lauantai 12. syyskuuta 2015

Upea arvonta ja mahtavat John Frieda volume hiustuotteet!





Voi että olen taas innoissani. Aivan huippua että nykyään saa kampaamolaatua, mutta edullisempaan hintaan. John Friedan hiustuotteita testasi aiemmin tytär ja John Friedan hiustuottet siloittivat hänen hiuksista upeasti takut ja hiusten pörheyden. 

Tällä kertaa tämä äiti on testannut John Frieda volumetuotteita ja olen ollut tuotteisiin todella tyytyväinen. Pääsääntöisestikin käytän volumetuotteita, sillä hiukseni ovat painavat ja raskaat ja kaipaan niihin ilmavuutta. Monet volumetuotteet taikovat hiukseni todella tuuheiksi, mutta samalla kovin pörheiksi. John Frieda tuotteilla tulikin selkeämpi ero moneen aiempaan merkkiin, näillä tulee volumea mutta hiukset jäävät aivan ihanan silkkisiksi ja pehmeiksi. Enpä olekaan aiemmin tälläistä cocktailia hiuksiini saanut, nyt tulee kärpäsen iskulla molemmat mieltymykseni hoidettua, tuuheus ja sileys. :) Sanonpa että wau!

John Friedan hiuslakat ovat erinomaisia, tulee pitoa, mutta ei sellaisia lakkapiikkejä, joita ei kammallakaan selvitä. Tuoksuu hienostuneelle, milteinpä vaan ilmalle ja hentoisesti puhtaalle. Täysin verrattavissa huomattavasti kalliimpaan omistamaani salonkituotteeseen. 

Mahtava on myös Blow Dry Lotion joka tuo tuuheutta juuri sinne hiusten juuriin, mikä on aina suurin ongelma. Monesti hiukset painavat päätä myöten ja yritän juuri tupeeraamalla saada volumea hiustyveen. 

Lisäksi mukana tulee 7 päivän Volume hoitokuuri. Paksuntaa hiusta ja tuo näin tuuheutta ja volyymia ja auttaa ja tukee kampausten laitossa. 

Hienoa näissä John Friedan tuotteissa hiuksille on myös se, että pesuväli on taas pidentynyt normaalista kahdesta vuorokaudesta kolmeen. Tällä viikolla oli paljon menoja ja yleensä pesen joka päivä hiukset näissä tapauksissa,  jotta saan kampauksen näyttämään ilmavalta ja puhtaalta.  Kappas nukutun yön jälkeen hiuksissa oli aika pitkälle edellisen päivän kampaus, hiukset näyttivät yhtä puhtailta ja sileiltä. Olin varsin ihmeissäni eli tuo 7-päivän kuurihoito auttaa selkeästi kampausten tukeen ja pitoon.

Helmenä mukana on vielä kuivasampoo, jolla saa pitkitettyä vielä tuon kolmannen pesuvälin neljään vuorokauteen. Jos minä lähtisin reissuun, valitsisin mukaan nämä John Friedan tuotteet. :)

Mikä huiminta, nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa koko tämä samainen setti minkä näette kuvissa eli yhteensä 7 kappaletta John Frieda volume hiustuotetta!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonnan säännöt:

1 arpa anonyymit, muistakaa jättää selkeä nimimerkki 
ja sähköpostiosoite, jotta saan teidät kiinni jos satutte voittamaan arvonnassa

2 arpa Bloggerin tai Bloglovinin kautta kirjautuneet julkiset lukijat

3 arpa jos jaat arvonnan blogissasi tai facebookseinälläsi, 
ilmoitathan kommenttikentässä missä olet jakanut arvonnan, 
jotta pääsen sen jossain kohti zekkaamaan.

Arvonta päättyy 27.9.2015

Tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan 
ja aurinkoista lauantaita!

John Frieda hiustuotteita voit ostaa mm. Sokokselta. 

*sponsored

156 kommenttia:

  1. Riemumielin osallistun :)
    Kahdella mukana.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana upeassa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kilpailu :)
    Kahdella arvalla mukana (jaoin facebookissa).
    timanttikaulapanta@gmail.com
    T: JiiPee

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukana!! Kaksi arpaa! :)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä mukaan, jeejeejee :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana. T. Itä-Suomessa.

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukaan!
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukaan! :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tätä sarjaa olisi kiva testata. Bloggerin kautta seuraan eli kaksi arpaa :)
    kivipuuteri@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukaan! eskurin.emanta@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Jaan facebookissa 😉 eli kolmella mukana. Terveisin hiushullu tai hullu hiustenkasvattaja.

    VastaaPoista
  14. Taas loistava arvonta💗
    Kahdella arvalla mukana.
    Olisipa kiva päästä testailemaan😊

    VastaaPoista
  15. Osallistun yhdellä arvalla!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Aivan uusi merkki minulle, mutta hyvältä vaikuttaa. Varsinkin kun muutaman peräkkäisen raskaus- ja imetysajan jäljiltä ei hyllystä taida löytyä kuin shampoo ja joku kuivahtanut muotovaahto :D Bloggerin kautta seuraan, joten kahdella arvalla mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  17. Olisi kiva testata! Kahdella arvalla mukana!
    T. Sussi

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukaan. paperitypy@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukana jos vaikka onnistuisi.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kuulostaa tosi hyviltä tuotteilta, kahdella arvalla mukana :)
    kipuajaposkipunaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella mukana. Kiitos! Olisi huippua, jos saisi hiusten pesuväliä vähän pidennettyä.
    astuvan.akka@yahoo.com

    VastaaPoista
  22. Kaksi arpaa, kiitos! Toivottavasti onni suosisi. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kuulostaapa huippu tuotteilta.
    Kahdella mukana.
    -päivi-

    VastaaPoista
  24. Mukaan! Facesivuilla jaettu. - emäntä

    VastaaPoista
  25. Mukana kahdella arvalla, kylläpä kuullostaa hyvältä nämä tuotteet, melkein liian hyvältä ollakseen totta :)

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana.
    pia_turunen(at)luukku,com

    VastaaPoista
  27. kahdella mukana :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Yhdellä mukana s-posti sussi.niska@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana KAIKILLA arvoilla. Jaettu mun omalla fb-sivulls

    VastaaPoista
  30. 2 arvalla mukana,olispa hieno palkinto! (Y)

    VastaaPoista
  31. Mukana yhdellä arvalla ihanassa arvonnassa salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Pakko osallistua :) mukana siis yhdellä arvalla.

    jennuska@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kolmella arvalla mukaan. Jaan blogini sivulla arvontasi.
    Mukavaa viikonloppua Tiia <3

    VastaaPoista
  34. Mukana yhdellä arvalla :) miialehto@yahoo.com

    VastaaPoista
  35. Ihan varmasti osallistutaan, yksi arpa pottiin :) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana! Upea paketti.
    -Kati

    VastaaPoista
  37. Minäkin mukaan arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  38. Arvalla mukana arvonnassa. Ja peukut pystyyn.. T. jaanoi@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Upea arvonta. Kolmella mukana. Jaan facebookissa.

    VastaaPoista
  40. mukana tieten parilla arvalla? , jaan facessa :)

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana! <3
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Hei!
    Kolmella arvalla mukana arvonnassa!
    Hiukseni ovat käsitellyt ja latvat ovat kuivat, näitä tuotteita olisi mukava päästä kokeilemaan. :-)
    T. Kati

    Jaan arvonnasta blogiini: www.lasituvanminiatyyrit.blogspot.com
    kati.kainulainen @ gmail.com

    VastaaPoista
  43. Oi mitä tuotteita! :)
    2 arvalla mukana :)
    laura.lakiasuo@outlook.com

    VastaaPoista
  44. Mahtavaa ja lähdetään kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  45. Ihania tuotteita!
    Yhdellä arvalla kisaan mukaan.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Tuotteet kiinnostavat kovasti, kahdella arvalla mukana.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Seuraan sinua Bloglovinin kautta sekä nyt vielä fasebookin kautta (tykkäsin ja jaoin) sp. taruvaisa (at) gmail.com.

    VastaaPoista
  48. Ton mää haluan. Kuten blogini nimikin kertoo, olen aivan friikki hiusteni suhteen. Arvaa pesenkö hiuksiani joka päivä? En ikinä. Pidän sinnilläkin kolme päivää välilä ellei sit ole jotain juhlia tms että on pakko pestä aikaisemmin.
    Olen testannut saman sarjan shampoota ja hoitoainetta vaaleille hiuksille ja tykkäsin kyllä tosi paljon.
    Kahdella siis mukana.

    VastaaPoista
  49. yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa. :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. kahdella mukaan, as usual :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana kahdella arvalla! Ihania tuotteita :)

    VastaaPoista
  52. Ihan mahtavaa! Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Luen tosiaan bloglovinin kautta ja jaan linkin Kynsipöllö kosmetiikkapuussa facesivulla. Eli mukana kolmella arvalla :) ja s.posti on kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kaksi arpaa mukaan kilpaan. Tukkatököttejä kuluu :) :)

    VastaaPoista
  54. Kokeilen onneani kolmella arvalla. Jaan blogissa.

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukana. Tarpeeseen tulisivat.

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukana. Voi kumpa onnetar suosisi. =)
    - Emma.
    emmakaroliina_@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Voi. Sulla on taas niin kiva arvonta.
    Kahdella mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  58. OOoooooOO Ihana kisa <3

    Mukana kolmella arvalla !
    https://www.facebook.com/Napamassu-1688473721384257
    ( Meidän Facebook kyllä vielä hieman vaiheessa ; D)

    -Napamassun Mami

    VastaaPoista
  59. Osallistun 3 arvalla mukaan. Ihan huippu palkinto :)

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  60. moi! oih, ihkuja tuotteita, yhdellä arvalla mukana :)
    terv. mummo67@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Tää tahtoo kans mukahan arvontahan niin mukavahan ja kaharella kappalehella ♫~☺~♫
    Mukavaa viikonloppua Sinulle Tiia ~♥~♥~

    VastaaPoista
  62. Yhhellä mukana !:) johanna.pakkas@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta lukijana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Yhdellä arvalla mukana. erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana .pikkpi@jippii.fi

    VastaaPoista
  66. kahdella arvalla mukana.katjaliina@wippies.fi

    VastaaPoista
  67. Mukana ollaan kahdella arvalla!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!
    tepzku@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Hyviltä kuulostaa
    Kahdella mukana

    shoppailija@gmail.com

    VastaaPoista
  70. HennaH
    Yksi arpa minulle, loisto tuotteet arvot taas kerran.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  71. Yksi arpa :)

    Anu/ http://timanttiablogi.blogspot.fi/

    timanttiablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa! Taas saat kirjoitella lappusen jos toisenkin :)

    VastaaPoista
  73. "Liimatukka" yrittää saada pöyhkeyttä hiuksiinsa kahdella arvalla! ;)

    VastaaPoista
  74. Ihana kilpailu. Tekisi nämä kaikki hyvää pöllökampaukselleni. Kolmella tietenkin mukana.

    VastaaPoista
  75. Yhdellä arvalla mukana: hiutale@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon Hiutale, random org arvontakone juuri arpoi sinut voittajaksi tässä arvonnassa. Pian laitan sähköpostia ja julkistan voittajan omassa postauksessa. onnea <3

      Poista
  76. Tarvetta olisi,eli ilman muuta mukaan. Yhdellä arvalla. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Upea arvonta. Mukana ollaan yhdellä arvalla.
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  78. Olisi kiva testata! Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa! miia67@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Kaksi!

    Kuulostaapa hyvältä nuo tuotteet!

    VastaaPoista
  80. Kolmella mukana, jaan blogissani.
    Omat harmaat hapseni eivät enää kummoisia aineita tarvi, mutta tyttären pitkät paksut luonnonkiharat eivät ilman hyviä aineita pärjää. Tästäpä saisin hänelle hienon lahjan Joulupukin pussiin =)

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla näin kännykkäsurffaajalle. Hiustuotteita menisi meillä. Tämä on uusi sarja minulle. Kuulostaa lupaavalta

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla messissä! :) hennakka@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Mukana yhdellä arvalla ainakin
    seppo.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Uusi sarja josta en ole kuullut. Olisi kiva kokeilla.
    Kahdella arvalla mukana
    sanna_yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  85. Yhdellä arvalla mukana
    savikkoilmari@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kahdella mukana!
    marika.minkkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Laitetaas vielä se kolmaskin arpa, niin jaan facessa.

    VastaaPoista
  88. 3 mukaan
    Tätä minä odotan !

    TAT tuotae@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Mukana arvonnassa
    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Yhdellä arvalla mukana :)

    sirukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Heips, mukana 3 arvalla! Jaettu omassa bloggisani :)

    VastaaPoista
  92. Toivottavasti onni suosii. Kahdella arvalla mukana.
    lottakhlotbjo@yahoo.com

    VastaaPoista
  93. Onnea odotellessa heli.kettunen@pp.phnet.fi

    VastaaPoista
  94. Kahdella mukana! :)
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  95. Kolmella mukana.
    Voi tavaton kun mukava arvontavoitto sulla tässä.
    Oiskohan Onnetar kohdalla ?

    lyydia lyydiat@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Lukijana kahdella mukana! :)
    Ihana palkinto.
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  98. Kolmella arvalla mukana, jaoin Fb:ssa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Mukana kolmella arvalla! :) Jaoin fb:ssä.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  100. Tukka kiittäis kyllä varmasti tuollaisten tuotteiden käytön jälkeen :) Kahdella arvalla lukijana mukana. :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Onnettaren suosiota tavoittelen kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  102. Upea arvonta! Lukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Upea arvonta! Lukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Mukava arvonta ja kaikilla mahollisilla arvoilla mukaan:) Jaoin FB:ssä!
    sireeni5@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Upeaa ! Yhdellä arvalla mukaan :) tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Kaksi arpaa kiitos!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  107. Yhdellä arvalla mukana :) enmi1(at)outlook.com

    VastaaPoista
  108. Kahdella arvalla mukana 😍😍😘

    VastaaPoista
  109. 2 arpaa.hannele.karhu@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. kaksi kappaletta

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Taas upea arvonta. Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  112. Aivan ihana paketti! <3

    Kolme arpaa, jaoin Facebookissa julkaisusi arvonnasta. =) (Sanna Kylmänen)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  113. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  114. Tulisi kyllä tarpeeseen!
    Kahdella arvalla mukana!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Kaikilla kolmella arvalla koittamassa onneani. Linkitin blogissani :)

    VastaaPoista
  116. Heippa! Mukana olen yhdellä arvalla :) miimaeia(ä-t)gmail.com.

    VastaaPoista
  117. Kaikilla kolmella mukana jaon tämän postauksen facessa.
    Tahtoo päästä kokeilee noita. :)

    VastaaPoista
  118. Oi, tämä olisi ihana voitto! Kahdella mukana.

    VastaaPoista
  119. Kolmella mukana. Jaan feisbuukkiseinällä! Ja pidän synttäripäivänä 27.9 peukkuja että arpoessasi voitan :D

    VastaaPoista
  120. Lukijana mukaan kahdella

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  121. Yksi arpa tänne! Kuulostaa tosi hyvälle, enkä ennen ole kokeillut kyseisen merkin tuotteita! :)

    lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  122. Aikku10
    Yhdellä arvalla osallistun ja kaunista syksyä toivottelen.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  123. Täällä kolme tyttöä kahdella arvalla mukana :-)

    VastaaPoista
  124. Yksi arpa. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Yhdellä mukana! Tämä olisi mahtava lahja tyttärelleni :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukana yhdellä arvalla,
    annem.alonen@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Yhdellä arvalla mukana! :)

    h_lo(ät)netti.fi

    VastaaPoista
  128. Kahdella mukana :) plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  129. Kahdella arvalla mukaan! :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  130. Kahdella arvalla mukana. Houkuttelevannäköisiä puteleita :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Yksi arpa

    nuppu73@luukku.com

    VastaaPoista
  132. Bloggerin kautta lukijana ja kahdella arvalla mukana arvonnassa :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  133. 2 arvalla mukana, bloglovinin kautta seuraan :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Luumunkukka(at)luukku.com
    2arpaa

    VastaaPoista
  135. Yhdellä arvalla mukana :)

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  136. Yhdellä arvalla mukana! :)

    iri.matintalo@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Peppinen
    Yksi arpa, onpa komea paketti onnekkaalle.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  138. yhdellä mukana :D pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  139. Wau, vaikuttaa tosi laadukkailta tuotteilta! :) Kaksi arpaa.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Kiitos, yhdellä arvalla mukana, ihanat tuotteet!
    jaana.miettinen@luukku.com

    VastaaPoista
  141. Ilman muuta yhdellä mukana. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Yhdellä mukaan arvontaan. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  143. Yhdellä mukana ihanassa arvonnassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Yhdellä arvalla mukana. 😊 anuelina.silvennoinen@gmail.com

    VastaaPoista