torstai 2. heinäkuuta 2015

Arvontaa! Arvonnassa upea omavalintainen Syster P koru!

Syster P.n tarina alkoi ruotsalaissiskosten matkalla Shanghaihin vuonna 2006, missä he innostuivat kaupungin ylitsepusuavasta puolijalokivimarkkinasta niin, että ostivat mukaansa suuren määrän tavaraa, tietämättä vielä itsekään mitä niillä tehdä. Hotellihuoneessa tehdyistä mallikappaleista innostuneina he valmistivat kotiin palattuaan pienen koe-erän koruja myyntiin paikalliseen kampaamoon. Koe-erän mentyä kuin kuumille kiville, sai Syster P:n tarina kunnolla alkunsa, ja vuonna 2010 siskokset siirtyivät jo pyörittämään korubisnestään täysipäiväisesti. 

Kuvissa oma valintani Syster P koruista, onnea tuomaan neliapila koru nimeltä SPARKLE NECKLACE GOLD CLOVER, CITRINE
Nyt on teilläkin mahdollisuus voittaa omaksi kaunis Syster P koru, Syster P koruvalikoimasta. 

Arvonnan säännöt menevät seuraavasti:

Jätä kommenttilaatikkoon valintasi Syster P koruvalikoimasta 
eli se koru jonka tänä kesänä haluat koristamaan juuri sinua. 
 (HUOM! Seuraavat muuttuvat mallit eivät kuulu arvonnan piiriin:

Arvonta on päättynyt!


Anonyymeille yksi arpa, muistathan selkeän nimimerkin ja sähköpostiosoitteen, 
 auttavat ottamaan yhteyttä jos vaikkapa voitat. :)

Blogin virallisille ja julkisille lukijoille toinen arpa (Blogger ja Bloglovin)

Kolmas arpa blogin Facebooksivuista tykkääville

Arvonta päättyy 20.7

Postitus Suomeen

Kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan ja ihanaa kesää!

Arvonta toteutettu yhteistyössä Why Not pr:n ja Syster P:n kanssa

128 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, miten ihania ovatkaan!
    http://www.systerp.com/dixxi-bracelet,-white-agate-2 , minulle mieluisin koru dixxi-bracelet, white-agate-2 , niin kaunis!
    Kahdella mukana.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Iiik ihana <3 Kolmella mukana!!!

    VastaaPoista
  3. Neliapilakoru

    VastaaPoista
  4. Tämä kaunotar olisi kyllä niin minua: http://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black-2
    Kolmella mukana :)

    VastaaPoista
  5. Kiva arvonta! Jos voitto osuisi kohdalle, toiveenani olisi Bring Me Luck-rannekoru hopeisena. Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  6. Olipa hankala valinta, mutta vastaan nyt birdy earrings ja kolmella mukana! :)

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan kahdella arvalla. Tykkään niistä linnuista sekä neliapilasta.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hyvä arvonta, jos voitan niin palkinto menee vaimolleni
    http://www.systerp.com/larissa-bangle-gold-moonstone
    seppo.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  9. suosikkini on Raindrop Earrings Crystal, 1 arpa, tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Oi miten kauniita :). Oma valintani olisi: http://www.systerp.com/scarab-bracelet,-howalite

    Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-posti jäi vielä uupumaan: laura.lakiasuo@outlook.com :)

      Poista
  11. http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-crystal <3 kolmella mukana :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Ihana arvonta! Ja 3 arvalla mukana :)
    http://cdn.mysitoo.com/10661/cache/atn1024_Mini%20stud%20bracelet%20silver-%20black.jpg?v=1418128214
    MINI STUD BRACELET, BLACK rannekoru mustana ois ihana <3


    VastaaPoista
  13. http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    Ihania koruja, joten mukana olen! :)

    VastaaPoista
  14. Hieno arvonta 2 arvalla mukana
    palkinto menee vaimolle jos voitan
    savikkoilmari@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania koruja ja mahtava uusi tuttavuus. Ihastuin scarab necklace pink opal kaulakoruun, joten lause "be you" sopii elämääni juuri nyt :)
    Yhdellä arvalla mukana :) elzuuh@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana mahtavassa arvonnassa. Mieluisin olisi M kirjaimella BELOVED CHAIN SILVER CRYSTAL.

    VastaaPoista
  17. Ihana arvonta! Kolmella mukana :D

    Oma valinta olisi:
    SPARKLE NECKLACE SILVER CLOVER, PINK
    http://www.systerp.com/sparkle-necklace-silver-clover,-pink

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. http://www.systerp.com/sparkle-necklace-silver-star,-blue-iolite on suosikkini.
    Kolmella mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Voi, miten ihania koruja. Tämä nousi suosikikseni: http://www.systerp.com/dixxi-bracelet,-white-agate-2

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kolmella mukana
    http://www.systerp.com/memory-necklace,-green-aenturine on suosikkini.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella mukaan :) http://www.systerp.com/marc-barcelet,-black

    VastaaPoista
  23. Kolmella mukaan. Ehdottomasti tämä ---> http://www.systerp.com/scarab-necklace,-pink-opal-2

    VastaaPoista
  24. ihana arvonta :) tää ois miun valinta: http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone <3
    kahdella arvalla mukana !

    lada_fani@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Apua, nämähän on kaikki upeita! Eniten lintufanaatikkoa koskettivat hopeiset Birdy-korvakorut! Äh, tai sitten tuo hopeinen feather-kaulakoru. Haluan nuo kaikki! :D<3
    3 arpaa! :)

    VastaaPoista
  26. Ihania! Mun valinta olisi ehdottomasti Birdy Bracelet Silver: http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver
    Kolmella arvalla mukana! :)

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Korut on ihania aina, kahdella mukana. Ja tämä miellyttää suuresti: http://www.systerp.com/dixxi-bracelet,-black-onyx
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana. http://www.systerp.com/sparkle-clover-earrings-gold

    Satu Koo

    VastaaPoista
  29. http://www.systerp.com/beloved-bracelet-gold-a-3 Beloved rannekoru oli mielettömän kaunis, vaikkatuoltahan voisin tilata vaikka ja mitä.
    Onpa Tiia kyllä kesän ihanin arvonta, tämän tahdon ehdottomasti voittaa.
    Kahdella siis mukana.

    VastaaPoista
  30. http://www.systerp.com/bring-me-luck-earrings-gold

    Mukana kolmella arvalla! :)

    xeve(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Vaikea valinta, kun niin kivoja koruja, mutta ehkäpä Bring Me Luck-rannekoru hopeisena on suosikkini :) Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  32. http://www.systerp.com/memory-necklace,-larimar
    2 arvalla mukana
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  33. Kolmella mukana ja tämän haluaisin jos onni suosisi: http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  34. Olipa vaikea valita, mutta tähänkin ihastuin TEARDROP NECKLACE GOLD, MULTI
    Kahdella mukana

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana:http://www.systerp.com/hoop-earrings-carnelian

    ahaurinko@gmail.com

    VastaaPoista
  36. http://www.systerp.com/beloved-chain-pink-opal

    Tämä ehdottomasti , ihanan tyttömäinen :)

    johanna.pakkas@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. HennaH
    Yks arpa minulle.BIRDY EARRINGS SILVER korvakorut jos voitan.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Wau mikä arvonta! Mutta minä taas vaikea tapaus! Kahdella kai? mukana mutta kun mulla se Wordpress... :) Ja sit kun mä oon niin huono käyttään koruja niin eiks tääkin ole koru (vyötärökoru)? SNAKE BELT NATURAL (olis mun valinta)?

    VastaaPoista
  39. Neliapilakorvikset taikka kaulakoru :) tuomaan onnea
    kahdella mukana
    T:Annika (annika@esajokinen.net)

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. Valinta: Larissa necklace silver tourmaline.

    VastaaPoista
  41. Kolmella mukana! Valitsisin tämän ihanuuden: http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    Toivottavasti onni suosii. <3

    VastaaPoista
  42. Mini study bracelet black mulle :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana, mun suosikki oli Chai Bangle Gold Smokey:)

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla. Hoop korvakorut Silver moonstone. :)

    VastaaPoista
  45. Valintani olisi: http://www.systerp.com/hoop-bracelet-citrine-citrine
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  46. Niin kauniita kaikki...valitsisin Single Nugget Neclace Crystalin, hyvin herkkä!
    Kahdella mukana, kiitos!

    VastaaPoista
  47. Olipas noissa valinnan varaa. Moni on kaunis, mutta suosikiksi nousi MEMORY NECKLACE, PINK OPAL
    3 arvalla mukana :)
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Kiva arvonta, 2 arvalla mukana
    http://www.systerp.com/feather-necklace-gold
    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kolmella mukana.
    http://www.systerp.com/lorena-footlink-2
    johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onpa ihana arvonta. Mukana kolmella arvalla! :) Suosikkini on: http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  51. Oi että kun ihana arvonta ja ihanat korut! Pitkän mietinnän jälkeen tahtoisin tämän, jos voittaisin
    http://www.systerp.com/shark-necklace-silver-pink-opal :)

    Smcheung53(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Apua mikä ihana arvonta <3 Upeita koruja kaikki, mutta eniten silmääni miellytti tämä:
    http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone

    Olen Bloggerin kautta lukija ja Facebook-tykkäilijä :)

    nonnula at gmail . com

    VastaaPoista
  53. Teardrop necklace gold multi on minun valintani. Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  54. Olipa vaikea valita, mutta Dixxi Necklace Black se sitten on. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  55. Ihania koruja, joista Larissa necklace silver moonstone on suosikkini.
    Mukana kahdella arvalla :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  56. Lähden kolmella arvalla tavoittelemaan tätä http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-multi :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mun suosikiksi noista kaikista ihanuuksista nousi Yogi Necklace Silver.
    Kolmella mukana :)

    VastaaPoista
  58. Kolme arpaa kiitos.
    Larissa-necklace
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Onpa kauniita koruja, vaikeahan on vain yhtä suosikkia valita :)
    Kahdella arvalla mukaan, valintani olisi
    http://www.systerp.com/down-earrings-silver

    VastaaPoista
  60. Ihania!!

    nanuma67@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Onpa nättejä!! Kolme arpaa!! Tämän nyt valitsen vaikea pohdinnan jälkeen: http://www.systerp.com/scarab-bracelet,-sodalite Mieli voi muuttua, jos katson uudestaan, joten parempi olla katsomatta ;)

    VastaaPoista
  62. Kolmella arvalla mukana, ihania ovat kaikki, mutta valitsen "Bring me luck-kaulakoriåun, hopeisena tai sitten nuo ihanat korvikset "Down earrings silver". (nymana40@gmail.com)

    VastaaPoista
  63. Bring me luck hopeisena oli ihana.
    Mahtava arvonta ♡
    Kolmella arvalla mukana.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Lempparini on Feather necklace silver moonstone, nimim. sv, s-posti sannav72@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Kaikki ovat tosi kauniita mutta päädyin kuvassakin olevaan Sparkle Necklace Gold Clover, citreine.
    Kolmella arvalla mukana

    VastaaPoista
  66. Kahdella mukana, seurailen Facebookin kautta. Suosikkini on:
    http://www.systerp.com/birdy-earrings-silver

    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  67. Ihana arvonta, kolmella mukana. Valintani olisi Louisa Bracelet Mole-rannekoru.

    VastaaPoista
  68. Mukana kolmella arvalla ja valintani olisi http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  69. Kolme arpaa.
    http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-lemon-quartz

    VastaaPoista
  70. Kiitos, ihanainen, arvonnasta! <3 Kahdella arvalla mukana. Kaunis sormus olisi minun valintani, koossa Small: HERA RING SILVER CRYSTAL S

    VastaaPoista
  71. http://www.systerp.com/hera-ring-silver tämä sormus on ihan mielettömän ihana :) Kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  72. http://www.systerp.com/hera-ring-silver tämä sormus on ihan mielettömän ihana :) Kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Tässä käy nyt sillai Tiia, että en osaa millään päättää :D. Menee koko työpäivä kuvien kelailuun, joten nyt ei voi muuta kuin osallistua arvontaan kaikilla kolmella arvalla ja jos ihan hirmu munkki sattuu käymään ja koru napsahtaa kohille, niin onhan se osattava kaikista kauniista valita se ihan kaikkein kaunein. Saattaa jopa olla sieltä edullisimmasta päästä eli hopeiset neliapilakorvikset :).

    Ihanaa aurinkoviikonloppua <3

    VastaaPoista
  74. Ihanat tähtikorvikset nimi taisi olla jotakin sparkle chain earrings tai sinne päin <3 Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  75. Kolmella arvalla mukana, Facessa tykätty nimelläni Elise H..
    Valintani olisi tämä ihana kaulakoru: http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  76. http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Näyttääpä kivoilta nuo korut! Hyvän valinnan teit säkin :) Neliapilat olisivat varmaan mun kakkosvaihtoehto. Ykkönen olisi FEATHER NECKLACE SILVER MOONSTONE. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  78. Hei!
    Mieletön arvonta, todella vaikea näin isosta valikoimasta valita...mutta jos hyvä tuuri sattuisi, niin Feather necklace silver moonstone olisi valintani♥

    VastaaPoista
  79. Aivan mahtavia. Kahdella mukana, suosikkini on neclace silver moonstone, näkyi olevan monen muunkin, enkä ihmettele.

    VastaaPoista
  80. Tämä ois ihana http://www.systerp.com/scarab-necklace,-larimar

    Kolmella arvalla mukana, marika.minkkinen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  81. Yhdellä mukana :) http://www.systerp.com/memory-necklace,-pink-opal
    npalojarvi(at)outlook.com

    VastaaPoista
  82. Ihania koruja, tuli valinnan vaikeus :) Tämmöisen haluaisin http://www.systerp.com/memory-necklace,-larimar
    kolmella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-posti unohtui... sireeni5@luukku.com

      Poista
  83. http://www.systerp.com/feather-necklace-silver

    3 arpaa.
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  84. http://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black

    Yhdellä arvalla mukana :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Kahdella arvalla mukana
    Ihana <3 http://www.systerp.com/memory-necklace,-larimar
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kolmella arvalla mukana. Olipa vaikea valinta, mutta lopulta suosikiksi nousi
    http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  87. Yhdellä arvalla mukana: Brenda Barcelona fold carnelian

    Ihania koruja! Anna

    Koti.jokela@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Kolmella mukaan ja tää ois ihana: http://www.systerp.com/line-wire-earrings-silver

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  89. Voih... todella vaikea päättää! Ihana esim. se Birdy-koru, mutta myös tuo sun valinta neliapilainen olis mun näköinen, joten ehkä sit se, koska ekana kolahti. =) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  90. Mukana kahdella arvalla ihanuuksien arvonnassa.

    VastaaPoista
  91. Osallistun kilpailuun kolmella arvalla.
    Birdy earrings silver.
    lottakhlotbjo@yahoo.com

    VastaaPoista
  92. INGLE NUGGET NECKLACE ROSE QUARTZ.. vaikkakin tuo sinun valintasi olisi just se tsemmijuttu mulle...
    osallistun 3 arvalla :)

    VastaaPoista
  93. Yhdellä arvalla mukana. Korvikset on mielessä.. BRING ME LUCK EARRINGS SILVER. t. jaanoi@luukku.com

    VastaaPoista
  94. Valintani: http://www.systerp.com/scarab-necklace,-sodalite eli SCARAB NECKLACE, SODALITE.
    Kahdella arvalla mukana.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Bloglovinin kautta seurailen :) kahdella mukana
    http://www.systerp.com/dixxi-earrings,-black-onyx-2
    Nämä on niiiiiiin mun oloiset ja näköiset! plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  96. Raindrop Earrings Crystal on lempparini :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Mukana. Valitsen Larissa Necklace Silver Moonstone

    <3

    VastaaPoista
  98. Kolmella arvalla mukana! Jos onni suosii, niin tämä olisi ihana: SPARKLE NECKLACE SILVER BIRD AQUAMARINE :)
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Ihastuin tähän siroon sulkarannekoruun http://www.systerp.com/feather-bangle-silver
    Nättejä koruja kyllä kauppa pullollaan! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  100. Helppo valinta! :-) http://www.systerp.com/beloved-bracelet-gold-a-3 Ja kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  101. Kolmella mukana! Birdy earringsit on ihanat! http://www.systerp.com/birdy-earrings-gold

    VastaaPoista
  102. http://www.systerp.com/line-wire-bangle-gold

    Ennnim@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Kahdella mukana arvonnassa. Ja oma suosikki BRING ME LUCK BRACELET SILVER.

    VastaaPoista
  104. Kahdella mukana arvonnassa. Aivan ihania koruja!! Suosikkini on LINE NECKLACE SILVER anna.konsti@yahoo.com

    VastaaPoista
  105. Uuh, onpas kauniita koruja, ja paljon. Suosikeihini kuuluu ehdottomasti Louisa Bracklet, dusty, mutta nyt kokeilen onneani Native Broad Brackletin kanssa. Olisipa sillä lystiä liikkua vielä loppukesän festareilla ;).

    Mukana kahdella arvalla arvonnassa.

    VastaaPoista
  106. Hei! Kaunis koru...mieluinen koru löytyi nopeasti eli tykkään BIRDY EARRINGS SILVER -korvakoruista! tosi keveät ja sopivan yksinkertaiset...Arvonnassa mukana kolmella arvalla! :-) Ihanaa heinäkuun aikaa! T:Kati

    VastaaPoista
  107. Kauniita koruja ja löytyi montakin suosikkia. http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-tourmaline
    Kahdella arvalla mukaan. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Kolmella arvalla mukana :) http://www.systerp.com/little-grace-ring-silver-crystal-medium

    VastaaPoista
  109. 3 arpaa ja HAILEY NECKLACE SILVER LIGHT PINK
    http://www.systerp.com/hailey-necklace-silver-pink

    VastaaPoista
  110. kahdella arvalla mukana
    hailey necklace Silver light pink
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukana. Koru jonka haluaisin voittaa on http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver ja kivenä ruusukvartsi. Emäntä tykkäisi :)
    karicepu(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  112. Kahdella arvalla mukana...:) Valinta on Scarab necklace pInk opal.

    VastaaPoista
  113. Olipas monta "minun näköistä" korua, valinta oli vaikea... Mutta tähän sitten pohdinnan jälkeen päädyin :)
    http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  114. Kolmella arvalla mukana! :)

    Mun valintani olisi tämä kaunis rannekoru: http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver

    Aurinkoista viikonloppua, Tiiuskainen! <3

    VastaaPoista
  115. No hei, kuinkas tämä meinas mennä ohi suun.
    Kahdella mukana ja neliapila olis mukava ♫~♥♥

    VastaaPoista
  116. Kolme arpaa, kiitos! Melkein meni ohi koko arvonta tässä touhottaessa kaikkea muuta :D Voiton osuessa kohdalle valintani olisi tämä: http://www.systerp.com/sparkle-necklace-silver-clover,-pink.
    ei.ihan.viela@gmail.com
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  117. http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver , kauniit herkät linnut tekee tästä suosikkini. Kolmella mukana, uutena lukijana.
    vuosikerta@live.fi

    VastaaPoista
  118. Minä antaisin äidilleni lahjaksi tuon kauniin neliapilakorun, joko kultaisena tai hopeisena: http://www.systerp.com/bring-me-luck-necklace-gold
    Kauniita ovat. Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  119. Mielettömän upeita koruja! Mä haluaisin antaa siskolleni lahjaksi Feather-necklacen :)
    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Suosikkini on Pentagon ring gold, yhdellä arvalla mukana :)
    -anneli-
    anne.li34(at)outlook.com

    VastaaPoista
  121. Kiitos Tiia ihanasta arvonnasta! Jos arpaonni suosii, valitsemani koru olisi aivan upea HERA RING GOLD AMETHYST :) nimimerkillä iinuska, yksi arpa. iinuska92 (at) hotmail . com

    VastaaPoista
  122. http://www.systerp.com/birdy-necklace Tätä Birdy-kaulakorua olen ihaillut ennenkin, joten äkkiä vielä mukaan arvontaan!
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  123. http://www.systerp.com/bring-me-luck-bracelet-silver tämä olisi ihana! :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Olipa paljon kauniita koruja joten valinta on vaikea. Yksi suosikeista http://www.systerp.com/line-wire-bangle-gold.
    Kolmella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  125. Vaikea valinta, mutta tämä oli omaan makuun sopiva. http://www.systerp.com/down-necklace-gold
    Ja arvontaan mukaan kahdella arvalla, facebook sivuja seuraan ja tykkään. :)
    granlin@suomi24.fi

    VastaaPoista