keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Inhokkivärejä, Yotuel arvonnan voittajat ja viime viikon tunnelmia!

Viime viikolla oli kivoja tapahtumia ja ajattelin jakaa muutamia kuvia asioista jotka miellyttivät omaa silmää ja joita tuli bongailtua. Yllä Aarikan kynttilänjalka, niitä olen himoinnut varmaan niin kauan, kuin niitä on ollut. Valkoinen tai punainen olisivat mielitiettyjäni. Alla nojatuoli, jonka kelpuuttaisin heti meille ja olisiko kultaiset aterimet kivat, niitä vielä makustelen ja mietin. Tavallaan ovat todella upeat. Muistinkin sitten, että on ollut kultaiset aterimet, hieman koukeroisemmat, jotka sain aikoinaan äidiltä ja ne annettu kotoa muuttaneelle tyttärelle, joten ei mitään uutta kullan sävyssä sittenkään. 



Tuo valkoinen macaron suli suussa, oli hieman kuin Dominon valkoinen sisus ja entäs nuo kukkamuffinit, miten kauniita!


Kiva tunnelma, ihana matto, meillä miltei samanlainen, mutta sinivalkoisena. Oranssi ei vaan ole väri josta pidän, paitsi muilla ihmisillä. On jännä jos joitain värejä "inhoaa" itsellään, niin niitä ihastelee kyllä muilla. 

Mikä takka! Voisin muuttaa jetsulleen johonkin taloon, jonka jokaisessa huoneessa olisi tälläisiä takkoja. Tässä vielä omat lempivärit! Voisin tuijottaa tätä takkaa iäisyyden tappiin asti! 

Tykkäättekö Yves Rocherin kausituotteista? On jo vuosia tullut ostettua aina kaikki Yvesin kausituotteet Plaisirs Nature sarjasta. Tänä vuonna sarja on aika samanlainen, kuin vuosi sitten jouluna, appelsiinia ja vaniljaa. Omenavartalovoide oli suosikki!



Ajattelin yllä olevan kuvan tuotteiden olevan tyyriitä Spa luxushömpötys tuotteita ja hinnat taivaissa ja erehdyinpä pahasti. Kyseessä on Elloksen oma sarja, eikö olekin kauniita!


Isadoran joulukokoelma sai monet meistä huokailemaan ihastuksesta. Tuo luomiväripalettti on täydellinen ja olen siihen aivan huuruakkana. <3 Eritoten tuo kaikkein vasen nappi tuo ihanaa pientä kimallusta silmämeikkiin. Luomivärit tulevat upeassa kultaisessa peilillä ja siveltimellä varustetussa rasiassa. Tämä paletti on enemmän, kuin hintansa väärti eli sen noin 20e. 

Herbina on uudistanut ilmettään ja pullot näyttävät todella raikkaalta ja ne tuoksut! Erityisesti appelsiinin tuoksuinen micellivesi vie miltei järjen.



Bernerin blogitilaisuudessa tapasin suloisen ja erittäin kauniin Neiti Minttukiharan. Nellalle tehtiin paikan päällä huikean hieno kampaus, osaisinpa itsekin. Mutta nyt meillä on letityskone, josko se letittäminen alkaisi sillä sujua. 

Alla appelsiinimunatotia, oli kuulkaas herkullista. Salaisuutena mikäpäs muu, kuin kermavaahto. 



Sitten niihin väreihin. En vaan tykkää oranssista väristä, enkä oikein keltaisestakaan. Mutta kyllä minä hetkenä tahansa mieluusti kellahtaisin kyseiseen petiin, näyttää todella kivalta ja pinkkikin sopii kuvioon mukaan. Näitä värejä en osaa lainkaan yhdistellä. Jos joku haluaa katsoa tubetuksen miten tädeillä tuo muotibloggaaminen sujui, se selviää alimpana olevasta videosta. Voin sanoa omalta osaltani, ei sujunut ei. 


Kävimme viime viikolla Junarosella katsastamassa kevään uusia tuulia. Yllä oleva neule oli mielestäni kiva, mutta kyllähän liian iso vaate isontaa eli kokoa pienempi voisi olla parempi. Halusin testailla myös keltaista, voisinko sittenkin käyttää kyseistä sävyä ja hei keltainen näytti ihan kivalta. Laitan tämän neuletakin muistiin, sillä saatanpa käydä sitä keväällä kaupassa katsastamassa. Alimpana oranssi, sävy johon en koskaan tarttuisi, mutta ei mitenkään hullumpi lainkaan. Maijusta tuli tuhat loistavaa kuvaa, meikäläisestä näitä ontuvia versioita, ei saisi minusta edes koulutuksella muotibloggaajaa, seistä törötän vaan kuvissa. 

Oliko näissä kaikissa kuvissa jotain mihin juuri sinä siellä iskit silmäsi, vaikka macaronit, saa sanoa vaikka mitä tai hei jotain mistä et tykännyt lainkaan. Olisi hauskaa kuulla. 






Sitten tärkeimpään eli Yotuel arvonnan voittajiin. Tällä viikolla olen ollut kenkulla päällä, kuten edellisestä postauksestakin käy ilmi, joten en jaksanut lähteä askartelemaan lappuja, MUTTA kun osallistujilla on erilaisia määriä arpoja, on se arpominen kyllä yhtä työlästä, kun pitää laskea tarkkaan, että oikealle voittajalle menee. Eli kumpikin hyvä tai sitten paras arvontakeino, yksi arpa tasapuolisesti kaikille jatkossa ja Random Org iloisesti laulaa. 

Onnekkaat voittajat ovat on anonyymi Nelliina ja toinen voittaja on Napamassu, olen molempiin voittajiin yhteydessä sähköpostitse tuota pikaa ja sydämelliset kiitokset kaikille. Eiköhän pian arvota taasen jotain uutta kivaa. Kivaa keskiviikkoa! <3

Yhdellä arvalla valaisevaan arvontaan :)
nelliina(@)yahoo.com

Suosituksesi on ollut niin hyvät. että oli pakko suunnata messuilla heti hakemaan näitä. Ja oi, että kyllä rakastuimme ! Nämä hammastahnat ovat kyllä parhaita !

Mukana kolmella arvalla ! <3
Jaan pian meidän blogissa tämän .




67 kommenttia:

  1. Oranssi ei kuulu minunkaan lemppareihin, kun en oikein osaa sitä väriä yhdistää muuhun kivasti. Se on kyllä mukava tehosteväri. Ja upea tuo takka! Kivoja kuvapoimintoja jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja monille se sopii ja monet osaa yhdistää. Takka on huikea. Kivaa viikkoa Jani <3

      Poista
  2. Se munatoti oli kyllä hirmun hyvää. Itse iskin silmäni niihen macaroneihin :D Rakastan niin mutta ne olivat loppuneet silloin kun me tultiin paikalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei oliko loppuneet! Ne oli kyllä hyviä.. Kivaa oli nähdä kuules oikein kunnolla ja pikaisia paranemisia <3

      Poista
  3. Keltainen pusero kera farkkujen ja saapikkaiden - TÄYDELLINEN ja sopi sulle tosi hyvin!!! Ja juhlamekko! :)
    - Ihanaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos, vielä epävarmailen tuon värin suhteen.. Ihanaa loppuviikkoa Marru <3

      Poista
  4. Noi Aarikan Keisarinnat ja Prinssit ja pikkuprinssit vai mitä ikinä ne onkaan nimeltään, on kanssa mun ikuinen hypistelyn ja himotuksen kohde. Ja nimenomaan puunväriset (tai valkoiset). Saatan jopa toteuttaa haaveeni ja kovalla työllä (ja liki mielenterveyden menetyksellä) ansaitsemillani kirppisrahoilla ostaa päräyttää pari Aarikkaa. Nyt on meinaan kaapeissa t i l a a vaikka itte unelmien prinssille :).

    Oranssista en tykkää minäkään (ellei satu olemaan makean appelsiinin tai satsuman kuoret kyseessä). Enkä keltaisesta, josta tuli mulle tulipalon jälkeen vähän sellainen kauhuväri. Mutta kyllä se siitä vielä auringoksi muuttuu :). Ja SE keltainen on ihan eri kuin toi, mikä sulla on neuletakkikuvassa. Se näyttää itseasiassa sellaselta ystävälliseltä ja lempeältä. Niinkuin mallikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ihania ja sellaisia on vaan pakko saada, josko pienen joululahjatoiveen kuiskataan ilmoille. <3 Hih kannatti raivata, jotta mahtuu Aarikkaa. <3

      Totta appelsiini on aina kaunis. <3 Se tulipalon keltainen on synkkä ja pelottava, tuo villatakki on jotekin kesä ja aurinko. <3

      Hih kiitos kaunis ihanainen Annukka <3

      Poista
  5. Aivan ihana tuo herkkulautanen! Mun on viime päivinä tehnyt mieti jotain hyvää eikä nuo kuvat hellitä himoja sitten yhtään ;))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan ja arvaa kenellä kiristää housut! Nyt suu soukemmalle täällä päässä. Ihanaa iltaa <3

      Poista
  6. Kivoja vaatteita kateltiin video pikkumiehen kanssa yhdessä.Nyt kauppaan =)
    Mukavaa keskiviikkoa

    VastaaPoista
  7. Tuostapa sainkin idean, tyttärelle joululahjaksi Isadoran luomiväripaletti. Sopivan hintainen ja tuo väri käy varmaan tummalle ruskeasilmäiselle.
    Harmaanvihreä on minusta se kaikista kamalin väri ja oranssi toinen. Saavat jokaisen näyttämään vanhalta ja sairaalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude varmasti ilahtuu, tuo luomiväripaletti on huippuihana! Juu harmaanvihreä ja sementinharmaa ja oranssi ei ole kyllä lemppareita, ei ainakaan vaatteissa. Mutta toisille ne sopii. Kivaa iltaa Sude <3

      Poista
  8. Minäkään en osaa olla oranssissa, muiden päällä se näyttää hyvältä. Niinkuin nyt tuo neule näyttää hyvältä sinun päälläsi. Petivaatteet näyttää ihanilta, siis ne värikkäät, mutta saisikohan noissa unen päästä kiinni, vai onko liian rauhattomat. ;)

    Ihanaa päivää Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä, vai näkisikö niissä sitten aurinkoisia unia. <3 <3 Ihanaa iltaa Johanna <3

      Poista
  9. Mä inhoan myös Espoossa ajamista! Navigaattorilla ja ilman. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama! Hih. :) Kivaa iltaa Piiuli <3

      Poista
  10. Lettikampaus ja sänky, niin kauniita.
    Tänään nähdään ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja niin me nähtiin ihana Outi <3

      Poista
  11. Sulle kyllä sopii tuo oranssi hyvin.
    Mulle ei keltainen sovi, oikeen missään sävyssä.

    Nuo minimuffinsit, niin kauniita <3
    Ihanaa päivää

    mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehkä tuollainen poltettu oranssa, mutta muutoin kyllä oranssi tekee meikäläisen todella kalpeaksi. Keltainenkaan ei aina sovi, riippuu keltaisesta, mutta sinapinkeltainen ei sovi pätkääkään. Oli kyllä niin somia minimuffinsseja ja vielä kovin hyviä.

      Ihanaa ltaa Mirka <3

      Poista
  12. Monessa oot ollut mukana! En itsekään oo mikää oranssin ystävä. :( Mutta ihailen niitä joille sopii.
    Ihania noi junarosen vaatteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, joillekin sopii tosi hyvin, muuten omalle ukkelillekin sopii oranssi, hih. Ihanaa iltaa Kata Maria <3

      Poista
  13. Tuossa kuvassa keltainen käy sinulle todella kauniisti. Oranssi ei sytytä minuakaan. Se on jotenkin sottainen väri :D.
    Indiedaysin iltatapahtumassa oli myös herkullisia macaronseja tarjolla. Mieleeni jäi sellainen lakritsin ja suklaan makea yhdistelmä, aijai!
    Hykertelin tuolle edelliselle postauksellesi ja sille videolle. Minuakin on kenkuttanut pari päivää. Olen varoitellut ihmisiä ympärilläni. Pistän kyllä kaamoksen piikkiin! Ja ajattelutyötä tulee tehtyä niin, että välillä ovat aivot ihan solmussa. Kun joka lanka on omissa käsissä. Aivan yhtä lillukoita juttuja kuin sinun ihanat esimerkkisi ;). Koitetaan selviytyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, ihanalta kuulostaa, macaronsit ovat kyllä niin hyviä, että voisin syödä niitä ihan loputtomasti. Hih niin lillukoita niin lillukoita ja hih voi maar kun kenkuttaa, silloin ei ole kivaa kenelläkään ja eihän sitä itselleen edes mitään voi.

      Koitetaan selviytyä, nyt vaan on liian pimeää, odotan lunta! <3

      Ihanaa iltaa <3

      Poista
  14. Olen se omituinen, kun pidän sekä keltaisesta että oranssista rajoitetusti. Oranssina mm. nahkajakku, jota kukaan muu ei ollut huolinut, niin sain alennuksella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu rajoitetusti, jotain kivaa niissä väreissä on, vaikka en osaakaan niitä yhdistellä. lloa iltaan. <3

      Poista
  15. Keltaisesta tykkään, oranssista en. Nätti takka. Nuo leivonnaiset näyttävät liian äitelöiltä makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä todella makeita nuo leivokset. <3 Mutta hyviä. Ihanaa iltaa Satu <3

      Poista
  16. Kaikkea kaunista, sekä värejä, että makujakin (kulinaristi näkee aina syötävät js makuhermoja alakaa kutkuttaa) ☺☺
    No minä iskin silimäni Sinun konstailemattoman luonnolliseen olemukseen ja esiintymiseen ☺
    Ja hei Sullehan sopii sekä keltainen, että oranssi ☺ Ittellä ei oo edes tullut mieleen kokeella keltaista ja oranssia ♫
    Veikkaanpa, että puet mitä väriä tahansa, niin sisäinen kauneutesi paistaa sieltä ♫
    Ihanaa päivää Sinulle Tiia ~♥~♥♫♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih mäkin näen aina syötävät, hih.

      Nooh on aika konstailematonta, kun vaan heh törötän, mutta ei luonnistu tuo poseeraaminen, niin ei ja näillä mennään. :)

      Voi ma-te miten kauniisti kirjoitat, määää en kestä, oot niin ihana ja sielua aina lämmittää nämä viestit. <3

      Ihanaaa iltaa ihanuus <3

      Poista
  17. Ai mitä ihania kuvia ja tunnelmia <3 ja pitää kyllä sanoa että keltainen väri todellakin sopii sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos kovasti ja aivan ihanaa iltaa Nadja <3

      Poista
  18. Kiva kuvasarja! Mä ihastuin herkkujen lisäksi noihin petivaatteisiin. Ottaisin ne vaikka heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivat, tykkään itsekin, vaikka meillä ei juuri noita värejä ole, mutta ei saa ajatella kapea-alaisesti. Noi kyllä toisi kesän tänne pimeyteen. <3

      Ihanaa iltaa Minna <3

      Poista
  19. Onpa kauniit noi IsaDoran luomivärien sävyt! Kelpais! :)

    Psst.. Sulle löytyisi Tiia haastetta mun blogin puolelta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ihanat <3 Niin kiva haaste kurkittu ja otettu koppi Ihanaa iltaa Laura <3

      Poista
  20. Sä olit NIIN upea malli, että äläs nyt aliarvioi itseäsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso hööööhhh ja sitten kiitos ihana ja kivaa iltaa <3

      Poista
  21. Tuo keltainen on ihanan pirtsakka ja mitkä tarjoilut! Mäkin haluan kukkamuffinin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo kukkamuffinit, voi että mitä muffineita. Tuo keltainen neuletakki täytyy laittaa harkintaan.

      Kivaa iltaa Katja <3

      Poista
  22. Olipa paljon kauniita asioita ja kuvia! Minulle ruskea väri on sellainen etten voi kuvitella sitä mitenkään missään =D. Tumman sininen ja pinkki ovat taas ihan lemppareita. Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummansininen ja pinkki ovat ihania värejä, mutta tykkään myös ruskeasta. <3 Ihanaa iltaa Katinka <3

      Poista
  23. Nuo leivokset ja macaronsit näyttää ihanilta! Nam nam...Onnea voittajalle! Ihanaa iltaa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin iso nam <3 Ihanaa iltaa Jassuntassu <3

      Poista
  24. Voi eiiii Tiia tommosia kehuja julkisesti :D Mutta kiitos <3 Hei mikä letityskone?? En oo sellasesta kuullutkaan. Mä iskin silmäni myös tuohon herkkulautaseen, namm. Macaronit on mulla lähellä sydäntä, ne on niin hyviä. Ihania värejä kyllä kaikissa noissa kuvissa. Ja mä katoin myös sen teidän muotinäytösvideon ja ihailin miten luonnollisesti sä osasit siinä poseerata, pilke silmäkulmassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansaitset joka kehun ja olet vielä tuon ulkoisen kauneuden lisäksi, niin suloinen <3 Testissä letityskone ja se laulaa kuules täällä pian ja sitten pukkaa raporttia. Merkki on Babyliss. ;)

      Juu voihan herkku sentään, nyt kuules housuja kiristää ihan vimmalla. :)

      Hih voi muotinäytös, ei ole minun juttu ei lainkaan.

      Ihanaa iltaa Nella <3

      Poista
  25. Ai kauhia, rankka päivä takana, mutta kyllä mä hörähtelin täällä ääneen teidän jutuille ja catwalk-kävelylle :-D Keltainen kuuluu lempiväreihini, joten heti ottaisin tuon villtakin itsekin mieluusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii Maiju kyllä osaa poseerata, mutta meikäläinen ei ja en aio kyllä edes kouluttautua :)

      Tuo villatakki kyllä jäi kummittelemaan. Kivaa iltaa Kutri <3

      Poista
  26. Plussat -> Macaronit, Elloksen sarja, Isadora luomivärit, Herbinan vedet.
    Sinulle sopii tuo keltainen, se sopii aurinkoiseen olemukseesi.
    Ja tuosta oranssista väristä aina muistan, kun Pirkko Mannola käveli vastaan Turussa oranssissa pellava-asussa ruskettuneena. Oli upean näköinen nainen. Niin miesten kuin naistenkin päät kääntyivät.
    Kiitos kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko Mannola on niin upea! Valovoimainen nainen, toiset on. :) Ole hyvä ja kiitos kovasti ja upeaa iltaa Tuula <3

      Poista
  27. Ihania kuvia! Oranssa, keltainen ja vihreä eivät kuulu mun suosikkeihin eikä niitä löydy vaatteistani sen enempää kuin sisustuksestakaan. Muilla kyllä tykkään niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mutta löytyy keltanen mekko kuules ja vihreä mekko ja vihreä neuletakki, oikein hämmästyin. Taidan pitää niitä todella harvoin. ;)

      Ihanaa iltaa Belladonna <3

      Poista
  28. Musta nuo lakanat on aivan ihanat!!! Minkä merkkiset olivat? Oranssi on etenkin kesällä lempivärejäni, tykkään myös vihreästä, mutta käytän useimmiten jo työpaikan dresscoden takia mustaa. Siihen yhdistelen värikkäämpiä toppeja ja valkoisen tai ruskean eri sävyjä. Sinistä mulla ei ole kuin farkut, enkä myöskään kirkkaanpunaisessa viihdy, vaikka se värinä mulle sopisi hyvin, mutta tulee liiaksi huutomerkki-olo, kun pituuttakin on 180cm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua voi miksi en muista merkkiä!! Voisiko olla Lexingtonin, nyt en mene takuuseen. Lakanat ovat kyllä mielestäni todella kauniit, vaikka meillä ei noita värejä olekaan. Jännää nämä värit ovat, omat lempivärit ovat taas punainen ja sininen, hih. .) Olet upean pitkä! <3

      Kivaa iltaa inilian <3

      Poista
    2. Mä nyt innostuin noista lakanoista ihan valtavasti, mutta ainakaan Lexingtonin sivuilta ei tuollaista kuosia löytynyt..

      Poista
  29. Kiitos vielä <3 Piristi niin päiväämme <3

    Ihanat kuvat, vaateyhdistelmät olivat todella kivan näköiset.
    Eka niistä ehdoton suosikki ! Rakastan valkoisia paitoja !

    Oii ja toi valkoinen macarons-leivos, niin nams <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea voitosta Napamassu <3 Valkoiset paidat ovat aina tyylikkäitä ja niin freesejä! Ihanaa iltaa Napamassu <3

      Poista
  30. Ihanasti sopii keltainen paita sinulle ❤️ Hehkut iloa ja kauneutta ❤️ Onnea arvonnan voittajalle ❤️ Mukavaa torstaita Tiia sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos kaunis happystarhome ja aivan ihanaa iltaa sinulle ihanuus. <3

      Poista
  31. Olipa kaunis kuvasarja, kauniita värejä ja makuja Keltainen on myös minun väriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos paljon Irma ihanuus ja oikein kivaa iltaa <3

      Poista
  32. Minulle ei sovi keltainen - muutun ihan kumman väriseksi naamaltani - eikä oranssikaan. Toki pidän aivan kauheasti sellaisesta poltetun oranssin sävystä sisustuksessa - vähän semmoinen afrikkaväri ;) Olet kyllä niin sulonen taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, menen ihan kalpeaksi, eritoten sinapinkeltainen, tietty vihreä ja punaoranssi, ei vaan sovi. Poltettu oranssi on kyllä kaunis, vaikka en osaa sitä käyttääkään. :) Voi ei, kiitos Anne ihanuus ja kivaa iltaa. <3

      Poista
  33. Jostain syystä tulee aikoja, jolloin hypistelen oransseja vaatteita kaupassa. Joka kerta ne kuitenkin tekevät minusta "väärän värisen". Eli innostun oranssista nykyään vain appelsiineina ja muina pieninä väripilkahduksina. Mutta murrettuna oranssi on upea sisustusväri =).

    Eräs entinen työkaverini piti usein täysin kirkkaan keltaista jakkupukua ja täytyy sanoa, että hänelle se sopi todella hyvin. Minulle sopii ennemmin sellainen pastellikeltainen ja sekin vain kesäaikana, heh heh.

    Kiitos taas iloa tuovasta postauksesta. Olet valloittava ♥

    VastaaPoista