tiistai 22. syyskuuta 2015

Nainen kantaa aina syyllisyyttä, vapautuukohan niistä tunteista vanhuuden päivillä?

Oli tänään kiva päivä ja mitä siitä seurasi, no syyllisyys. Ei naisella etenkään äiti ihmisellä saa olla kivaa päivää, ilman ettei siitä tuntisi syyllisyyttä. Olen aika paljon viipottanut viime aikoina ja tänään keskellä Helsingin keskustaa tuli hidastettu hiljainen hetki. Huomasin vatsaa nipistävän ja tuumin mistä moinen, mitä se pahalainen sisimpäni yrittää nyt minulle kuiskuttaa. 

Kuvaa ei ole otettu tänään,
sillä syyllisyyden korventama hymy ei olisi näin leveä. ;)

Itsensä kuulosteleminen on hankalaa hommaa, sillä ensin täytyy tutkailla onko näillä tunteilla jokin syvällinen tarkoitus kerroksesta numero yksi vai tuleeko nämä tunteet vielä jostain syvemmältä, eikä päällimmäinen ja ensimmäinen ratkaisu eli se ilmeisin olekaan oikea. Tänään siten ensin tunnustelin, olenko väsynyt, sitäkö kehoni viestittää, tulisiko himmata, kuunnella kehon ääntä. Mutta ajatus ei tuonut vapautusta joten jatkoin itsetutkintaa ja seuraavaksi iski lapsia hirmuinen ikävä. Miten olen voinut jättää heidät kotiin koulun jälkeen yksin, vaikka olenkin puheluin ensin varmistanut, että yksin he eivät ole, kavereita on myös kylässä. Tämäkään ratkaisu ei auttanut... 

Lopulta tutkittuani mieleni perukoita tarkemmin, oivalsin että minua ahdisti se, ettei kaikki ollut konrollissa. Kiire tuottaa leväperäisiä ratkaisua, kuivuneita mustikoita sukkahousujen sisään, puolihuolimattomia kynsilakan poistoja, ripsivärejä hiuksissa ja tänään jäi petaamaton sänky... Syyllisyys, syyllisyys, syyllisyys ja kontrollintarve. 

On tässä vielä maar pitkä ja kivinen tie taivallettavana niihin harmonisiin vanhuuden päiviin, jolloin vihdoin uskon kaaoksen päässäni olevan taltutettu, harmaat kutrit valtoimenaan, vartalokin on sellainen notkea paju, silmät kirkkailla paloilla varustettu, koska olen tietenkin niin älykäs, koska vihdoin tiedän kaiken. Kasvoja somistaa mielenrauhan tuoma hurmaava pieni hymy. Vaikka laittaisin päälleni mitä, vaikka velourpöksyhässäkät kaikilla kirjoilla, näyttäisin kauniilta vanhukselta, sillä vihdoin olisin löytänyt itseni, olisin ihan zen.... Voi piipaa, nyt stressaa se matka tuohon vakaaseen ja auvoiseen tilaan, tulee varmasti aivan kaamea matka ja kivinen, ei juu mitään pieniä kiviä vaan sellaisia isoja liukkaita hallitsemattomia töyssyjä tai Kiinan muuri, niin pitkää taivallusta...

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että elämä on matka, ja matkan varrella osuu hurjia vastoinkäymisiä ja paljon tasaista ja sitten harvemmin aivan hurmoksellisia onnistumisia, mutta niitä on tietenkin vähemmän, jo ihan siksi ettei ylpisty, koska sitten se matka siihen zen olotilaan häiriintyisi ja ehkei ne elämälle asetetut vuodet riittäisi, koska välillä olisi se ylpeysvaihe... Mielikuvissa vanhuuden päivien pilvet leijuu kauniisti, maailmassa on kaikilla hyvä, linnut ne vaan visertää ja naapuritkin hymyilee, näillä aatoksilla olen lämmitellä siloitellut vanhenemisen tietä. Tulee aika jolloin olen sinut itseni kanssa, pääni kanssa ja näytän vielä himskatin hyvältä. Juuri sellaiselta harmaahapselta, jolla on pitkän pitkä harmaa letti niskassa ja valkoinen yöpuku. Nuo vaan kuuluu jotenkin siihen hommaan ja niihin aion tähdätä.

Päivän olisi pitänyt olla täydellinen.
Päivä alkoi ainakin hyvin, sillä maitovaahto oli silkkisen samettinen.

Juu jep, tuntuuko teistä samalta, että päässä on kaaos ja syyllisyys riivaa. Uskotteko siihen että vanhana rauhoittuu ja tuntuu että on todella hyvä ja ymmärtää mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Silloin ainakin aivan taatusti mietin, että miksi nuorempana piti stressata niin himskatisti.  

Leppoisaa iltaa kaikille täältä sauhumajasta. 

57 kommenttia:

  1. Minulla tuo vatsan nipistys tarkoittaa tulevaa paniikkikohtausta. Tiedän mistä puhut. Liian mukava hetki meinaa äkkiä kostautua juuri tuolla pahamaineisella paniikkikohtauksella. Eikö se koskaan jätä minua rauhaan.
    Tsemppiä ihana Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paniikkikohtaukset ovat varmaan myös sellaisia, että niiden tuloakin eri tilanteissa voi alkaa etukäteen jännittää... Omani eivät ole paniikkikohtauksia, mutta sellaisia syyllisyyden/surumielisyyden sävyttämiä hetkiä jolloin tulee tunne että olen aivan epäkelpo. Kummallista moinen, mistä ihmeen syvältä tuokin kumpuaa.

      Sinulle aivan erityisesti zemppiä Nanni ihanuus <3

      Poista
  2. Syyllisyys on hyvin tuttu tunne ja kontrollointi...Olen oikea kontrollifriikki välillä...Kyllä suurinta osaa äiteistä vaivaa tuo syyllisyys...ainakin luulen niin. Kyllähän äidillä saa olla hauskaa ja pitääkin! Levollista iltaa Tiia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri mene suurinta osaa vaivaa ja se on tietenkin poishukattua energiaa, mutta minkäs itsellesi teet...

      Saa meillä hauskaakin olla ja sitä hetkeä ei pitäisi korventää syyllisyys, eritoten itse aiheutettu. ;)

      Pirtsakkaa keskiviikkoa ihana Jassuntassu <3

      Poista
  3. Syyllisyys ei ole kovin mukavaa - usein ainakaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaikka on terve tunne, mutta liika on liikaa ja turha syyllisyys, siitä tulisi vapautua.

      kivaa päivää <3

      Poista
  4. Mä en tiedä helpottaako ikä, toivottavasti. Täällä nimittäin perfektionisti kontrollifriikki ja joskus tuntee että sekoaa, kun ei kaikki voi olla täydellisesti ja kaikki hanskassa. Ehkä se on joku äiti-syyllisyys myös...? Mutta mitä, mustikoita sukkahousujen sisässä? Kiinnostuin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sama, aivot räjähtää!!! Äiti syyllisyys on iän ikuinen, ikinä sitä ei ole riittävän hyvä. :) Hih no olimme miehen veljen tyttären rippijuhlissa viime lauantaina ja sukkisten sisällä oli hyvin mustikan näköinen pallero kuivuneena.. Joten hyvinkin kuivahtanut mustikka, kälyjen kesken naureskeltiin sitä ja miten lohduttava se mustikka oli, että kaikkien elämä on välillä kaaosta. :)

      Mukavaa päivää Katja ihanuus <3

      Poista
  5. Tsemppiä kovasti! Syyllisyydentunne on hassu juttu, sitä saattaa tuntea ihan ihme asioista. Luulen, että tunnollisilla ihmisillä tuo ilmenee tosi vahvasti :P

    Mutta se mun piti sanoa, että pohdintasi sai hymyn huulille, kun se oli niin hauskasti kirjoitettu ^_^ Sun kuule pitäisi harkita kirjan kirjoittamista :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista varmaan, kiltin tytön syndroomaa... Hih voi ei, juu taas tätä Tiian aivovirtaa, jota ei välillä osaa lopettaa. Heh no jos joku kustantamo ottaa yhteyttä, niin mikä ettei, hihii. Kirjan ostaisi sitten varmaan minä ja muutama sukulainen. :)

      Kiitos kaunis ihana Salka ja upeaa keskiviikkoa <3

      Poista
    2. No kyllä mä ainakin ostaisin :)!

      Poista
    3. Hih meinaatko, voi mahoton, sellaisesta muuten voisi tulla kovat paineet. ;) Tiian Bridget Jones päiväkirja ;)

      Poista
  6. Jos katsoo meen mummua niin ei sitä vanhana rauhotu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei niin se varmaan menee, mutta hei ajatuksen tasolla lohdullinen ajatus auttaa jaksamaan, että vanhana sitten huilin. ;) Hih.

      Kivaa päivää Marina <3 <3

      Poista
  7. Ihana kuva susta! <3 Oikein sädehdit!!! Mulla on kyllä ainakin aikamoinen tie kuljettavana zen-tilaan ja auvoiseen vanhuuteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Mia, Maiju tuon kuvasi, Maiju saa rentoutumaan. :) Vaikka vierellä pörräsi hui Anna lehdenkin kuvaaja.. Uuh. :)

      Juu meillä on pitkät polut työstettävänä zen olotilaan. :)

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  8. Kyllä tunnistin itseni tuosta. :) Tässä onkin opettelemista, pitäisi osata enemmän lähteä ja ottaa hetki omaa aikaa. Ja se kontrollintarve... Sitähän se on juuri! Mutta nautitaan ja pidetään hauskaa, kun siihen on tilaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on omaa aikaa sitä vaivaa syyllisyys, vaikka hommat on tullut hoidettua kuitenkin hyvin ja lapsilla on läsnä oleva äiti. Ehkä tämä on juuri vain sitä omaa kontrollintarvetta ja siitä olisi hyvä opetella irtaantumaan.

      Näin tehdään vaikka hih hampaat irvessä. ;)

      Kivaa päivää Niina <3

      Poista
  9. Musta tuntuu, että tuo on sitä äiti-syyllisyyttä. En ole monenkaan miehen kuullut valittavan samasta tunteesta. Mä luulen, että ikä ja vanhemmat lapset auttavat tunteeseen.
    Tsemppiä ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, oma mies on ainakin aivan sinut isyytensä ja muutenkin miehuutensa kanssa. :) Toki kelailee ja painiskelee monien asioiden kanssa, mutta tietää omat vahvuutensa. :) Ollaan me naiset itsemme vihollisia kyllä.

      Ikä ja lasten kasvu tulee auttamaan taatusti.

      Kivaa päivää Outi<3

      Poista
  10. Mäkin kutsun mun henkistä kasvuani sanalla 'matka'. Must se kuvastaa hyvin sitä, että jostain on lähdetty, haluttu muutosta ja sit vaa kohti päämäärää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuvastaa loistavasti, vaikka välillä iskee pelko, mitä jos en viisastukaan. Mutta onhan sitä jo nyt aivan eri mitä oli vaikkapa teininä. :)

      Kivaa päivää <3

      Poista
  11. Ihana kuva sinusta <3
    Itse tunnen syyllisyyttä useinkin, eihän äiti-ihminen saa iloita, nauttia... saatikka reissata! Vaikka tiedänkin, että kaikkea noita pitäisi tehdä... ja vielä ilman sitä syyllisyyttä!
    - Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maijun ottama, Maijun kanssa hymy on aina leveä. :) Juu ei nainen eikä äiti saa mitään tehdä, näin juuri jetsulleen. Kaikkea pitäisi tehdä ja teenkin, mutta toivoisin tekeväni ilman syyllisyyttä.

      Kivaa keskiviikkoa Marru <3

      Poista
  12. Me naiset kannetaan murheita kaikesta mahdollisesta. Hektisessä elämässä vallankin. Löysin muuten tänään oman kadoksissa olleen maidonvaahdottimeni kun etsiskelin muita tavaroita meidän pikkumiehen tuleviin juhliin. (Ne on sunnuntaina ja jo nyt miehen mielestä hössötän niitä liikaa) Vaahdottimesta tuli heti mieleen kahvikuppikuvasi ja pitää heti kokeilla kunhan vaan saan aikaiseksi ostaa siihen paristot. Stressitöntä loppuviikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee hyvä maidonvaahdotin, on se vaan mahtava vimpain! Juu ja juuri tuo vaahdottimen löytyminen kuvaa hyvin hektistä elämää. Näin se menee, kamat ovat kadoksissa jne...

      Ihania kahvihetkiä Mima <3

      Poista
  13. Ensiksikin, oot kuvassa niin pirtsakan näköönen, että ihan kateeksi käy, näin vanahaa mummoa ☺☺
    Juu-u, kyllä sitä syyllisyttä tuntoo viä vanhanaki☺
    Voinpa kertoa, että tahti ei kyllä hiljene iän myötä, pitääs mennä sinne, tänne ja tuonne☺
    Sitä on kumminki tullut niin hitaaksi, tuntuu ettei kerkiä tekemähän muutaku palio askelehia ja kova kiirus, (no en tiä mihinkä), jotta pää kolomantena jalakana huseeraa, eikä oikeen mitää saa valamista aikaaseksi☺♫☺
    Joten, mistähän täs on oikeen kysymys ??~☺~☺~
    Joten enpä usko Jotta Sinäkää Tiia , sitte ku vanhuus jo on porstuas, osaat istua kiikustuolis kutimella ja miettiä nuoruuden stressin aiheeta♫~♥~
    Hih,hih, enpä tunnekkaa itteäni viä vanhaksi, kun ja vaikka tukka on jo harmaantunu, mutta ei viä lettinä niskas. Vaikka tukka onkin niin pitkä, jotta letille sais, niin väännänpä sen kihartimella, kun meen kylille ja kotona pidän ponnarilla ~♫~
    Ihanaa loppuviikkoa Sinulle Tiia ihanuus♫♥♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos sinä ihana <3 Olet kyllä ihminen jonka haluaisin kasvotusten tavata, viisaus ja lämpö kantaa tänne asti. Näen sinun harmaahapsisen olemuksen mielikuvissani ja iloisen sydämellisen hymyn. Joutuupi uskomaan että kenties sitä tulee viipotettua vanhuuten asti, mutta ainakin on eletty!

      Ihanaa päivää ihanainen <3

      Poista
  14. Sitä seesteistä vanhuutta odotellen - minulla ei siihen enää kovin pitkä matka pitäisi ollakaan!
    Tosin minä kyllä näen sen zen-ladyn välillä moshaavan sen harmaan, hulmuavan lettinsä kanssa hevikonsertissa - rollaattori vaan tärisee vieressä;)
    Niin se on, elämä on matka - ja määränpää on jossain siellä, minne on alituinen ikävä.
    Hyvää viikkoa sinulle, Tiia - ilman vatsannipistyksiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa näen sen rollaattorin niin heiluvan siellä konsertissa! Mutta joo saa heiluakin, toivoisin vaan vapautusta turhasta syyllisyydestä, että olisi sinut itsensä kanssa ja elämänsä. :)

      Aivan totta, sitä mielenrauhaa ja matkan päätepistettäkö kohti matkataan ja sehän tulee kaikille meille jonain päivänä. Hui menipä synkäksi, no mutta ihanaa viikkoa sinulle upea lady <3

      Poista
  15. Olen vuosia opettanut itseäni, että riitän tällaisena - puolivalmiina. En pysty, enkä tule pystymään hoitamaan, huolehtimaan ja järjestämään kaikkea. Ja on myöhäistä katua jo elettyä elämää enkä voi olla varma, että jatkossakaan ei tulisi tehtyä valintoja, joita pitää katua.
    Jos sänky jää joskus petaamatta, niin se ei mielenrauhaani ole vienyt koskaan ja aina pölytön, siisti koti kertoo vain hukkaan heitetystä elämästä. Toisinaan siivousta tärkeämpää on elää ja kokea :-)
    Pois, pois turha syyllisyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas sinä! <3 Kiitos todella hyvästä kommentista ja tässä on juuri opetteleminen, sillä onhan nuo petaamattomat sänky murehtimiset hieman neuroottisia jopa. Ei sellaista pitäisi murehtia vaan aivan niitä oikeita murheita, joita elämä tarjoaa aivan riittävästi.

      Kiitos tästä sinulle upea nainen <3

      Poista
  16. Oman hyvinvoinnin ja muun perheen kannalta terve itsekkyys on enemmän kuin OK! Ja uskon että syyllisyyden tunnoista voi vapautua... Meillä jää joka aamu sänky petaamatta. Itse asiassa tällainen tuuletus on jopa hyvä, haihtuu ja kuivuu yön hiet ; ), se rauhoitti mieltä kun jostain luin. Minä olin aiemmin melkoinen kontrollifriikki, kirjaimellisesti kampasin maton hapsut joka päivä. Nyt ei ole mattoja lattioilla ja muutenkin on koti muotoutunut helppohoitoisemmaksi...Uskon et siis noista häiritsevistä tunteista voi vapautua jo ennen vanhuudenpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen kyllä lukenut että vuode tulisi jättää petaamatta. Olen vaan isovanhempien kasvattama ja meidän mummi ei kuules ikinä levännyt, ei koskaan. Kyllähän se tarttuu vaikka olen hyvä rentoutumaankin. Hih ymmärrän tuon hapsujenkin kampauksen, isäni tekee sitä, hänen isoisänsä taas opettanut tuon taidon, laittoi aina lapset kampaamaan hapsut. ;) Eli siihen nähden olen suoranainen sottapytty! Hih.

      Kyllä voi, mutta sitä täytyy opetella ja on hyvin vaikeaa, tulee hermostunut olo jos joka purkki ei ole ojossa... Mummilla oli aina joka esine paikoillaan ja silitti meikäläisen kalsongitkin. ;)

      Ihanaa päivää Heli <3

      Poista
  17. Syyllisyyttä, tai pikemminkin riittämättömyyttä olen minäkin tuntenut ja tunnenpa aina silloin tällöin vieläkin. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, niin ei tarvitse stressata enää siitä, onko antanut heille tarpeeksi kaikkea mitä kasvatukseen ja äitiyteen kuluu. Hienoja persoonia heistä tuli ja omia lapsiaan tuntuvat kasvattavan oikealla tavalla. Nythän voikin sitten stressata siitä antaako tarpeeksi aikaa lastenlapsille. Ei vaiskaan, aika rauhallisesti voijo noi asiat ottaa. Tää on aika ihana ikä,kunhan terveenä saa olla!
    Samaa mieltä olen kuin tuolla aikaisemmin joku, että sun pitäis kirjoittaa kirja! Ehkäpä sellainen onkin jo tekeillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ei ole kirjaa tekeillä, mutta kiitos kovasti kannustuksesta. Upea kunnia saada tuollainen sparraus, wau. <3 Olen otettu <3 Riittämättömyys on hyvä sana kuvaamaan tätä. Mutta kun näen miten kivoja on kahdesta kotoa lähteneestä lapsesta tullut ja miten aurinkoisia nämä pienemmätkin ovat, niin kait sitä jotain on tullut tehtyä oikein, vaikka täydellisyys on ollut kaukana. Mutta täydellisyyshän onkin ahdistavaa. :)

      Ihanaa päivää ihana Krisse <3

      Poista
  18. Mulla on vissiin koko ajan niin tylsää, ettei tarvi tuntea syyllisyyttä siitä että on kivaa :D. Ei vaiskaan. Mutta oikeasti en kyllä ole tainnut tuntea oloani syylliseksi pitkiin aikoihin. (Paitsi nyt, kun kirjoitan tätä kommenttia työpaikalla, kun pitäis keskittyä ihan muuhun...). Pojista on kasvanut täysi-ikäisiä ihania nuoria miehiä, joten luojan kiitos, ei ole syyllisyyteen aihetta silläkään saralla, että olisin tyystin epäonnistunut äiti. Ja muutenkin stressaan nykyään jotenkin vähemmän kuin ennen. Mahdanko nyt sit olla tarpeeksi vanha, en tiedä. Vai mikä tässä oikein mättää? Itseasiassa pitäis varmaan huolestua, kun mun kaltainen mestarimurehtija ja stressikimppu pystyykin hetkittäin olemaan ihan normaali.

    On vaan se yksi iso mutta..
    Ja se on se kotona vallitseva järjetön turhan tavaramäärän aiheuttama ahdistus. Ehkä kaikki mun stressienergia menee siihen, enkä kerkiä keskittyä ottamaan murhetta muusta. Niin sen vissiin täytyy olla.

    Mutta siis juu tunnistan kaiken, mistä kirjoitat. t. Toinen Mustikkapöksy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Annukka ja hyvä sinä,nostan hattua <3 No josko sitten viisikymppisenä hieman löytäisin itseäni ehkä täällä juuri nyt seikkailen välimaastossa, hieman nuoruuden (vaikka en ole nuori) ja noh vanhuuden välimaastossa ja silloin ihminen on vielä hieman hukassa.

      Annukka tuokin voi olla totta, että keskityt nyt siihen tavaran ja niiden eroon pääsemisen stressaamiseen ja siksi et ehdi stressata muusta. Täytyyhän naisen aina jostain stressata, eiks je. :)

      Hih ihana mustikkapöksy, noh kait sekin piti kokea, se mustikka ;)

      Kivaa päivää <3

      Poista
  19. Kuvasta päätellen oot korkeintaan 30vee!! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks ja voi että kiitos kaunis, arvaa kuka pelasti tämän päivän, no sinä :)

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  20. Apua, minne mun kommenttini katos? Mutta siis kirjoitin, että nyt kun lapseni ovat aikuisia ja voisin vapaasti viipottaa menemään, niin enkös pode syyllisyyttä pikku koirastani, jos se raukka parka ei pääse jokaiseen kissanristiäiseen mukaan jakamaan kanssani sitä iloa. Siksipä raahaan koirani mukanani aina, kun se vain on luvallista. Töihinkin veisin, jos olisi mahdollista. Tänään makaan flunssassa kotona ja voisin viettää laatuaikaa pikkuisen kanssa. Niin mitä vielä, koira lähti aamulla toiseen huoneeseen omaan rauhaan, kun huomasi, että jäin häntä viihdyttämään. Eli monesti ne lapset ja lemmikit pärjäävät paremmin ilman meitä kanaemoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ärsyttävää kun nuo kommentit katoaa välillä! Ymmärrän hyvin,tuo Samukin osaa katsella silmiä musertavasti. Aivan totta, tämä oli loistava kommentti kuules. Olen huomannut saman, jos nasta laudassa kiiruhdan kotiin, lapsilla on kamut ja leikit ja ovat hieman että miksi tulin pilaamaan päivän,hih. Eli hyvin ne pärjää, niin lapsukaiset kuin eläimetkin.

      Ihanaa päivää Eija <3

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Hehee, aika monilla vauhti tuppaa vaan kasvamaan iän myötä, ainakin niin kauan kuin terveyttä riittää =D
    Toisille iskee nimittäin sellainen kyltymätönä elämännälkä. Sitä tajuaa, että ihan kohta tämä matka on lopussa ja vielä on niin paljon näkemättä, tekemättä ja kokematta.
    Toki toisille riittää vähempikin meneminen ja tekeminen. Tiedä sitten ovatko nuorempina viuhtoneet mennä niin hurjasti, etteivät enää vanhoina jaksa ;)
    Syyllisyys tai pikemminkin riittämättömyys, kuten Krisse tuossa edellä jo totesikin, on minullekin tuttu tunne niiltä ajoilta kun lapset olivat nuorempia. Nyt kun he molemmat asuvat omillaan ja ovat aikuisia, olen huomannut että voin hyvällä omalla tunnolla keskittyä itseeni sekä myös rakkaaseen mieheeni.
    Jokaisessa elämäntilanteessa ja iässä on omat hyvät ja huonot puolensa, ne pitää vaan osata löytää kulloisessakin tilanteessa ja keskittyä niihin. Nyt nautin tästä omasta rauhasta ja kahdenkeskisestä ajastamme mieheni kanssa. Sitten kun niitä lapsenlapsia syntyy, tulee elämään taas enemmän vauhtia ja sisältöä.
    Sen tiedän, että liian kiireinen elämäntyyli ei sovi enää minulle, jos koskaan on sopinutkaan, sillä stressaannun helposti.
    Elämä on minustakin matka, jonka aikana (toivottavasti ainakin) kasvan ja kehityn ihmisenä. Valmista ei taida tulla koskaan,mutta toisaalta se voisi olla aika tylsää, ainakin pidemmän päälle ;)
    Pois syyllisyys ja vatsannipistykset! Mukavaa viikon jatkoa sinulle ihanaiselle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku kiitos viisaista sanoista. :) Ihan totta muuten, ehkä tulee ahnehdittua elämää kun matkan pää häämöttää. Oma haave on ainakin matkustaa aivan hulluna jahka lapset vielä hieman kasvaa, joten sitäkö juuri.

      Niin kyllä tuo äiti syyllisyys liittyy enemmän varmasti pienempiin lapsiin, eli aika aikansa kutakin. :)

      Sama silti täällä, jos liikaa kiireitä pukkaa, väsyn ja stressaannun ja silloin mistään ei tule mitään.

      Samaa minäkin toivon että tällä matkalla kehittyy ja onhan se totta, että ei sitä ole enää sama tytön hupakko kuin nuorena. .)

      Kivaa viikkoa ihana Ansku <3

      Poista
  23. Kyllä, se helpottaa ja unohtuu kokonaan iän myötä =) Kun lapset kasvaa aikuisiksi ja huomaa että heistä kaikesta huolimatta on tullut kunnon ihmisiä, alkaa ihmettelemään miksi yleensä on tuntenut syyllisyyttä jostain asioista. Petaamattomat sängyt ja tekemättömät työt, ei ne minnekkään karkaa, mutta voi olla huomaa ne ihan turhiksi hommiksi =) Minä ainakin tunnen nyt eläkeiässä olevani kauniimpi ja mukavampi ihminen kuin koskaan ennen. Aikaisemmin huomasin aina jotain vikaa ulkonäössäni, nyt ne viat ovat vain osa minua. Ihanaa olla vanha harmaahapsi ja vapaa kaikesta syyllisyyden tunteista, ihan aikusten oikeesti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Sude, viisaita sanoja ja niistä on hyvä ottaa oppia. <3 Kaikki mitä kerrot on juuri sitä minne tähtään, parempi ihminen ja tunne että on kaunis harmaahapsi. <3 Voi vihdoin irtautua kauneus ihanteiden ikeestä, kun saavuttaa tietyn iän ja olla tyytyväinen juuri niihin harmaisiin hapsiin. <3

      Upeaa loppuviikkoa ihana Sude <3

      Poista
  24. Olen moisen tunteen pois työntänyt jo. teen mitä pystyn ja jolle en voi mitään, en voi mitään. Ajattelen itseäni ja toisia balanssissa. Ehkä se pahin syyllisyystaakka ja paha oloni oli silloin, kun kävimme lapseni elämän kanssa taistoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu aivan totta, silloin kun käy elämänsä taistoa, syyllisyys on raastavaa, sen jälkeen tulee helpotus ja vaikeuksien kautta vielä oppii varmasti, että turha syyllisyys on taasen turhaa. <3 Mukavaa päivää Viltsu ihana <3

      Poista
  25. Kaunis kuva sinusta, niin onnelliselta näytät :)
    Kyllähän tuota stressiä ja syyllisyyttä mieleen aina ujuttautuu. Työtkin kun alkoivat. Vaikka olenkin tällä hetkellä poissa vain muutaman tunnin päivässä, niin jos töissä on kivaa, mietin että pitäisi olla lapsen luona kotona. Kotona taas ajatukset harhailevat tekemättömiin töihin ja mitä olisi voinut tehdä paremmin. Olen kyllä treenannut sitä, että keskittyisin täysillä siihen mitä teen. Olisin läsnä töissä ja läsnä kotona enkä aina muutaman ajatuksen edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Johanna Maria <3 Tuo on tuo äitiyden ikuinen ristiriita ja tuon tiedostan todella hyvin. Siksi olenkin kotiäiti, kun nuo sijoituspuolen hommat teettivät välillä pitkää päivää ja iltapäivstyksiäkin olisi pitänyt tehdä, niin lopulta olin niin ristiriidoissa ettei unikaan tullut. Niin kovasti kaipuu oli lasten luokse ja olen onnekas että olen tätä äitiyttä saanut toteuttaa. Siinäkin on eräs lievilmiö, ajatukset seikkailevat, mitä muut ajattelevat minusta... Mutta meidän elämä ja meidän perhe ja hoidetaan perhettämme parhaimmalla mahdollisella tavalla.

      Ihanaa viikkoa ja anteeksi että vastaus on kestänyt. <3

      Poista
  26. En tunne syyllisyyttä siitä, että olisin jättänyt jotain tekemättä tai tehnyt muka vääriä juttuja, vaan siitä että tätä nykyä tulee sanottua asioita melko suoraan. Mussa on vähän sellaista möläyttelijän vikaa ja joskus jälkikäteen mietin, miksi piti sanoa niin tai näin - vaikka olisin sanonut ihan asiastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se että se oma tahto ja pää nousee, jos on pitkään, vuosiakin pidätellyt omia tunteita ja nyt ne tulevat ulos välillä jopa arvaamatta. Enää ei halua vaieta? En tiedä omalla kohdallani on hieman näin käynyt ja olen alkanut enemmän kuunnella omaa sisintä, mikä on toki sisimmälle järkytys. ;)

      Anteeksi että vastaaminen on kestänyt näin kauan.Ei pitäisi kun on menossa lukea kommentteja älypuhelimella vaan niin että koneella näkyvat saapuneina.

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  27. Näin jälkijättöisenä voin sanoa, ettet sen kummemmin viisastu vanhanakaan. Saat vain enemmän kokemuksia, joden mukaan ajattelet viisaammin (ehkä) mutta samat tunnemyllerrykset on edelleen, ja samanlaisia kömppähömppäasioita teet... joita saat sitten katua tai sitten et kadu. :) Yhtälailla juoksentelet ja viipotat, jos olet sillai nuorempanakin elänyt, et sinä muutu yks kaks toisenlaiseksi. Jos esim. olet tanssinut nuorena ja keski-ikäisenä, niin jatkat sitä 80-vuotiaanakin, jos kunto kestää. Mutta kaikki on vaan hitaampaa, ja mikään ei ole enää niin tärkeätä, että kannattaisi tai viitsisi enää vouhottaa asioista. Sitä osaa antaa tilaa muidenkin mielipiteille (jos sille ystävälliselle päälle sattuu :). Muistan jun isäni leskeksi jäätyään alkoi seurustella ja sitten yhteenmuutti uuden naisystävän kanssa, ja hän oli mielestämme hirmuisen vanha, eli 62 vuotias !! Yhdessä he olivat isäni poismenoon asti eli 34 vuotta. Samanlainen hän tai he molemmat olivat koko loppuajan, liikkuivat luonnossa, vesillä ja ei olleet koskaan kotona. Isäni tuumas vaan kerran, taisi olla yli 8 v, että taitaa alkaa tulla vanhaksi, kun jalka ei enää nouse metsässä niin kuin ennen kun on niitä risuja ja kantoja, tai kun ylämäet alkaa hengästyttää.

    Vanhana ajattelee tietenkin että olisi tehnyt jonkin asian toisin (tai montakin asiaa), kun näkee jo kokonaisuuden. mutta katumalla ei saa kuitenkaan muutosta aikaseksi. On vain elettävä ja yritettävä parantaa jos on parannettavissa jotain. Älä turhaan pelkää vanhenemista, mitä enemmän sitä ajattelet, sitä nopeammin se saapuu, joten elä nyt ja tässä hetkessä.

    Tämä oli varmaan vähän sekavasti kirjoitettu, ehkä, mutta en sillain ajatellut, mitä kirjotan, vaan annoin tulla itsestään..
    Hyviä pirtsakoita nuoruusaikoja sinulle. Vielä: Ihminen on nin nuori kuin tuntee olevansa, ja nuori voi toisaalta olla jo valmiiksi vanha jos ajattelee vanhasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki sinusta on aivan mahdoton kuvitella että olisit hippustakaan "jälkijättöinen" <3 Et kirjoittanut lainkaan sekavia vaan niin monen monta syvää ja sydämellistäkin asiaa. Ihana tuo sinun isäsi ja hänen uusi rakas, joka oli peräti 62 vuotta. ;) Isäsi sai kokea kaksi rakkautta ja kaksi pitkää matkaa, mikä on valtavan hieno asia. Kenenkään ei tulisi elää vain toisen muistolle, vaan elämää tulee kunnioittaa elämällä täyttä elämää. Tuleekohan tästä vastauksesta nyt tolkkua.

      Niin se on että mieli siellä säilyy vaikka ei enää niin vouhkaakaan ja kroppa alkaa muistuttelemaan ettei ole kevyt askel.

      Juu en murehdi toivon vain viisautta, koska elämä on joskus sellaista kriisittelyä ja turhan murehtimista, johon kuluu sitä meille upeaa ja annettua elämää aivan liian paljon.

      Näin on sitä on vanhoja nuoriakin, parempi olla vanhanakin nuori, eikä toistepäin.

      Mukavaa loppuviikkoa ihana Orvokki. <3

      Poista
    2. Kiitos tosi kivasta vastauksesta kommiini.
      Tuo mitä sanoin isästä ja hänen vanhuuden tuntemuksesta, niin se ikä oli yli 80 v eikä 8 v... mutta tiedän että tajusit sen.. :)

      Poista
    3. Kyllä ymmärsin ei huolta ja ihana rakkaustarina. On muuten niin monesti, että jos mies jää leskeksi niin hän löytää helpommin uuden, mutta naispuoliset lesket ei aina niinkään. Tai sitten vaan yleistän oman lähipiirieni tapahtumia. :)

      Kauniita unia <3

      Poista