sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ystävien luona aurinkoa riitti koko päiväksi!

Eilen narisin huonoista säistä ja niiden tuomasta epätoivosta. Olen aiemminkin huomannut, että käänteiskieli auttaa, sillä eilen istuimme koko päivän ulkona ystävien luona nauttien rennosta seurasta, herkullisesta ruuasta ja ulkona olosta.

Kuvassa ystävän tekemiä astioita, joita meiltäkin löytyy ja kotoa löytyy myös Catharinan tekemä lamppu.

Samukin sai hurjia sätkyjä isolla nurmikentällä yhdessä Australian Labradoodle Lunan kanssa. Hih Samulla on tyttöystävä.

Catharina oli myös tehnyt kyseisen pöydän ja sanoin, että tunnen pöydästä "kuvauskateutta" pöydän päällä saa kauniin raikkaita kuvia. Meidän ruokapöytä kun on puun värinen. "Ruokaa Luonnollisesti" on ostettu kuulemma Ikeasta ja totta totisesti täytyy ensi kerralla Ikeassa katsastaa sisustuskirja osio, josta olen aiemminkin ostanut kivoja kirjoja. Kirjoissa mahtavaa on se, että kodit ovat runsaita, keräilijöiden aarreaittoja, eikä niin stailattuja. Suomalaisissa sisustuslehdissä ei nykyään kovin paljon näe runsaalla maulla sisustettuja aitoja joista minä pidän kovasti. Pidän siitä että kodissa on kerroksia, vanhaa ja uutta ja tavaroilla on tarinoita, on sukukalleuksia, ulkomailta tuotuja aarteita jne. Kodista tulee näin omistajiensa näköinen koti, joka on sisustettu juuri itselle ja kertoo omistajiensa tarinoita.

Ihana lamppuidea, joka saattaa lähteä pöllintään, joko ulos terassille tai ruokapöydän päälle. En tosin ole varma, koska meillä hieman hmmm.. purkkihulluudelta runsasta, että näyttäisikö meidän ympäristössä noin kauniilta, luulenpa että ei.


Ihana Luna jonka turkki ei haise koiralle ja on kuin pehmeintä pumpulia. Kutsutaan kuulemma fleeceturkiksi. :)
Hitta! Del 1 on juuri minun näköinen sisustuskirja, jossa kodit oli sisustettu runsailla tavaroilla, rouheaa, vanhaa ja uutta ja Ikeasta sekin.

Samu oli koko ajan jalkojen juuressa varmistelemassa ettei häntä jätetä vaan kyläpaikkaan hoitoon. Samu on sellainen herkkä poika.

Kaunis Catharinan tekemä pöytä, Luna ja Pionit. Pionit ovat yksiä lempikukkia, niin kauniita.

Perhonen laskeutui Kristan kädelle, odottelin siipien avautumista kuvaa varten, onnistumatta...

Luonnonkukat ovat kauneimpia ja piti luonnollisesti eilisen inspiroimana kerätä tänään koiralenkillä meillekin luonnonkukkia maljakkoon. Kukat olivat aika vähissä...

Hih mansikka on uusi tomaatti, salaatin päälle tuli vielä halloumia ja kylkeen grillattua Ciabattaa, nami.

Terassilla istuimme koko päivän ja välillä paistoi oikein kuumasti. Miten auringonvalo tuokaan hyvää mieltä ja miten hyvä tuuri kävi, koska ruoka maistuu Jumalten ruualta syödessä ulkona.

Sofia pimputteli pianolla pitkään, ei kuitenkaan rämpäytellyt vaan sellaista varovaista soitantaa...



Illan kruunasi herkullinen Pavlova joka on aina suurta herkkua ja maistuu kaikille. Mietimme miltä maistuisi vihannes Pavlova, no ei vaiskaan, mutta Aurajuustomuruset voisivat kenties sopia...

Tytötkin viihtyivät koko päivän. Krista testaili isäntäväen silmälaseja sillä huomenna viemme Kristan näöntarkastukseen ja Krista ihastui näihin prilleihin. Alla iloinen Sofia :)




Samu oli koko ajan kaikessa mukana, ettei vaan jätetä yksin. Missä te olette minun ihmiset!



Kolmessa ylimmässä kuvassa perheen isännän aarteita joita olikin aimo rivi alakerran leffahuoneessa. No arvaatte varmaan, että tälläisiä minä todella haluaisin meille scifi-friikki kun olen ja Darth Vaderin aivan ykkösenä!

Oli kiva päivä, mitä te olette puuhastelleet viikonloppuna, oletteko syöneet joitain erityisiä herkkuja?

Mukavaa sunnuntaita!

55 kommenttia:

  1. Onpa taitava ystävä, nuo astiat varsinkin! <3 Kivaa että ystävän seura sai mielen pirteämmäksi. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänellä on kotona paja jossa tehnyt ison määrän astioita, lamppuja ja aivan ihania koristeruusuja ym. Nyt taitaa olla kone rikki, eikä ole päässyt tekemään astioita. Juu eilen otti kyllä pattiin aamusella, että ei kesää tule, mutta eilen ainakin oli kesä. :)

      Ihanaa sunnuntaita Katja <3

      Poista
  2. No nyt on kahvikekkerit kohdillaan! Ihastuttavaa!
    Ja lamppu-idis on loistava!
    Kaunista on!
    Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani <3 Aivan ihanaa sunnuntaita Susanna <3

      Poista
  3. Tuo valaisin on kyllä yliveto!!!

    Labradoodle on jännittävä rotu. Olen noutajia koko ikäni harrastaneena lukenut siitä ja nythän tyttärellä toinen koira on villakoira.

    Tiia!, tahoo Pavlovan ohjeen! Minulta on muuten oikeasti hukassa sellainen Pavlova, joka vain laitettiin kerroksittain lasimaljaan...en tajua mihin olen senkin hukannut.

    Niin samaa mieltä sisustuksesta! 15.7. julkaisen yhden jutun, jonka yhteydessä paljastan kaikkien aikojen suosikkisisustuskirjani.

    Valkoinen pöytä antaa todellakin kivan taustan etenkin kesäkuville. Käytän itsekin terassin pöytää kesäisin, mutta sun rouhea, ruskea on upea muuten melkein mihin vain kuvauksiin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä tuosta valaisimesta ja oli illalla kivan pehmeä tunnelmallinen valo, ei sellaista hirmu kirkasta. :)

      Hirmuisen mutkaton tuo Labradoodle ja Samulla ja Lunalla meni vallan loistavasti. :)

      Pavlovan olen googlannut täältä http://monkeyfood.net/2007/06/25/mango-minttu-pavlova/ ja tehnyt lukemattomat kerrat, myös tuota Mango Minttua johon voisi sopia se aurajuusto. ;)

      Ooh tulen pian kytikselle, mahtavaa että tulee sisustusjuttu!

      Niin olisi kiva että olisi valkoinen pöytä hyvällä valolla ja sitten tykkään talvella tuosta rouheasta, sopii syksyyn ja jouluun. :)

      Kivaa päivää Leena <3

      Poista
  4. Aah, kuvissa miljoona asiaa jotka minäkin haluaisin! Labradoodle on yksi niistä, tämän koiran sävykin just täydellinen! Tosi allergiaystävällinen rotu nimittäin!

    Kaunis koti ja se valaisin!! Juuri tuollainen koti on minun mieleeni, mutta itse en pysty kerrostalokolmiossa ihan toteuttamaan ideoita... tosin olen kotiini näinkin tyytyväinen :D

    Mukavalta kesäpäivältä näyttää, meilläkin on ollut kiva päivä, appi tuli kylään muutamaksi päiväksi, joten kahvi+kakku on täälläkin päivän sanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin eilen että tuo rotu on todella allergiaystävällinen. Karvaa ei irtoa ja ei sitten kai sitä hilsettäkään.

      Koti on todella kaunis vanha talo ja aina siellä tulee olo, että nyt täytyy raakata meiltä enemmän väriä pois. Mutta sitten kun tulen omaan kotiin, olen taas ihan tyytyväinen väreihin. Ihana talo kerrassaan, oikeastaan yksi ihanimpia koteja missä tullut käytyäå. :)

      Mahtavaa kakkukahvit kuulostavat niin hyvältä, kunpa tänäänkin saisi kakkua! Niin tekisi mieli. :)

      Kivaa päivää Nunju <3

      Poista
  5. Ihana koti sun ystävällä, niin viimeisen päälle laitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä täydellisen kaunis ja muutenkin niin ihana vanha talo. <3 Kaikki siellä on kyllä niin täydellistä. :)

      Ihanaa päivää Nella <3

      Poista
  6. Kaunis koti ystävälläsi. Ihania herkkuja sait. :)
    Taitava astioiden tekijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon muutakin hyvää grilliruokaa oli tarjolla ja uusia perunoita, kuin olisivat olleet silkkiä suussa. .)

      On kyllä taitava ja nuo astiat ovat ajattomia ja klassisia <3

      Kivaa iltaa <3

      Poista
  7. Ihania astioita ystäväsi tekee! Ihania herkkuja olette saaneet maistaa! Aurinko, se on ihana, kun se paistaa :) Toivotaan, että huomennakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tänään ainakaan täällä Porvoossa ole juuri näyttäytynyt... Oli kyllä eilen kaikkea hyvää grilliruokaakin tarjolla, mutta kun syödään ei ehdi kuvailla. ;)

      Mukavaa iltaa <3

      Poista
  8. Oi, ihania kuvia ja koirat!
    Kysyit, mitä olemme puuhastelleet. Tänään olen käynyt puolisoni kanssa mm. taideaitoissa ihastelemassa grafiikkaa, kollaaseja ym :)
    http://taideaitat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninnu kiitos kaunis <3 Kivaa että jaoit mitä olette puuhanneet, minäpäs menen kurkkaamaan mistä kyse. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  9. Kaunis koti ystävälläsi!
    Voi tuota Samua <3 Tosin meidänkin Ru seuraa kuin hai laivaa, ettei vaan jää vahingossakaan vieraaseen paikkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Samu tulee jopa suihkuun mukaan, sillä on kova tarve varmistaa ettei sitä vaan hylätä. <3

      Kuten teidänkin Ru <3

      Leppoisaa iltaa Ellen <3

      Poista
  10. Voi miten ihana koti! Mahtava tuo Samun ilme, toinen ihan tosissaan pelkää, että hänet jätetään "hoitoon", ressukka. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on todella kaunis ja jotenkin juuri ajattelinkin, että sinulle oikeanlainen värimaailma heidän kodissaan. <3 Hih Samu on kyllä sellainen varmistelija ressukka. <3

      Kivaa iltaa Jonna <3

      Poista
  11. Samu-reppana, mutta onpa nätti tyttökaveri hänellä.
    Salaatti näyttää erinomaisen ihanalta mansikoiden kera. Hitta! Del 1 olisi nähtävästi minunkin mieleen, sillä valkoisen sijaan pidän väreistä ja tärkeistä tavaroista esillä. Niitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samun tyttis on todella soma ja mutkaton tapaus. <3 Aivan varmasti kyseinen kirja olisi sinunkin makuun, oli todella monelaisia koteja, mutta niissä oli paljon tavaraa ja kodikasta. :)

      Kivaa iltaa Viltsu <3

      Poista
  12. Pionit taitavat olla kaikkien lempikukkia - :) Ihania elämänmakuisia kuvia kauniista kodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa, mutta kun ovat niin kauniita <3 Kiitos toivottavasti ystävä näkee kaikki nämä kommentit. <3 Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Samaa mieltä, aivan mieletön ja sopii heidän kotiin aivan täydellisesti. <3

      Kivaa iltaa <3

      Poista
  14. Ootpa ikuistanut kivoja juttuja ja on tosiaan mieletön lamppuidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kiva ja aurinkoinen päivä kivassa porukassa ja säätkin suosi. <3 Lamppuidea ihastutti aivan totaalisesti ja jää mietintämyssyyn.

      Leppoisaa iltaa Kaisa <3

      Poista
  15. Laitoit sanoiksi mun sisustusunelmia. Uutta ja vanhaa sulassa sovussa, värejäkin saa olla.
    Kyllä on ystävälläsi koti täynmä kauneutta.
    Mä olen tänään ommellut ja tehnyt herkkuruokaa. Viikonloppu on mennyt yökyläilijöitä kestiten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi viikonloppunne kuulostaa niin kivalta. Ihanaa tiistaita myös <3

      Poista
  16. Ihania kuvia kyläreissulta. Kaunis koti ystävilläsi. Luonnokukat ovat kauniita maljakossa ja tänä kesänä tuntuvat kestävän normaalia pidempään, niin kuin puutarhan kukkasetkin. Sateista siis jotain hyötyä. Sienisatokin voi olla kohtalaisen hyvä, toivottavasti :-) Lämpöä ja aurinkoa olisi saanut olla kyllä vaan minkäs teet. Meillä vain yksi hellepäivä tänä kesänä :-( Ei auta itku, ei hammasten kiristely, vaikka harmittaa kyllä. Kesä menee ilman kesäilmoja ohi. Mukavaa alkavaa viikkoa säistä huolimatta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli kaksi hellepäivää ja satuin suursiivoamaan ne päivät, mutta en vieläkään kadu, sillä siistiä on. Nyt muuten voi tulla todella hyvä sienisato. Kaikella on puolensa ja puolensa. :)

      Kivaa tiistaita Maahinen <3

      Poista
  17. Sanasta "sukukalleuksia" mulla tuli ekana mieleen ihan eri sukukalleudet kuin mitä ilmeisemmin tarkoitit. Sori. Hihittelen täällä itsekseni. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi.
    Kiva.päivä ollut teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi ei ja ymmärrän yskän. ;) Hyvä vitsi, voi mua täytyy kenties ensikerralla miettiä ennen kuin valikoi nuo sanat. Hih.

      Kivaa päivää Nanni <3

      Poista
  18. Wautsi, onpas teillä ollut ihana kyläpäivä kaikkine kauniine juttuineen ♫
    Tykkään noista luonnonkukista, niitä kun ei ole jalostettu. Ja nyt siitä tietystä syystä (sateesta ja viileästä) ne on niin erilaisia kun kuumalla helteellä ☺
    No meillä on syöty hyvin ja popsittu liköörikarkkeja ja kulutettu niistä kertyneetä kaloreita. Tänään niitin nimittäin ne apilat mökillä ja 10 kilsan pyörälenkki siihen vielä päälle☺
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ♫~♪~♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, luonnonkukat ovat kauneimpia ehdottomasti. Eivät ole niin siloteltuja. Hih liköörikarkkeja, aivan mahtava meininki ja kyllä ne kalorit tuolla kulutuksella lähtee!

      Oikein ihanaa tiistaita sinulle ma-te ihanuus <3

      Poista
  19. Kaunis postaus ❤️ ihania kuvia hetkistänne ❤️ Meillä vietettiin leffailun ja grillailun merkeissä eilinen päivä ja tänään ei ole vielä ohjelmaa mietitty kun kaikki muut vielä höyhensaarilla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffailu ja grillailu kuulostaa jetsulleen täydelliseltä. Ihania lomapäiviä Happystarhome <3

      Poista
  20. Lamppu on kyllä makee, sopii hyvin juuri tuohon kotiin. Mukava kesäpäivä teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on näreet. Aivan ihania kesäpäiviä teille <3

      Poista
  21. Ihania kuvia Tiia <3! Tuo lamppu on (edelleenkin ;)..) kaunis ja astiat huikasevia. Jos ystäväsi päättää joskus pitää keramiikkamyyjäiset, sinun suorainen velvollisuutesi on kuuluttaa niistä täällä hyvissä ajoin.

    Ihanaa heinäkuun viikkoa Tiia!

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia Tiia <3! Tuo lamppu on (edelleenkin ;)..) kaunis ja astiat huikasevia. Jos ystäväsi päättää joskus pitää keramiikkamyyjäiset, sinun suorainen velvollisuutesi on kuuluttaa niistä täällä hyvissä ajoin.

    Ihanaa heinäkuun viikkoa Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävä myi niitä aikoinaan ja myös monissa kotimyyjäisissä. Kamunikin osti useamman astian. Ymmärtääkseni nyt on kone rikki, eikä pysty tekemään, enkä ole varma aikooko jatkaa. On niin kova touhuamaan kaikkea, kuten nyt vaikka rakentamaan pöydän. ;)

      Ihanaa lomaa Rouva Sana <3

      Poista
  23. Kaunista! Valaisin, pöytä, astiat, kaikki! Taitava on ystäväsi. Kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta <3 Erityistä juomaa ainakin on tullut viikonloppuna nautittua (siitä lisää uusimmassa postauksessa...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ystävän puolesta ja samaa mieltä että kaunista on kuin mikä. Täytyy joku pv mennä Ikeaan kurkkimaan noita kirjoja.

      ihanaa päivää <3

      Poista
  24. Ihana koti ystävälläsi. Ja herkullisen näköinen tuo pavlova, nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kirsi ja aurinkoista tiistaita <3

      Poista
  25. Kaunis valaisin ja ihana koti muutenkin <3 Voi,pavlova on niin suussasulava herkku että...nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne samaa mieltä joka asiasta. <3 Ihanaa tiistaita <3

      Poista
  26. Ihania kuvia! Ja todella kauniita astioita ystäväsi tekee. Myydäänkö kuppeja/astioita jossain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on myynyt niitä aikoinaan, kun teki enemmänkin. Nyt on vissiin kone rikki, enkä ole varma muutenkaan tekeekö niitä enää. Ne ovat olleet kyllä todella tykättyjä. <3 Sopivat moneen kotiinkin.

      Kivaa tiistaita <3

      Poista
  27. Vastaukset
    1. <3 Kiitos ihana ja kaunista päivää <3

      Poista
  28. Luonnonkukat maljakossa juu!!! ehdottomasti ihanimpia juttuja kesässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli aivan samaa mieltä. <3 Ihania kesäpäiviä sinulle sinne puutarhahommiin. <3

      Poista