lauantai 23. heinäkuuta 2016

Passi oli mennyt vanhaksi, mutta reissuun päästiin eli terkkuja Latviasta!


Ei matkaa ilman pientä jännitysmomenttia. Matkaa edeltävänä iltana huomasin, että tyttären passi oli mennyt joulukuussa vanhaksi. Erheellinen muistikuva johtui kait siitä, että kaikille on mukamas hankittu samaan aikaan passit, no meni aika metsään.

Tyttären passi oli 10-vuoden passi ja meidän muiden viiden ja siinä tämä nolo urpousmoka pääsi tapahtumaan. Matkaa edeltävä ilta meni piloille ja yöunet karille, koska soijaa ja stressiä pukkasi, sillä mitä jos asiat eivät järjestyisikään.

Passin kuitenkin kuulemma peräti saa jokaiselta poliisiasemalta, mutta esimerkiksi Porvoon poliisiasema olisi auennut kello 09:00, kun taas Helsingin Pasilan poliisiasema aukesi jo kello 08:00 ja vieressä oleva Fotoyks kätevästi jo kello 7:45.

Ensin kuvat ja kappas pääsimme myös ihan ensimmäisenä passijonoon. Pikapassin olisimme saaneet, jos olisimme voineet odottaa kello 15:00 asti ja pikapassi olisi ollut voimassa vuoden. Koska laivamme oli lähdössä jo 10:30 jouduimme ottamaan 80e maksavan väliaikaisen passin, jonka voimassaoloaika on ajoitettu vain tämän reissun ajaksi. Huh onneksi vain yksi passi oli mennyt umpeen. ;)

Passi on siten tuollainen herkän vaaleanpunainen ja aika soma muutenkin, jokaisella sivulla vaeltelee suomalaisia kansalliseläimiä. Loppu hyvin, kaikki hyvin vaikka migreeniä pukkasi.

Ai niin kysyttiinkö meiltä passeja, no kysyttiin heti Silja Tallinkin autojen lippupisteellä. 

Lentoaseman passipiste on kuulemma vain lentomatkustajille, mutta korjatkoon joku, jos olen väärässä?

Kyllä maistui kuuma latte Silja Super Starin Comfort Class:ssa
 ja join kolme!



Comfort Class maksaa 20e enemmän, mutta on täydellinen rauha matkustaa, pientä purtavaa on tarjolla, limua ja aah sitä kuumaa kahvia, päivän lehdet ja hei wifi-yhteys, tuikitärkeä asia sekin.;)

Ajelimme noin 10-15 minuutin matkan satamasta Kalamajan alueelle ja herkuttelimme F-Hoone ravintolassa. Vaikka Viron osuus jäi tällä reissulla pieneksi, halusimme käydä syömässä Viron puolella.

Koko ateria neljältä juomineen ja vielä yksi jaettu alkupala, maksoi 44e. 
F-Hoonessa oli laaja valikoima erilaisia juomia ja myös islantilaista olutta. 


Jäi jäytämään, etten jotain näistä jaksanut jälkkäriksi puraista.
Erikseen oli vielä oma jälkiruokalista. 


Samaisessa rakennuksessa F-Hoonen kanssa on erilaisia liikkeitä, mm.kuvan sisustusliike ja ihana kauppa pullollaan luonnonkosmetiikkaa eri merkeiltä, joista moni oli  minulle aivan uusia.


Reissussa tarvitsee maistaa erilaisia herkkuja ja Lion King oli itselle uusi tuttavuus ja jäätelön kera sanoimme heipat tällä kertaa Virolle.


Olemme vuosia lentäneet Latviaan, mutta olipahan aivan mielettömän vaivatonta ajella taas pitkästä aikaa Latviaan.
Erityisesti Viron puolella tiet olivat loistavassa kunnossa ja oikein hyvät myös Latvian puolella verrattuna aiempaan.

Lisäksi bongailin matkan varrella paljon "Luxusbusseja", jotka olivat aivan toista maata verrattuna niihin, joilla minä ajoittain reissasin Riika-Suomi-Riika väliä.  Satamastahan lähtee suoraan bussit Latviaan ja olen kuullut, ettei bussilipun hinnat eivät ole juuri mitään, joten suosittelen myös sitä vaihtoehtoa autottomille.

Hotellilta lähdimme iltapalalle ja tarkistamaan vanhat tutut nurkat. Galerija Centrs on ollut  jo muutaman vuoden valtava ostoskeskus verrattuna aiempaan. Lähikauppamme oli kyseisessä ostoskeskuksessa ja muistan aina miten jouduin jauhattamaan sisäfileestä meille jauhelihat, koska se oli halpaa ja koska vuonna 2000 paikallinen jauheliha oli pelkkää valkoista korkkiruuvia.

Jauheliha latviaksi malta gala ja jauhaa samalt. :)


Heti ostoskeskuksen jälkeen oheisesta kulmasta oikealle ja saavutaan meidän vanhalle kotikadulla.


Siinä se on, vanha koti jossa asuimme kaksi vuotta ja joka oli ihana vanha talo ja täysin remontoitu.
Lisäksi silloin aulassa ainakin oli vartija ja myös itse vanhaan kaupunkiin pääsi vain luvalla ajamaan autolla.
Alimmat ikkunat meidän eli kaikki  nuo kuusi ja vasemmanpuoleinen oli keittiö, seuraava lastenhuone, sitten kolme ikkunaa olohuonetta ja oikean puolimmaisin vierashuone.
Makuuhuone oli toisella puolella ja parveke ja ikkunat ja kylpyhuone, eteistilat ja vessa sisäpihalle päin.

Iloista fiilistelyä kotikadulla.



Vanha kotikatu tulee suoraan tuolle kadulle missä nuo nätit talot ovat, eli aukiolle.


Oikeasta kulmasta tulimme kodikadun kulmasta ja siihen muistaakseni päättyykin Kaleju iela, joka tarkoittaa läkkisepän katua.


Iltapalaksi sellaista ruokaa joka kaikille kelpaa. Double Coffee ketjua on todella monessa kulmassa ja siellä olemme monesti käyneet nauttimassa myös aamupalaa.

Suosittelen paikasta erilaisia pannukakkuja ja aah mitä erilaisempia herkullisia kahvijuomia ja onhan siellä vaikka mitä hyvää.

Kaikki yllä olevat ruuat, juomat ja miehen iso olut, valkoviinilasillinen ja tee maksoivat yhteensä 34e.


Aukeamalta puiston kautta hotellille. Ihana ravintola puiston kulmassakin ja taustalla komeilee Latvian vapauden patsas uljaana.


Keskeisellä paikalla Oopperatalo ja esimerkiksi aikuisille suosittelen käymään Latviassa oopperassa ja liputhan taatusti ovat edullisemmat kuin Suomessa.


Vanhan kaupungin vierestä menee joki ja siellä on mahdollisuus mennä vaikka veneajelulle.
Lisäksi kaunis puisto houkuttelee piknikille tai aurinkoa ottamaan.


Kyllä Riika on kaunis, mutta osaa Riika myös olla ränsistynytkin ja
 huonokuntoisimpien talojen kauneus täytyy vain yrittää nähdä. 


Pian painan pääni tyynyyn täällä Tallink Hotel Riga:ssa. Meillä on kiva kaksio ja lapsilla on ns. väliovi. Palvelu oli respassa aivan huippuystävällistä ja huone on erittäin siisti.
On hyvällä keskeisellä paikalla ja wi-fi pelittää yhtä sukkelaan kuin kotona. ;)

Lisäkiitokset turvallisesta lukitusta autopaikasta sisätiloissa.

Mukavaa on, että ikkunamme ovat sisäpihalle, joten nyt tämä äänineurootikko voi vain huokaista aah, oli hyvä päivä tänään ja huomenna uudet kujeet.

Yksi asia täällä on muuten jännä, pystymme katsomaan Netflixiä, tosin enkun kielellä, mutta kuitenkin. En ole aiemmin törmännyt, että omaa Netflix tiliä voisi seurata muualta kuin omasta asuinmaasta?

Oletko käynyt Latviassa, olisko antaa Viron tai Latvian puolelle vinkkejä lapsiperheille tai ravintolavinkkejä tai mitä vaan kivaa, mitä haluaisit suositella meille muille?

Mukavaa lauantai aamua eiliseltä.

*Lauttamatkat yhteistyössä Tallink Silja



56 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että passihässäkkä on ohi ja pääsitte matkaan. Kivalta näyttää tuo teidän vanha kotikatu ja varmaan pieni haikeus iskee kadulla kävellessä <3 Mutta aika aikansa kutakin vai miten se menee :) Ihanaa lomamatkaa teille ja nauttikaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon Tiina ja nimenomaan aikansa kutakin, aina on ikävä jonnekin ja Latviassa asuessa oli ikävä Suomeen. Kivaa viikkistä. <3

      Poista
  2. Riikassa on tullut käytyä vain talvella, mutta näyttääkin todella kauniilta näin kesäaikaan :)
    Mukavaa reissua edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On satumainen joulukaupunki talvella, mutta suosittelen kesällä ja myös erityisesti Jurmalaa, upeaa hiekkarantaa ja satoja toinen toistaan hienompia puuhuviloita. Maaginen paikka.

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Onneksi saitte passi-asiankin järjestymään :) Upealta näyttää tuolla, toivottavasti itsekin joskus tuonne reissaamaan pääsisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa tulla ja hei laiva ja bussi ei ole lainkaan huono vaihtoehto, matkustin ennen kun sain ajokortin Latviassa aluksi lasten kanssa niinkin usein, koska mies saattoi jäädä töihin Latviaan. Ihanaa viikonloppua ja kiitos Mira <3

      Poista
  4. Hei, sulla on kynnet ja passi sävy sävyyn! :D Onneksi pääsitte reissuun, upeita näkymiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi no niin on, eikö mahtavaa. Kiitos Liiolii ja kivaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Ompa siellä kaunista. En ole tiennytkään, kun en ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja Riian kauneus jatkuu myös pitkälle vanhasta kaupungista, vaikka onkin osittain ränsistynyttä, rakennukset ovat uskomattomia. Jurmala sitten vasta kaunis on, taas eri tavalla. Jos tulee Latviaan, niin päivä Jurmalassa on ihan ehdoton ja latilla eli hih eurolla pääsee junalla. :)

      Ihanaa viikonloppua SUDE <3

      Poista
  6. Hih, hassua katsella kuvia täsmälleen samoista paikoista missä reilu viikko sitten tallailtiin :) Vilahtipa kuvissa hotellimmekin Wellton spa hotel, voin suositella myös sitä! Nauttikaa nostalgisesta reissusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö jännä, että olitte juuri täällä. <3 Kiva kuulla, ehkä ensi kerralla se hotelli sitten vaikka tämä on ihan yes. Aamupalalla kuumaa lattea, se on matkojen suhteen pala taivasta ja kaiken kriteeri hyvästä aamupalasta. Kuuma kahvi ja siihen kylmää maitoa, hyi.

      Kivaa viikkistä Kikka <3

      Poista
  7. Ihania nuo vanhat rakennukset! Iloista loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on jotain niin kaunista. Aivan ihanaa viikonloppua Marru <3

      Poista
  8. Oi, ihanan tuttuja maisemia <3 ja kääk oon vallan unohtanut postata meen reissusta.. voihan nolous sentään :( Ihanaa loman jatkoa teille sinne :) <3

    Double coffee on tuttu paikka. Ekalla reissulla kävimme monesti siellä mutta nyt viimeksi taso oli huonontunut todella paljon ja yksi kerta oli jo liikaa. Harmitti todella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh no mutta hei olisi niin kivaa lukea se postaus, eli tee ihmeessä! <3 En Double Coffeesta tuota huomannut, vaikka käynyt jostain 2002 ajasta, mutta paikassa ei saanut pizzaa vaikka oli listalla ja se oli Kristalle iso pettymys.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  9. Latviassa tuli maistettua majavaa, en tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UUh en sellaista söpöä karvattia taitaisi haluta maistaa... Kaikkea ne täällä keittääkin. Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Ihania matkatunnelmia ja -kuvia! ..jos ei passiasiaa lasketa :-)..onneksi saitte kuitenkin passin. Kauniita rakennuksia ja ihania herkkuja. Kuinka kauan Tallinnasta kestää ajaa Latviaan? Noin suunnilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja pikaisesti hotellihuoneesta. Noin 4t ajaa ja kilsoja on 325km, mutta on kyllä maailman helpoin reitti, jolta ei voi eksyä. Olen jopa ajanut tuoreena ajokorttilaisena tuon matkan edes takaisin. ;) Tiet oli silloin vielä huonossa kunnossa.

      Kivaa viikkistä Ninnu <3

      Poista
    2. Kiitokset tiedoista! Ihanan lyhyt ajomatka. Mukavaa lomailun jatkoa! <3

      Poista
  11. Voi hyvät hyssykät, kuinka komeeta kuvia ja voin vain kuvitella tunteet, mitä nämä herättää. Ihan täs kateeksi käy ☺♥☺
    Kerran käyty latviassa ja siitä on jo tosi monta vuotta ☺
    Ihanaa loman jatkoa teille jokaisele ~♥~♫~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin nättiä ja kivaa, että olette käyneet. <3

      Aivan ihanaa viikonloppua ma-te ihanuus <3

      Poista
  12. On teillä kyllä ollut ahdistava ilta ennen matkan aloitusta. Onneksi passiasia kuitenkin ratkesi, vaikka melko kalliilla hinnalla.
    Ihania kuvia ja tarinoita kuvien takana. Tulee itsellekin matkakuume päälle.
    Kivaa loman jatkoa teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ja hitsinplitsi siitä asti migreeni vaivannut, mutta mukavaa on silti. :)

      Ties minne matkakuume teidät vie.

      Kiitos kovasti ja aurinkoistaviikonloppua <3

      Poista
  13. Onneksi passiasia hoitui!

    F-hoone on kiva, hyvä ruoka ja edullinen.

    Riikassa en ole ollut yhteentoista vuoteen. Silloin miehen piti kuulemma kosia, mutta olin niin huonossa kunnossa saatuani kampylobakteerin Puolasta, että kosinta siirtyi kuukaudella ja tapahtui ihan koruttomasti kotona.

    Hauskaa matkan jatkoa ja muistelointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumo. Voi ei mikä muisto ja missähän täällä oli miehesi kokenut. Kun muutimme tänne sain monen monta kauheaa vatsatautia. Ruoka oli vähän toisenlaista, kuin nykyisin.

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  14. Kyllä on kaunista, täytyisi varmaan tehdä taas reissu Riikaan! Mukavaa lomanjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän täytyy pian matkata tänne. Kiitos Pirkko ja kivaa viikonloppua <3

      Poista
  15. Rupesi naurattamaan tämä passi-asia,mulle kerottiin torstaina Siljan terminaalissa (päiväristeily Tallinnaan)passi mennyt vanhaksi kesäkuun alussa,1.5kk sitten.Tässä välissä käynyt jo 3krt Tallinnassa ja missään ei oo kysytty passia.Omalla vastuulla matkustin ja pääsin takaisin Suomeenkin.Teillä kyllä eri asia kun käytte monta maata kerralla.Ihania kuvia ja vanha kotikatu on wow!Tallinkin hotellit on itseä myös miellyttäneet aina.Ihanaa reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, mutta arvaa mitä meiltä kysyttiin ainakin kolme kertaa passit, taitaa olla tiukempaa, kun autolla matkustaa, en tiedä. Kauheiksi salakuljettajiksi meitä taidettiin luulla. ;)

      Mutta olen kuullut, että joustavat kyllä, mutta ehkä näin alkukauhean stressin jälkeen loppureissu oli stressittömämpi. :)

      Kiitos kovasti Tanja ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  16. Meidän Latvian kohokohtamme oli lentäminen Siguldassa sijaitsevassa Aerodiumissa. Oli vähän tyyristä hupia, mutta joka euron arvoista :) Samalla kävimme katsastamassa Turaidan linnan. Jos tykkää historiallisista kohteista, niin se on ihan mukava. Siguldassa on myös sellainen köysiseikkailurata sekä kabiinihissi. Siellä saa varmasti kulutettua koko päivän.

    Meidän vanhan kaupungin ravintolasuosikiksi nousi Il Patio. Pojat söivät siellä pastan ja puolikkaan pizzan per nenä melkein joka ilta :D :D

    Ei muuten ollut yhtään hassumpi paikka se Rundalen palatsikaan. Tosin ajomatkaa Riiasta tulee reilu tunti suuntaansa. Samalla reissulla voi tietysti vierailla myös Bauskan linnassa.

    On muuten yllättävän samanlaisia lomakuvia minulle Riiasta. Juuri postasin ensimmäisen satsin blogiini.

    Ihanaa loman jatkoa teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi oli kivaa lukea teidän reissupostauksia ja katsoa mitä tuttua ja mitä uutta olette nähneet. Ainahan maasta löytää sellaisia asioita, joita emme todellakaan ole kokeneet ja tuo lentokokemus on ollut yliveto!

      No nyt vasta bongasin täältä tuon Il Pation osta meillä ollut paljon puhetta, siellä oli todella hyvä ruoka!

      Rundale on todella upea, kävimme siellä joskus ja Bauskan linnassa. Häät meillä oli myös linnassa ja häävieraat olivat Jaunmoku linnassa. :) En vaan heh muista sitä hääpaikan nimeä juuri nyt. ;)

      Kiitos Rouva Kepponen ja olipa niin kiva lukea kaikki sinun Riika postaukset. :)

      Poista
  17. Onpa Latvia kaunis, en ole koskaan käynyt. Ihana talo tuokin, missä myös olette asuneet. Upea.
    Netflixiä voi katsoa missä vaan, sitä pitää vain vähän huijata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko Netflixiä katsoa missä vaan, en olekaan ikinä ennen osannut, yritetty on ja Latviassa alkoi vaan heti pyörimään. :)

      Latvia on hyvin kaunis, kannattaa käydä <3

      Poista
  18. Vau missä postikorttimaisemissa olette vierailleet ja joskus asuneetkin! Minähän olen asunut Saksassa, olisi varmaan kiva käydä vanhaa kotitaloa katsomassa. Ja niitä lukuisia leikkikenttiä missä tyttöjen kanssa tuli silloin kulutettua aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä olisi nostalgista, ehdottomasti joskus mene käymään, vaikka samalla saa huomata, että koti on siellä missä se parasta aikaa on, eli suuria tunteita ei herää, hieman nostalgisia kyllä, mutta ei suurta kaihoa. :)

      Poista
  19. Kauniit kuvat ja lomatunnelmat. Vähän oli kallis tuo passi, mutta pääasia että järjestyi... kysyttiinkö niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyttiin muistaakseni kolmesti, en tiedä kuinka tarkkaan katsottiin, mutta kysyttiin, vältyttiinpä loppumatka mahahaavalta. ;)

      <3

      Poista
  20. Oi mikä pinkki passi! Ihan hengästyin noista reissujutuista, Riiassa olis niin kiva myös käydä. Mutta ei ole tänne vielä muodostunut jonoa portille vapaaehtoisista talovahdeista...:)) Taloa ehkä vielä vahtisi mutta entäs tuo 5 kotieläimen lauma:D Onneksi päästiin pitkästä aikaa mekin reissuun tänä kesänä. Mukavaa reissun ja loman jatkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama ongelma, onneksi tytär ja hänen avopuoliso tulivat ja pelastivat, muutoin meinaan olisi sokeritautinen kisu mennyt kaverille, koira tädille ja vielä joku tänne meille käymään, että huhhuh, mitä säätöä.

      Kiitos kovasti ja ihanaa kun olitte reissussa <3

      Poista
  21. Riika on odottamassa omaa reissuani vielä. Mutta ei tämä ainakaan vähennä kuumetta yhtään. Kiitos siis hyvästä kuvauksesta. Suloisen ihania taloja!! Tykkään kun ei ole sitä samaa ulkonäköä korttelitolkulla.
    Tottahan Netflix toimii missä vaan. Just kesäkuussa Jenkkivieras katsoi meillä omaa tiliään ja hämmästeli miten paljon isompi valikoima meillä on kuin siellä.... (kerran näinkin päin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että se on jonossa. Voi itku, aina kun on yritetty Netflixiä katsoa ulkomailla, tälläkin kertaa Tukholmassa, niin ei toiminut ja sama ollut aiemmillakin reissuilla, esim. jenkeissä. Miten hitsi se nyt toimi, onko tämä joku uusi ominaisuus.

      Juu Latvian taloissa, eritoten Jurmalassa vain mielikuvitus on rajana, kivaa että on Riika odottamassa. <3

      Poista
  22. VÄÄK, mikä reissun aloitus!! Onneksi aamu meni nappiin ja pääsitte reissuun.
    Aivan ihanan näköistä siellä. Pakko päästä joskus käymään, kun olen kuullut pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman pukkasi migreeniä ja sitä sitten kivasti kestikin neljä päivää, troppeja huuleen, niin hyvin jaksoin kuitenkin. Kannattaa mennä, siellä on hyvin kaunista ja ainakin vielä eritoten Riiassa kovin edullista verrattuna Suomeen tai siis ruoka on. :)

      Poista
  23. Hui mikä ylläri tuo passin vanheminen mutta onneksi asia oli korjattavissa ja reissuun pääsitte <3 Ihana reissupostaus <3 Mukava nojatuolimatka itselle katsellessa kuviasi ja kertomuksiasi :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin nolo moka, hyi minä!

      Kiitos kovasti ja samoin sinne <3

      Poista
  24. Oi ihana, mitä kuvia. Onneksi passihomma selvisi.

    VastaaPoista
  25. Hyvä että pääsitte matkaan mutkien kautta ☺Vaikuttaa kivalta kaupungilta ja edulliset paperit!

    VastaaPoista
  26. Hyvä että pääsitte matkaan mutkien kautta ☺Vaikuttaa kivalta kaupungilta ja edulliset paperit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Maiccu ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  27. Aikamoinen passihässäkkä mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin! Riika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sellainen huhhuh aloitus, mutta kaikki muu menikin sitten täydellisesti nappiin. Riika <3

      Poista
  28. Onneks reissu näytti jatkuvan kivasti passi episodista huolimatta hyvin! Kyllä tuo Riika vaan kauniilta näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea paikka ja onneksi muutoin matka meni aivan nappiin. <3 Kivaa viikkoa <3

      Poista