lauantai 16. tammikuuta 2016

Kauniita kuvia ja kaameita kuvia, miksi keski-ikäistä ei saa IKINÄ kuvata alhaalta!!!

Lahden hautausmaalla oli eilen uskomattoman kaunista ja herkkää
ja aurinko sädehti. 

Eilinen kahvikuva "ken on maassa kaunehin". ;)
Hahaa se ei ainakaan selviä postauksen 
loppukuvista. ;)

Matkalla Lahteen oli kovin kaunista.
En ajanut. ;)

Tämän aamun kahvikuva ja yksi lempimukeja,
euron kirpparilöytö!

Eilisen iltapäivän kahvihetki ja sitten niihin kauhukuviin.... Omg...

Tänä aamuna kuten muinakin näytin ja näytän taas niin hirveältä,
että päätin leikitellä kameran kanssa.
Miksi tänään mielestäni näytän erityisen kamalalta,
johtuu siitä, että leuassani on aivan valtava paise,
ilmeisesti stressipaise.

Viikon armoton jännittäminen kaiketi johti paiseen esilletuloon
ja koska leuassa on vielä tuo kaamea noitaluomi,
niin olen kyllä varsinainen noita-akka!


Hah sitten tuumin, kun aina Pinkit korkokengät Maijun kanssa
pelleillään miksi naista ei voi kuva alhaalta, saimme siis Youtubekanavalle kerran
sellaisen kysymyksen, että "miksi aina kuvaatte alhaalta".

Hehe, no tämä kuva kertoo sen miksi tietyssä iässä naista
ei vaan saa kuvata enää alhaalta tai ei ainakaan meikäläistä.
Tunnen kyllä monta ikäistäni naista, joita voi kuvata vaikka mistä kulmasta,
 aina kauniilta näyttävät, mutta omalla kohdallani nuoruus on
armottomasti alhaalta kuvauksen osalta takana
ja no vähän muutenkin...

Ihan paras tuo kolmoisleuan  nro2 leuka, on se iso,
siihen vielä leukaluomi ja finni, silmäpussit,
roikkuvat posket, juu ei kestä!

En kyllä ymmärrä omaa ukkelia, näyttää edelleen yhtä hyvältä,
kuin päivänä jona tutustuttiin ja niin lämpimästi aamusella suukotteli,
kun lähti menoihinsa.
Siis tätä nassua, onko ukkeli likinäköinen, no on se,
Luojalle kiitos siitä!

Tässä rähjäpää kuvattu ylhäältä, leuat ovat selkeästi armollisemmat ja
jopa yksöisleuka on erotettavissa.

Neulekin on muuten väärinpäin, hehe, aina ei vaan jaksa!

Tämä oli jotenkin varmaan kuvallinen jälkipuinti Täydellinen elämä postaukseeni,
kauniita luontokuvia, jee onpa ihanaa eloa tässä ja juodaan
kahvia ihanista mukeista (ainakin minun mielestä, mielipiteeni on toki
subjektiiviinen) ja hehee niitä sumppeja ja tuota kaunista
maailmaa katsellaan tälläisellä pärställä.
Niin siinä on taas totuutta, arkirealismia ja sitä täydellistä
elämää.

Iloa viikonloppuunne, mitä teette, minkäslainen aamunaama tänään teitä peilistä katsoi takaisin?

111 kommenttia:

  1. Todella hienoa, että joku uskaltaa rohkaistua ja julkaista sitä, mikä on totta eikä kiiltokuvaa !!!
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikku kiitos kovasti ja juu en kyllä ikinä aio ruveta totuutta häpeämään. Tämä on se suurin totuus ja ne hyvät päivät nassulla ovat aika harvinaisia ja koko ajan selvästi harvinaisempia. ;)

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Samoja mietteitä täälläkin - miten se ukkokulta viitsiikin katsella. Ja ajattele, mulla on vielä seitsemän vuotta nuorempi mies!!! Sehän vois kattella vaikka parikyt vuotta mua nuorempia... Mutta ehkä ne miehet näkee meissä sen saman ihanan kuin silloin joskus, aivan kuten mekin näemme heidät. Kyllähän se ajanhammas on niihin ukkoihinkin puraissut :)

    Ja se on Tiia se sisäinen kauneus, mikä meistä hohkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi, mutta katselee juuri sinua <3 Niin se on, ehkä ukkelikin on vanhentunut, mutta en vaan huomaa, koska on vaan niin rakas. <3

      Sisäinen kauneus on sitä kauneinta ja se kaunistaa kaikki ihmiset. <3

      Poista
  3. Olet kyllä parhautta tämän aamun pakkasissa -30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja täällä on vain -21. Zemppiä sinne pakkasiin ja oikein kivaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Se on just tätä. Olisit liittänyt vielä meidän esimerkkivideon tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsikseen, miten en sitä muistanut. Meidän niin pitää päästä tubettamaan, homma ei ole nyt yhtään veressä. :)

      Poista
  5. Teiltä olen oppinut tuon tärkeän kuvakulmasäännön, thanks tädit siitä! Viime viikolla koin senkin et puseron voi kiireessä (ja vauvan huuruissa) pukea väärinpäin...onneksi sen huomasin ennen kotoa lähtöä..Ihanaa weekendiä, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Teiltä olen oppinut tuon tärkeän kuvakulmasäännön, thanks tädit siitä! Viime viikolla koin senkin et puseron voi kiireessä (ja vauvan huuruissa) pukea väärinpäin...onneksi sen huomasin ennen kotoa lähtöä..Ihanaa weekendiä, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju opetti mullekin, ihan parasta! Maijun vielä kalansilmä linssi saa näyttämääm laihalta, ihan superia. Hih no mutta normimeininki ja tuoreelle äidille se ehdottomasti anteeksi annettakoon. <3 Ihanaa viikonloppua teidän suloiselle perheelle. <3

      Poista
  7. Ihanan rauhallinen tuo hautausmaakuva <3 Ei kyllä muakaan kuvata alhaalta päin, hyvä kun edes muutaman uskaltaa ottaa ylhäältä päin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautausmaalla oli ihmeellinen tunnelma, kuin vaarin vaimo olisi katsellut meitä pilven reunalta ja ehkä katsoikin. <3 Hih juu sama, en kestä omia kuvia....

      Poista
  8. Juuri nyt kattelen tv:stä hiihtoa löhöten soffalla torkkupeiton lämpimäs syleilys takkatulen loimussa☺
    No peilihin en kattonu aamulla, kun tiän kuka ryppyynen vanha mumma sieltä katteloo☺
    Joskus lohdutan ittiäni tyttäreni sanonnalla, kun hän katsoi vanhaa kuvaa, "voi kun äiti on ollut nuori ja nätti, enää ei oo kun "ja"☺
    Ihania nuo Sun kuvat kaikkineen☺<3
    Onnellista pakkaspäivää Sinulle ihanuus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta, minäkin taidan laittaa läppärin kiinni ja tehda samat, nooh ensin pyykkikone pyörimään ja lapsille ruokaa. :)

      Niin kaikki olleet nuorina nättejä, mutta kyllä mielestäni kaikki mummelitkin on niin kauniita, sielukkuus paistaa sieltä.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa soffailua <3

      Poista
  9. Peili? Tänään ainakin olen katsonut aina toista seinää niiden kohdalla.
    Aamulla yöpuvun päälle gollarit, pitkä takki ja kuomat jalkaan. Matka kohti puuliiteriä ja puita kassiin. Sisälle takkaan tulet, kun oli aika vilpoista. Ulkona oli -30+++++. Tuli tunne, että silmät aukesi ainakin kunnolla ja aamukahvikin maistui makealta sen jälkeen. En edes muista, mistä kupista join. Nyt voisin mennä hetkeksi huovan sisään takan viereen....tai sitten en.
    Hiukan vilkaisin peiliin, hui. Hiukset pystyssä, silmäpussit polvissa, naama kirjavana. No ei nuo klapit siitä välitä eli jatkan lämmittämistä.
    Lämpimää, aurinkoista lauantaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nooh en minäkään ole peilaillut paitsi kännykän kautta, hihii. Nooh ihmettelin kyllä tuota paisetta...

      ihanaa huovan alle soffalle ja takkatuli, se on täydellistä elämää! Klapit ei välitä, nauti ihana Marketta. <3

      Poista
  10. Aamunaama oli varsin turvoksissa ja rasvainen. Tyttö kotiutui reissusta ja toi äiteelle suklaisia tuliaisia. Kaksin käsin niitä vedin, ja naamastahan sen näkee. Liian vähäisestä unesta tulleet mustat silmänaluset antavat kivasti väriä muuten talvikalpeaan pärstään.

    Mä aion relata tänään täällä kotikolossa, sen verran ihmisten ilmoille, että tehdään täsmäisku kenkä- ja kukkakauppaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka puhutko minun nassusta vai omastasi, hih. :)

      Hyviä kenkä, kukkaostoksia ja relaushetkiä. <3 Oikein mukavaa viikkistä. <3

      Poista
  11. Ihana ja aito Tiia, sekä arjen parhaat hetket <3
    Suloista lauantaipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru ihan samat sanat takaisin sinulle ja kuulasta lauantaita <3

      Poista
  12. Hih, ihania kuvia, aitoja ja rehellisiä =D. Arvostan! Blogeissa tuppaa olemaan liikaa sellaista siloteltua kauneutta kaikelta osin, että minusta on upeaa, että joku uskaltaa näytää sen oikean arjen myös. Oikeasti olet todella kaunis nainen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdalla totuudesta on helppo kertoa, en häpeä lainkaan tuota nassua, sehän on karua faktaa. :) Kyllähän sitä sitten laitettuna voi vähän paremmalta näyttää. :) Noooh ehkä olin nuorena ihan ok, mutta enää en ole varma. Kiitos Katinka <3

      Poista
  13. Eipä noita kauhukuvia itsestään monikaan kehtaa täällä esitellä, ihana sinä ♥ Eikä nuo niin kauheita ole kuin ehkä omissa silmissäsi näyttää, itseään kohtaan on aina niin kriittinen. Sinusta minäkin otin mallia kun vähän aikaa sitten esittelin tyttären ottamia rumia kuvia =) Ne vasta kauheita olivatkin. Sinä olet kaunis vaikka ottaisi kuvan mistä kulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin itseään katsoo pala palalta, muut näkee kokonaisuuden. Oi että ja ne kuvat oli ihanat Sude, näkisitpä oman kauneutesi, sielukkuus ja hyvä sydän sieltä oikein paistaa läpi. <3 No Sude en kyllä ole, mutta kiitos <3

      Leppoisaa lauantaita <3

      Poista
  14. Ihana sinä, kun esittelet myös noita "kauhukuviasi". Musta olisi saanut tänä aamuna (ja monena muunakin) ihan vastaavia. Ei minuakaan kannata alhaalta päin kuvata, niin hirveitä kuvia niistä tulee. Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveitä nuo alhaalta kuvatut, uijui... Ihanaa viikonloppua ja kiitos Belladonna <3

      Poista
  15. Jopas on ajankohtaista - juurikin tänään sanoin rakkaimmalleni, että jos tahdot kuvan ottaa niin sitten se tehdään ylhäältä ;) onneksi en ole tämän asian kanssa yksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih yleismaailmallinen ilmiö siis ja et kyllä todellakaan ole yksin. <3

      Poista
  16. Sä oot ihan paras!!!!

    Tuollaista asennetta ei taida ihan kaikilta löytyä, ei multa ainakaan! Sä oot loistava! Kaunis ja kahvikupeistakin olen täydellisen kateellinen ****


    Ihana Tiia!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olen siitä outo, etten välitä lainkaan mitä muut ajattelee ulkonäöstä, enemmän sitten luonteesta, se on tärkeämpää. Joten hälläväliä, hih. :)

      Voihan kahvikuppi, tiedätkö mistä näitä saa E-Baysta, vink vink vaan ja se on aivan turmion tie, joten enpä ole tilannut sieltä yhtäkään!

      Ihana sinä <3

      Poista
  17. Tiia-muru, sinä olet juuri täydellinen kaikkine vivahteinesi ❤

    Oma aamunaama näytti tänä aamuna - ööö.. Samalta kuin ennenkin eli ne silmäpussit, silmät ristissä unihiekkaisina. Mutta so what! Siitä se aamu taas käyntiin lähti, ison kahvimukin turvin. Pakkaspäivän ohjelmaa petivaatteita tuulettaen ja uuneja lämmitellen, siitä on tämä päivä tehty 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Hovatar <3

      Päivä kuulostaa täydelliseltä lauantailta ja jos jotain näistä pakkasista, niin vuodevaatteet saa raikastettua. Kivaa lauantaita <3

      Poista
  18. Kiitos Tiia, taas helpotit elämääni <3
    En siis ole ongelman kanssa yksin...taistelen kuten kaikki muutkin...on leukaa, mustaa silmän alusta, tukka vois olla kauniimminkin...
    Ohitan sujuvasti kaikki peilit....
    Mies sanoo aina minun olevan yhtä kaunis kuin tavatessa ja seuraavksi valittaa, kun ei näe mitään....:)
    Näillä mennään...
    Ihanaa viikonloppua kaunokainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ihan kuin oman ukkelin suusta ja plussatehot vaan lasissa kasvaa, hihii. :) Näillä mennään ja oikein ihanaa viikonloppua Satu, heh näiden kuvien valossa ohitan sisäitämättä tuon kaunokainen sanan, mutta kiitän siitä. <3

      Poista
  19. Olipas taas niin raflaava otsikko että pakko tulla kurkkaamaan! Ihan samalta näytät kuin minä juuri nyt, on kiva olla välillä ilman meikkiä kotosalla ja tukka pesemättä ja kampaamatta. Otin kuvia kännyllä kun Siri nuoli naamaa mutten taida kehdata laittaa ees Instaan. Rohkea kyllä olet! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii raflaavat kuvat tarvitsee raflaavan otsikon. :) Täytyypä enemmänkin alkaa keksiä noita lööppejä, jos se saa tänne. <3

      Laita vaan instaan tai blogiin ja Matkatar olet hyvin kaunis nainen. <3 Hauskaa viikonloppua ja terkkuja ihanalle Sirille. <3

      Poista
    2. Minulle omissa kuvissa paras kulma on samalta tasolta otettu, ei tule liian iso leuka tai otsa. Valon suunnalla ja varjoilla on myös suuri merkitys, voi tulla pelottavan isot silmäpussit tai kirkkaat silmät, riippuen valaistuksesta. Nenässäkin on jo vuosia ollut isohko luomi, mutta sitä en jaksa murehtia. Kuvaan voin vähän käännellä päätä niin ettei luomi korostu.

      Kivaa pakkaspäivää!

      Poista
  20. Sä laitat kyllä itsesi niin ihanasti likoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih mitäs sitä totuutta piilottelemaan. :) Kivaa iltaa <3

      Poista
  21. Kyllä sä olet mainio pakkaus, noitaluominesi kaikkinesi :)!!!!!
    Odotas kun tulet tähän ikään, niin silloin ei voi kuvata mistään päin. Tai ehkä päälaelta suoraan alaspäin. Vaikka sitten kyllä erottuis nenä ja notkoselän ulospäin työntämä takamus. Voi tätä elämän ankeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän yskän, koko ajan täälläkin tilanne huononee ja dramaattisesti! Sano muuta! <3

      Poista
  22. Juu yläkulmasta otetaan tämänkin tädit kuvat :)
    Ihanaa pakkaspäivää Tiiuli ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä tulee kuvattua parhaat palat. ;) Kivaa iltaa <3

      Poista
  23. Hahaa, nää kuvat on ihan parasta! Ei täälläkään enää kuvata alhaalta , vaan mahdollisimman yläviistoon ;) Tänä aamuna ois varmasti kamera särkynyt, oli nimittäin sellainen peto vastassa, kun koko yön valvonut vatsakipujen merkeissä ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ylhäältä kehtaa vielä jotenkin kuvata. .) Hih kyllä täällä kamerassa aikamoiset säröt on-. :) Kurjaa kuulla, vatsakivut jos mitkä ovat pahimpia. Toivottavasti voit jo paremmin. <3

      Poista
  24. Hekotuttaa täälläkin...meikäläinen on niin surkimus, ettei uskalla laittaa lähikuvaa itestään blogiinsa muuta kuin joku pieni kollaasikuva, joka näyttää paljon paremmalta kuin tosiasiassa on (kaulaläskit piilossa takin kauluksen alla ja tummuvat kakkukat peittää paljon).
    Olen laiskotellut ja lueskellut Vanhat ajat-blogia, jonka sattumalta löysin. On ihmiset olleet rohkeita, kun lähteneet 60-luvulla siirtolaisiksi Kanadaan pakoon tätä Suomen kaamosta kait. Äsken pistelin kaksi munkkia kahvin kanssa siis KAKSI ja upposi ihan kevyesti masuun. Mukavoo saunailtoo sinne! Kyllä se tästä tuas jampakoituu (isän sanoin tark. järjestyy, iloksi muuttuu tms., niitä isän omia sanoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam ja kaksi munkkia uppoaa täälläkin, niin ettei muuta huomaa, kuin sokerit suupielissä. :) Täytyypä käydä tutkimassa tuo blogi, kuulostaa todella mielenkiintoiselta. :)

      Ihania isän sanoja ja kukin Beate tavallaan eli juuri sillä rohkeuden määrällä, kuin itsestä tuntuu parhaimmalta. <3

      Poista
  25. Sä oot kyllä Tiia vaan niin ihana:) Kyllä nauratti tuo pusero-juttu! Ihanan talvista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih M normimeininki. ;) Kivaa iltaa <3

      Poista
  26. Siis aivan huippu-ihanat kuvat! Kiva , että joku uskaltaa näyttää rehellisesti todellisuuden eikä aina vaan viimesen päälle tällättyjä kuvia!
    Ihanaa viikonloppua Tiia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä totuutta kannata piilotella, heh, kun on pahin näytetty, niin eipähän ole mitään pelättävää. Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  27. Jee, jollain muullakin on pusero väärinpäin!!! =D Yks työkaveri huomautti viime viikolla pukkarissa että, hei, sun neule on nurinpäin. Joo, minkäs mahtaa kun silmät ristissä kukonlaulun aikaan liikkeelle lähtee tuonne tulipalopakkaseen kohmeisella, nitisevällä ja natisevalla autolla köröttelemään ;)
    Ei ikinä alhaaltapäin otettuja kuvia meikäläisestä, sillä ensinnäkään kaikki leuat eivät mahtuisi kuvaan ja toiseksi, jos nenäkarvatrimmaus olisi sattunut jäämään väliin, voisivat ne ällösti tursuta sieraimista ulos, yök!!! En melkein kestä tätä mielikuvaakaan, saati sen näkemistä livenä =O Iän myötä karvat, luomet, rypyt, pigmenttihäiriöt yms. vaan näyttävät lisääntyvän ihossani, varsinkin kasvoilla, eikä niitä saa täysin piiloon muuten kuin laittamalla pussin päähän ;)
    Sinä olet oikeasti nätti kuin mikä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti ♥
    Olet esimerkillisen aito ja positiivinen persoona ja siksipä ihailenkin sinua kovasti! Ihanaa viikonloppua sinulle ihanaiselle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kyllä vaan ja mekkokin ollut väärinpäin koko pvn shoppaamassa. Hahaa täällä torstaina nenäkarvatrimmasin, hih. :)

      Voi Ansku mitä kauniita sanoja, sanattomaksi menen ihan ja punastun. Kiitos niin paljon ja kuin myös Ansku ja lämpösti tuntuu tänne asti. <3

      Poista
  28. Huomenna pääsen pitkästä aikaa kirpparille myymään tekemiä korujani ja muuta tarpeetonta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa ja korut varmasti menevät kaikki kaupaksi. Hyviä myyntejä tai toivottavasti oli. <3

      Poista
  29. Ihanat kuvat ja niin rehellistä ja oikeanlaista tuo sinun asenne. Jaa, enpä ole ajatellutkaan tuota kuvakulmaa. Minulla on kaikissa kuvissa kaksoisleuka ja kaksoismaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli <3 Niin minullakin on, mutta ylhäältä näyttää paremmalta. :)

      Poista
  30. Voi sua Tiia;) ...oot niin ihanan rehellinen ja aito<3

    VastaaPoista
  31. Minä en voi muuta sanoa kuin Tiia sinä olet niin ihana sellainen aito rakastettava Tiia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma kiitos kovasti ja samat sanat sinulle. <3

      Poista
  32. Ihana kun uskallat ♥︎ oikeaa asennetta :)
    Mukavaa lauantai-iltaa ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hih, mitäs sitä omaa pärstää häpeämään ja 50-vuoden kulutta varmaan näistäkin tuumin, että olinpa nuori ja nätti, hohoo. :) Kivaa iltaa. <3

      Poista
  33. <3 :D Ihan olet <3 Ja tää oli oikeesti tosi aiheellinen postaus mulle, oltiin nimttäin valokuvauskurssilla aiemmin viikolla ja voi apua kun sain vieraan kaverin kuvaamaan itteäni!! semmosen 20 cm lyhyemmän! ja kun hän ei tietenkään ottanut huomioon mulle edullisia kuvakulmia ja otti vielä kaikki (lähi)kuvat reippaasti alaviistosta, niin meinasin kyllä alkaa itkeen :D tai oikeestaan nauroin :D hahaa, ihan järkkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaviisto ei kait sovi kenellekään, ei ainakaan minun ikäiselle. :) Jaan tuskan, vaikka olet kyllä niin kaunis, että ei sinusta huonoja kuvia saakaan, mutta mieluiten kuitenkin mieluiten niitä parhaita sitä jakaa. :)

      Poista
  34. Kuvauskulmalla on merkitystä! I know too

    VastaaPoista
  35. Roikkuvat posket, ne löytyy täältäkin. Käypä vilkaisemassa mun viimeistä videota. Hitsi, miten tuli taas väänneltyä naamaa ja mun rumat suunympärysrypyt erityisesti on esillä. Mutta hei, me ollaan tämän ikäisiä, ei tarvi enää koittaa olla kaks- tai edes kolmekymppinen <3.
    Ja nuo ihanat miehet, ne on niitä Elämän Miehiä, siksi niille kelvataan vielä ryppyisinä ja pulskina ja vaikka minä. Sitä paitsi, sinä oot kaunis, ihanat isot silmät ja niin upea hymy.

    Tuo sun edellinen postaus, en sitä ns. ehtinyt kommentoida. Teki kyllä mieli, miljoona asia tuli mieleen sitä mukaa kun juuri äsken luin. Mutta totta vie siitä olisi tullut pitkä kommentti.

    ps. Pitkään valokuvanneena voin kyllä kertoa, että kuvaajan, oli sitä sitten itse tai joku toinen, pitäisi osata katsoa oikeat kulmat ihmisten kuvaamiseen ;). Muistakaa myös, että laajakulma, mitä kännyköiden se selfiepuoli yleensä on, on myös melko lailla kamala ja levittää nassun... Ainakaan liian läheltä ei kannata kuvata ellei halua näyttää ankalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet mielettömän kaunis nainen, oikea kohtalotar, mielestäni sinussa on jotain sellaista ranskatarta. :) Mutta täytyy käydä kurkkimassa video, vaikka luulen etten tiedä mistä puhut. ;)

      Hih kait niin sitten elämän miesten suhteen ja hyvä niin ja ehkä mekin katsomme heitä vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Kiitos myös kauniista sanoista, lämmittää vaikka näitä katsoessa on vaan aivan mahdotonta uskoa.

      Hih olen ihmetellyt miksi selfieissä nenuni näyttää aina valtavalta!

      Poista
    2. hmm... taidanpa huvikseni seuraavaksi tehdä vloggauksen siitä, miten kuvata selfietä tai yleensä itseään. Samahan se soveltuu muidenkin kuvaamiseen.

      Ja hei, usko vaan, tarkoitin mitä sanoin :).

      Poista
    3. Ja kääk, en minä kyllä itseäni kauniiksi miellä, mutta kiitos silti :). Myönnän sen verran, että hyvänä päivänä onnistun kyllä näyttämään ihan nätiltä.

      Poista
  36. Ai että miten hauska postaus. Todellakin Lahdessa näyttää olevan kaunista ja kahvi näyttää aina herkulliselta sinun kupeissasi. Mutta totta tosiaan, ei enää alakulmavalokuvauksia tehdä täälläkään, niitä kuvia ei vaan kykene katsomaan ilman todella rentoa ja kaiken hyväksyvää fiilistä ;-)

    Tänä aamuna peilistä katsoi sellainen tyyppi, että päätin katsoa toisaalle. Parempi kohta siirtyä kokovartalopesulle ja yrittää sitten uudemman kerran, josko peilistä tuijottaisi yhtään kauniimpi tyyppi, heh heh.

    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehkei tässä iässä ainakaan ole viisasta aamulla katsoa peiliin, vaikka ihan kiusalla katsonkin. ;)

      Ihanaa iltaa Birgita <3

      Poista
  37. Ensi reaktioni, kun luin, että olet ollut Lahdessa oli, että voi ei, niin lähellä mua eikä nähty, vaikka lahdesta on kuitenkin Kouvolaan vielä vähän matkaa eikä Porvoosta kannattaisi Lahden kautta edes sinne ajaa, mutta...

    ...kiva postaus taas sinulta...ihanan rento ♥ Kyllä mäkin ihmettelen tuota omaa miestäni, mitä se niinkuin näkee varsinkin juuri aamuisin minussa, kun hiukset on miten sattuu ja silmien alla roikkuu ja posket pullottaa, huoh...

    Kaunista sunnuntaita Sinulle, Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ehkä me ei vaan huomata niiden vaaleanpunaisten silmälasien läpi, että kyllä ne miehetkin vanhenee.

      Olin Lahdessa vaarini vaimon hautajaisissa ja viikko sitten taasen pikkuserkkutapaamisessa, muutoin on tainnut vuosi vierähtää edellisestä käynnistä miltei. :) Kouvolan lähellekin olen tulossa, pojan armeijavalan vannomiseen. :) Mutta jos sinäkin tulet Porvooseen, niin viestiä tulemaan. <3

      Oikein ihanaa sunnuntaita Krisse <3

      Poista
  38. Voi sua! Sä olet kyllä rohkea julkaistessaa näitä kuvia. Mä en välillä ees pysty peiliin kattoo, ku näyttää niin kauheelta.... Ja mä oon viel 'vapail markkinoil'! Ihmekään et oon yksin. Hah.

    Olet ihana... Kolmoisleuan nro 2 leuka... Musmus vaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään, se oli tiedätkö sellaista, en halua katsoa, en halua katsoa ja katsonpa kuitenkin valokuvaamista, hehee. :) Kuules olet niin upea nainen, että oksat pois, nyt kun noin manaat, niin pian tapahtuu jotain. :)

      Hah kolmoisleuan nro 2 kiittää ja musmus sinne myös. <3

      Poista
  39. Näin realistisiin kuviin itsestään todella harva uskaltaa. *Karvahatun nosto*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvahatun nosto on suuri kunnia, kiitos niin paljon. <3

      Poista
  40. Ihanan rehellinen kirjoitus. Niitä roikkuvia leukaperiä, silmäpusseja ja kaksoisleukoja alkaa meille ilmestyä, kun täytämme 40, ja erityisesti, kun vitosella alkavat vuodet lähestyvät, se on vain fakta. Alle 40 v. ovat aina hyvännäköisiä mistä kuvakulmasta tahansa. Mutta ei anneta iän haitata menemistämme ja tekemistämme, eihän :) Ulkonäön muuttuminenkin on vain hyväksyttävä, vaikka se tässä ulkonäkökeskeisessä ja yhä vain pinnallisemmaksi käyvässä maailmassa asettaakin haasteensa. Uskon, että jos on sinut itsensä kanssa ja itsetunto kohdillaan, hyväksyy senkin, että ikä näkyy. Itsellä ollut näitä samoja pohdintoja, enkä edes tykkää olla enää valokuvissa. Kirurginveitseen en kuitenkaan haluaisi turvautua, joten sillä mennään, mitä annettu on :)

    Ihana olet hauskoine ja rehellisene kuvinesi, pysy aina tuollaisena <3

    Lahden hautausmaa, siellä lepää myös isäni <3

    Ihanaa sunnuntaita Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kaunis hautausmaa, siellä on hyvä levätä ja siellä lepää toinen vaarini. <3


      Juu alle 40vee ovat kyllä, mutta kyllä se maanvetovoima ottaa otteensa ja sen näköisiä ovat kuvatkin. Juu en kyllä minäkään viihdy, mutta ehkä on tervehdyttävää ottaa näitä kaamea aamukuvia, niin jotenkin kestää sen paremmin. :)

      Kiitos Tiina niin paljon kauniista sanoista ja kommenteista, mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  41. Voihan paise vieköön :) Mulle pamahti sellainen myös leukaan ja ei meinaa lähteä millään pois. Joka tapauksessa Tiina sä näytät kauniilta aina kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mistä näitä paiseita oikein tulee, tekisi mieli kysyä. ;)

      No heh en kyllä näytä, mutta Jani kiitos kaunis ja mukavaa iltaa. <3

      Poista
  42. Heh ... samat on ongelmat täälläkn. Oot kyllä aikas hassu :)) ihan niin kun hyvässä mielessä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos Saija <3 Heh siis kait, ööh eli kiitos. :) <3

      Poista
  43. Aamulla ei kannata katsoa peiliin, no aina ei edes päivälläkään ja illalla ei jaksa! Armollisuutta itseäsi kohtaan hiukan saisi olla, söpöliini!

    VastaaPoista
  44. Oi sinä ihana Tiia <3
    Aikuisena olemisessa on tämä hyvä puoli. Rohkeus ja realismi. Olemme niin kuin olemme ja ymmärrämme itseämme. Ja toivottavasti olemme armollisia. Sillä armoa me tosiaan tarvitsemme. Ennen kaikkea itseltämme.
    Miehesi näkee ja tuntee oman ihanan Tiiansa. Ja rakastaa sua tuollaisen kuin olet. Siinä sulle ihana peili. Katso miehesi silmiin, sieltä heijastuu sinun kuva.

    Totta tuo yläviistosta kuvaaminen. Se on hyvä kuva kulma. Sen opetti mulle äiti aikoinaan, kun 85 vuotiaana
    selfietä otti :)

    Ihanaa talven jatkoa Tiia hyvä <3

    VastaaPoista
  45. Kauneus on katsojan silmässä... sanotaan.
    Pääasia, että edes joskus on tyytyväinen minäkuvaan
    - eli sillon ku on tällänny itteensä tuntitolkulla tulevaan, mitä se sit onki :D

    - mun blogis olis tunnustus ja haaste... käys kurkkaamas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niinpä tuntitolkulla kun on tällännyt, silloin ehkä joskus. <3 Siis täällä. :) Kiitos Anne, haaste otettu talteen. :)

      Poista
  46. Taas sain nauraa jutuillesi, olet oikea päivän pelastaja! Tässä iässä voi katsella ihan rauhassa peiliä, ilman laseja, eikä missään tapauksessa saa käyttää suurentavia peilejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi tulisikohan toivoa, että tulisi likinäköä, hih. :) Suurentavat peilit ovat suoraan paholaiselta, juu ei niitä! Kivaa että nauratti, vähän kyllä minuakin ja ihan järkytyksestä. :)

      Poista
  47. Sä olet kyllä niin mahtava!!!Aika usein aamuisin täälläkin peilistä katsoo joku "puolizombi"...pitäisi varmaan vaihtaa peilikaapin valo johonkin toiseen, kun sieltä katsoo melkoisen rupsahtanut naama. Ja on se kummallista, että joskus taas näyttää niin hehkeältä ja jopa omasta mielestäkin ihan kauniilta. Kyllä kuvakulmilla ja valaistuksella on todellakin väliä...eikä näistä rypyistä enää oikein luonnollisin keinoin irti pääse, jos nyt on niin tarvekaan.
    Eletty elämä näkyy ja saa näkyä. Ja on se taito nauraa välillä itsellekin. Mukavaa yhteiseloa sen "leukafrendin" kanssa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan zombiena joka aamu, on se niin hurjaa ja mies katsoo kuitenkin lämpimästi, ei mene järkeen ei.

      Totta joskus tulee hyviäkin kuvia, ne on yleensä onnellisista hetkistä ja hieman sellaisessa vapautuneissa tunnelmissa. :)

      Leukafrendi oli tänään kasvanut, heh tästähän olisi tänään tullut vielä parempi postus. ;)

      Kivaa ilta Satu ja kiitos <3

      Poista
  48. Ihana Tiia ♥ !!! Sori, mutta purskahdin täällä ittekseni nauruun, kun näin tuon toiseksi alimmaisen :D:D:D ihan kuin itteensä kattelis tuosta " parhaimmillaan " . Armollista on näön heikkeneminen ainakin itselle, aamuisin on peilissä väliin melkoinen mörkö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii saa nauraa, minuakin naurattaa, osittain järkytyksestä, osittain siksi, että olen kuin jokin sarjakuvahahmo, hehee. :) Juu täällä ei ole plussanäköä eli liiankin hyvin näen kaikki, se plussa voisi auttaa, mutta en sitä osakseni toivo. :) Kivaa iltaa <3

      Poista
  49. Ihana tuo eka kuva ulkoa! Yhdyn eka kommenttiin, että mahtavaa kun uskallat kuvata itseäsi just hrränneenä ja alakulmasta :D Sä oot kaunis, vaikka ilman meikkiä oot ♡Hyvää yötä Tiiuska ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe hirviö sanoisin. :) Kivaa tiistaita Jassuntassu <3

      Poista
  50. Joskus kun läppäri on sylissä ja näyttö menee hetkeksi pimeäksi vaikka leffaa katellessa, niin aika karu peilikuva katsoo takaisin sieltä alaviistosta :'-D Kuvakulmat on kyllä kaikki kaikessa... Kävit täällä meilläpäin näköjään vierailulla, oli kyllä kauniit (vaikkakin kylmät) kelit viikonloppuna :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakulmat on kyllä kaikki kaikessa. <3 Siellä teillä päin on kovin kaunista. <3 Mukavaa tiistaita <3

      Poista
    2. Ja varsinkin sen huomaa miten mäkistä täällä oikeasti on kun käy jossain muualla ja tulee takaisin. Mäkeä mäen perään :-) Samoin sulle Tiia<3

      Poista
  51. Kuvaamisen sääntöihin kuuluu, että ketään ei saa kuvata alhaaltapäin. Siis Tiia ketään ;). Oikein kukaan ei ole niin edukseen.

    Ilmeisesti tämä kylmä sää kyllä myös verottaa meidän atoopikkojen ihoa. Samanlainen kukinta on käynnissä täälläkin. Huoh. Mutta yritetään kestää - vaikka yhdessä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestetään yhdessä ja juu kukkii niin hitsisti ja tuollaiset paiseet ovat kipeitä!

      Ihanaa päivää Rouva Sana <3

      Poista
  52. Tämän postauksen jälkeen julistan virallisesti rakastavani blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutri, en kestä, täällä rakastetaan sinua myös, ISO KIITOS <3 <3 <3

      Poista
  53. Ihana sinä <3 Eiköhän se ukkeli suukota sitä samaa kaunista ja rakasta Tiia jonka se vei aikoinaan vihillekkin :) Juttu oli älyhyvä mutta repesin nauruun siinä kohtaa kun kerroit että neulekin väärinpäin :D

    VastaaPoista