lauantai 6. elokuuta 2016

Aurinkoisen täydellinen päivä ja L'Oréal Paris uutuuksia!


Sain L'Oréalilta kutsun pariisilaisella aamiaiselle kuulemaan tulevan syksyn L'Oréal Paris uutuuksista La Maison ravintolaan. Aurinkoista tilaisuutta tähditti suloinen ja karismaattinen ja herkällä äänellä varustettu Elias Gould. Laitoin postauksen loppuun vielä Youtube-videon, niin pääsette samaan musiikkitunnelmaan, kuin mekin paikan päällä olleet. :)

Tilaisuuden mielenkiintoisimpia uutuuksia olivat Pure Clay naamiot, joita tulee markkinoille näillä näppäimillä peräti kolmea eri versiota. Fiksua ja mielekästä naamioissa on, että voit käyttää kaikkia kolmea kerralla eri ongelmakohtiin ja saada näin maximaalisen hyödyn. Mietinpä tässä vaan, että miten tälläisiä ei ole aikaisemmin keksitty eli nyt kun oikein ajattelee, niin onpahan fiksua käyttää erilaisia naamioita eri ongelmakohtiin. Oikeastaan olen hieman harmissani, miksen ole itse tätä keksinyt jo ihan kotioloissa. :)

Exfo Mask: Kuoriva savikasvonaamio, joka poistaa epäpuhtauksia ja pienentää ihohuokosia. Sisältää kolmea eri savityyppiä, sekä punalevää, joka on tunnettu ihoa kirkastavista ominaisuuksistaan. Mitä tätä tuoksuttelin, niin tuoksui oikein raikkaalta ja kivalta. 

Clay Mask: Sisältää myöskin kolmea eri savityyppiä, sekä eukalyptusta, joka tunnetaan puhdistavista ominaisuuksistaan. Tuloksena mattapintainen iho, syväpuhdistaa, poistaa ihopuhtaudet ja poistaa iholta ylimääräisen rasvan.

Paikan päällä testasin iholle, tässä joukon viehättävin tuoksu, tuksuu raikkaalle ja puhtaalle ja tuntui kivan viilentävältä iholla.

Glow Mask: Myöskin kolmea eri savityyppiä ja hiiltä, joka tunnetaan magneettisesta ominaisuudestaan. Puhdistaa ihon hellävaraisesti epäpuhtauksista, esim. tämä voisi olla hyvä couperosa kohdilleni poskiin ja heleyttää ihoa, kuivaamatta sitä. Tässä oli jännä lievä hiilimäinen tuoksu. 

Kaikkien naamioiden yksittäishinta tulee olemaan 9,90 ja rehellisesti sanottuna, kun näitä tässä Instassa L'Oréal Skin sivustolla bongailin, arvelin hinnaksi tulevan 20-25e kpl. Edullisia ovat mielestäni ja tulevat ylellisen painavissa lasipurkeissa. 





L'Oréal Paris tuo myös erilaisia huulijuttuja syksyllä markkinoille. Yllä olevat Infallible Sexy Balm nimellä varustetut huulivoiteet tarjoavat heleitä sävyjä ja huulille kosteutusta. Kevyt koostumus ja eivät tahmaa. Hieman kuin aikuisemmat Babylipsit, aavistuksen intensiivisemmällä sävyllä ja herkullisen marjaisilla tuoksuilla. Markkinoille tulee kuusi erilaista sävyä.

Sexy Balmit ovat kovasti omaan mieleen, sillä aika pitkälle käytän huulipunaa ja kiiltoja ja nillä saa taiottua molemmat hieman maltillisemmalla intensiteetillä ja ilman, että pakenevat yli huulirajojen. Tulossa elokuussa ja 7,90e. 

L'Oréal Paris tuo myös omat mattapunansa kauppoihin nyt elokuussa, jotka ovat nimeltään L'Oréal Paris Matte Max. Unelma huulituotteet mattaisesta tunnusta pitävälle, meikkausta harrastavalle ja myös nuorille, jotka voivat kikkailla näillä vaikka liukuvärjätyt huulet. 

Kuusi intensiivistä sävyä, runsaspigmenttisiä, puuterisen samettinen koostumus ja pitkä kestoisuus. Myönnän minulla olisi tarve näiden päälle laittaa sitä iänikuista kiiltoa, olen armoton huulikiiltojen kuluttaja. Mutta omalla kohdalla saisin näillä kauniin intensiivisen punan kiillon alle. Vaikka näitä ei olisikaan tarkoitus ihan niin käyttää, niin näiden punien jos joiden, käyttömahdollisuuksissa vain taivas on rajana. Tulossa elokuussa ja hinnat 9,90.


Mitä olisi syksy ilman uutta L'Oréalin ripsaria, jotka muuten Maybellinen Lash Sensationalin ja Lancomen ripsareiden kanssa, jaksavat aina vaan omassa meikkipussissani pitää nro ykkösen paikkaa. 

Uutuus mascara Volume Million Lashes Fatale lupaa runsaat, tuuheat ripset ja ripsille voimakkaan mustan värin. Uudessa harjassa olevat ristikkäiset harjakset antavat hetkessä jokaiselle ripselle volyymia. L'Oréalin ripsarit ovat aina antaneet omille tynkäripsilleni volyymia ja pituutta ja juuri siksi ovat lemppareitani. Kaupoissa elokuussa ja hintana 18,90e. 

Nyt päästään niihin meikkiuutuuksiin, jotka tällä hetkellä kiehtovat minua kovasti. Kaipaan iholleni aina lisähehkua, sillä minähän en vaan hehku. True Match sarjaan on tulossa Liquid Higlight Illuminator-hohdevoide ja kahdessa sävyssä Icy Gold, jolla saa ihanaa hopeahohtoista tai vaaleaa hehkua ja Golden Glow, jolla saa kultaista hehkun rusotusta kasvoille. 

Voit käyttää meikkivoiteeseen sekoitettuna tai meikkivoiteen päälle, tapa jota olen itse tykännyt hohdevoiteiden kanssa käyttää. Näitä testailin tilaisuudessa myöskin paikan päällä ja valoisuus ja hehku on näissä uskomattoman kaunis. Ihan minimaalisen pieni pisara riittää tuomaan jo isolle alueelle kaunista valoa. 

Käyttänyt itse vastaavia aiemmin poskipäihin, otsalle ja leualla ja miksei dekoltee alueellekin. Näiden tuloa olen hehkuttanut jo ystävillekin. :) Hinta näille 11,90e. 

L'Oréal Paris Infallible Sculpt, joilla saat tehtyä Contour-meikkauksen, jolla tarkoitetaan kasvojen muotoilua varjostus-ja korostusvälineiden avulla. Elokuussa markkinoille tuodaan kaksi eri sävyä ja myös kausituotteena oma sivellin. 

Sculpt-paletti sisältää sekä voidemaisen korostus, että varjostusvärin ja ohjeet eri mallisten kasvojen muotoiluun. Nyt täytyy myöntää, että tätä en osaa lainkaan, en ole edes harjoitellut, vetelen meikkiä vaan, kuten meinasin kirjoittaa 20-vuotta sitten, mutta siis oikeasti 30-vuotta sitten. 

Olisi kyllä mukavaa osata meikata niin, että saisi parhaat puolet esille kasvoista ja myös parhaita puolia korostettua tai kenties jopa hieman kavennettua. Kunpa pääsisin contour-kurssille. :)

Mutta sittenpä taas True Match uutuudet, jotka ovat jetsulleen makuuni eli Powder Highlight Illuminator-hohdepuuteri. Mielestäni nämä hohdemeikit ovat yksiä parhaimpia nykyajan meikkikeksintöjä yhdessä erilaisten CC-voiteiden kanssa. 

Hohdepuutereita on kahta eri sävyä, aivan kuten nestemäisissä hohdevoiteissa ja sävytkin on samat eli Golden Glow ja Icy Glow. Hohdepuutereissa kummassakin on kolmea eri sävyä korostusta varten. 

Voit käyttää kaikkia sävyjä yhdessä puuterin tavoin hehkun luomiseksi koko kasvoille tai käytä sävyjä yksitellen korostaaksesi tiettyjä kasvojesi kohtia.

Kauppoihin tulossa elokuussa ja hinnat 11,90, mikä on  mielestäni edullinen hinta näistä, sillä rasiat sisältävät myöskin siveltimen ja peilin. 



L'Oréal Paris tuo hiuksille myöskin jotain todella odotettua ja jo kauan kaivattua, nimittäin Magic Retouch tyvisprayn ja vielä viidellä eri sävyllä. Toivon kovasti, että tuo Blonde on riittävän vaalea omille hiuksille, sillä tämä tekisi tyven piilottamisesta vielä helpompaa, kuin esim. tuotteilla joilla töpötetään siveltimellä tyvi kuntoon.

Töpötettävissä tuotteissa tosin on taas etunsa siinä, että jos raitoja on harvassa, niin saa ne peitettyä juuri oikeista kohdista, kun sumuttamalla enemmänkin koko tyvikasvu menee peittoon. Hintana 7,90.

Sitten mieheni ikisuosikki L'Oréal Paris sampoot. Elvital hiustenhoitosarja täydentyy Extraordinary Clay tuotteilla, jotka on suunniteltu normaaleille ja helposti rasvoittuville hiuksille. Tuoksuttelin näitä ja nämä tuoksuivat todella hyvältä. Sarjaan kuuluu toki hoitoaine, mutta myös hiusnaamio ja kuivasampoo. 

Kuivasampoota tuoksuttelin ja onpa niin ihanan tuoksuinen kuivasampoo, että tätähän taas kerran toivoisin jopa hajuvetenä. Miedosti vaalea sävy ja miedosti puuterinen koostumus. 

Aurinkoisen pariisilaisen aamiaisen jälkeen Maiju halusi viedä kahville uuteen gluteenittomaan kahvilaan Agata Bakery&Cafe Annankatu 22. Täytyy myöntää, mitä Maijun kakkua maistoin, oli taivaallista!



Stockmannin ohi eilen mennessä, jouduin vessahädän vuoksi bongaamaan Stockmannin -80% alelappuset ja kävin hieman vaateostoksilla, niistä ehkä joskus toiste. Mutta mm. Marco Polon silkkipaita 23e. 

Lexingtonia tuli myös aleshoppailtua, koska jokin kumma tarve pitkittää kesää. Makkarissamme on aina hieman talvinen sisustus ja tällä viikolla vaihdoin 10-vuoden tauon jälkeen sänkyyn kukkalakanat. No eihän niiden kanssa sovi talviset päiväpeitot tai koristetyynyt, joten kesäistähän se oli lisää hommattava.

Lisäksi löysin kivan Lexingtonin vadin hintaan 15e ja alkuperäinen hinta oli ollut 75,90. Tuo on joulutarjoiluihinkin todella kiva vati, siis omaan makuun.

Eilen oli upea aurinkoinen päivä mahtavassa seurassa. Iloinen seura piristää aina ja nostaa lentoon. L'Oréal Paris tilaisuus oli niin kauniisti järjestetty, kosmetiikkahöperö sai kuulla ihanista uutuuksista ja Elias Gouldin laulannasta. Olin kovin otettu, että keski-ikäinen oli saanut kutsun niin kivaan aamuun ja vielä mitä sydämellisimmässä seurassa. 

Oliko uutuuksista jokin tai jotain mikä oikein pisti silmään ja alkoi houkuttamaan, mikä on sinun lempikakku ja onko Elias Gouldin ihanat laulut tuttuja?

Huom. kollaasikuvassa olevat vampyyrihampaat eivät liity mitenkään L'Oréal Paris tilaisuuteen vaan olivat tilaisuuden jälkeen ihan Maijun ja minun omaa henkilökohtaista hassuttelua. 

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!



34 kommenttia:

  1. Meikeistä en mitään ymmärrä, mutta kakuista kyllä. Ihan lemppareitani ovat kaikki juustokakut sekä sitruunamarenkipiiras, jos sen voi kakuksi lukea. Tämä Elias ei ollut aikaisemmin tiedossani, mutta hyvinhän poju vetelee.
    Teillä oli selvästi mukava päivä:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama maku, teen aina sitruunamarenkipiirakkaa ja nyt alkoi sitä tekemään mieli ja juustokakkuja en voi vastustaa. Lisäisin vielä yhden lempparin eli raparperipiirakan. :)

      Elias oli todella suloisella tavalla karismaattinen, hänestä kuulemme vielä. :)

      Kivaa päivää <3

      Poista
  2. Naamiot kiinnostaa aina sekä minua, että tytärtä. Tuo tyvispray kuulostaa myös sellaiselta mitä haluaisin testata.
    Ihanaa lauantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo naamiot ovat todella mielenkiintoisia ja arvaa kuka tänään testaa niitä. :) Mustaa sitten näppyihin. ;) Tyvispray kunpa se toimisi, mutta taidan olla Blondeenkin hieman liian peroksidi.

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  3. Contour-kurssi tulisi tarpeeseen tännekin :)
    Pahoin pelkään ettei meikkaustaitoni ole juurikaan kehittyneet sitten 20-vuotispäivien:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sama juttu, tosin aineet on vaan lisääntyneet nassuun, joten kait jotain kehitystä sitten on tapahtunut vai onko se kehitystä hih.

      Kivaa päivää <3

      Poista
  4. Kyllä oli ihana aamu ja myös kivat tubetusta saatiin aikaiseksi. Tänään olen jo testaillut maskeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdit jo, no kuinkas muuten, koska olethan naamiohöperö eli rakastat erilaisia naamiota ja hei etenkin savijuttuja. Tämä oli kyllä niin sun juttus! <3

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  5. Tyvispray pääsee heti testiin kunhan sen kaupoista bongaan, hintakin on maltillinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ihan paras keksintö ja hinta kohdillaan. :) Mukavaa sunnuntaita Lumo <3

      Poista
  6. No nytpä olet löytänyt jotain, mistä tämäkin keski-ikäinen täti innostuu. Kun näillä kilsoilla ei vielä ole oppinut meikkaamaan (Mulle meikki on aamun Kanebo 38° ripsari ja vilkaisu peiliin), niinpä meikkien esittely ei uppoa, mutta noi savinaamiot olis niin mun juttu. Ja todellakin: olisin veikannut hinnaksi puolet lisää. Huh hah hei, kaupoille.... =)
    Myös El'Vital shampoot pääsee testiin. Savihoitoaine kuulostaa ihanan pehmeältä, joltain, millä voisi tehdä kotinaamion saunaan kun oikein ajan kanssa hemmottelee..... uuuuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan samaa mietin, miten noi naamiot noin edullisia ovat. Purkit ovat todella ylellisiä vielä. Juu täällä naamioita testataan tuota pikaa ja Elvital menee kyllä miehelle, kun ei se käytä muita kuin Lorealin sampoita tai Garnierin, niin saapahan taas testiä uusinta. .)

      Kivaa päivää Vivi <3

      Poista
  7. Savinaamioita tekisi mieleni testata :) Ehkä myös jotain noita punista...sävyt ainakin näyttävät ihanan "punaisilta". Mietinkin noita vampyyrihampaita..... :D Elias uusi tuttavuus mutta kaunis ääni nuorella miehellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juu hampaat oli ihan meidän omia hassutteluja, Lorealin tilaisuuksissa ei kyllä moisia jaeta, ellei nyt sattuisi olemaan Halloween juhlat ja jos sittenkään. :) Mutta savinaamioita olen odotellut tämän kesän, koska olen vaklannut Loreal Skin sivustoa ja mitä enemmän olen odottanut niiden rantautumista, niin sen enemmän innoissani testaamassa. Niissä on muuten herkullinen tuoksu ja purkit ylellistä painavaa lasia ja hinta on kyllä enemmän kuin kohtuullinen. :)

      Kivaa sunnuntaita Marjo <3

      Poista
  8. Ihania uutuuksia ja herkulliset tarjottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli kyllä, vieläkin niin hyvä mieli ihanasta päivästä. Ajoittainen hemmottelu kantaa pitkälle. <3 Kivaa päivää <3

      Poista
  9. Kivoja nuo naamiot, tykätään tyttären kanssa erilaisia kokeilla :) Ihanalta näytti päiväsi ja nuo kaikki herkut, nam :) Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun teillä on tuollainen yhteinen kauneusrituaalijuttu. <3 Käykää näihin tutustumassa kaupoissa, eivätpä tee lompakkoon suurta lovea. :) Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  10. Ihania uutuuksia tulossa. :)
    Itse aika ajoin käytänkin kasvojen eri alueille eri kasvonaamioita, poskille en oikein tohdi tuhdimpia puhdistavia naamioita laittaa mitä T-alue taas aika ajoin hieman jopa vaatiikin.

    Ihanaa sunnuntaina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet fiksu, en ole ikinä keksinyt tuota asiaa, vaikka erilaisiin tarpeisiin erilaisia naamioita onkin, heräsin tähän Lorealin innoittamana. Kivaa, että on nyt tuollaiset naamiot, jotka vastaavat useampiin iho-ongelmiin. :)

      Ihanaa sunnuntaita Mira <3

      Poista
  11. Kylläpä nyt tekisi mieli kosmetiikkaostoksille. En sinänsä tarvitse mitään uusia juttuja, mutta jotenkin sitä "tarvitsee" jotain uutta etenkin näin syyskesällä. :D

    Muistin sinua musiikkiaiheisella haasteella:
    http://luminenomena.blogspot.fi/2016/08/elama-musiikkina.html
    Tee se, jos tekee mieli sukeltaa oman elämän musiikkinostalgiaan.

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkimassa, onpa hieno haaste ja kiitos kovasti. Täytyy kyllä aivonystyröitä hieroa aika tovi, ennen kuin muistan omia musiikkisuosikkeja. Mikä on aivan hullua, ennen musiikki oli elämä! Tiesin kaiken ja mitkä bändit, biisien nimet ja sitten sain lapsia.

      Ihanaa sunnuntaita Katja <3

      Poista
  12. Ripsivärinä Maybelline on minunkin suosikkejani. Edullinen, mutta kestävä ja silti helposti pois pestävä (vesiliukoinen).
    Olen ryhtynyt uudestaan LivBox-tilaajaksi ja toivonkin että niissä laatikoissa olisi näitä esittelemiäsi tuotteita.

    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiliukoinen myös täällä, en koskaan käytä vedenkestävää, koska inhoan silmämeikin pesua. ;)

      Toivotaan, että jotain näistä uutuuksista tulee tuleviin boxeihin. Sain tänään oman boxini ja pidin boxista tällä kertaa kovasti. :)

      Ihanaa uutta viikkoa Kristiina <3

      Poista
  13. Moi! Ihania tuotteita, jotka kiinnostaa muakin. Kyllä ihan parasta on saada aamiainen, jos itse ei tartte laittaa....Mukavaa sunnuntaita 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihanaa saada valmis aamiainen, sellaista taianomaista luxusta arkeen. Ihanaa päivää ja niin mahtavaa kuulla sinusta Jassuntassu, on ollut ikävä! <3

      Poista
  14. Hehkuvoidetta ja kuivashampoota ainakin voisin hommata! Kiinnostus todellakin heräsi! Kivoja alelöytöjä teit myös! Leppoisaa päivää Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kaisa ja voi vitsi kun tykkään tuosta kuivasampoosta, se on aivan loistava. Olen ollut vakiintunut Batisten käyttäjä, mutta nyt on Batisen asema kyllä vaarassa. :)

      Kiitos ihanuus ja aurinkoa päivääsi <3

      Poista
  15. Tosi mielenkiintoisia uutuuksia! Nuo naamiot pitää ehdottomasti testata ja rasvoittuvat hiukset varmasti tykkäisi hiustuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että nyt tuli kyllä kertalaakista markkinoille monta vinkeää uutuutta, jotka kutkuttaa oikein testaamaan. :) Naamiot, kuivasampoo, hehkutuotteet ja tyvispray. On nuo huulivoiteetkin aivan ihania ja niin kivat tuoksut. <3

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  16. Mä näinkin snäpissä tunnelmia tapahtumasta. Vaikutti tosi kivalta <3 Näissä olisi ihana olla mukana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana sinä, josko vaikka laajentaisit blogia hieman kosmetiikan puolelle, miltä kuulostaisi. Joitain ihania kosmejuttujahan siellä blogissasi on ollutkin jo. <3 Muiskuja päivään <3

      Poista
  17. Ihania sävyjä Lorealin meikeissä. <3 Mukavaa sunnuntai-iltaa ihanuus ja hyvää alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että aikamoisia ihanuuksia. Aurinkoa uuteen viikkoon Vilsu ja muiskuja <3

      Poista