torstai 28. huhtikuuta 2016

TENA Lady Pants,nyt avaudutaan virtsavaivoista, eikä anneta niiden rajoittaa elämää!

Siitepölyaika, odotan sitä monella tapaa kauhulla. Olo on kuin jyrän alle olisi jäänyt, siitepölylääkitys väsyttää ja naamataulukin on punainen, räkäinen ja kamala! Mutta yksi asia mikä eniten siitepölyajassa kauhistuttaa on aivastukset ja tiedättekö mitä tapahtuu kun synnyttänyt nainen aivastaa sarjatulituksena, no silloin lirahtaa pöksyihin! Näistä asioista ei hirveästi puhuta ääneen vaikka minä taidan kyllä aika avoimesti puhua ja asiasta olen puhunut myös Tädit tubettaa videolla

Pisunkarkaus kun on niin monen naisen ongelma, erityisesti synnyttäneiden naisten, mutta myös ikääntyvien naisten, niin erittäin mielelläni ja avoimena toimin aikuisten naisten äänitorvena pisuasioissa. 

Siitepölyaika on niitä haastavimpia virtsankarkailun suhteen, mutta olen kärsinyt myös kroonisesta virtsarakontulehduksesta siitä lähtien, kun täytin 40-vuotta. Joudun monesti puntaroimaan onko esimerkiksi joku elokuva minulle liian pitkä tai varmistelemaan missä on vessa? Yleinen vitsi jo ystävien kesken on varmistella Tiialle vessa tai "tarvitseko käydä vessassa" on ensimmäinen lause tervehdyksen sijaan. Esimerkkinä, kun ajan Porvoosta Itäkeskukseen juuri aamukahvit juotuani, jättäen auton parkkiin Itäkeskukseen, joudun aina käymään metroaseman vessassa, koska matkan aikana on jo ehtinyt syntyä kauhea kupla otsaan ja se metron vessa on muuten vasta inha paikka. 


Kahvi pissattaa!
Mökkeily on myöskin haasteellista, koska öiseen aikaan ei ole kiva rampata puskapissalla. Silti en anna pisuvaivojeni rajoittaa elämääni ja olen kaikessa menossa mukana, vaikka salaa joskus joudunkin käymään koiralenkilläkin metsässä puskan takana pisulla. Kun virtsis iskee tai siitepölyaika hurjine ketjuaivastuksineen on ratkaisuun olemassa TENA! Olen aiemminkin kirjoitellut TENOISTA täällä, sillä jos "kiusalliselle" ongelmalle voi nauraa, ei ongelma ole enää niin kiusallinen lainkaan. Lisäksi uskon, että kohtalotoverit, niin te monet siellä, saatte asiaan helpotusta, kun joku reippaasti näistäkin asioista puhuu. 

Metsässä ei ole vessana kuin luonto
Elokuvissa on mukavaa juodakin jotain

Oikealla istuva ystävänikin joutuu aina kyselemään,
onko Tiia sinulla vessahätä, mennäänkö vessan kautta?
Aion jatkossakin käydä elokuvissa, juoda diureettina toimivaa kahvia kasakaupalla, matkustaa, samota metsässä, mennä viipottaa kuin vieläkin olisin se alle parikymppinen nuori varsa kevätlaitumella. Elämää ei tarvitse rajoittaa allergian aiheuttamat aivastukset tai krooniset virtsavaivat, koska niille on keksitty apukeinoksi TENAT. TENAT eivät myöskään liity mitenkään mummouteen tai määritä minua vanhaksi tai jotenkin huonommaksi, minulla nyt vaan sattuu olemaan virtsaamisongelmia, joillain muilla saattaa olla jotain muuta. Olisihan se myöskin ollut mukavaa, että joku olisi varoittanut minkälaiset pisuongelmat alkaa, kun nainen synnyttää pari lasta. 


Kahvi ja oikeat varusteet ja ei huolen häivää!
Haluan kertoa yhden esimerkin kauhukokemuksesta matkalla Amsterdamiin. Minulla oli silloin virtsarakontulehdus päällä ja koneen juuri laskeutuessa iski kova pakottava pissahätä. En tiedä minne peräkylille lentokone oli parkkeeraamassa, mutta pörrääminen maan tasalla kesti miltei 30-minuuttia mikä oli oikea iäisyys virtsiksestä kärsivälle pissahätäiselle minulle. Vessaanhan ei saanut mennä, koska turvavyö piti pitää kiinni. Yritin kyllä ruikuttaa lentoemännälle, että minulla on paha virtsis päällä, että tämä pidättäminen käy kuolemaksi. Ei auttanut ei ja koko Amsterdamin matkaa siivitti vielä pahempi tulehdus, koska en päässyt ajoissa pissalle. 

No mikä oli tarinan opetus, jatkossa lennoille laitan jalkoihini TENA Lady Pantsit, koska vaikka ei TENAT vaipan virkaa toimitakaan, niin olo on huomattavasti varmempi ja vähemmän stressaantunut koska jaloissa on kuitenkin TENA Lady Pantsit suojaamassa mahdollista lirahdusta. Stressi lisää myös virtsaamistiheyttä, joten huoleton olo on korvaamaton! Lisäksi ei ne lennoille laitettavat tukisukatkaan mitkään maailman näteimmät ole! Täytyy muuten todeta TENA Lady Pantseista, että nehän on niin nätit, nätimmät kuin omat kalsongini, jotka ovat tylsän valkoiset mummokalsarit. Kyllä TENA Pantseilla kelpaa viipottaa, eikä lainkaan tule epäseksikäs olo ja kyllä niille mummoillekin on tärkeää, että on nättiä päällä. 






Haluatko jakaa kokemuksia nyt olisi mahdollisuus avautua ja purkaa tai onko TENAT tuttuja? Ymmärrän asian arkaluontoisuuden vuoksi, ettei kenties ole helppoa kertoa, mutta toivottavasti omista teksteistäni joku saisi apua, ettette todellakaan ole yksin. 

Aurinkoista torstaita toivottelee pissuiita Tiia

*Yhteistyössä TENA Lady Pants

TENA kuvat lainattu TENALTA

60 kommenttia:

  1. Myönnän, lirauttelen harva se päivä housuihin pisut. Yskässä lirahtaa aina, vatsataudissa pissin alleni ja äkkiaivastus on kamalaa. Kuinkakohan isoja pöksyjä Tena valmistaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä laitan kysymystä menemään, että onko tuo kuvissa oleva koko ainoa koko. Kyllä vaan tuo lirauttelu on monelle arkea ja esim. aivastus tai loputon nauraminen, niin onhan se mahotonta hommaa!

      Lirutonta päivää Outi <3

      Poista
    2. Outi, tässä vielä Tenojen koot :) Molemmissa Discreet Plus ja Discreet- suojaavissa alushousuissa löytyvät koot M (36–44) ja L (44–54).

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Minun ongelmani on se, että en esim. voisi koskaan ajatella, että juonpa kupin kahvia ennen lenkille lähtöä, koska silloin saisin kyllä etsiä pissapaikkaa heti alkumetreillä. Pikkuhoususuojilla olen pärjäillyt onneksi tähän asti.

    Tenat ja muut paksummatkin tuotteet ovat toki työni kautta hyvinkin tuttuja ja ihana asia on että nykyisin on saatavissa jokaiselle sopivia tuotteita. Enpä olisi halunnut elää entisaikaan kun ajattelen miten nämä asiat silloin hoidettiin.

    Kiitos asiallisesta ja kivasta postauksesta tästä monia koskettavasta asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh mihinhän ilmoille vastaukseni on kadonnut, sinulle vastasin tähän pitkät pätkät ja tuli joku tiltti, mutta yleensä silloin oma kommenttini tulee tuplana, höh nyt ei lainkaan. No mutta uusiksi.

      Ihan sama juttu tuo metsälenkki ja kahvi ja puskapissat käyneet tutuiksi. Sitten kun on paljon lenkkeilijöitä niin joskus on yhtä tuskaa.

      Niin ajattelepa entisjan naisia ja he saattoivat synnyttää vaikka kymmennen lasta.

      Ole hyvä ja kiitos kovasti kommentista ja iloista vappua Kristiina <3

      Poista
  3. Mää oon hilkkua vaille 30-vuotias ja kyllä saa vessoja olla aina lähimaastossa. Hah ja just viime viikolla kävi niin, että ku tuli yskänpuuska ni lirahti housuun. Lähinnä nauratti, että nytkö se alko se virtsankarkailu? :D Kyllä se välillä hirvittää lähtä jonneki, jos ei tiiä onko vessoja lähellä. En ymmärrä miksi oon niin kusiluikero ja aina pissahädässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan omalta ongelma ja kyllä täällä on esim. päälle parikymppisestä rampattu öisin vessassa. Hih eiköhän tuo ole juuri normaalia ja yskä, aivastus ja nauru ja jos on vielä pisuhätä alla, niin väkisinhän sitä vähän lirahtaa. ;)

      Sama tuo, aina pitää varmistaa mis on vessa. ;)

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  4. Hyvä tietopaketti, Tiia! Jalat ristissä nauraminen on varmasti tuttua monelle. Olen työni puolesta ollut paljon tekemisissä asian kanssa ja ohjeena olen sanonut kaikille: "Vessassa ei saa käydä varoks" vain silloin kun on oikeesti hätä, mieluummin kova. Tuota pitäisi noudattaa aina kun se on mahdollista. Lapsethan kouluttavat rakkoaan jo pienenä. Millään ei malteta mennä pissalle, kun on niin mielenkiintoista tekemistä. Pidätetään viime tippaan, kunnes jo veivataan ja tanssitaan viime hetkille. Tätä pitäisi jatkaa, ettei pidätyslihakset löysty. On noita vaippahousuja suuriakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana tutkin jonkin aikaa ihmisen fysiologiaa, mm. juuri munuaisten ja virtsarakon toimintaa, ja nyt täytyy kyllä olla eri mieltä Mörököllin kanssa. Tuo ohje liittyy ns. sosiaalisen seurapiirirakon pelkoon, jossa siis ajatellaan, että on jotenkin kiusallista ravata koko ajan vessassa (jos rakko on pieni, niin se täyttyy heti) ja siksi rakkoa pitäisi kouluttaa isommaksi. Fysiologian kannalta pidättäminen on oikeasti, jos ei suorastaan vaarallista niin ainakin erittäin haitallista.

      Bakteerit lisääntyvät nopeasti paikoillaan seisovassa pissassa eli seisova pissa aiheuttaa virtsatietulehduksia ja virtsatietulehdukset voivat nousta munuaisiin ja sieltä tulehdus siirtyy muualle elimistöön ja seurauksena voi olla jopa verenmyrkytys. Siksi ei ole kovin hyvä idea pidättää epäluonnollisen kauan (yli neljä tuntia). Pissa myös puhdistaa, sillä se huuhtoo bakteereja pois virtsaputkesta joka kerta, kun käy pissalla.

      Jos rakko on aivan ratkeamispisteessä, munuaisten pitää tehdä töitä yli kapasiteettinsa, jotta ne saavat lähetettyä pinkeään rakkoon puhdistamaansa pissaa ja niihin kohdistuva rasitus jatkuu senkin jälkeen, kun on käynyt tyhjentämässä rakon. Pahimmillaan virtsarakko tai munuaiset eivät kestä, jos pissaa pidätetään pitkään. Seurauksena voi olla pysyvä munuaisvaurio ilman minkäänlaista tulehdustakin, ainoana syynä liian pitkäkestoinen pidättäminen.

      Pidättämislihaksilla tarkoitetaan yleensä lantionpohjalihaksia, ja ajoittainen virtsasuihkun katkaiseminen kyllä vahvistaa niitä, mutta jatkuva pidättely johtaa itse rakon löystymiseen ja silloin tulee ns. ylivuotinkontinenssia ja pissaa lirahtaa housuun ilman ponnistelujakin, koska se on liian täysi eikä pysy enää kiinni eli pidätteleminen ei ole suhteessa lantionpohjalihasten kuntoon eikä ylivuotoinkontinenssia voi estää hyvilläkään lihaksilla, koska kyse on virtsarakon löysyydestä (jonka voi estää käymällä tarpeen mukaan vessassa). Pakkoinkontinenssi onkin sitten ihan eri juttu ja se on juuri sitä aivastus ja pissat housuun -juttu, jota voi huomattavasti helpottaa lantiopohjalihastreenillä, leikkauksella, hormonihoidoilla jopa vaihdevuosissa (mutta ei ikinä pidättelemällä), ja käyttämällä Tenoja oman mielenrauhansa takia :)

      Minna

      Poista
    2. Vastaan tähän molemmille, että näin olen minäkin lukenut, että rakkoa tulisi kouluttaa, mutta omalla kohdalla pidättäminen vaan aiheuttaa virtsiksen, joten se ei onnistu. Luulen, että minulla on tosi huonot pidätyslihakset, kun öisinkin pitää rampata, ehkä on korvienkin välissä öiseen aikaan, sillä jos tuntuu, että on vähäänkään pisuhätä, niin ei pysty jatkamaan unia ja onko edes pisuhätä, mene ja tiedä.

      Minnalle mielettömästi kiitoksia hienosta tietoiskusta. <3 Tähän ei ole muuta lisättävää, kuin jetsulleen tämä näin tällä on. Jos pidätän tulee virtsis, joten täällä on ns. huuhdottava bakteerit tiheään. En tiedä miksi näin on, mutta esim. karpalopillereillä ym. ei ole mitään tehoa.

      Loistavat nuo lopputarkennukset vielä pidättämislihasten ja lantionpohjalihasten ero, enpä ole tiennyt tuota. Tai virtsarakon löysyydestä.

      Hauskaa vappua Tylsä Mörökölli ja Minna <3 <3

      Poista
  5. Onneksi me Tiia tiedetään tämä ja osataan varautua moniin asiohin. Vessankautta vie tie onneen ;) Me osataan niin ottaa tämäkin asia kevyesti ja huumorilla. Kaikki hyvin kun tenat on mukana ja muistaa käydä välistä vessassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih vessan kautta on tie onnelaan, näin on näreet! Hih niinpä ja Tiialle vielä ruokaa. ;)

      Poista
  6. ;DD...muutaman kerran oon varsinkin urheillessa miettinyt tenojen hankkimista...;DD

    VastaaPoista
  7. Minulla ei ole tuota ongelmaa, kun olen synnyttänyt kaikki kolme poikastani keskosina, eli jotain hyvää siinäkin pelottavassa asiassa.
    Tulin tänne vain kommentoimaan sitä, miten osaat kirjoittaa niin kivalla tyylillä, jopa leikkisästi vaikeasta asiasta. Hyvä Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kaikki keskosina? Kiitos Marjatta kauniista kommentista, olen kovin otettu, etenkin kun vielä kirjabloggaajalta saan näin nätin viestin.

      Iloista vappua <3

      Poista
  8. Neljän raskauden jälkeen ( ja varsinkin niiden aikana) tiedän mistä puhut, mutta olen lantionpohjalihaksien jumpalla päässyt asiasta eroon. Ennen en uskaltanut edes yskäistä, aivastus oli kamalaa! Ja muuten virtsiititkin ovat historiaa....Mutta edelleen nauran välillä jalat ristissä ;)
    Ja kuten jo 'anonyymina' kirjoittanut Minna kertoi, ja muuten presidentti Kekkonenkin taisi asiasta mainita, että käy pissalla AINA kun voit, jopa siellä puskapissalla, pissitti tai ei. Ja minä noudatan tuota kehoitusta, varsinkin kun juon muutenkin paljon vettä ja työni takia joskus se 'vessaväli' voi olla tunteja :/
    Ainoa asia jonka voisin Minnan tekstiin lisätä, niin liian täysi rakko voi revetä äkillisen voimakkaan iskun/törmäyksen seurauksena. Eräs urologi sanoi kerran, että seurapiirirakolla kerskuvat ihmiset leikkivät terveydellään.
    Ja tietenkin jatkuvasti pissalla käynti 'rasittaa' jopa muita, mutta varsinkin itseään....
    Nyt Tiia tenat jalkaan ja jumppaamaan lantionpohjalihaksia ja käy aina siellä vessassa tai puskassa aina kun haluat ja siltä tuntuu!
    Naurun täytteistä viikonloppua sinulle Ihanuus <3 Olipas taas hauska lukea tekstiäsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aina ennen automatkaa pissalle! Pienestä kolarista voi tulla iso murhe, jos täysi vitsarakko repeää.

      Poista
    2. Jumpattu on, mutta eihän se tuohon krooniseen virtsikseen auta, joka aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta ja vielä sitä, että stressaan jo henkisesti jos joudun pitkään pidättämään, sillä siitä seuraa virtsis. Erittäin pitkä elokuva on stressin aihe, silloin kun on virtsistä.

      Hyvä Kekkonen tuossa asiassa piilee syvä viisaus jonka voin ottaa omaksikin motoksi.

      Ole hyvä ja kiitos kovasti kommentista Satu ja ihanaa vappua <3

      Poista
  9. Ensimmäisiä kertoja oon ala-asteella lähtenyt kesken koulupäivän virtsiksen takia, harmi ettei nykyään enää pelkkä puolukkamehu paranna, tulisi meinaa halvemmaksi!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Siina ja juu ei täälläkään puolukkamehu tai karpalopillerit vaan riitä. Kurjaa että on tuo vaiva, se on kyllä vihoviimeinen ja hyvin kivulias.

      Hauskaa vappua teille molemmille ja suukkoja <3 <3

      Poista
  10. Ihana, rohkea Tiia! Loistava aihe! Ja hienosti avattu asia! Sen enempää itse aiheeseen puuttumatta.
    Olen ylpeä sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ihana Tuula ja hauskaa vappua <3

      Poista
  11. Hyvä Tiia! Olet niin rohkea puhuessasi asiasta!
    Itselläni on joskus virtsisvaivaa, mutta vielä en ole oppinut lirauttelemaan edes aivastaessa. En tiedä auttaako, kun olen vuosia jumpannut alapään lihaksia, enkä nyt puhu seksistä :D. Ja kyllä, kolme lasta on kroppa kantanut.
    Kahvi pissattaa, tee pissattaa ja joskus iskee paniikkipissahätä. Mä pelkään lentämistä kamalasti ja järjestään aina ennen lähtöä pissattaa koko ajan. Mutta se on jotain ihmeellistä stressipissahätää, joka poistuu kun ahdistavasta tilanteesta pääsen pois. Outoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kyllä jumppa auttaa ja samaa olen minäkin harjoittanut, mutta virtsisvaivoihin ei auta ja ei oikein sellaiseen allergiseen ketjuaivastukseenkaan myös. Kun siitepölyallergia on päällä, voin aivastaa tuhat kertaa päivässä ja kyllä silloin vaan välillä lirahtaa, etenkin jos on rakko täynnä.

      Tuo stressipissi on muuten niin totta ja aina kun hermostun se iskee ja sitten tietty virtsis, kun pissaan niin paljon ja kaikki happamat aineet kaikkoaa, näin olen siis päätellyt.

      Voi ei mutta onneksi lentokoneessa rauhoitut, siellä olisi kurjaa rampata koko ajan!

      Mutta siis juu tuo sama stressipissa ongelma on täälläkin ja jos on tosi paha stressi, voi joutua käymään kymmeniä kertoja pisulla.

      Hauskaa vappua Heli <3

      Poista
  12. Tänään ois ollu Tenat tarpeen, kun sain sähköpostia Cisionilta! Jos haluat blogipäivitykseni jatkossakin uusi osoitteeni: http://www.kukkaiselamaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks oot niin super, onnea, onnea ja tuli muitakin loistavia uutisia. Jihuu! <3

      Hauskaa vappua Satu <3

      Poista
  13. Tenasta ei ole kokemusta. Tytön syntymän jälkeen lörpsähti minultakin paikat ja neuvolassa neuvottiin ostamaan geishapallot. Niistä oli kyllä apua. Siihen aikaan niitä ei saanut apteekeista, vaan käytiin miniän kanssa Helsingissä pornokaupasta ostamasssa. Voi pyhä sylvi sitä tarjontaa, taisin ihan punastella siellä =D Nyt näin pallot jo myytävänä kirppikselläkin. En kyllä toisen vanhoja ostaisi, eiköhän ne jouda roskiin. Itse suunnittelin, että jos ostaisi toisetkin ja alkaisi käyttämään korviksina. Ei ainakaan samanlaisia tulisi vastaan, mutta voisin kyllä saada ilmaisen nopean kyydin pöpilään =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maar kun oli hauska tarina ja mahtoi siellä olla vimpainta jos toisenlaista, ikinä en ole meinaan käynyt. Pitäisi ihan kait koeluonteisesti käydä, että tietäisipä sitten senkin miltä siellä näyttää.

      Hui oikeasti kuka myisi sellaisia kirppiksellä, no en ostaisi minäkään.

      Hihi aikamoiset pallurat korviksina, mikä ettei. ;)

      Hauskaa vappua Sude, olet ihana <3

      Poista
  14. Vessavaivat on ikävi', mutta onneks niihin on apua! Kun ovat kuitenkin niin yleisiä ja luonnollisia, meitä vaan se hävettää, jos omalle kohdalle sattuu! :(
    Hyvä kirjoitus Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä sitä on hyvä toitottaa, että ovat niin niin yleisiä, eikä ole mitään hävettävä. Ajattele naisia jotka on synnyttäneet 10 lasta, hui.

      Kiitos kovasti Kata-Maria ja iloista vappua <3

      Poista
  15. Hih, nää sun postaukset on ihan parhaita. Minulla ei ole (vielä) ollut lirahdusongelmia ja kammoan julkisia vessoja. Hienoa kun nostat asiaa esille, luulen että monelle muulle bloggaajalle tämä olisi sellainen asia, josta ei tulisi mieleenkään kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla juu, mutta jotenkin on minulle niin arkipäivää ettei yhtään hävetä ja taidan hieman väärissä paikoissa ajoittain ilmaista tarpeeni käydä vessassakin. ;)

      Juu varsinkin Itiksen metroaseman vessa, jota olen ahkeraan kuluttanut, on aika hurja paikka.

      Iloista vappua Heli ja kiitos <3

      Poista
  16. Nyt pitää koputtaa puuta, kun en vielä ainakaan kärsi karkailusta, vaikka takana onkin kaksi synnytystä ja ikää on mittarissa, vaikka muille jakaa ☺☺☺
    Ja täytyy sanua, etten mieti, missä vessa, reissuun lähtiessä ☺
    Mutta kiitos vinkistä, eihän sitä koskaan tiedä, milloin se yllättää ♫
    Auringonpaisteista torstaiehtoopäivää Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa ettei ole tätä probleemia! Ja jotenkin se ettei tarvitse miettiä missä on vessa reissuun lähtiessä, niin se on kyllä vasta ihana asia.

      Ihanaa vappua ma-te <3

      Poista
  17. Nämä vaivat ovat minullekin tuttuja näin neljänkympin paremmalla puolen ja parin lapsen jälkeen. Hyvä kirjoitus aiheesta, josta yleens vain parhaiden naisystävien kesken marmatetaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niin totta, ystävien kanssa yleensä, mutta miksei täälläkin. Ihanaa vappua Tiina <3

      Poista
  18. Kiitos taas kerran loistavasta postauksesta. Vaikka minulla ei ole lapsia, niin ongelma on tuttu. Yskiminen, aivastelu ja nauraa hekottaminen saattavat aiheuttaa pissalirahduksia. Ikävä vaiva, joka on tullut iän myötä vastaan. Muutaman kerran olen Tenoja ostanut, mutta nyt taidan ostaa useamminkin. Nuo pantsit on minulle uusi juttu. Täytyy tutkia kaupan hylly seuraavan kerran huolella, kun kauppaan menen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sitä se ikä teettää, että kaikki paikat löystyy ja et todellakaan ole yksin.

      Kiitos kovasti Mannilainen ja hauskaa vappua <3

      Poista
  19. Äh, tämä ikävä kyllä koskettaa minua. Olen kärsinyt tästä jo parikymmentä vuotta. Vaikken olekaan kovin vanha.

    Mä en voi juoda ennen mihinkään lähtöä mitään, koska juomattakin on vessahätä kamala päästyäni paikalle. Olipa se saapumispiste kahden kilsan pyöräilyn päässä, tahi tunnin bussimatkan päässä. Bussilla kun menet 50 kilsaa, niin pissat on jo alkanut todennäköisesti valua ennen pääasemaa. Vaikka käyn sen sata kertaa juuri ennen lähtöä vessassa. Aina siis matkalla jo joudun miettimään, että missähän se vessa mahtaa siellä ja siellä olla. Ja ilmoittamaan matkakumppanille, että kun päästään perille, niin ensimmäiseksi on JUOSTAVA vessaan.
    Ja toki lenkkeillessä on käytävä luonnossa. Ekoilla kerroilla trampoliinilla sai kuset housuun. En tiedä mkten nyt olisi...

    Aivastuksissa lirahtaa, ja nykyisin menkkojen aikana tuntuu soljuvan ihan iteksiään.

    Mulla on todettu Ärtyneen rakon syndrooma. Joo, sellainenkin on. Ja ympäri vuoden tulee jatkuvasti olo, että on tulehdus. Se on veemäistä, että oireet on samat kuin virtsiksessä, mutta et saa lääkettä, koska koe ei osoita virtsistä. Onneksi hapan juoma auttaa jossain vaiheessa, hampaat vaan menee.

    On muuten tosi ikävä vaiva. Elän pikkuhousunsuojien ja vessan kanssa symbioosissa. Ovat tärkeimpiä asioita mun elämässä, ou jee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten kurjaa ja tiedätkö kuulostaa niin tutulta. Luulen, että minulla on tuo myös kroonisen virtsarakontulehduksen kanssa, mutta kyllä on viheliäistä ja jos joutuu pidättämään rakko tulee kovin kipeäksi ja silloin esim. selälleen nukkuminen ei onnistu.

      On niin kurja vaiva ja siksi ei tuo mökkeilykään enää niin nappaa. Voi meitä, zemppiä kovasti ja kuitenkin hauskaa vappua ja kiitos kovasti tästä kommentista. Emme todellakaan ole yksin. <3

      Poista
  20. Kyllä tämä taitaa olla meille keski-ikäisille naisille aika yleinen vaiva :) itse saan aina aivastaa jalat ristissä ettei käy huonosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivastus ja naurun remahdus, auta armias! Hauskaa vappua! <3

      Poista
  21. Yliaktiivinen rakko täällä moi! Krooninen pissiitti sen laukaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ni, taas sama! Ihanaa vappua muru <3

      Poista
  22. Ihanan rohkea postaus taas <3 Aina saa aivastaa tai nauraa räkättää jalat ristissä, muuten käy köpelösti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin käy niin! Kiitos kovasti Maiccu ja hauskaa vappua <3

      Poista
  23. Reipas postaus Tiia! Itse en noista vaivoista ole kärsinyt, vielä ja koska inhoan noita julkisia vessoja, niin köröttelen se kupla otsassa mieluimmin kotiin asti. Mutta hyvä, kun on löytynyt myös pöksyjä, jotta olo helpottuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen kyllä huomannut sun matkassa, että ihan huippu seurapiirirakko sulla. Se on mahtava asia! Mutta olet niin nuorekas mimmi muutenkin, ehkä nämä asiat kulkee käsi kädessä.

      Hauskaa vappua teidän perheelle <3

      Poista
  24. Hyvä Tiia, näistä asioista on hyvä puhua, luulen että ennemmin tai myöhemmin asia koskettaa meistä suurinta osaa. Nuo päntsit on hyvä vinkki, luulen että yritän metsästää niitä äidille jostain. Mulla on muuten vinkki tuohon karkailuun. Minä kun en voi syödä mitään allergialääkettä jossa on piristeitä varsinkin efedriiniä niin mulla on käytössä sellainen kuin Rinexin, joka laskee varsinkin poskionteloiden limakalvojen turvotusta, mutta paketissa sanotaan että se auttaa myös virtsan karkailuun! Melkoinen monitoimilääke siis. Jos on tarvetta allergian ehkäisyyn ja karkailun ehkäisyyn, kannattaa kysyä lääkäriltä just tätä lääkettä. Mukavaa torstai-iltaa ihanainen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos löytyisi äidillesi tästä postauksesta hyötyä! Rinexin no olisiko siitä apua omaan siitepölyallergiaan ja hei vielä pisuongelmiin, kiitos kovasti loistavasta vinkistä Sari <3

      Oikein ihanaa vappua Sari <3

      Poista
  25. Ihana Tena postaus :) Itselläni ei vielä näitä vaivoja ole mutta onpa mukava tietää että tuollaisia housujakin on sitten tarjolla ;)Välillä tosin pissi saattaa tirahtaa housuun nauramisesta <3
    Ihanaa viikonloppua ja hyvää vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa ettei ole ja toivotaan, että asiat pysyykin niin! <3

      Hauskaa vappua teidän perheelle <3

      Poista
  26. Kiva kun postasit ja varsinkin tuo Minnan kommentti osui ja upposi. Mulla on siis TODELLA nopea aineenvaihdunta ja oon melkoinen vessassaramppaaja. Nauraessa tms ei lirahtele mutta välillä ei pääse vessaan ja sitten lirahtaa kun on pidätellyt liian pitkään. Kesällä varsinkin ärsyttävää, kun on pakko juoda paljon.. Mulla on vielä sellainen työ, missä on 3-4 tunnin jakso, milloin en oikein pääse toilettiin..

    VastaaPoista
  27. Ihan hirmuisen tuttua ja aina on vesilasi tai juoma kourassa ja pitkin yötä myöskin. Hui 3-4tunnin jakso on sinulle varmasti aivan yhtä tuskaa! Voi meitä naisia, mutta kaikesta huolimatta oikein hauskaa vappupäivää ja kiitos kun jaoit omat kokemukset täällä. <3

    VastaaPoista
  28. Hei, samoista vaivoista kärsineenä, itse sain avun hormonihoidosta sekä paikallisesti käytettävästä vagifemistä. Ei enää yöllä vessassa juoksemista eikä virtsatulehduksia. Kannattaa ehkä kokeilla ainakin tuota paikallishoitoa, ellei hormonaaliseen hoitoon muuten ole tarvetta. Lämpimin kevätterveisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos hurjasta vinkeistä ja pahoittelen, että olen lukenut kommenttisi aiemmin mobiilla kiireessä ja on jäänyt vastaamatta. Aurinkoisia kevätterkkuja myös täältä ja kiitos <3

      Poista
  29. Oli helpottavaa lukea tämä. Ostin ekat tena pants juuri. Olen 41v ja kolme vuotta jo ollut karkailua. En pysty puhua tästä. Ei lapsia. Pissa tulee aivastaessa kovaa käytäessä yskiessä . Elokuvissa tulee välillä niin kova hätä että on mahdoton olla aloillaan. Kiemurtelee ja vaihdan asentoa ja jos kukaan ei ole vieressä painan kädellä. Aamut kuulosti tutulle. Juon mehua ja kahvia ennen lähtöä ja 1,5h päästä on pakko päästä. Housut tuntuu hyviltä päällä ja toivon että ei tulisi niin hirveä stressi. Mulla kauhea stressi siitä että en ehdi. Bussia odotellessa, kotiovelle vaikka missä meinaa tulla. Uskon että tämä auttaa kun on suoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta, voisiko olla yliaktiivinen rakko? Itse sain kuulla juuri gyneltä, että laskeutunut ns. alapää ja se painaa virtsarakkoa. Voi tätä naisen elämää, on välillä yhtä taiteilua.

      Zemppiä ja mukavaa syksyä!

      <3

      Poista
  30. Hieno postaus ja hienot kommentit! Olen virkeä 53v. -nainen, eikä synnytyksiä takana. Vaihdevuodet olleet todellisuutta - helppoa sellaista - kaksi vuotta. Lirahtelua ei ole ollut, ja muutenkin olen pärjäillyt rakkoni kanssa mainiosti viime aikoihin asti. Asun keskustan tuntumassa, ja on useamman kerran käynyt niin, että kauppa- ym. asioilta palatessani hätä alkaa olla kova pari korttelia ennen. Pissahätä yltyy "nollasta sataan" ihmeen äkkiä ja olen tähän asti ehtinyt kotiin ja vessaan, paitsi en tänään. Ei ollut lirahdus...Ei muuta kuin pesukone pyörimään kun kotiin pääsin. Eli jotain on muuttunut kehossani. En voi luottaa siihen, että kun rekisteröin alkavan pissahädän, että tietäisin, kuinka kauan sen kanssa pärjään. Yöllä käyn yleensä vessassa. Asiaan voi vaikuttaa lisääntynyt myös liikunnan harrastaminen; tänään esim. kävin aamulla juoksemassa, ja mukana parit intervallit. Olen huomannut, että se kiihdyttää nestekiertoa. Käyn myös punttisalilla.
    Eli paitsi, että kiinnitän hieman huomiota siihen paljonko juon, jos on paljon asioita kaupungilla ja että hakeudun siellä vessaan ajoissa, jos vähän tuntuu, voisin ottaa Tenat käyttöön tiettyihin tilanteisiin!

    VastaaPoista