tiistai 27. syyskuuta 2016

Bridget Jones arvonta!

Sain Leffamaailman lähettilään roolissa(oi kuulostaapa tuo hienolta;) Bridget Jones leffojan ykkös-ja kakkososat Blu-Raynä. Koska meillä ei Blu-Ray soitinta ole ja aika paljon on tuo ohjelmien katsominen soluttautunut netin uumeniin, jos ei liikkuvan kuvan leffoja leffateatterissa lasketa, niin ajattelin arpoa kyseiset leffat jollekin teistä. :)

Toivottavasti sieltä on paljon Bridget Jones faneja, joilta löytyy Blu-Ray soitin ja voihan nämä aina antaa vaikka joululahjaksi. 

Kommenttikenttään voisi huhuilla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä koskien Bridget Jonesia, vaikkapa onko uusin Bridget jo katsastettu ja mikä näistä kolmesta on oma lempparileffanne Bridget Elokuvista tai ihan mitä tahansa, kunhan se liittyy Bridgetiin. Voi toki myös kertoa, ettei ole ikinä tutustunut Bridgetin maailmaan ja nyt haluaisi. :) 

Anonyymeille lukijoille yksi arpa ja Bloggerin tai Bloglovinin kirjautuneille lukijoille toinen arpa, koska itse täältä postittelen levyt jollekin teistä. :) Anonyymit muistakaa ainakin nimimerkki laittaa ja sähköpostiosoitekin on toki kiva, niin saan voittajan kiinni, jos voitto osuu  kohdille. 
Arvonta päättyy 2.10.

Nyt tuhannesti onnea arvontaan kaikille ja jään innolla odottelemaan Bridget pulinaa kommenttilaatikossa. Iloa päivään!


42 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä sellainen syksy meneillään, että vastapainoksi juuri tätä kaipaan!
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Vielä en ole käynyt uusinta leffaa katsomassa, tarkoitus olisi kyllä. Vanhatkin olisi kiva katsoa pitkästä aikaa! 😊

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla bloggerin kautta mukaan. Kivoja leffoja olisi. Olen katsellut jotain mutta uusinta en ole. Kiva lahja olisi tytölle joka tykkää bridget jones kuvista. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Bluray-vempain just hankittu ja Bridget olis just mun sielunmaisemiin sopivaa, joten arvalla mukaan :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  5. On tuttu ja tarkoitus olisi mennä katsomaan uusin. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Nämä yritän ehdottomasti voittaa meille, koska tytär ei ole nähnyt näitä ollenkaan.
    Itse olen nauranut ja itkenyt näitä leffoja katsoessa <3
    Ihanaa tiistaita!

    VastaaPoista
  7. Uusin vielä katsomatta, mutta tarkoitus katsoa :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  8. Bridget on maailman tunnetuin höseltäjä ja sinkku (tai no ei enää) ja jotain tuttuakin hänessä on ;D!

    VastaaPoista
  9. OI Bridget vaan on ihana, uusin on vielä näkemättä, mutta tässä lähiaikoina on tarkoitus mennä. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Bridget on kirjana ja leffana on chic littiä / filmiä parhaimmillaan. Erityisesti koska itse taidan olla jo kalkkuna-sarjaa. Mukana kahdella mahdollisuudella.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana arvonta ja juurikin ajankohtainen :). Ystäväni kanssa olemme sopineet, että menemme katsastamaan uusimman Bridgetin, mutta itse haluaisin nähdä 1. ja 2. osan ennen kuin menen kolmatta katsomaan, koska varsinkin 2.leffa on päässyt unohtumaan. Nämä leffat tulisivat minulle niin tarpeeseen, kun en kumpaakaan leffoista itse omista :).
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  12. Bridget Jonesin elokuvia voi katsella useaan kertaan, niin hauskoja ne ovat. Uutta kuvaa en vielä ole nähnyt. Kahdella arvalla mukana, seuraan ihanaa blogiasi bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Jätän arvonnan väliin, kun ei ole oikeanlaista soitinta. Muutenkin elokuvia tulee lähinnä katsottua muilla konsteilla.

    Kaikki Bridgetit on hauskoja, mutta jotenkin tuntuu, että uusin olis kaikkein hauskin.

    Bridgetiin liittyy hauska muisto ekan leffan ajoilta. Pääsin ystäväni kanssa katsomaan ennakkonäytökseen leffaa ihan isolle kirkolle Helsinkiin (Lasipalatsiin??) Samalla kuvattiin kohtauksia Kuutamolla-elokuvaan. Siellä me näymme ystäväni kanssa 😄

    VastaaPoista
  14. Onpa kiva arvonta. Mukana kahdella. :) Ihanaa päivää Tiia.

    VastaaPoista
  15. Mukana kivassa arvonnassa! Ja kahdella arvalla!
    Oltiin viikonloppuna tyttären kanssa katsomassa tuo uusin Bridget Jones baby! Ja se oli niin hyvä leffa!
    Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa nuo vanhemmat leffat!

    VastaaPoista
  16. Olen tykännyt Bridgetistä aikoinaan, sitten se rupesi ärsyttämään - se hahmo. Nyt pohdin tuhlaanko rahojani uuteen leffaan, mutta taidan antaa mahdollisuuden :) Ja dvd:t lähtisi joulupakettiin :)

    VastaaPoista
  17. Oi, ihana arvonta, mukana ollaan ehdottomasti! Bridget on ollut iso osa elämääni teinitytöstä asti. Olin varmaan 12 tai 13, kun luin ensimmäisen kirjan ekan kerran (ehkä vähän liian nuori siis, heh), ja kaikki kolme olen lukenut monta kertaa.

    Leffoista paras on joko ensimmäinen, tai uusin. Uusin yllätti todella positiivisesti, nauroin vedet silmissä ja koska viime aikoina on ollut vähän vaikeaa, se tuli tarpeeseen. :)

    koyhatkauniitjakurvikkaat[at]gmail[dot]com

    VastaaPoista
  18. Mukana ollaan! :) Soitin löytyy ja myös leffat on hauskoja! Kahdella arvalla osallistun.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana, ihanassa arvonnassa! Mukavaa syyskuun loppua sinulle:)

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukana Bridget-leffojen arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Voi kun kiva arvonta. Ilman muuta mukana.
    Ann A

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa😊 uusinta elokuvaa ei ole vielä tullut nähtyä!

    VastaaPoista
  23. Arvonnassa mukana! Bridget Jonesit on aivan mahtavia, uusin olis tarkoitus mennä katsomaan :D
    sirukka(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Airiina
    Bridget on AINA niin hauskanen, osallistun arvontaan, blu-ray soitin löytyy.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  25. Molemmat leffat omistan, mutta dvdnä. Ekavoelä kopioituna sellasena. Uusimman pyrin ensviikolla ehtiä käymään kattomassa. jaana.niskanen@windowslive.com

    VastaaPoista
  26. Tää haluais kaksi arpaa kiitos ☺
    Ihanaa tiistaipäivänehtoota Sinulle Tiia ~♥~

    VastaaPoista
  27. Huisin hauska pakkaus tuo briketti. Tykkäisin kyllä, vaan jätän arvonnan väliin. Ei ole blue raytä. Kivaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  28. Oi, minulle kahdella arvalla. Uutta olen menossa ens viikon lopulla katsomaan ja kun nyt kohta jään taas työttömäksi olisi nämä kuin nappi silmään, vai miten se meni, minulle harmaaseen arkeen, jota taas opettelen töiden jälkeen.
    Päivi

    VastaaPoista
  29. Henna28
    Mukaan arvalla, en omista näitä leffoja, eli siinäpä olisi minulle kiva palkinto.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana ^_^ Uusinta leffaa en ole vielä nähnyt, mutta entiset osat kaikki yhtä hyviä ja olisikin kiva päästä taas katsomaan, jos onni on myötä :)
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kävin ensi-iltapäivänä katsomasss uuden Bridgetin ja se on mun mielestä ihan paras, paras kaikista kolmesta! <3

    Kaksi arpaa. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ikinä nähnyt yhtään. Traileri viimeisimmästä nauratti ja kiinnostaisi. Tosin kuulin etukäteen, että jos ei ole aiempia nähnyt, ei maksaisi vaivaa.
    Ehkä joskus vielä jostain.... =)
    Kahdella mukaan, koska tässä voisi olla yksi mahdollisuus.

    VastaaPoista
  33. Aikeissa on mennä kolmas BJ katsomaan =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
    Olen nähnyt vain Bridget Jonesin ykkösosan, eli kakkonen ja nyt tämä uusin on vielä näkemättä. Tyttäreni ehti tuon uusimman jo käydä katsomassa ja kovasti kehui sitä.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Olen nähnyt vain yhden B Jonesin. Tätä uutta menossa katsomaan.
    Terv. I
    ipakokko@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Oi oi, kahdella mukana! Kävin muuten viime torstaina katsomassa Bridget Jones babyn ja voi miten tykkäsin siitä, tykkäsin tosi paljon! Voisin mennä katsomaan uudemmankin kerran. Nuo leffat meiltä löytyy itseasiassa boksilta, mutta ei dvd-hyllystä, joten kokeillaan josko onni potkaisisi tässä kivassa arvonnassa. Hih! Noita kun katselee kerta toisensa jälkeen uudelleenkin!

    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Tiia!

    mariehposti@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Bridget on niin mun elämän sankaritar :) Joten kahdella arvalla messiin :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. 2 arvalla mukana
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  39. Peppi
    Arpa minulle, nämä kannattaa katsoa jos on mielimaassa, aina tulee iloiselle mielelle. Olisipa onnea arvonnassa.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  40. Mukana kahdella arvalla.
    Ovat kyllä ihan loistavia elokuvia. Uusinta en ole vielä nähnyt.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Uusin Bridget käyty katsomassa ja oli kyllä aivan mahtava :)
    Kahdella arvalla mukana, Bloggerin kautta lukijana. :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihana arvonta! Bridget Jones on niin ihqu! Mukana arvonnassa. Ihanaa iltaa Tiia 💕😍

    VastaaPoista