tiistai 17. toukokuuta 2016

Lapsuuden loppu ja Pivoine käsivoidearvonnan voittaja!

Kerroin teille jossain kohdin kun tytär meni ja leikkautti hiuksensa pätkäksi ja huone riisuutui leluista ja muuttui askeettiseksi luolaksi. Samalla vaatteet vaihtuivat mustavalkoisiin ja toinen sanoi haluavansa olla poika. Ei nyt poikapoika vaan poikatyttö. Tämän kaiken olen äitihahmon aivoilla analysoinut, että toiselle tuli käänteinen reaktio naiseksi kasvamiseen. Kävipä nyt sitten sunnuntaina niin, että toinen tuli näyttämään netistä kuvia, joissa oli asuja ja niissä pastellisävyjä ja kuulemma kolme kuukautta jo on halunnut vaihtaa mustavalkoisesta pastelleihin, mutta ei ole uskaltanut kertoa, koska intti niin vahvasti, että vain mustavalkoinen tyyli kelpaa. Pitkät hiuksetkin aikoo nyt kasvattaa takaisin, vaikka ei kuulemma kadu lyhyitä hiuksiaan. Oivalsin, että tyttärelläni oli elämässä taitekohta, tietynlainen lapsuuden loppu, hänen tullessa naiseksi jo 11-vuotiaana.



Muistelin miehelleni kävelylenkillä omaa lapsuuden loppua ja muistan sen kuin eilisen. Leikin 13-vuotiaana huoneessani Barbeilla ja mieli oli vielä kovin naivi. Setäni tuli huoneeseen ja tokaisi" leikitkö oikeesti vieläkin Barbeilla, tajuatko miten urpolta toi näyttää". Siihen loppui lapsuus ja viattomuus särkyi. Koin oloni tyhmäksi, noloksi ja paljastetuksi ja samana iltana pakkasin Barbie nuket ullakolle, koska en missään nimessä halunnut olla nolo kenenkään silmissä. Viis siitä mitä itse halusin vai halusinko edes, tuolloin en osannut tunnistaa omia halujani vielä kuin muiden mielipiteiden kautta. 



Harmittaa jälkikäteen, että lapsena ja vielä erittäin ujona sellaisena ei ollut voimaa tehdä mitä lystättää vaan kuuntelin setäni puheita ja häpesin itseäni, vaikka oikeasti ainoa nolo ja lapsellinen loppupeleissä olikin setäni. Voihan se olla, että setäni lapsuuden loppu oli se taitekohta, kun hän oli 8-vuotias ja perheen pienimmän asemassa ja minä hänen veljensä lapsi muutin saman katon alle hänelle pikkusiskoksi. Setä on tänä päivänä rakas ja mitä sydämellisin ihminen ja välit ovat lämpimät, olemme myös aikuisia ja ymmärrämme, että silloin olimme lapsia ja sydämestämme toisillemme sisaruksia ja kuinka julmia sisarukset voivatkaan olla toisilleen.



Muumit, Disneyt, Scifielokuvat,
ovatko ne lapsuuden pitkittämistä tai
sisäisen lapsen hemmottelemista?

Lapsuuden loppu on kuitenkin merkillinen taitekohta ihmisen elämässä ja omalla kohdallanikin tuo hetki on jäänyt vahvana muistona kaikumaan. 



Meillä on vielä yksi pienehkö lapsi, Sofia joka täyttää kesäkuussa 10-vuotta. :)


L'occitane Pivoinen käsivoiteen itselleen voitti Meidän elämää Anu alla olevalla kommentilla. Olen Anu sinuun yhteydessä tuota pikaa ja pysykäähän kuulolla, pian on taas tulossa arvonta, jossa kaksi voittaa jotain kivaa. ;9


Kahdella arvalla mukana. Tuo kasvovesi ja meikinpoistogeeli kuullostavat kyllä siltä, että pitäisi kokeilla 😍

Muistatko oman lapsuuden loppumisen, jonkinlaisen merkillisen taitekohdan jolloin tunsit olosi isoksi tai tapahtuiko jotain traumaattista joka vei aikuisuuteen?

Aurinkoista tiistaita kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin. :)

64 kommenttia:

  1. Muistan kun ehkä 12-vuotiaana leikimme viimeistä kertaa Barbeilla kavereiden kanssa. Mutta ei sillä kertaa enää mitään tavallisia leikkejä, vaan jotain sekstailua ja tappamista. Revittiin ja paiskottiin niitä nukkeja. Jäi jotenkin tyhmä olo koko leikistä, mutta samalla tiesin, että nyt ei leikittäisi enää Barbeilla ikinä kavereiden kanssa. Pikkusiskon hoitamisen varjolla leikin hyvinkin lukioaikojen alkuun, varsinkin Lundby-nukkekodilla. Kun sisko sen n. 10-vuotiaana laittoi kellariin, oli 16-vuotias minä vähän surullinen. :D Ja aikuisena koko keräilynukkemaailma ja leikki aukesi ihan uudella tavalla. Meillä oli myös tapana, että kun menkat alkoi, niin sai sen kunniaksi ihan pikkuisen maistaa viiniä. Silloin tuntui aikuiselta ja hienolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ja kyllä lasten täytyy nukkien kautta leikkiä kaikkia leikkejä ja sitä kautta opetella myös hieman aikuiseksi. :) Juu lasten kautta leikkiminen on hyvää oman lapsuuden terapiointia. Tuo sinun nukkekeräily on jotain mieletöntä! Hieno tuo viinijuttu, upeaa että menkoista tehtiin juhlan aihe. <3 Ajattele juuri mikä fiilis siitä tuli, "aikuinen ja hieno". <3

      Poista
  2. Mielenkiintoinen aihe Tiia. Toisen tyttären olen jo aikuisuuteen kasvattanut, ja hänen aikuistumiseen kuului voimakas oman identiteetin etsiminen tyylimuutoksella. Hän pukeutui muutaman vuoden gootiksi. Nuorempi tytär naisistuu muuttumalla vain naisellisemmaksi koko ajan. Toki luonnerotkin varmaan vaikuttavat siihen, miten se lapsuus loppuu ja miten aikuisuuttaan ilmentää. Minä leikkuutin hiukseni lyhyiksi yläasteella, ja jälkikäteen harmitti. Kuparinpunainen tukka oli yli puolen selkän, ja kampaajan sakset sanoivat niks-naks. Jäljelle jäi poikatukka, josta äiti järkyttyi. Mukavaa päivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se taitaa äideille olla vaikein paikka, kun tytär luopuu pitkistä hiuksista, kuten täällä vähän aikaa sitten myöskin kirjoitin. :) Juu kyllä täälläkin on aikuisella tyttärellä monta vaihetta nähty, mutta nyt on hyvin naisellinen nainen.

      Ihanaa päivää Tiina <3

      Poista
  3. Mietin tosi paljon tätä, että milloinhan olisi ollut oman lapsuuden loppu, sitten tajusin. Itselläni se ei liittynyt leikkimiseen, sitä jatkoi paljon myöhempään, mutta kyllä se oli se yksi toukokuinen aurinkoinen päivä juuri ennen 8-vuotis syntymäpäivää, kun otin pyörän telineestä ja polkin tuulispäänä reilun 4km:n matkan mummolaan jolloin päätin, etten mene enää koskaan takaisin kotiin. Jos en saisi jäädä mummolle, olin valmis lastenkotiinkin, mutta omaan kotiin en enää takaisin menisi. Siihen loppui oma lapsuus, silloin oikeastaan tein ensimmäisen aikuisen ihmisen päätöksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jonna <3 Pieni lapsi on joutunut tekemään isoja aikuisen päätöksiä, sydäntä riipii tämä. <3

      Poista
  4. En muista, milloin omat leikit jäivät. Ja tuon esikoisenkin kohdalla muisti tekee tepposia. Toki esikoinen oli melkein 13 v, kun kuopus syntyi, joten ne leikit jatkuvat edelleen pikkusiskon varjolla :) Hauska sattuma, sillä juuri postasin meidän kymppiveen leikeistä, joita siis onneksi vielä riittää.

    Aurinkoa päivääsi Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun on pikkusiskon varjolla mahdollisuus leikkiä. <3 Aika jännä juttu muuten meillä, mutta samoja asioita me naiset pukkaamme pyöritellä.

      Aurinkoa päivään <3

      Poista
  5. Minun Marja-tyttöni ryhtyi suunnittelemaan vaatteita 11-vuotiaana. Sallitut värit olivat musta, punainen ja violetti. Hevimusiikki löydettiin tuolloin ja tyttären oveen ilmestyi
    koputa ensin - ja pääkallon kuva. Marjasta tuli vaatesuunnittelija isona ja meillä on hevikuningatar vieläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niin ihanaa, toinen löysi oman suuntaansa ja sen myös toteutti <3

      Poista
  6. Mää en keksi mitään selkeää taitekohtaa omasta elämästäni. Ehkä eka iso askel on ollu 8-vuotiaana, ku oon jääny ensimmäisen kerran vahtiin sisaruksiani (joita silloin viisi nuorempaa, ku äiti menny kauppaan. Siitä lähtien kantanu aikuisen vastuuta harteillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siitä aiemmasta kommentista jonka jätit äitienpäiväpostaukseen voi ymmärtää, että olet joutunut aivan liian pienenä aikuisen rooliin. <3

      Poista
  7. Mulla se oli varmaan noin 12-vuotiaana, kun aloin kuuntelemaan rankempaa metallia ja treenasin todella paljon (kilpaurheilija). Metalli on edelleen se rakkain musiikki, pukeutuminenkin muuttui tummemmaksi ja samalla myös pikkuveli kasvoi metallimusiikkiin :) Tosin myös vanhempani kuuntelevat mielellään rankempaa musiikkia (ovat siis yli 70-vuotiaita)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kaikilla sama maku! Täälläkin tykätään heavymusiikista, tosin tykkään monenlaisesta musiikista, mutta kyllä vaan heavy uppoaa. Niin noilla hujakoilla se monesti se ns. lapsuus loppuu.

      <3

      Poista
  8. OI ihanaa ja kiitos arvonnasta :) Meillä neiti vielä vähän leikkii, ikää on nyt 12 vuotta, keppareilla voi vielä leikkiä ja muillakin hevosilla ja olen siitä oikeasti niin iloinen ja tyytyväinen kuin vain voi olla, ihan pienesti vielä leikkii joskus myös PetShopeilla ja olen yrittänyt aina kannustaa ja kehua kun leikkii.

    Itse en muista, milloin omat leikit loppui, sen muistan, että hyvä ystäväni oli mua 4 vuotta nuorempi, joten mä taisin leikkiä aika myöhäiselle iälle koti- ja nukkeleikkejä ainakin.

    Kovin pitää nuorena noiden tyttöjen kasvaa naisiksi, saisi tulla tuota ikääkin vähän lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja onnea tätäkin kautta. <3

      Ihanaa, että leikkii, voi että meillä tyttären lapsuus loppui selkeästi siihen kun kuukautiset alkoi.

      Niin saisi, ihan liian nuorena ja samahan se oli tavallaan meilläkin. :)

      Poista
  9. Mä leikin varmaan vielä 15 vuotiaana barbeilla...en nyt ihan muista, mutta tosi myöhään :))! Lapsi on terve, kun se leikkii ja ainakin itse toivon minin leikkivän niin pitkään, kun intoa löytyy <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri niin ja lapsuus ei saisi loppua liian aikaisin. <3

      Poista
  10. Mäkin leikin pitkään barbeilla. Yli kymmenen vuotiaana vielä.

    Tuli vaan mieleen tuosta jutustasi, että aikuiset eivät aina ymmärrä, kuinka kirjaimellisesti lapset joitakin asioita ottavat. Lapsen nolaaminen ja ivaaminen on aina huono juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja taisi tuo setänikin olla vielä aivan lapsi eli 21vee. höh. <3

      Poista
  11. Tuntuu että nykyään lapsuus loppuu niin kovin aikaisin. Tai, itse olin kyllä aika iso, leikkiessäni vai sainko "luvan" olla lapsi, kun pienempien sisarusteni kanssa leikin. Tiedä sitä! Mutta, omalta kohdaltani en muista mitään dramaattista lapsuuden loppumista. (Täytyykin kysyä äidiltä, miten asia on! :)) Mutta, eilen kun menin kotiin, odotti minua mukava yllätys. Esikoinen oli kaivanut kaverinsa kanssa LEGOt esille. Keväällä kun ne pakattiin pois, isonhuoneesta. :) Toivon että leluilla leikittäisiin pidempään ja pihalla pihapelejä. Pysyisivät mahd pitkään pois norkkumasta lähistön grilliltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että legot oli esillä ja täälläkin niillä on leikitty hurjasti, mutta ei enää vähään aikaan sniif. Toivon, että ne vielä esille kaivetaa. :)

      Poista
  12. Sinä aina jaksat kirjoittaa oikeista asioista. Tuollaisista syvällisistä. Itse en sielle tielle saata lähteä, liian kipeitä asioita olisi pohdittavana.

    Mä en oman lapsuuteni loppua oikein muista. Mutta voi taivas, miten olen tykännyt katsoa Disneyn piirretyt ja Muumit moneen kertaan lasten kanssa :D. Tietty vielä pojan kanssa TNMT:t ja Transformerit. Kyllä aikuisessakin mielessä saa vielä lasta olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, no ehkä omalla kohdalla tämä on jopa terapioivaa. :)

      Juu täälläkin jaksetaan katsoa kaikki lasten leffat ja myöskin nuorten leffat, ihanaa! <3

      Poista
  13. Tyylimuutokset kuulostavat niin tutuilta. Muistan tuon lelujen karsimisen omasta nuoruudestani. Nyt käytiin juuri pojan huonetta läpi ja suurin osa leluista meni nyt kidrtoon. Mä en kestä, mulla ei ole enää pikkuisia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu, tuossa että meillä enää yksi pikkuinen. Voi eih mihin tämä aika lipuu! <3

      Poista
  14. Oman lapsuuden loppua en muista. Kai se tuli vähitellen, luontevasti. Tai sitten se ei ole vielä loppunut :) Omista lapsista tyttäreni, 12 v., kipuilee juuri tuon vaiheen kanssa, mutta minusta on ihanaa, kun voimme avoimesti jutella näistä asioista, toisin kuin minä oman äitini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo "tai sitten se ei ole vielä loppunut". <3

      Ihan sama juttu ja täälläkin saman ikäinen kipuilee, mutta onneksi on puheyhteys. <3

      Poista
  15. Mä olen joko onnekas tai onnekkaan huonomuistinen. En muista mitään lapsuuden loppua tai leikkien häpeämisiä. Ainoa mieltäni sisäisesti järkyttänyt muisto on ajalta, jolloin olin jo reippaasti yli 20-vuotias ja kyselin isältäni jotain hänen ammatinvalinnastaan. Isäni, suuri idolini, totesikin yllätyksekseni, että varmaan hän olisi pitänyt enemmän eräästä toisesta työurasta, jota oli harkinnutkin, mutta tiettyjen sattumusten takia päätyi tälle toiselle uralle (jolla kyllä menestyi ja eteni korkealle). Tämä ei varmaan ulkopuolisesta tunnu miltään, mutta minun maailmani ikään kuin näytti aivan toiselta tämän jälkeen. Jos Minun Isäni - maailman täydellisin ihminen - tunsi elämänsä jotenkin epätäydelliseksi, niin silloin ei minulla eikä kellään muullakaan ole mitään mahdollisuuksia. Näinhän se tietysti onkin! Mutta onnellisen lapsen kuplassani olin siihen saakka ajatellut, että maailmassa voi elää läpeensä onnellista elämää, jossa ei tarvitse tyytyä mihinkään puolitäydelliseen. Sittemmin olen huomannut tietysti, että vaikka usein täytyy tyytyä, voi silti olla hyvin onnellinen. Mutta tuo ensimmäinen havahtuminen jäi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo, vanhemmat laittaa jalustalle ja ajattelee jopa heidän elävän ns. täydellistä elämää. Uralleenkin voi ajautua ja haave on voinut olla jotain ihan muuta. Lapsen tulisikin saada elää kuplassa, että elämä on onnellista, se kupla ehtii myöhemmin sitten moneen kertaan särkyä. Onni on tosiaan pienissä hetkissä ja onnellinen elämä on jopa ajatusmalli, miten elämän ottaa.

      Sinulla on jokin silloin särkynyt, ettei isäsi olekaan niin onnellinen kuin luulit ja olit isästäsi varmasti vielä kovin ylpeä. <3

      Poista
  16. Mulla ei ollut kotona lapsuutta ollenkaan. Oli vaan äitipuolen määräämiä kotitöitä ja muita velvollisuuksia. Mutta aina kesäisin pääsin muutamaksi viikoksi serkkujeni luo pohjanmaalle leikkimään ja olemaan onnellinen lapsi (ja sittemmin myös nuori) ja se oli mulle ihan taivas <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tän ei sitten ollut tarkoitus olla mikään ankea säälikommentti :). Se on vaan totuus.

      Poista
    2. Onneksi edes pääsit paratiisin ajoittain, mutta voi suru on sielä ollut haikeaa lähteä. Juu eih ja laitan sulle kuule joku päivä sähköpostia ja avaan vähän tätä omaa, kun en täällä voi. <3 Muiskuja

      Poista
  17. Omalla kohdalla taisi olla se, kun aloitin kolmannella luokalla musiikkiluokat ja pieni ihminen joutui kulkemaan isolla busilla keskustaan kouluun. Mutta se oli kyllä silti aika mahtavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jos ajattelen meidän kolmasluokkalaista, niin tiedän että on jännittänyt kovin. <3 Mutta mikä onnistumisen tunne ja rohkeuden kasvu, kun sitten on osannut. :)

      Poista
  18. Muistan, kun salaa vein nukkea naapuriin tyttökaverille. Tais olla viimeinen nuken vienti, koska en muita muista. Olisinko ollu peräti 13v. Sen jälkeen tuli ensi rakkaus ja leikit oli loppu. Toivoisin, että lapset vois rauhassa leikkiä niin kauan kun haluavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa toivon minäkin, mutta 14-vuotiaana esim. enää harvemmin leikitään, iso käänne tapahtuu siinä. <3

      Poista
  19. Apua, mä leikin ihan kevyesti nukeilla vielä 14 vuotiaanakin... Huh, mikä tunnustus... Voi sua kun noin tyly loppu tuli Barbie-leikeille, mutta nyt et sitten enää kasva yhtään isommaksi vaan pysyt juuri tuollaisena ihanana typy-tyyppinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, ihan mahtavaa ja mielestäni juuri hienoa kulkea omaa polkua eli leikkiä jos siltä tuntuu. Olet ollut vahva nuori. <3

      Hih ei ikinä kasveta tästä. :)

      Poista
  20. Mä leikin myös barbeilla aika pitkälle asti tai no just siihen 13-14 vuoden ikään jolloin ei oikeastaan tapahtunut muuta dramaattista kun tuli ylä-aste, paineet olla joukossa mukana ja niin sitä yhtenä viikonloppuna löysi itsensä metsästä helmeilevän omppu viinin kanssa :D Ihanaa viikon jatkoa Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ne paineet! Hih ja hyvin hyvin tuttua, jonkun lonkeron taisin maistaa pian nuket jätettyäni.

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  21. Leikin nykyisen mittapuun mukaan varmaan aika myöhään n. 12-vuotiaana pehmoeläimillä ja vaikka isosiskoni ja äitinikin asiasta huomautti, en välittänyt, koska ystävänikin leikkivät niillä :-). Tuon nolouden tunteen muistan eri tilanteista - juuri sillä tavoin, että joku itseäni vanhempi tokaisi jostakin jotakin. Turhaa noloutta, mutta minkäs teet, kun olet lapsi vasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ja kovin tuttua, mutta voi miksi tälläisistä asioista pitää lapsille tölväistä. Höh. <3

      Poista
  22. Olipa hieno, ehkä vähän haikeakin aihe <3 Omaa lapsuuttani en niin ole miettinyt, mutta taisin yrittää "aikuistua/kasvaa" turhankin nopeasti... 11-12-vuotiaana sitä oli jo olevinaan TOSI iso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voi, että kunpa lapset 11-12-vuotiaana oivaltaisivat, ettei heidän tarvi olla niin ISOJA. <3

      Poista
  23. Muistan kuinka tuli 18 vee täyteen ja silloin oltiin "niin aikuisia". Näin jälkeenpäin ajatellen, oltiin ihan kakaroita kumminkin. Tunnustus: Mäkin leikin jonkin verran vielä barbeilla 13-vuotiaana =O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tunnustus ja voi mikä lapsi sitä olikaan vielä 18veenä. :) <3

      Poista
  24. Mä aloin miettimääm asiaa niin, että kuinka en uutta lapsuutta lasteni kautta. Olen ängennyt leikkeihin mukaan ja nauttinut sydämestäni barbien laittamisesta. Psykoanalyytikoilla olisi varmaan tästä näkemyksensä.. Toisaalta mä leikin itse 12 v asti nukeilla ja pehmoilla. Ja arvaa mitä, mulla on samat pehmot tallessa (51) edelleen ja unikaverina. En halua luopua. Mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbeja on niin ihanaa pukea ja sisustaa niille koteja, rakastan! Antaa nyt tässä tapauksessa psykoanalyytikot pitää mielipiteensä, jos et ole Barbeja lapsen käsistä repinyt vaan leikkinyt iloisesti mukana, niin tervettä kuin mikä. Hei mitkä muistot teidän lapsille jää ihanasta äidistä. <3

      Voi ei, en tiedä missä omat Mörri ja Pörri on, suren kun ajattelen omia rakkaita pehmoja. <3

      Poista
  25. Oi ei, niin hyvä kirjoitus ja aikasta ajankohtainen kun meilläkin näitä lähes saman ikäisiä lapsia on <3
    Ja tuon muistan myös itse kun n. 13-vuotiaana leikin viimeisen kerran barbeilla (rakastin barbeja yli kaiken koko leikki-ikäni) pikkusiskon kanssa, ja leikki ei enää tuntunutkaan samalta.. vaan jotenkin vaivautuneelta. Ja siihen se sitten jäi, eikä paluuta ollut <3 Yhyy, nyt jo melkein itkettää <3 Ihanan suloisen raastavia muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattele se tunne, vaivautunut, voi miksi se sinne mieleen hiipii se tunne, mutta niin se vaan menee se elämän kulku. <3

      Poista
  26. Hmm minä jäin miettimään koska minä olenkaan aikuistunut...öö kohta ikää 40v ja tuntuu etten vieläkään ;) Mutta kyllä mulla sellainen angsti aikuistuminen kävi kun 17vuotiaana muutin niin rakastuneena kahden viikon seurustelun jälkeen poikaystäväni luokse ja väitin äitilleni että minä kyllä pärjään ja alle puoli vuotta kului kun olin kimpsuineni ja kampsuineni äidin oven takana ja kysyin saanko muuttaa takaisin kotiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana mikä tarina, mutta hei näistä sitä nuorena oppii ja on ainakin elänyt. <3

      Poista
  27. Taisin olla 12 kieppeillä kun viimeiset barbileikit, jotenkin miellän että se aika oli lapsuuden loppua☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu, mutta 13veenä, voi meitä. <3

      Poista
  28. Kyllä minäkin taisin vielä 13-vuotiaana nukeilla leikkiä. Lapsuus taisi loppua noin 14-vuotiaana ja ihan jotenkin yllättäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin seinään, on se rajua hommaa tuo kasvaminen. <3

      Poista
  29. Muistan, kun ala-asteella kaverini kanssa löysimme koulumatkalta pienen pehmolelunallen. Näimme nallen yhtä aikaa ja haluttiin antaa sille hyvä koti. Nalle sai nimekseen Vili. Se asui joka toinen viikko minun luona ja joka toisen kaverini luona. Teimme sille paljon pientä tavaraa ja pidimme siitä päiväkirjaa. Emme kuitenkaan kertoneet nallesta muille, koska meitä hävetti..
    Lapsuus loppui yllättäen. Ikää en osaa sanoa. Leikkiminen alkoi vaan tuntumaan tylsältä ja tyhmältä.. Ei enää osannut uppotua leikin mielikuvitusmaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten suloinen tarina. <3 Ja ajattele hävetti kun oli kivaa, voi että miksi sen häpeän pitää kulkea jo lapsuudessa ja vielä viattomissa leikeissä. Jälkikäteenhän sen vasta oivaltaa, että sitä oli silloinkin ihan lapsi. <3

      Poista
  30. Mun lapsuus taisi loppua ihan liian varhain, mutta leikit jatkuivat silti. Taidanpa olla edelleen se sama leikkisä Viltsu. Onneksi nykyisin leikkeihin mukaan saan kummilapset. ;)
    Ja iiks, tuo jumppabarbie näyttää erehdyttävän paljon lapsuuteni barbielta. Liekköhän ollut samanlaiset vaatteet omallanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jumppabarbie on leffasta Toystory, mutta hyvinkin joku aikansa klassikko joka on sulla ollut. Mahtia! Pysy aina sellaisena kuin olet, leikki kuuluu elämään. <3

      Poista
  31. Minä olin kuudennella luokalla kun vielä leikin barbeilla. Kun siirryin yläasteelle, niin barbileikit jäivät ja yhtäkkiä alkoi meikkaaminen ja pojatkin alkoivat kiinnostaa. Jotenkin se siirtymä lapsesta teiniksi kävi aika hujauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hetkessä sitä on muka iso! Leikin barbeilla ja kohta jo maistoin lonkeroa. Huh sitä nuoruutta! <3

      Poista