tiistai 21. kesäkuuta 2016

Voi toivottomuus, mies testaa kosmetiikkaa!

Tämä on kyllä ollut sellainen jännitysnäytelmä, kun sain miehelle kolme eri Clarinsin kasvotuotetta testiin. Tuumin ettei tähän postaukseen edetä ikinä, niin vaikeaa on ollut miehen testijakso, mutta tässä nyt ollaan.

Ensimmäisenä pieni vilaus miehen kosmetiikkahyllylle, josta löytyy kyllä hieman lisää muutakin, mm. Niveaa. Miehelleni olen saanut blogiin testiin muutaman miesten tuoksun ja mies on niidenkin suhteen todennut, että "minne ne pitäisi laittaa, eivät mahdu mihinkään ja miten ehtii käyttää näitä puteleita ikinä"?

Tässä siis miehen kosmetiikkatestauksen ensiajatukset, jotka ovat täydellisen erilaiset minun naisellisten ajatusten kanssa. Voiteita ja purkkejahan tarvitsee nainen joka lähtöön ja jokaiseen eri ongelmaan. Tuoksuja voisi olla vuoden jokaiseen päivään, sillä koskaan ei tiedä mikä tuoksufiilis kunakin päivänä on.

No ei siinä mitään, mies tykkää partavesistä ja miesten tuoksuista, joten niitä saa olla, mutta huom. kunhan ei liikaa, koska hyllylle ei mahdu, eikä ala kuulemma laajentamaan muualle.

Miehen nro 1 hiusten hoidon saralla L'orealin sampoot tai Garnierin Fructis eli kumpikin käy, mutta ei missään nimessä mikään muu merkki kiitos. Yritetty on, mutta tukka ei vaan asetu juuri oikein muilla, sanoo mies jolla ei ole edes kampaa.

No ehkä hieman vinoilen, miehellä on taipuisat hiukset ja joka aamuisen hiustenpesun yhteydessä saa kädellä hiukset ojoon ja jotta ovat ojossa, siihen pitää olla oikeanlaiset hiustenhoitotuotteet eli L'oreal tai Fructis. :)

Kuvassa vasemmalla Nivea suihkugeeli, joka on ihan yes, mutta ei ole Rexonan sinisen suihkugeelin voittanutta piste. Nivean dödöt ovat sitten kylläkin kuulemma parhaita, etenkin joku dry. 

No mitä sitten menin tekemään, kun oli mahdollisuus blogiin saada testiin miehelle Clarinsin erilaisia kasvotuotteita. Ensimmäinen kommentti oli pienen huutomerkin kera, "kolme pulloa, mihin ihminen tarvitsee kolme pulloa".

Mies on muutenkin löytänyt parin viimeisen vuoden aikana after shave balmin salat vasta, aiemmin ihoa ei kosteuttanut millään. Mutta kun oivalsi miten miellyttävältä iho tuntuu parranajon jälkeen, kun on laittanut kosteutusta, on ollut avoimemmin mielin, huom. yhdelle after shave balm tuotteelle kerrallaan. 

Uskoin ettei tätä testausta saada koskaan päätökseen, koska kolme pulloa oli muuten matemaattisesti älyttömän lahjakkaalle miehelle oikea multiongelma, mutta arvatkaas mitä, suosikki on pitkällisen testijakson, oman salapoliisityöskentelyn ja tiedon pumppaamisen myötä kuitenkin lopulta selvinnyt. 

Clarins Line-Control Balm on miehelle oikea anti aging tuote, jonka pitäisi liftata ja kohottaa mm. veltostuvaa leukaa kosteuttaen samalla ja suojaten ihon suojamuuria. Tämä purkki pitää sisällään upeita anti aging ominaisuuksia johon tämä nainen ihastuisi oitis, mutta tämä ei ollut näistä kolmesta mieheni suosikki.

Mies totesi Line-Control Balm voiteesta, ihan ok, jos iho tuntuu oikein kuivalta, mutta tämä kesti liian kauan kuivua. Mutta aion silti käyttää, talvella pilkin jälkeen tai muutenkin pakkasella voisi olla yes. No niin näin paljon sain kyselemällä pumpattua tästä tuotteesta.

Super Moisture Balm on käytetty ja tykätty ja tuoksu on todella hyvä ja jättää ihoon mukavan tunteen ja raikkaan fiiliksen. Tälle peukku ja tulee kuulemma käytettyä. "Ei mitään vikaa", oli yksi kommenteista. 

Super Moisture Gel on kuulemma todella hyvä, kuivuu älyttömän nopeaan, ominaisuus josta mies pitää todella paljon. Tuoksu on erittäin hyvä, kosteuttaa riittävästi. Tykkää geelimäisestä koostumuksesta ja tätä on kiva laittaa aina suihkun jälkeen kasvoille. Tästä tuotteesta mies piti älyttömän paljon ja hei voisi kuulemma ostaa lisää, napakymppi! Tämä pullo on kaiken huipuksi kohta lopussa eli tästä on todella tykätty. 

Eli saimme usean kuukauden testijaksorupeaman jälkeen löydettyä Clarins suosikin, miehen partavesien, Nivean dödön, Rexona suihkugeelin ja L'orealin hiustuotteiden joukkoon. Epätoivoisen alun jälkeen, Clarins Super Moisture Gel, on jopa hieman avannut miehelle uuden maailman, että kasvoillekin on oieastaan kivaa laittaa, jopa ilman parranajoa, ohutta salamannopeasti kuivuvaa Clarinsin geeliä.

Voin kyllä todeta, tosin vannomatta paras, ettei ukkeli testaa enää ikinä mitään muuta kuin mahdollisia erilaisia miesten tuoksuja, sen verran vaikeaa oli tietoa hänestä ulos kammeta. Mutta löytyihän se voittaja, joka vielä voittaa markettienkin ns. after shave balm tuotteet eli tuo Clarins Super Moisture Gel. Olihan tästä testauksesta sittenkin iloa ja hyötyä. :)

Minkälaiset ovat sinun miehesi kauneusrituaaliat tai läheisen, puleeraako paljon tai ei lainkaan? Meillä taitaa olla jotain siltä välitä, mutta minimalismin puolella vielä mennään. 

Aurinkoa tiistaille!

*Clarins tuotteet saatu testiin, osa muista tuotteista ostettu itse ja osa saatu matkan varrella testiin

30 kommenttia:

  1. Olipas hauska lukea testauksesta.Meillä taitaa asua samantyylinen mies, ei nimittäin paljon merkkejä vaihtele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ja ei liian montaa törppöä kerrallaan. Mutta kun suosikki löytyy, siinä pysytään. :)

      Poista
  2. Voisin kuvitella, että meidän taloudessa olisi aikalailla samanlaiset kommentit :D

    VastaaPoista
  3. Mun mies käyttää silmänympärysvoiteista kasvonaamioihin kaikkea ja siltä väliltä. :D Siis todella paljon varmaankin normimieheen verrattuna, ihan omasta tahdostaan, ei ole edes tarvinnut "pakottaa" käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisiko ikäerokin syynä. Miehen nuoruudessa ei mitään käytetty ja sama meno jatkuu. Juu silmänympärysvoidetta en olisi voinut ikinä ehdottaa. Arvaat varmaan. ;)

      Poista
  4. Mun mies on varmaan jotenkin outo, kun se välillä pyytää minua hankkimaan hänelle esim. kosteusvoidetta ja minähän kiikutan hänelle luonnonkosmetiikkaa tai teen itse.
    Hän on myös avoin erilaisille kokeiluille, mitä minä keksin esim. olen tehnyt hänelle itse vaahtoavan parranajosaippuan. Mutta summasummarum, aika vähillä tuotteilla mies pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieletöntä, että teet itse! Hih juu kyllä täälläkin pyydetään, kun Nivea ym.on loppu. ;) Vähillä pärjää, mitä se kertoo miehistä tai meistä naisista. ;)

      Poista
  5. Miehellä on suihkussa Lidlin suihkugeeli. Ja vessankaapissa hammasharja ja dödö. Piste. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt on miehellä täälläkin sininen Lidlin suihkugeeli ;) eikä siinä ole mitään vikaa ja piste <3

      Poista
  6. Mun on nyt (taas) pakko sanoa, että mää niin ymmärrän sun miestä :). Ahdistuisin kuoliaaksi, jos mulla olis hyllyt täynnä purkkeja ja tuoksuja ja koko ajan joutuisin miettimään, että menee hyvät aineet hukkaan, kun en ehdi edellistä käyttää ensin loppuun, kun jo pitää alottaa seuaavaa. Ehkä olen sittenkin mies :D. (JOskaan en ihan niin mies kuin mun ukkeli, joka kysyy, että "Oisko sulla jotain vanhaa kantapäärasvaa, kun mun naamarasva (säästöpurkki Niveaa) on loppu :D"? Ja kasvojen pesun hoitaa kuulemma Omolla (yleisnimitys kaikelle pyykkipulverille..))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies luki kaikki nämä kommentit eilen ja arvaa vaan nauroiko ääneen kommenttisi kohdalla. Omoa, hei tää on paras ja sun ukkeli ehdottomasti miesten mies. Terkkuja sinne ja mahtia juhannusta ihana Annukka <3

      Poista
  7. Onpas sun ukkeli ollut reipas testaaja. Mun ukkeli on testannut xz-shampoita, en tiedä suostuisiko testaamaan rasvoja, ehkä Niveaa kun muutenkin sitä käyttää.
    Ihanaa tiistai-iltaa Tiiuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli kivikkoinen ja pitkä tie kuule, mutta maaliin päästiin. :) Nivea on yes, XZ sampoista ei tykännyt, mutt ei haittaa, me tyttöjen kanssa käytetetään, nehän tuoksuukin niin ihanalle.

      Ihanaa juhannusta <3

      Poista
  8. Eipä tuo mies paljoa tuotteita käytä joskus saan houkuteltua jotain laittamaan =)

    VastaaPoista
  9. Täällä ei mies muuta kaipaa kuin shampoota, suihkugeeliä ja dödöä. Ai niin ja jalkavoidetta, mutta sekin pitää olla LV:tä. Mikään muu ei kelpaa. Olet kyllä ollut pitkäpinnainen testausten suhteen.
    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tässä kyllä hieman pinnaa vaadittiin ja hei oma mies löytänyt myöskin jalkavoiteet. Ihanaa juhannusta <3

      Poista
  10. Mies on näiden suhteen toivoton. Ei kait sitä muuta tarvi kuin sitä dödöä, Bossin tai Polo sport valkoinen ja tuoksu Boss tai joku sama kuin tuhat vuotta ennenkin! Joo, toivotonta. Hyvä kun sait nuo kommentit ulos, sillä ei taitais meijän miehistä olla bloggareiksi kosmesta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää asiat simppeleinä, aika ihanan selkeää kuitenkin. :) Juu oma mies ei testaa enää mitään voiteita, liian rankka kokemus puristaa sitä tietoa. :)

      Poista
  11. Hih ^^

    Mun ukko tykkää kaikenmaailma tököteistä, usein lahjaksi hänelle niitä ostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei ihanaa ja sitten on kiva, kun on lahjaideoita mitä hankkia omalle rakkaalle. Kato ootte niin eri sukupolvea, kuin me. <3

      Poista
  12. Ihana postaus ^_^ Mä olen vähän pakottanut miehen hoitamaan ihoaan :D Toisaalta, kun mies on itse huomannut eron aiempaan, on hän tarttunut oma-aloitteisesti purkkeihin :) Mutta esim. kasvovesi tai sy-voide eivät ole ottaneet tuulta alleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, pieninä askelina nämäkin vähät ovat täällä edenneet, mutta kasvovesi juurikin tai sy-voide, niin ei ikinä! ;)

      Poista
  13. Aika minimalistista on miehen puunaaminen meilläkin. Parranajon jälkeen käytössä on Nivea Men Skin Energy Q10 kasvovoide. Hiustenpesuun käytössä Avonin anti dandruf 2-in-1, tuoksuna Versace ja dödönä koko perhe käyttää samaa Favoran tuoksutonta antiperspiranttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samanlaiselta kuulostaa, mutta hei ihanan simppeliä kauneuseloa .)

      Poista
  14. Perustarvikkeet täältä löytyy, shampoo, suihkugeeli, dödö... jos ihan pakko, (ärsyttävän kuiva iho) niin silloin laittaa rasvaa iholle. - Tosin täällä käytetään kyllä eri tuoksuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu ja tuoksuja saa olla erilaisia, mutta ei liikaa. ;)

      Poista
  15. Heh, kuulostaa tutulta. Ja kosmetiikkaa riittää meillä :)

    Muuten mun blogissa on arvonta, jos halaut käydä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua varmaan aika monilla. :)


      Kiitos kävin kurkkimassa, mutta meillä pieninkin käyttää jo 156cm vaatteita ja koot loppui 140cm. Mutta toivottavasti moni löytää linkin myös tästä.

      Ihanaa juhannusta ja kiitos vinkistä. :)

      Poista