tiistai 12. tammikuuta 2016

Nyt jos koskaan kannattaa käydä Niophlex käsittelyssä kampaamokäynnin yhteydessä!


Hiukseni ovat epäsuomalaiset, eli laineikkaat, pörheät, karheat ja menevät helposti takkuun eritoten niskasta, mutta esimerkiksi pakkaspäivinä ulkoillessa hiuksiin voi tulla isompiakin sumppuja selvitettäväksi. Tyttäreni kärsii samasta ongelmasta (ongelma ainakin talvisin) ja selvitin vähän yli viikko sitten hänen hiuksiaan tunnin! Tytär oli ollut luistelemassa useamman tunnin ajan ja sinä aikana pakkanen oli saanut hänen hiuksensa aivan käsittämättömään takkuun. 

Kuten yllä olevista kuvista näkyy, hiukseni ovat huonokuntoiset latvoista ja sojottavat pörheinä pitkin päätä joka suuntaan. Silkkiset hiukset ovat olleet aiemmin vain hiusraudalla/hiuskihartimella yhdessä hiuksia silottavilla aineilla aikaansaatu unelma. 


Pääsin blogini puolesta alle tunnin kestävään Niophelx-käsittelyyn, joka tehtiin hiuksilleni pelkästään. Kätevintä on ottaa Niophlex hoito jokaisen kampaamokäynnin yhteydessä ja näin hiusten siloittamisesta ja hyvinvoinnista tulee luontainen osa kampaamokäyntiä. Ei pitkitä kampaamossakäyntiä juurikaan ja hintakin on kampaamokäynnin yhteydessä edullinen ja riippuen hiusten pituudesta maksaa noin 10-20e. 

Kuten taasen ylläolevista kahdesta kuvasta näkyy, Niophlex-käsittely paransi huomattavasti hiusten laatua ja kammattavuutta. Kotihoitoina sain mukaan pienen pullon Niophlex kotihoitoainetta ja käsittelyllä ja hoitoaineella hiukseni pysyivät silkkisinä noin kuukauden. Pidempikin aika on mahdollinen, omat hiukseni vaan sattuvat olemaan kovin karheat ja taisi tulla kotiraidoittaminen vielä sotkemaan hommaa siihen väliin. Kotihoitotuotetta laitetaan hiuksiin hiustenhoitoaineena pari kertaa viikossa ja pieni pullo riittää monta viikkoa. 

Mistä sitten Niophlex hoidossa on kyse: IdHAIR Niophlex-käsittely nimi koostuu kahdesta sanasta. Nio on tuotteen ainesosien sisältämä kuljetusjärjestelmä, niosomit, jotka kuljettavat ainesosat syvälle hiusten sisään. Phlex sana kuvastaa tuotteen monipuolisia ainesosayhdistelmiä, sekä monikäyttöistä koostumusta. 

Hoito ehkäisee hiusten vaurioitumista väri-vaalennus-tai suoristuskäsittelyn yhteydessä. Tavallisesti hiuksen pinta jää huokoiseksi, kuten kahdessa ylimmässä kuvassa omissa hiuksissani näkyykin ja kun hiukset ovat ns.auki ja huokoisia, luovuttavat hiukset kosteutta enemmän. Siksipä omatkin hiukset tuntuvat käsissäkin suorastaan rapsakan kuivilta, narskuvilta. Voimakkaasti käsitellyt hiukset, kuten juuri minun kotiblondatut hiukset,  voivat vaurioitua ja katkeilla ja näinhän on täällä päässytkin käymään... Niophlex-käsittely toimii suojana ja pehmentää käsittelyn vaurioittamia hiuksia. Kuten hyvin tulos näkyykin kahdessa alimmassa kuvassa ja ero ylimpiin kahteen kuvaan on huomattava.  

Rehellisesti sanottuna, en olisi uskonut ellen olisi nähnyt ja kokenut ja tuntenut käsissäni miten kuivat korppuhiukseni muuttuivat silkkisen pehmeiksi ja miten kammattavuus helpottui ja miten vähän hiukset menivät takuille hoidon jälkeen ja kotihoidon aikana.

Oletteko kuulleet Niophlex hoidosta tai kokeilleetkin, mitkä ovat sinun hiustesi haasteet?

IdHAIR Niophlex-käsittely kampaamossa kemiallisen käsittelyn yhteydessä 10-20e riippuen hiusten pituudesta ja Niophlex Maintainer kotikäyttöön tarkoitettu ylläpito  hoitoaine 19,90 250ml. 




*Yhteistyö

50 kommenttia:

  1. Minä haaveilen Olaplex hoidosta joka vaikuttaa olevan samantyylinen. Se vaan turjake maksaa paljon. Mun tukka on samanlainen oikkupesä. Aina pörrönen ja huonokuntoisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kannattaisiko sitten kokeilla tuota Niophlex-käsittelyä? :) Kannattaa googlailla näistä, saat paljon hyvää infoa etukäteen.

      Juu hiukset ovat pakkasilla varsinkin aivan mahdottomat!

      Ihanaa päivää Nanni <3

      Poista
  2. Onkohan meillä joku telepaattinenyhteys, kun molemmilla oli tänään hiusjuttuja?

    Itse tykkäsin Niophlex-hoidossa eniten siitä, että kun väriä mentiin pesemään, niin siinä altaalla hiukset eivät tuntuneet sellaisilta kamalan ylipuhtailta kuin yleensä. Siis sellaisilta, että ne irtoaisivat sinne lavuaariin vaan tunne oli pehmeä. Toki myös kuivattuna hiukset näyttivät sitten ihana siloisilta. :)

    VastaaPoista
  3. Jonna hih ihan samaa mietin, kun menin lukemaan postaustasi. <3

    Minulle laitettiin tosiaan vain tuo hoito, joten siksi jäi kokematta tuo ylipuhdas fiilis tällä kertaa. Mutta ehdottomasti aion hiustenleikkauksen yhteydessä ottaa hoidon, minä kun olen tälläinen kotivärjääjä.

    Tuo siloinen vaikutelma oli kyllä unelma. <3

    Lumista tiistaita Jonna <3

    VastaaPoista
  4. Kampaajani on tehnyt Nioplexin ja viimeksi jonkun toisen saman tyyppisen. Hänen mielestään ovat vaikutuksiltaan hyvin samanlaisia kuin Olaplex.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti ovatkin, ovat tosiaan eri kampaamoketjujen käsittelyt. :) Kyllä tulee silkkiset hiukset. Aika hauskaa olin samaan aikaan sinun blogissa, kun sinä täällä. <<3

      Pirteää päivää Lumo <3

      Poista
  5. Taidan olla hiukan vinksahtanut, mutta minä kaipaisin hiuksiini lisää, päinvastoin, karheutta. Tätä pehkoa kun ei saa takkuun, ei sitten millään. Ja varsinkin näin pakkasäällä varmaa on, että laitanpa sitten millaisen arsenaalin tökköttiä pehkooni, päätä myötenhän ne hiukset menevät aina. Ja päätä hauduttanut pipo se kruunaa kaiken. Jep jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep sinulla taitaa olla sitten suomalaisittain ihanan liukas tukka, sellainen josta minä täällä ajoittain juuri haaveilen, kun haluaisin joskus joka suuntaan sojottavat rastat saada asettumaan. Näin meillä naisilla nämä ongelmatkin on erit ja täydellinen varmaan on aniharva. .)

      Nyt kyllä tänään näillä pyrytyksillä varmaankaan kenelläkään ei ole hyvää tukkapäivää.<3

      Pirtsakkaa tiistaita Rouva Sana <3

      Poista
  6. Eipäs ole tullu vielä kokeiltua, suunnitelmissa on kyllä jossain vaiheessa käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella lämpimästi, tekee kyllä ihmeitä hiuksille. <3 Pirtsakkaa päivää Marina <3

      Poista
  7. Kesällä kun mustasta porkkanoiduin, niin vaalennuksen yhteyteen otin Olaplexin mikä siis periaatteessa on sama kuin Niophlex. Se oli kyllä mahtava, en tosin kotiin ostanut hoitoainetta sillä kutrit pysyivät niin hyväkuntoisina etten olisi sitä tarvinnutkaan :-) Ihana ihmeaine kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihmeaine, ihan samaa mieltä. Kesäksi uudelleen, ainakin hih minä. Kirpsakkaa päivää <3

      Poista
  8. Meillä taitaa olla samanlainen tukkalaatu : ) Von kun olisi saanut sileän ja liukkaan suomalaisen kuontalon, mutta takkutukka tuli, johon pitää lotrata hoitoaineita ja tuplasuoristaa että ilkiää ihmisten ilmoille lähteä! Kävin itsekin samassa hoidossa ja pitää uusia keväällä, se kotona käytettävä hoitoaine oli ehdoton MUST!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä kumpi hyvä, sileähiuksiset taasen toivoisivat paksuaa ja karheaa, kunpa voisi olla molemmat, mutta onneksi tälläisten hoitojen avulla juuri voikin. <3 Lisäksi hyvät tuotteet ja se on siinä. Juu keväällä ehdottomasti uudelleen, vaikka nyt olisi juuri hyvä hetki ja oma kuontalo on taas niin rapean rapsakka.

      Se kotihoitoaine oli älyttömän hyvä!

      Pirteää päivää <3

      Poista
  9. Minulla on sellainen silkkisen liukas ohut hiuslaatu, joka valuu päätä pitkin. Niitä ohuita hiuksia on sentään reilusti, mutta lättänäisyys on ongelmani. Mä tarvitsisin jonkun karhennus-pörrötys-volyymihoidon :D Rajun sellaisen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maar kunpa voisin antaa täältä sinne karheutta. <3 Onkohan muuten sellaisia, rastat... ööhh.. Kirpsakkaa päivää, tuolla ulkona saa kyllä jonkun verran pörheyttä. ;)

      Poista
  10. Tämä olisikin hyvä ratkaisu tyttären sähköisellä takkutukalle. Hiukset näyttävät käsittelyn jälkeen todella hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan aikaa varaamaan. :) On kyllä huippukäsittelyt. Ihanaa tiistaita Outi <3

      Poista
  11. Tuollanen tulisi kyllä tarpeeseen =)

    VastaaPoista
  12. Lämmöllä suosittelen ja niin tulisi täälläkin taas tarpeeseen. <3 Kivaa päivää eekku <3

    VastaaPoista
  13. Oh wau mikä ero! Olenkin kuullut näistä ja kuvista päätellen ero on huomattava :)! Kerrothan mikä fiilis viikon parin päästä!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih siellä lukee, että vaikutus kesti 4vkoa ;) Joillakin jopa 6. Ero oli kyllä huomattava. Kirpsakkaa päivää <3

      Poista
  14. Kokemusta on Olaplexistä ja hiukset kyllä tuntuivat ihanilta. Nyt olen ollut jokseenkin kyllästynyt tähän sähköisyyteen.. ylihuomenna kampaajalle meno ja sittenhän on taas kaikki hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten taas helpottaa. Sähköisyys on kyllä ärsyttävää. Pirtsakkaa tiistaita <3

      Poista
  15. Mä oeln lukenut paljon hyvää Niophelx-käsittelystä ja kiinnostaisi kyllä itsekin tuo kokeilla :). Sun hiukset näyttää niin upeilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tulos hämmästytti kyllä minutkin. :)

      Lumista tiistaita Laura <3

      Poista
  16. Mun ja tyttären ongelma sama, niskahiukset 'vanuttuu' ja välillä muistuttaa ihan lampaa perää (äitini muinainen kommentti) Lisäksi hiuksissa on luonnonkiharuutta, mutta vedän ne aina suoraksi ja oikeesti olen kampaajani murheenkryyni hiuksineni; mikään väri ei tartu kerralla ja kihara-aineet joutus pitää tripla-ajan. Siis ei värjätä eikä kiharreta.
    Ja nyt ei todellakaan mene päätä pitkin, kun on niin sähköiset - kiitos pakkasten! Yks päivä kehuin lapsille, että katsokaas kun äidillänne on sädekehä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihan samalta ja raidoittamaankin joudun kahteen kertaan. Nyt täällä taas kaameat takun kun olimme ulkona lumihommissa. Mikähän auttaisi siihen? Lumista päivää terkuttaa toinen lampaan perä ;)

      Poista
  17. Upeat hiukset tuli kyllä. Itselläni juuri sellainen liukas hiirenhäntä. Mutta mitäs jos ottaisi tuon hoidon ja päälle perinteisen permiksen :) No ehkä ei. Mutta jotain pitäisi keksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jo vain, tulisi varmasti viimeisen päälle mageet. <3 Mielestäni näytät aina niin kauniilta.

      Mukavaa tiistaita Sari <3

      Poista
  18. Meillä on kokemuksia molemmista hiusta suojaavista ja jälleenrakentavista hoidoista (Niophlex & Olaplex). Molemmat ovat toimivia, mutta tuosta Olaplexista on tullut suosikkimme.

    Kaikki nämä "ihmevaalentajat" herättävät kysymyksiä ja olemme lisänneet Olaplexista saadut kysymykset vastauksineen osoitteeseen: http://blackouthair.fi/olaplex/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blackout kiitos vinkeistä ja infopaketista. :)

      Kirpsakkaa talvea ja hyviä hoitoja.

      Poista
  19. Itse olen saanut mm. Olpaplez-käsittelyn ja Kerasilk olisko se keratiinihoito?! Mutta kaikki on varmaankin samantyylisiä ja todella ihanilta hiukset sitten tuntuu! Näyttävätkin sulla heti niin silkiltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinulla on kokemusta niistä molemmista, olisi kiva kuulla niistä enemmän ja tehdä vertailuja, täytyypä muuten käydä kurkkimassa blogistasi, sieltä varmasti löytyy. Nyt vielä kokemaan tämä, niin voit sinäkin vertailla. ;)

      Niinpä meikäläisen harottavat kaksihaaraiset olivat niin silkkiset.

      Kivaa päivää M <3

      Poista
  20. Kuulostaa näppärältä, mulla on vähän samantapainen karhea hiuslaatu, mutta se on tullut paremmaksi Tigin Bead Head Urban-antidotes shampoolla ja hoidolla. Pitää kysyä sun kokeilemaa hoitoa kun seuraavan kerran käy "oikealla" kampaajalla...:) Anoppi leikkaa useinmiten mun hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana anoppi <3 Tigin tuotteista tykkään hirmuisesti ja yhdessä vaiheessa käytin ihan hulluna niitä ja vuosia, sitten tuli vain ihan tarve vaihtaa vaihtelun halun vuoksi. :)

      Kivaa päivää Sari <3

      Poista
  21. Tiia, minä en ikinä kotiraidoita, vaan käyn 6 viikon välein luottokampaajalla. Ostan häneltä myös usein sekä shamppoon että hoitototteen värikäsitellyille hiuksille. Kesällä oli ihana mango-meloni, joka oli mukana reissulakin. Ja aina hiusten pesun jälkeen kostutussuihektta hiuksiin. Myös ystäväni käyttää kostutusta sekä itselleen että takkutukkatyttärelleen.

    Olen viimeksi käsitelllyt hiukset itse 16 vuotiaana eli joskus muinaisuudessa...;)

    Musta sun hiukset näyttävät nyt hyviltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi olen eilen vastannut sinulle, mutta viesti on kadonnut tuhka tuuleen. Bloggeri on muutenkin koko ajan tällä viikolla reistaillut ja käskee koko ajan vahvistamaan profiilia joka on muka tuntematon, jos menen vahvistamaan sanoo, että sinulla on profiili jo. Viime yönä näin unta, että koko blogi oli häipynyt tuhka tuuleen. ;)

      No asiaan, hyvä sinä, kampaajalla tulisikin kyllä käydä, sillä kyllä se ammattilainen osaa hommansa ja hiukset voivat niin paljon paremmin. <3 Osaa valita hiuksille ne oikeat tuotteetkin. :) Kostutussuihke on varmasti hyvä ja myös sellaiset jotka suojaavat kuumuudelta, jos hiuksia käsittelee. Ennen en ymmärtänyt moisista mitään.

      Kiitos kaunis, nooh on ne aika kuolleet ja et usko, uutta tukkaa pukkaa paljon, oli jokin kato vuosi sitten, näyttää ihan hullulta päässä kun on pystyssä ihan sellaisia puikkoja aamuisin.

      Kiitos Leena ja pirtsakkaa päivää <3

      Poista
  22. Oi Sinun tukkasi on niin hyvinvoivan näköönen ☺ täytyy olla tehokas hoitoaine ☺
    Mulla on nyt hyväs kuosis tupee kampaajan (tyttären tytär) jäljiltä. Sain hyvän shamppoon ja hoitoaineen harmaille hiuksilleni ☺

    Mukavan pitsakkaa pakkas- pyry- viimaista, mutta ♥lämpöista ehtoota Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin tehokas, sillä tukka on aikuisten oikeasti todella huonokuntoinen. ;) Ihana lapsenlapsi, hoitaa mummelin hiukset. <3 Kätevää ja varmasti ovat hyvässä kunnossa ja vielä aineetkin kohdillaan. Oikein ihanaa keskiviikkoa ma-te <3

      Poista
  23. Hyvältä näyttää! :) Mun pitäisi päästä tuommoiseen hoitoon. Itse asiassa mun pitäisi päästä kampaajalle, ja kipeästi. :P :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Sonja aikaa varamaan, tiedän tuon tunteen ja tiedän myös senkin tunteen, kun ei vaan saa aikaiseksi ja sitten nipsaan Fiskarseilla ja raidoitan itse, kun pitää tapahtua tässä heti ja nyt. :) Iloa päivään <3

      Poista
  24. Työkaverini kovasti hehkuttaa tuota hoitoa, jotenka kuullut olen siitä ja hyvää hänkin kertoo. Mulla niin lasimaiset hiukset, etten voisi ajatellakaan tuota..vaikka ihanahan se olisi hoidoissa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, että työkaverisi hehkuttaa, oli kyllä tehokas hoito, enkä olisi kyllä uskonut, jollen olisi kokenut. :) Niin ihanaahan se on hoidoissa käydä. :)

      Oikein pirteää päivää Tanni <3

      Poista
  25. Tää oli ihan uusi juttu minulle, en olekaan kampaamon tuolissa ollut aikoihin kun pitkiä hiuksia on tullut kotona vaan pätkittyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten kätevää, jos on pitkät ja aika tasapituiset hiukset, niin latvat on helppoa pätkäistä ihan kotona, kyllä vaan näin olen tehnyt ja monet kerrat. :)

      Oikein ihanaa päivää ja hyviä synttäreitä tyttärelle. <3

      Poista
  26. Enpä ole ennen tällaisesta kuullutkaan, mutta nyt olen taas astetta viisaampi :) Iloa keskiviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihan sama täällä, taas astetta viisaampana ja kaikkea mahtavaa ne keksiikin. :) Iloa päivään Jani <3

      Poista