maanantai 24. elokuuta 2015

Tajunnanvirtaa puolitäysistä laseista ja sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä!

Luin aamusella (kun tuota yllä olevaa sumppia ryystin) ystävän Facebook sivuilla insta-ajatuksen siitä kun, ihmiset pohtivat onko lasi puolityhjä vai puolitäysi ja miten ihmiset missaavat pointin, koska lasihan on uudelleen täytettävä! Hirmuisen paljon positiivisempi ajatus, kuin puolitäysi lasi, saatikka puolityhjä, sillä puolikas, puolituinen, puolinnainen vie johtopäätökseen vajavainen jotenkin...  Päässäni alkoi kuhisemaan onnen ajatuksia ja tuumin, miten yksi postiiviinen asia voi johtaa päivän hyvän polulle... Tänään nimittäin olisin voinut herätä myös väärällä jalalla... Vatsa saattoi olla hieman sekaisin sudenhetkenä, koska söin eilen nälkääni Turkinpippuripussin, ei enää Turkinpippureitakaan sovi syödä, sillä päälle nelikymppisen naisen vatsa on herkkä! 

Näissä laseissahan on mukit täysinä eli onnenhuuma on käsinkosketeltavissa, kaikki on vielä edessä! (Tuon lasin osto eilen pienestä porvoolaisesta marketista sisälsi kyllä pienen humoristisen piikin Jokerifani miehelleni;) Tajunnan virtana aloin pohtimaan, että totta maar länsimaisen ihmisen elo on varsin metkaa ja helppoa, tänään on kuumentanut tunteita mm. sukupuolineutraalit liikennemerkit, hmmm. tekisi mieli sanoa pari asiaa niistäkin, mutta aika turhalta tuntuu moinen ja myös valitukset joihin ajoittain itsekin puolilaseineni sorrun...

Parasta kuitenkin tässä yhteiskunnassa on, että vapaasti saa valittaa ja vapaasti saa valittaa vaikkapa sitten niistä sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä. Jollain siellä oli hyvä pointtikin, lähteekö kohta "Hirvivaara" merkin uroshirveltäkin liikennemerkistä sarvet päästä... Hih ja huh... 

Olisin voinut valittaa kenties, että vatsa ei kestä enää mitään, pissat saattavat yllättäen tulla pöksyihin epämääräisen riehakkaissa tilanteissa, kävi myös mielessä, että en ymmärrä mitä tämän ajan nuoret puhuvat ja jotenkin ovat hieman ärsyttäviä kun tietävät muka kaikesta kaiken, sanovat härrekyyde vastaankin... Että nuoret eivät oikein ymmärrä meikäläistä, soittavat sitä musiikkiakin kamalan kovaa ja jotenkin ovat julmetun julkeita, kun sillä lailla niin itsevarmoina kuleksivat ja uskaltavat jopa puhua ääneen paikoissa! Niillä on jopa omia mielipiteitä! Ihan outoja alieneita kaikki tyynni! Uusi rotu!

Sitten tuli mieleen semmoinen, että onneksi on Tenat noihin virtsahommeleihin ja niitäkin saa tuosta noin vaan kaupasta ostettua lisää ja ei niin minkäänmoinen häpeäkään semmoisia ostaa, kun voi vaikka kassalle sanoa, että mummolle tässä ruokaostoksilla ollaan, vähän kuin hyväntekijänä, vaikka nolottaa vaan ne Tenat, mutta kuitenkin ostettavissa on ja sillä lailla... ja heh ehkä ne Turkinpippuritkin ovat vähän pahoja, että oikeastaan voisin syödä makeanhimoon vaikkapa nallekarkkeja... On nuo nuoretkin aika eteviä ja neuvovat minua monessa mm.it-asioissa, osaavat kokata, muuttavat kotoa paljon aikaisemmin kuin minä ikinä, puhuvat kieliä ja kaikkea, ovat jotenkin paljon vähemmän jurottavia kuin minä olin... ehkä muuttavat ulkomaillekin tuosta noin vaan, kun itse kieltäydyin au pair paikasta Washingtoniin, kun ei vaan kantti kestänyt...

Lasi on kertakaikkiaan täysi taas, koska se on täytettävä! Hiphurraa ja täyttyy vaan, jos ammennan sitä positiivisilla ajatuksilla. 


Vaikka viiden aikaan jouduin ramppaamaan siellä vessassa Turkinpippurijauheen tehdessä tuhovoimiaan vatsassa, sain kuitenkin vatsaepisodin jälkeen unta. Vosiko johtua tuosta ihanasta pötkylästä Sleep Well Therapy Balm (kaikkea ne keksii), jota sivellään pulssipisteisiin, hengitetään sisään ja rauhoitutaan. Kahtena iltana olen nukahtanut noin 5-minuutissa ja nähnyt aloittamastani ohjelmasta vain alkutekstit ja olen nukkunut lapsosen unta. Onneksi on moinen taikapuikkonen ja mikä parasta, kun se loppuu voi hankkia uuden! 

Ehkä joudun vielä palamaan niihin sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin syvemmin, ne hämmentävät minua, jouduin jopa suihkussakin käyttämään villisti aivoenergiaa miettimällä, että mihin tämä maailma on menossa ja onko tälläisillä uudistuksilla minkäänlaista todellista vaikutusta tasa-arvoon niin mihinkään suuntaan, että mistä se todellinen tasa-arvo oikein lähtee, niistä liikennemerkeistäkö?

* Therapy Balm sponsoroitu

Kommentteja otetaan ilomielin vastaan ihan kaikesta, 
saa poiketa aiheestakin vallan,
 tajunnanvirta on enemmän kuin tervetullutta! 

Aurinkoista maanantaita kaikille!

54 kommenttia:

  1. Hahahah, mä näin tuon artikkelin liikennemerkeistä ja repesin täysin! Are you serious? Ei niiku mitään järkee. Mä en ole edes ikinä ajatellut asiaa tuolta kantilta. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eikö ne yhtään ajattele, että siinä voi vallan mieli sekoittua, eikä ymmärrä mikä merkki on kyseessä kun on menty tuolla lailla muuttelemaan! Are you serious täällä pohdin minäkin... mihin maailma on menossa.... Tätä asiaa sitten varmaan kokoustellaan pullien kanssa oikein urakalla. ;)

      Ihanaa päivää kuiteskin! <3

      Poista
  2. Herkullinen smoothiekuva! Lurps! Ihan päätöntä touhua tuo liikennemerkkijuttu. Miten tästä sitkeästä ja selviytyvästä kansasta on tullut moisia pilkunviilaajia ja sääntökirjanlaatijoita, kysyn vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä maailmankirjat sekaisin, ei taida tosin muutoksen tuulet lentää, sillä 6% vaikuttaa tällä hetkellä kannattavan asiaa. Minä vaadin jos muuttavat, että hirveltä lähtee sarvet myös, väsytän ne oikein asialla sitten, kun ovat jo aivan posket kuumina ihmisten kommenteista sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin. Hih vaan ja heh.

      Kivaa päivää Marika <3

      Poista
  3. Pessimistille lasi on puolityhjä, optimistille puolitäysi, mutta realisti ottaa tässä vaiheessa jalat alleen, koska jonkunhan se lasi on tiskattava.
    Realistin asenne on minulle osuvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi hyvä Heli, mainio! <3 Kivaa iltaa <3

      Poista
  4. Se on se ameriikan meininki rantautumassa. Suomihan tulee aina perässä, eli se hysteria-oikeusjuttu-kaikesta-buumi täälläkin kohta. Avioliittoja solmitaan telkkarissa ventovieraan kanssa ja samaan aikaan vaaditaan avioliittoa heteroille, koska se on niin oikein ja niin pyhää. Jos syöt neek.. öö.. mikä se pusu onkaan, tai lakupek... siis pötköä, niin olet oikeudessa rasismista. Veikkaanpa, että nyt ylireagoidaan kaikesta, ettei missään voi olla "vain mies" alfauroksena tai "musta" tai "Uskonnollinen" sä kasvoit neito suvi virtes kanssa... Mitä niitä nyt onkaan... Huokaus. Ääripäät...
    Ja kaikki siksi, että haluttaisiin tasa-arvoa, eikä yliammuntaa! Tähän menty, kun kaikesta pitää tapella ja ei kunnioiteta toinen toista.
    Nauratti tuo tenat mummolle ostelu, sillä nuorenahan kortsuista sama homma. Ei nyt mummolle, mutta "naapurille" tai jollekin "kaverille". :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just, telkkarissa mennään ventovieraan kanssa naimisiin ja sitten on se ohjelma jossa kaikki nakuina, vahingossa kuules lapsi sitä katseli tuossa joku kuukausi sitten, kohta yhdistetään varmaan molemmat, että nakut menevät naimisiin! Telsusta saa tulla moista kuraa ja sitten pohditaan liikennemerkkien tyyppejä, että mitä niillä on pöksyjen sisällä. Mä en kestä!!!!

      Hihi hyvä tuo loppukaneetti, juu aina sitä pitää hävetä jotain, vaikka en tässä telsussa esiinny nakkena ja mene siellä umpioudon kanssa naimisiin ja ja ja tää on niin tätä. Hyvinvointiyhteiskunnan maximoinnin ääripään vuorenhuippua!

      Kivaa iltaa vaan, taidan tästä mennä syömään lakupekan, eikä ku...

      Poista
  5. Voin entisenä kassatätinä kertoa, että ne joiden täytyy selitellä ostoksiaan tai valehdella ostavansa muille, kiinnittää enemmän huomiota, kuin ne jotka reippaasti latoo tuotteensa kassalle ja maksaa turhia selittelemättä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi selittelijät jää siis heti kiinni, no mutta ei haittaa, selitellessä lämpimikseen itsepetoksella saattaa tulla parempi olo, siis itselle, heh. ;)

      Kivaa iltaa <3

      Poista
    2. Minäkin ostan yhä peräpukamarasvaa apteekista isälleni, vaikka hän on levännyt haudassa jo 8 vuotta :D

      Poista
  6. Minä muistan ajan kun paheksuttiin sitä, että Aku Ankka juoksee ilman housuja - niin ja Iines ;) oletteko nähneet ankoilla housuja --- tämä liikennemerkkijuttu on vähän samaa sarjaa - hoh hoijaa taas !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh minäkin muistan sen! Aika aikansa kutakin, aina on näitä "hölmöjä juttuja" jotka ylittävät uutiskynnyksen ja ehkä juuri siksi. ;)

      Leppoisaa iltaa Anne <3

      Poista
  7. ♥Mukavaa maanantai-iltaa!♥ ihku-Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 samoin sinulle ihanainen Riitta Sinikka <3

      Poista
  8. Siis voi apua! Nyt on taas pelottavaa. Siis onko sun mies kans jokerifani? Mullahan istuu toinen samanlainen tossa sohvalla... Katselin noita samoja laseja viime viikolla lähikaupassa ja mietin samanlaista källiä miehelleni, koska olisin saanut hyvät naurut hänen inho-katseestaan nähdessä tuon lasin. :D Mä uskon toisiin elämiin ja musta alkaa vahvasti tuntumaan siltä, että meidän on pitänyt tuntea toisemme joskus menneisyydessäkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna mä pakahdun! Alan miettimään, että ollaanko me toistemme siis eri versioita eri aikakausilla ja nyt ollaan tömähdetty jostain syystä tuplana tälle aikakaudelle! Ihan mahotonta ja mainiota ja hiukan ehkä mystistä. :)

      Näitäkin voi tässä illalla miettiä, katsotaan tuleeko uni. ;)

      Kivaa iltaa <3

      Poista
  9. Nämä ovat näitä ensimmäisen maailman ongelmia, hyvin tarkkaan on pohdittava mitä mieltä niistä on vai onko mitään mieliä ;) Oliskohan maassa jotain tärkeämpääkin ratkaistavaa kuin se mitä liikennemerkin tyypin housujen sisällä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri mietin, että jos tuo pohdinta-aika ja tuohon aikaan käytetyt pullat ja kahvit kyljessä voitaisiin käyttää johonkin hmmpphhh no vähän järkevämpään. Tietty kait heh hyvä että noilla pohtijoillakin riittää työtä... Heh. Todellakin ensimmäisen maailman ongelmia, tyyliin voi ei tänään on leivän päälle vaan kinkkua kun juusto loppui...

      Kivaa iltaa <3

      Poista
  10. Tuo liikennemerkki juttu on ihan naurettava, mutta eipä siitä muuta.
    Meidän poika sanoi tuosta puolikas jutusta näin...mä olen puoliksi suomalaisen ja puoliksi marokkolainen ja kokonaan minä!
    Mukavaa alkanuttu viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja viisas poika, niin hyvin sanottu ja juuri täydellinen ja kokonainen. <3

      Oikein aurinkoista viikkoa teidän perheelle. <3

      Poista
  11. Aivan parasta! Sun postauksia on aina kiva lukea niistä herkeää hymy huulille:-) Tuo uudelleen täytettävä on loistava "uusi " termi asialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että Katja kiitos aivan mielettömän paljon. Tuo uudelleen täytettävä on niin mahtava idea!

      Kivaa iltaa Katja <3

      Poista
  12. Odotan joka päivä juttujasi, niitä on niin kiva lueskella. Oikein tulee aina hyvälle päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Mummu sydämelliset kiitokset, täällä sydän läpättää iloisena ja toivottaa sinulle aivan ihanaa iltaa <3

      Poista
  13. Mulla on tänään ollut (kai pitkästä aikaa) lasi puoliksi täynnä-päivä. Väsymys kuitenkin hiipii ja ehdin jo huolestua, mitä sitten tehdään, kun se taas onkin puoliksi tyhjä...tässäpä siihenkin tuli vastaus! Täytän sen sitten vain uudestaan :) Elämä on kyllä ihanaa, kun siihen osaa suhtautua oikein! Tajunnanvirtaa on terapeuttista kirjoittaa, ja lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että on ollut puoliksi täynnä, tosin väsymys vie kyllä kaiken aivan tyhjäksi! Tuo on kyllä niin hyvä oivallus, täytän vaan uudelleen, miltei kaikkea voi kuitenkin täyttää. :)

      Hih voihan tajunnanvirta, aivan totta oli huojentavaa antaa jorinan vaan soljua!

      Ihanaista iltaa <3

      Poista
  14. Hyvä, että poroilla on sarvet sekä uroksilla, että naarailla. Poronhoitoalueella ei tarvitse vaihtaa poroista varoittavia liikennemerkkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii pakko oli lukea tämä miehellekin. ;) Nauroin ääneen. Kivaa päivää Riitta <3

      Poista
  15. Voi, nyt on pakko tunnustaa: olen niiiiin kade tuosta sun lasista. Saisikohan niitä vielä jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-marketeista saa muutkin ovat bonganneet näitä. :) Onnea hienon lasin metsästykselle. :)

      Poista
  16. Mä voisin lahjottaa unilahjoja sullekkin...
    - ei ainakaan viä ole alkanu oleen ongelmia nukkumisessa. Ei ehdi kissaa sanoo ku olen pääni tyynyyn laittanu ja nukkumatti on jo luamilla. Ei välillä edes vessaan tarvii yällä herätä.

    Muuten kyllä vois kokeilla tota, niinku rauhottumiseen. Aamusta iltaan riittää virtaa niinku olis durasellit sisuksis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih Anne eikö edes vessaan kuten täällä ja sata kertaa! Ihanaa. <<3 Niin josko tuo auttaisi siihen, olen kyllä nyt jo kolmannen yön nukkunut hyvin syvää unta, sen on pakko johtua taikapuikosta, suosittelen ja 100% luonnontuote. :)

      Kivaa tiistaita Anne <3

      Poista
  17. ihan vain liikennemerkeistä...kyllä se siitä leviää...kohta on kielletty pimeällä otetut valokuvat kun niissähän näkyy vain mustat varjot...että silleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tämänkin kommentin jouduin lukemaan miehelleni. :) Juu ei todellinen tasa-arvo kaikkia kohtaan lähde näistä liikennemerkeistä, eikä myöskään vihreistä neuvolakorteista, se lähtee sydämestä! <3 Toki asioihin pitää puuttua, mutta en näe että tämä nyt olisi se ensimmäinen asia, jota tasa-arvon tiellä lähtisin ajamaan.

      Kivaa päivää <3

      Poista
  18. Toi liikennemerkkijuttu on ihan kaheli! Ihana Puh-muki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puh muki kiittää <3 Upeaa päivää Katja <3

      Poista
  19. TUrkinpippureita nam. Oleks maistanu (no olethan sie, tyhmä kysymys) niitä turkinpippureita joita on pussissa monen värisiä. I love it <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niillä juuri vatsa kipeäksi. Omia suosikkeja ovat ne ruskeat siinä pussissa ja niitä sai kun olin parikymppinen kuten turkinpippureitakin omassa karkkipusissa ja pussi oli keltainen. En niin niistä muista välitä. :) No mutta taisi olla nyt minun Turkinpippuri ajat nyt takana, en kaipaa enää uudelleen noita vatsanpoltteluja. .)

      Kivaa päivää Nanni <3

      Poista
  20. Voi tuota sun tajunnanvirtaa! Määkin oisin päässyt aupairiksi ihan julkkikselle Lontooseen, mutta eipä kantti kestänyt mullakaan...Turkinpippurit ovat hyviä ja varsinki ne värikkäät...Hyvää yötä Tiia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ajattele, no mutta kaatunutta maitoa ei kannata murehtia, Washginton meni Lontoo meni, mutta oli varmaan paljon muuta kivaa silloin... ;)

      Nannin kanssa tykkäätte värikkäistä turkkareista, minä tykkään niistä vaaleanruskeista. :)

      Kivaa päivää Jassuntassu <3

      Poista
  21. No olipa hyvä, että jätin tämän lukemisen iltaan - sun juttuja lukiessa ne Tenat vasta tarpeen olisikin;)
    Niinpä niin - sukupuolettomat olennot vaan kehiin - sillähän se tasa-arvo tulee. Että ihan oikeen oikeesti: eikö tämän päivän Suomessa ole muitakin rahareikiä! Ugh;)
    Sweet dreams sinulle, ihaNainen Tiia - noiden pötkylöiden tuudittamina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just eikö ole muita rahareikiä, no kansa oli hieman tulistunut tästä pyörittelystä kyllä. Kaikenlaista. ;)

      Aivan ihanaa päivää ihanainen Lady <3

      Poista
  22. Hmmm....nuorison edustajissakin on erilaisia tyyppejä...tunnen sekä kohteliaita ja iloisia että koppavia ja nyrpeitä tapauksia. Luulisin, että asia on ollut näin iän kaiken... Jossain vaiheessa ne koppavatkin pehmenevät (sanoo entinen sellainen :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on juuri, on aivan ihania nuoria. Hih tämä oli tälläinen pieni yleistys noille omille nuorukaisille kohdistettuna, että niin paljon on nalkutettu tyyliin "musa" hiljemmäksi jne. ja niin ihania niistä on tullut ja hyvin pärjäävät omillaan. Poikakin muuttaa sunnuntaina kotoa. :)

      Koppavuus voi olla myös ujoutta hyvin monessa tapauksessa, monet nuoret eivät osaa jäsentää ajatuksiaan ulos ja sitten vaikuttaa että möksäävät. Hyviä aikuisia niistä tulee. <3 <3 <3

      Upeaa tiistaita <3

      Poista
  23. Ja mitähän ne sitte keksii kun liikennemerkit on saatu sukupuolineutraaliojennuksehen, huh ku tuli pitkä sana ☺
    Keksiköhön nyt mitä vain, mutta tiätkö Tiia mitä, minäkin saatan syödä turkinpippripussillisen yhtehen kyytihin yhyrellä istumalla ☺☺☺ ja vaikka tietää mikä olo siitä tuloo, niin pussi on saatava tyhjäksi, senkin uhalla ☺☺
    Ihanaa maanantaiehtota Sinulle Tiia ♫~♫~♥~♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten lähtee niiltä hirviltäkin ne sarvet jne.. Hih. :)

      Ymmärrän niin hyvin tuon pussintyhjennusongelman, ne vaan menee kaikki ja aijai sitten närästää ja oh yöllä herää vatsanpoltteisiin... Opinko tästä nyt sitten, en usko. ;)

      Ihanaa tiistaita ma-te <3

      Poista
  24. Mä tarvisin tuota Theraphy Balmia jos noin äkkiä uni tulee! täällä sitä käkitään vielä pystyssä ja kello soittaa kohta.. Pitäis oikein repäistä ja mennä pyörällä töihin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt tiedä mikä mahoton on, mutta jo kolmas yö on mennyt että olen nukkunut kuin tukki! Vessassakin rampannut vissiinkerran normi 5x sijaan!

      Mene ihmeessä pyörällä, voi tulla illalla paremmin uni :)

      Ihanaa päivää Marina <3

      Poista
  25. Ja välillä välillä lasi on niin täynnä että läikkyy yli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! <3 Upeaa päivää ihanuus <3

      Poista
  26. Mä ehdotan tasa-arvon nimissä, että kaikille liikennemerkeille piirretään seuraaviksi vuosikymmeniksi hameet. Tai oikeastaan mistä tahansa tarrasta voisi leikata kolmioita, jotka voisi liimata näille uroille. Näin osoittaisimme myös selvästi, että transgender on ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea Minna ja siis aivan oikeasti! Transgender on todellakin ok, en vain ole varma onko asian ajaminen liikennemerkkien kautta ihan ensisijaista. Me naisethan käytämme housuja, yhtä hyvin liikennemerkeissä voisi olla lyhyttukkainen nainen ;) Jos nyt oikein pyörittelee tätä asiaa.

      Aurinkoa päivään Minna <3

      Poista
  27. Laitetaan liikennemerkkiin hermafrodiitti, tai intersukupuolinen, kuten nykyään asia mielummin ilmaistaan. Tosin siinä täytyisi yksityiskohtaisesti piirtää, ja menisi jo epäsiveelliseksi.

    VastaaPoista