keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Äiti haparoi

Kaksi murkkua takana, yksi käden ulottuvilla ja yksi tulossa ja miksi silti haparoin? Tällä kertaa on niinkin yksinkertaisesta asiasta kyse kuin, että 11-vuotias viidesluokkalainen tyttäreni haluaa sivusiilin ja toiselta puolelta poikatukan. Asia on hänelle niin tärkeä, että sain eilen illalla jo nukkumaan mentyänikin viestejä puhelimeen ja kävimme iltamyöhään keskustelua asian monista puolista.


Ikävä omaa pipanaa.

Pieni juttu, mutta monella tapaa niin kovin iso. Omat pelkoni liittyvät lapsen suojelemiseen. Mielenliikkeissään nopeatempoinen lapseni halusi kaksi kuukautta sitten otsatukan ja meni viikko ja muutos harmitti. Haluan suojella toista pettymykseltä, mitä jos tulee hirmuinen katumus ja hiusten kasvattamiseen menee pari vuotta. Haluan suojella myös mahdolliselta kiusalta, jos joku kiusaa erilaisista hiuksista.

Käyn sisäistä taistelua toisaalta yksilön oikeudesta päättää oman ulkonäkönsää suhteen,  enkä saa pakottaa toista haluamaani muottiin eli perustyylilajin hiuksiin. Hänen hiuksethan ne muutenkin on. 

Toisaalta mietin vahvaa vanhemmuutta, 11-vuotias on vielä lapsi ja elämä on tässä hetkessä, kuten myös asioiden haluaminen. Ei ole kokemuspohjaa miettiä miltä jokin asia tuntuu vaikkapa 6-kuukauden päästä, nythän vasta luodaan näitä oppikokemuksia, mutta miten voi oppia jollei kokeile ja myöskin pety.

Olen mieheni kanssa jutellessa päättänyt ottaa aikalisää ja antaa toisen nipsiä hiukset, jos vielä ensi syksynä kuudennelle luokalle mennessä niin haluaa. Tällöin on ollut aikaa asiaa syväluonteisesti miettiä ja kuudesluokkalainen on jo hieman isompi tyttö ainakin paperilla.

Tiedän jo entuudestaan, että tämä on vain yksi monista kysymyksistä joita tyttärien kanssa matkan varrella tulee eteen, mutta miksi juuri tämä on niin kovin vaikea. Ehkä juuri siksi, että silloin kun kuitenkin puhutaan vai hiuksista, asian teema ei ole problematiikaltaan niin mittava tai sitten on yksinkertaisesti niin vaikea taas kerran ymmärtää, että toinen ei ole enää "minun" lapsi vaan kulkee jo kohti omia polkuaan ja omaa identiteettiään, sitä nimenomaan etsien ja hakien ja myöskin hapuillen.

Vaaleanpunaiset hömpötykset ovat taakse jäänyttä elämää.
ainakin toistaiseksi.

Mitä olette mieltä mitä tekisitte tai muistoja omasta nuoruudesta hiusasioiden tai jonkin muun vastaavan asian tiimoilta jota palavasti halusitte, mutta vanhemmat eivät suostuneet?

Aurinkoista keskiviikkoa!

75 kommenttia:

  1. Ihan hyvä pyytää asiaan aikalisä, vaikka puoli vuotta on varmaan tytöstä pitkä aika =) Mieli ehtii muuttua jo parissa viikossakin . Meillä tytär leikkautti pyllyyn asti olevan tukkansa olkapäille ja viikon päästä sitä jo itkettiin. Nykyään harkitsee tosi tarkkaan ennenkuin lyhennetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattele siinä on hirmuinen kasvattaminen, voi tytärtäsi. <3

      Poista
  2. Nämä onkin vaikeita asioita! Aikalisä on varmasti paikallaan tässä. Itse leikkautin nuorena puolikaljun ja päässä oli värjättyjä tähtiä. Välillä kadutti välillä ei, mutta hiukset kasvaa koko ajan.
    Tsemppiä Tiia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana, nuoruuteen kuuluu kokeilu. Kiitos Outi <3

      Poista
  3. Muistan, että äitini aina sanoi minulle kun olin lapsi, että sulla pitää olla lyhyet hiukset, kun ne on niin ohuet.. harmittaa se, että mulla oli sit aina ne lyhyet hiukset. Kutosluokalla halusin värjätä ne mustaksi ja kaverini osti minulle tummanruskean (mustaa ei ollu kaupassa...) värin synttärilahjaksi ja sain värjätä hiukseni. Lisäksi 2 vuotta vanhempi isosiskoni leikkeli mun hiuksia, mm. vitosluokalla mulla oli sivusiili kerroksittain leikattu. Mukava, että äiti antoi näitä kokeiluja tehdä sitten vanhempana. En muista kaduttiko minua nuo muutokset, mutta onneksi hiukset ovat uudistuva luonnonvara :) Kaikkea on tullu kokeiltua, paitsi permanenttia!
    -sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna ihania kertomuksia, tämäkin auttoi niin paljon. Uusiutuva luonnonvara ja nuoruuteen kuuluu kokeilu. ;)

      Poista
  4. Aikalisä on hyvä, mutta tuskin tyttäresi sen pohjimmaista tarkoitusta vielä ymmärtää. Tuossa iässä alkaa Tässä Ja Nyt- vaihe. Väliillä teki mieli sanoo, että sen kun, mutta älä tule sitten vinkuu jälkeen päin, kun on selitetty, ohjeistettu ja väännetty rautalangasta. Sekin on kuin vettä heittäis hanhen selkään....
    Toisaalta Siperia opettaa, kuten Sude tuossa mainitsi. Mutta äitinä saa sitten kaiken kakan niskaansa.....
    Meillä muksuilla on/oli aina 'tiukat' rajat. Rajojen sisällä saavat heilua ja tehdä niin kuin lystää ja haluaa, mutta yli ei kannata mennä. Jokainen on kokeillut kerran ;) Sanon aina, että niin kauan kuin mun ruokia syötte ja katon alla asutte, niin teette kuten sanon. Kun täytätte 18 olette omillanne :)
    Hyvin on ainakin meillä toiminut ja enään toi juniori tuossa 'murkkuilee' :)
    Tsemppiä ja Piiiiitkiä hermoja <3 kohta on taas uusi kampaus plakkarissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mantra täällä, niin kauan kun asutte meidän katon alla niin... Sitten toisaalta tärkeissä asioissa tiukkoja, mutta onko hiukset niin tärkeitä?

      Hih annettiin 4vkoa nyt aikaa, katsotaan miten mieli muuttuu vai muuttuuko. ;)

      Poista
  5. Pientä aikalisää puollan minäkin. Meillä tuo nuorin, tyttö hänkin, alkoi pyytämään sivusiiliä kuudennen luokan alussa. Silloin en vielä lupaa antanut. Kutosen keväällä se sitten leikattiin. Nyt tyttö on kasilla, ja edelleen sivut vedetään siiliksi. Olen nykyään sitä mieltä, että oli harkittu päätös, ja tyttö sen päänsä kanssa kulkee. Ja toisaalta, hiukset onneksi on uusiutuva luonnonvara 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tyttärelläsi ollut harkittu päätös, kun pari vuotta jo tyyli pysynyt. :) Toivotaan, että sama meininki sitten täälläkin, koska lyhensimme harkinta-aikaa neljään viikkoon. ;)

      Poista
  6. Tosi vaikea juttu, ihan sanattomaksi vetää...ehkä tuo aikalisä paras ratkaisu!
    Itse annoin noin 10-vuotiaana kaverini värjätä pitkälle selkään ulottuvat hiukseni huulipunalla(!). Sitä älynväläystä pestiinkin seuraavat viikot hiuksista pois...taisi tulla jonkin sortin kotiaresti : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoijou huulipuna ei kyllä millään lähde. Kaikkea sitä lapsena tekeekin. ;)

      Poista
  7. Näköjään tämä lapsen kasvattaminen on välillä sellaista itsensä kasvattamistakin; asioiden pohtimista ja näkemysten vaihtamista. Sattumoisin kirjoitin tänään myös blogissani kasvatusasiaa, tosin aiheeni oli eri. Näitä juttuja joutuu vain silloin tällöin pohtimaan ja pyörittelemään. Meidän aikuisen tehtävänä on välillä tuoda lapselle niitä "turvallisia pettymyksiä", siksi tuo aikalisä ajattelu tuntui oikein hyvältä. Pysykäämme vahvoina ja tukekaamme (äidit) myös toisiamme! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitat, kyllä vaam lapset kasvattavat meitä. Joskus myös hyvä muistaa, että maailma muuttuu, mitä ei ole itsenä lapsena saanut, niin sitä ei välttämättä omilta lapsilta kieltää. Turvalliset ja pettymyksetkin muutenkin kuuluvat elämään. Niin totta tukekaamme toisiamme ja aivan mahtavasti täällä tuette. Kiitos siitä. <3

      Poista
  8. Mä niin ymmärrän tytärtäsi! 11-vuotiaana halusin ehdottomasti vihreän siilitukan - äiti kielsi, mutta kampaaja leikkasi ja värjäsin sen itse salaa punaiseksi. Ei kaduttanut. :D Halusin kulkea revityissä farkuissa 12-vuotiaana - äiti ei antanut, mutta vaihdoin housut koulumatkalla jne. Nyt jännään mitä keinoja kaihtaa äidin kieltoja omat keksii... Ei ole vanhemmuus kyllä helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh tämä auttaa. Niin on vaikeaa ja tässä tapauksessa en näe hyvää ratkaisua. Toisaalta jos tykkää napsituista hiuksista kaikki hyvin ja jos ei, niin oppii jotain.

      <3

      Poista
  9. Aikalisä on tietysti hyvä, jos se toimii. Toisaalta eihän tukan leikkaaminenkaan olisi maailman suurin asia, no ehkä 11-vuotiaalle jos sitten kaduttaa, mutta toisaalta se olisi ehkä opettavainenkin juttu. Sinäitse tunnet tyttäresi parhaiten, joten vaikea on vieraan neuvoa antaa. Minun nuorempi tyttäreni oli kyllä tuossa iässä aika kinkkinen tapaus ja kerrankin värjäsi hiuksensa tarkoituksenaan että niistä tulisi jotain kuparin punaista, mutta yllätys, yllätys, niistä tuliskin roosat. Nykypäivänä tuo ei kai olisi mikään kauhistuksen aihe, mutta siihen aikaan ei kenelläkään todella ollut vaaleanpunaisia hiuksia. Filtin alla sitten itkeskeli ja vannoi ettei mene enää kouluun. Yhteistuumin laitettiin parempi väri hiuksiin ja rauha palasi kotiin. En tiedä oppiko tuosta mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja lisään vielä, ettei hän ollut alunperin saanut lupaa mihinkään hiusten värjäämiseen, vaan teki sen salassa.
      No hyvä kansalainen hänestäkin sittemmin on tullut ja ihana äiti lapsilleen!

      Poista
    2. Voi ei toista, ennen ei tosiaan pastellisävyt olleet muotia, tänä päivänä taitaa olla kaikki paitsi permikseen.

      Tein muuten saman, värjäsin salaa itseä ja tuli kaamean laikukas! ;)

      Poista
  10. Minusta anna tytön tehdä tukalleen mitä lystää. Itsepähän oppii ottamaan vastuuta jos tulos ei miellytäkään tai kaduttaa. Taitaa tytölläsi olla luonnetta kestää mahdolliset kiusaukset yms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että juurikin on enemmän luonnetta, kuin tällä äidillä ja se juuri ei mene nyt omaan jakeluun. ;)

      Poista
  11. Hih, teillä on alkaneet hiuskokeilut. Mie sanoisin, että anna palaa! :D Tai siis helppohan se on täältä ruudun takaa kirjoitella. ;)

    Itse kun olin nuori, niin alkoi kiinnostaa hiusten värjäilyt. Sain värjätä hiuksia, tehdä permanentin, leikata ihan lyhyiksi hiukset, joita olin ensin kasvattanut tosi pitkään... Äiti antoi tehdä, mutta otti kuvan ennen hiustenleikkuuta.

    Opinpahan paljon noista hiuskokeluistani, mikä kannattaa ja mikä ei. Opin, mikä väri on minulle oikeasti paras. Enää en ole leikitellyt hiuksilla samalla lailla. :D Siksi kannustan kokeilemaan, eihän nuori opi, jos ei saa kokeilla. Luultavasti voi olla vikatikki, mutta kantapään kautta oppii. Itse en ottaisi aikalisää. Ainakaan noin pitkään, ehkä kuukausi hälle miettimisaikaa, koska nuorelle puolen vuoden odotus on ikuisuus... Nuorelle aika kulkee niin hitaasti, kun hetki olisi kokeilla tässä ja nyt. :D Ja toisaalta ehtis tulla kesä väliin, jos uusi hiustyyli alkaisi kaduttaa. :D
    Mutta työ päätätte! :) Kerroin vain vähän omaa kokemustani. ;)Nuoruus on parasta aikaa kokeilla uusia asioita. ;) Ja hiuksethan kasvaa takaisin! :) Eri asia, jos olisi tatuiointi tai lävistys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavia pointteja, kiitos näistä. Teenpä samoin, että otan ennen ja jälkeen kuvan ja kokeilkoon. Sovimmekin eilen 4-viikon harkinnan, koska puoli vuotta olisi toiselle sama kuin ei.

      Niinpä ja miten sitä muuten voisi oppia! <3

      Poista
  12. Hyvä idea ottaa aikalisä, toivottavasti toimisi, aika radikaali muutos. Sitten toisaalta erehdyksistä oppii. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä toisaalta ja toisaalta..voi mööh miten vaikeaa, no 4vkoa ja sitten nipsitään jos vielä haluaa.. ;)

      Poista
  13. Ai niin, tuli vielä yksi muisto mieleen, tosin ei mitään tekemistä hiusasian kanssa... Nimittäin korvikset! Nehän minä halusin itselleni, koska kaikilla muillakin tytöillä oli (oikeasti oli). Sain sitten laitattaa ja jo siinä sanoin tekijälle, että reiän pitää tulla keskelle just prikulleen. :D Sitten piti itse puhdistaa ja hoitaa. Opettavainen kokemus sekin! Myöhemmin innostuin laittaa vielä toisen eli miulla on kolmet korvikset. :D Noh, nyt täällä Espanjassa itse kauhistelen, kun jo tyttövauvoille laitetaan korvikset! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se korvareikien hoito on opettavaista. Aikuisella tyttärellä mätivät ja menivät umpeen, uusi yritys kun kasvoivat. Korviin reikiä eivät jännää kyllä ole vonkaamassa. Toisaalta ne ei koskaan minuakaan kiinnostaneet, ennen kuin nyt aikuiselle tyttärelle laitettiin ja laitoin yhteishengessä minäkin ja ikää oli 33vee ;)

      Poista
  14. Minäkin kannatan aikalisää. Meillä se käytössä, kolmesta päivästä viikkoon saa aikaa ajatella ja miettiä. Kun pikkujäbä halusi nyt tulevana kesänä kielikurssille englantiin mietin 3 päivää ja toinen oli ihan tuskassa että miksei saa lähteä. Annoin sitten kyllä luvan... (apua...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih se on niin hurjaa miten se aika matoo pienillä. :) Meillä on nyt 4 viikon aikalisä se on varmaan ihan passeli. .)

      Poista
  15. Niin! Hui, mä just mietin eilen, että mitä jos mun baby haluis leikata vaikka poikatukan!! Vaikeita kysymyksiä ja en osaa sanoa antaisinko vai enkö? Uskon totaalisesti siihen, että pitää kunnioittaa lapsen omaa mielipidettä, mutta samaan aikaan ohjata ja kertoa siitä johtuvat ( mahdolliset ) seuraukset. Mä yritän opettaa minille päivittäin, ettei muiden mielipiteistä kannata välittää vaan olla juuri oma itsensä ja tehdä niitä asioita, joista tulee itselle hyvä mieli <3 Toivottavasti jotain menee perille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ja ymmärrän kaiken, koska olen juuri kaikkea tuota mieltä, vaikeaa on, voi meitä. <3

      Poista
  16. Itse sain päättää hiuksistani vasta rippikoulun käytyäni. Äidillä oli tiukka linja, että en saa leikata hiuksiani ja värjätä mustiksi (!) ennen kuin rippikuvat on otettu. Harmitti tuolloin ihan vietävästi, kun en saanut tehdä kuten haluan, mutta myöhemmin olen iloinen etten saanutkaan. Rippikuvienkin jälkeen sain kokeilla vain kevytsävytteillä alkuun hiutsen värjäämistä. Ja kun lopulta sain luvan leikata lyhyet, niin itkuhan siitä tuli, kun en pitänytkään polkkatukastani.
    Eli mielestäni äiti on aikuinen, elämää nähnyt ja mahdollisesti omista virheistään oppinut, että on oikeutettu päättämään vielä 11-vuotiaan hiustyylin :)
    Mutta olisiko teillä mahdollista päästä keskustelun myötä jonkinlaiseen kompromissiin hiusasiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä, mutta olen kuitenkin päättänyt antaa 4 viikon aikalisän ja jos haluaa, niin sitten mennään ja leikataan. Monelta kantilta on asiaa mietitty ja heräsin viime yönäkin siihen, että voi en haluaisikaan antaa leikata 4 viikon päästä. Niin monissa asioissa ollaan tiukkoja niin ollaan nyt sitten lepsumpia tai järkeviä tässä, kun on kerran uusiutuva luonnonvara. ;)

      Poista
  17. Pojat ovat tässä asiassa ehkä helpompia, väittäisin 20 ja 17 v tyttöjen ja kohta 12v pojan äitinä. Tosin meillä poika on toooosi tarkka ulkonäöstään ja on varmasti tulevaisuudessa melkoinen hurmuri. Iiks, onneksi on fiksu. Ei nouse pisi päähän...
    Omat pirkät hiukseni lähtivät salaa kutosen keväällä. Ja äiti suuttui valtavasti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, riippuu pojasta :) Meillä kaksi, 18 ja 16 v - toinen ostaa vaatteensa kirppikseltä, ei ole vailla kuin korkeintaan yhdet farkut ja kengät vuodessa, hiukset pitkät joten ei parturikuluja juurikaan. Toinen käyttää ihan h"##%**n kalliita merkkivaatteita, on vähän väliä vailla milloin mitäkin, vääntää hiusten värjäämisestä, tatuoinnista jne jne you name it :/ Et ei oo helppoo aina välillä noidenkaan poikien kanssa nämä ulkonäköasiat :D

      Poista
    2. Hih kaikki varmasti on persoonasta eikä sukupuolesta kiinni tai en tiedä, ehkä prosentuaalisesti tytöt ainakin tuovat asian esille herkemmin. :) Voi meitä vanhempia, olisi sitten lapsina tyttöjä tai poikia. :)

      Poista
  18. Vaikeita juttuja. Meillä nuorimmainen sai nyt luvan värjätä hiuksiaan, täyttää tällä viikolla 15 vuotta.
    Ongelma lienee juuri siinä, että lasten mieli vaihtuu niin valtavan nopeasti ja kriisihän siitä syntyy, kun pitkää tukkaa ei ihan heti takaisin saa.
    Naapurin 12-vuotias sai "sivusiilin", toinen puoli pitkä ja on siinä ilmeisesti viihtynytkin. Ihan nätisti leikattu ja kivahan tuo on, mutta kuten sanottu, suuria muutoksia on hyvä harkita viikko pari ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se ja jos on siiliä sivussa, niin siinähän on tosi lyhyt tukka vielä kuudenkin kuukauden päästä. Onkohan tuo naapurin lapsi tyttö vai poika tai toisaalta eihän sillä ole niin mitään merkitystä. :) Nyt harkitaan muutama viikko ja sitten toivotaan, että tytär on onnellinen, niin äitikin sopeutuu. :)

      Poista
  19. Mulla ei oo sikäli paljoa sanomista, koska olin itse se äiti joka innolla lähti mukaan kun keskimmäinen tyttö otti ensin nenään lävistyksen, sitten napaan ja vielä huulen yläpuolelle. Kaikki ovat saaneet kasvaa umpeen vuosien aikana, jäljellä on vaan tatuointi kun käytiin yhdessä ottamassa hänen täyttäessään 18 vuotta. Muilla tytöillä ei ole ollut hinkua tuollaisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee mahtava sinä, olisinpa noin edistyksellinen enkä kaavoihin kangistunut. Jotenkin tulee monessa tapauksessa olo, että nuori hakee itseään ehkä muiden tai ihailemien ihmisten kautta ja mahdollisesti matkii heidän tyyliän ja sitten kun tyyli on itsellä, ei sitte ehkä enää viihdykään haaveilemissaan jutuissa. Mutta näinhän sitä oppii asioita. <3

      Poista
  20. Puolivuotta on hirveän pitkä aika odottaa. Eikö vähempi riittäisi. Minulle kampaaja leikkasi lauantaina puolipäätä 4mm:n terällä eli tällainen vanhakin ämmä uskaltaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa, tänään päivällä sovittiin, että 4-viikkoa. :) Ihanaa, toimit rohkeana esimerkkini. Taitaa täällä nimenomaan olla minulla se ongelma jotenkin tässä asiassa ja ehkä minä tarvitsen juuri nuo 4-viikkoa. ;)

      Mukavia aurinkoisia päiviä. <3

      Poista
  21. Teoriassa olisin myöskin antanut miettimisaikaa. Käytännössä, etenkin kun himassa on 3 hilluvaa ja haluavaa teiniä, olisin leikannut tukan samantien. Ajattelen vähän kovasti, että jos ikävyyksiä olisi fledasta seurannut, niin lapsi olisi siinäkin oppinut:pettymyksensietoa ja malttia sekä ennen kaikkea sitä, että omilla valinnoilla on vaikutusta. Meidän 13-v on nyt haluamassa töröhuulia ja tekotissejä, enkä kyllä kuulekaan! Toisaalta tuplat haluavat kaanonina milloin raitoja/ombrea ja ne olen heti hoitanut alta pois. Oot rakkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava viesti ja ymmärsin joka yksityiskohdan ja täällä nyt lyhennettiin tuota miettimisaikaa. Voi olla, että se olen minä jonka tarvitsee sopeutua, mutta näillä mennään.

      Ihana olet, pus pus <3

      Poista
  22. Itse olen viidennellä leikannut pitkät hiukseni olkapäille ja viikon päästä asiaa kaduin. Cia teki saman myös viidennellä. Kerroin omat kokemukseni ja sitten yksi kerta kun tuli isältään niin hiukset olivat hälläkin olkapäillä. Viikon verran meni ja sitten iski katumus päälle :D Kuten arvasin omaltakin kohdalta. Eipä ole sen jälkeen puhunut kuin latvojen leikkuusta.
    Musta tuntuu, että tuo hiusten leikkuu kuuluu vaan jotenkin kasvamiseen joten anna mennä. Eihän ne ole kuin hiukset. Vaikka sitten se harmittaisi jonkin ajan päästä niin se on kuitenkin opettavainen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tämä viides luokka jokin hiuskriisin paikka? Näin se on, jotain identiteetin hakemista ja jotain... en edes tiedä vaikka täällä pähkäröin. Voi, että pettymysten kautta sitä oppii. .)

      Poista
  23. Onneksi hiukset ovat lisääntyvää laatua ja hiukset kasvaa takaisin...Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kai se sitten vissiin on. :) Ihanaa iltaa sinne <3

      Poista
  24. Ala-asteella (5.-6.luokkalaisena) leikkautin omat pitkät hiukset ihan lyhyeiksi, en tiedä vieläkään mitä mieltä vanhemmat olivat... ei oo tullut kysyttyä :D
    Hiusten värjäämiset alkoivat silloin myös ja varmasti oli hirveitäkin lopputuloksia, mutta aina olen saanut/tehnyt niin kuin itse haluan - ja niin teen edelleenkin (erilaisia kokeiluja) :)

    Omat pojat kasvattivat ala-asteella pitkät hiukset ja leikkauksista ovat päättäneet aina itse. Nuorempi on lyhentänyt hiuksia useampaan otteeseen ja vanhempi leikkautti vasta armeijaan mentäessä. Varmasti jännitti, mutta tykkää nyt lyhkäsistä hiuksista.
    - Kokeilemalla sen oppii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana ja hei kait pitäisi sitten olla tyytyväinen kun toinen kysyy eikä napsi menemään. :)

      Juu jos vanhemmalla pojalla oli pidemmät hiukset niin varmaan on ollut jännä paikka lyhentää armeijaa ajatellen.

      Niin eihän sitä muutoin opi, jollei kokeile. <3

      Poista
  25. Mä huomaan tulevani lepsummaksi lapsi lapselta. Annan aika paljon päätösvaltaa lapsille pukeutumisen ja ulkonäön suhteen. Varmasti siksikin, että tiedän miltä tuntuu kun vanhempi yrittää rajoittaa liian tiukasti itsemäärämisoikeutta, pahentaa vaan kapinaa vanhempaa kohtaan, ainakin itselläni. Mä olen sanonut teinille, että senkun kulkee tennareissa kesät, talvet. Itsepähän palelee ja oppii kai sitten joskus pukeutumaan sään mukaan (sanoo hän, joka ei aina asiaa hallitse vielä viisikymppisenäkään :DD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee ja tässä myös koko ajan vanhenee, ei jaksa vaan ihan samalla intensiteetillä tai ehkä ne vanhemmat lapset ovat kasvattaneet meitä.

      Niin totta tuokin ja jos oon aamulla antanut, että ei laita takin alle myös hupparia pakkasella ja palelee, niin sekin on muuten sitten minun vika kun koulusta tullaan. Odottavat kuitenkin määräämistä vaikka itse haluavat määrätä. :)

      Poista
  26. Minä kyllä suosittelisin sitä miettimistä vielä ja sitten jos se tosiaan on niin iso juttu, niin antaa mennä. Mutta lapset ovat taitavia tuossa mankumisessaan ja saattavat jonkun ihailemansa kaverin mukaan toimia ajattelematta, että onko se ollenkaan oma juttu. Sä olet äiti ja päätät vielä 11-vuotiaan jutuista, mutta saattaa olla,että hetken päästä se ei ole enää niin mahtava juttu ja se unohtuu. Mutta meillä 4-vuotiaana nuorempi saksi hiuksiaan päiväkodissa, kun toiset usuttivat ja minä leikkasin siitä tukasta lyhyen polkan ja urheasti se kärsittiin ja hiukset kasvoivat ja olet nähnyt millainen leeta sillä on lettinä nykyisin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih minäkin saksin pienenä, eikä haitannut pätkääkään, ihmettelin vaan mikä kauhea metakka asiasta syntyi. Tuo trimmaushan kuuluu hieman niin kuin asiaan. :)

      Näin me tehdään odotellaan neljä viikko ajan ja sitten katki ja poikki. :)

      Poista
  27. Omaa kokemusta löytyy, kun vanhempi tyttäreni teini-ikäisenä (14v) halusi, että toinen puoli on siili ja toinen puoli sai jäädä pitkäksi. Ei muuta kun siskoni tuli kylään parturivehkeiden kanssa. Siinä me sitten siskoni kanssa kysyttiin tytöltä, että haluatko nyt, että leikataan. Tytär ilmoitti, että kyllä leikataan ja hyvä tuli. Eikä kaduttanut. Tämän jälkeen sai tehdä hiuksilleen mitä halusi. Ja kyllä hänellä olikin jos jonkinmoista tyyliä. Sitten kun tuli aikuisikään, niin kokeilut väheni ja hiustyyli "normalisoitui". Itse olen sitä mieltä, että jos haluaa kokeilla jotain erikoista, niin miksipä ei. Osoittaa jo jotain luonteesta, että edes uskaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tämä oli hyvä ja toi helpotusta. Sitä ehkä jopa liikaa vähättelee lapsen omaa tahtoa. Toisaalta täällä on alati muuttuvainen mieli. ;)

      Poista
  28. Äideillä tuntuu olevan kovin kiintynyt suhde tyttäriensä hiuksiin. Ne pitäisivät olla pitkät ja kauniit. Totuus usein on se, että ne ovat kamalan näköisiä takkupehkoja. Ja tytöt vaan kärsii, kun niitä takkuja auotaan. Sama pitkien hiusten pesu, yhtä helvettiä!
    Usein kuuluu sanottavan, että sitten kun oot aikuinen tai iso, saat tehdä hiustesi kanssa mitä haluat. Miksi vasta silloin? Minä olen aina ollut sitä mieltä, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Ne kyllä kasvaa takaisin! Antaa lasten etsiä itseyttään. Hiuksethan on kuitenkin yksi persoonallisuuden ilmaisukeino!
    Nimerkillä "Sivusiili vuosimallia -71"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta <3 Olisiko jotain oman itsensä peilaamista... Ihana sivusiili siellä vuosimallia -71, tälläiset kommentit kyllä auttavat ja tuovat tunnetta, siitä että mitä minä täällä kipuilen, eritoten asian kanssa joka ei ole ikuinen. Olin vaan itse niin tyttötyttö, niin on vaikeaa mieltää, että toinen haluaa poikatukan. Toisaalta minullakin oli poikatukka ala-asteella kaikilla oli, se oli muotia. Niinhän tuo sivusiilikin on,hih. :)

      Poista
  29. Annahan lapsen leikata tukka. Jokaisen meidän täytyy tehdä omat mokamme ja harmitella niitä sit jälkikäteen. Sit ainakin ymmärtää miksi äiti koitti puhua järkeä. Täällä sama hiusongelma. Kutosluokkalainen poikamme on kasvattanut takajeejeen (älä ees kysy mikä se on) eli letti on ylipitkä ja välillä myös murkkuikäisellä aika rasvanen. Joka päivä koitan puhua lasta ympäri että saisin leikata sille taas komean poikien lookin, ei anna hitto vie. No siinäkö pitäkööt tukkansa. jahka joku suuri niminen jääkiekon pelaaja löytää uuden muodin niin sit sitä mennään lie millä mallilla seuraavaksi.
    Täällä nimittäin myös yksi jota harmittaa otsiksen leikkaus niin niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmittaako se otsis, sehän näytti ihanalta, mutta ymmärrän, että se voi vaikeuttaa hiusten laittoa tai jopa häiritä otsalla, jos siihen ei ole tottunut. Voi eih, zemppiä. <3

      Poista
  30. Se on vaikeaa siksi Tiia, että kyse on ihmisistä; vuorovaikutuksesta, välittämisestä, rakkaudesta, suojelemisesta, maailman rakkaimmista ihmisistä. Se haluaisi ja toivoisi, että voisi pitää kaukana kaikki maailman surut ja murheet ja ikävyydet, joita voi nähdä edessään. Lapsi ei näistä vielä mitään mieti.

    Meillä käytiin samantyyppistä kädenvääntöä aikanaan ala-asteikäisen pojan kanssa. Hän halusi noin 8-9-vuotiaana korvakorun. Tällä äidillä ei todellakaan ole mitään poikien korvakoruja vastaan, mutta tuntui, että se tuli tämän junnun kohdalla kyllä liian äkkiä. Juniori sai lopulta päättää kaikesta muusta (ja no, oli luvalla sanoen hetken aika persoonallisen näköinen), mutta korvakorulle otettiin aikalisä. Hyvä, että otettiin. Nyt hän on myöntänyt, että hyvä, ettei korvakorua ole.

    Vanhemmat tuntevat omat lapsensa aina kaikken parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, niin on <3 Kuulostaa myös niin tutulta, ihan puskista tuli sivusiili, ei sitä nyt noin vaan leikata, ensin täytyy kaikkien hieman miettiä, en minä ainakaan ole valmis heti moiseen ja kyllä toisenkin pitää miettiä, koska on sellainen nopeatempoinen kaikkea haluaa tehdä ja toteuttaa ja sitten heti lopahtaa mieli.

      Niin totta, niin tunnemme, mutta joskus tuollainen esimurkku/murkku on mysteeri. <3

      Poista
  31. Taidan olla samoilla Nannin kanssa - anna leikata - siinä oppii :) ja toisaalta - eihän se siili mikään paha ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan alan kallistua, mutta aikalisällä. <3

      Poista
  32. Teillä olla nyt isojen asioiden äärellä. Teet niin tai näin niin joka tapauksessa kaikki eivät ole välttämättä tyytyväisiä lopputulokseen.
    Itse päätin juuri ennen rippikuvaa leikkauttaa pitkät takamuksiin saakka ulottuvat hiukseni ihan poikatukaksi vastoin äidin toivetta. Tylsää näin jälkikäteen katsella rippikuvia, jossa näytän ihan pulipäältä. Toinen tyhmä teko nuoruudessa oli permanentin laittaminen hiuksiin, joka vielä kampaajan toimesta epäonnistui ja tätä sitten kärsittiin ja kasvattiin pois pitkä tovi. Onneksi itselläni tätä tukkaa on mutta vanhemmat ihan kauhuissaan tyttären "spanielipäästä". Ehkä jotkut asiat vain pitää oppia kantapään kautta... :D Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo ja ei voi tietää kuka eniten tai vähiten...

      Niin joskus on jokin mielikuva asiasta joka ei käytännössä toteudu ja hups siinä sitä ollaan. No jokaisen on opittava itse.

      Kiitos Marjo <3

      Poista
  33. Tuo aikalisä on mielestäni todella hyvä !

    Koen että olen itse saanut ehkä nuorena liian lepsun kasvatuksen,
    ja että oikeastaan olen jäänyt kaipaamaan rajoja ja sääntöjä.
    Itsellä on ollut pienestä pitäen pitkää kuin lyhyttäkin hiusta. Olisi jälkeen päin ollut kiva jos äitini ei olisi antanut minun 8v nä leikkaa lyhyitä hiuksia.

    Kompromissit ovat hyviä, kuten tuo aikalisä.

    Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli hyvä pointti, sillä jos joskus annan periksi ja sitten olinkin ollut oikeassa, niin minunhan vika sekin. Eli lasten tuleekin saada välillä vihata ja en ole heidän kaveri.

      Aikalisällä mennään ja kivaa kun tänne tulee erilaisia näkökantoja. <3

      Poista
  34. Aikalisä on hyvä idea, tyttö ehtii vielä pohtia asiaa ja mielikin saattaa muuttua. Hiusten leikkuu on siinä mielessä "helppo" juttu, että ne kasvavat nopeasti takaisin. Meidän tytsit mankuivat murkkuikäisinä lävistyksiä, joihin en antanut lupaa. Molemmat kävivät ottamassa salaa sellaiset heti kun täyttivät 16, jonka ikäiselle liikkeet suostuivat lävistyksiä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee ja ehkä onkin kivointa, että yhdessä sitten mennään, eikä salaa tai että itse saksii pätkiksi. .) Seuraavaksi täällä varmaan ruinataan sitten lävistyksiä. ;)

      Poista
  35. Onneksi ei ole vakavammasta asiasta kyse ;) Toisaalta, virheistä oppii ja kasvaahan ne hiukset takaisin.. Itse antaisin kyllä leikata hiukset, mutta esimerkiksi lävistysten ottaminen naamaan olisi jo vähän vakavampi juttu, niin kuin yllä Belladonnakin sanoi :D Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä on alkuhössötyksestä taivuttu neljän viikon aikalisään ja sitten toinen saa tahtonsa, jos vielä on samaa mieltä. Tämä on kait sitten kompromissi vaikka ei siltä oikein tunnu. ;)

      Kiitos kovasti Rita ja kivaa, että löysit tänne. <3

      Poista
    2. Isäni kerran totesi, että olen aina ollut omien polkujeni kulkija. Kun saan jotain päähäni, en julista suureen ääneen vaan toteutan. 11-vuotiaana kävin jo yksin kampaajalla ja kerran tuli varoittamatta lyhyillä hiuksilla kotiin.

      Äiti muisteli kaihoten pitkiä suoria hiuksiani seuraavat 30v. Itse olen sitä mieltä, että se oli yksi parhaista leikkauksista ikinä, paljon huonompiakin malleja on sittemmin ollut.

      Sivusiili voi olla jo menneen talven lumia ensi syksynä. Jos lapsonen vielä haluaa sen syksyllä, leikkaus voi olla ihan kivakin. Jos ei, ainahan hiukset kasvavat ja mahdollinen harmitus jää muutamaan kuukauteen. Se on sitten vain nähtävä mahdollisuutena kasvaa ihmisenä.

      Poista
  36. Niin lapset varttuu ja haluavat tahtonsa läpi, kai se on sitä itsenäistymistä☺
    Omat lapsuus/nuoruusmuistot liittyy vaaleansiniseen nahkatakkiin, kun olin ylpeä saadessani sen mitä halusin. Mutta menin ja tein kuulakärkikynällä takin selkäpuolelle isot nimikirjaimeni. Arvaat varmaan miten kivat torut siitä sain. Yritinpä pestä niitä poiskin, mutta siinä olivat ja pysyivät☺
    Se harkinta-aika on varmaan hyvä☺
    ♡♡

    VastaaPoista
  37. Vaikea asia! Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä, eetä hiukset on osa identiteettiä, ja siitä hiusmallista tulisi itse saada päättää. Mutta 11-vuotias on pieni radikaaleihin liikkeisiin ja mieli tosiaan vaihtuu nopeasti. Sivusiili on pitkään sivusiili, eikä se siitä kasva vaikka kuinka katuisi. Kyllä lasta pitää suojella myös itseltään ja omilta "heinähattuiluiltaan". Kumpaan päätyä; antaako toteuttaa itseään vai suojella omilta (välillä päättömiltä) mielihaluilta, sen tietää vain vanhempi sydämessään oman lapsensa parhaana asiantuntijana. Ja aikalisä on aina erittäin hyvä vaihtoehto. Aikalisä teille tottua ajatukseen tai lapsena/nuoren miettiä, mitä todella tahtoo :)

    VastaaPoista