sunnuntai 16. elokuuta 2015

Erityisherkkä, minäkö?

Istuskelin äsken ulkona ja samalla luin Me Naisten lehtijuttua Anne Kukkohovista ja erityisherkkyydestä. Mitä enemmän luin, sen selkeämmin alkoivat palaset loksahtelemaan paikoilleen. Tavallaan en pidä määritelmistä, ihminen määritellään jonkin tietyn tyyppilajin edustajaksi, sellainen on mielestäni negatiivissävytteisesti leimaavaa.. Toisaalta sain juttua lueskellessa valtavasti helpotusta ja selkeyttä asioihin joita olen pitänyt jonkinlaisena sekametelisoppana mielessäni. Anne sanoo jutussa, että kuullessaan olevansa erityisherkkä, hän sai selvyyden moniin ahdistuksiinsa. 

Olen ajatellut yksinkertaistaen aiemmin, että on introverttejä ja extroverttejä ja edustan introverttiä noin 80%:sti. Viihdyn paljon yksin, välillä olen jopa vallan erakko, kunnes ahdistun siihenkin ja tarvitsen ihmiskontakteja, jotka samalla piristävät, mutta saavat myös ylikierroksille. Innostun tapaamisista niinkin kovasti, että välillä tapaamisten jälkeen illalla ei tule uni ja seuraavana päivänä vaivaa väsymys. Hullulta kuulostaa  ja olenkin pitänyt näitä piirteitä aiemmin hieman "omituisina". 

Minua ahdistaa ihmismassat, Naisten 10 olisi minulle kauhistus, meteli, valojen välkkyminen, kaikki nämä häiritsevät ja tuntuvat joskus jopa "henkiseltä" väkivallalta. Sieluni lepää hiljaisuudessa ja väsyy vilskeessä. Saan helposti päänsäryn jo aivan sillä, että kiihdytän itseni ajattelemalla, veivaamalla, pyörittelemällä ja vatvomalla turhiakin asioita aivan liikaa. Mieheni on rakastavaisesti sanonut minun olevan, äänineurootikko, hajuneurootikko jne... Lukiessani Annen juttua sain tietoa siitä, että erityisherkät eläytyvät helposti muiden tunteisiin ja havannoivat tarkasti. Ympäristön ärsykkeet kuormittavat heitä enemmän kuin muita... Tässäpä selitys myös mieheni antamalle liikanimelleni Sherlock Holmes, tarkkanäköinen kaiken aistiva ja myös riitahetkellä Sherlock Holmes voi muuntautua ärsyttäväksi pikkumaiseksi kytäksi. ;) 

Annen oireet, poskiontelontulehdukset, pää-ja niskasäryt, ahdistus, unettomuus, ylikierroksia vaikea saada alas, kuulostavat hyvin tutulta, jopa liiankin. Jokainen kuormittuu joskus liikaa, mutta kuten Annen, niin minunkin kohdalla kuormittuneisuus aiheuttaa ahdistusta, mistä seurauksena minulle on määrätty pulssilääkkeet. ;) Käyn mieluiten ruokakaupassa sellaisina ajankohtina, että tiedän ettei kaupassa ole ruuhka-aika, aamut esimerkiksi ovat usein rauhallisia hetkiä tehdä ostoksia. Jos kauppa on ruuhkainen ja jonot pitkiä, väsyn... Väsyminen ei kuitenkaan ole masennusta, vaan ärsykkeet väsyttävät ja niiden jälkeen on oltava hetki hiljaisuudessa, on nollattava.

Nähdessäni otsikon Annesta, mietin miten Anne voi olla erityisherkkä, hän on niin avoin ja sosiaalinen ja on monissa jännittävissä tilanteissa mukana, mm. puhuu isolle yleisölle, asia joka aiheuttaa minussa kauhua. Niinhän asiat kuitenkin menee, ettei vaan ole mustaa ja valkoista. Anne toteaa aivan mahtavan hienosti, hän hakee välillä "ihmiskoemaista fiilistä." Tuttu tarve minullakin, haluan jatkuvasti voittaa pelkoja ja asettaa itseni tilanteisiin, jotka ovat epämukavia. Vaikkapa blogin aloittaminen oli sellainen, blogitilaisuuksiin meneminen yksin, kun en tuntenut vielä ketään. Itseni esittely tilaisuuksissa, jolloin kaikkien silmät tapittavat minuun päin. Kauhistuttavia, mutta voimaannuttavia tilanteita, joihin ajamalla itseni,  olen saanut paljon uutta tervettä itsetuntoa, tiedostaen että minä pystyn. Väkisinkin itse elämäkin opettaa ja vie kauhun vuoristoradalle ja hurjiin pyörteisiin, isot murheet vahvistavat osaltaan ihmistä.

Anne tuntee huonoa omaatuntoa, kun joku pyytää kahville eikä jaksa mennä... On pakko keskittyä "perheeseen, kotiin ja myös yksin olemiseen." Miten tutulta nuo lauseet kuulostavatkin. Anne sanoo että bestikselleen voi sanoa, että ei jaksakaan nähdä, eikä ystävä syyllistä häntä koskaan, hän vain sanoo kerro kun jaksat. Koen itsekin todella vapauttavaksi ihmissuhteet, joissa ei vaadita, ei loukkaannuta, vaan tiedostetaan, että en pahalla ole tapaamatta tai etten välitä, tarvitsen vain omaa aikaa. Huomaan mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän nämä halut ja toiveet ihmissuhteissa ja tarpeena olla välillä erakkona korostuvat. Kun mies on mennyt lasten kanssa viikoksi mökille, olen saanut viikosta valtavasti virtaa ja aivoni sekamelskan oiottua järjestykseen ja jaksamista pitkäksi aikaa eteenpäin. Noina joka kesäisinä lomaviikkoina olen kokenyt ällistystä kuinka paljon tunteita, ajatuksia ja omaa minuutta on ollut odottamassa hetkeä jolloin ajatuksiinsa on ollut aikaa tutustua. Ajatukset ovat olleet kuin "selvittämättömien töiden" kansiossa, odottamassa aikaa, että työt on aika tehdä.

Pariin kesään en ole enää viikon lomaa pitänyt, koska tytöt eivät enää herää 5:ltä ja en ole kokenut tarvetta univelkojen takia enää lomailla. Miten fyysinen selitys "univelka" on helpompi, kuin todeta suoraan, aivoni tarvitsevat lomaa tai erityisherkät aivoni tarvitsevat nyt organisointia ja joudun puuttamaan aivoni ja järjestelemään palaset kohdilleen, jotta mieli selkiytyy ja tiedän taas kuka olen. 

Perheessämme on eläimiä, lapsia, pieniä lapsia, isoja lapsia ja olemme pian viisikymppisiä, elämme ruuhkavuosia ja olemme mieheni kanssa eläneet kyseistä aikaa yhdessä jo 15-vuotta. Annamme aikaa toisillemme, itsellemme ja tiedostamme, että kumpikin tarvitsee "omaakin" elämää. Mutta oikeastaan vasta Annen haastattelun luettuani ymmärsin etten ole yksin, heh etten ole hullu! Vaikka vieläkään en pidä kategorisoinneista, että ihmisiä määritellään tietynlaiseksi. Erityisherkkä sanana kalskahtaa korvaan jopa negatiivisena. Koen täten ristiriitaista helpotusta ja myös harmitusta, tuollainenko olen, olenko siis outo lintu? Nykyajan kulttuurissa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta, energisyyttä, nauravaisuutta ja ikuista jaksamista. Kuka arvostaa ihmistä, jolla on tarkat tuntosarvet, joka ärsyyntyy metelistä, joka sanoo monesti "ei" kysymykseen haluatko lähteä vaikkapa matkalle maailman ympäri tai ostoskeskukseen ostoksille. Nyt ymmärrän paremmin haluani käydä yksin elokuvissa ja käydä myös yksin shoppailemassa... 

Olenko huono ystävä, kyllä minä siinä mielessä olen aikamoisenkin huono ystävä, että vetäydyn paljon omiin oloihini, mutta toisaalta kun näen ystäviäni, silloin monesti on hyvä fiilis ylimmillään, on aitoa kohtaamista ja se kummallinen sisäinen extrovertti astuu ihmiskokemusten vahvistuksella esille. Hyvä energia virtaa. Jotain positiivistakin, olen siinä mielessä hyvä ystävä, että annan ystäville vapauden tavata ketä haluaa, olla vapaita ja olla syyllistämättä, jos he eivät jaksa tavata minua, koska ymmärrän että aina ei vaan jaksa, eikä lukemattomat tapaamiset ole laadun mittari vaan ennemmin vaikka harvemmat kohtaamiset ja silloin sata lasissa.  Olenko siis erityisherkkä, kyllä minä olen, mutta kutsun itseäni mieluiten tuntevaksi ihmiseksi, joka olisi kenties toiminnoiltaan sopinut paremmin kivikauteen, jolloin ei ollut autojen ja musiikin hälinää vaan silkkaa metsän huminaa (noh ehkä vähän petoeläinten ärjyntää pitämässä mielen skarppina) ja yksinkertaiset tarpeet. 

Mitä tunteita tämä pohdiskelu teissä herättää, kenties negatiivisia vai positiivisia? Tunnistatko erityisherkkyyden piirteitä itsessäsi tai ekstrovertin vai uskotko moisiin määrittelyihin?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille ihmislajikkeille, ollaan toisillemme armollisia, kaikki ei ole sitä mitä pinnalla näkyy, ei yhdelläkään meistä. :)
Kirjabloggaaja Leena Lumi kirjoittaa myös asiasta täällä "Erityisherkkä ihminen" suosittelen!

111 kommenttia:

  1. Täytyypä etsiä tuo juttu Annesta luettavaksi, ja muutenkin vähän perehtyä lisää. Nimittäin asiat joista kirjoitat kuvaavat luullakseni hyvin mieheni tuntemuksia, (lievän) puolentoistavuoden takaisen aivoinfarktin jälkeen. Meilläkin mennään nykyään mieluummin kauppaan ruuhka-ajan ulkopuolella. Ihmispaljoudessa kun ärsykkeitä tulee ajoittain niin runsaasti, että seurauksena on fyysinen väsymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette kokeneet kovia! Toivottavasti jutusta on apua, laitan linkin sinulle tähän, mutta lisään sen vielä tuohon postaukseenkin. Uskon siihen, että erityisherkkyyden voi laukaista jokin asia. Uskon omalla kohdallani jos ajattelen asioita pitkälle taaksepäin, että omat erityisherkät piirteeni laukesivat 30-vuotiaana pitkällisten univaikeuksien vuoksi. Tosin aivan varmasti moni syntyy myös erityisherkäksi. :) Kaikilla meillä on oma paikkamme ja tarkoituksemme. <3

      Leppoisaa iltaa teille molemmille <3

      Poista
    2. Ja se linkki vielä> http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/erityisherkkyydesta_karsiva_anne_kukkohovi_mieheni_ei_aina_ymmarra

      Poista
  2. Erityisherkkyys on asia, johon minun pitäisi perehtyä enemmän, se tupsahtaa nyt vähän väliä eteeni joka puolelta. Minä tunnistan paljon itsessäni noita piirteitä, joista kirjoitit. En pidä ihmispaljoudeta, metelistä, tarvitsen paljon tilaa ja omaa aikaa ja rauhaa. Hmmm...nyt heräsi kiinnostus lukea aiheesta enemmän. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli lueskellessa sinun blogia olen aina ajatellut, että onpa meissä paljon samaa ja muistan hyvin tuosta oman ajan tarpeesta. Meillä ainakin ihan omassa suvussa esiintyy tätä paljon, ehkä asia on jopa aivan geneettinen piirre, joka periytyy. Ehkä jotkut syntyvät erityisherkkinä, tai joku tilanne laukaisee herkkyyden. Tai on aikakausia, että on enemmän herkkä kuin välillä. Vielä tässä on paljon pohdittavaa itsellänikin tämän asian tiimoilta. Eikä se tie ole varmaan koskaan täysin selkeä.

      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa Heli sinullekin <3

      Poista
  3. Mun terapeuttihan sanoi jo varmaan kolmannella tapaamisella minulle, kun olin kertonut itsestäni, että olen ihan selkeä introvertti ja erityisherkkä, mulla vaan tuo ahdistus kasvaa masennukseksi erittäin herkästi. Koen sen niin valtavasti. Itsellä menee aina parhaiten silloin, kun on mahdollisimman tasaisasta, mitä tylsempää, sen parempaa on elämäni. Kuulostaa varmaan monesta oudolta, mutta mulle monen muun silmin katsottuna elämän tylsänä ylläpitäminen on lottovoitto. Kyllä, teen sinun ja Annen tapaan testejä itselleni, juuri blogitilaisuudet ovat niitä, ne eivät ole yhtään mun piece of cake, mutta ajattelen, että pitää yrittää edes joskus. Sen jälkeen tarvitsenkin sitten kaksi päivää lepoa, enkä halua/pysty näkemään muita ihmisiä. Miehen kanssakin vaihdetaan noina päivinä vaan muutama sananen. Pää on niin kierroksilla kaikesta tapahtuneesta. Tavallaan tietoisuus siitä, miksi olen tällainen on helpotus. Mulla meni monta vuotta elämästäni pohtiessa, miksi koen kaikki asiat niin erilailla kuin useimmat muut ihmiset, en kuulunut mihinkään. Siksi ehkä aavistuksen tykkään lokeroinnista, tietoisuus asiasta helpottaa.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna tässä on varmasti osiltaan syy, että jotenkin aina joudun sun imuun. Kuulostaako hassulta, eli kun nähdään viihdyn sielujeni sopukoita myöten seurassasi, seurassasi on rauhallista, seesteistä, suorastaan rauhoittavaa. Toivottavasti en häsää ja härdellöi viimeisen päälle uuvuttavasti, olisi kauhistus olla sellainen ihminen sinulle. <3

      Sama fiilis tuli minulle, että helpottaa tuo määritys, jo siksi että se sisälsi niin paljon ja siksi että sain siitä tukea minuudelle. Toisaalta haluaisin olla vain minä juuri tälläisenä kuin minä ja kappas tuo määre yhtälailla ahdistaa. Johtuu kenties oivalluksen matkasta, vasta oikeastaan oivalsin tuon erityisherkän luonteen. Toki moni sanoo, että olet niin herkkä jne.. juu mutta silloin on puhuttu vain yhdestä luonteenpiirteestä. Kokonaisvaltainen määritys pelottaa, sillä pelkään, että se määrittelee minut jotenkin. Tässä on siten työstettävää ja toivon saavani mielenrauhan jossain kohden. <3

      Ihanaa iltaa Jonna ihana <3

      Poista
    2. tälläisenä kuin minä olen ;)

      Poista
    3. Kyllä toinen toisen samanlaisen tuntee. ;) <3

      Poista
    4. Tuun tänne väliin laittamaan sydämiä ja liityn samaan joukkoon, minkä varmasti jo arvasittekin ;) Huojentavaa, että on muitakin samiksia tässä maailmassa <3 Ihana postaus, Tiia!

      Poista
    5. <3 <3 sydämiä teille molemmille <3 <3

      Poista
  4. Tuossa oli paljon asioita jotka sopivat myös minuun...
    Tällaisista asioista on hyvä oppia lisää vaikka periaatteessa inhoan ihmisten persoonien diagnosointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alla Leena Lumen mainitsema kirja voisi olla juuri oikea keino oppia lisää, Aion ostaa sen. :) Koska vaikka ei olisi itse erityisherkkä, niin kirja varmasti opettaa paljon muista ihmisistä ja siksi se olisi hyväksi varmasti kaikille. Ymmärryksen käsitys laajentuisi ja tätä kautta hyvän kierto. <3

      Diagnosointi on epämukavaa, koska näytä nyt mulle kaksi prikuulleen samanlaista erityisherkkää, eihän sellaista löydy, eli on vain ihmisiä ja koen että näin ollen on ihmisiä joilla on erityisherkkiä piirteitä. <3

      Ihanaa iltaa Outi ja ilmankos minä sinusta niin kovin tykkään, tuttuja piirteitä siellä. <3

      Poista
  5. Tiia, olen arvannut, että olet erityisherkkä kuten minäkin. Tein kirjan testin itselleni, miehelle, tyttärelle ja parhaalle ystävälleni, minä ja tytär olemme vahvasti eritysiherkkiä, mieheni ja Bessu heikommin, mutta ovat hekin. Kaikki pitävät minakin hirveän sosiaalisena, mutta ei se ihan niin mene. Kuolen ilman luolanainen aikaani ja ihmismassat ovat minulle kauhistus. Vain Savonlinnan Oopera saa minut massatilaisuuteen. Tein blogiini Elainen N. Aronin kirjan Erityisherkkä ja sitä on käynyt lukemassa jo 7 000 kiinnostunutta!!! Hanki kirja itsellesi, niin opit miten tehdä elämästä miellyttävämpää itsellesi. Kirjan kirjoittaja on itsekin erityisherkkä ja kun hän halusi tutusta paremmin itseensä, hän meni terapeutille, jonka kanssa syknkkasi tosi hyvän. Hän sitä ihmetteli ja terapeuttu totesi: *Mehän oelmme nyt parhaassa mahdollisessa seurassa eli kaksi eritysiherkkää yhdessä." Tämä ei ole santarkka lainaus, sillä en ehtinyt sitä etsiä, mutta jotenkin noin...Tässä: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/01/elaine-n-aron-erityisherkka-ihminen.html Hanki kirja itsellesi ja voit testata itsesi ja opit monenmoista. Minä opin vetämään tietyt rajat kaikkeen muuhun paitsi en bloggaamiseen. Koko ystäväpiirini, melkein kaikki, on vaihtunut ja nyt tuntuu hyvältä. En kestä tietyllä tavalla pinnallsia energiasyöppöjä, olen mieluummin yksin kuin näivetyn. Kaltiasteni parissa kukoistan eli kun hehkun, se ei tule purkista vaan on säteilyä oikeista henkilö valinnoistani! Try it<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopsaan tähän kommenttini, jonka kirjoitin blogiisi kirjan kohdalle "Erityisherkkä ihminen" jos joku sana kuulostaa hassulta, on tämä vastausta tähän kommenttiisi ja kommenttia blogisi puolelle. :)

      Leena, ahmin jokaikisen kirjoittamasi sanan! Blogiini kirjoittamasi kommentti "Kaltaisteni parissa kukoistan eli kun hehkun, se ei tule purkista vaan on säteilyä oikeista henkilö valinnoistani!" Tätä juuri pohdin, miten voisin olla erityisherkkä, kun tiettyjen ihmisten seurassa "hehkun", eli nauran, olen puhelias ja ulospäin suuntautunut, sinä se valaisit tietäni tässäkin.

      Miten voi himputti kestää näin kauan, saada tämä asia ns.pakettiin, eikä niin että tämän asian ympärille olevat ajatusket ovat pirstaloituneena mieleni sisällä, tavallaan tiedostaen jo että olen erityisherkkä, mutta ilmeisesti ei rohkeutta myöntää asiaa.

      No tänään asia on julkisesti kirjoitettu, enää ei ole mitään epäselvää! Olet super, aina tuntuu kuin tuntisit minut täysin, joskus jopa paremmin kuin minä itseni.

      Mietin vain ja toivon, että parikin ystävääni lukisivat postaukseni, ymmärtääkseni minua paremmin, ettei kyse ole heissä tai etten pitäisi tai haluasi, en vaan aina jaksa. Mutta voiko ei erityisherkkä täysin ymmärtää erityisherkkää, sitä täällä pähkäilen.

      Tuon kirjan hankin, tarvitsen lisää syvyyttä näihin pohdintoihin.

      Poista
    2. Oli kiva käydä syventävä keskustelu tästä äsken. Toivon, että se antoi sinulle voimaa tehdä nyt uusia siirtoja. Tee ne vähitellen, kohteliaasti, mutta varmasti ja vahvana. Meillä on oikeus asettaa onnemme rajat, ne rajat joissa jaksamme elää säteillen ja hehkuen. Yksinkertaistaen: Paljon omaa aikaa, vähemmän pintapuolisuutta, enemmän itsen kaltaisia ihmisiä. jotka eivät loukkaannu, jos olet hiljaa tai vetäydyt,

      Jonna H. tarvitsee tapaamisten jälkeen toipumista: Minulla on ihan sama! Pari päivää lepoa menopäivän ja tapaamisten jälkeen. En ikinä enää laita kalenteriini tapaamismenoja kahdelle peräkkäiselle päivälle.

      Onnea ja iloa uuden, aidon Tiina etsimiseen <3

      Poista
    3. Korjuas: Tietysti pitää olla, että 'Tiian etsimiseen'. Tosin me ollaan ihan aitoja omia itsejämme, mutta että se toinen puoli saisi elää ja hengittää...

      Lue myös tämä, jonka kirjoitin aika tuskastuneena ymmärtämättömiin noin vuosi ennen Aronin kirjan ilmestymistä: http://leenalumi.blogspot.fi/2013/07/saatko-sina-olla-sina-saanko-mina-olla.html

      Nyt tuo Naapurin kuva, jossa on teemuki ja selkä päin yleisöä on minulla tauluna. Ihana P-L Surojgein tajusi, että siinä olen minä. Usein just siinä ja noin;)

      Poista
    4. Leena puhutaan samaa kieltä, heti ymmärsin mitä tarkoitat <3 Se on niin totta, että jokaisella on oikeus asettaa onnensa rajat ja olla sellaisten ihmisten seurassa jotka tuovat hyvää oloa. Hyvin Scarlet's Walk bloggari kuvaa Potterin sanoin kuolonsyöjiksi. Mietin voiko kuolonsyöjä olla toiselle energiaa antava, vai onko kuolonsyöjä aina kuolonsyöjä... Riippuuko vastaanottajasta tai keskeisistä kemioista? Tässä riittää pohdittavaa.

      Tuo kuva on ihana ja se on ihan sinä, tai minäkin mukeineni. <3 Postauksesi on mieletön, ja lause noussut kaikkiin juniin. Niin on tullut tehtyä, mutta enää ei jaksa oikein nousta lainkaan.

      Sama täällä jos on meno, niin päivää ennen ei saa olla menoa, eikä seuraavana päivänä. Muuten väsyy ja hyvä ei tunnu hyvältä vaan velvollisuudelta joka jo etukäteen ahdistaa. Siksi sinne kalenteriin ei vaan kaikkea mahdu, vaikka haluaisi olikin. Kun on oppinut kuuntelemaan omaa ääntä. <3

      Kauniita unia Leena <3

      Poista
  6. Minä tutustuin aiheeseen vuosi sitten - nuorempi tyttäreni taitaa olla juuri tätä 110 % .. sen jälkeen olen lukenut kirjallisuutta kyseistä aiheesta. Netissä on myös testejä ja yllätys yllätys - itsekin napsahtaa juuri sille puolelle- mutta ei täysin - eli näissä varmaan juuri hyvä muistaa, että voi olla niin monella tapaa monenlaista - tämä Anne siinä hyvä esimerkki. Kuittenkin sana herkkyys onkin ihan muuta mihin olemme tottuneet. Minulle se ilmenee hyvin tarkasti siinä, että en kestä musiikkia isolla - en vain kestä - mutta jos se on klassista niin ei mitään hätää. Silloin rentoudun. Anna Leena Härkönen joskus kolumnissaan tuumi, että hänellä on kusipäätutka :)) niin - eli pystyy hyvin helposti tunnistamaan feikkauksen - ja siinä olen itsekin aika hyvä - ehkä se kusipäätutkan nätempi nimi onkin eritysherkkyys :) Tyttäreni oli Turussa viikko sitten tapahtumassa missä oli näitä erityisherkkiä pari sataa :)) siellä oli luennoimassa mm. Anja Snellman ja hän kertoi kuinka helpottavaa oli huomata, että : ahaa !!! tästä johtuu moni "omituisuus" mitä on itsessään ihmetellyt - yksi juurikin tämä - erakkona olemisen ilo :))) sen myös tunnistan itsestäni. Mielenkiintoinen aihe - kerrassaan :)ps. minä inhoan kauppoja ja shoppailua - en kestä tungosta.. mutta naisten 10 tuli yhteen väliin juostua aina - eli näin se heittelee.... Hienoa kun otit asian esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei mustaa ja valkoista, erityisherkkiä piirteitä, joillain kuten mainitsit 110% ja joillakin vaikka 50%. <3

      Niin eikö jännä, kyllähän minä autossa aina mielelläni lempimusiikkiani kuuntelen, mutta kotona en koskaan ,koska siellä on muutenkin meteliä. Kakofonia on kaikkein kamalinta.

      Anna-Leena on nero ja erityistarkka ihminen, ehkä tosiaan "pissipäätutkakin" on nätimpi nimitys, sillä eritysherkkä kuulostaa sairaudelta...

      Harmitusta juuri aiheuttaa tunne, että näitä piirteitä pidetään "omituisuuksina" ehkä ne onkin, mutta meitä taitaa olla aika paljon, joten ovatko enää omituisuuksia sitten lainkaan. Olisipa muuten ollut todella mielenkiintoinen tilaisuus..

      Kaupat nykyään uuvuttavat minut, minä entinen kirpputorien superkahlaaja, nykyään väsyn. Leena Lumi hyvin kuvaakin tuolla oman blogin puolella luettuaan aiheesta kirjan, että voi olla aika ennen ja jälkeen ja jälkeen olo aika sovittelee ja paikkailee jopa sitä aikaisempaa "minää". Hyvin mielenkiintoinen seikka, kannattaa lukea tuo Leenan postaus.

      Hui Naisten kymppi on totaalinen massakauhistus! Hih näinpä se menee, meitä ei voi määritellä. Nyt menen nettiin tekemään vielä tuon testin, mitähän sieltä seuraa.

      Ihanaa iltaa Anne <3

      Poista
    2. Kiitos - joo, ei minua enään saa naisten kympille tms--- oiskohan sen nimi sitten jo laiskuus - minun kohdallani :))

      Poista
    3. Anne, Anja Snellman on ihana ja olen aivan varma,huomasin ensimmäisellä tapaamisella, että on hän erityisherkkä. Hänessä on jotain, joka ei ryövää energiaasi, vaan saat sitä lisää,

      Poista
    4. Hih Anne no mutta nuorena kuitenkin ja kyllähän minäkin kouhotan Helsingin keskustassa kaikki elämän vuodet päälle kolmekymppiseksi. Tuntuukin että nämä puolet ovat puhjenneet vasta silloin. Tai kuten Leena kuvaa blogissaan, loppu puolikas elämäni rauhoittaa ja tasoittaa sitä nuoruuden villiä aikaa. <3

      Ah ihana tuo ei ryövää energiaa vaan saat sitä lisää. Jännää miten jollain ihmisillä on sellainen vaikutus. Mietin sellaista yhtälöä, jos on henkilö joka antaa energiaa toiselle, väsyykö hän siitä antamisestai, taitaa olla kiinni siitä kuka on vastaanottaja. :)

      Poista
  7. Kun luin ensimmäistä kertaa erityisherkkyydestä, kävi kyllä sellainen kolina ettei hetkeen olekaan kuulunut. Tunnistin todella monia piirteitä itsessäni. Jatkuva hälinä ja meteli on minulle paha, samoin ihmisvilinä. Tarvitsen downtimen palautuakseni. Jos sitä ei ole, ärsyynnyn, ahdistun, tuskastun... Jaksan vaikka millaista pyöritystä, esiinnyn isoille yleisöille, vedän monimutkaisia projekteja - mutta tarvitsen sen nollauksen, että pysyn kasassa. Silloin on parempi, että kukaan ei puhu minulle. Olen kaikissa testeissä jossain extrovertin ja introvertin rajamailla, riippuu siis päivästä ja edellisestä päivästä kummatko piirteet korostuvat. Mielenkiintoinen aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue Marika Annen juttu, kuin olisit Anne, eli erityisherkkä joka kaipaa ihmiskokeita eli näitä jännittäviä tilanteita. Vaikka on erityisherkkä, se ei tarkota ettei olisi extroverttejä piirteitä. Onko maailmassa identtistä erityisherkkää kahta ihmistä, tokkopa, mutta jos tekee testin erityisherkkyydestä niin varmastikin sieltä juuri ihan jo pisteytyksen kautta oppii miten paljon erityisherkkyyttä on. Meillä naisilla varmasti ja valitettavasti myös hormonit vaikuttavat tuloksiin. ;)

      Erittäin mielenkiintoin aihe ja aivan pakko hankkia tuo Leenan Lumen vinkkaama kirja.

      Ihanaa iltaa Marika <3

      Poista
  8. En ole erityisherkkä ja tekemieni testien mukaan olen puhdasverinen extrovertti, mutta siltikin tarvitsen omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Vietän suurimmat osan päivästä muiden kanssa työskennellen ja lopun aikaa ärsykkeitä tuottaa tasainen sähköpostivirta ja vielä pahimillaan chattiviestit. Kotona perhe on meluinen ja lapset puhuvat toistensa päälle. Minähän aina välillä istun kotona ihan pokkanaisena kuulosuojaimet päässä :) Eipä haittaa lasten liiallinen voluumi ja pystyn keskittymään vaikka töihini. Ihan parasta on se, jos voin olla yksin kotona ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta ja puuhastella jotain pientä omaan tahtiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei varmasti ole sellaista yksiselitteistä on vain erilaisia ihmisiä ja toiset ovat erityisherkempiä ja toiset taasen ulospäinsuuntautuneempia. Mutta kyllähän hih nuo kuulosuojaimet kertoo että hiljaisuus on kultaa. Samaa minäkin rakastan, kiireettömiä päiviä kotona ja mielellään hiljaisuutta. Mutta se johtuu siitä, että meillä on aina niin kova mekkala. Jatkuva hiljaisuus olisi haikeaa, silloin uupuisi ydin, eli perhe. <3

      Ihania unia Rva Kepponen<3

      Poista
  9. Luin myös jutun ja löysin monesta kohtaa asioita,jotka sopivat minuunkin.Mm.yksinolon tarve..hiljaisuuden kaipuu,herkästi väsyminen.Tuo ystävien tapaaminen ja sen jälkeen ylikierroksilla käyminen on tuttua.Osaan jo varautua siihen,että valvon seuraavan yön.Saman voi tehdä joku tapahtuma tai konsertti.Kelaan nähtyä koko yön:) Viihdyn hyvin yksin shoppailemassa ja kahviloissa, mutten tosiaan ruuhkassa.Ostokset teen myös mieluiten aamusta..että paljon on samoja juttuja kuin sinulla..ja Annella.Eilen olin likkojen lenkillä Oulussa.Upea päivä ystävien seurassa ja Lauri Tähkällä hieno keikka..mutta valvoin viime yön päivän tapahtumia kelaillen ja nyt oon rättipoikki.Ensi viikon otan mahdollisimman rauhallisesti..Oikein mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anne, olet aivan kuin minä! Miten siinä niin käy, että kun on valtavan kivaa, on pakko valvoa seuraava yö. Menee niin kierroksille! Jotenkin jopa kamalaa, miksi ilosta pitää kärsiä...Mieli viuhuu ja pää pohtii kaikkia tapahtumia vielä hidastettuna filminä.

      Ensi viikolla sitten sinun on nollattava, se on hyvä että tunnistamme nämä tarpeet, jotta taas jaksaa hih tehdä vaikka jotain kivaa!

      Hyviä unia ensi yölle <3

      Poista
  10. Kuulostipa tutulta moni kohta. Osui ja upposi. Aamulla en kauppaan pääse, mutta töiden jälkeen en mene kirveelläkään ellei ole ihan pakko. Eli yleensä sitten illalla mahdollisimman myöhään. Välillä tykkään vilkkaasta tekemisestä, mutta sitten tarvitsee rauhaa ja lepoa, olla omien ajatusten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta iltaisin on myös mukavaa käydä kaupassa, ovat yleensä tyhjempiä jopa kuin aamulla. Sama täällä, kun on vilkasta tunnen olevani vahvasti elossa, mutta se on kuin "humala" jonka jälkeen iskee pieni "krapula" eli väsymys. ;)

      Onneksi mitä enemmän ikää tulee, on armollisempi itselleen ja osaa myös pitää huolta itsestään. <3

      Kauniita ensi yön unia Kirsi <3

      Poista
  11. Luin saman jutun ja tunnistin itsestäni osia. Toisaalta, olen ekstrovertti ja kuitenkin arka, joskus ujokin. Päässäni on mahdoton vauhti ja saan rauhan vilskeessä, kuten Lintsillä. Kuulostaa hauskalta, mutta näin on.
    Mutta sitten, mä väsyn totaalisesti esimerkiksi epäaitojen ihmisten ja teeskenneltyjen tunteiden parissa. Siksi mä olenkin meittinyt tätä alanvalintaa taas uudestaan.
    Mä oon aika erikoinen, koska näen ihmisten energiat väreinä ja tunnetilat myös. Ja jos niiden välillä on ristiriitaa, tulee ahdistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, tuo oli mielenkiintoinen, saat rauhan Lintsillä, Tavallaan ymmärrän mistä puhut, on kuin hidastettu elokuva, seisot keskellä vilinää ja sorina yhdistyy taustapauhuksi, joka voi olla rauhoittavaakin ajoittain. Ei sellaista äkkipelottavaa meteliä, kuin vaikka ambulanssin ääni tai jarrujen kirskutus. Kuin olisi isossa massassa yksin. Jännää, tuo sai pohtimaan taas kaiken moninaisuutta.

      Small Talk on ollut aina kauhistus, jonninjoutavan jorisemista olen välttänyt jo tuhat vuotta. Mieheni joskus lempeästi todennut, että pitääkö kaiken olla niin syvää ja laatua, eikö joskus ole kivaa höpötellä vaan. No juu on, mutta senkin pitää olla aitoa ja teeskentelemätöntä!

      En näe värejä, mutta tunnetilat näen ja ihmisten väliset kemiat, sinä näet ne konkreettisesti väreinä, se on mielenkiintoista. Tosin nyt alkoi jännittämään kohtaamista, miten näet meikäläisen sitten. Apuva...

      Ihania unia Taru <3

      Poista
    2. Justiinsa noin! Höpsis mitään tarvi jännittää, en ymmärrä mitä värit tarkoittaa . Paitsi musta .

      Poista
    3. Tuosta Taru haluan jutella enemmän, on kovin mielenkiintoinen aihe. <3 Mukavaa päivää <3

      Poista
    4. Taru, kannattaa tutustua ilmiöön nimeltä synestesia. Kuvailemasi ihmisten tunnetilojen näkeminen väreinä voi olla yksi synestesian muoto. Oikeastaan kyse on siitä, että ihmisten tunnetilat ym. aiheuttavat sinussa jonkin tunnereaktion, joka sitten laukaisee aivoissasi väriaistimuksen.

      Olen itsekin synesteetikko - ja muuten myös introvertti erityisherkkä, mutta näillä ei siis ymmärtääkseni ole tekemistä keskenään. :-) Minun synestesiaani liittyy kirjainten, numeroiden ja viikonpäivien näkeminen värillisinä, erilaisten aikayksiköiden avaruudellinen hahmottaminen ja joidenkin todella voimakkaiden tunteiden näkeminen väreinä ja muotoina. Äidilläni taas lienee samanlainen synestesian muoto kuin sinulla.

      Poista
  12. Voin allekirjoittaa monet kohdat. Lontoossa käydessä ihsmisvälinä alkoi ahdistaa ja pitikin aina välillä lähteä kauemmasta keskustasta vaikkapa puistoon, jossa ei tarvitse kävellä koko ajan jotain väistäen. Äänet ovat ehkä se pahin juttu. Olen koko ajan vähän korvat höröllä ja ihmettelemässä, että mistä tuo kuului. Hiljaisuus on parasta, mutta toki kuten sanoit niin asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Välillä melu ja hälinä sopivat oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisvilinässä on ihan yes käydä, mutta en matkoillakaan halua riekkua iltamyöhään vaan vetäytyä hotellihuoneeseen vetäytymään päivän kohinasta ja nollata pään lukemalla kirjaa tai pohtimalla silmät kiinni ennen kuin uni tulee.

      Niin välillä melu ja hälinä sopivat, kyllä minäkin huudatan lempimusaani autossa, mutta siellä ei ole muuta meteliä silloin. Taru tuossa ylhäällä kuvasi mielenkiintoisesti, että Linnamäen hälinässä ja ihmismassassa rauhoittuu. :)

      Upeita unia Mousse <3

      Poista
    2. Tämän takia kartan suurkaupunkeja. Nytkin piti koukata syksyllä Kölnin kautta, mutta jaksan sinne vain jos menemme vain sinne, ja nyt ei ole niin. Monta ihanaa pikkukaupunkia, mutta ei mitään suurkaupunkeja, Ruuhkissa kuin tuhkehdun...

      Mousse, minä en kuule lentokenttäkuulutuksia, sillä ne menevät ihan puuroksi. Erityisherkät eivät siedä taustameluja, sillä he eivät erota silloin mitään mitä pitäisi.

      Poista
    3. Huomasin muuten sillä Frisconkin reissulla koko ajan karkaavani muihin kaupunkeihin, pieniin sellaisiin, joissa meri oli aivan vieressä. Jännää vasta nyt ymmärrän tuonkin seikan. Isoissa kaupungeissa en oikein viihdy, emmekä illalla käyneet muuta kuin syömässä ja sitten hotellihuoneeseen ihmettelemään päivän näkyjä.

      Taustameteli on paha tekijä, vie tilaa aivoilta...

      Poista
  13. ❤️ Haleja kovasti sulle täältä toiselta erityisherkältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja täältä myös sinulle ihanuus. Kotisi on muuten sellainen rauhoittava, sielukas ja kaunis joka sopii erityisherkälle. <3

      Kauniita unia <3

      Poista
  14. Minä olen myös erityisherkkä, olen tiedostanut asian jo hieman pidempään. Tähän "määritelmään" on olemassa netissä ihan testejäkin. En voi sietää voimakkaita hajuja tai ääniä, enkä pidä siitäkään että vieraat ihmiset koskevat minuun. (ehkä siksi en osaa rentoutua kampaajalla tai hieronnassa) Ihme kyllä ihmismassoissa minä taas tunnen viihtyväni, on turvallinen olo ja "tunnen kuuluvani joukkoon". Kurjimpia tilanteita on pienet ryhmät, joissa pitäisi keksiä jotain sanottavaa, puhumattakaan esitelmästä tms. Ei onnistu minulta lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuunkaan ei saa yllättäen koskea, joten tuo oli mielenkiintoinen lisäys tähän. Nautin kyllä hieronnasta, mutta hieronnan täytyy olla todella pitkä, jotta pystyisin rentoumaan, ensin hermostuttaa ja pulssi hakkaa ja on vaikeaa rauhoittua.

      Tuo ihmismassassa viihtyminen tuli mielenkiintoisella tavalla jo ylemmissäkin kommenteissa esille. Erittäin mielenkiintoinen pointti, sillä itse väsyn massassa. Toisaalta jos olen vaikka Lontoossa, siellä massa ei niin haittaa vaan koen suurta yksinäisyyttä isossa maailmassa, joten siinä mielessä juurikin näin.

      Juu pahinta on vaikka 10 ryhmä ja joudut puhumaan ja kaikki tapittaa. Joskus sekin voi onnistua, jos ihmiset ovat vapauttavia, mutta harvemmin näin on.

      Kauniita unia Matkatar <3

      Poista
  15. Mä juuri luin erityisherkistä lapsista ja mä uskon, että lapsessani on joitakin mainittuja piirteitä!! Itsellenkin se oli helpottavaa lukea aiheesta ja sain ymmärrystä moniin asioihin <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin helpottavaa, kyseessä on luonteenpiirteitä, jotka ovat vahvistavia taasen tietyille ominaisuuksille. Vaikkapa taiteilija, kirjailija jne. Eli heille on jopa hienoa olla erityisherkästi tunteva, se kuulostaa jotenkin luovalta. Tavallinen taaplaaja jonka pitäisi vaikkapa ajoittain esiintyä töissä, erityisherkät piirteet toimivat esteenä.


      Anne mielestäni on loistava keulakuva asialle, sillä hän esiintyy kuitenkin paljon. Eli erityisherkkä ei
      tarkoita, että on täysin erakko ja mumisee jossain nurkassa itsekseen. :)

      Ihania unia teille molemmille. <3

      Poista
  16. Kivaa, kun kirjoitat syvällistä pohdintaa. Tykkään kyllä kepeämmistäkin aiheistasi. Luulenpa, että meissä kaikissa on tuota erityisherkkyyttä. Se on ihan hyvä piirre. Jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa ja rauhoittumista. Jatkuva yltiösosiaalisuus käy rankaksi pidemmän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija no tämä blogi on sellainen sillisalaatti, ajoittain tartun aiheeseen joka koskettaa tai on oikein polttava tarve kirjoittaa asiasta. Välillä silkkaa kosmetiikkaa ja kahvimukeja, välillä huumoria. Kait sitten minun näköistä sekamelskaa. Kivaa että kumpikin miellyttää. <3 <3

      Niin minäkin uskon, että kaikissa on erityisherkkyyttä ja jos ihminen ei kuuntele itseään, niin palaa loppuun. Uskon myös, että joillain piirteet ovat vahvempina kuin toisilla. <3

      Kiitos kun kommentoit ja olet täällä, kauniita unosia Eija <3

      Poista
    2. Sillisalaatit on parhaita blogeja ja se että kirjoittaa, mitä mieleen juolahtaa. Samoin kauniita unia, oman kullan kuvia sinullekin ❤

      Poista
    3. Juuri noilla samoilla sanoilla paijasin tytärtäni Sofiaa, ihana <3 Kauniita unia Eija ja oman kullan kuvia <3

      Poista
  17. Joskus mietin, että onko tämä Eritysherkkäkin vaan yksi lokero, johon ihmisiä "pitää" saada aseteltua, diagnosoida taas yksi juttu lisää. Mutta pohtiessani erityisherkkyyttä, tai herkkyyttä, niin tunnistan vahvasti itseäni. Joskus ihan ärsyttää, kuinka herkkä sitä on. Yhä enemmän kuitenkin tajuan, että tarvitsen säännöllisesti oman hetken - ilman ääniä, hajuja, puhetta, toisten energioita ja varsinkin "ongelmia" jne...Että pysyisin paremmin tasapainossa, en olisi ärsyyntynyt... Omasta herkkyydestä onkin postaus ollut tuloillaan jo pitkään :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin mietin ja miltei jopa suivaannuin, en halua lokeroon, olen minä kaikkine moninaisine piirteineen. Mutta tein testin joka puhui varsin selkeästi omaa kieltään, ehkä asian myöntäminen ja asiasta yleisesti puhuminen auttaa kuitenkin. Koska nyt ei tarvitse ihmetellä yksittäisiä ominaisuuksia ja pitää niitä omituisena. :)

      Kuulostaa nuo loppulauseesi kovin tutuilta ja postaustasi jään mielenkiinnolla odottamaan, tiedän jo että siitä tulee jotain syvää., <3

      Kauniita unia Katja <3

      Poista
  18. <3 Eikö oo jännä, että kun lukee erityisherkistä asioita, niin huomaa lisää itsessään samoja piirteitä. Esim. aistiherkkyys. Sitäkin olen ennen ihmetellyt ja nyt vasta hoksasin, että sekin liittyy erityisherkän ihmisen piirteisiin. Tuo kauppareissu asia on kans yks tuttu juttu. Mua niin ahdistaa kassalla, kun seuraava asiakas jo hiillostaa mua selän takana...Ei saa omassa rauhassa olla. Tykkään käydä kans kaupassa, kun siellä on rauhallista. Facebookissakin on erityisherkkien sivut : https://www.facebook.com/hspelamaa?fref=ts Käy kurkkaan joskus...Ihanaa iltaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella jännä ja oikeasti tänään moni palikka loksahti paikalleen koska luin tuon Annen jutun. Kait olen asiaa aikaisemmin sivuuttanut siihen syventymättä, miettinyt ennakkoluuloisena, että mitä hömppää tällä kertaa. No ei laisinkaan hömppää!

      Juu niskaan hikoilu on aivan kauheaa tai kiire ja nykyään monen asian tekeminen yhtäaikaa. Ennen se sujui, nykyään se rasittaa. Ehkä tässä on jonkinlainen keski-iän synnyttämä erityisherkkyys tai että piirteet vaan vahvistuvat iän tullessa tai sitten niitä vihdoin osaa kuunnella.

      Menen kurkkimaan ja heti. <3

      Kauniita unia Jassuntassu <3

      Poista
  19. Itse olen sellainen extrovertti, mutta silti välistä viihdyn myös yksinkin. Olen herkkä, vaikka sitä ei monet uskoisi. Empaattinen, sympaattinen ja toiset huomioon ottava. Sitä mä olen... Mä olen jotenkin pitänyt sua kuitenkin kanssa osittain extroverttinä, vaikka et olekaan ihan tällainen hölö kuin mää ;) Mutta varmaan olet oikeassa itsesi suhteen. Sinähän itsesi parhaiten tunnet ;) Pääasia, että ollaan ja tunnetaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju se olikin juuri tuossa Annen jutussa niin isoa ja kolahti kovaa, että ihminen joka on esillä voi olla myös erityisherkkä, Anne puhuu altistaa itsensä ihmiskokeille, hirmu fiksusti todettu.

      Sinä olet varmaan molempia, ehkä ulospäinsuuntautuneisuus on sinussa isommin esillä, mutta senkin teet niin kivalla tavalla, sinussa ei ole hippuakaan itsekeskeisyyttä. Lisäksi seurassasi on rauhoittavaa että myös inspiroivaa. Leena Lumi mainitsee että joidenkin kanssa hehkuu, koen että hehkutaan lamppuina kun olemme yhdessä.

      Luulen että minussa on extroverttiä juurikin tuo 20% ja se tulee ajoittain esille ja nauttii siitä että hömpötetään, tubetetaan,nauretaan, käydään tilaisuuksissa, se erityisherkkä minä sitten haluaa levätä kaiken tuon jälkeen pari päivää. :)

      Pääasia on että ollaan ja tunnetaan. <3

      Ihania unia Maiju <3

      Poista
  20. Hyvä postaus. Minäkin luin tuon jutun Annesta. Voisin kommentoida tähän omalta osaltani paljonkin, mutta kännykän kautta vähän hankalaa :). Tuttuja ajatuksia monelta osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykällä raskasta kommentoida, väsyy paljon enemmän. Kiitos kun kommentoit ja olet hengessä mukana, täältä aistin ajatuksiasi., <3

      Kauniita unia <3

      Poista
  21. Tiedätkö, minuakin myös ärsyttää tuo erityisherkkä sanana. Mutta tunnistan itseni myös niin monesta kohdasta, kun olen noita kuvauksia lukenut. Oon aikamoinen tunteilija, jo pienestä tytöstä lähtien. Rakastin mielikuvituselämääni lapsena ja mulla oli-ja on yhä edelleen vilkas mielikuvitus, se vaan toteutuu eri tavalla :) Oon myös tosi herkkä ja elän sekä aistin vahvasti myös muiden tunteita. Tai siis, jos ympärillä on paljon ahdistuneita, stressaantuneita ja surullisia ihmisiä, jotenkin kannattelen heidän taakkaansa myös omilla harteillani. Kovat äänet nykyään ärsyttävät, tosin olen kyllä itse kovaääninen ja muutaman kerran saanut siitä palautetta :D Ja mä ihan konkreettisesti herkistyn tosi herkästi ( hehhee ), siis ihan tulee kyyneleet silmiin. Välillä se ärsyttää, varsinkin kun tilanne ei ole usein edes surullinen! Ja vaikka minua vähän ärsyttääkin tämä tietynlainen erityisherkkyyden mediaseksikkyys, niin on tavallaan helpotus huomata ettei ole yksin :) Omaa rauhaa tarvitsen myös, paras paikka rauhoittumiselle on kyllä vanhempien koti maaseudulla! ^_^ Tunnistan muuten myös tuon ylikierroksilla käymisen, varsinkin jos on jotain uutta ja jännää tiedossa tai jonkun jännän ja mukavan jutun jälkeen. Ja uniongelmat, joo, taitaa olla meidän herkkien ongelma, joka on varmaan vähän erilaatuista kuin ei-niin-herkkien uniongelmat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisherkkä on mielestäni negatiivinen sana, PAITSI jos puhutana taiteilijoista, silloin se kuuluu boheemisti asiaan. On epäseksikästä olla ns. erityisherkkä tässä ulospäinsuuntautuneessa maailmassa. Toinen seikka on lokerointi, siitä en pidä, koska yksikään ihminen tässä maailmassa ei mahdu yhteenkään lokeroon...

      Toisaalta tuo nimike tuo helpotusta, hei en ole ihminen jolla on monta omituista piirrettä ja piirteet pukkaavat vahvistumaan vielä vanhetessa vaan olen siis tietynlainen.

      On totta että muiden suruja kantaa harteillaan ja ne painaa harteita. On hienoa että itku tulee, minä olen aivan super pidättämään itkua ja siitä jää se kuuluisa vanne vatsaan ja tulee vielä päänsärky. Itku on hyvä ja postiiviinen asia, vaikka suomalaisittain sekin hävettää. Itken itse piilossa ja kovin harvoin...

      Juu uusi jännä aiheuttaa ylikierrokset ja unettoman yön etukäteen ja vielä jälkikäteen ja johan sitä on sitten aivan tööt!

      Luulen että ei niin herkät, mutta hyvällä sydämellä varustetut nukkuvat lapsosen unta. <3

      Kauniita unia ihana Salka <3

      Poista
  22. Tutustuin tähän erityisherkkyyshommaan joskus vuosi sitten ja samoin mullekin "loksahti" moni asia paikoilleen kun luin siitä. Ettei asiat johdukaan siitä, että olen jotenkin outo (tai siis olenhan mä =D). Tuo sosiaalissa kontakteissa rasittuminen ja niistä palautuminen on aika hankala yhtälö suurperheessä, mä niin ymmärrän sua monessakin asiassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih PauMau ihanaa huumoriakin tähän aiheeseen, täällä kättä heiluttaa toinen "Outolainen". <3

      Aivan mahdotonta palautua suurperheessä vaikka se ei täällä ole ihan niin suuri kuin teillä, mutta silti härdelliä ja mekkalaa piisaa ja monen moista mietittävää jokaisen lapsen saralla, välillä toisten enemmän kuin toisten.

      Eikä vaan kuulunut "klik" kun luki tästä asiasta. Täällä tapahtui ja kappas taas piti aihe kirjoittaa ulos. Aivan valtavan vapauttavaa ja teidän kommentit, en todellaakaan ole yksin ja en edes yksin outo, kiitos sinun PauMau <3

      Kauniita unia <3

      Poista
  23. Tämähän oli valaiseva kirjoitus. Olen luullut olevani omituinen erakko, kun olen kaivannut rauhaa ja hiljaisuutta, mutta meitähän näkyy olevan paljon muitakin samanlaisia. Ravintolassa työskentely oli aikanaan henkisesti hyvin raskasta ja nykyään nautin niin kovasti kun saan olla rauhassa yksin kotona. Parasta olisi kun pääsisi asumaan jonnekkin korpeen metsän keskelle vai eläimiä seurana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude Anne kyllä jutullaan auttoi kovasti, kun antoi erityisherkkyydelle kasvot. Kommenttilaatikoissa taas näkee vertaistuen voiman ja nyt todelllakin täälläkin tuntuu, että en todellakaan ole yksin näine piirteineni. Eikös se ole niin, että mikä ei ole normi on epänormi, mutta koska meitä on niin paljon, niin ei tässä enää voi määritellä meitä epänormeiksi.

      Korpi olisi kiva, jos sen saisi ilman hyttysiä ja kesällä olisi vesi johon pulahtaa. <3

      Et ole lainkaan omituinen erakko, vaan herkästi tunteva <3

      Kauniita unia Sude <3

      Poista
  24. Minä ostin Anja Snellmanin kirjan Antautuminen, koska pidin niin paljon hänen viimeisimmästä elämäkerrallisesta romaanistaan. Kirjan takakansitekstissä ei käytetä kertaakaan sanaa erityisherkkä, nopealla selailulla ei krjan sisälläkään, vaikka ilmeisesti on kyse samoista ilmiöistä, joista näissä kommenteissa on puhuttu. En osaa nyt sanoa enempää, koska en ole vielä lukenut kirjaa.

    En pidä termistä 'erityisherkkä', koska meillä on jo hyvä termi 'herkkä'. Miksi se ei kelpaa? Tuntuu myös, että ihan normaaleja asioita lasketaan tähän oireyhtymään, mm. tuossa jutussa Anne Kukkohovista.
    Tiia, sinun oma määrittelysi 'tunteva ihminen' on minusta paljon parempi kuin tämä tämänhetkinen muotitermi. Noita jaotteluja tulee ja menee. Joskus naiset olivat järjestään hysteerisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minunkin mielestä "herkkä" on kaunis sana, mutta erityisherkkä ei enää niinkään...Niin ajattele, hajusuola-aikoinaan hysteerisille eli herkästi tunteville naisille.

      Niin sekin tuntuu tavallaan väärältä että miksi joitain ihmisten erilaisuuksia pidetään omituisuuksina, nehän ovat vain luonne-eroja, monet seikat siis. Mutta kyllä tuo Annen teksti niin kolahti ja tein myös netissä eilen illan päätteeksi erityisherkkätestin,, juu vain yhden asian suhteen en ollut "herkkä"... Mutta tämä on tämä nykyajan vääristymä, vain menestyneitä, ulospäinsuuntautuneita pidetään normaaleina, mikä on normi? Onhan erityisherkkiäkin paljon, eikö se ole yhtälailla normi. Tätä asiaa voisi kyllä pyöritellä loputtomiin, niin hämmentävä ja myös tosi asia on.

      Oikein ihanaa viikkoa Marjatta <3

      Poista
    2. Korjaan: Snellmanin kirjan alussa on omistus erityisherkille ja myös ihan lopussa mainitaan tämä termi. Luin sen jo tänään parvekkeella, oikein hyvä kirja, herkän ihmisen elämäkertaa taatulla tyylillä.

      Poista
    3. Täytyy etsiä Snellmanin kirja hyppysiin, aloin Marjatta toden teolla kiinnostumaan. Aurinkoa päivään <3

      Poista
  25. Minä puhun nykyään HSP:stä mieluummin kuin eritysherkkyydestä (Highly Sensitive Person). Minä törmäsin tähän käsitteeseen joskus kolmisen vuotta sitten ja se oli kyllä aivan valtava helpotus! Ei haittaa minua mitkään lokeroinnit tässä kohtaa, olin niin mielettömän hämmästynyt ja onnellinen siitä, että en olekaan "viallinen" ja omituinen yksilö, vähän pipipää, ja että en todellakaan ole ainoa tämän laatuinen "sekopää" maailmassa.

    Olin oikeasti elänyt 40 vuotta elämästäni kuvitellen, että minussa nyt vaan on jotain vikaa koska tietyt asiat ovat minulle vaikeita, sellaiset ihan tavalliset ja normaalit jutut jotka jokaisen pitäisi pystyä suorittamaan ilman ongelmia. Niin kuin vaikkapa käydä infotiskillä kysymässä jotain asiaa tai pyytää myyjän apua (ja ylipäätään vastaanottaa sitä) tai vastata puhelimeen tai soittaa sillä tai mennä johonkin tilaisuuteen yksin tai paikkaan jossa ei ole ennen käynyt. Niin ja koulussa pystyä viittaamaan ja vastaamaan normaalisti ilman, että punastuu varpaitaan myöten, tai olla punastumatta kun opettaja ylipäätään puhuttelee.

    Kauppojen valot ovat ihan hirveitä ja juurikin jokin aika sitten joku ulkomaalainen mies tuli kassajonossa aivan liian lähelle minua (oli takanani) ja jouduin todella taistelemaan itseni kanssa etten lähtenyt kirkuen ja juosten ulos kaupasta jättäen ostokseni siihen kassajonoon. Ihan hirveä tunne kun ahdistus tuntui lähes fyysisenä pahana olona. Mulla on muutenkin "iso aura", olen joutunut jopa omalle sisarelleni jokusen kerran sanomaan, että voisitko ottaa pari askelta taaksepäin. ;-)

    Inhoan kovia ääniä (erityisesti yhtäkkisiä) ja äänien kakofoniaa. Minulla pitää musiikkilaitteiden olla kunnollisella äänentoistolla varustettuja koska minua ärsyttää ja ahdistaa kuunnella musiikkia huonoilla laitteilla (saan lähes fyysisiä tuntemuksia siitäkin). Olen aina ajatellut olevani kauhean huono ystävä kun en jaksa aina tavata heitä ja toisinaan jätän vastaamatta puhelimeen koska en vaan jaksa sillä hetkellä jutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko laittaa kommentti kahdessa erässä koska tätä asiaa tuli niin paljon, että ei mahdu yhteen. ;-)

      Tunnen asioita potenssiin tuhat. Se on ihanaa silloin kun tunteet ovat positiivisia mutta tunnen myös negatiiviset tunteet yhtä intensiivisinä. Olisi ihanaa kun esim. jotakin tavaraa etsiessä jota ei vaan löydy vaikka miten etsisi, ei aina tarvitsisi saada megaluokan raivaria tai kun jokin odotettu asia ei menekään niin kuin piti niin voisi vain tyynesti todeta, että no voi harmi, seuraavalla kerralla paremmalla onnella sen sijaan, että maailma tuntuu luhistuvan ja kaikki tuntuu olevan loppu kun pettymys on niin valtaisa.

      Vihasin lapsena sukujuhlia, Sydänjuuriani myöten. En osannut olla, ahdisti, halusin vain koko ajan paeta paikalta ja oli aivan kahistus jos joku halusi jutella jotain. Yritin joskus äidille selittää, että kun en osaa olla enkä osaa puhua ihmisten kanssa ja että ahdistaa ne kaikki ihmiset ja äiti vaan kuittasi sen sillä, että kyllä sinä opit ja sen kun vaan juttelet rohkeasti!

      Olen aina ollut pilkunviilaaja ja takertunut yksityiskohtiin, hinkannut huolella viimesen päälle ja ollut sellainen pikkutarkka pipertäjä. Niin ja perfektionisti olen myös ja virheiden tekeminen on jotain maailman kamalinta! Enkä oikein osaa sanoa ei ja sen lisäksi, että omat tunteet on joko täysillä tai ei mitään niin tunnen lisäksi myös muidenkin tunteet, valitettavasti varsinkin negatiiviset, todella vahvasti. Huomaan kaikenlaisia asioita, toisinaan aika hassuja tai hölmöjäkin ja välillä tulee olo, että missäköhän ulottuvuudessa minä ylipäätään elän.

      Silti olen aina tykännyt esiintyä. Siis niin kuin vaikkapa näytelmissä tai olla puhumassa tilaisuuksissa jne. Olen ystävieni seurassa melko ekstrovertti ja sanavalmis. Työni on sosiaalista kanssakäymistä sisältävää. Silti koen olevani epäsosiaalinen. Outolintu siis. ;-)

      Minua ärsyttää kun erityisherkkyys on nyt noussut ihmisten tietoisuuteen enemmän ja siitä kirjoitellaan somessakin ja lehdissä jne. ja aika usein kuulee miten sitä vähätellään ja kutsutaan muoti-ilmiöksi ja hömpänpömpäksi. Sekin toisinaan ärsyttää kun sellaisetkin ihmiset jotka eivät ole erityisherkkiä kailottavat suureen ääneen sitä olevansa. Tosin sitähän minä en oikeasti voi tietää ovatko vaiko eivätkö, mutta joskus se silti ärsyttää. En tiedä onko tämä erityisherkkyysasia pelkkää hömppää vai ei noin yleisesti ottaen, mutta minulle se on täyttä totta ja minun elämäni helpottui todella paljon kun asia selvisi minulle ja pystyn nyt suhtautumaan itseeni aivan eri tavalla ja asettamaan reaktioni oikeisiin mittasuhteisiin. Kykenen jopa hallitsemaan niitä ja minun on esim. helpompi tietoisesti vastustaa joitakin omia omituisia käyttäytymismallejani tai tehdä vastoin tuntemuksiani kun tiedän mistä ne johtuvat.

      Kaikesta huolimatta koen tämän ominaisuuden itsessäni aivan valtavaksi rikkaudeksi ja pois en antaisi! :-)

      Poista
    2. Minä tulen nyt tähän väliin kommentoimaan - Tiian vastaus on tietenkin tässä tärkein ;) - koska kirjoitin edellä kriittisesti.
      Mohn, tuota minäkin juuri tarkoitin, että kun tällainen määrittely tehdään, niin kovaa porskuttavat sosiaaliset julkisuuden henkilöt ovat ensimmäisenä ilmoittautumassa erityisiksi, vesittämässä koko sairauden ja tekemässä siitä kevyen "muotisairauden". Oikeasti kärsiville jää sellainen olo, että heidänkin pitäisi kukoistaa.
      Muistan miten Tanja Karpela kertoi parantaneensa keskivaikean masennuksensa kävelemällä puistossa koiriensa kanssa. Siis - oh my - hänellä ei ole voinut olla muuta kuin alakuloa, jos se on kävelemällä häipynyt.

      Määrittelyt uusiutuvat. Uskon, että monella nyt HSP-diagnoosin saavalla - vai onko se virallinen diagnoosi - olisi aiemmin määritelty paniikkihäiriö. Sama se, miksi määritellään, kunhan ihmisten todelliset kärsimykset otetaan todesta.

      Kävin juuri iltapäivälehden nettisivuilla. Joidnekin tutkijoiden mielestä työssä kärsitään boreout ilmiöstä. Hoh hoijaa, mitä jos vain todettaiisin, että kenelläkään ei ole aina työssä hauskaa.

      Poista
    3. Haluan tarkentaa ja korjata, että HSP ei ole sairaus eikä sille ole virallista diagnoosia, miksi olisikaan koska kuten sanottua, se ei ole sairaus. Se on hermostollinen _ominaisuus_.

      Paniikkihäiriö on täysin eri asia kuin erityisherkkyys. Saattaa olla, että paniikkihäiriöstä kärsivä voi itse luulla kyseessä olevan erityisherkkyyden mutta näitä kahta asiaa ei pitäisi sekoittaa eikä yhdistää. Kyseessä on todellakin kaksi aivan eri asiaa.

      Poista
    4. Vastaan Mohn tähän, tosin koitan nyt olla toistamatta itseäni, kun olen täällä paljon asiasta kirjoittanut, ettet kyllästy kun samaa jankkaan. Uskon todella siihen, että voi miten väärä sana no mutta "diagnoosi" on helpottavaa, koska silloin jäsentyy kaikki nämä erilliset asiat jotka ovat sinuakin haitaneet ja suorastaan piinanneet, kaikelle löytyy vihdoin selitys ja se on vapauttavaa! Lisäksi yhteisöllisyys, kirjat jne, auttavat kun on vihdoin selkeä seikka mistä lähteä hakemaan apua.

      Uskon että hyvät ystävät tuntevat sinut ja eivät loukkaannu jos et välillä jaksa jutella. Minäkään en aina jaksa, se ei tarkoita mitään, etten välittäisi, tai ei kiinnostaisi vaan sen hetkinen päivän kiintiö kaikkea mahdollista on jo täynnä. Lisäksi älypuhelimet rasittavat sielua, enää ei ole paikkaa, eikä aikaa ettei saisi ihmistä kiinni. Ennen soiteltiin tiettyihin aikoihin, nyt pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa, se on välillä raskasta.

      Olen myös nuorena ollut samanlainen punastelija ja tunneilla ujouttani en kehdannut viitata, välillä jopa pidettiin ylpeänä sen takia... Nyt kun kirjoitan tätä vastausta, en näe samalla sinun kakkoskirjoitusta, joten menempä kurkkimaan Marjatan perään sinne. <3



      Poista
    5. Jatkuu.. jännä tuo että tykkäät esiintyä, minulle se taasen on kauhistus. Mutta kuten erityisherkkyys testikin monine kysymyksineen, ei ole taatusti kahta samanlaista ihmistä tahi erityisherkkää ihmistä. Toisilla on extroverttejä piirteitä, voi että mikä sanahirviö tuokin.

      Anne Kukkohovin haastattelu oli mielestäni todella loista, tässä tapauksessa ei tullut hetkeenkään mieleen, ettei kyseessä olisi erityisherkkä ihminen, niin asiallisesti Anne kertoi elämästään ja niin kovasti teksti myös puhutteli minua. Mutta taatusti on kaiken maailman hiihtäjiäkin maailmassa, joiden mielestä on taiteellis/boheemi/erikoisentavellumeiningillä hienoa olla erityisherkkis. Oikeasti erityisherkkiksen mielestä asia ei ole millään lailla hienoa vaan tieto asiasta on yksinkertaisesta huojentavaa, on jotain mihin nojata, mistä hakea tietoa.

      Minä kyllä tykkään sukujuhlista ja olen aina tykännyt, on kivaa koska siellä on ihmisiä jotka ovat aitoja ja välittävät myös minusta aidosti.

      Marjattaa komppaan siinä oikein urakalla, että on suorastaan loukkaavaa puhua masennuksesta, silloin kun se pelkillä koiralenkeillä hälvenee. Masentunut ei sinne lenkille edes lähde, ei nuku, ei välttämättä tee mitään tai nukkuu koko ajan. Hirmuisen muodikasta on käyttää sanaa masennus ja joidenkin suusta, se kyllä kalskahtaa suurelta vääryydeltä asianomaisia kohtaan. Masennus on kuolemanvakava sairaus.

      Kiitos erittäin syvällisistä kommenteista sekä Mohnille, että Marjatalle. <3

      Poista
    6. Mohn, kuulostat sekä tyttäreltäni, jota ei saanut sukujuhliin kirveelläkään, joka viillaa pilkkuja, prosessoi kaikkea tarkaan etc. että ihan hymyilytti. Toisaalta taas olen itse samanlainen, ne asiat vain näkyvät hiukan eri tavalla.

      Kommentoin nyt vieläkin tähän siksi, että ärsyttää todellkin, kun juuri henkilö, eräs sukulaiseni, on yhtäkiä erityisherkkä, vaikka hän on mielestäni just se kaikkein vähiten sitä. Häneltä puuttuu täysin empatiakyky kaikkeen, hän näkee vain oman napansa, hän juoksee nekin kissanristiäiset, joihin ei ole kutusuttu, hän ei kestä kalenteria, joka ei ole täynnä koka päviältä, hän on juuri ensimmäinen portaani ulos enrgiasyöppöjen maailmasta, sillä en saanut hetken rauhaa eli otin ison etäisyyden ihan viileesti.

      Paniikkihäiriö on aivan eri asia. Minulla ei ole sellaista ollut, mutta erityisherkkäkin voi silti, joku heistä olla paniikkihäiriöinen. Tähän on taipumusta erityisherklällä sisarellani sekä myös hänen taiteilijamiehellään, joka on hyvin epäsosiaalinen, mutta lahjakas.

      Poista
  26. Täälläkin yksi herkkis joka ottaa helposti itseensä enkä pysty katsomaan muidenkaan hätää. Mutta itse taas rakastan ihmispaljoutta. Rakastan jouluhulinaa, markkinoita jne...
    Pitääpä lukea kirjoituksesi illemalla rauhassa loppuun, nyt töihin.
    Ihanaa alkavaa viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on moni muukin kertonut rakastavansa ihmispaljoutta, onkohan siinä jotain turvallista, on ihmisten ympäröimä mutta silti omassa privaatissa tilassa. Tätä on tutkittava lisää.

      Oikein ihanaa viikkoa Nanni ja jos kommentoit mahdollisesti lisää, niin huomenna olen Tallinassa ja ehdin vasta keskiviikkona palata tänne. <3

      Oikein ihanaa viikkoa ihana Nanni <3

      Poista
  27. Minäkin tunnistan noista piirteistä paljon itseäni. Pitkä metelissä, kakofoniassa oleminen (tai jo pelkästään kovaääninen tv) saa minut menemään pitkin seiniä ja kaipaan säännöllistä omaa, hiljaista aikaa, jolloin päällä ei ole edes radiota. Samoin jos monta viikonloppua on peräkkäin täynnä aikatauluja ja juoksemista, on lähes elinehto, että pian tulee päivä, jolloin noin ei ole ja noh, paljon muita juttuja. Tutulta kuulostaa siis ja voisi olla hyvä perehtyä aiheeseen enemmän. Voisin aloittaa noista Leenan linkittämistä jutuista. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovaääninen televisio on pienestä pitäen saanut hermot raiteiltaa! Jos kalenteri alkaa tuuttaamaan täyttä, eikä ole päiviä jolloin nollata, alkaa ahdistamaan oikein urakalla.

      Lue ihmeessä Leenan jutut, ne ovat erinomaisia. <3

      Ihanaa maanantaita Anu <3

      Poista
  28. Älä vain rinnasta itseasi Sherlok Holmsiin, hän kun tekijänsä mukaan on sosiopaatti/psykopaatti eli täysin erityisherkän vastakohta, ihminen joka havainnoi kaiken muttei reagoi herkkyydellä mihinkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loisto vinkki, olen sitten Nuuskamuikkunen eli Neiti Etsivä.. Olen tuuminut, että Sherlokilla on asperger tai jonkin muotoinen autistisuus eli nerokas mieli, mutta ei tunteita ja empatiaa. Sherlok ei kuitenkaan aiheuta pahaa>sosiopaatti/psykopaatti, vaikka se on jo sinänsä surullista (vaikkakin puhutaan kuviteellisesta henkilöstä) että jos ihminen ei tunne lainkaan empatiaa toista ihmistä kohtaan ja käyttää ihmisiä. Benedict on upea Sherlokkina ja hyytävä tunteettomuudessaan.

      Oikein mukavaa maanantaita ja välttelen Sherlokkia tästä lähtien, ei se olisi kyllä mukavaa olla kuin Sherlok. ;)

      Poista
    2. Näin Asperger-pojan äitinä täytyy kyllä korjata tämä ajatus Asseista ja autisteista tunteettomina ja empatiakyvyttöminä, se on jo tutkimuksissakin todettu virheelliseksi. Sen sijaan yleensä esiintyy aistiyliherkkyyksiä,joskus jopa invalidisoivia, stressiherkkyyttä, monenlaiset tilanteet ylikuormittavat ja niistä on pakko hakeutua pois, myös unihäiriöitä esiintyy yleisesti. Vähän niinkuin erityisherkkyys potenssiin kymmenen :).
      Meidän poika on jo nuori aikuinen, veljessarjansa empaattisin ja tunteellisin, inhoaa kaikkea eripuraa jopa televisiossa. Toimintaterapia ja siedätysharjoitukset ovat auttaneet aistiyliherkkyyksiin ja muutenkin elämä rullaa eteenpäin. Autismin kirjon ihmiset eroavat toisistaan yhtä paljon kuin me muutkin ja olisi mukava, jos heistäkään ei tehtäisi oletuksia, elämä kun on tarpeeksi haastavaa muutenkin.

      Oikein mukavaa viikonjatkoa kaikille, kaikki me olemme erityisiä.;)

      Poista
    3. Hienoa että laitoit tämän kommentin tänne. On hyvä avata asioita ja etenkin kun on täysin virheellisiä olettamuksia. Tuo Sherlock oli sellainen kuvitteellisesta henkilöstä esitetty kärjistetty esimerkki, ei muuta. Mutta valtavasti ihmisillä, kuten myös minulla on vääriä olettamuksia, ennen kuin asiaan syventyy tai tutustuu vaikka oikeasti ihmiseen jolla on asperger tai on autistinen. Silloin varmasti laajene ymmärrys ja myös se, että ihminen ei ole todellakaan "diagnoosi" vaan huomattavasti moniulotteisempi ja monisyisempi olento. Kuten hyvin kirjoitit, erityinen <3

      Kaikenlaiset yleistämiset ja olettamukset ovat väärin ja jos omaakin lasta, jolla sydänvika yleistettäisiin jollain tavalla, se ei tuntuisi hyvältä. <3

      Kiitos hienosta kommentista ja terveisiä teidän perheelle. <3

      Poista
  29. Hei vaan 'kohtalotoveri! :) Jonkinlaisen helpotuksen tunteen koin minäkin, kun keskustelin ystäväni kanssa erityisherkkyydestä ja sen jälkeen tutustuin ominaisuuteen paremmin lukemalla listausta erityisherkän piirteistä ja olin ihan fiiliksissä - 'Nyt mä tiedän mikä mua vaivaa' :D Nyt koitan ottaa sen rikkautena, että tuntee, kokee ja aistii herkästi, vaikka välillä haluaisikin olla 'normaali' ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on raskasta tuntea ja aistia liian herkästi, mutta toisaalta se on myös rikkaus. Tämän päivän yhteiskunta arvottaa tuon erityisherkkyyden tavallaan negatiiviseksi luonteeksi ja vain extrovertti, pärjäävä ja ulospäinsuuntautunut olisi se oikea ihmistyyppi nyky-yhteiskunnassa. Sen takia on täytynyt keksiä nimike meidän laisille ihmisille, vaikka muutoin olisimme vain ihmisiä, jotka ovat herkkiä ja tuntevat asioita vahvasti.

      Mutta toinen puoli on se, että joku nimihän täytyy keksiä kaikelle, ja kyllähän tuo auttaa, googlata vaikka asiasta tietylllä nimellä ja etsiä tukea. Joten hyvää ja huonoa, kuten kaikessa.

      Ihanaa päivää Miru <3

      Poista
  30. Minäkin rakastan yksin olemista ja jo pienenä leikin tuntikausia yksin nukeilla. Tarvitsen sosiaalisuuden vastapainoksi paljon yksinoloa, mutta en varmaankaan ole erityisherkkä koska en koe tunteita niin voimakkaina ja viihdyn ihmismassoissa. Mitä enemmän ihmisiä, sen parempi. Ahdistun mökillä ja metsässä. Hyvä, että tästä erityisherkkyydestä nyt puhutaan koska se voi tuoda joillekin juurikin sen tunteen, että en ole hullu ;)

    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä ahdistun mökillä, koska siellä on tylsää usein... Eli tarvitsen kuitenkin paljon virikkeitä, mutta vastapainona tarvitsen palautumisaikaa täysinäisille päiville. On hyvä asia että viihtyy myös yksin, monesti jatkuvat sosiaaliset tilanteet, tekevät sen ettei ihminen ehdi tutustua itseensä tai pakenee itseään.

      Samaa mieltä hyvä että puhutaan, koska kuka nyt tässä haluaa hih olla omituinen, ennemmin herkkä, tuo erityisherkkä sana nyt vaan ei nappaa tai vahvasti tunteva tai tunteva ihminen. <3

      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  31. Onpa mielenkiintoinen postaus ♫
    Tunnistan itseni liiankin hyvin tästä kirjoituksestasi ☺
    Ollaankohan me tunnettu jo edellises elämäs? ♥
    Ihanaa alkanutta viikkoa SinulleTiia ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan me tunnettu, olen aistinut sen ensimmäisestä kommentistasi asti. <3 Aivan ihanaa viikkoa sinulle sydämellinen ma-te <3

      Poista
  32. Ettet taas paremmin sano <3.

    t. Noin 90% introvertti, Erakko ja Erityisherkkä, jolla ihan oikeasti on yliherkkä kuuloaisti. Nytkin valmistaudun henkisesti menemään lounaalle työpaikkaravintolaan, jossa astioiden kilinä ja kolina ja ihan kaikki kaikuu niin, että mun korvia viiltää. Sitä ei moni usko. Ei edes oma mies (joka itse on sosiaalinen mölypönttö ja ekstrovertti mitä suurimmassa määrin) ymmärrä, että jos hän puhuu (eli kailottaa innostuneesti) autossa puhelimeen, niin mun on pakko laittaa kädet vieressä korville. Meteli vaan on liikaa. Luojan kiitos, meidän kellari on aika äänieristetty tila ja senpä takia olen viritellyt miehelle ihan ikioman kisakatsomon sinne. Saa rauhassa eläytyä urheilun maailmaan ilman, että älämölö kuuluu seuraavaan kerrokseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aargghhh se kilinä ja kolina, on kuin astioiden paiskomista, eikä sellaista sävyisää pientä kalketta. Hih voi että taitaa meidän ukkelit olla aika samanmoisia, tosin oma on kummasti rauhoittunut ihan viime vuosina. Hänelläkin on autotalli ja vielä oma huone, jossa golf ja formulat pauhaa, uuh, Formuloiden äänet saavat aivan raiteiltaan...

      Miten ne meidän älämölöt ovat meidät huolineet ja päinvastoin, hih en voi olla miettimättä. <3

      Ihanaa päivää Annukka, joka täällä erakkoilee ja huomenna lähtee Tallinaan ja taas tietty jänskättää. :)

      Poista
  33. Luin lehden ilmestyttyä Kukkohovin haastattelun ja olin kovin iloinen, että tästä erityisherkkyydestä kirjoitetaan jälleen, vielä näin omakohtaisten esimerkkien kautta <3. Myös nuo mainitsemasi kirjat ovat minulle tuttuja. Itsetuntemuksen kehittämisessä ne kaikki ovat monelle tärkeä lisä ja avu.

    Silti jotenkin haluaisin aina kääntää keskustelun pois tästä yhteiskuntaamme vaivaavasta kummallisesta normittamisesta, joka on syntynyt pitkälti kaiketi vain siitä, että sosiaalisuutta arvostetaan piirteenä numero yksi. Se on muuten asia, joka tuntuu korostuvan edelleen muun muassa kouluissa.

    Hiukan karrikoiden siis: olet pärjäävä ihminen, kun olet sosiaalinen.

    Ja niinhän se ei kuitenkaan ole. Sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta tietysti tarvitaan, mutta kuten edellä olevissa vastauksistakin käy ilmi, meistä harva on puhtaasti yhden piirteen ihminen. Suurimmassa osassa on vähän kaikkea, ja piirteet korostuvat eri tilanteissa.

    Siksi haluan itse ajatella, että antaa kaikkien kukkien kukkia vaan <3. Olipa erityisherkkä tai ei. Kyllä tähän universumiin erilaisuutta mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se normitus ja se johtuu juuri siitä, että vain tietynlaista ihmistyyppiä pidetään arvokkaimpana, eli ulospäinsuuntautunutta ja itsevarmaa. Kouluissa vetäytyvä ihminen on "outo" kaikkien pitäisi esiintyä, olla näytelmissä vaikka se voi olla aivan kauhistus ja minulle se aikoinaan oli aivan järkyttävää.

      Nimenomaan antaa kaikkien kukkien kukkia, sillä täällä ei ole kahta identtistä kukkaa ja se on totinen tosi!

      <3 ihanaa viikkoa Rouva Sana <3

      Poista
  34. Mnäkin ostin tuossa kauppareisulla tuon lehden.

    Olen ollut ylikuormittumisesta sairauslomallakin, mutta en pidä silti itseäni minään mimosana. Mitäs menin innostumaan liikaa asioista ja olisihan minun pitänyt ymmärtää, etten voi korjata kaikkea työpaikalla pitkään pieleen mennyttä. Maailmanparantamistaipumus voi olla myös tomeruutta ja päsmäröintiäkin, kovaa tahtoa ja itseluottamusta.

    En osaa oikein pitää mitään muita Kukkohovin kuvaamia asioita erityisinä kuin aistien yliherkkyyttä, joista sinäkin Tiia kerrot omalta kohdaltasi. Se ei ole ihan tavallista.

    Kukkohovi mainitsee halun matkustaa mieluummin työpaikalle yksin kuin puolituttujen työkavereiden kanssa. Kuka ei, jos se vain on mahdollista. Minä olen ajatellut, että yksinolon tarve näissä tilanteissa on juuri se normaali tunne. Joku harva nauttii seurasta kuin seurasta ja jaksaa olla aina valppaana ja sosiaalisena.

    Olen samaa mieltä kuin Rouva Sana edellä, turhaa normittamista.

    Kävin tekemässä myös testin. Olen sitä mieltä, että se on laadittu kuten horoskoopit. Lähes kaikki löytävät noista määrittelyistä itsensä, koska ne voi tulkita hyvin monella tavalla. Monet testissä mainituista asioista eivät myöskään haittaa elämää millään tavalla, vaan rikastuttavat. Itsekin nyyhkin liikutuksesta joka päivä monta kertaa. Tänään Jari sillanpään suloisuuden takia. ;) Silti kieltäydyn jyrkästi erityisherkän leimasta. Olen ihan tavallinen tallaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta heh minä en juuri koskaan nyyhki, enkä itke. Olen pitänyt itkuja niin paljon sisällä, että siitä on tullut oikea taitolaji. Jostain syystä olen jo pienestä pitäen pitänyt itkemistä nolona ja menen siksi lukkoon kun itkettää... Itken salaa ja piilossa. Mutta pidättely johtaa siihen, että tuntuu että pää räjähtää ja solmuhan siitä vatsaan tulee.

      Niin varmasti aniharva on niin sosiaalinen, että kaikkien seurassa viihtyy. Mutta kenties tuossa haastattelussa Kukkohovi antaa esimerkkejä, joita on havainnut itsessään erilaisiksi, verrattuna muihin. Jotkuthan haluavat vaikka kimppakyydin ja se on se tärkein ydin heille, Anne matkustaa mieluiten yksin vaikka kimppakyydillä säästäisi bensaa. Nyt siis saivartelen, mutta ikinä moinen lehtijuttu ei voi olla kovin syvä, mutta minussa se herätti ajatuksia, koska olen viime aikoina ollut enemmän ja enemmän erakko ja väsyn helpommin kaikesta, olen pitänyt sitä iän tuomana rasitteena ja hyvin mahdollisesti se onkin nimenomaan sitä.

      Hyvää on mielestäni että tämä juttu on aiheuttanut monenlaisia mielipiteitä niitä tarvitaan etenkin juuri siksi, että ihminen oivaltaisi että kaikki ei ole vaikkapa erityisherkkää (aarghhh tuo sanahirviö) vaan aivan luonteenpiirrettä. Meitähän on aina ollut ulospäinsuuntautuneita ja ujompia ihmisiä, mitäs jos sittenkin olen vain ujo tai väsynyt.. Voi että tutkittavaa riittää..

      Juu hieman sama jos tekee pirteä henkilö masennustestin ja yhtäkkiä julistaa sanomaa, että on keskivaikea masennus, joka on oikeasti kaukana aidosta toimintakyvyttömästä masennuksesta. Mutta mikä on ihmiselle totta, se on sitä ja normittamisesta en minäkään pidä, vaikka näissä kommenteissa on juuri tullut ilmi, että monille se asia on juuri tuonut helpotusta. <3

      Hih ja Marjatta koen olevani Mimoosa ja jo pienestä pitäen, en tosin näe auroja väreinä jne... aistin vain herkästi ihmisten todelliset tunnetilat, mutta tuokin voi olla täysin opittu ominaisuus eikä luonteenpiirre, tietyt asiat ovat vain johtaneet siihen, että olen ollut lapsi, jolla on ollut etanan sarvet kuulostelemassa pystyssä.

      Painavaa asiaa ja hienointa että tulee erilaisia näkemyksiä. Mukavaa päivää Marjatta. <3

      Poista
    2. Sori kun kuormitan ihan hulluna Tiia sun kommenttiboksia. ;-) Haluaisin kuitenkin vielä ottaa kantaa pariin Marjatan kommentin herättämään ajatukseen. Ei erityisherkkyytä ole tarkoituskaan ajatella neatiivisena tai elämää erityisesti haittaavana asiana (imho). Esim. Aronin testin ei ole tarkoitus kuvata ikäviä ja arkea haittaavia asioita eikä erityisherkkyyttä pitäisi mielestäni nähdä millään muotoa negatiivisena, ainakaan lähtökohtaisesti. Tai että erityisherkissä ihmisissä olisi jotain "vikaa".

      Tietenkin monet erityisherkkyyteen liittyvät asiat sopivat useisiin ihmisiin, tuossa Aroninkin testissä. Kysymys on enemmän siitä miten moni kohta mätsää ja ennen kaikkea millä volyymillä. Nämä ilmaisut harmillisesti sekoittavat asioita ja luovat hieman vääristyneitä mielikuvia. Asioiden erityisyys an sich ei ole se pointti eikä tarkoitus ole tavoitella mitään erikoisuutta tai nostaa asiaa jalustalle erityisen erityisenä asiana. Asiaa kuvataan ylisanoilla koska kysymys on yleisestä normista vahvempina esiintyvistä ilmiöistä ja kokemuksista mutta samalla ne ylisanat luovat tahattomasti ja herkästi vähän vääriä käsityksiä.

      Ihminen voi olla herkkä ilman, että hän on erityisherkkä. Erityisherkkyyttä ominaisuutena ja sen tuomia vaikutuksia elämään voi olla vaikea ymmärtää jos ei itse omaa sitä piirrettä. Väitän, että erityisherkkä kyllä tunnistaa itsensä siinä kohtaa kun alkaa asiaa selvittää eikä hänen tarvitse aprikoida onko hänellä sitä ominaisuutta vai ei.

      Erityisherkkyys voi olla elämää rajoittava ja haittaava ominaisuus, itsekin näin ja koin osan siihen liittyvistä asioista vikoina, haittoina ja rajoitteina koska en itsekään ymmärtänyt miksi toisinaan toimin niin kuin toimin tai reagoin asioihin jollain tietyllä tavalla. Sitten kun sain sille kaikelle "sekopäisyytenä" pitämälleni selityksen kykenin suhtautumaan "sekopäisyyteeni" täysin normaalina ja asiaan kuuluvana ja opin toimimaan itseni kanssa rakentavalla tavalla. Ei ongelma ole erityisherkkyydessä tai siinä, että se olisi jollain tavalla epänormaalia; ongelma on yhteiskunnassa ja sen arvoissa.

      Poista
    3. "Ei ongelma ole erityisherkkyydessä tai siinä, että se olisi jollain tavalla epänormaalia; ongelma on yhteiskunnassa ja sen arvoissa." Todella hyvin todettu ja luulen että oikeastaan siksi, täytyy keksiä nimet erityispiirteille, koska yhteiskunta ei arvota kaikenlaisia ihmisiä samalta viivalta. Toisaalta juuri hyvä että on sana joka kuvaa tietynlaista ihmispersoonaa, sillä silloin juuri tuon sanan alta, on helpompaa etsiä helpotusta ja saada myös sitä,

      Kommenttisi oli viisas, sydämellinen ja kattava, ei niin mitään kummittelua. Ehkä Marjatta pohtii, että jotkut saattavat tavoitella tälläisillä asioilla jotain erikoisuutta, mitä sinä et missään nimessä tee. Mutta sen enempää ottamatta kantaa siihen, niin tämä oli kyllä hieno ja kattava kommentti ja kiitos että olet laittanut itsesi likoon myös. Ajattele jos joku etsii asiasta juuri nyt infoa ja päätyy lukemaan sinun kommentit. Olen aivan varma, että kyseinen henkilö tulee saamaan suurta helpotusta. <3

      Leppoisaa päivää Mohn <3

      Poista
  35. Heippa vaan samisystäväni <3 Luin tuon jutun Annesta ja kolahti - ja kovaa.
    En ole koskaan ajatellut, että olisin jotenkin erityisen herkkä, kun en vaan esim. Hulluille Päiville halua änkeä tai muutenkin tungokset ahdistavat. Tai että kaipasin aikoinaan lasten kotona ollessa yksinoloa niin että sattui. Olen vaan ajatellut, että tällainen minä olen - sosiaalinen erakko, joka tykkää kyllä ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista, mutta jos ei sitä omaa aikaa jää, on kaikki muu pakkopullaa. Ja että aina ei jaksa lähteä.
    Ollaan vaan ihan rauhassa Tiia erityisherkkiä erityisiä. Arvokkaita ja ihania erityisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady niin me samisystävät jo aikojen alussa täällä olemme saaneet tunteen toisistamme, että näinhän se on. Rakastan tätä elämää ja lapsia ja vilinääkin, mutta onhan se myös todella raskasta, meluisaa ja sotkuista. Sama täällä, minäkin olen ajatellut että tälläinen minä olen ja niinpä olenkin ja sinä myös, mikään ei ole muuttunut, mutta kenties kuitenkin lamppu on syttynyt sille tielle, että antaa armoa itselleen juuri tälläisenä kuin ollaan. <3 <3

      Kauniisti sanottu tuo viimeinen lause, kuin myös erityinen ihana Lady <3

      Poista
  36. Hyvä kirjoitus. Kuulostaa ihan järkeen käypäseltä.
    Samalla jäin miettimään omaa tilannettani, mutta vaikka jotain samaa onkin, ei kaikki täsmää. Voisikohan olla lievä yliherkkyys tai sitten toisenlainen herkkyyden yliherkkyys? Pitkä tarina, mutta ei ihan sama, kuin sinulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti pohdittu, herkkyyden yliherkkyys, voisi hyvin olla. Viltsu jos jotain sinusta olen oppinut, tarkkanäköinen, empaattinen rikkaasti tunteva, mutta mitkä pisteet yliherkkyydelle, mitäs jos oltaisiin herkkiä vaan ihan omalla tavallamme. :)

      Kivaa alkanutta viikkoa Viltsu ihanuus <3

      Poista
  37. En tiedä olenko herkkä vai yliherkkä - tai siis me molemmat isännän kanssa. Olemme melkein erakoita jo molemmat, mutta sillain kai positiivisessa mielessä. Meillä on lapset jo maailmalla joten must-tilaisuuksia ei juurikaan ole, tapaamisiin vieraiden ihmisten kanssa emme kovin suosilla lähde kumpainenkaan, paitsi jo tiedän että joukossa on samanhenkisiä...pohdin pitkään menenkö-en mene ja onkohan siellä lähellä hyvä vessa... Kierrämme kaukaa joukkotilaisuudet, huvipuistot, tapahtumat mutta metsään ja järvelle on kiva mennä. Mutta kivaa on olla tällainen erakko, meillä on niin hyvät tuntosarvet tilanteiden aistimiseen. Minullakin nuo Annen oireet täsmäävät ja lisäksi vielä (pah) mietin pitkään ihmisten sanomisia ja heittoja, ehkä turhaankin joskus, ei sanoja saisi käyttää väärin - mutta, enpä vain ollut ajatellut sen enempää asiaa, toisaalta herkkyyksien vuoksi aistit ovat olleet avoimet kokemaan paljon hyvääkin...ollaan vain ihania erilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila hienosti todettu, koska aistit ovat valppaana, pystyy kokemaan paljon hyvää ja minä ainakin uskon että vahvemmin. Hyvähän se myöskin on, että on tuntosarvet valppaana, elämässä ei näin tule ihan niin paljon pettymyksiä, toisaalta on rankkaa aina tutkailla...

      Metsä ja järvi ovat rauhoittavia, on hyvä että hakeuduttu juuri sinne minne mieli kutsuu. Hyvin moni ihminen toimii varmasti itseään vastaan ja elämä on täynnä hajottavia tekijöistä.

      Leppoisaa loppuviikkoa ihana Saila <3

      Poista
  38. Olipas tosi hyvä kirjoitus Tiia <3
    Tarvitse ajan kanssa lukaista tuo Annen juttu. Osa kohtahti kunnolla ja osa taas ei,
    Vihaan esiintymistä omana itsenäni, en vaan voi sietää sitä mutta jos saan jonkun roolin niin sitten ei ole vaikeaa. Esim. töissä ei ole mitään ongelmaan, koska puhun työminän kanssa mutta heti jos pitää vaikka esitellä itsensä tilaisuuksissa, paikat tärisee, sydän hakkaa, hiki pukkaa ja naama punottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea Annen juttu, oli todella mielenkiintoinen. Työminä on selvästi tutulla alueella, eli tiedät mistä puhut, silloin on varma olo. Näin ainakin päättelen. Mutta oudommissa tilanteissa, sitten on epävarmempi olo. Hyvinkin voi olla aivan normaalia jännitystä tai sitten sinussa on vaikka herkkiä piirteitä. Tai varmasti onkin <3 Lukemalla saat ihana Marina varmasti lisää infoa asiasta. :)

      Leppoisaa viikkoa <3

      Poista
  39. Täällä yksi "outo" myös ilmottautuu. Ja erityisherkkä (myös testin mukaan). Olin ujo ja vetäytyväkin lapsena (mulla oli keiju-ystäviä ja juttelin eläimille, juttelen vieläkin ) mutta aikuisena oman lapsen saatuani musta tuli jotenkin "varman" oloinen ja sosiaalisempi. Opin tiedostamaan "erilaisuuteni". Lapsena joku sanoi mua erakoksi ja loukkaannuin siitä mutta nyt tiedän että tottahan se oli, silloin erakko tuntui negatiiviselta, nyt tunnistan erakon itsessäni. Olen aina tiedostanut että olen herkkä, kannan toisten mielipahat harteillani ja olen aina tiedostanut olevani vähän "outo" mutta sen koen vain itsessäni positiivisena persoonallisuutena joka olen MINÄ. Jos joku pitää mua pöljänä niin ennemmin huvitun siitä kuin loukkaannun. Olen oma itseni ja uskallan näyttää sen. Viihdyn hyvin omassa seurassani ja välillä muidenkin :) Toisinaan mun pitää saada olla ihan yksin ja toisinaan kaipaan ympärilleni ihmisiä ja vähän hälinääkin. Mutta ei kahta päivää peräkkäin hälinää! Herkistellään vaan Tiia sydämemme kyllyydestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin todettu, nämä piirteet ovat voimavaroja tai voi kääntää voimavaroiksi ja ovat juuri niitä, jotka tekevät meistä meidät, meidän ytimen ja minuuden. Erakkokin on negatiivinen sana, mitäs jos vaan sanottaisiin, että viihdyt hyvin yksinkin, sehän on vaan hieno piirre. Et ole ainakaan läheisriippuvainen ;) Yritän nyt hieman huumorin keinoinkin asiaa lähestyä.

      Aivan sama täällä, ei kahta päivää peräkkäin hälinää, mutta yksi päivä aina piristää ja sitten väsyttää...

      Herkistellään sinä ihana P.S. ostin eilen Kaubamajasta Siberica voiteen, voi että mikä ihana sarja ja miten edullinen. <3

      Poista
  40. Tämä kaikki tuntuu niiin tutulta. Ymmärsin asian omalta kohdaltani, kun tilasin asiasta kertovan kirjan.
    Ymmärsin jopa senkin, miksi takavuosien mainos, jossa koti etsi ihmistä, liikutti aina kyyneliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki <3 <3 Onneksi on kirjat ja siinä mielessä onneksi on määrite, jolla etsiä apua ja infoa. <3

      Hyviä kuvailuhetkiä sinulle. <3

      Poista