keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Aspa - oikeita koteja jo 20 vuotta #täällämääräänminä


Sain kunnian kirjoittaa tärkeästä asiasta, Aspa-säätiöstä jonka ovat perustaneet 20 vuotta sitten 13 vammaisjärjestöä. Aspa-säätiön tehtävänä on hankkia vammaisille ihmisille ja mielenterveyskuntoutujille koteja tavallisista asuinympäristöistä ja tuottaa niihin asukkaan tarvitsemat tukipalvelut.

Organisaatio on alusta pitäen pyrkinyt myös vaikuttamaan erityisryhmien asumisen laatuun ja purkamaan laitoshoidon kulttuuria Suomessa. 





Juhlavuoden keskiössä ovat ihmisen yksilönoikeudet ja Aspa-säätiön toimintatavat jotka lähtevät yksilön tarpeista. 

Aspa-säätiön toimii niin, että vaikeasti vammainenkin ihminen on omien voimiensa mukaan mukana kaikessa häntä itseään koskevassa päätöksenteossa: asunnon hankinnassa, sen sijainnin ratkaisemisessa, palveluiden suunnittelemisessa. Aspa-säätiö on suunnannäyttäjä, kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, lähtien jokaisen ihmisen perusoikeuksista valita itselleen ja omille tarpeilleen sopiva koti. 

Koti on jokaisen ihmisen sydän ja turvapaikka, jossa saa levätä ja olla oma itsensä. Jokaisella on yhtäläiset oikeudet tehdä kodistaan oman näköinen, valita sellainen asuinympäristö joka on ystäviä ja perhettä lähellä, eikä niin että ihminen joutuu kauas läheisistään, revitään irti juuriltaan vain siksi että sopivaa kotia ei hänelle löydy.  Kaikki me haluamme päättää yksilön oikeuden mukaisesti, miten missä ja miten asumme,  sama oikeus kuuluu kaikille ja tätä oikeutta Aspa-säätiö tukee mitä hienoimmalla tavalla. Näin maailman kuuluukin toimia, huomioiden jokaisen yksilön erityistarpeisiin tuijottamatta, mutta niitä vaalien.



Jokainen meistä on ihminen, ihminen isolla I:llä. <3


Asukkaiden itsenäistä elämää tukevat kotipalvelut vaihtelevat tarpeen mukaan, mutta voivat sisältää mm. ruuanlaittoapua, asiointiapua, harrastuksiin ohjaamista, ryhmätoimintaa ja kaikkea normaalia arkea tukevaa apua. Asukasta tuetaan itsenäiseen elämään, täysivaltaiseen kansalaisuuteen eli tasa-arvoon joka on jokaisen yksilön oikeus. 


Asunnot hankitaan yksilön tarpeiden mukaan; ostetaan vapailta markkinoilta tai rakennuttamalla itse pieniä asuntoryhmiä. Aspa poikkeaa merkittävällä tavalla hoiva-alan jättiorganisaatioista, jotka tarjoavat laitoskulttuuria ja standardiratkaisuja kaikille. Laitoskulttuurissa ihminen laitostuu, menettää ydinminänsä, tylstyy ja sielu jää huomiotta omien erityistarpeiden täyttymisestä. Ihminen ei tule kuulluksi. 

Täällä määrään minä


Yksilön itsemääräämisoikeuksien toteutumista ilmentävä viesti välittyy kaikissa Aspan syksyn tapahtumissa: Kuntamarkkinoilla, Itiksessä, Seinäjoen ja Kouvolan seminaareissa, Aspa-kotien avoimissa ovissa ja Mielenterveysmessuilla. Monissa tilaisuuksissa Aspan asukkaat ovat mukana järjestelyissä, työtehtävissä, kuvaajina ja osallistujina tai ovat esiintyneet valokuvamalleina uusissa brändikuvissa ja juhlavuoden videon tähtinä.
Aspan asukas on mukana kaikessa häntä itseään koskevassa päätöksenteossa. Huoneentaulun säännöt muistuttavat tästä oikeudesta.
Minkälaisia ajatuksia Aspa-säätiö herättää teissä? Harvemmin näitä asioita joutuu miettimään, perustaa olettamuksensa omaan mikrokulmaan peilautuvaan maailman kuvaan, jossa pyörii olettamus siitä että luonnollisesti kaikilla on tasa-arvoiset oikeudet... Nämä oikeudet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja on hienoa miten Aspa-säätiö on tasa-arvon tietä jo pitkään ollut edelläkävijänä viitoittamassa.


Tällä kertaa tärkeää ja puhuttelevampaa asiaa ja oli hienoa kirjoittaa asiasta joka puhuttelee. Näinä kuohuvina aikoina maailmassa tapahtuu hyviäkin asioita ja siitä Aspa-säätiö on oivallinen esimerkki. Oletteko te kuulleet Aspa-säätiöstä ja minkälaisia ajatuksia Aspa ja "Täällä määrään minä" kampanja herättää?

Yhteenvetona:

-          ideana on ollut nostaa tapahtumasyksyssä asukkaat keskiöön

-          juhlia 20-vuotiaan Aspan saavutuksia ja edelläkävijyyttä

-          nostaa esiin syksyn yhteiskunnallinen teema: tänä syksynä eduskunnassa mahdollisesti hyväksyttävä YK:n vammaisten henkilöiden sopimuksen ratifiointi, joka parantaa ihmisen itsemääräämisoikeuksia (siitä kampanjan Täällä määrään minä -teema).



Aspa-konsernin omistama tytäryhtiö Aspa Palvelut tuottaa asukkaille palvelut
*kuvat ja osa teksteistä lainattu Aspan sivuilta
postaus toteutettu yhteistyössä Aspa säätiön kanssa



tiistai 29. syyskuuta 2015

Visit South Coast Finland - Upea päivä Lohjalla!










Lumomatkailu kutsui tutustumaan Lohjanjärven maisemiin blogimatkalle. Ohjelma vaikutti jo etukäteen erittäin mielenkiintoiselta, mutta päivä lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin. Päivä oli niin mahtava, että tätä hemmottelupäivää muistellaan vielä vanhanakin. Liian harvoin tulee matkustettua Suomessa, mutta kiitos Lumomatkailun silmät aukenivat Suomen kauneudelle ja tällä kertaa Lohjan upeille kohteille ja maisemille.

Ensimmäinen pysäkki oli Cafe Lauri kahvilaan ja tuntui että olisinkin tupsahtanut keskelle Pariisia. Viehättävä kahvila joka tarjoaa toinen toistaan herkullisempia kakkuja, leivonnaisia ja suolaista purtavaa. Sain maistaa maailman parasta pullaa Cafe Laurissa, miten pullaa kuvailisi, täyteläinen, kanelinen ja rapsakka. Cafe Lauri suosii paikallisia lähituottajia. Cafe Lauria pyörittää Timo Ranta ja Mikko Turunen. Jos käyt Lohjalla, et voi ohittaa Cafe Lauria, sillä paikka on kertakaikkiaan viehättävä ja herkut suussasulavia. Gluteenitonta kakkuakin oli tarjolla viittä eri lajiketta, eli keliakiaa sairastavienkaan ei tarvitse jännittää löytyykö heille sopivaa syötävää.

Onnelliset naiset, massu täynnä Cafe Laurin herkkuja ja upea reissupäivä alkamassa! Pinkit korkokengät Maijukin sai gluteenitonta kakkua ja oli niin hyvä mieli, ettei tarvinut toisen edessä herkutella. :)






Seuraava pysäkki oli merellisiä sisustusjuttuja rakastavalle oikea aarreaitta! Studio Ishavet  oli pullollaan upeita sisustustavaroita, mattoja, kasseja, patalappuja ja motto "Karu on kaunista" tuli selkeästi esille pelkistetyissä mutta kauniissa sisustustavaroissa. Ishavetin räätälöidyt tuotteet ovat nerokkaita ja enpä tiedä parempaa mökkituliaista, kuin vaikkapa kangaskassi, pyyhkeet tai tyynynpäälliset joihin on painettu koordinaateilla mökin sijainti.
Studio Ishavetista olisin voinut ostaa vaikka mitä meidän merellisesti sisustettuun telkkarihuoneeseen.



Päivään mahtui toinenkin putiikkipyörähdys Käsityöläiskauppa Tuulentupaan, joka on Lohjan seudun käsityöläisyhdistys Ry:n jäsenten pitämä myyntitila,  joka oli pullollaan kädentyöntaitajien sisustustavaroita, vaatteita, keittiövälineitä, ikoneita, takkasytykkeitä ja ihmeellisimpinä solmioista tehty juhlamekko! Kyseessä on "Kravaattien lumoissa" Anne Hirvikorven näyttely. Eikö olekin mykistävän kaunis ja kekseliäs mekko, kierrätystä parhaimmillaan.




Monelle meistä päivän jännittävin hetki koettiin Lohjanjärvellä, kun pääsimme purjehtimaan Melges- veneillä. Sää suosi, aika pysähtyi, oli vain Lohjanjärvi  ja mahtavaa seuraa. Pääsin vielä perämieheksi, joten olipahan varsin huikea juttu. Veneilyn jälkeen tuntui että kaikilla oli nauru herkässä ja olo oli rentounut. Mutta paljon lisää kivaa oli vielä luvassa. 





Rantauduimme Kylpylähotelli Päiväkumpuun, jossa meitä odotti notkuva buffetpöytä, josta löytyi aitoa ja herkullista kotiruokaa. Herkuttelun jälkeen pääsimme venyttelemään stressin pois pilatestunnilla. Kylpylähotelli Päiväkumpu tulee olemaan Suomen hienoin kylpylä kylpyläuudistuksen jälkeen. Uusia altaita ja elämyssaunoja on rakenteilla ja kuvista näette jo suihkutilat, jotka olivat suomihenkiseen tyyliin ihanan raikkaat. Maijun kanssa jäimme haaveilemaan tätien kylpylälomasta.







Koko päivän meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä ja hymyssä suin kirjoitan tätä postausta. Päivästä jäi ihana muisto blogiystävien kanssa täydellisessä Lohjan seudun ilmapiirissä. Uskon että menen Lohjalle toistekin, paikkoja jäi ikävä. <3

Oliko teille tuttuja paikkoja, suositko suomimatkailua? Mukavaa tiistaita kaikille!


*yhteistyössä



maanantai 28. syyskuuta 2015

Arvonnassa I Love me messulippuja! #iloveme2015

Lyhyesti virsi kaunis ja kaksin aina kaunihimpaa. :) Arvon kahdelle kaksi lippua eli 2x2kpl messulippuja tuleville I Love me messuille jotka ovat 16-18.10. Mukavampaa on lähteä messuille ystävän kanssa, ainakin minusta joten siksi kaksi lippua per voittaja. :) Messuliput ovat noudettavissa messuhallin etelän puolen sisäänkäynnin infopisteestä ja kuoret varustettu voittajan nimellä. Tästä muistuttelen vielä voittajia. :)

Olen I Love me messuilla vipbloggaajana ja jos haluat nähdä ja tulla juttelemaan, tavoitat minut ainakin 16.10 kello 16:00 blogikirppiksellä. Siellä myyn omia käsilaukkuja, koruja ja vaatteita, kenties kenkiäkin ja voin laittaa jotain pientä vihjettä myynnissä olevista tuotteista myöhemmin. Lisäksi tulen lähempänä messuja nostamaan messusuosikkeja postausten yhteydessä ja toivon että muistan kaikki, sillä niin monen monta suosikkia messuilla tulee olemaan.

Facebookin puolella alkoi juuri samanlainen arvonta ja voit tuplata mahdollisuutesi täällä Arvonta

Arvonnan säännöt

1 arpa anonyymit

Jätäthän nimimerkin ja sähköpostiosoitteen
jotta saan sinut kiinni jos voitat

2 arpa Bloggerin tai Bloglovinin kautta julkisesti lukevat

ja siinäpä se, tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan!

Arvonta päättyy 6.10.2015


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Maateema ja maana Tanska!

Maateema on kaksi kertaa vuodessa toteutettava ruokaan, juomaan, yhteiseloon ja sisustukseen liittyvä tapahtuma, joka on aina toiselle pariskunnalle yllätys. Vierailevan pariskunnan ehdoton vaatimus on saapua kylään tyhjin käsin, isäntäpariskunta vastaa täysin ruuista ja juomista. 

Idean maahan tällä kertaa innoitti yksi kivoimmista blogitapahtumista, vierailu Vaasan yrityksessä, jolloin pääsimme toteuttamaan mitä mielikuvituksellisimpia leipiä Vaasan uudesta herkullisesta Taika leivästä. Leipä on erittäin hyvää paahdettuna tai ilman. :) En olisi voinut kuvitella tekeväni leipiä mistään muusta leivästä. Postaus Taika leipätapahtumasta löytyy täältä Taika leipä. 




Maailman herkullisin Omenapiirakka, resepti on ystäväni ja hän on tainnut bongata reseptin vuosia sitten jostain lehdestä. Herkulliseksi piirakan taikoi Intiaanisokeri, eettinen ja herkullinen sokeri, jota löytyy muuten tulevilta I Love me messuilta. :)


Tuulan omenapiirakka

Oikaisin käyttämällä valmista kauramurotaikinaa

Pohja

75g margariinia
1dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
1/2dl sokeria

Päälle

Omenoita ilman kuoria
Kanelia
Intiaanisokeria/fariinisokeria

Kastike

75g rasvaa
1dl sokeria
2tl vehnäjauhoja
3dl kermaa

Keitä kunnes saostuu

Kaada kastike omenoiden päälle ja uuniin
Omenapiirakan nostettuasi uunista,
lado päälle paahdetut mantelilastut
Mantelilastut herkästi palaa, 
en suosittele uuniin laitettavaksi.
Vaniljaisen/kermaisen kastikkeen vuoksi
tämä piirakka ei kaipaa rinnalleen
vaniljakastiketta

Esipaistoin taikinaa hetken ja piirakka oli 
uunissa 180 asteessa kunnes näytti kypsyneeltä.

Suosittelen on ehdottomasti maailman 
paras omenapiirakka!



Menu ja ruuat ovat mukailtuja eivätkä "oikeaoppisten" tanskalaisten reseptien mukaan toteutettuja. Huumori kuuluu juttuun mukaan ja mielikuvitus. Menusta jäi Wolfberger Riesling valkoviini pois, joka on todella hyvää, ei närästä. Täydellinen pari lohileiville.  Laudum taasen on kesän blogiyhteistyön tiimoilta löydetty ällistyttävän herkullinen ja edullinen punaviini, joka on tullut selvästi meidän viinihyllyyn jäädäkseen. Viinillä hintaa alle 8e pullo. Alla olevat Tanskan lippukarkit ostettu aikoinaan Tanskan sisustusmatkalta ja laitoin karkit käyttöön ja koristeeksi. Samainen lippuviiri ja lipputanko ostettu kyseiseltä reissulta. 


Kyseiset servetit ovat hieman kitsit ja arveluttivat jonkin verran, kun mietin tuota yleisilmettä. Koska osana teemaa oli kuitenkin tanskalaiset voileivät, niin servetit nappaisin Tigerista mukaan ja olihan ne loppupeleissä ainakin vitsikkäät. 

Mainio löytö Tigerista, 10kpl ohuita suklaalevyjä jotka sulavat lämpimän paahtoleivän päälle. Kaikille omat rasiat. :)

Omenat sopivat tanskalaiseen tunnelmaan ja fiilis olikin, että totetutetaan tanskalaista talonpoikaistunnelmaa. :) Kuvan koristelun bongasin ihanan Ihohoitola Lupauksen Tarjan instakuvista. @ihohoitolalupaus



Juomat piti olla teeman mukaiset, vaikka viineissä emme pyri samaan, paitsi luonnollisesti jos on kyse viinimaasta. Alle olevassa kuvassa maukas Laudum. Huom. viinit, ruuat ym.omakustanteisia eli tämä mainonta tapahtuu siitä ilosta, että hyvää on mukavaa jakaa eteenpäin. 


Vaasan Taika leivät tanskalaisittain

Lohileivät

majoneesia
kylmäsavulohta
avokadoa
parmesanlastuja
kapriksia
ruohosipulia
hunajaa
yrttejä
paahdettuja pinjansiemeniä

Lisänä jäimme kaipaamaan aiempien leipieni
mansikoita ja mätiä

Ilmakuivatut kinkkuleivät

Taika leipiä
majoneesia
ilmakuivattua kinkkua
avokadoa
aurajuustoa
yrttejä
paahdettuja pinjansiemeniä
hunajaa
kapriksia


Siinä sitä keskittyneenä blogia varten kuvaillaan. :) Arkinen tilanne, vessanovi auki, lipaston päällä kauheat kasat, kivaa oli laittaa joukkoon tälläinen ei rajattu kuva. Kauhea tyvikasvukin. ;)



Tanskalaiset ovat kovia syömään leipien lisäksi possuruokia, joten tässäpä Tiian tuunaama possupata.

Tiian ja Jussin possupata

Mies marinoi possun sisäfileen edellisenä päivänä
soijaa
öljyä
suolaa
pippuria

Kastike

2prk Cremeä ja 1 kermapurkki
2 Mustapekka juustoa
tosin oli S-marketin versiota
Päärynöitä
Mustaa suolaa
soijaa
pihvimaustetta
siirappia
kapriksia
ruohosipulia
Jäimme kastikkeesta kaipaamaan
porkkanoita
ja vaikkapa kurpitsaa

Kyseinen kynttilä on myöskin varsin kitsi, mutta jotain taikaa väriä muuttavassa kynttilässä on. Taitaa lumota sitä katsovat ihmiset. :) Vaihtaa, sinisestä, violettiin, punaiseen ja pinkkiin. 

Aamulla superaamiainen ja sydämelliset maateemailut ovat tältä erää päätöksessä ja kenties pian uudelleen ystävien luona. Maateemaa olemme toteuttaneet jo 11-vuoden ajan ja muita maita on mm. ollut: Ranska, Turkki, Japani, Amerikka, Espanja, Kreikka, Italia, Baltian maat, Suomi oli Strömsö teemalla meillä ja monen monta muuta maata. :)



The End

;)


*Intiaanisokeri saatu I Love messujen tiimoilta, muut tuotteet hankittu itse. :)