sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Yllätysarvonnan palkinto esillä blogissa ja syöpöttelyä ja shoppailua Riiassa!

Tallink Hotel Riga:ssa on oikein monipuolinen ja kelpo aamupala, tavallista parempi. Monenlaista leipää, tuoretta Ciabattaa, latvialaisia juustoja, hedelmäsalaattia, melonia, Nutellaa ja kakkuja ja donitsia, herkullisia pannukakkuja ja vaikka mitä. 

Mutta yksi asiaa kruunaa oman aamupalan ja se on kuuma latte. Kuuma kahvikin kävisi, mutta kuuma latte tekee vielä onnellisemmaksi. On inhaa saada kuumaa kahvia kuppiin ja sekaan kylmää maitoa, muki jää aina puolitiehen, koska haalea kahvi on pahaa!



Tämä päivä on syöty ja shoppailtu ja Riiassahan on menossa loistavat alet. Shoppailun aloitimme juna-aseman kyljessä olevassa ostoskeskus Origossa, josta löytyi yllättävän paljon hyviä löytöjä.

Emils Gustav käsintehdyt konvehdit, lempikosmetiikkamerkki Stenders ja ihana brittiläinen Accessorize jonka lähtöä pois Suomesta, kuten Stendersinkin olen jäänyt kaiholla kaipaamaan.

Jos kiinnostusta on, voisin shoppailuista tehdä oman postauksen Suomessa kotioloissa. 

Can Bei on ollut suosikkiravintoloita Latviassa jo siitä, kun asuimme täällä ja näettekö sushien päällä olevat lohipalat, paksuja ja herkullisia eikä sushi hajonnut käteen. 

Kaikki kuvassa olevat ruuat eli yhteinen sushiannos ja muuten samat ruuat miehen kanssa molemmilla, karamellilatte, miehellä kaksi Coronaa kustansi 44e. 

Mukavaa on talon tapa tuoda kuuma kostea pyyhe käsien pyyhkimiseen ennen ruokailua. 

Can Bei ravintoloita on useammissa paikoissa, mm. ostoskeskus Origon alakerrassa ja Galerija Centriksen alakerrassa myös. 



Vapauden patsas on keskeisellä aukiolla, kun tullaan Brivipas eli vapaudenkadulle vanhasta kaupungista. 

Iltapalaakin pitää nauttia ja aina matkan jälkeen sitä oikein kaipaakin jo perusleipää ja kaurapuuroa, kun iltapalat ovat tämän näköisiä. 

Paikkana edullinen pizzeriaketju Cili Pica ja 30cm kinkkupizza, 3 cocista, 2kpl tuorepuristettua appelsiinimehua, fetasalaatti, 4 jädepalloa ja ihana minijälkkäri joka sisälsi vaniljajädeä, kermaa, mantelilastuja, banaaneja karamellikastikkeessa, mansikka-ja suklaakastiketta, kaikki yhteensä 20euroa. 

Latviassa voi syödä lasten kanssa kelporuokaa edullisesti. Toki ruokalistamme näyttää hieman erilaiselta, kun kahden matkustamme, mutta Can Bei on kyllä esimerkiksi aina vakipaikka. 

Siihen yllärarvontapalkintoon, koska täytyyhän sitä kaikille tiedoksi vilauttaa, mitä on voittajalle tulossa.

Viron puolelta peltirasia sitruunapastilleja ja Latvian Accessorizestä tulevalle syksylle ruskea hieman kimaltava kynsilakka.

Selvää oli, että halusin ylläripalkintoon panostaa jotain aitoa latvialaista. Eli lempi luonnonkosmetiikkaliikkeestä Stendersiltä oli alunperinkin kytenyt ajatus jotain hankkia palkintoa ajatellen.

Kuva hämyisestä hotellihuoneesta ei anna minkäänlaista oikeutta paketille. Kyseessä on kuitenkin kermainen mustikkasuihkugeeli ja kylpypommi. Juu tiedostan ettei kaikilla ammetta ole, mutta tuolla on erittäin kivaa ja hauskaa tehdä useampi jalkakylpy. Muutoin riittäisi yhteen kylpyhetkeen. 

Stenders perustettiin vuonna 2001 ja kaikki tuotteet ovat kauniissa purkeissa ja ihanan tuoksuisia, oma suosikki on greippisarja ja tällä kertaa ostin itselleni greippi eau de toiletten ja kylpypommeja. 

Päädyin arvontapalkinnon suhteen kuitenkin mustikkaan, koska ajattelin mustikan tuoksun miellyttävän useampia. Harvoin missään liikkeessä pakataan näin kauniisti paketit/lahjat. Sisällä on useampia erilaisia kuivakukkia, kuten pieniä ruusunnuppuja. Lahjarasioitakin on erilaisia, mutta tässä halusin sävyttää sävy sävyyn mustikan kanssa. :)

Toivottavasti paketti tulee miellyttämään tulevaa voittajaa ja mukaan tulee kyllä lähtemään vielä ainakin yksi levyllinen paikallista suklaata. 

Sellainen päivä oli lauantaipäivä ja nyt tiedätte mitä arvonnassa on odotettavissa ja siihen arvontaanhan voi vielä useamman päivän ajan osallistua täällä

Kivaa sunnuntaita ja onko Stenders tuttu merkki ja mikä on sinun lempi luonnonkosmetiikkamerkki?

44 kommenttia:

  1. Kirjoita ihmees näistä tuotemerkeistä lisää. Aivan uusi tuttavuus tämä Stenders.
    Ihanaa reissua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenders on lemppari ja niin harmi etten oivaltanut ottaa sisältä kuvia, pullollaan ihania juttuja. Kiitos Outi <3

      Poista
  2. Mukavaa lomaa. Kauniita taloja siellä ainakin on. Ja tuo palkinto on ihana! Ei ole tuttu tuotemerkki Stenders. Suosikkia vaikea sanoa kun moni niin ihana ja eri käyttötarkoitukseen eri tuote parempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu ja juu Stenders on niin ihana latvialainen merkki, että oli tosi harmi ettei breikannut Suomessa ja liikkeet lopetettiin. :(

      <3

      Poista
  3. Juu! Arvonnassa mukana! Mukavaa lomareissuu! Mie palaan huomen töihin piiitkästä aikaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos olet arvonnassa mukana ja olethan muistanut kommentoida myös arvontapostaukseen. Voi että hurjasti zemppiä töihin <3

      Poista
  4. Minustakin olisi antoisaa lukea ostoksistasi:) Olen menossa syksymmällä Riikaan työreissulle, ja siinä sivussa tietysti pitää päästä kosmetiikkaa ja muuta mukavaa shoppailemaan. Kaikki paikalliset kosmetiikkamerkit kiinnostavat.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zenders, Madara ja Kivvi ja sitten ketju Dzintary, niissä kannattaa poiketa, mutta sydämellä on aina erityinen paikka Stendersille vaikka Madara ja Kivvi ovat aivan ihania merkkejä. :)

      Kivaa päivää ja teen tässä pian ostospostauksen vielä. :)

      Poista
  5. Olipa kiva nähdä tuttuja paikkoja, missä itsekin tuli keväällä käytyä:)
    Ihan outo merkki tuo kosmetiikka, mutta varmasti kokeilun arvoinen. Olisi kiva jos tekisit postauksen shoppailusta, tiiä vaikka uudestaan mennään tuonne Riikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa tehdä vaikka en tiedä onko mikään juttu muiden makuun, mutta hih ainakin omaan makuun sitten. Stenders on niin upea, käy ihmeessä ensi kerralla. :)

      Poista
  6. Alkaa ihan tekemään mieli päästä käymääm joskus Latviassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude toivon, että pääset, se on ihana paikka <3

      Poista
  7. Mukavaa lukea Latviasta, en ole siellä vielä koskaan käynyt. Mukavaa ja aurinkoista lomaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä, on hyvin kaunis ja erilainen maa kuin Suomi, mutta itse latvialaiset ovat kovin suomalaisen oloisia <3

      Poista
  8. Ihana postaus Riikasta (Riiasta). Ehkä tulevaisuudessa matka käy sinnekin.
    Voitin joskus kauan sitten blogissasi appelsiinintuoksuista voidetta... ollaan nyt mökillä ja voide kotona, joten en pysty tarkistamaan nimeä. Olen kovasti tykännyt siitä; käsiin ja jalkoihin käytän. Joten laita ihmeessä postausta näistä latvialaisista tuotteista.
    Kivaa Riikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikähän se voide olikaan, en itsekään muista. Mutta kivaa jos tykkäsit siitä. :)

      En ostanut paljoa kosmetiikkaa, mutta laitan postausta sitten ylipäänsä shoppailuista. :)

      Kivaa viikkoa Tuula <3

      Poista
  9. Mielelläni lukisin lisää shoppailuista siellä :)
    Ihana on palkinto, taatusti voittaja tulee olemaan onnellinen <3
    Nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos kiinnostaa, taidanpa postauksen sitten toteuttaa. :) Kiitos kovasti Mira ja kiva jos palkintokin miellyttää. :) Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  10. Juu kivas arvonnas ollaan mukana☺
    Kivaa loman jatkoa ja terkkuja kesäkurssilta, viikko täälä hikoillaan♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mutta kuumuudesta huolimatta, pidä kivaa <3

      Poista
  11. Shoppailu ja syöminen kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
  12. Voi että miten edullista siellä on syödä! Nälkä tässä iskee katsellessa tuollaisia ruokakuvia. :) Ja nyt kyllä iskee Latviakuume, (aika harvinaista saada tällaisena kotihiirenä matkakuumetta ylipäätään :D)

    Waude miten ihanat arvontalöydöt oot löytänyt, nams <3 Mulla on käytössä Idun Minerals:in meikkisarja ja Isoäiti Agafian pakurisaippuaa. Ihan taivaallinen tuoksu, kuin kesäinen metsä.

    Ihanaa reissua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riiassa oli tosi edullista, mutta ennen vielä edullisemmassa Jurmalassa nyt aivan suomihintaista. Höh.

      Hih ihanaa jos sait matkakuumeen ja kotihan on paras, on aivan ihanaa olla taas kotona. <3

      Kiva jos palkinto miellyttää ja Idun on muuten ihana ja kaunis sarja ja tuo pakurisaippua kuulostaa kivalta. :)

      Kiitos kovasti ja kivaa viikkoa <3

      Poista
  13. Ihania lomatunnelmia ja kuvia <3

    VastaaPoista
  14. Tuonne Riikaankin täytyisi päästä; niin ihanalta paikalta se kuulostaa!
    Ja että vielä voi syödä noin halvalla; se on ihan parasta lomassa. Tuo mustikkasuihkugeeli kuulostaa myös ihan syötävän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kristiina ja Riika on kyllä hyvin kaunis ja erilainen paikka, suosittelen koko sydämestä ja Jurmalaa myös. :)

      Poista
  15. Aivan ihanat kuvat taas, matkakuume nousee....kääk! Ihana myös tuo valkkaamasi arvontavoitto, kyllä minulle ainakin kelpaisi. Uusi merkki, en ole kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume kyllä kolkuttelee alati myös täällä. :) Oikea vitsaus välillä ja silti on niin ihanaa olla kotonakin. Kivaa jos tykkäät ja juu Stenders on perustettu 2001 ja sellainen lemppari Latviasta. :)

      Poista
  16. Kiva postaus. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Salli arvontapostaus löytyy http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2016/07/yllatysarvonta-lukijoille.html eli sinne vielä jos ehdit mennä kommentoimaan ja muut näkevät kommentin, niin ei tule epäselvyyksiä, jos sattuisit voittamaan. Tässä postauksessa vain kerroin mikä palkinto tulee olemaan. ;)

      Poista
  17. Mielelläni kuulen lisää shoppailusta,vastaisuudessa tarkoitus käväistä siellä ☺Kylpypallot on ihania mutta palloja saa nihkeästi, kylpy on parasta kun siellä on jotakin tuoksuvaa öljyä tms🌹

    VastaaPoista
  18. Mielelläni kuulen lisää shoppailusta,vastaisuudessa tarkoitus käväistä siellä ☺Kylpypallot on ihania mutta palloja saa nihkeästi, kylpy on parasta kun siellä on jotakin tuoksuvaa öljyä tms🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latviassa taitaa olla paljon ammeita, koska kylpypalloja sai ihan Rimi marketistakin. :) Niistä jää ihana tunnekin iholle. Kiva juttu, teen pian postauksen ostoksista. :)

      Poista
  19. Oi miten ihanaa olisi olla taas Riiassa.... ihan suosikkikaupunkini :) Pidän erityisesti vanhasta jugend kaupunginosasta...yllätys yllätys! Ruoka hyvää ja edullista. Ihania kuvia sinulla! Stenders ei tuttu mutta kauniita tuotteita ainakin pakkausten perusteella.
    Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika on kyllä pullollaan niin upeita rakennuksia, että hyvä ettei siellä niskat niksahda kun pitää niin kovin ihastella yläilmojakin ja talojen kattoja. :)

      Stenders on aivan ihana, suosittelen, että ensi kerralla sinne. <3

      Kiitos kovasti Marjo ja kivaa viikkoa <3

      Poista
  20. Kivalta näyttää teidän reissukuvat! Mun lemppari luonnonkosmetiikkamerkki? Se taitaa olla kreikkalainen Freshline. Laadukkaita ja hoitavia tuotteita ja hyvät tuoksut tuotteissa. Harmi ettei saa Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olipa kiva kuulla ihan uusi merkki ja arvaa kuka menee nyt sen googlettamaan. :) Niin harmi näissä ettei saa Suomesta, toisaalta reissulta sen kullanarvoisempaa shopata omaa lempparia. :)

      Poista
  21. Todellakin edullista on syödä tuolla Riiassa ja vieläpä erittäin herkullisen näköistä! :P Kiva arvonta palkinto luvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siellä syö hyvin ja halvalla. Kiva, jos palkinto miellyttää, ihanaa viikkoa <3

      Poista
  22. Ihania kuvia. Kiva kun voi matkustaa kuvien mukana. Arvonnassa mukana.
    liimatainen.leena@gmail.com

    VastaaPoista