maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mielettömän hyviä hiustuotteita, vink, vink!

Tiedättekö kun on tuo kuuluisa Tigimies,
 no voisi sanoa, että minä olin vuosia Tiginainen. ;)
Tiginainen siinä mielessä,
 että käytin varmaankin noin 10-vuoden ajan pelkkiä Tigin tuotteita.
Raijasin jättipulloja jenkeistä asti,
 tuntui että hiuksilleni oli maailmassa vain Tigi.

Kunnes tuli totaalinen Tigi kyllästyminen. 
Ihminen kaipaa vaihtelua, myös hiukset kaipaavat vaihtelua.
Löysin KMS tuotteet ollessani Helsinki Day Spa:ssa kasvohoidossa.
Helsinki Day Spa:n suihkuhuone oli varustettu KMS hiustuotteilla
 ja ihastuin heti ja Tigi jäi.

Omaan karheat, pörheät
 ja myös rutikuivat itseblondatut hiukset
 ja ensikokeilulla Span suihkussa,
KMS tuntui heti hyvältä, hiukset tuntuivat silkkisiltä
 ja tapahtui myös jotain omalla kohdalla 
mullistavaa. 
Hiusten pesuväli vaihtui kahdesta vuorokaudesta kolmeen vuorokauteen 
ja tätä ei ole yksikään hiustuotemerkki tehnyt hiuksilleni naismuistiin.

Kyseessä oli ja on KMS Free Shape hiustenhoitotuotteet yllä. 
Vaikka hiukseni ovat kuivat ja päänahka myös,
 päänahkani kuitenkin valitettavasti rasvoittuu herkästi.
Hiustenpesu on työlästä hommaa
 ja föönilläkin kuivattamiseen menee
 n.30minuuttia ellei enemmän.
Siksi minulle on ollut erittäin vapauttavaa löytää hiustuotteet,
 joilla voin vaikka nyt kesäaikaan mökin
 hankalissa olosuhteissa harventaa pesuväliä. 

Pinkit ihanuudet, tuoksuvat hyvältä, ovat riittoisia
 ja pesevät hiukset hoitaen todella puhtaiksi. 
Ihana tunne!
KMS rakkaus kun iski, hankin kaikki TAME FRIZZ sarjan tuotteet
 ajatellen lasteni takkujen selvittämistä
 ja myös ajatellen omien hiusten pörheyden taltuttamista.
Homma on toiminut kuin junan vessa,
smoothing lotionilla saa sileän silkkiset hiukset.
Taming cremellä olen taltuttanut
 lasten hurjat takapehkotakkupesät.
Aivan loistavia tuotteita!

KMS tuotteita saa Sokokselta,
joten hankkiminen on helppoa.
Menkää ihmeessä tuoksuttelemaan
 ja tunnustelemaan,
sarjasta löytyy varmasti jokaisen hiuksille
 oikeanlaiset tuotteet. 


Toiset kultakimpaleet hiuksille ovat ohessa eli Goldwellin uutukaiset scalp specialist hiustuotteet.
 eli herkälle päänahalle suunnatut hiustuotteet.
Oikealla oleva sampoo on moussea ja vaatii ehdottomasti kaksi pesua,
 mutta kahdesti pesen aina hiukset muutenkin.
Päänahkani kutisee ajoittain ja eritoten niskasta.
Olen niskaan laittanut Soothing lotionia ja niskan kutina on helpottanut heti
siis kertaheitolla!
Niskani kutiaa, koska hiukseni ovat todella paksut
 ja helteellä esimerkiksi niskasta tulee hiki.
Olen käyttänyt Goldwellin tuotteita kerran kaksi viikossa
 ja saanut päänahan ärtyneisyyden rauhoittumaan.
Goldwellin tuotteet eivät sisällä hajusteita ja ovat ph-ihoneutraaleja.
Sampoo on saanut allergiaystävällisen tunnuksen ja en kyllä ihmettele.
Goldwellin hiustuotteita on ollut erityisen mukavaa käyttää siitepölyaikaan,
jolloin olen erityisen herkistynyt erilaisille ärsykkeille ja
tuntuu että päänahkakin on tuolloin kutisevampi ja herkempi.


Tässäpä tälläinen "mökkitukka" aika järkky.
Eli hiustenpesu ja hoitoaine, ei hiuksia silottavia TAME FRIZZ tuotteita,
pelkkä karu hiustenpesu.
Aika järkyt hiukset ja tuollaiset pörheät ja rutikuvat purkat.


Yllä kuva hiuksista, kun niille on levitetty hiustenpesun jälkeen föönausta suojaavaa
KMS FREE SHAPE HOT FLEX SPRÄYTÄ,
eli kuumuudelta suojaavaa suihketta ja lisäksi latvoihin olen laittanut
KMS SMOOTHING LOTIONIA ja TAMING CREMEÄ.
Hiustuotteilla todella on suuri merkitys. 


Siinäpä ne on,
 minun tämän hetkiset rakkaat,
joiden avulla saa luotua hyvän hiuspäivän takuuvarmasti
ja vielä taltutettua lasten pehkot itkutta.

Onko KMS tuttu merkki sinulle tai kärsitkö sinä herkästä päänahasta?


KMS 

GOLDWELL

Pinkit KMS saatu testiin, Beiget ostettu itse, Goldwellit saatu testiin*

37 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, täytyykin kokeilla omaan herkkään päänahkaani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämmöllä, kutina katosi heti. :) Ihanaa maanantai-iltaa Riitta <3

      Poista
  2. Noi pinkit KMS:t on kyllä hyviä, käytetty on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä todella hyviä ja parasta tuo hiuspesu välin onnistuminen kolmen vuorokauden välein. Olen myös joskus käyttänyt sarjan vihreää ja sinistä. Pidin niistäkin. :) Tuo beige on omanlaisensa ja oikea pörheän hiuslajin taltuttaja. :)

      Ihanaa iltaa Jonna <3

      Poista
  3. KMS on kyllä yks parhaista sarjoista. Tykkään myös Sexy Hairin tuotteista (taitavat olla saman "puljun" tuotteita:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja niin kyllä on, hoitaa ja silti eri rasvoita päänahkaa. Tykkään vielä ihan hirmuisesti näiden tuoksusta. Ooh mitäs ne Sexy Hairit ovat, tahtoo, tahtoo olla sexy myös. ;)

      Ihanaista iltaa <3

      Poista
  4. On sinulla kyllä kauniit hiukset! Olisipa minullakin paksut hiukset, muistan miten olen lapsesta asti ihaillut ja oikeastaan kadehtinut naisia joilla on paksut hiukset! :D Mutta onneksi minulla sentään on hiukset, voisivat ne vieläkin ohuemmat olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar katsoitko tuote "mökkikuvaa", kauhiat purkat, mutta laittamalla ja hoitavia aineita käyttämällä saa siloitettua. Paksut kyllä, mutta olen ne kyllä hieman pilannut. ;) Sinä olet kuules niin kaunis ja sorja ja kaikkea, että äläs nyt kuule. <3

      Ihanaista viikkoa <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hirmuisen hyviä tuotteita, suosittelen ja juuri mikä on hiusten tarve. Jos on herkkä päänahka Goldwellit ovat aivan huiput, jos taas pörheyden taltutusta KMS <3

      Leppoisaa iltaa enkulin käsityöt. <3

      Poista
  6. Kiitos tuotevinkistä. Meidän tytöllä on todella hankalat hiukset, paksut mutta pehmeät, hiusta on paljon ja päällimmäiset hiukset on suorat, mutta kihara on piilossa alimmaisissa hiuksissa. Jos oikeita hiustuotteita ei ole saatavilla, tukka on ihan kuin Harry Potterin Hagridilla (ja se on paha) :D
    Tällä hetkellä vain Panthenen tuotteet ovat kelvanneet, mutta vaihtoehtoja kaivataan aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hagrid eli ymmärrän yskän. <3 Täällä tyttöjen hiukset aivan hirveän takkuuntuvaa lajia ja on ollut epätoivoa. Viimeksi tytär leikkasi itse itselleen otsatukan, koska oli niin iso takku. Talvella kun ulkoilevat ja on pakkasta, se on järkkyä. Tarvitsen järeät aseet ja noista Tame Frizz tuotteista olen todella saanut apua.

      Toivottavasti siellä Panthenella selvitään, ihanaa viikkoa Outi <3

      Poista
  7. Kyllä KMS on laatutuote ja itse käytän juuri kiharahiustuotteita samasta sarjasta. Tuota takunselvittäjää olen myös käyttänyt ja tykännyt. Tosin mulla se vain taltutti kiharoita, ei niinkään takkuja. Myös noita kutisevan päänahan tuotteita on meillä ja mini m käyttää niitä. Tykkää ettei kutita, mutta sen hoitoaineen kanssa saa olla tarkkana, ettei laita liikaa. Ihanan hehkeä tukka sulla tuossa kaupunkikuvassa. Kiiltävä ja tyylikäs:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin laadukas sarja ja mullahan on myös luonnonkiharaa, mutta sitä taasen mieluusti suorennan. :) Juu nuo nimenomaan taltuttaa pörheitä ja karheita hiuksia eli sitten kiharoitakin. Mutta ovat oivia takkujenkin suoristajia ja siksi ne alunperin hankin.

      Goldwellista minulla ei ole hoitoainetta, on tuo sampoo ja sitten tuo päänahalle tarkoitettu aine. Se on todella auttanut kutinaan, mikä ihana tunne!

      Juu no kuvista näet, mitä hiukseni ovat jos vaan föönaan ne ilman aineita, kamalat!

      Ihanaa iltaa M <3

      Poista
  8. Mä olen vähän etsiskellyt sitä "omaa" hiushoitosarjaa ja nyt sen löysin. Sexy Hair :D Ainakin ne muotoilutuotteet ovat ihan ässiä, ostin myös volyymishampoon joka on hyvä sekin! Ja hiusmuotoilutuotteilla kyllä saa todellakin ison eron aikaan, itse en juuri koskaan föönaa mutta esim. muotovaahto tai suolasuihke toimii mun karkeissa hiuksissa ilman fööniäkin, pelkät nakuhiukset sen sijaan taas ovat kuin navettapiian hiukset :D

    Ja joo, välillä päänahka kutisee, nyt on onneksi ollut pitkään kausi, jolloin ei ole juurikaan kutissut. Mutta nimenomaan hiki ja rasva sen tekee :T Simillä on muuten myös tosi hyviä päänahan hoitoon tarkoittettuja tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sexy Hair sarjaa olet nyt toinen joka suitsuttaa ja siitä en hassua kyllä ole kuullut. Mutta tosiaan olen ollut jumissa Tigin kanssa ziljuuna vuotta ja nyt olen löytänyt muutaman uuden suosikin. Nämä KMS palvelevat hiusten silottelussa ja ihanassa hiustenpesuvälissä ja Goldwellit auttaneet järisyttävästi niskakutinaan.

      Postailen myöhemmin sitten taas sellaisesta luxustuotteesta, joita taasen en välttämättä raaskisi ostaa, mutta joilla joskus harvoin hemmottelen hiuksia. :)

      Simistä olen kuullut myös paljon hyvää. :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa Salka <3

      Poista
  9. Mä rakastan KMS-tuotteita ja käytin niitä todella paljon, kun oli vielä hiustenpidennykset :). Shampoo ja hoitoaine sopi hyvin pidennyksille ja piti omatkin hiukset kunnossa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KMS tuotteet ovat todella hyviä ja oli ihanaa löytää jotain uutta ja sopivalla tavalla erilaista Tigi vuosien jälkeen. Hienoa kuulla, että sinäkin Laura olet tykännyt. Luulenpa että KMS tuotteet tietää aika moni. :9

      Mukavaa maanantai-iltaa Laura <3

      Poista
  10. Loppuviikosta ostin shampoon, joka melkein vei koko tukan mennessään, joten tämä lienee huomattavasti parempi vaihtoehto. Nyt käyttämää tököttiä en päähäni enää laita :) Kiitos vinkistä siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua Jani mitä olet ostanut, oletko varma ettet ole laittanut päähän karvanpoistoainett ;)

      Nämä ovat kuules hyviä ja olen vuorenvarma, että KMS sarjasta tykkäisit sinäkin. Miehenikin suostuu käyttämään tuota Tame Frizz sarjan sampoota, koska tuoksuu varsin unisexylle, eli ei ole niin hedelmäinen tuoksu.

      Kivaa iltaa Jani! :)

      Poista
  11. Mulla oli myöskin Tigi-kauteni, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikeasti hyvä ja toimiva niistä oli se oatmeal&honey. Aika järkkyjä karkkituotteita ja niiden pullojen tuhoamiseen kesti ikuisuus ja kyllästys ehti moneen kertaan tuoksuihin tulla ;)

    KMS on ihan uppo-outo, tartun kyllä hanakasti kaikkiin tuotteisiin, jotka yhtään lupaa hiusten kuntoa parantaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun hiukset tykkäsi siitä Dumb Blonde sarjasta, mutta tuli ihan omakohtainen kyllästyminen, kun aina sitä samaa. :) Pumppupulloista lätkin koko perheen tukkaan, niin toimin aina jos on isompia pulloja, mutta kyllähän niissä aika kuluttaminen oli.

      KMS ei ole sellainen karkintuoksuinen sarja, vaikka tuoksuukin todella hyvältä. Hirmu positiivisia kokemuksia, jo tuosta ensimmäisestä kauneudenhoitopäivästä, lasten takkujen taltuttamiseen ja oman tukan siliämiseen. Parasta on kuitenkin tuo harvempi hiustenpesuväli! <3

      Ihanaa viikkoa PauMau <3

      Poista
  12. Täytyykin tutustua tuotteisiin, kiitos vinkistä! Hiuksesi näyttävät todella hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. :) Hih no tuossa mökkikuvassa näyttävät taasen kaameilta, kyllä hyvät aineet ovat kullankalliita. <3 Ihanaa iltaa <3

      Poista
  13. Sinä ihana... ja ihanat hiukset sulla on... ei ole tuttu merkki ollenkaan. Jotenkin ei vaan ehdi aina kaikkea bongata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ehkä ihan ok hiukset, jos en olisi kotiraidoilla niitä pilannut, mitkä purkat.... Mullahan on oikeasti punertavat hiukset, eikö hassua. ;)

      Ei voi noin kiireinen lady millään kaikkea bongata. <3

      Poista
  14. ♥kiitos vinkistä! Haluaisin sun tukan :)

    VastaaPoista
  15. Riitta Sinikka olet ihana, haluaisin sun taidot <3Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkistä, nämä hiusten hoitotuotteet sopisivat minunkin ongelmahiuksilleni varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukavaa jos vinkistä on hyötyä, aina ei ole niin helppoa löytää omille hiuksille sopivia hiustuotteita. <3 Aurinkoista tiistaita <3

      Poista
  17. Itsekin käytin yhdessä vaiheessa vain sitä TIGIä kunnes tuli tunne, että jotain muuta. Mitään vikaa TIGIssä ei ollut, kyllästyminen vaan. Monien "puteleiden" kautta olen nyt löytänyt Sebastianin. Täytyy laittaa myös tuo sinun vinkkaus muistiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tigi on hyvä, mutta ei sitä tuhatta vuotta jaksa mieli saman kanssa jyskyttää. Sitä kaipaa vaihtelua. :) Sebastian on kuulemma laadukas merkki myös, en ole ikinä sitä käyttänytkään.

      Ihanaa tiistaita Petra <3

      Poista
  18. Tälläiset vinkit ovat aina todella tervetulleita. Mukavaa päivänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ja kivaa että vinkit ovat tervetulleita. Oikein aurinkoista tiistaita <3

      Poista
  19. Tigiä käytin minäkin pitkään, nyt on menossa L'anza-hiustuotteiden kausi.

    VastaaPoista
  20. Tigi on hyvä, mutta L'ANZA on kyllä parempi, aivan ihania tuotteita heillä. Niistä onkin tulossa postaus parin viikon sisällä. Ihanaa iltaa Ulla <3

    VastaaPoista
  21. Ahaa, enpäs ollut näistä kuullutkaan! Mäkin olen ollut Tigi-uskollinen ja nyt viimeksi Sebastian-uskollinen mutta jotain on tapahtunut ja saan kammottavan hilseen molemmista (!!) Et ehkä mäkin kokeilen tätä! Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista