sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ostin maton, mopo karkasi käsistä ja pukkasi psykedeelisiä painajaisia!

Luulenpa ettei Kämp hotelli ole hyvää seuraa, sillä viimeksi kun olin siellä aamupalalla menin ja ostin kalliin laukun, josta seurasi aikamoinen syyllisyydentunne. Torstaisen Kämpittelyn jälkeen olin niin hyvällä tuulella, että päätin poiketa Indiskaan, koska näin ohi mennessä merihevostyynyjä! Merihapat ovat kovin sympaattisia! No en ostanut merihappatyynyjä kuitenkaan, vaikka katsokaa nyt, onpa ne raikkaan näköisiä. Oli myös meriheppapurkkeja ym. 

Jokin pimahdus kuitenkin iski, kun näin tuon ylempänä kuvassa olevan räsymaton. Se oli pakko saada, koska iski aivan polttava kodin muodonmuutostarve iskeä koti talviteloille ja laittaa keväiseen kuosiin. Maton ostosta se kaikki lähti ja tuli aivan himputinmoinen kiire kotiin. Nasta laudassa kotiin ja suorastaan tällä kertaa kyllä maanisena aloitin suursiivouksen ja kaikki talvinen lähti pois. Oikeasti kuin jokin pyörremyrsky oli iskenut ja siinä siivouskevätvimma vei naista kyllä. 




Kuvat Ellos.fi

Koska talven tunkkamatot lähtivät huitsin Nevadaan tuli tarve myös toiselle uudelle matolle. Muistan nähneeni Elloksen pr-tilaisuudessa kyseisen Madison maton ja jo vain ostoskoriin hujahti, etenkin kun siihen sai -40% alennuksen. Eli 219e maksava 170x240cm matto maksoi 131e, mikä ei ole todellakaan paha hinta noin isosta matosta. Nyt vaan on hirveä pelko, että matto on pakattu taas viikkamalla eikä rullaamalla. Olemme aiemminkin tilanneet Ellokselta kelimmaton ja se oli viikattu neliöksi. Voin kertoa, että ne taitosrypyt eivät koskaan talttuneet, ennen kuin mattoa oli näytetty pesulassa. Eli nyt vaan peukut pystyyn, etten joudu palauttamaan kyseisen maton mahdollista neliöryppymuotoa. Hirveä pettymys se olisi, sillä unelmamaton löytyminen on visaista puuhaa ja kun en kuitenkaan matosta halua maksaa hurjia hintoja, kun on kissat, koira ja lapset ja ukkeli, hehe. 

Silti tuo maaninen episodi päästä kotiin mullistamaan kaikki kotona ja se toivottomuus kun kaikkea ei jaksanut mullistaa oli mielenkiintoinen elämys. Joskus ihminen toimii täysin tunteiden varassa ja vietävissä, mutta loppupeleissä onneksi omalla kohdalla tunteet vei perin viattomissa merkeissä.

Onko kotinne laitettu kesäkuntoon vai vaihdatteko sisustusta vuodenaikojen mukaan? Entä oko teille tullut polttava palo siivoamiseen ja kaiken on muututtava ja heti sillä hetkellä. Kuin olisi herännyt jostain painajaisesta ja herännyt siihen, että on asunut pimeän luolan tyyliin sisustetussa kodissa ja ollut itsekin talvihorroksessa.




Ehkä kaiken tämän härdellin ja häsän vuoksi näin unta, jossa olin hiiren värjännyt siniseksi nenää myöten, pieni sininen nenu oli kuin nuppineulamainen majakka hiiren nassussa. Hiiri vietävä karkasi samalla kun olin keskittynyt tekemään ruumiinavausta käärmeelle ja nimenomaan hiiren kadotessa avasin käärmeen mahalaukkua? Onko käärmeillä sellaista, ööh? Pahinta oli, että mahalaukun pinta oli täynnä säännöllisiä palleroita, joihin on kammo, kammo jota kutsutaan trypofopiaksi. Hiiren tietenkin söi meidän kissat, sen sinisen hiiren, ihan kauhea uni oli kyllä. Toivon, että näitä vimmoja ei tule ihan lähiaikoina uudelleen. Kämpillä totisesti on merkillisen päihdyttävä vaikutus pieneen ihmiseen. 

46 kommenttia:

  1. Mitä mattoja, ottaisin samat meillekin! Meillä on patiotalkoot tänä viikonloppuna, että saadaan pihalle kalusteet, katos, aurinkotuolit yms. Eilen jynssättiin 85 neliötä mäntysuovalla ja tänään koko komeus saa puuöljykäsittelyn! Kyllä hieman polttelee että tulisi pian valmista ja päästään sitten syömään pihalle ja muutenkin hengailemaan 'kesäolohuoneessa'...Ihanaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elloksella oli monta muutakin mattoa jotka jäivät jäytämään. Ainoa pelko, kun viimeksi tuli matto viikattuna, jos taas on sama juttu. Annoin kyllä silloin asiasta palautetta ja toivon, että ovat muuttaneet käytäntöä.

      Hui kun olette olleet ahkerina ja juu tuo sama homma on täälläkin edessä, huhhuh. Mutta onhan se kesäolohuone sitten ihana.

      Aurinkoista sunnuntaita <3

      Poista
  2. Apua viikattu matto, olis kyllä aivan kamalaa. Kuka tekee sellaista?!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, en oikeasti kestä jos tuokin tulee viikattuna, ihan jo etukäteen jännittää, koska mieskin tykkäsi tuosta matosta ja se olisi meille ihan napakymppi!

      <3

      Poista
  3. Upeita mattoja! Meillä on matto tarpeeseen mökin olohuoneessa jossakin vaiheessa, kun ensin tulee tuo tilattu ikkuna. Nyt jo täällä alkaa viihtyä, keittiöstä tuli iso ja nätti, kun seiniä kaadettiin. Mutta paljon on vielä tekemistä. Sisustaminen kyllä jo maittaisi.
    Kotona on sama vanha tunnelma :)
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta Ellokselta teki mieli tilata useampi matto, mutta päätin tilata sen jonka olen nähnyt livenä ja johon heti ihastuin. Nyt kuulin vielä, että Etolassa on puoleen hintaan sellaiset farkkubeigetyyliset räsymatot joita olen himoinnut. Tässä saattaa taas joutua matto-ostoksille. :)

      Sisustaminen on kyllä kivaa hommaa ja toivottavasti pian pääset puuhiin.

      Kivaa sunnuntaita Tuula <3

      Poista
  4. IIIKKKK::::ei mattoja viikata ne rullataan!!!! kaikki matot, myös räsymatot! Näin mummini opetti..
    Joo sistus vaihtuu vuodenaikojen ja mielialan mukaan. Nyt olen odotellut hobbyhallista tilaamiani terassimattoja jo 2 viikkoa, eikä näy...olen jo unohtanut millaisettilasinja ei varmaan enään kelpaa kun joskus postimies ruohonleikkuultaan ehtii ne tuoda. Saa viedä mukanaan poiskin! Siis kaikki ideat on saatav toteutukseen Heti, ei hetken päästä....
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano muuta, sanoohan sen järkikin. Kauhulla oikein odotan jos on taas viikattu, kuka sellaista tekee, oikeasti?!

      Täällä ei niin vaihdu, siksi tämä oli hieman tavatonta hihi. :)

      Juu nyt on postissa ollut paljon häikkää ja esim. perjantaisin meille ei tule lainkaan postia. Toivottavasti saamme pakettina ja sellaisina vielä kuin toivoimme.

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  5. Meillä sisustus on aikaslailla sama kesät talvet, tyynynpäällisiä vaihtelen.

    Toivotaan, että saat maton rullattuna ja että posti edes toisi sen joskus perille asti. On useammallakin ollut ongelmia postin toimitusten kanssa. Itse oo.än kuukauden päivät odottanut yhtä pöytää 😁

    Ihana voikukkakimppu viestin kera 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin yleensä, mutta nyt iski kunnon pimahdus.

      Juu ihan samaa niin toivon, voi itku jos on neliönä. Kuukausi on ihan liian pitkä aika.

      Oli kyllä kiva ylläri viesti ja voikukat. <3

      Kivaa päivää Tuija <3

      Poista
  6. Hyviä löytöjä olet tehnyt.Istuu kotiisi loistavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, että meidän näköisiä juttuja. :) Kivaa päivää <3

      Poista
  7. Ihanan maton olet ostanut. Vähän tekisi mieli uudistaa tuota meidän keittiön istuinryhmää, uudet päälliset tuoleihin tms.
    Kauhea uni, varsinkin kun tiedän sun kammon palluroita kohtaan.
    Aurinkoista sunnuntaita ihanalle Tiialle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeen mahalaukku palleroilla, pahinta maailmassa! Juu kumma kevätinspis iski nyt, taitaa naisilla tulla keväthuuma.

      Aurinkoa päivään ihana Outi <3

      Poista
  8. Kannattaa ehkä ensi kerralla harkita menetkö samaan paikkaan kahville vaiko olisko joku muu paikka rauhoittavampi =D Kyllä kesään mun mielestä kuuluu vähän pirtsakoittaa kodein ilmettä, vaikka pienillä elementeillä edes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla liian kiihdyttävä tuo Kämp ;)

      Niinpä ja talvella tykkään taas lämpimimmistä sävyistä. Jänniä asioita nämä.

      <3

      Poista
  9. Voi Kämp! :) Kivan maton olet löytänyt! Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. viikattu matto??? Hyvää päivää... Meillä taas Konmarin opit jatkuivat eilen olkkarissa, kun saimme taas uuden kaapin sinne ja vaikka luulisi, että silloin on tilaa tavaroille, mepä alettiinkin yötä vasten laittamaan tavaroita pois. :D Ihanaa tilavuutta ja helppohoitoisuutta.
    Kivaa uutta viikkoa Tiiuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! Hyvä te, niin puhdistavaa päästä romppeista eroon. :)

      Kivaa viikkoa Viltsu <3

      Poista
  11. Mä jonkin verran vaihdan sisustusta vuodenaikojen mukaan, mutten kuitenkaan hirveästi! Vaihtelu ehdottomasti virkistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä lähinnä ehkä matot vaihtuu. :)

      Poista
  12. Ihania mattoja! Löysitkö tuon räsymaton Indiskasta? Aivan ihana kuten myös tuo Kelim.

    Kelim-matot toimitetaan aina viikattuna/taitettuna. Tässä ohjeet miten saat ne oikenemaan.
    "Miten tasoitan matossa olevat taitokset ja rypyt?
    Taitokset ja rypyt voidaan tasoittaa asettamalla maton reunoille jotakin painavaa (mutta turvallista), kuten kirjapino. Muutaman päivän kuluttua maton pitäisi olla tasaisena lattiaa vasten. Matossa olevat rypyt katoavat käytössä ajan mittaan."

    Voit myös tarvittaessa vähän painaa niitä silitysraudalla tai siis höyryttää niitä. Olen itse tehnyt tuon silitysrauta tempun yhdelle matkalaukussa tuodulle matolle.

    Kotiin pukeutuu vähän eri asuun aina keväällä-kesällä kuin taas syksyllä-talvella.

    Aurinkoista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatto on Indiskasta ja nyt jäi niin moni asia sieltä polttelemaan eli pakko mennä uudelleen. Aivan mahtava tietoisku, kiitos niin paljon. Aiemmin ei ole kyllä painot auttaneet, josko silitys? Mutta miksi ne viikataan? :)

      Aurinkoista uutta viikkoa Marjo <3

      Poista
  13. Voihan viikattu matto!!! Toivottavasti tulee rullalla tällä kertaa =D
    Verhot vaihdan vuodenaikojen ja vähän fiiliksenkin mukaan, samoin sohvatyynyihin vaihdan päällisiä ja toki monilla muillakin pikkujutuilla piristän ja vaihdan kotimme värimaailmaa, mutta mattoja ostan todella harvoin. Ei ole helppoa nimittäin löytää juuri sitä oikeaa, varsinkaan kun ei halua niistä omaisuuksia maksaa. Oikeastaan matot vaihtuvat meillä vasta siinä vaiheessa kun ovat lähes puhki kuluneet. Voin siis kiittää koiria että meillä myös matot vaihdetaan edes joskus uusiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matot ovat haastavia ostettavia. Jotkut matot, niiden pesulassa käyttäminen yhtä kallista kuin uusi matto, niin uudet ollaan ostettu. Räsymatot pystyn pesemään pihalla ja Kelimit meressä, mutta karvamatot lähtevät roskiin. Koskaan ei oikein ole tilannetta, että joka huoneessa olisi täydellinen matto. :) Koira, kissat ja lapset, vikkelään likaantuu ja vaaleita ei voisi ajatellakaan. ;)

      Poista
  14. Sullahan on ollut vauhdikas sisustuspuuska. :) Ihana viesti lapselta <3 Kääk mikä uni. :/ Arvaa, meidän pihalla oli viime kesänä KYY, ei siis unissa vaan ihan oikeasti!!! Ja alametsikössä luikerteli ja luikertelee varmasti nytkin sen kavereita! En tykkää en yhtään. Yritän aina jo ajatuksissa kertoa noille että nyt kantsii pysyä kaukana kun olen lähdössä metsälenkille tai lasten kaa uimaan. On nähty kyitä siis uintimatkoillakin :/ Ja yksi puoliksi syöty orava ja koiveton pupukin. Ihan järkkyä. Minkki varmaan? Kerran hätistin haukan pois, vaani pihapuussa söpöä oravaa. Huusin haukalle että uskallappas tulla uudestaan niin heitän siun päälle varastohyllyn (sattui hylly just olemaan patiolla / raivausoperaatio, lähellä tapahtumapaikkaa).

    Meillä mennään lähes aina samalla lookilla kotisisustuksessa. Huonekalut aina samassa (hyvässä) paikassa, sohvatyynytkin samat, vuodesta toiseen, taulut ja kaikki. Verhoja kun ei ole, niin on huoletonta. Mattoja ainostaan eteistiloissa, neidin huoneessa yksi ja muutama alakerran pukutilassa (johon saa kuivata jalkoja). Ainut mikä vois nyt muuttua on tuo keittiö, ihan kokonaan. :)

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui mikä villi länsi teillä!!! Apuam no on meidänkin pihalla ollut oravan peppu, koska kissat, mutta kunhan käärmettä ei näy, niin kaikki vielä ok.

      Juu täälläkin halutaan uusi keittiö. Ovet alkaa olla huonossa kunnossa ja kappas Ikean keittiöön ei saa enää juuri tuon kokoisia ovia. Koko keittiö on jotenkin jo vanhahtava, mutta liian kallista lähteä nyt uusimaankasn. Pöh.

      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  15. Ihana Sinä <3 Kuulostaa kovin tutulta ja ymmärrän täysin, ihana matto! Meillä sisustus muuttuu aina keväällä ja syksyllä, keväällä karsin ja haluan kaikkea raikasta - syksyllä taas tummempaa ja tunnelmallista. Juuri tänään viimeistelin parvekkeen, kesä saa tulla. Mäkin oon tilannut mattoja Ellokselta mut oon aina pettynyt, toivottavasti sä saat mieluisen. Voi mikä ihana ele pikkuiselta, varmasti liikuttavaa <3 Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei oletko aina pettynyt... Sama muuten täällä aiemmin, mutta tuon maton olen nähnyt livenä, josko nyt kävisi tuuri.

      Aurinkoista uutta viikkoa Maiccu <3

      Poista
  16. Voi miten kivat matot ja toivotaan todella, ettei ne ole viikattu!
    Minä olen kanssa varmasti maniavaiheessa, kun pitkin kevättä olen rempannut vessan, päällystänyt sohvan ja eilen pestiin niitä ikkunoita sun muita nurkkia. Tänään riehuin pihalla. Joten joo, selvä tapaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu selvä mania sullakin, meillä on kevättä rinnassa. :)

      Poista
  17. Hieno matto! Ja tuo lumikkimuki on niin ihana!
    Kyllä vaihdan vuoden ajan mukaan sisustusta. Keväällä vaaleita värejä. Vaaleanpunaista!
    Sysyllä lämpöisempiä juttuja kotiin!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meidän naisten on ihanaa vaihdella. :) Aurinkoista uutta viikkoa. <3

      Poista
  18. Elloksella on niin ihania mattoja, olohuone kaipaisi uusia. Eteiseen olen vastikään Jotexin alesta uutuudet hankkinut. Meillä kyllä sisutetaan vuodenaikojen tai ainankin kesään ja talveen erikseen. Jotain pientä siivouspuuha täälläkin on jo ollut, taljat ym otettu pois käytöstä, parveke siivottu jne, mutta vielä pitäisi se isompi urakka tehdä, kunhan jaksaisi.

    Onpas ollut loistava tarjous Elloksella, toivotaan , että tällä kertaa mattonne tulisi rullattuna eikä viikattuna!


    Jäätäviä noi sinun unet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elloksella on ihania mattoja ja toivotaan, että nyt käy munkki. Juu vähän ilmavampaa linjaa ja karvamatot lähtee pois.

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  19. Sut pitäisi pitää poissa kauppojen ulottuvilta ;) Hieno on matto ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla estät sitten, jos ollaan yhdessä liikenteessä. ;)

      Poista
  20. Ihme unia kyllä näet! :) Ihana matto ja todellakin ihania meriheppatyynyjä, mun vimmalla nekin olisi kyllä mukaan lähteneet. Harmi että meiltä täältä lopetettiin Indiska!
    Ja kyllä, kun se siivous/sisustusvimma iskee niin silloin kaikki pitää tapahtua kerralla ja silloin ei sohvat eikä mitkään paina mitään omissa käsissä jos ei ole ketään auttamassa juuri sillä hetkellä (ja yleensä silloin ei ole). Minä vaihdan aina keväällä ja syksyllä sisustuskuoseja/värejä mutta se perusydin eli valkoinen on aina pohjana. Nyt alkukeväästä sain inspiksen laittaa vähän turkooseja tekstiilejä mutta arvaa, ne olivat vaan viikon kun jo kyllästyin ;D Tosin kaikki ostokset oli kirpparilta ettei siinä paljoa menettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pelkoja unissa ilmenee ja ehkä jotain ihan dorkaakin, hih. ;)

      Voi kurjuus ettei teillä ole enää Indiskaa, se on mahtava kauppa.

      Hih voihan turkoosi sentään, me naiset kun ollaan niin ailahtelevaisia. ;)

      Poista
  21. Kiitos mattovinksitä, mulla on varastossa jo odottamassa kesämatot. Siispä vaihtamaan niitä! ja oot muuten ostanut kaunnit matot, skål sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja aurinkoista uutta viikkoa Satu <3

      Poista
  22. Ellokselta olen itsekin ostanut, silloin -50% alella maton. Se on hyvä edelleen, miltei kolme vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, odotan meinaan tuota mattoa innolla. :) Siellä on muuten monesti hyviä aleja. :)

      Poista
  23. Tiedän tunteen :) Hyvä mattomaku sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon ja kiva kuulla. <3 Hih mania vaivaa varmaan aika monia naisia varsinkin näin kevään korvilla. <3

      Poista