee Humlegårdenin läpi Karlavägenille päin. Jos olet tullut Tukholmaan Tallink Siljan matkassa, kannattaa köpötellä Östermalmstorgerin metroasemalle ja suunnata kohti Gärdetin metroasemaa, josta käveletkin hetkessä laivaan. 

Onko Humlegården teille tuttu paikka tai olisiko antaa muita kivoja vinkkejä lapsiperheille, mitä tehdä Tukholmassa niin, että kaikilla on mukavaa. :) Aurinkoista keskiviikkoa kaikille. <3



*Yhteistyössä Helsinki Design Week ja Tallink Silja

19 kommenttia:

  1. Kivan näköinen paikka <3
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja ihanaa päivää Outi <3

      Poista
  2. Hyvänen aika! Olen joskus vuosia, vuosia sitten ollut Humlegårdenin leikkipuistossa, silloin kun serkkuni vielä asui Tukholmassa. Olin unohtanut koko puiston olemassa olon. Jotain vanhaa, paljon uutta löysin kuvistasi. Kiva postaus!
    Ja tässä samassa yhteydessä mainostan Turun Kupittaan puistoa. Se on loistava puisto kaikkine aktiiviteetteineen!
    Aurinkoista päivää, Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten mahtava yhteensattuma ja niin kivaa kuulla. Tukholma päivää voi lasten kanssa tosiaan viettää näinkin kivalla ja erilaisella tavalla.

      kiitos vinkistä ihana Tuula ja aurinkoa päivään <3

      Poista
    2. Voi vitsi miten mahtava yhteensattuma ja niin kivaa kuulla. Tukholma päivää voi lasten kanssa tosiaan viettää näinkin kivalla ja erilaisella tavalla.

      kiitos vinkistä ihana Tuula ja aurinkoa päivään <3

      Poista
  3. No nyt näyttää kivalta paikalta :))

    Oikein aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva paikka ja siellä kiva katsella lasten menoa ja meininkiä.

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  4. Kivalta kuulostaisi. Oma lapsi on jo aikuinen mutta on noita pieniä lapsia yhä elämässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, heidän iloa olisi tuolla kiva katsella <3 Ihanaa sunnuntaita Vilsu <3

      Poista
  5. Kivalta näyttää. Tuolla varmasti viihtyisi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on aikuisenkin kiva köllötellä. :) Ihanaa päivää <3

      Poista
  6. Eipä ole itse tullut käytyä leikkipuistossa sitten lapsuuden. Mukava näköinen paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava, missä aikuisenkin on kiva olla. <3 Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  7. Nyt pienen lapsen vanhempana oikein ahnehdin tällaisia postauksia ja vinkkejä mitä hänen kanssa voi tehdä kun kasvaa! En siis tiedä ollenkaan mitä esim. Tukholma tarjoaa lapsiperheille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama fiilis, vaikka lapset jo isompiakin. Tämä leikkipuisto on ihan teidän paikka ja hyvin pian. <3 Muiskuja päivään <3

      Poista
  8. Ei ole tuttu paikka.
    Mutta sen taas kesällä huomasin, että pienten poikain kanssa (tytär oli lomalla 3 viikkoa) kolutaan puistot ja leikkipaikat. Joita ei muuten edes huomaisikaan. Eli silloin kun on mummivaihde päällä, mennään leikkipuistosta toiseen ja telineeltä telineelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mummi siellä ja kivahan se on jo ihan mielenkiinnonkin vuoksi testailla erilaisia puistoja. <3 Aurinkoa päivään Orvokki <3

      Poista
  9. Postauksesi sai haikeudella muistelemaan aikaa kun lasten kans käytiin kesälomilla Särkänniemet ja Linnanmäet sun muut kivat jutut.
    Ja se on kyllä parasta mitä lapset muistelee joskus, kun mentiin sinne ja tänne ☺
    Odotahan vain muutama vuosi, niin saat kuulla lastesi suusta kuinka oli ihanaa, kun heitä vietiin leikkipuistoihin ja muihin kivoihin paikkoihin ♥♥♫♥♥♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, näissä paikoissa tehdään muistoja <3 Hih toivotaan, ihan vielä eivät aina osaa arvostaa tai ainoakaan sanoa sitä suustaan. <3

      Ihanaa päivää ma-te <3

      Poista