lauantai 13. helmikuuta 2016

Kommellukset vaan jatkuu





Ystävänpäivävinkki, Maybelline Nude paletit Tokmannilla 12e,
kävin eilen ostamassa ihan itselleni tuon
 the Blushed Nudes paletin
ja aiemmin olen ostanut jo Nudes paletin.

Geishat menivät  kummipojalle, nuo yhteensä 6e Tokmannilla.

Hehe aloin tässä jo miettimään ollaanko me vallan hullu perhe, kun koko ajan sattuu ja tapahtuu ja kissakin on vanhuuden päivillä alkanut juomaan vessanpöntöstä. Mutta eilinen blini-ilta ystävien kanssa ja surkeiden sattumusten vaihto sekä nauratti, että huvitti, Muprhyn laki ei jätä ketään osattomaksi. 

Niin ukkeli on esiintynyt blogissa aika paljon tällä viikolla, mutta jatketaan nyt vielä hieman miten reissu jatkui tai oikeastaan päättyi. 

Päästyään laivasta keskiviikkona, huollosta tulleessa autossa paloi dieselhehkutuksen mikälie hälytysvalo. Tämä aiheutti mielenvaivaa (lue hirveää ketutusta) ja toki piti soittaa huoltoon, että mistä kummasta on kyse. Kävipä sitten mieheni ostamassa Granini lasipulloisen tuoremehun ja vessareissulla laittoi Graninin povariin ja takin naulakkoon. Tietenkin Murphyn hyppysissä kun toinen on, takki tippui maahan ja lasipullo meni säpäleiksi, passi, lompakko ja kaikki tuoremehussa... Vessaepisodin jälkeen mies oli vielä menossa tuoremehutakillaan 50-vuotisjuhliin todetakseen vain, että juhlat ovatkin tänään. Sama meno siis jatkuu kesät ja talvet.

Onneksi on ystäviä ja onneksi on vertaistuki. Eilen ystävien kanssa jaoimme ja kilpailuvertailimme sattumuksilla ja sain kuulla kuinka toinen ystäväni oli juuri ollut Lontoossa työmatkalla ja lähtenyt reissuun vatsataudissa, luurikin oli unohtunut turvatarkastukseen ja Lontoossa olleella Eurocardilla oli tehty muualla nettiostoksia. 

Toinen ystäväni taasen oli unohtanut luurinsa uimahallin vaatekaappiin ja kauppareissulla huomannut luurin kadonneen. Äkkiä uimahalliin takaisin.  Vaatekaappi oli jo varattu, mutta luuri kaapin sisällä kyllä soi. Ei muuta kuin huhuilemaan kenellehän vaatekaappi kuuluu. Samalla reissulla kurvasi kaupan kautta kotiin, eikä pitänyt mitään kiirettä huomatakseen vain, että poika odotti pyyhe päällä ulkona, oli saunareissulla lukinnut itsensä ulos! No ei ollut ystävälläkään kotiavainta, kun poikahan oli kotona! Onneksi vara-avainjemma!

En voi muuta todeta kuin, onneksi on ystävät jotka tuovat tähän arkipäivän voivotteluun perspektiiviä. En ole kommelluksineni, iloineni, enkä huolineni yksin. Eläköön myös kissaystävät, jotka juovat vessanpöntöstä ja voin ajatella, että muillakin vähän viiraa.

Vuosi sitten lähti turkasen paljon hiuksia
 ja nyt sitten on tuollaisia kivoja lyhyitä sarvia
pää täynnä.
Voi olla, että johtuu siitä, että olen niin vimmatusti
blondannut, mutta mitään en tunnusta, haha!

Löytyisiköhän teiltä sieltä uusia kommelluksia mitä jakaa tai karmein hiusepisodi mitä tapahtunut, olisipahan hauskaa kuulla. Mukavaa lauantaita kaikille. <3

71 kommenttia:

  1. Voi apua mikä viikko ja mitä sattumuksia! Mehut ja lasit vainosivat minuakin. Tein reippaana vihersmoothieta, sekoittelin vihersmoothiejauheen ananasmehuun (siis big mistake jo tässä kohtaa). Ihana vanha vihreä Iittalan Kaj Franck-lasi, lusikka pystyssä siinä lasissa sekoittelun jäljiltä. Päällä kammottava vanha leveähihainen neule. Käännähdin laittamaan kammoviherjauhepurkin kaappiin ja tajusin kuin hidastetussa filmissä, kuinka hiha tarttui siihen lusikkaan ja lasi lennähti työpöydältä kivilattialle. Vihreää lasia ja vihreää oksennuksenhajuista smoothieta pitkin lattiaa, seiniä, kaappien ovia jne.... Nälkäinen ja vihainen detoxbloggaaja ei muuten siinä kohtaa tavoittanut zen-hymyä vaan ihan rehellisesti kirosi ja kovaan ääneen. Neule lähti kierrätyssäkkiin ja vihersmoothiejauhe kaapin perälle piiloon. Niitten vika, että meni lempilasi rikki. Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh en kestä voin kuvitella mikä sottu ja etenkin kun nälkäänsä olisit sen annoksen kaivannut, niin sehän on maailmanloppu! Niitä vihreitä voi löytyä kuivuneena jostain ihme kolosta pitkän ajan jälkeenkin. Mutta että meni vielä lempilasi, niin itku olisi voinut tulla. Voi mööh ei ole detoxmeiningit helppoa ei!

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  2. Eiisestä blogitilsisuudesta saatiin (miltei kaikille) liian pieni paita. Omassani oli häly, ei hälyttänyt antajan ovella vaan vasta ruokakaupassa mennen tullen. Eilisessä tilaisuudessa myös kumosin lattialle kuohuviinilasin ja matkalla tilaisuuteen hukkasin lempikäsineeni. Siinä ihan normaalia päiväsaldoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lumo ja hälyt on aina ja aina täälläkin. Sekin on jokin hälytinkirous! Mutta mikä järki on liian pienissä paidoissa, voi ei.

      Lempikäsineiden hukkaaminen aina harmittaa! Sanoisin kanssa, että kurja ja ikävä normimeininki. <3
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
    2. Voi Lumo ja hälyt on aina ja aina täälläkin. Sekin on jokin hälytinkirous! Mutta mikä järki on liian pienissä paidoissa, voi ei.

      Lempikäsineiden hukkaaminen aina harmittaa! Sanoisin kanssa, että kurja ja ikävä normimeininki. <3
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  3. Ai sattumuksia täällä? Niitä on niin paljon, että voisi kirjoittaa hakuteoksen; töppäykset Majalla ja sen ulkopuolella. Laitan teoksen nimmarilla, kun saan painoon ;) Ja todellakin kammottava hiuspäivä, onneksi maanantaina on kampaaja.
    Ihanaista ystävänpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi oot ihana ja ostaisin heti ja vaatisin nimmarin tietty. :)

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  4. Eilinen kommellus tapahtui tyttärelle, joka minuutin varoitusajalla lähti juoksemaan bussipysäkille, siinä vauhdissa sitten tippui viimekuussa ostettu iphone takin taskusta parkkipaikalle. Tytär huomaa puhelimen kadonneen vasta koululla ja laittaa minulle viestiä kaverin luurista, että mene katsomaan, onko puhelin ulkona. Ei paljon naurattanut kun huomasin, että aura-auto oli juuri siivoamassa parkkipaikkaa ja bussipysäkkiä. Onneksi naapuri oli huomannut autolle mennessään puhelimen ja ottanut talteen. Meinasin saada sydärin heti aamusta.
    Pahin hiusmoka on kun yritin vanhalla kihartimella käristää hiuksia ja koko hiustupsu jäi kihartimeen niin pahasti kiinni, että jouduin leikkaamaan hiuksia irti. Silloin piti leikata koko hiukset lyhkäsiksi.
    Tällaisiä meille :D
    Kivaa viikonloppua rakas Tiiuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan karmea tilanne ja mikä epätoivo. Tuossa olisi voinut käydä kummin vaan! Ai kauheeta ja onneksi tämä tarina sai kuitenkin onnellisen lopun.

      Uijui tuo hiushomme ja täällä ollaan joskus nukahdettu purkka suussa ja arvaat varmaan, että siinä kävi samanmoiset. ;)
      Ihanaa ystävänpäivää ihana ihana Outi murunen. <3

      Poista
  5. Ihana kissan kutale!!! Perjantain hauskin kommellus oli, kun istuin palaverissa satulatuolissa. Minulla oli strech- farkkujen ja paitiksen kanssa nilkkapituinen harmaa neuletakki. Palaveri vaan venyi ja venyi, jolloin päätin hakea lasikannusta vettä nosin ja lähdin kävelemään ja muutaman askeleen jälkeen kaikki repesimme nauruun. Tuoli tuli villatakin mukana ja kokonaisuus näytti siltä, että minulla on jättimäinen tuubitakamus, johon on asennettu renkaat! Hih! Kävin kannulla, tulin takaisin ja tuoli pysyi mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih en kestä, voi että mutta hei olet luonut kaikille palaveriin vähän perjantaifiilistä, hih tuo oli hauska episodi.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  6. Teillä kyllä nyt sattuu ja tapahtuu koko porukalle :) Tämä helmikuu varmaan muistettaan pitkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ikimuistoinen helmikuu. <3

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  7. Tuo Blushed Nudes yllätti mut, kun kävin sitä sörkkimässä Cittarissa pari viikkoa sitten. Mielettömän pigmenttisiä sävyjä!

    Onni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tykkäsin hirmuisesti jo siitä Nudes paletista jonka ostin jo ajat sitten, mutta pakko tämäkin oli sitten käydä hakemassa. Himoinnut olen jo tovin, mutta tuuminut hieman, että tarvinko, no tarvin tietenkin!
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  8. Mä en pystynyt oikein keskittymään mihinkään muuhun, kun näin ton blinin kuvan. Taidankin lähteä pyyhkimään kuolat näppäimistöltä. Kissa sentään tais säilyä kuivana, ettei luiskahtanut pönttöön? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha taas tuli kerrassaan kasa asiaa kerralla. :) Blinit menee miltei samalle viivalle sushin kanssa, mutta blinejä ei vaan voi syödä usein. Niiden täyttämänä on aika önkkö olo.

      Hihi ei luiskahtanut ei, taitolaji tuokin.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  9. Voi mitä kommelluksia taas , tähän kuuluisi sellainen hymiö , kun silmistä valuu vettä :D
    Ei ollut meidän Tokmannilla tuota meikkipalettia, surku, olisin heti ostanut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi just sellainen hymiö, itkeäkö vai nauraa. ;)

      Eikö ollut, voi ei! Meillä oli noin ehkä kuusi kappaletta ja sitä toista Nudes paletti ei ollut enää yhtään.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  10. teillä siis eletään täysillä :)
    Tässä sirkuksessa kun ei oikein osaa sanoa, mikä on kommelluksia, mikä surkeita sattumuksia ja mikä ihan meidän normia jokapäiväistä elämää.....heikkohermoinen ei vaan vauhdissa pysyis :)
    Hali ja ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä itseään täyttä elämää. Heh ja juu saahan näistä tarinoita tänne, mutta taitaa tämä olla normimeinki, kyllä koko elämä on ollut sähläyksillä kyllästetty. Kuten vissiin teidänkin vauhtiperheelle.

      Halauksia ja Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  11. Voi Tiia, taas sattuu ja tapahtuu!
    Meillä uuden pöydän hankitaan liittyvät kommellukset lähinnä jo huvittaa: Ostettiin siis pari viikkoa sitten uusi pöytä. No, siinä pöytälevyssähän oli valmiiksi lohkeama, joka huomattiin kun oltiin se kasattu. Meille luvattiin uusi ja eilen tuotiinkin ihan kotiovelle asti uusi pöytälevy. "Toivottavasti on nyt parempi tuuri tämän kanssa", mies vielä huikkasi ovelta. Ei sitten kurkistettu pakettiin heti vaan kohta ja se uusi levyhän oli väärän värinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ole totta mikä juttu ja taas menee vaihtoon! Olisin kyllä halunnut nähdä teidän ilmeen, kun avasitte uusimman paketin, voi maar.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  12. Heh, onneksi ei olla ainoa perhe, jolle sattuu ja tapahtuu :)) Täytyy sanoa, että mun järkyin hiusepisodi on 30 v takaa, kun permiksen otin. Mulla oli melko pitkät hiukset silloinkin ja toivoin niihin sellaista kasari-hevipermistä -tyyliin Bon Jovi. No, lähdin kampaajalta hikmapermiksessä, hiukset ulottuivat juuri ja juuri korvan alapuolelle. Koko illan istuin prätkäkypärä päässä (kotona) siinä toivossa että kikkurat olisivat suoristuneet ja tuoneet edes muutaman lisäsentin. Taisipa muutama kyynelkin sinne kypärän sisään kuivua ;) En todellakaan sen jälkeen mitään kestokiharrusta ole hiuksiini huolinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi PauMau voin tuntea ihan tuskan ja kyllä se kireä permis on tullut joskus nuoruudessa vedettyä itsekin ja kun sitä kaikenmaailman föönäuksillä yritti suoristaa, hui. Joskus olen muuten nähnyt painajaisia siitä permiksestä. Oi niitä kasaripermiksiä!

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  13. Taitaa kauhein hiusepisodi olla se että yritin kaverin houkuttelemana muuttua blondiksi mutta koska minulla on paljon punapigmenttiä hiuksissa niin lopputulos muistutti porkkanaa, ei muuta kuin äkkiä kauppaan hakemaan ruskeaa hiusväriä. Lopputulos naurattaa(hävettää) vieläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui siitä tulee niin porkkana, punapigmentti on haastava ja täällä punapigmenttiä. Joudun pariin kertaan värjäämään ja silti jää pissanväriseksi. Se on muuten ihan hirveää kun hiusväri epäonnistuu. Pipo päässä kauppaan ostamaan uutta ainetta tai kampaajalle!
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  14. Mulla näitä karmeita hiusmokia riittää:D kerran päätin tehdä mustikasta keltaista taittavan hiushoidon, mutta koko pää jämähti violetiksi.. Luulisi, että olisin vahingosta viisastunut, mutta toisen kerran laitoin mandariinin sävyistä hoitoainetta ja koko pää jämähti oranssiksi! Mies on nyt kieltänyt multa kaikki hiuskokeilut :D ihanaa ystävänpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eihän sitä nyt kerrasta opi, en minä myöskään. Mutta se tunne, se on kyllä kamala. ;)

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  15. Kyllä teillä on ollut viikko!!! Mutta usko pois, kaikkea hullua sattuu ja tapahtuu puolin ja toisin... Meillä ollut ehkä iisimpi viikko, ehkä ensi viikolla kohelletaan taas ;) Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon ehdottomasti ja kyllä, tämähän on sitä itseään eli elämää. <3

      Hih jännityksellä odotan mitä kaikille tapahtuu ensi viikolla.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  16. No eikö se mun ennustus nyt meinaa ottaa tuulta alleen. Sehän piti olla jotakin mukavaa sattumaa, mutta älä huoli kyllä se on tulossa ☺☺
    Mulla on kans lähteny ihan pirskatin palio hiuksia päästä, vaikka en ookkaan sitä vaalentanu, sen kun on Luoja jo aikaa sitte vaalantanu ☺

    Juu kommelluksia on sattunu jos jonkinlaisia. Tuosta miehesi passin unohduksesta tuli oma unohdukseni mieleen.
    Muutama vuosi sitten oltiin ystäväni kans menos Viroon pitämään kurssia. Ystäväni mies vei meidät asemalle, jonne on meiltä matkaa n.30km. Odotettiin onnellisina asemalla junan tuloa ja ystäväni mies kysyi vaimoltaan "onko nyt kukaro ja passi mukana" ja samassa kuin nuijalla päähän minä päästelemään ärräpäitä, että mun passi on kotona. No ei muutakun soitin miehelleni (joka jäi nukkumaan kun lähdin), jotta passi on kotona ja juna lähtee 20min. kuluttua.
    No osasin sanoa miehelleni missä passi on, mutta kun hän oli viä yökkärit päällä eikä niillä voinut lähteä niin pitihän vielä pukea. Ja senhän tietää itte kukin, kun äkkiä pitää saada vaatteet päälle, niin sekoaa omiin vaatteisiinsa☺
    Siinä oli sitten puhelimet korvissa ja raportoitiin missä tullaan ja missä mennään.
    Ja vielä oli ruuhka-aika ja tietysti aina paloi punaiset ja monta autoa edessä eikä voinut lähteä ohittelemaan.
    Juna kuulutettiin lähteväksi raiteilta se ja se, konnari sanoi, että voi odottaa korkeintaan pari minuuttia. Ystäväni mies piti junan ovea auki ja minä hermoilin aseman ovella tähyilin kadulle koska passi saapuu ja vauhdista passi lensi ja sain siitä kopin. Juoksin tuhatta ja sataa ja niin sai "ovimikko" vapautuksen ja istuttiin kuin ihmeen kaupalla junassa. Kylläkin sillä seurauksella, että heti iski kauhian migreenin päälle ☺
    Olishan näitä kommelluksia vaikka minkälaisia ☺
    Ja hei tuo teidän kisu vois oppia varmaan tekemään tarpeensakin kun on jo tuohon laitokseen tutustunu ☺☺

    Ihanaa huomista ja jokapäivä Ystävänpäivää Sinulle Ihanuus ♫~♥~♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui luin sydän kurkussa tuota teidän jännitysnäytelmää ja ehdottomasti ziljuuna pistettä ja papukaijamerkki konduktöörille, olipa joustava! Loppu hyvin, mutta migreeni tuli. Se on kyllä ärsyttävää kun migreeni iskee heti kun on jännitystä liikaa. En tiedä tuliko oma passiepisodista vai sakoista.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  17. Kommelluksia kyllä riittää! Onneksi olen unohtanut suurimman osan...Meidän kissa juo hanasta ja joskus on käynyt pöntöllä. Joku päivä se kaatoi muovisen vesikannun, kun koetti juoda vettä siitä....Ihanaa iltaa Tiia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ja meidän Osku juo yöpöydältä yöllä mun vesilasista, se ei ole kivaa. Voi meidän kisuja, mutta olisipa elo tylsää ilman niitä. <3

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  18. Olin joskus pitopalvelussa töissä ja siellä aina sattui ja tapahtui. Olimme kiireessä lähdössä viemään tilausta ja mullameni oven ripa puseron hihasta läpi... Onneksi mulla on aina varapaita mukana! Samalla keikalla liukastuin pihalla sohjoon istumaan, onneksi oli musta hame ja mustat sukkahousut, ei näkynyt kuinka märkänä olin!
    Työkaverilla tipahti kerran aluhame nilkkoihin, kun veimme kädet täynnä lautasia asiakkaille pöytään. Hän käveli tyynenä pöydän viereen, ojensi lautaset ja huitaisi hameen nilkoista taskuunsa!
    Mieheni mukaan meillä on liikaa koristeita kotona, hän käveleekin joskus postilaatikolle joki "tingentangeli" niskassa roikkuen. Ne lähtee usein eteisen ovesta mukaan, jos kävelee ovia tai seiniä hipoen. Joskus on henkarikin ollut takin mukana niskassa... Ja hänellä on tosi usein lompakko hukassa. Jatkuvasti korttien kuoletusta... Joskus se löytyi jääkaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ai että naurattaa ja anteeksi, että naurattaa, mutta juuri tuollaista tekevän ihmisen säätöä. Naurattaa myös, että miehesi matkassa roikkuu koriste jos toinenkin. Tuo lompakkohomma on kamalaa, meilläkin on löytynyt luottokortti patterin ja kirjankin välistä, mutta silloin oli asialla pieni lapsi.

      Kiitos päivän nauruista. Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  19. Onpas teillä nyt tapahtumaputki auki. Itse sanoisin noita vielä aika pieniksi ;) Meillähän nimittäin kävi sellainen pienen pieni accidentti suihkun kanssa. Seurauksena osa talon sisuksista purettiin, kuivatettiin ja rakennettiin uudestaan ja asuimme kaksi kuukautta evakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on pakko kommentoida ennen kuin menen nukkumaan, että heh taidan joutua laittamaan paremmaksi, 13kk evakossa vuokra juoksi evakkoasunnosta, talolaina ja myös remonttilaina ja talo jouduttiin rakentamaan uusiksi eli piikkaamaan ihan pohjalaattaan asti, seinät vaan jäi. Tuo teidän juttu on aivan kamala, mutta tämä taitaa olla jo aikamoinen tragedia ja monelle olisi ollut surmanisku. Selvittiin, mutta siksipä ei oikein aina jaksaisi näitä pieniäkään härdellejä enää. <3

      Mutta ei näitä voi verrata, kamalia juttuja molemmat ja molemmissa tapauksissa perhe kovilla. <3 <3 <3 Ollaan me aika sissejä Rva Kepponen ja hah taas se kamala klisee lause, "elämä on".

      Oikein hyvää ystävänpäivää. <3

      Poista
    2. Teillähän oli ihan oikeasti sellainen katastrofi. Hometaloissa on niin hirvittävä stressi taloudellisesti, terveydellisesti ja henkisesti. Onneksi selvisitte ja jaksoitte punnertaa lävitse.

      Meidän tapahtuma oli vain kommellus rajummasta päästä :) Vesi meni suihkusta suoraan rakenteisiin, niin että talosta meni sähkötkin kun sisäkatosta tippui vettä :) Olihan se hetkellisesti aika kauhistuttavaa, mutta saneerausfirma oli niin rauhoittava. Kokoajan sanoivat, että meidän tapaus on ihan helpoimmasta päästä, kun tiedetään mihin vesi meni ja meni just nyt eikä esim 5. vuotta sitten, äkäseen pinnat auki ja kuivatus käyntiin. Taloyhtiö sai todella nopeasti korvauspäätöksenkin vakuutusyhtiöltä.

      Hyvää alkavaa viikkoa! Jos se nyt lähtisi käyntiin vähäisemmillä kommelluksilla.

      Poista
  20. Kommellusten perhe ;) Toi kissa vessanpöntöllä on kyllä ihan yliveto... Ei taida reppana tietää, että mistä oikein juo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä ei, tykkää että on tuoretta ja raikasta, hih.
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  21. Oi, miten teille satuukin noin paljon kommelluksia?
    JOs nyt ääneen sanon ettei mitään ole hetkeen tapahtunut niin varmaan heti tapahtuu jotain ikävää joten en sano ääneen yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sano ääneen mitään ja yritän hih olla minäkin sanomatta.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  22. Onpas teille sattunut ja tapahtunut. Ihana tuo kissa.

    VastaaPoista
  23. Vastaukset
    1. Nooh ainakin täyttä elämää. :)

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  24. Voi ihana Tiia en kestä, mua niin naurattaa :D

    Aikamoista taas sinun arkesi <3, ja mitä hassun hauskoja tarinoita ystävilläsi!!!

    Ihanaa ystävänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aina ystävien kanssa, ovat nuo kaksi siis siskoksia jaetaan näitä juttuja, heille aina sattuu ja tapahtuu, aina.

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  25. Voi, mitä kommelluksia! :) Ihanat blinit,nam. Hyvää ystävänpäivää Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eli normimeininki. Blinit aijaijai saisipa taaskin. :)

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  26. No voi että! Nyt ollaan vasta puolessa välissä! Mitähän vielä tapahtuu! Ainakin muistat vuoden 2016 helmikuun niin kuin mekin :D <3.

    Oikein hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, vuoden lyhyin kuukausi tuntuu jostain syystä pitkältä kuin nälkävuosi...

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  27. No jopas nyt sattuu ja tapahtuu kaikkea :/ Hih tuli hius kommelluksesta mieleen kun rakas husbandokseni oli leikkaamassa omia hiuksiaan kotiparturilla vessassa ja menin sinne patsastelemaan tai antamaan jotain hyviä vinkkejä itseni mielestä ja hih husbandos leikki mielisesti heilautti parturikonetta ja minä samaan aikaan päätäni niin tulipa minullekin pieni harvennus tehtyä samalla hiuksiin ;) Onneksi oli silloin pitkät hiukset ja ei sai piiloon....kyllä ensin ei naurattanut ja nyt kun tapahtuneesta vuosia niin naurattaa :)

    IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ IHANALLE BLOGIYSTÄVÄLLENI <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mikä juttu, mikä sähellys ja säätö ja mikä surkeiden sattumusten kommellusten vyyhti. Ei taatusti silloin naurattanut, mutta onneksi on jälkikäteen juttuja mitä voi kertoa ja mille nauraa. :)
      Ihanaa ystävänpäivää ihanuuspakkaus <3

      Poista
  28. Nuo unohtamiset ovat ihan arkipäivää täälläpäin. Epäilen vahvasti varhaisdementiaa...Ehkä se kumminkin on vaan keski-ikää. Kaikesta huolimatta OIKEIN OIKEIN hyvää ystävänpäivää, Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama asiaa epäilen tai univajeesta johtuvaa sähläystä tai sitä, että yrittää tehdä niin montaa asiaa kerrallaan. Sekomeininkiä joka tapauksessa, hih.

      Oikein sydämellistä ystävänpäivää. <3

      Poista
  29. Ihana postaus jälleen, osaat kirjoittaa niin rehellisen aidosti. Käyn usein lukemassa, mutta se kommentti jää minulta usein kirjoittamatta:) Hyvää Ystävänpäivää sinulle Tiia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuta ihanuus ja ymmärrän paremmin kuin hyvin, kaikkeen ei vaan riitä kenelläkään aika. Mutta ihanaa on aina ajoittain kuulla sinusta, kuin myös vierailla blogissasi. <3

      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  30. No olihan noloo: oltiin just laivalla ja naapurihan siellä. Alkoi puhumaan pihan kauhusta, raidallisesta kissasta joka uhkalailee koiria parkkiksella. Suhisee autojen alla ja pistää peukalonkynnellä. Meidän appu. Ja mikä tuuri, että piti ihan Tallinnaan matkustaa kuullakseen tämän.

    VastaaPoista
  31. Tulipa vielä lisää mieleen, kun luin muiden kommentteja.
    Meillä ei ole ollut passisähläyksiä, mutta kun menimme asuntoautolla Viron kautta Eurooppaan, vasta Latvian rajalla tuli mieleen, että meillä on auto seisonnassa! Äkkiä vaan vakuutusyhtiöön soitto, että voitko laittaa auton vakuutukseen, onneksi oli puh.numero mukana.
    Mies leikkasi vuosia sitten vahingossa ittensä kaljuksi! Terä lipsahti pahemman kerran ja niin siinä kävi, että hän onkin ajellut hiukset pois siitä asti. Ja meidän kissat on ihastuneet vessanpöntön juoksevaan veteen. Ne tulee aina kurkkimaan, kun vessaa vetää. Ja tassuilla koukkivat pöntön vesisuihkua... Kyllä naurattaa nuo kommellukset, vaikka ei aina saisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh siinä on ollut jännitystä rinnassa ja aikonaan Latvian rajalla oltiin varsin tiukkoja. Siellä kun tuli asuttua 4-vuotta niin hyvin muistan. Minä ajoin firman auton Latvian kylteillä Suomeen ja hups rajalla Latvia-Viro huomattiinkin, että uupuu minun nimi lupalapusta kuljettaa auto rajan yli. Nooh miehelle soitto, mies soittaa Latviaan työpaikalle, he soittavat rajalle ja humps vaan lupa tuli. Mutta ei olisi tullut, jos suomalainen olisi hoitanut. ;)

      Voi mahoton, mutta hei kaljut miehethän ovat seksikkäitä. :)

      Hih on teillä hauskat kissat, kissat ovat ihania ja kaikki omia persoonia.

      Mukavaa ystävänpäivän iltaa. <3

      Poista
  32. Kiitos iso kiitos! Ei saa nauraa toisten kommelluksille. Juu ei;). Enkä naurakkaan miehesi vahingolle, voi että siinä tulee monenlaista selvitettävää, vaatteita pesulaan ja rahapussin sisältöä kuivaamaan. Kissajuttu kiva, mutta toivottavasti ei vaan huku sinne pönttöön, että pääsee ylöskin. On teille sattunut, nyt ne on jo hauskoja juttuja.
    Kyllä olisi melkein tarvittu Tena Ladya, niin nauratti Eevireginan ja Villa Kardemumman tarinat. Yksin kotona ja hörötän täällä ääneen.
    Kiitos taas kivasta tekstistä! Piristävää Ystävänpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi täällä on niin hyviä tarinoita, että oksat pois, tässä on saanut koko viikonlopun naureskella ja viihtyä.

      Voihan Tena sentään.

      Kiitos kovasti ihanasta kommentista ja sydämellistä ystävänpäivää Kässäritu <3

      Poista
  33. Sinun seurassasi Tiia ei tule koskaan aika pitkäksi. Ihanaa, että olet siellä <3! Sydämellistä ystävänpäivää <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos ihana Rouva Sana ja oikein ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  34. On ollut kyllä teillä sattumusten viikko. Ihana tuo Onni pää vessanpöntössä. Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Onni on kyllä nyt aivan vanhuuden höppänöimä. Sydämellistä ystävänpäivää Kirsi <3

      Poista
  35. Voi että mitä kommelluksia teille sattukaa!
    Tuo kissahan varsin taitava on! :D
    Parempaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  36. Ihastuttava kissaus, tuttua joskus täälläkin. No pidennykset viime keväänä olivat pettymys kun tuuhennuksen vuoksi muka otin ettei tartte ottaa pehmennyksiä, no niillähän lähti entinenkin tukka päästä, en suosittele, onneksi mulla sitä vähän on, kuten jostakin hiusjutusta näkyy:)

    VastaaPoista