sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ikäkriisiä sittenkin?

Blogiin tuli fiksu kommentti johonkin postaukseen, jossa uumoilin ettei olisi ikäkriisiä päällä. Kommentti herätti alitajunnan kuitenkin työstämään ikäkriisiä ja huomaan kyseleväni tuota ikäkriisi asiaa itseltäni nyt ajoittain.




Toki suorastaan kyrsii nyppiä jatkuvasti tuota partaa ja kesä on ajakohtana minulle lihomisen aikaa ja en nyt  muutenkaan mikään hoikkeliini enää ole. Lihominen pääsee syöksyraiteille, koska arkiset rutiinit ovat vinkkarallaan. Silti olen uumoillut, ettei ikäkriisi ainakaan niin kovin paljon koske rapistuvaa ruumista, vaan seikkailee ja poukkoilee merkillisesti mieleni sopukoissa.

Tänään aivan yllättäen keittiötä siivotessani mielikuviini plumpsahti hautakivi, jossa oli minun nimeni ja se näky pysäytti. Jäin oikein pohtimaan, miksi tuollaisia näkyjä pullahtelee mielen uumenista?




Päättelin sitten tovin mietittyäni, että mieleni valmistautuu vanhenemiseen, yrittää hyväksyä myös elämän päättymisen, joka nuorena tuntui ajatuksen tasolla ikuisuudelta ja joltain käsitteeltä, jota ei edes tule tapahtumaan, koska siihen on niin pitkä aika.

Elämän puolessa välissä, mitä toivoakseni elän juuri nyt, jos hyvin asiat sujuu ja pysyn terveenä, mieli kuitenkin on alkanut hyväksyä vanhenemisen ja hyvästellä nuoruuden.

Huomaan muutenkin, etten enää innostu samoin asioista niin, että joutuisin valtaville ylikierroksille tai ylipäänsä tunteet ovat kadottaneet sellaisen syöksykierre terän, mikä on todella huojentavaa ja oikesti niitä vanhenemisen iloja ja eihän sitä turhaan kutsuta seestymiseksi. 

En kaipaa lainkaan nuoruuden vuoristorataa ja olen sitä mieltä, että nyt on aika hyvä. Ajanpyörän ratas on vaan siitä vinha, että ajan eteneminen vaan kiihtyy, kesät humahtavat hetkessä ohi, kun lapsuuden kesät kestivät ikuisuuden. Lapsuuden aikaperspektiivi oli valtaisa, koska vuosia mittarissa oli vain muutamia. 



Helpottaa, ettei kuitenkaan ole jotain järisyttävää kriisiä, jonka tiimoilta kyseenalaistaisin koko minuuteni, elämäni, kaiken ympärillä olevan. Niinkin voi joskus ihmiselle käydä, erityisesti varmaan silloin, jos muutenkaan ei elä oman näköistä elämäänsä vaan kenties muita miellyttäen liikaa.

On oikeastaan aika mukavaa, että mieli askartelee ja työstää hiljakseen tosiasioita vanhenemisen suhteen,  pyrkii hyväksymään sen, että joskus on kaikkien aika täältä lähteä. Asia tuo merkillistä sielunrauhaa tähän hetkeen. 

Eli kysymykseen onko minulla ikäkriisiä, niin ehkä minulla on jonkinlainen pysyvä ikäkriisi, joka valmistelee muutoksiin, niin kehossa kuin mielessä. Ehkä ikäkriisilläkin on tarkoitus, siloittaa tietä vanhenemiseen.




Oletko kokenut ikäkriisiä ja jos olet, minkälaisia kokemuksia sinulla on siitä? Mikä on elämän mottosi?

Suloista sunnuntaita kaikille. Tänne tulee pikkuserkut kylään ja menemme vähän tutkimaan Porvoossa sellaisia paikkoja, joissa minäkään en ole ikinä käynyt. Taas kutitellaan vähän uteliaisuutta ja pääkoppaa, vaikka tuo kaatosade ei kyllä kovin ylennä mieltä ;)

74 kommenttia:

  1. Kriisit ovat aina sellaisia elämän seisokkeja. Ajanjaksoja jolloin tarkastellaan olemassa olevaa ja verrataan sitä menneeseen. Ja lopulta päätetään miten tuleva otetaan vastaan. Kehityspisteitä. Koska kriisit useimmiten jalostavat, hiovat ja parantavat omaa ymmärrystä suhteessa kriisin aiheuttajaan.
    Jotenkin näin olen kriisit omassa elämässäni ymmärtänyt.

    Ja voi kuule Tiia, kyllä niitä kriisejä on ollut. Monenlaisia.
    Ikäkriiseistä ensimmäinen oli kolmenkympin korvilla. Silloin kun oma elämäni alkoi olla sellainen kun se oli. Kävin läpi valtavan henkisen mullistuksen. Katselin menneeseen, luotasin tulevaan. Ja ensimmäisen kerran tiedostin elämän rajallisuuden. Kuten Tiia kirjoitat, ei nuorena lopullisuutta mieti. Sen aika on myöhemmin.
    Toinen ikäkriisi oli - on ehkä edelleenkin - kun puolivuosisataa tuli täyteen. Huh! Vanheneminen ei ole minusta elämässä hienoa ja parasta. Mutta se on välttämättämyys. Ohittamaton tosia-asia. Kaikille sama. Kukaan ei siltä välty. Siksi sen kanssa kannattaa puuhastella. Miettiä ja pohtia. Mennä vaikka kriisin kautta, että sen voi hyväksyä.
    Tosiasiat - niin niiden kanssa kun on elettävä.

    Ihana Tiia, mukavaa sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitettu. Monesti sitä nopeatempoisessa arjen rattaissa vaan puksuttaa menemään ja jossain kohti tulee pysähtymishetki. Kriisille on kenties myös tästä johtuen tilaus. Se on mielestäni jännää miten ihmisen mieli toimiikaan, että monesti kriisikohdat ajoittuvat tilanteisiin jolloin täyttää pyöreitä.

      Eilen jo kommenttisi luettuani oivalsin, että oli minullakin 30-vuoden kriisi. Silloin lähti pois elämästäni avopuoliso, löysin pian nykyisen mieheni ja kärsin myös masennuksesta eli aika iso kriisi olikin. Kävin läpi kaikki nuoruuden harmit, lapsuuden asiat ja sieltä sitten nousin sekä vahvempana, että herkempänä kuunnellen omaa sisintäni.

      40-vuotiskriisi olikin miehelläni ja silloin keskityttiin siihen ja näillä näkymin miehelle ei tullut sitten 50vee kriisiä, mutta omalta osaltani, kun on vielä yli 2-.vuotta matkaa siihen, en osaa asiaa vielä ennustaa.

      Kuoleman lähestyessä ja ikääntyessä on miltei pakko asiaa työstää, jotta sen päivän tullessa, ei niin kovin pelottaisi ja olisi vastustusta.

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle viisas nainen <3

      Poista
  2. Hello Tiia,
    Very nice pictures of these wonderful flowers. Great!!
    And a nice picture of that running dog on the beach.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marco, thank you so much for you kind words. I went to check out your blog, and your photos are amazing. Now you have a new reader/fan. :)

      Sunny regards from Tiia

      Poista
  3. Mietin, että pitäisiköhän mun kokoa ikäkriisiä, koska seuraava vuosikymmen lähenee? En vain tunne itseäni niin vanhaksi :D tai siis ei ikää ole tullut niin paljoa vielä ;) Muut asettavat itselle enemmän paineita, kuin itse asetan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vain hyvältä ja kaikille ei tule esimerkiksi mullistavaa kriisiä jonkun tietyn ikäkriteerin täyttyessä vaan kriisiä voi työstää rauhassa ja hiljaa taustalla tai onko se silloin kriisi edes. Mielestäni kriisit ovat pysähtymispaikkoja, hetkiä jolloin ihmisen on aika kuunnella itseään, mitä tahtoo ja miten voi, elääkö oman näköistä elämää vai muiden toiveita kuunnellen. Kaikki eivät kriisejä tarvitse vaan osaavat kulkea omia polkujaan muutenkin. <3 Eli erinomaisen hyvä näin <3

      Mukavaa uutta viikkoa <3

      Poista
  4. En tiedä onko minulla oikeastaan ollut varsinaista ikäkriisiä, mutta toki haluaisin että vuodet menisivät hitaammin. Nykyään tuntuu siltä että iän ensimmäinen numero muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin nuorempana se toinen numero!
    Kriisiä tai ei, mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina ihan sama meininki täällä, minne tämäkin kesä viuhahti ja miten esikoinen menee jo kuudennelle, minne kaikki aika katosi. Se on juuri näin. <3

      Kiitos ja ei kriisiä täälläkään ainakaan juuri nyt, mutta vannomatta paras. Oikein aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  5. Kyllä todellakin niitä ikäkriisejä löytyy. Joko tällä sanonnalla kun miehelle sanon, voi mennä ollaan kyllä iskä vanhoja. Taidan tällä itse koittaa saada itseni ymmärtämään elämän kulun ja sen tosiasian että minäkin vanhenen. Asiat ja NE jutut muuttuu ja muututaan me niiden mukana. Ei kaikki muutos oo pahasta. Toki tässä iässä alkaa väistämättä miettimään saavutuksia ja niitä mitä vielä haluaa saavuttaa. Onneksi se tavallinen arki on tässä ihan parasta ja se vierellä joka sanoo rakrak vaikka oma olo ja näky on kaikkea muuta ♡
    Mukavaa sunnuntaita Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti hyvään oloon ja tasapainoisuuteen kyllä vaikuttaa hyvä parisuhde ja se, että toinen sanoo rakastavansa tai, että näytän kauniilta aamukenkkunaamallakin. Mutta samoin minäkin oman rakkaan näen, vaikka harmaita hapsia jo on. On kaunista ikääntyä yhdessä ja, että on vierellä kumppani, joka on kestänyt kaikki kriisit yhdessä. Se ehkä auttaa siihen, ettei kriisiä ole, kun on tasapainoinen olo.

      Mutta toki tasapainoinen olo ei ole riippuvainen parisuhteesta. En sitä tarkoita, puhuin vaan omasta elämästä ja tuosta sinun viimeisestä lauseesta.

      Jotenkin kun se ns. "kauneus" rapistuu, se on tavallaan myös vapauttavaa, koska sitä ei tarvitse miettiä, sitä ulkonäköä.

      Ihanaa uutta viikkoa Marika <3

      Poista
  6. Oikeasti aikuinen jo edellä niputti asian hienosti pakettiin.
    Minä koin oman ensimmäisen kriisini jo ennen joulua. Tajusin kaikki ryppyni selvästi ja siitä se kriisi lähti. Ei ne rypyt vaan se ajatus siitä, että sitä on iältään suunnilleen siinä huipulla, mistä alkaa iän suhteen alamäki. Mutta se meni ohi, onneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kiteytetty ja tuo Aikuisten oikeasti kommentti oli todella hyvä. Ihan totta, vielä voi jossain kuvissa nähdä ehkä nuoruuden pilkkeen, mutta kauaa se ei enää kasvoilla näy. Jos en hymyile kuvissa, näytän aina alakuloiselta, eli piirteet on jo valuneet alaspäin. Hymy toki muutenkin kaunistaa.

      Olet hyvin kaunis nainen ja mielestäni parikymppinen kauneus ei ole kauneinta vaan se, että kasvoilla näkyy elämää, valoa, kokemuksia, syvyyttä ja viisautta. <3

      Poista
  7. Itse koin yhden ikäkriisin 23 vuotiaana, seuraavan 43 vuotiaana. Nykyään 53 vuotiaana olen hyväksynyt itseni, ikäni ja itseni. En kaipaa taakseni jäänyttä elämää, mutta odotan innolla tulevaa. Eikä kriisin kriisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla kulkenut 20-vuoden sykleissä, mutta jotenkin en ihan nyt näe, että enäää 63-vuotiaana kriisittelet. :)

      Täällä 30-vuotiaana ja miehellä 40-vuotiaana, joten olisiko se nyt tässä kriisien suhteen, toivossa on hyvä elää.

      Muiskis <3

      Poista
  8. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Mä en oikein muista että olisin vielä kipullut, 30-kymppisinä ehkä...mutta pakeinkin Lontooseen niitä juhlia! Ehkä itsellä alkoi vuoden alussa sellainen niin uusi elämänvaihe, jossa vasta käynnistytään ruuhkavuosiin vauvan kanssa ja silloin ei ihan ole heti mielessä ikääntyminen. Toivottavasti siis vauva pitää nuorekkaana pitkään! Ehkä iän myötä on enemmän tullut selalista 'elän juuri tässä päivässä ja olen onnellinen' fiilistä, ei niinkään haikaile sitku-tyylisesti ja haaveile lottovoitoista! Toivoisi siis kliseisesti että aika pysähtyisi aina edes hetkeksi. Ihanaa sunnuntaita & aurinkoa sinne puolelle Suomea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että vauva pitää niin vahvasti elämässä kiinni, ettei ole edes aikaa eikä tilaa kriiseille. Kriisi voi tulla sitten, kun vaikka huomaa olevansa täysin uuden edessä tai sitten ei tulekaan vaan voi katsella taaksepäin, että olenpa elänyt todella hyviä vuosia. <3

      Ihan sama juttu, iloitsen niistä asioista mitä on ja en haikaile niitä mitä en ole. En katkeroidu vastoinkäymisitä mitä ollut vaan tiedostan, ettei kenenkään elämä ole helppoa. <3 Siksikin tulee nauttia tästä päivästä ja elää oman näköistä elämää ja olla vaikka miettimättä, tykätäänkö minusta vai ei. :)

      Aurinkoista uutta viikkoa Heli <3

      Poista
  9. Tiia, koin elämäni ainoan ikäkriisin 40+ ja sitten se oli ohi. Kun olin täyttänyt sen järkyttävän 50 huomasin, että sain kehuja kaikesta, myös ulkomuodostani enemmän kuin ikinä. Rento itsevarmuus,ystävällisyys, hyvä ryhti, elämänjano ja sisäinen hehku vievät pitkälle. Myös terve itsevarmuus olla lähtemättä mukaan joka juttuun. Olen liikakin noussut kaikkiin juniin, sekä lähteviin että niihin, jotka jäivät asemalle. Parhaat kuvat minusta on otettu 50+ ja ilman mitään kuvankäsittelyä. Onneksi en ole malli, joten voin myös nauttia elämän herkuista, juhlia elämää kaikilla aisteilla.Olen elämssäni ottanut vain yhden selfien monta vuotta sitten, mutta perheessä siskon mies on kuvaaja ja R. kuvaa muuten vain. Yhdelle oli pakko antaa periksi: Hankin kahvakuulat, sillä ihan kuin olisi allit:) Iiiik!

    Nyt on aivan yllättävä kriisi ja se oli odottamaton ja nopea salamasairaus. Miten voi nainen aavistaa mennessään gynelle vuositarkastukseen, että tämä näkee vasemmassa polvessa jotain outoa, jonkun luomen, joka sitten onkin melanooma. Mieti, jos en olisi mennytkään, vaan olisin ihan muuten vain siirtänyt jokakesäkuisen tapaamisemme vaikka syyskuulle tai marraskuulle. Nyt on kriisi!

    Elämä olikin kuin liian hyvää. Se oli niin kaunista, maistuvaa ja vihdoinkin aikaa toisillemme ja monta Itävalta-reissua edessä, joten kai tämän oli sitten pakko tapahtua.

    Aamuyön tunnit vievät helposti kuilun reunalle ja sitä miettii, että 'entäs jos...' Silti nousin illalla vielä myöhään, yli puoliyön kun luin, noutamaan sitä maagista silmänympärysvoidetta, jonka olin päättänyt leikkauksen jälkeen pitää yöpöydälläni, mutta joka olikin muualla. Oi nainen, nimesi on turhamaisuus, mutta sanoihan Waltarikin runossaan, että '...miksi taistelimme: Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.'

    Ikäkriisillle ja varman muulekin kriisille tekee hyvää ottaa aikaa itselleen, katsoa itseään elämän peilistä ja tarkastella itseään myös kuin ulkopuolelta. Sitten on hyvä taas palata vaalimaan kaikkien aistien juhlia, itse elämää!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lause "Rento itsevarmuus,ystävällisyys, hyvä ryhti, elämänjano ja sisäinen hehku vievät pitkälle. Myös terve itsevarmuus olla lähtemättä mukaan joka juttuun. " Se on juuri näin, kun elää oman näköistä elämää, nauttii myös mistä nauttii, miettimättä mitä muut asiasta miettii, lopettaa muiden jatkuvan miellyttämisen. Yrittää ajatella posiitiivisesti ja myös muista ihmisistä löytä sen parhaimman.

      Leena se mitä käyt läpi, se vasta laittaa kaiken järjestykseen ja juuri itse elämän juhlistamisen ja kaikki muu on turhaa oikeastaan, kaikki muu kriisittely, vatkaaminen ja veivaaminen. Ihminen on vaan ajatteleva olento, joten kait sille vatkaamisellekin on tarkoituksensa.

      Aah Waltari joka osasi niin naulita mm. turhamaisuuden ja tarkkanäköisenä ihmisen monet piirteet. <3

      Haleja paljon

      Poista
  10. Mulla on nyt ikäkriisi, ihan vanhusten oikeesti. Olen ajautunut tahtomattani ikävään (!) vanhustelu-moodiin, kun 60 on lähempänä kuin 50. Tästä mielentilasta täytyy kyllä pullikoida itsensä mahdollisimman kauas ja mitä pikemmin sen parempi. Jos joku vielä joskus tytöttelisi, olisin enemmän kuin imarreltu;)

    Mukavaa kohta alkavaa uutta viikkoa, Tiia! Olet upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei asian tiedostaminen on jo askel siihen, että kohta tuo moodi on poissa. :)

      Kiitos Sari ihanuus kauniista sanoista ja etpä arvaakaan kuinka hymy tuli huulille tätä lukiessa. Kiitos samoin ja sinulle oikein mukavaa viikkoa <3

      Poista
  11. Minulla on ainakin ollut ikäkriisi ainakin vähän ennen kun täytin kolmekymmentä ja myös nyt muutama vuosi sitten täytettyäni 40 vuotta. Joka iässä tuntuu olevan hyviä puolia. 40 vuotiaana ehkä eniten harmittaa ulkonäön rapistuminen, mutta taas toisaalta tuntuu kuin jonkin verran olisi tullut ajatuksiin syvyyttä, mene ja tiedä. Jonkin verran on myös ajatuksia, ettei muka voi tehdä enää ihan kaikkia juttuja ja pitäisi käyttäytyä aina aikuismaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta hyvää on itsetutkimus ja että näitä asioita pohditaan, sehän on työstämistä ja lopulta kriisi yleensä on selätetty. Jos tulee isokin kriisi, niin hyvin voi olla, että on kulkenut sellaisia polkuja, jotka eivät ole olleet oman näköisiä ja kohta se oma ääni alkaa sieltä kuiskuttelemaan. :)

      Eli kriiseilläkin on tarkoituksensa. <3

      Kivaa viikkoa Johanna <3

      Poista
  12. Kriisillä on hieman ikävä sävy vaikkei se sitä aina ole.. Itselläni on ehkä tuossa 25-ikävuoden jälkeen ollut jatkuva ikäkriisi menossa, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa tasoittune :D Tällä hetkellä elämässä on hyvä olla mikä hieman vähentää kriiseilyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kriisi on kenties sellainen aika mullistava, vaikka voi olla oman äänensä kuulemista ja sen ääneen huutamista. Tai mitä ikinä onkaan, niin sen käsittäisin kuitenkin, että jokin elämässä on sellainen asia, joka kaipaa työstämistä.

      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  13. Minulla oli ikäkriisi, kun neljäkymmentä tuli täyteen. Muutin lähestulkoon kaiken elämässäni. Mylläsin ihan kunnolla. Nyt elämä on omannäköistä. Mitä vanhenemiseen tulee jo hyväksyn kurttuni, tosin en kilojani. Olen vähintään kaksi kertaa vuodessa laihdutuskuurilla. En tiedä, onko minulla varsinaista mottoa. Mutta olen päättänyt elää omannäköistä elämää ja ympäröidä itseni ihmisillä, joista saan energiaa ja iloa. Samaa elämäniloa olen myös pyrkinyt jakamaan muille. Mukavaa sunnuntaita Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa juuri hyvältä ja myös siltä, mitä itsekin ajattelin kriisin laukeamisen ytimeksi. Eli ihminen ei jotenkin elä oman näköistä elämää, ehkä muita miellyttäen, oma ääni on vaimennettu miltei äänettömäksi, mutta niinhän ei voi jatkaa loputtomiin ja silloinhan on ihan tervettä, että kriisi iskee. :)

      Ehkä jotain saman tapaista on täälläkin, vietän aikani mieluiten positiivisten ihmisten kanssa, eikä se tarkoita, etteivät he voisi antaa rakentavaa palautetta. Mutta dissaajat ja huumoriin kätketyt ilkeilijät olen jättänyt elämästä pois.

      Kiitos tästä Tiina kovasti ja oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle <3

      Poista
  14. Minulla on usein myös samansuuntaisia ajatuksia. Kun lähestyy keski-ikää tajuaa, että vuosia alkaa olla enemmän takana kuin edessä eikä kaikkea enää ehdi. Itselleni tällainen kriiseily on vain hyvä asia: tulee mietittyä tarkemmin, mihin aikansa käyttää.
    Ihanaa sunnuntaita, ihana Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kriiseillä on tarkoituksensa vähän herätellä. Joskus kriisit tulevat pyörremyrskynä, joskus se on sellaista jatkuvaa sisäistä syväluotausta.

      Niin ja kun se ajanpyörä vaan kiihtyy ja vuodet viuhuu, jotenkin epäreilua. ;=

      Oikein ihanaa uutta viikkoa Uraäiti <3

      Poista
  15. Kolmekymppisenä oli ikäkriisi, ei ulkonäköön liittyen vaan muuhun elämääni. Tuntui, etten ollut ehtinyt tehdä mitään järkevää ja tasaluvut lähestyi.

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä miten ne tulevat yleensä, kun täyttää pyöreitä. Tästä ollaankin juteltu. <3

      Ihanaa iltaa Jonna <3

      Poista
  16. Joo, kyllä täälläkin ikäkriisiä on ja kuolemanpelkoa :( Yritän olla ajattelematta ja elää täysillä joka päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, välillä onnistuen ja välillä epäonnistuen <3 Muiskis

      Poista
  17. Työstät iän mukanaan tuomaa luopumista, varsin viisasta! Juu, onhan niitä: Ensimmäinen ikäkriisi jo 23-vuotiaana ja toinen todella vakava iski 36-vuotiaana! Se meni ohi kun ajattelin että olen ollut 12 vee lapsi, 12 vee nuori ja vasta 12 vee aikuinen ja seuraavat 12 vuottakin olen vielä enemmän aikuinen kuin ikäloppu. Kolmas tuli 40- vuotiaana, jolloin leikkasin onnittelukortista neljätkympit pois ja lapset nauroivat äidin tyhmäilyä. Tuntui vain niin hirvittävältä siirtyä viidennellekymmenelle...Elämässä en ollutkaan saavuttanut sitä, mistä olin haaveillut ja kaikki tulisi jäämäänkin kesken. Sen jälkeen ikäkriisejä ei ole isommasti näkynyt, mitä nyt lievää kauhua välillä:) vaikka ikääntyminen tympäseekin siinä mielessä että tulee kaikenmaailman remppoja, ei toivu enää kuten ennen, eikä jaksa ja naamakin vaatii yhä enemmän rahaa ja hoivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krempat eivät ole kivoja ja toki joskus ottaa todella paljon oma naama pattiin ja eikä vaan joskus. Kun luin tuossa taannoin Kodin Kuvalehden jutun ihmisistä joilla oli kuolemaan johtava sairaus ja eräskin sanoi, että työasioista ei edes halua jutella, eli kun kuolema lähestyy tai vanhuuskin, niin varmasti ura ym. saavutukset kadottavat merkityksensä. Jäljellä jää arkiset ilot ja perhe, ystävät.

      Kirjailija Reetta Onkelin alkoholistilapsuus ja kirja Ilonen talo ja sen tiimoilta Reetan haastattelu televisiossa pysäytti. Hän kuvaili parasta hetkeään, normaali arki ja jauhelihaspagetti lapsensa kanssa, hetki jota hän ei lapsena koskaan kokenut. Se, että pystyy antamaan lapsille turvallisen lapsuuden. Sitä kutsuisin jo isoksi saavutukseksi eli ei saavutukset ole aina erityistaitoja tai uraa, vaan sitä, että elää hyvän ihmisen elämää, on hyvä itselleen ja muille, sitä kutsuisin hyväksi elämäksi ja saavutukseksi. <3

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
    2. Korjaan Reetan alkoholistiäidin varjossa elämä lapsuus.

      Poista
  18. Sinulle on satanut hienoja vastauksia. Erilaiset kriisit ovat pysähtymisen paikkoja. Ikäkriisi... yritän itse olla potematta sitä... välillä onnistun, välillä en. Elämä on liian lyhyt vuosien laskemiseen.
    Ihanaa sunnuntaita Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti todettu, "elämä on liian lyhyt vuosien laskemiseen" aijai sen kun muistaisikin aina. Kriiseillä on tarkoituksensa, ne ovat juuri niitä pysähtymisen paikkoja, jolloin on hyvä syväluodata elettyä elämää ja miten sitä loppuelämää haluaa viettää. Itsekin olen ollut liian kiltti ja antanut ihmisten kävellä yli, ikä on tuonut tähän vahvuutta, vaikka vieläkin asian tiimoilta kipuilen. Eli kohti sitä päämäärää ja toivottavasti ilman kunnon jättikriisiä vaan hiljakseen työstäen.

      Ihanaa uutta viikkoa Tuula <3

      Poista
  19. Ehkä ensimmäinen ikäkriisi oli 13 vuotiaana, sitä kun olisi halunnut olla jo ainakin 15v, tai mieluummin 18v. Toinen, kun puolivuosisataa oli mittarissa, mutta se meni pian ohi, enkä sen jälkeen oo täytettyjä vuosia laskenut ☺
    Toki kriisin paikka on kun alkaa tulla jos jonkinlaista kremppaa, mutta sekin kuuluu kai elämään ja aika harva, ken säästyy, niitä vain tulee väistämättä ☺
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krempat eivät ole kivoja ja voivat hidastaa sitä tuikkivintakin kynttilää. Juu kunpa sitä nuorena olisi ymmärtänyt, että sitä ehtii kyllä vanhaksi ja täysikäiseksi ja vaikka mitä. :)

      Aurinkoa viikkoon ma-te <3

      Poista
  20. Ajatuksia herättävää pohdiskelua kyllä ♥ Kriiseilyjä, kyllä.Itseasiassa parhaillaan olen loppusuoralla (uskoakseni) 40 kriisissäni, olen hyväksynyt että lapset on tehty, ensimmäiset rypyt silmäkulmiin ovat tulleet jäädäkseen eikä paino putoa enää sillä että vain lisään liikuntaa. Olen itsekin mietinyt paljon vanhenemista enkä vähiten siksi kun selkä on vaivannut. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, koitetaan olla miettimättä ja murehtimatta liikoja. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta otan kopin, lapset on tehty. Se oli pienoinen kriisin paikka, ei enää uutta vauvaa, lapset on tehty. <3 Jotenkin se on jopa pieni kuolema.

      Juu saisi syödä vain herneitä, jotta pysyisin hoikkana ja sitten olisin pahantuulinen, parempi heilua suht positiivisena ja pyöreänä kuin palleroinen. Tosin sinä näytät upealta mielestäni. <3

      Krempat ovat kurjia, niitäpä ei ollut alle 40veenä täälläkään ja nyt on jo muutamia ja sitäkin kurjempia jotkut niistä.

      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
    2. Se on ollut , iso luopuminen....edes siitä salaisesta "jos" ajatuksesta...kohta ei ole enää mahdollistakaan. Sitä ei meinaa tajuta että jo niin vanha!
      Mulla olis sama, porkkanoilla ja salaatinlehdillä pysyisin pienenä mutta kun on tälläinen herkuttelija. Kiitos, sinä näytät upealta myös mutta mulla on kyllä monta kiloa kertynyt viimeisen vuoden aikana ja tiukassa ovatkin :)
      Eletään onnellisena niiden kanssa ;)

      Poista
  21. Viime vuosina on ollut ihan itsellä, kun tajuaa oikeasti oman ikänsä. Päivät suljuu ohitse ja oikeasti loppu on lähempänä kuin alku.
    Tätä ennen muilla on ollut kriisi mun iästä. Menin liian nuorena naimisiin ja tein ensimmäisen lapsen säädyllisesti 11 kuukauden päästä. Olin liian nuori vaimo ja äiti monen mielestä. Toisen lapsen tein ikäloppuna kuulemma. Mummoksi tulin liian nuorena ja ohittelin monen ikäjärjestyksessä. Olin taas ihan liian nuori mummo. Nyt moni on kateellinen, kun olen niin vanha ja en kelpaa enää töihin. Saan laiskotella rahattomana kotona. Kun ja jos saan takuueläkkeen syksyllä, voi sitä kateuden määrää.Hih. Kolotuksista ja rypyistä en tykkää, mutta aina mielestäni olen ollut oikean ikäinen. Ikä on vaan hyväksyttävä ja piste. Jos olisin nyt nuori, tämä aika antaisi niin paljon enemmän kuin mun nuoruus, mutta aikansa kutakin.
    Levollista elokuista viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketta ihanuus, olet ihan varmasti niin kiltti ja sydämellinen ihminen, että kaiken maailman ihmiset ovat sinun asioihin puuttuneet. Harmittaa tuomitseminen, kun se ei vaan kenellekään kuulu, miten täällä eletään ja ollaan, jos ei muita loukata sillä olemisella.

      En voi muuta todeta, kuin että ihmiset jotka moittivat toisia ihmisiä tai puntaroivat koko ajan muiden elämää ja vielä sanovat sen toiselle ääneen ja ilmeisesti ymmärtämättä kuinka pahasti loukkaavat tai sitten tarkoituksella loukkaavat, niin he eivät voi olla onnellisia ihmisiä. Ei millään, tasapainoinen ja onnellinen ihminen ei toiselle pahaa sano ja näkee toisissa sen parhaimman.

      Olet ihana muista se ja ei välitetä pahan puhujista, koska tärkeintä on, että itse voi katsoa itseään peiliin ja todeta, hei olen hyvä ihminen. <3

      Haleja <3

      Poista
  22. Mulla on ainoa ikäkriisi toistaiseksi ollut, kun 40 lähestyi. Mutta sitten koitti synttärit ja kaikki jatkui kuten ennenkin, joten kriisi jäi. Mutta usampi kuukausi ennen synttäreitä meni kriiseillessä. En edes tiedä mitä siinä kriiseilin, mutta jotenkin vaan ahdisti täyttää 40. Toivon välttyväni seuraavalta ikäkriisiltä, joka kolkuttelee jo karmaisevan lähellä. Nyt kaikki ulkonäköön liittyvät asiat ovat enemmän ja enemmän tapetilla. Yritä tässä sitten tasapainoilla omien ajatusten ja ulkopuolisten paineiden ristitulessa. Toki nyt kriisinpoikasta pukkaa senkin takia, ettei tämän ikäiselle tahdo löytyä töitä. Mitä jos en enää saakaan ollenkaan töitä?

    Kriisitöntä ja aurinkoista uutta viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joskus se vaan on se lähestyvä numero ja monet odotukset ja yhteiskunnan paineet ja toki itse itselleen asettamat paineet, minkälainen ihminen sitä tulisi olla tietyn ikäisenä ja mitä asioita saavutettu. Kuten kirjoitit, elämä jatkui sellaisenaan, joten oikeasti mitä sitä ainakaan juuri sitä numeroa kriisitellessä.

      Ei välitetä niistä ulkonäköhommeleista, mutta tuo työllistyminen on vakava asia. Nainen parhaassa iässä, lapset jo tehtyinä ja mikä tätä nuoruutta palvovaa yhteiskuntaa vaivaa.

      Toivottavasti ei käy niin, vaan asiat tulevat kääntymään hyviksi. <3

      Ihanaa viikkoa Tuija <3

      Poista
  23. Ennen toisen lapsen syntymää, vähän alle kolmekymppisenä oli joku pienehkö ikäkriisi. En ole sen jälkeen kriiseillyt, enkä missään nimessä haluaisi palata takaisin nuoruuteen.
    Mottoni on: Rakasta ja tule rakastetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno motto Outi, mikä muu se tässä elämässä onkaan tärkeintä. <3

      Poista
  24. En varsinaisesti kriiseihin, mutta on ällistyttävää ajatella että 1,5 vuoden päästä täytän 50. Mihin aika on mennyt?

    Omaa kuolemaa olen joskus ajatellut, toivoen sen olevan kaukana ja äkillinen. Isäni hautajaisissa minulle tuli yhtäkkiä kaiken muun lisäksi mieleen, että jompikumpi kumpi -minä tai mieheni- jää joskus vielä leskeksi. Se on surullinen ajatus, lähtipä kumpi tahansa meistä ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä mihin tämä aika on mennyt. Tuo luku kuulostaa isommalta, kuin se onkaan. ;)

      Tuota alinta kommenttiasi olen monesti itsekin miettinyt, se on aika surullinen ajatus, että elämä päättyy aina suruun. <3

      Poista
  25. Mulla ei varsinaista kriisiä ole ollut. Meinasi ehkä olla, mutta taklasin sen, kun aloin miettiä asioita ja tajusin eläväni elämäni parasta aikaa. En haluaisi takaisin parikymppiseksi ja koen elämäni olevan hyvää just nyt vähän päälle kolmenkympin. Odotan innolla myös tulevia vuosikymmeniä, kun saa enemmän aikaa itselle lasten kasvaessa ja toisaalta saa nähdä millaisen elämänpolun lapset valitsevat ja ehkä saan joskus lapsenlapsiakin. Elämä on tosi hyvä nyt ja ilolla odotan myös tulevaa. Mottoni on, että joka tahtoo keksii keinot ja joka ei tahdo keksii selitykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno motto sinulla, oikein fiksu. Niin se oikeasti elämässä on, ettei se valittamalla parane, vaan teot ratkaisee ihan kaikessa ja teot määrittävät ihmisen mitan.

      Kolmekymppisenä sitä tosiaan elää hyvää aikaa, pahimmat nuoruuden kouhotukset ovat jääneet taakse ja seestyminen alkaa, mutta silti on vielä nuori. :)

      Poista
  26. Tulin juuri pyhiinvaellukselta Virosta. Ilmoittauduin sinne ja sain myöhemmin tietää, että se onkin nuorten pyhiinvaellus. Pientä kriisiä meinasi asian takia pukata, mutta hyvin siellä joukossa mentiin, ja itse asiassa en ollut edes vanhin siellä suinkaan. Ikäkriisiä ei tällä hetkellä ole, mutta kyllähän se jotenkin haikeaa on, ettei enää millään sovi "nuorten aikuisten" kategoriaan, ei ole sopinut enää pitkään aikaan. Jostain naistenlehdestä luin jonkun julkkisnaisen sanovan, että jokaisella naisella pitäisi olla oma ikäsherpa. Niin kuin sherpat kantaa Mt. Everestillä kiipeilijöiden tavaroita ja opastaa pahassa paikassa, niin ikäsherpakin, viisas vanhempi nainen, opastaa nuoremman naisen kohti suurempia ikänumeroita ja kaikkea sitä mitä vanhenemiseen kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ymmärrän tuon tuskan, että mitä jos olen ainoa vanha ja väärässä paikassa. ;) Mutta kyllä nuoret ovat niin kivoja, etteivät he asiaa olisi niin miettineet, kuten sinä itse.

      Juu on se ajoittain haikeaa ja jopa yllättävää ja koko ajan on vaikeampi edes oivaltaa minkä ihmisiä ihmiset enää on.

      Se onkin nykyyhteiskunnassa paljon kulunut, tuo sukupolvien kesken tiedon välitys ja ollaan kaikki samassa pihapiirissä ja yhtä perhettä. <3

      Poista
  27. Ei oo kriisiä ei, oma ikä aina paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 aah ihana nuoruus <3 tai nuori aikuisuus <3

      Poista
  28. Ajatus 40-täyttämisestä tuntui ikävältä etukäteen, mutta kas kummaa olohan oli ihan samanlainen 40-vuotiaana kuin 39-vuotiaana. Samanlainen tunne, varmaan voimakkaampana, tulee varmaan ennen 50v synttäreitä.

    Minulla ei siis ole ollut ikinä varsinaista ikäkriisiä. Kun täytin 30 olin viikkoa ennen muuttanut takaisin Suomeen, kun täytin 40 minulla vanhin lapsi lähti kouluun. Noissa elämäntilanteissa ei paljoa ehdia kriiseilemään. Ehkä otan vahingon takaisin 50 kohdalla :D :D

    Ainoa, mikä minua todella harmittaa ikääntymisessä, on työelämän suhtautuminen 50+ ihmisiin ja etenkin naisiin. Sapettaa, että nyt 45-vuotiaana olen alallani ikäloppu ja työkkärissäkin kaltaisiani pidetään ongelmatapauksina, joille ei löydy uusia töitä kuin ehkä hoitoalalle kouluttautumalla ja pätkää siellä tekevänä. Aika huonosti onnistuu työurien pidentäminen tässä alati muuttuvassa yhteiskunnassa, jos yleinen ilmapiiri on se, että kukaan ei halua 5-kymppistä palkata ja joilla väki ikääntyy haluaa niistä eroon palkatakseen nuoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin koen, voin olla väärässäkin, että kriisi tulee silloin kun sille on tilausta ja tilaa. Eli vuosia menee ja painaa menemään ja ehkä pysähtyy enemmän pyöreitä täyttessä mennyttä ja tulevaa ja onko elänyt minkälaista elämää. Jos on elänyt kovin muita miellyttäen, niin kriisi tulee varmasti jossain kohden, kun oma mieli ja tahto voimistuu.

      Olet niin oikeassa ja juuri jos saat potkut vaikka 55-60-vuotiaana, mitä tehdä?

      Poista
  29. En ole juuri kriiseillyt iästä. Elämäni on mennyt niin tavanomaista rataa opintojen, työelämän ja perheen suhteen, että ei ole tullut sellaista "ehtimättömyyden" ahdistusta. Nyt kyllä huomaan, että 40v tuntuu näin pari vuotta etukäteen jotenkin ikävältä ikäluvulta. Se johtuu varmasti juuri nyt siitä, että olen ollut muutaman vuoden kotona ja työelämä polkenut siksi paikallaan. Että olisko tässä kohti kuitenkin vähän sitä "ehtimättömyyden tuskaa" ;).
    Seestyminen kuulostaa kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on juuri sitä ja läpileikkausta siitä, mitä on tullut saatua aikaiseksi ja mitä haluat saada aikaiseksi. Muista olet kaiken keskellä ollut superäiti, se on saavutus jos mikä. <3

      Poista
  30. Joo, ikäkriisiä tai ikätietoisuutta pukkaa ja aiheuttaa kaikenlaista. Eniten harmittaa se, että pää & ajatukset & toteutukset ovat NOIN 30-vuotiaan luokkaa, mutta keho sanoo jotain muuta. Onneksi mitään lihomisia ei ole tapahtunut, sitä tyypillistä lahoamisen alkua vaan... : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihan samaa lahoamista havaittavissa täällä ja jos ennen kävin kipinöillä, niin nyt ennemminkin hitaalla. ;) <3

      Poista
  31. En oikeastaan ole -tai ainakaan se ei ole kovin ollut kipuilua .. Tietty kun 50v tuli vastaan mietin, että aikalailla sitä on jo ikää tullut ja toisaalta olo ihan nuori :D ..alkoi ehkä enempikin pohtimaan sitä, että miten olisi pidettävä itsestään huolta!!! ..kun tuo aika nyt vain menee vääjäämättömästi eteenpäin. Meidän kylällä on vanhus, jolla ikää kunnioitettavat 96v. pää toimii kuin partakoneen terä ja kuntokin oli vielä 90v sellainen ,että talvessa hiihti kilometrejä 1000 ..hoh hoijaa sanon minä..siinä jäi moni toiseksi. Mietin monesti, että kuinka paljon voi siihen vaikuttaa asenteella - elämänmyönteisyydellä. Tottakai on sitten ihan eri juttu kun tulee sairauksia yms.. siinä ei aina asenne auta. Mutta ennen sitä - auttaisko :) jos se lasi ois puoleksi täynnä, eikä puoleksi tyhjä. Mutta oikeassa olet Tiia - sitähän se on .. nyppimistä;) ja aamuisin herää aaltoihin ( lue ei aalloissa) eli jotain näitä kivoja iän tuomia lisiä - jotka ainakin tähän mennessä olen pystynyt huumorilla ottamaan..ja koen ,että lisät ovat olleet tähän mennessä armollisia - liekö vaikutusta liikunnalla, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja yritän myös ajoittain ajatella, vaikka mummini perspektiivillä, hei mehän ollaan vasta nuoria. ;)

      Uskon kyllä, että ihan muutamat perusasiat ja arvot kun on kunnossa, niin ihminen pötkii pitkälle. Kyllä elämänasenne auttaa paljonkin. Ei olisi taatusti mummini 95v kotiutunut viime sunnuntaina kotiinsa keuhkokuumeen jäljiltä, jos ei niin suuri elämänhalu olisi ja odottaa asioita vielä tapahtuvaksi. Eli kyllä puolitäydellä tai täydellä lasilla mennään, nähdään, elämissä ja ihmisissä ne hyvät niin sillä pötkii pitkälle <3

      Poista
  32. Ikäkriisi iski juuri ja rytinällä iskikin. Kuukausi takaperin sain selityksen viimeiset viisi vuotta vaivanneille lihas- ja nivelkivuille, menkkojen yhteyteen pesiytyneelle migreenille, pahentuneille PMS oireille, lisääntyneelle karvankasvulle, keskivartaloon keskittyville kiloille ja kaikelle muulle ihanalle mitä elämä nyt vaan voi tuoda naiselle tullessaan. Tasan kuukausi sitten, kesän ihanimpaan aikaan mökillä, alkoivat aivan hillittömät kylmäkuumapuuskat. Yöllä herään 1,5 tunnin välein hiestä läpimärkänä ja aamulla olo on kuin maansa myyneellä. Vaihdevuodet iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta ja yht'äkkiä tajusin, että olen vanhenemassa. Omasta mielestäni en 47 vuotiaana vielä ole vanha, mutta kun oma fysiologia kertoo, että nyt ei enää tehdä lapsia, nahka alkaa roikkumaan ja vessassa saa ravata alvariinsa kun mikään paikka ei enää pidä, niin kyllä siinä oman kuolevaisuutensa ja ikääntymisensä joutuu aika raadollisesti kohtaamaan.

    Suhtaudun tähän pääsääntöisesti huumorilla ja uskon, että kaikki ikäkriisit on tarkoitettu voitettaviksi, mutta välillä tuntuu siltä, että mielummin siirtyisin ajassa 20 vuotta taaksepäin kun lapset olivat pieniä ja itsellä oli vielä ruumiinosat oikeilla korkeuksilla, tai ainakin ottaisin sen kasvojenkohotuksen ja lantiopohjakiristyksen, jos vaikka pakettihintaan saisi ;)

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vaan ymmärrä, miksi naisen pitää kivulla synnyttämän, kuukautisista lapsesta asti kärsivän ja samaten mummovuodet, mikä ihmeen tarkoitus niillä onkaan?! En ole varma onko täällä mummot, mutta kaikki muut oireet osuu jetsulleen, paitsi kylmä ei ole, mutta hikipuusia tulee kyllä, olisiko tämä alkavaa sitten?

      Lantionpohjakiristys olisi aika kiva ja jokin mikä auttaa krooniseen virtsikseen ja sekin tuli 40-vuotislahjaksi. ;) Voi meitä, Minna mutta oot ihan super <3

      Poista
  33. Onpas merkillinen tuo siun hautakivimielikuva, oliks se pelottava vai millainen?. Tuliko se kuvana päähän vai jotenkin (ei oo pakko kertoa jos on liian henkiläkohtaisia kysymyksiä). Mulla ei oo ollut koskaan varmaan sellaista tyypillistä ikäkriisiä (15 vuotiaasta sitä kun pohdiskeli päänsä puhki elämän tarkoitusta ja nyt oon jo käyty läpi kuolemaan liittyvät asiatkin), noh, mutta kaikkea muuta mahdollista kriiseilyä kyllä on lähes koko ajan. Vaihdevuodet kauhistuttaa jo etukäteen, miten niistä selviää siis hengissä??? ---Kyseleepi ikuinen parikymppinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut yhtään pelottava kylläkään. Siinä jääkaapilla se yhtäkkiä pupsahti silmien eteen ja sitten jouduin näyn korjaamaan, kun hautakivessä ei ollut tyttönimeä lainkaan. Eli ihan outo juttu tuo. Toivottavasti ei etiäinen, sillä juuri näin etiäisen eräästä sukulaisesta ja neuvoin häntä olemaan varovainen, ettei tipu veteen ja laittoi juuri viestiä eilen, että oli tippunut järveen ja niin ei ole käynyt koskaan. Sattumia kyllä vaan tai jotain isompaa, eipä sitä pieni ihminen saa tietää.

      Teiniys oli kyllä kriisien kannalta raskainta aikaa, silloin tuli kriisiteltyä ja syväluotailtua elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta, nyt sitä antaa enemmän vaan itsensä olla. :)

      Juuh miten siitä selviää hengissä ja miksi naiselle pitää tulla mummovuodet sellaisina kuin ne tulee?

      <3

      Poista
  34. Pienet ikäkriisit kuuluvat elämään ja varmasti siinä paljon hyvääkin. Niiden myötä tietyllä tavalla kasvaa ihmisenä. Ensimmäinen kriisi oli 28 vuotiaana, kun tajusin kolmenkymmenen lähestyvän. Nyt kun raja on jo reippaasti ylitetty, vähän huvittaa kriiseily. Eipä tuo 30 minua mitenkään muuttanut ihmisenä. Se oli myös opettavaista huomata, kuinka ikä on vain numero. Ikä huo hiljalleen henkistä kasvuutta ja itsevarmuutta. No toki miinuksiakin löytyy. Muun muassa vekit silmien alla ja parista siideristä voi tulla kolmen päivän darra 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se auttaa, jos on jo 30-vuotiaana juuri pähkäillyt noita lähestyviä pyöreitä ja sitten huomata, ettei mikään muuttunut. Niin ehkei seuraavien pyöreiden lähestyessä iskekään enää kriisiä. Niin samaa mieltä, hiljaista seestymistä luvassa, tietää paremmin mitä tahtoo. :)

      No todellakin, arvaa vaan miltä darra tuntuu miltei viiskymppisenä, siltä ettei sitä darraa ole tullut enää vuosia hankittua. ;)

      Poista
  35. Minusta(-kin) sana kriisi on jopa turha tässä yhteydessä jos ainoastaan käy läpi ja pohdiskelee ja heijastelee elämää vanhenemisen näkökulmasta. Kriisiä sen ei välttämättä tarvitse olla. Tai paremminkin: kriisiksi omia pohdintoja ei tarvitse nimetä. Saa toki jos haluaa. Onhan ikäkriiseily trendikästäkin...

    Tavallinen elämän ja olemisen pohdiskelu on terveellistä ja sallittua ja suotavaakin.

    Kriisiksi kutsuisin noita monen mainitsemia sairauden tai muun dramaattisen elämänmuutoksen kanssa kamppailuja.

    Tottahan toki jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Mikä on toiselle kriisin paikka on toiselle vain ohikiitäviä ajatuksia ja ehkä joku hassu oivallus tai uusi näkökulma.

    On suurta rikkautta kokea erinäisiä asioita elämän eri vaiheissa, löytää uusia ulottuvuuksia, iloa, kasvun paikkaa ja haastetta yhtä lailla vanhenemisessa kuin aiemmin nuoruudessa tai 'keski-ikäisyydessä'.

    Jokaisessa elämän vaiheessa on oma kauneutensa ja omat kauhistuttavat puolensa. Miten asennoidumme kuhunkin muutokseen on niin paljon yksilöstä kiinni. Toinen kriiseilee ja ottaa normaalit, tavallisetkin asiat raskaasti, toinen riemuitsee samassa tilanteessa ja ottaa muutokset hymyssä suin vastaan kuin arvokkaimman lahjan.

    Oman ikäkriisini koin avioeron jälkeen kun ainoa lapseni lensi pesästä ja olin vielä vähän alle nelikymppinen. Yhtäkkiä koin totaalista tyhjyyttä elämässäni. En tiennyt millä tyhjiötä täyttää. Aloin haluta vauvaa vaikka en ollut parisuhteessa. Ajattelin että lapsi toisi sisältöä elämään. Jotain jota kutsua omaksi. Siitä tuli pakkomielle ja jonkinlainen hulluus. Ja tätä tilaa jatkui parisen vuotta.
    No vauvaa ei tullut kun sopivaa isäkandidaattia ei löytynyt ja ehkä sisimmässäni en sittenkään halunnut / uskaltanut yh-äidiksi.

    Suuntasin uusille poluille ja lähdin kun tilaisuus aukeni ulkomaille. Tilanteeni ja tunnelmani muuttuivat ja elämässä puhalsivat uudet raikkaat tuulet.
    Sittemmin en ole kriiseillyt sen kummemmin. Elämä on kohdellut silkkihansikkain, josta tunnen kiitollisuutta. Olen 50+ ja otan tämän hetkiset asiat kaikessa rauhassa. Nautin elämänkokemuksen tuomasta seesteisyydestä ja itsevarmuudesta. Eipä tarvitse yrittää olla jotain jota ei ole. Saa olla juuri tämmöinen. Tällä hetkellä, tässä iässä, tämän näköisenä ja täynnä elämää.

    Kiva keskustelu! Kiitos!

    Terkuin ja mukavaa alkavaa syksyä kaikille,
    Madame Dragonfly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä tuosta "kriisi" sanasta ja lehtien otsikossa se jopa ärsyttää, milloin kenelläkin on kriisi. Kriisi sanaan liittyy aivan liian paljon dramatiikkaa, tai ainakin monesti. Toki silloin kutsun jo kriisiksi, jos koko perhe myllätään, puoliso vaihdetaan, tai juuri sairaus ym. tragedia, kuten mainitsit. Mutta pohdiskelu on positiivinen asia kylläkin. :)

      Olen niin samaa mieltä tuosta, että elämä on matka ja tulisi nauttia kaikista vaiheista, jos oikein katsoo, niin kaikessa on hyvät puolensa ja niitä voisi korostaa omassa elämässään, eikä vaikka murehtia kropan rapistumista tai jotain muuta. Siltä tuntuukin, että mitä enemmän kroppa ja nassu rapistuu, sen vähemmän ulkonäköasioista välitän tai jäpitän tai tunnen huonoa itsetuntoa.

      Ymmärrän kyllä, että vauvan kaipuusta voi tulla jopa pakkomielle ja hulluuskin, syli on tyhjä ja sitä tarvetta voi ihan vaistot viedä. Ei ole välttämättä edes järjellä selittettävissä, vaikka hyvin olet asian työstänyt.

      Ulkomaille muutonkin ymmärrän täysin. Oli aika kun oma mielenikin oli kovin levoton ja Helsinkikin tuntui liian pieneltä, silloin oli jonkinlainen kriisikin ja masennusta. Löysin nykyisen mieheni ja muutimme 5-vuodeksi ulkomaille, miehen lapset muuttivat mukana ja omia syntyi. Oli täyttä elämää ja levottomuuden tunteeseen vastattiin.

      Suomeen muutettaessa tulikin sitten kuopuksen sydänvika ja seuraavana hometalokeissi, jota kesti 2,5v, kaiken tapahtumien jälkeen nautin vain arkisesta rauhasta. Pitkään odotin, että jotain ikävää taas tapahtuu, mutta kun ei tapahtunut, vaikka kaikkea pientä on toki päällä nytkin, niin aloin rauhoittumaan ja nauttimaan elämästä. Nyt on todella hyvä ja mummini perspektiivistä olen ihan lapsukainen vielä. ;)

      Kiitos avoimesta, viisaasta ja fiksusta kommentista, tätä oli todella mielenkiintoista ja mukavaa lukea.

      Oikein mukavaa syksyn alkua Madame Dragonfly <3

      Poista
  36. Kiitos kivasta ja empaattisesta vastauksestasi!

    Huippumahtavaa päivää sinne! Sadetta ja harmauttakin tarvitaan. Pelkkä auringonpaiste tekisi tästä kaikesta autiomaan.

    Madame Dragonfly

    VastaaPoista
  37. Aika paha ikäkriisi oli, kun oma lapsi tuli aikuiseksi ja ymmärsi, että voisi olla jo mummo. Kolmenkympin puoli välissä. Ystävät viettivät kiireisiä ruuhkavuosia ja itse mietti, että mitäs nyt eläkkeelle? Nyt ajatukseen on tottunut ja "nuoresta" iästä voi ottaa kaiken irti. Vähän vartalon alkava rupsahtelu kriiseyttää. Ei tässä enään kait kaksikymppiseksi tulla. Harmi, ettei silloin nuorena ja epävarmana osannut arvostaa itseään.

    VastaaPoista