tiistai 24. marraskuuta 2015

Missä ovat Mörri ja Pörri ja lapsuuden nostalgiointia!

Ihmismieli on merkillinen, sillä eilisellä kävelylenkillä ukkelin kanssa, mieleeni pulpahti näky Mörristä ja Pörristä. Sydänalaa hieman riipaisi, missä ovat Mörri ja Pörri ja minne oikein matkasivat, jonnekin kaukomaille, vai jotain toista tyttöä ihastuttamaan vai pehmolelujen tutisuttavimpaan pelkopaikkaan kaatopaikalle... Ajatus kaatopaikasta vallan puistattaa.. 
Tiedän missä Herra Karhunen on, mummin ja vaarin mökillä Sipoossa.

Näitä kaikkia eilen ukkelille lenkillä voivottelin, että yhtenä lapsuuden viattomana päivänä ihmettelin missä Mörri ja Pörri ovat ja mummi vastasi, että ne katosivat. Uskoin mummia tietenkin ja muistan valtaisan hämmennyksen ja saan vieläkin samaisen hyytävän pelon tunteen nousemaan pintaan, tuon kysymysmerkin huulille "mutta minne"?


Mies siinä sitten hieman naurussasuin tuumi, että "on sinulla paljon traumoja", sillä kyllä mies tietää mistä on kyse, olihan hänelläkin lapsuudessa "Ihana Tuunu" eli rakas tyyny, jonka pesukoneessakin pyörimistä mieheni oli huolissaan seurannut ja valvonut, että Tuunu tuli koneen riepoittelun jälkeen ehjänä ulos. 

 Ukkelin ihana Tuunu aina mukana <3

Mörri oli erään henkilön itse tekemä pehmeä valtava nalle, ruskea, jolla oli luppakorvat ja pandamaisen isot ruskeat silmät. Mörri oli ensimmäinen ja se kaikkein rakkain. Pörri tuli pukin tuomana ja oli valtavan iso keltainen pehmonalle. Pörri ei ihan saavuttanut Mörrin etuoikeutettua asemaa, mutta kaverusten ystävyys oli kiistaton. Eli hyvää tässä kaikessa on se, että lähtivät mummin mukaan seikkailulle maailman ääriin yhdessä... 

Isovaari Walter ja Herra Karhunen

Omalla tyttärellä on maailman rakkain Panduliini, joka on ollut alle vuoden ikäisestä se kaikista rakkain ja joka kainalossa Sofia nukkuu vieläkin, miltei kohta 10-vuotiaana. Toivon, että Sofia ymmärtää Panduliinin arvon, eikä hävitä tahi hukkaa sitä ikinä. Panduliini on ollut aina lohtuna, kuten Mörri ja Pörri olivat minulle.

Tiedän missä paras lapsuuden ystäväni on, esikoiseni kummina ja näimme kaksi viikkoa sitten.

Pontus ja Tjalle koirulit ovat koirien taivaassa. Tai luulen, että Pontus on uudelleen syntynyt Samuna..

Siksi eilisen lenkkikeskustelun jälkeen mieltä hieman alkoi surettamaan ja kaivelemaan, minnehän Mörri ja Pörri oikeasti päätyivät? Jos olet nähnyt Mörriä tai Pörriä niin vinkkaathan minulle, saavat jäädä sinne missä heillä jo hyvä, mutta olisi mukavaa kuulla, mitä lapsuuteni rakkaimmille pehmoille kuuluu?

Asiaan liittyy muuten suurta salaperäisyyden ja pelkojen siivittämää tunnetta, sillä voisinhan minä kilauttaa mummille ja kysyä, minne toiset katosivat, mutta en uskalla, sillä se kaatopaikka ajatus, se pelottaa... Josko kuitenkin se pahin on tapahtunut. Mieluiten visioin Mörrin ja Pörrin Australian serkun kainaloon, Koalojen ja Kengujen kaveruuden ympäröiminä, istuskelevan biitsillä ja katsellen auringon laskua krokotiilien ja haiden pomppiessa horisontissa. 

Olisi hauskaa kuulla, teidän lapsuuden rakkaimmasta lelusta, oli se mikä tahansa ja onko se vielä tallella ja jos saikin uuden elämän, niin missä? Pulpahti mieleen vielä, että sain parikymppisenä ympäri  maailmaa postikortteja, joissa ei lukenut mitään muuta, kuin "terveisin salainen ihailija", kortit tulivat aivan varmasti Mörriltä ja Pörriltä, nyt sen hoksasin!
Kyllä ennen vanhaan lumikin oli niin erilaista, jotenkin runsaampaa, eikä niin kylmää. ;)

Iloa tiistaihin, nyt on lumista ja valoisaa ja mielikin kirkastuu huolimatta Mörrin ja Pörrin vuosien vaitiolosta ja salaisista seikkailuista ja hih missähän se mieheni Ihana Tuunu on?

45 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanaa kertomusta ♫ nostalgisin kuvin ☺☺
    Toivottavasti Mörri ja Pörri voivat hyvin ja viettävät ansaittua hyvää elämää sielä missä ovat ☺☺
    Enpä muista, että lapsuudessani olisi kovin paljon pehmoleluja ollut, mutta äitini kolme tätiä lähetti mulle Amerikasta valkoisen kiharaturkkisen koiran ja tuola se on takan päällä yhä edelleen. Hieman se on tummunut enkä uskalla sitä pesta, kun en tiä mitä siinä on täytteenä. Olkoon nyt sitten vaikka vanhuuttaan harmaantunu, niin ku täs tuppaa harmaantumahan tämä pehmolelun omistajakin hih,hih☺☺☺
    Juu ja sitä lunta oli ennenvanhaan paaaaaaaljon enemmän kun nykyään, mutta hyvä kun sitä edes vähä tuli, vaikka taas se varmaan sulaa ☺

    Ihania nostalgisia tunnelmia Sinulle ♥ Tiia ♫~♥~♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana harmaahapsinen hauva, upeaa että on tallella. Ei saa toista hylätä ja ajattele miten kaukaa on matkannut. <3

      Aivan ihanaa päivää <3

      Poista
  2. Minun rakas Histamiini -pehmoheppa on nyt mökillämme aitan vahtina :D Kun olin lapsi, se oli minulle niin ehdoton, että kun sain 6 vuotiaana aivotärähdyksen, eivät lääkärit/hoitajat/vanhemmat saaneet minua jäämään sairaalaan tarkkailuun, kun Histamiini ei ollut mukana (taisin pitää aikamoisen kohtauksen eikä aivotärähdyksen jälkeen sellaisia saisi pitää..). Niinpä pääsin kotiin Histamiinin luokse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi Histamiini ja miten suloinen pehmoinen nimikin <3 Ymmärrän täysin tuon tärkeyden, Sofia ei mene niin minnekään ilman Panduliinia <3

      Suloinen tarina ja yhtä suloista päivää <3

      Poista
  3. Ihana tarina pehmoisista, kyllä ne hyvissä käsissä on! ;)
    Noi kuvat on ihania ja varsinkin toi alimmainen on tosi ihana, sais vaikka kivat joulukortit!
    Mun pehmolelu on Niilo 2.v lahjaksi saatu edes menneeltä mummiltani, joka on kuin kirahvi, mutta valko-mustana. Se on mulle ollut aina Niilo kirahvi kulkenut nykyisin koristeena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suloinen Niilo kirahvi ja ihanaa, että on tallella, rakkaita ei saa hävittää. Niilolle ja emännälle ihanaa päivää <3

      Poista
  4. Mulla ei ole ollut mitään suosikkilelua, oon varmaan vähän outo? Oonkin aina sanonut, etten kiinni tavaroihin en edes lohdutuksena ja niitä on helppo heittää pois. :D Mutta mulle tuli tästä mieleen nukke, jolla on jännä tarina. Olin toivonut 80-luvulla joululahjaksi kaalimaan kakara -nukkea. No mummohan sitten sellaisen tietenkin osti joululahjaksi, tällä kakaralla oli myös oma suloinen vaaleanliila sänky. Tiesin missä mummon joululahjakätkö on, joten kävin leikkimässä nukella "salaa" ennen joulua, annoin sille nimenkin Santra-Maria. :D Olen ihan varma, että mummo tiesi leikeistäni, mutta ei hennonnut sanoa mitään, jouluna sitten esiten iloisesti yllättynyttä joululahjastani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole outo, meidän Kristallakaan ei ole ollut tai oli Nalle Puh, sitten Teletapit ja sitten Heppuliini, mutta ei juuri sitä yhtä ja rakasta. :) Siksi tämä onkin mielenkiintoinen ilmiö, miksi toisille jostain pehmosta tulee niin erityinen. <3

      Voi ihana tuo tarina ja muistan ne Kaalimaan kakarat, ajattele hih mikä nimikin ja olivat kuuminta hottia silloin. Ihana mummisi, antoi hymyillen salaa leikkiä. <3

      Mukavaa päivää Jonna <3

      Poista
  5. Mää en nyt voi kommentoida, ettei tuu mitään sääliefektiä :D. Arvaat varmaan muutenkin, että mulla ei ollut pehmoleluja (enkä kyllä muista olleen mitään muutakaan, koska varmaan keräsivät äitipuolen mielestä pölyä ja olivat muutenkin suorastaan turhakkeita..)
    Mutta huvittaa edelleen meidän pojat tarhaikäisinä. Vanhemmalla oli aina unikaverina lajitelma työkaluja (kunnes tarhantätit suositteli, että koitettaisiin keksiä jotain muuta, kun oli kerran unissaan meinannut nielaista jonkun hervottoman mutterin, joka sillä kertaa oli jakarin kaverina..). Ja nuorempi taas kieltäytyi ehdottomasti ottamasta viereen yhtään mitään. Ei unirättejä sen paremmin kuin pehmojakaan. Se vähän tarhantätejä ihmetytti, mutta sanoivat myös, että oli harvinaisen helppo tapaus, kun koskaan ei ollut sitä riskiä, että jää uni tulematta sen takia, että jäi unilelu vahingossa kotiin :)

    Ja mitä Mörriin ja Pörriin tulee, niin ei kahta sanaa, etteikö ne parhaillan vihellellen kiertelis maailmaa heinä suussa ja seikkailis toinen toistaan hienoimmissa paikoissa. Olen siitä ihan varma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeasti kestä, en kestä. Itsekin kun olen äitipuoli ja minullakin on äitipuoli... Voi miksi sinä ihana ihminen sait sellaisen osaksesi...


      Määää en kestä, työkaluja unikamuina hih ihan paras ja uniikkia, en ole moisesta ikinä kuullutkaan. Kyllä ne muksut ovat vaan niin omanlaisia persoonia, ai että. :)

      Juu Mörrillä ja Pörrillä menee taatusti lujaa Australian ihmemaassa, on sellainen olo. hih. .)

      Kivaa päivää <3

      Poista
  6. Voi ei...minulla ei tainnut olla lempiyölelua eikä mitään pehmolelujakaan. Ainoastaan armeija barbeja, daisyja ja cindyja, joihin upotin kaikki viikkorahani.

    Tälle barbilaumalle intohimoisesti suunnittelin ja ompelin vaatteita 80-luvun olkatoppauksineen ja iltapukuineen. Minusta piti kai tulla muotisuunnittelija. Lempibarbien nimi oli Alexis (Dynastian mukaan - Joan Collins oli mun 10-v tytön lempinäyttelijä). Voi kun olisi tullut säästettyä nuo nuket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh olet ollut naisellinen selvästi jo pienenä <3 Hih Dynastia ihan paras, nyt kyllä olisi kiva tietää minkä näköinen Alexis nukkesi oli. .) Voi ei onko ne hävitetty!, mä en kestä!

      Ihanaa päivää Heli <3

      Poista
  7. Ihana nostalgia pläjäys kuvineen. Toivottavasti Mörri ja Pörri ovat kunnossa. Minun rakas pehmoni oli Ressu pehmokoira. Se on vielä tallessa työhuoneen kirjahyllyn päällä. Pojalla on rakas pupu, jonka hän sai puolivuotiaana ja edelleen hyvin rakas unilelu. Pupu raasu on melko ränsistyneessä kunnossa, mutta varmasti säilytetään ja toivottavasti ei vaan häviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se rakkain on pakko säilyttää, näin sitä muutoin miettii vielä tässä iässä rakkaimpiensa kohtaloa. Ihanaa, että sinulla on Ressu tallella. <3

      Kivaa päivää teidän perheelle ja pehmoille <3

      Poista
  8. Voi elämä, miten ihania kuvia ja miten ihana postaus <3.

    Minähän se olen äiti, joka vannoo unikavereiden nimeen henkeen ja vereen. Ehkä siksi, että minulla oli sängyssäni teini-ikään saakka sellainen. Apua, tohtiiko täällä sitä edes paljastaakaan.... Ääk. No... Sellainen vaippaharso (tai meidän aikana se siis oli oikeasti tarkoitettu sellaiseksi). Moni vekara käyttää nykyäänkin samanlaisia ja ne taidetaan tuntea nyt nimellä uniräsy. Sellainen oli minun maailman rakkain leluni - tai ei se edes mikään lelu minulle ollut vaan paras unikaveri.

    Jännää muuten, että tämän huushollin ukkelin tärkein kaveri oli myös tyyny. Lähes samanlainen kuin kuvassasi... Tarina kertoo, että kerran se unohtui pois matkasta ja se käännyttiin hakemaan parinkymmenen kilometrin jälkeen kotoa, koska huuto takapenkillä oli niin kova..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja arvaa luinko tämän miehelleni, hih muillakin on ollut Ihana Tuunu! Mahtavaa! Et ole ainoa, et todellakaan jolla on ollut uniriepu, sitähän Peanutseissakin kukas hahmo se nyt olikaan, vetää perässä "riepua". :) Aivan mahtavaa kuulla ja kuules ihan normaalia. <3 <3 <3

      Ihanaa päivää Rouva Sana <3

      Poista
  9. Rakastan pehmoleluja suunattomasti ja vanhimmat ja tärkeimät on vielä tallessa. Vanhin on Pupu, jonka sain nolla vuotiaana. Se helisee ja on kuluneen vaaleanpunaisen värinen vieläkin. Toiseksi tärkein on isän ostama vanha delfi (joka on oiekasti haikala) se on nykyisessä asunnossani rakkain pehmolelu ja ihana muisto isästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Pupu ja Delfi kuulostavat suloisilta, etenkin kun Delfi on Hai, kiltti sellainen, suorastaan Delfiini <3 Pehmolelut ovat ihania ja niistä saa paljon lohtua. <3

      Ihanaa päivää Severus <3

      Poista
  10. Oi mitä ihania kuvia ja nostalgiaa. <3 Oma lempparihauva, jonka sain 30 vuotta sitten nukkuu tuolla tyttären kainalossa juuri päiväunia. <3 Ja nyt alkoi itkettää..l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten suloista, äidiltä tyttärelle, ymmärrän, että liikutta. Voi sinua, täältä suuri halaus <3

      Poista
  11. Minulla on vieläkin tallessa oma Tiinini -- siis joo - kumma nimi vanhalla ketulla - oli sillä toinenkin nimi, Kiti ..Sanoin mummoani myös Kitiksi - en tiedä miksi :) Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih selittämätön on lapsen mielikuvitus ja se juuri on siinä hienoa. Ehkä rakas pehmosi sai mummisi nimen, koska mummisi oli niin rakas, sellainen lempinimi. <3

      Aurinkoa päivään Anne <3

      Poista
  12. Ihania vanhoja valokuvia!
    Minulla ei ole ollut kiintymyssuhdetta pehmoihin lainkaan. Esikoisella oli pienenä sedältään ulkomaan tuliaisena saamansa punainen lohikäärme nimeltään Leevi Lohikäärme. Yhdellä reissulla Leevi valitettavasti eksyi omille teilleen ja katosi sen sileän tien. Vieläkin välillä olemme miettineet, että mihin Leevi oikein katosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei Leevi! Nyt en kestä, Leevin on pakko olla Australiassa Mörrin ja Pörrin kanssa ja viettävät siellä laatuaikaa biitsillä katsoen auringon laskua. Näin on!

      Kivaa päivää <3

      Poista
  13. Voi miten ihana postaus <3
    Minun oma pehmoni on makuuhuoneessa koristeena. Jättinallukan sain kummisedältäni syntymälahjaksi,
    Ihanaa viikkoa Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on tallella ja koskaan ei juuri tiedä mistä pehmosta tulee se rakkain. <3

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  14. Ihana postaus <3 Ja oikea Amelie loppu :D Kuvatkin ovat kauniita, vanhoissa kuvissa, tai ylipäänsä paperille teetetyissä valokuvissa on sitä jotain :)

    VastaaPoista
  15. Niin ja apua, mä en nyt muista mikä on ollut mun lapsuuden suosikkilelu! Oon kai tykännyt kaikista yhtä paljon :) Mutta eniten muistan piirustukset, rakastin lapsena piirtämistä! Ja ylipäänsä ne lapsuuden leikit, mulla on pari vuotta nuorempi veli joka on ollut hyvä leikkikaveri ja valitettavasti aika usein höynäytettävissä isosiskon päähänpistoihin, mm. kerran vesiväreillä maalasin meidän molempien kasvot :D Ja aika usein saatoin pukea veljen tytöksi, nooh, mikäpäs siinä ^__^ Ja toinen on vaan kiltisti totellut..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi eli sinun oma "pehmokaveri" olikin sinun pikkuveli. Hih ihana tarina. Sama muuten täällä, jos en lukenut, niin piirsin, taukoamatta. Oli se ihanaa puuhaa, jossain kohti kuitenkin lopetin, koska en vaan ikinä ollut tyytyväinen tuotoksiin, en kait kehittynyt...

      Ihanaa päivää Salka ja ihana tuo Amelie vertaus <3

      Poista
  16. Voih, heti nousi muistini sopukoista kuva Eijasta, isosiskoni tekemästä räsynukesta, jota rakastin kovasti. Systeri aina jaksoi urhoollisesti tehdä sille uudet hiukset keltaisesta villalangasta, ja yhtä uskollisesti minä kiskoin ne aina irti - jostain itsellenikin tuntemattomaksi jääneestä syystä rakastin Eijaa vain kaljuna. Minneköhän se Eija lienee vuosien saatossa kadonnut? Veikkaan saunan pesää, jonne minulta raa'asti vietiin myös yksi legendaarinen ja erittäin MUKAVAKSI venynyt lempivillapaitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei Eija ja hei kuulostaa tutulta, minä leikkasin kaikki barbiet kaljuiksi ja en tiedä miksi?! Voi saunan pesä sentään, ei kait, Eija on ihan varmasti myöskin kuumottelemassa kaljuna Australian auringossa! Hih, mutta ihana tarina, jotenkin niin liikuttava ja ihan sisko. <3

      Kivaa päivää Kutri <3

      Poista
  17. Voi miten ihania kuvia<3 Oikein nostalgisia! Mulla oli rakas punainen käsilaukku, joka jäi ruotsin laivalle...Ihanaa iltaa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh punainen laukku, varmasti niin hieno ja rakas ja hävisi! Voi ei, toivottavasti sai hyvän elämän jonkun toisen onnellisilla käsivarsilla...

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  18. Aivan ihanan nostalgisia kuvia! <3 kyllä tuli minun iso-nallea ikävä, missähän se on ja eihän sitä vain pelota...? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pelota, sekin on Mörrin ja Pörrin ja Eijan ja monen muun täällä mainitun kaverin kanssa Australian auringon alla. < 3Ihanaa päivää <3

      Poista
  19. Ihanan nostagisia vanhoja valokuvia. Symppis kirjoitus :) Mun nalle on vielä tallella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa kuulla, että on tallella <3 Ei saa rakkaita hylätä ei. :) Kiitos Marjo ja aivan ihanaa keskiviikkoa <3

      Poista
  20. Oi joi tulipa itsellekin niin nostalginen olo <3 Ja heti muistui mieleen rakkain leluni lapsuudesta. Se oli joululahjatonttu, en muista oliko sillä muuta nimeä kuin tonttu. En ollut vielä koulussa kun menin äitini kanssa kyläkauppaan ja kaupan ikkunassa oli maailman ihanin tonttu. En pyytänyt tonttua (emme yleensäkään pyytäneet mitään koska olimme niin varattomia). Tyydyin siis vain ihastelemaan tonttua. Jouluaattoaamuna olin maailman onnellisin pikkutyttö! Arvaatko miksi? Kun herätessäni avasin silmäni, näin tontun vieressäni tyynyllä <3 Vuosien saatossa tontusta oli enää pää jäljellä ja sekin katosi mutta rakkaat muistot jäivät ja varsinkin se onnellisuuden tunne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana tonttutarina, äiti näki palon ja haikeuden silmissäsi. <3 Toinen on selvästi ollut kovin rakastettu ja halittu tonttu <3 Suloisuus <3

      Poista
  21. Mulla oli pienenä rakkaimmista rakkain Vasa-nalle. Se hukkui lentokentällä jossain reissussa eikä löytynyt enää. Tästä on kohta 15 vuotta, mutta vieläkin ikävöin nallea välillä enkä myös halua ajatella, että mitä sille oikeasti tapahtui :( Pöhköähän se on kiintyä mihinkään elottomaan, mutta lapsen mielikuvitus riittää paikkaamaan nekin aukot ja elottomasta tulee hyvinkin elävä ja tärkeä<3 Ihania nuo sun lapsuuskuvat ja muistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en kestä! Lentokentällä vielä. On varmaan halunnut palavasti matkata ympäri maailmaa ja karkasi, vaikka surua sinulle tulikin. Siellä Australiassa sekin varmaan, voi sniif....

      Kyllä se näin on, että jotain liikuttavaa pehmoissa on ja ei niiden rakastamisessa ole niin mitään väärää. <3

      Poista
  22. Ihastuttavat kuvat ja nostalgiset kerronnat. Oma turrekoirani joutui kokkoon, tästä kerroin jossakin pääsiäisnoita jutussa pari vuotta sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih Turre, ihanko vapaasta tahdosta, vai oliko jo sen aika... Voi sniiff... En ole postausta lukenut, niin en tiedä miten siinä noin kävi. voi Mustit.. <3 Halit <3

      Poista
  23. Ihastuttavia kuvatuksia Sipoosta, Sinusta, Walter isovaaristasi ja Pontuksesta. Hiihtokuva on Oulusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä nostalgisia. Pulkkakuva on Sipoosta, näitä on monta. :) Ihanaa viikonloppua <3

      Poista