perjantai 4. maaliskuuta 2016

Häirikkö kahvimukikuvauksissa!





Kuvat kertonevat tällä kertaa kaiken. Polkaisin aamulla Lidlin auetessa ruokaostoksille ja ostin mm. todella herkullisen Samppanja Raparperijogurtin ja kukkasia, tuoreita sämpylöitä ja kaikkea hyvää. Lidliin oli ilmestynyt todella kivan Liedellä lehden uusin numero, jonka ilolla kiikutin kotiin. Alkoi kahvimukin ja kukkien asettelu ja kuka hyppäsikään kuviin mukaan. Näky on täällä hassuakin hassumpi, sillä kissat ja etenkään Onni eivät ole ikinä pomppineet pöydillä. Oli toisella herkut mielessä, sillä vanhuus ei tule yksinään ja ilot ovat pienet. 

Polkaisen tästä kohta messuhallille erääseen häppeninkiin ja sieltä typyjen kanssa kaverilla yöksi ja ukkeli saa kotona vapaaillan. Miten siellä perjantaille suunnitelmia ja pomppiiko teillä "kissat pöydillä"?

Kivaa perjantaita!

95 kommenttia:

  1. Kivaa viikonloppua Tiia! Kyyläsin kotiasi näistä kuvista ja teillä on tosi paljon kauniita juttuja siellä, esim. kaapit ja lipastot ja joku mieletön taulukin vähän näkyy ruokapöydän takana. Mistä se on? Niin kodikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Kaisa ja kiitos niin paljon. Kaikkea rumaakin siellä taustalla, meikäläisen käsilaukkua ja lasten mintunvihreää tuolia, mutta en lähtenyt stailaamaan. Pariisi taulu on Ikeasta ja kuule oli halpa, se on jotenkin aivan ihana, Pariisin kattojen yllä kuumailmapalloilla.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Tuo iso kuumailmapallo-taulu minunkin uteliaisuuteni herätti! Kaunis! Ja teillä näyttää todella kodikkaalta.

    Meidän katti uteliaisuuttaan pomppii kyllä pöydällä (varsinkin kun tulen kaupasta ja alan purkamaan ostoskasseja) ja välillä se istua nököttää pöydällä ja katselee pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulu on kiva, vaikka on ihan Ikean halpislöytö. :) Kiitos niin paljon, kodikas on erittäin mukava sana saada omasta kodista. <3

      Kiinnostaa mitä sieltä äidin pussukoista löytyy, jos vaikka jotain kisulle. <3

      Poista
  3. Minäkin kiinnitin huomiota teidän kodikkaaseen kotiin. Noinkohan se Tiia joskus vähän näyttäisi enemmän kotiaan meille uteliaille :) ?

    Meillä Tyyne on pöydillä, tosin muiden syödessä ei saisi olla. Joskus pitää tulla juustoa hakemaan pöydästä asti, jos tarjoilu ei muuten meinaa pelata. Meillä kissalla on muutenkin enemmän oikeuksia kuin koiralla. Se saa nukkua meidän sängyssä ja sohvilla. Koira ei saa tulla sohville.

    Ihanaa perjantaita sinulle. Huomenna on pienimuotoista bloggaajahäppeninkiä Tampereella ja vielä ukkokullan kanssa elokuvailta siihen päälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija voi, että kiitos paljon ja Tiia on kyllä vuosi sitten näyttänyt, kun sai haasteen kodin väriteemoihin, taisi olla otsikkoina väriteemän punainen, sininen, valkoinen ja ruskea. ;)

      Sama juttu, mutta kun kisut nyt vaan on niin paljon puhtaampia, siksi sänkyynkin pääsee, tosin ukkeli ei tykkää kun Osku pyörii sängyssä. ;)

      Ihanalta kuulostaa sinun viikonloppu, oikein kivaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Ei pompit kissat pöydillä, koska ei oo kissaa. Pupu on joskus pöydällä pomppinut kyllä :)
    Nähdään häppeningissä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana pupu. <3 Oli kivaa nähdä <3

      Poista
  5. Hyvää mukavaa viikonlopoua! Meillä ei ole valitettavasti kissaa, joka hyppisi pöydälle. Mökin naapureilla on yhteensä 4 kissaa, joista kolmea saamme rapsutella, neljäs ei tule "juttusille".
    Jännät silmät teidän kisulilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuitenkin on, että on kisuja mitä rapsutella. <3 Onnilla on kyllä aika jännän ruskean vihreät silmät. :)

      <3

      Poista
  6. Tuolla kissalla on kyllä kerrassaan loistavia ilmeitä :D

    VastaaPoista
  7. Nähdään siis parin tunnin päästä! ;)

    VastaaPoista
  8. Onni, sinä olet kyllä tosi komea! Me ei saada periaatteessa hyppiä ruokapöydällä, mutta joskus me silti käydään eikä siitä olla kauhean vihaisia, jos pöydällä ei ole mitään ihmisten "tärkeää" juttua. Tiskipöydät on meiltä ehdottomasti kielletty. - Pepsi Ps. Nappasithan ihmisen leivästä kinkun itsellesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Pepsi ja Max, emäntäkin aina sanoo, että olen tosi komea. :) Ja olenhan minä, mutta aika kiltti.

      Kyllä yritin kinkkua, mutta emäntä antaa joka päivä kyllä ihan oman palan, mutta olen minä Oskun kanssa kinkut ja juustot leivältä napanneet ja nuoltiin voitkin. :)

      Poista
  9. Kyllä sinä Tiia olet ymmärtänyt koko jutun väärin! Komea Onni se kuuluu kuvassa ollakin! Mitä sinä nyt niitä kuppeja kuvaat, kun parempaakin on tarjolla? Soo, soo,,,:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustakissa hih myönnetään, olet kyllä ihan oikeassa ja vielä erityisesti, kun Onnia on erittäin vaikea edes saada kuviin. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Söpis häirikkö =). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihana Onni. Kun meillä oli kissa, niin se ei saanut olla pöydällä. Niin silloin kun me oltiin kotona, mutta varmaan se teki mitä lysti kun oltiin poissa:) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee, kun ollaan poissa, mutta että ihan noin silmien edessä. Onni varmaan tuumii, että iän tuomalla oikeutuksella. ;)

      <3

      Poista
  12. Onni on suloinen , tulee mieleen entinen kissamme Batman :) Minä pakerran illan ja viikonlopun töissä, tosin tänään poikkean vielä kavereiden kanssa syömään ja keilaamaan. Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva nimikin, Batman <3
      Keilaaminen ja syöminen kuulostaa niin kivalta, ihanaa viikkistä ja työniloa <3

      Poista
  13. Oikein ihanaa viikonloppua sinne <3 Mäkin sain yllättävän vapaan huomenna, kun mini menee sedälleen yöksi :)Jeejee!

    VastaaPoista
  14. Mukavaa viikonloppua ! Me saadaan hoitolapsia. Yksi kaksijalkainen ja yksi nelijalkainen. Jihuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kuulostaa kivalta, mukavaa viikkistä Viltsu <3

      Poista
  15. Hih, olipas oikea hyväntuulen postaus :D
    Täällä juuri äsken hiippaili samanlainen kisuliini tietokoneen näppäimistön yli, ja katsoin kelloa - oli kisujen ruoka-aika! Minulla ohjelmistossa vain kotona hiipimistä, saikulla kun olen. Sinulle Tiia ihanaa viikonloppua, minä olen linnoittautunut sohvalle ja käden ulottuvilla on kaikki mitä tarvitsen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa, jos tykkäsit, ihanaa kuulla. <3


      Oi kovasti paranemisia sinne Tuulikki ja hyvä, että kaikki on lähellä, myös kissan kehräys <3

      Poista
  16. Ihana aamu aloitus, tuoretta leipää ja kahvimuki ja se lehti siinä!
    Hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva aamu ja kivaahan tuo Onnin seurakin oli. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  17. Ai uusin Liedellä on ilmestynyt! En varmaan enää saa sitä Lidlistä tänään, viimeksi meni loppuun päivässä, onneksi olin saanut omani lanseeraustilaisuudesta. Oli harvinaisen kiva ilmaislehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho meneekö ne niin hurjaa vauhtia, toivottavasti saat omasi. :) On kyllä todella kiva ilmaislehti ja kannen matskukin mukavan vahvaa. :)

      <3

      Poista
  18. Vastaukset
    1. <3 ihan samaa mieltä, kiitos enkuli <3

      Poista
  19. Ihana häirikkö! Meillä ei ole kissaa, joka pomppisi pöydällä ja onneksi nuo koiratkaan eivät sitä tee! Täällä ei ole suuren suuria suunnitelmia viikonlopuksi, ihan tavallista olemista, ehkä elokuvissa käymistä lasten kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen oleminen on juuri täydellist, ihanaa viikonloppua Anu <3

      Poista
  20. Kauniilta näyttää teidän koti! Nuo tulppaanit on niin ihanat tuossa kannussa.
    Söpö kissa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Sari ja oikein ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  21. Öisin pomppii kyllä!! Sylvi ei ikinä mene päivällä pöydille, mutta öisin aina menee, tiputtelee tavaroita ja pureksii kaikkea muovitettua paperia (outo himo sillä) minkä vaan löytää. Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih pieni yökiusaaja, ihanan Sylvi. <3

      Kivaa viikonloppua Liiolii <3

      Poista
  22. Hieman uteliaisuutta pitää olla!
    Ei meillä kissat pompi pöydillä, mutta kani pomppii piiloon kun yritän saada sitä pääsiäiskuviini!

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se kani onkin niin suloinen.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  23. Ihanat kuvat! Ja heti muuten kiinnitin katseeni tuohon jogurttiin. Sitä täytyy kyllä ostaa ja maistaa. Meillä kissa hyppii ihan missä vain eli myös pöydillä. EI ole kuulevinaankaan, jos kieltää.

    Ihanaa iltaa typyjen kanssa! Täällä yritetään levätä tänä viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah Samppanja raparperijogurtti, hurjan hyvää oli.

      Hih ei kissat kuuntele, ei, mutta sekin juuri niissä viehättää.

      Levätkää hyvin ja nauttikaa <3

      Poista
  24. Niin tuttua! :D Meilläkin kissat änkeävät pöydille ja varsinkin, jos aiot ottaa jostakin kuvaa. Sitten, kun olisi tarkoitus ottaa itse kissoista kuvia, niin kaikotaan heti pois paikalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura jetsulleen noin se menee, miksiköhän? On ne ovelia. ;)

      Poista
  25. Ihana Onni <3 terveisiä Pepiltä! Kyllä Peppi pomppaa pöydälle kuin salama :) Meillä viikonloppu alkaa rauhallisissa merkeissä täällä kotona. :)
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Peppi, Onni lähettää Pepille terkkuja, että "hyvä me". ;)

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  26. Nosta noutajakin pöydälle, sillä nyt ei ole tasa-arvoista!

    Minä olen niin pahoillani, sillä en saa meidän Lidlistä enää sitä ihanaa kirsikkajogurttia! 'Pakko' aina lähteä sitä Itävaltaan syömään:) Taidan kuitenkin poiketa huomenna Lidlissä ja maistan tuota sinun jogurttiasi, jos sitä siellä on. Oletko muuten huomannut, miten ihania croissantteja Lidlissä myydään? Ikinä en onnistu lähtemän sieltä ulos ilman niitä just paistettuja voisarvia:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ei ole muuten Samu ikinä yrittänyt. ;)

      Voih se on kurjaa, jos muualla saa jotain hyvää, mitä Suomesta ei saa!

      Ne croissantit Leena, ne on niin taivaallisia, etten voi yksinkertaisesti vaan ostaa niitä. Mutta oi miten olen sortunut aiemmin monet kerrat, mutta nyt olen vuoden ollut tiukkana. Mutta ei se mitään hyödytä, kaikenlaisia korvaavia herkkuja on kyllä tilalla. :=

      <3

      Poista
  27. Pakkohan sitä on tulla katsomaan, että mitä eväitä olisi tarjolla ;) Ihana oli nähdä ;)

    VastaaPoista
  28. Täällä pomppii kissat ihan joka paikassa, mutta se niille suotakoon, kun kämppä on sen verran pieni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on täysin ymmärrettävää. Nuorempana pienemmäss kodissa, kissat roikkuivat jopa verhoissa. ;)

      <3

      Poista
  29. Minä täs ihaalen Sun nättiä mukia sekä lautasta herkullisten voileipien alla. Ja tietysti teidän pöydän valtaajalla on vähän samoja mietteitä ☺☺ Meillä ei kissat hypi pöydällä, syystä ettei ole kissoja, mutta sensijaan päivän aviisit tahtoo vallata aamulla pöydän ☺☺
    Mukavia unia Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon kehuista, tykkään kaikista minäkin. :)

      Ihanaa iltaa ma-te ihanuus <3

      Poista
  30. Ihana aamualoitus hyvännäköistä aamupalaa ja tuo häirikkö Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Irma ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  31. Ihana häirikkö <3 Teillä on niin kodikasta. Tulee kodikas fiilis pelkkiä kuvia katselemalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jani kiitos niin paljon, tuli niin lämmin ja hyvä fiilis. Kodikas on kaunis sana. <3

      Poista
  32. Voi vitsi.. jotensakin semmoset hyvän mielen kuvat! Aivan teki mieli lähteä kans Lidliin. Ja teille kaffille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitettu, kiitos niin paljon. <3 Kivaa viikkistä :)

      Poista
  33. Tuo Onnin ilme on aivan huikea! Meillähän oli sama tilanne viime viikolla ja yleensä nipsu ei edes kuvittele menevänsä ihmisten ruuillle, mutta niin se vain silloin meni. Ihanaa lauantaita <3 Nappasin muuten eilen ihan saman lehden Lidlistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih on se Onni niin cool poika. :)

      Sama juttu, tämä on tosi tavatonta meilläkin ja hei kivaa, että löysit sen lehden. <3

      Poista
  34. Ihana häirikkö! Ja kuvissasi ihan kevättä ilmassa.

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja kiitos niin paljon ja sydämellistä viikonloppua <3

      Poista
  35. Pomppivat kissat pöydillä, valitettavan usein : ) ..tietävät ettei se ole sallittua, mutta tassun jäljet induktiolieden pinnassa paljastavat tyypit!
    Mitä ihaninta viikonloppua & herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiinni jäivät. Ihanaa viikonloppua Heli <3

      Poista
  36. Kyllä tuo häirikkö suorastaan kruunaa kuppikuvasi :)

    VastaaPoista
  37. Meidän kotieläimet syövät lintulaudalta ja vesien sulattua uiskentelevat rannassa = linnut ja muut metsän eläimet. Laiskomato on kyllä majoittautunut Majalle, en tykkää. Kotihommelit saan tehtyä, kun laitan harjanvarren selkärangaksi, oma on sulannut pois. Mikään muu ei huvita, ei jaksa.
    Jospa menen räntäsateeseen tallustelemaan, sopii fiilikseen.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marketta, miten kauniin sydäntäriipaisevasti kirjoitat. Voiko täältä lähettä virtuaalisen halauksen, sitä juuri tavitset.

      Oikein ihanaa viikonloppua ja lämpöisiä ajatuksia <3

      Poista
    2. Kiitos Tiia! Te nettikamut olette elämän suola. Pahaa ei mikään tapa eli tästä noustaa, vaikka kaikkien kiusaksi ;)

      Poista
    3. Et ole pahaa nähnytkään vaan IHANA, zemppiä <3

      Poista
  38. Ihana "häirikkö" ;) Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja oikein ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  39. Ihana häirikkö ♥ Ja onpa sun häiriökölläs upeat silmät! Ei meillä ei kissat (juurikaan) pompi pöydillä silloin kun ollaan kotona. Mutta kotiinpalatessa ikkunasta näkyy, että siellä kökötetään, kun ihmiset eivät ole kotosalla :) Tokikaan kissa ei ole pöydällä enää kun sisälle asti päästään ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, ei ole ennen pomppineet. Kerran Osku nukkui tuossa pöydällä, tiedä miksi ja nyt Onni yhtäkkiä pomppasi pöydälle. Leipien päällä oli kyllä kinkkua... ;)

      Hih kyllähän siellä varmaan enemmänkin kökkivät, kun silmä välttää. ;)

      Kivaa uutta viikkoa teidän kisuille ja sinulle <3

      Poista
    2. Sama täällä, ei ole ennen pomppineet. Kerran Osku nukkui tuossa pöydällä, tiedä miksi ja nyt Onni yhtäkkiä pomppasi pöydälle. Leipien päällä oli kyllä kinkkua... ;)

      Hih kyllähän siellä varmaan enemmänkin kökkivät, kun silmä välttää. ;)

      Kivaa uutta viikkoa teidän kisuille ja sinulle <3

      Poista
  40. Hih, hän on niin ihana. Lidlistä saa hyviä sämpylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä on kyllä kaikkea hyvää ja kivaa, kukatkin on sieltä. :) Onni kiittää ja toivottaa oikein mukavaa viikkoa. <3

      Poista
  41. Ihana Onni. Kyllä meidänkin kissa eläessään pomppi pyödälle ja vanhempieni kissa on oikea master pöydällä hyppijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih on ne ovelia nuo kissat, mutta ei yleensä vallan noin silmien edessä. ;) Kivaa uutta viikkoa Kirsi <3

      Poista
  42. Aika kiva häirikkö....meidän häirikkö ei onneksi pompi pöydälle, tai ei ainakaan vielä :)
    Monissa kuvissa taka-alalla näkyy vaalean nude karvakasa....
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niin meilläkin yleensä näkyy sellainen vaalea karvakasa taustalla, mutta kappas ei tällä kertaa.

      Mukavaa uutta viikkoa Satu <3

      Poista
  43. Hi Tiia ! I love your blog !! you have a new follower
    angelica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Angelica, thank you so much for your kind message and you also have a new reader. Love your blog too. <3

      Have a lovely week!

      Poista