maanantai 9. maaliskuuta 2015

Arvontavoittajat Aila Airo kauneusiltaan ja miksi tämä oli blogitaipaleeni vaikein arvonta.

Nyt oli kyllä kyseessä elämäni vaikein arvonta, nimittäin blogini 1-vuotisarvonta Aila Airon Kauneuslinnaan meikki-iltaan 24.3. klo 18-20 klik arvonta. Olen siirtänyt itse arvontatoimenpiteen suorittamista usealla päivällä, mutta koska pikkuhiljaa alkoi asian tiimoilta mennä yöunet, oli parempi ottaa kohtalotarta sarvista ja ryhtyä tuumasta toimeen. :)





Se mikä teki arvonnasta niin vaikean, on se että  jokaikinen osallistuja on tehnyt sydämeen vaikutuksen. On blogiystäviä, on vanhaa työkaveria, ystävää ja oma äitinikin päätti osallistua. Äitini suhteen tein päätöksen, että hänet lasken arvonnasta ulos, ei voittoa perheeseen. Anteeksi äiti, mutta se tuntuisi epäeettiseltä. 

Onneksi arpa on armoton ja myös suopea, eli arpa antaa kaikille yhtäläiset oikeudet voittoon ja lisäksi blogiin tulee myöhemmin vielä 1-vuotisarvonta, johon muualla asuvillakin on vaivatonta osallistua. :)

Pidemmittä puheitta. Tein arvonnasta kaksivaiheisen eli ensin arvoin 9 osallistujaa, joista arvoin vielä yhden henkilön, joka oli halukas osallistumaan demomeikkiin. 


Jatkossa en enää kuvaa jokaikistä arvontavaihetta, koska anonyymin taholta siltikin ilmaistu epäluottamusta arvontoihin tilanteessa, jossa blogiystävä voitti 2-kuukautta sitten blogiarvonnassani ja minä viikko sitten hänen blogisynttäriarvonnassa. Joskus arpa toimii näin, joskus voi mennä parikin voittoa peräkkäin samalle. Joskus arpa osuu anonyymille, kuten Madara-arvonnassani,  joskus lukijalle, joskus blogiystävälle ja joskus ihan ystävälle. 

Olen halunnut tehdä arvonnoista läpinäkyviä kuvaamalla tilanteet ja antanut lasteni arpoa voittajat. Luottamusta joko on tai ei ole, se ei valitettavasti ole minun käsissäni, kuten ei sekään, kuka näissä arvonnoissa voittaa, koska lapset ne tälläkin kertaa pääsivät lempipuuhansa pariin. :) 

Blogiini olen eilisestä lähtien asentanut kommentoinnin mahdollisuuden vain kirjautuneille lukijoille. Sillä kyllä haukku haavan tekee, vaikka haukku kertoisikin enemmän anonyymistä ja minusta ei laisinkaan.

Mutta nyt iloisempiin aiheisiin. :)


Upeat Artdeco limited edition magneettirasiat,
joiden ulkoasu vaihtuu 4x vuodessa.
Omassani on valonappi ja meikkivoide,
mutta rasiaan voi kerätä luomivärejä, poskipunia jne.
Jahka tuotteet käytetty magneettikiinnityksen avulla
vanhojen poistaminen sujuu kuin vettä vaan
ja voit ostaa uusia tilalle. 

Tämä upea eye-liner antaa kauniin ja keveän blingin,
tumman eye-linerin päälle.
Tätä laitan ehdottomasti mieheni valmistujaisjuhliin.

Huippuhyvä luomivärin alustusvoide,
toimii myös minun rasvaisilla luomilla
ja kiinnittää luomivärin.

Ripsivärin alle lisävolyymiä ja pituutta tuomaan.


Nyt on arvonta suoritettu ja voin huokaista sillä vaikein on ohi, vaikka matkasta jäi monta blogiystävää, hyvää ystävää ja äiti reppananikin. Mukaan mahtui ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut, ex-työkamua ja ystäviäkin.

Kiitos kaikille osallistujille ja toivon, että jatkossakin saisin mahdollisuuden järjestää vastaavan meikki-illan, jotta tarjoutuisi uusi mahdollisuus niiden osallistua, joita tällä kertaa kohtalotar ei suosinut. 

Olen teihin voittajiin yhteydessä voiton tiimoilta jo heti tänään. Mahdollisia kimppakyytejä ym.tiedustelen myös, jos vaikka jolla kulla on hankaluuksia päästä paikalle. Jihuu voittajat pian tavataan kasvotusten ja pääsemme nauttimaan ihanasta illasta idyllisessä ilmapiirissä. 

ps. Aila Airon Kauneuslinnassa pääsette tutustumaan upeaan Artdecon meikkisarjaan ja tässä postauksessa pari ehdotonta suosikkiani Artdecolta. 



Belladonna joka voitti myös demomeikin
Marika H 
Taru Vuokko
Lumo
Satu XL-elämää
Sinikka F
Heli-Hannele
Hawa
Outi Krimou



41 kommenttia:

  1. Voi ihanuutta. Kiva tavata ihan livenä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi niin on todella mukavaa tavata. <3 Lämpimät onnittelut. <3

      Poista
  2. Voi tämä olisi ollut niin huippujuttu, mutta aina ei voi voittaa. :D Ei ollut muuten minun arvonta synttäriarvonta, jos pilkkua viilataan. ;) Harmi kun ei vielä päästä treffaamaan livenä, toivottavasti pian! Iloista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kuules täällä jo iltateetä nautittu ja käsiä rasvataan joka ilta. Sinun arvonta oli omasta pussista, mikä tekee siitä aivan erityisen. :) Katja jos voittaisit vaikka tuhat kertaa arvonnoissani, niin anonyymin esto sentään auttaa siihen, ettei siitä tule turhaa lokaa niskaan. Täällä lapset arpovat, mutta ihan turhaa on nähdä vaivaa kuvata tilannetta, muokata kuvat ja vielä ladata ne, jos kyseinen läpinäkyvyys ei herätä luottamusta.

      Me tavataan taatusti, tiedän sen. Ja josko Indiedaysin keväthommeleissa viimeistään?

      Poista
    2. Mistähän Katja revin sen synttäriarvonnan ja hyvä, että annoit palautetta. Rakentava palaute on aina paikallaan. ;)

      Poista
  3. Huippua, kiitos kohtalotar, Tiia ja Aila Airo! Mä en ikinä voita missään, mutta nyt tulikin tosi kiva voitto :) Odotan kyllä innolla, että pääsen näkemään tuon linnan livenä, näyttää ihan huikealta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat tällä kertaa kiittää Sofia 8vee joka oli innoissaan, kun sai niin monta arpalipuketta nostaa. :) Lämpimästi tervetuloa ja mahtavaa nähdä. <3

      Poista
  4. Onnea voittajille! Kaikki ei voi voittaa, se on selvää.
    Ikävää kuitenkin, että jouduit tuohon samaan höykytykseen.
    Anonyymiesto on ihan paikallaan silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se Viltsu on, odotan iltaa innolla, mutta tänään on suruinen olo, koska moni ihana jäi pois... Äiti reppanakin. ;) Tämä on niin henkilökohtainen arvonta, tavaran lähettäminen on hieman kliinisempää. Koska olisin niin kovasti halunnut tavata kaikkia.

      Anonyymiesto on nyt, kyllä valitettavasti on todella mahtavia anonyymejä ollut täällä ja huolissani nyt heidän puolesta. Rakentava palaute on aina ok ja mielipide-erot, mutta kun mennään henkilökohtaisuuksiin ja vielä omien tuntemusten perusteella, niin sellainen on jonkun ihmisen omaa pahaa oloa ja sitä en "iholleni" kaipaa...

      Kiitos Viltsu ihanuus onnitteluista <3

      Poista
  5. Miljuunasti onnea voittajille :). Nauttikaa illasta ja taatusti hyvästä seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka ihanuus ja muista sitten osallistua kuun loppupuolella synttäriarvontoihin, jotka postipoika kuljettaa. :) Aurinkoa viikkoon <3

      Poista
  6. Onnea voittajille ja oikein ihanaa iltaa jokaiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru sydämelliset kiitokset ja tiedän, että illasta tulee ihana. <3

      Poista
  7. Ou jee jihaa!!! Mahtavaa!!! Kerrankin meikä voittaa jotain :) Kiitos Sofia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee onneksi olkoon ja pian nähdään. <3 Lämpimästi tervetuloa ja aurinkoa viikkoon. <3

      Poista
  8. Onnea kaikille ihanasta voitosta ja huikeeta iltaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3 Kiitos Tuitiina <3 Aurinkoista viikkoa. :)

      Poista
  9. Onnea voittajille! Hä, ihme nillitystä, en ole aiemmin kuullutkaan vastaavasta! Munkin arvonnoissa voitti muuten sama ihminen kaksi peräkkäistä kertaa. Sille kuitenkin lähtee palkinto kenen arpalippu osuu onnettaren käteen. Äidin kyllä mäkin ehkä diskaisin ja muut sukulaiset. Äiti nyt kyllä muutenkin on kosmetulvan kohteena :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hellin. Juu olen itsekin kerran voittanut erään bloggaajan arvonnassa kahdesti, näin se arpa toimi, on armoton. Olisi helpompaa toki jakaa voitot ystäville, säästyisi paketoimisen vaivalta ja Optimismia energiaa Katjalle maksoin omasta pussista postikulut. Mutta näitä asioita anonyymi ei tiedä. Mutta ei siitä sen enempää. Samaa mieltä, ei ydinperhettä. Jos pikkuserkut osallistuu, se jo aivan ok. :) Mutta ei tosiaan äidillle, tyttärelle jne. arvontavoittoja.

      Kiitos piristävästä ja sparraavasta kommentista ja aurinkoa päivään. <3

      Poista
  10. Eikö olekkin arvonnat vaikeita? Kaikkien soisi voittavan!! Onneks arpa on julma.. ei siis tarvitse tuntea syyllisyyttä.. .. Voittojen lähettäminenkin on niin kallista.. MUTTA HALU TEHDÄ HYVÄÄ VOITTAA NUOKIN MURHEET :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella vaikeita. Muistan kuinka Supermood arvonta oli myös kamalan vaikea, koska ihmiset perustelivat niin ihanasti miksi halusivat voittaa. :) Tämä arvonta oli kuitenkin vaikein kaikista, koska tässä treffaan lukijoita/blogiystäviä ja kaikkia olisi ollut ilo tavata. Etenkin kun tälläiseen arvontaan osallistuvat vain lähellä asuvat ja osallistujamäärä on siksi pienempi kuin muissa arvonnoissa.

      Niin on ja vaikka blogi on vasta vuoden on varmaan lähemmäs 100euroa mennyt arvontapalkintojen postittamiseen. :) Ja kun arvontoihin on osallitunut meidän postineitikin, niin helpointahan jos arpa toimisi, kuten anonyymin mielestä minulla toimii, olisi ollut antaa paketti postineidille kun tuo aamun postin . Hehee. :) Ja usein yritykset lähettää kyllä voitot heiltä. On ollut omakustanteisia arvontoja joissa olen maksanut voiton itse tai arponut esim.huulipunia joita olen saanut blogiin, mutta tiennyt ettei värit sovi jne.

      Mutta aivan totta, arvonnat ovat kuitenkin enemmän ihania, koska on niin mukavaa ilahduttaa. <3

      Poista
    2. Multa mennyt tuo anonyymi juttu ihan ohi!! Niin annatko kaikki kamullekko? VAi mikä oli kommentti?

      Poista
    3. Optimismia energiaa Katja voitti tammikuun puolessa välissä Supermoodit ja minä voitin Katjan arvonnassa viikko sitten Niin anonyymi oli sitä mieltä, että kätevä arvonta tälläinen päittäin meininki, että miksi edes "muka" arvoin, kun olisin voinut suoraan luovuttaa Supermoodit Katjalle. Supermoodeista on tosiaan jo 2kk ja arvontoja on tullut ja mennyt tässä välissä. Katja on ihana bloggaaja, mutta en ole häntä ikinä tavannut mm. että ei päätä eikä häntää noissa syyttelyissä.

      Supermoodeja tavoitteli todella moni, myös ystäväni. Mutta ei arpa kalahtanut heille. ;)

      Poista
    4. Hyvä että laitoit estot, koska sähän olet voittanut myös mun blogissa ja nyt mä voitin täällä. :)

      Poista
    5. Outi no niin aivan totta tämäkin. Parempi näin, ei ole sen väärti mieltä pahoittaa, toisen ihmisen pahasta olosta. Netti on kyllä vaarallinen paikka. Oma lapsihan aikoinaan laittoi isoveljensä kanssa kepparivideon nettiin. Toisilta lapsilta tullut todella ilkeitä kommentteja, mikä ihmisiä riivaa? Antaa kaikkien kukkien vaan kukkia ja rauhaa ja sydämiä kaikille. <3 <3 < 3

      Poista
  11. Kiitos, päivä oli jo kalenteriin laitettu, niin mahtavahan se oli että voitto osui kohdille....; ) ! Kiva nähdä sinua Tiia ja muita voittajia. Ajelen silloin tiistaina paikan päälle kehä kolmosta Kirkkonummelta päin, joten kyytiini mahtuu! Onnellisin terveisin Heli (helihannele10@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että ilahdutti ja mukavaa tavata kasvotusten ensimmäistä kertaa. Aina ruokapuolta tulee blogissasi enemmän nähtyä, kuin itse rouvaa. ;) Niin nyt näkee ihmisen joka mahtavaa ruokaa siellä kokkailee.

      Kiitos myös kyytimahdollisuudesta, palaan tähän jos jollakulla ilmenee tarvetta.

      Ihanaa iltaa Heli <3

      Poista
  12. Onnea voittajille,<3 Jäi itsellenikin tuosta sun puolesta paha mieli, kun omalla kohdalla tuli esiin heti tuota "paljonko sulle maksettiin että kirjoitit palvelusta" - sillai että pelkään jotenkin että kun mukaan mahtuu noita epäilijöitä että AINA on kyse rahasta tai kaverin kanssa "kaupasta" - en tiedä mistä se kumpuaa, mutta luulisin että kyse on puhtaasti harmistuksesta (ei osata olla iloisia jonkun toisen puolesta) tai sitten kateudesta. Ja se miten mielen helposti pahoittaa - itselleni kun sain sähköpostiin viestiä kuinka tyhjäpäitä bloginpitäjät on ja kuinka he eivät tiedä elämästä mitään" - niin ok en antanut itseni provosoitua moisesta, mutta silti ne sanat jäi pyörimään päähän, kuinka joku anonyymisti pystyy sanomaan toisen elämästä - varsinkin kun blogimaailmassa ei kuitenkaan uskalla täysin avoimena kulkea, ja kaikkea kertoa. pelkään silti että nuo moiset saavat aikaan sen että lähtökohta asioille muuttuu jos aina oletetaan että kaikessa liikkuu raha tai tavara. Miksi ei ajatella että joku aidosti tykkää jostain ja haluaa siksi kertoa muillekin. Aurinkoista päivää ja lämmintä kevättä ihan kaikille niin bloggaajille kuin lukijoillekin ihan tasavertaisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana kiitos sydäntä lämmittävästä viestistä. Tiedän itsekin että haavoitin aivan liikaa mieltäni. Sepä se, esittelen täällä juttuja jotka miellyttää ja jätän postaamatta niistä, jotka ei vaan toimi. Supermoodien kanssa meni aika tovi, kun ensimmäisellä testikerralla joka kesti muutaman viikon, ne eivät toimineet, tuli näppyjä. Ajattelin etten näin ollen voi postata muusta kuin silmänympärysseerumista. Päätin kuitenkin ottaa uuden lyhyemmän testijakson vielä päälle ja ne toimivatkin. Joten ilolla niitä suitsuttelin, kuten monia muita ihanuuksia.

      On todella kivaa vinkata hyvistä tuotteista ja moni sanookin rakentavasti ja suoraan, etten käyttäisi koska on tai ei ole luonnonkosmetiikkaa, tai en pidä hajusteista. Siksi pyrin kertomaan tuoksuista ym. Olen vahvasti tuonut ilmi sen, että ryppyvoiteisiin en siinä mielessä usko, että rypyt häipyisi tai niitä ei tulisi. Näyttäkää minulle sellainen tuote, niin ostan heti. :)

      Mutta jotain tälläistä se juuri on kuten kuvailit. Ja olen yhtälailla pahoillani sinun puolestasi, kun olet saanut moista arvostelua osaksesi. En nyt oikein ymmärrä, mehän olemme ihmisiä, kyllä meilläkin on elämää takana, kokemuksia, suruja, sydänsuruja. Aika jopa ylimielistä olettaa, että blogin perusteella meillä ei olisi ELÄMÄÄ. Koska nämä henkilöt jo muutenkin satuttaa, niin emme luonnollisestikaan päästä heistä blogeissa kaikkein pahimpien surujen äärille lukemaan, stalkaamaan ja arvostelemaan. Ei niitä suruja en täällä jaa, mutta se ei tarkoita, ettei niitä olisi koettu.

      Mutta hyvä tulee hyvän luokse ja paha pahan eli täytyy olla kovin onnettomia ihmisiä, joilla asiat ei ole hyvin. Koska emmehän me noin toimi. <3 <3

      Ja Jaana olen saanut blogistasi todella syvän kuvan, sinä kun kirjoitat vaikka kosmetiikastakin, niin aina on syvää kerrontaa. Että siinä, usko pois. <3 <3

      Poista
  13. Onnea voittajille! Aina ei voi voittaa! Teille voittaneille mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja se tässä oli aivan kauhean vaikeaa. Mutta onneksi kohtalotarta ei voi moittia, että täytyy vain ajatella, että näin tämä nyt meni. Toivon kuitenkin että tulee vielä monia mahdollisuuksia missä tavataan. <3 <3

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ja voi suru sentään. <3 Tänään oli vaikea päivä, mutta arvonta oli vaan suoritettava. Toivottavasti saamme toisen tilaisuuden treffata kasvotusten, olisi kovin mukavaa. <3

      Poista
  15. Hauskaa, että olen yksi voittajista, mukava tavata sinua ja muita osallistujia! Menomatkalle voin tarjota kyydin keskustasta ja paluumatkalle Länsi-Helsinkiin, tilaisuuteen tulevat kyydin tarvitsijat voivat ottaa yhteyttä lumolifestyle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo aivan mahtavaa tavata ja kunpa kaikki olisivat mahtuneet mukaan, sillä kaikki osallistujat olivat jollain lailla tuttuja. Joko blogimaailmasta tai muualta. :) Mutta tämmöinen on meininki ja nyt ilolla eteenpäin odottamaan iltaa.

      Kiitos kovasti kyytimahdollisuuksista, katsotaan miten porukalta tulee näitä toiveita. Yksi porukka jo saatu kimppaan ja yksi tulee lyhyen pätkän minun kyydillä. Että olet ihana, kiitos kun tarjouduit. <<<<<<<<<<<<<<<3

      Poista
  16. Kyllä mä sun arvontojen tasapuolisuuteen olen sataprosenttisesti luottanut, mutta selvähän se ettei se voitto aina kohdalle satu.
    Tähän en välimatkan vuoksi osallistunutkaan, mutta seuraaviin arvontoihin sitten taas innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli. Siksi juuri käytän arvontoihin "lapsityövoimaa", koska arvontoihin osallistuu myös ystäviäni. Muistaakseni arvonnoissa on ainakin kolme kertaa voittanut ei lukija vaan anonyymi. :) Ja lapseni ystävän äiti on voittanut hammastahnoja, sitten onkin menneet jos oikein muistan lukijoille ja myös blogia pitäville lukijoille. Todella mukavasti on ollut hajontaa. :)

      Niin onhan se hassu sattuma voittaa toistensa blogiarvonnoissa, mutta niissäkin oli pari kuukautta välissä. Ja monen monta arvontaa on tainnut minulla olla niidenkin välissä.

      Heli synttäriarvontoja on luvassa kaksi. Dr.Hauschkalta aivan ihana arvonta, toivoisin todella samaa pakettia ihan itsellenikin ja sitten aivan itse sponssattu. Facen puolellakin arvon mielestäni jotain aika kivaa heti kun sinne tulee vielä 4 tykkääjää lisää. ;) Ja Hep periaatteella. Mielestäni arvonnat on kivoja ja niissä on kova homma, kun tykkään tehdä vanhanaikaisesti laput jne. Ja ehkä toivun tästä episodista ja alan taas kuvaamaan arvonnat sitten, koska kyllä se mielestäni vakuttaa, kun näkee että lapsen käsi sieltä arvontahatusta nostaa voittajan lappusen. Siinä on jotain söpöäkin.

      Ihana sinä, kiitos. Aurinkoa viikkoon. <3

      Poista
  17. Onnea voittajille! Kiva varmaan päästä meikkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisasti. Belladonna pääsee nyt demomeikistä nauttimaan. <3

      Poista
  18. Aivan uskomattoman ihana juttu. Olen superiloinen. Itse ilta on varmasti mielenkiintoinen, mutta melkeinpä odotan enemmän sinun ja muiden bloggareiden tapaamista. Mailaillaan asiasta lisää, mun sähköpostiosoite on belladonnanblogi@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa kuulla ja olen iloinen puolestasi. Ja arpaonni kilahti sinulle tänään kahdesti, voiti vielä demomeikkauksen. Ja minustakin on ihanaa tavata sinut. <3

      Nyt laittamaan sinulle sähköpostia. <3 Jee.

      Poista