sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Banneri vaihtoon vuonna yksi ja kaksi!

Että naurattaa kun sain tuossa taannoin aivan mahtavan viestin sähköpostiin, että eräs ihanan blogin pitäjä ja täällä myös lukija luuli, että bannerissani on keskellä meikäläinen ja vasemmalla ja oikealla tyttäreni. Että meillä riitti naurua tästä asiasta. :)



Minähän olen Kahvikuppitiia,
 bannerissa voisi olla tuhottomasti kahvikuppeja.
 

Söin eilen kaksi hillomunkkia,
en enää koskaan mene Liiteriin
nälkäisenä...
Muumimammakannun tuotanto lopetetaan,
osui kauppareissulla silmien eteen,
sattui olemaan nimipäivä...
Tein mitä koskaan en tee,
sanoin ukolle, ostatko tuon nimipäivälahjaksi,
tulisin todella onnelliseksi.
Kauhea itsepetos tuollainen manipulointi,
taktikoida mies välillisesti ostamaan
itselleni kannu/lahja.
Saada oikeasti syy itse ostaa se kannu.
Nyt voisi vielä valheellisesti kertoa,
miten rakastava mieheni ymmärsi ostaa minulle
kyseisen kannun.
No ei se tarina tosiaan niin mennyt,
henkinen pakko oli ostaa
(koska kannu limited edition,
 ovelia nuo markkinaimmeiset Arabialla) ja
minulla mukamas parempi omatunto,
kun en mukamas itse ostanut...
Tähän ei voi taaskaan muuta todeta,
kuin itsepetos on paras petos,
hehee. :)
Ja nainen on korkkiruuvin
kiero.

Bannerissahan on kolme meikäläisen naamataulua ja välillä oikein kauhusta värisyttää, että onko moinen moninkertainen nassun esittely vähän niin kuin narsistinen julistus. 

Se nyt maar ei ollut lainkaan tarkoitus, mutta heräsin ymmärtämään, kiitos tuon "moninkertaisen" tytärkommentin jälkeen, että bannerini ei kenties avaudu kaikille. 

Banner kuvaa vasemmalta aamunaamaa , itse meikattua naamaa keskellä ja aivan absurdia miljunääriäidin naamaa oikealla, jolla ei ole niin mitään tekoa minun tai todellisuuden kanssa. Tuolta voi näyttää kun ammattilainen tuhaa kasvojen kanssa ja pukkaa päähän hiuslisäkkeet. Kulmatkin kummalliset, koska niitä silmäkulmien kohdalta harvennettiin, näytin kuulemma vihaiselta. Oli aika kasvattaminen kasvattaa omat Brezhnevit takaisin, mutta näytän mieluummin vihaiselta (heh älykkäältä;), kuin peljästyneeltä kanalta. Tuima katse on vähän niinkö cool. ;D

No on ruvennut oman pärstän näkyminen tuolla bannerissa maan viheliäästi ällöttämään, tikkatauluksi tulisi asentaa. Ukko voisi siihen vihoispäissään tikkoja heittää, kun tämä muijales hormonimyrskyissä päsmäröi, esimurkku voisi vapautuneesti päästellä höyryjä ja itsekin voisin laihtarin alkumetreillä purkaa tuskaa tyyliin, laihdu pällinaama, laihdu!

Mutta tämän bannerin minulle loihti blogiystävä, mistä olen todella kiitollinen. Olen liian laiska ja nimenomaan aivoiltani laiska pähkäilemään miten tuota banneria vaihdetaan/miten niitä tehdään, joten kai minä sitten hieman Hoo Moilanen olen kuitenkin eli peljästynyt kana.... 


Sydämellistä sunnuntaita kaikille. <3




77 kommenttia:

  1. Hitsi - minäkin tahdon tuollaisen keltaisen kannun - tuo toinen minulla jo on:)) Sinun banneri on tosi kiva :) elä suotta vaihda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja se Muuttokannu on saatava myös, vinkkasin samaan syssyyn ukolle, jos se sitten hääpvlahjaksi. ;) Mutta tulin tuosta keltaisesta niin iloiselle mielelle, piristää päivää kummasti kun keittiössä häärii. Keltainen ei kaiketi ole edes minun väri, mutta höh kaikki värithän ovat kauniita, kun ne kivasti on laitettu, kuten Muumeissa. :)

      Banneri on kivasti tehty, siitä olen kiitollinen, ällöttää vaan oma pärstä.

      Sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
  2. Tuohon Muumimamma-kannuun minäkin olisin voinut haksahtaa, vaikken Muumifani olekkaan. Tuossa on sitä jotain.
    Mitäs suotta hyvää banneria vaihtamaan =) Minullakin on lapsenlapsen tekemä, eikä sitä voi vaihtaa loukkaamatta toisen tunteita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että kannu tuo auringon keittiöön ja siinä on lapsekkaasti kivaa fiilistä. Mitä enemmän katson, sen enemmän tykkään. :) Juu Banneri on itsessään hieno, kyllästyttää vaan tuo oma turpa. ;)

      Sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
  3. Ihana toi eka kuva, noi värit! Mä vaihdan pari kertaa vuoteen banneria :) Tuo nykyinen bannerisi on niin omaperäisen hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisessä kuvassa on jetsulleen lempivärit. <3 Ja niitä meiltä löytyy paljon. Hih Satu banneri oli hauskaksi tarkoitettu, mutta aina en ole ollut varma aukeneeko se huumoripuoli juurikin ihmisille. Kivaa jos avautuu. :)

      Sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
  4. Hei, toi aamunaamaa bannerissa on kyllä mielestäni kaikista paras, sööötti. Tuolla naamalla ja pienellä manipuloinnilla heltiää vielä monta muumikannua :) Tykkään juuri tuosta keltaisesta kannusta. Muumimukeja olen ostellut aina kun uusi ilmestyy (ysärit puuttuu), mutta johonkin on vedettävä keräilyn raja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii taisi ollakin juuri tuo samanlainen hieman surkea ja pyytävä ilme kun kannua kinusin. ;)

      Sama juttu Muumien kanssa, en älyttömiä ala missään nimessä makselemaan. :) Normihinnalla ostelen vaan ja ysärit saa jäädä. Edustavat kuitenkin meillä käyttöesineitä vaikka ihania ovat. :)

      Sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
  5. Banneri on hieno ja sinä ihanainen aamuin illoin siellä ♥ - ei sitä tarvitse vaihtaa! Se on oikeesti hyvä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru <3 Iso kiitos, sain tekosyyn laiskotella vielä tovin asian kanssa. :) <3

      Poista
  6. Juuri 5 min sitten vaihdoin oman bannerin, otti niin päähän koivuntuohinen...ei tuo nykyinenkään paljon miltään tunnu toisaalta. No, odotetaan parempi aikoja ja kuvia. Miesten manipulointi on naisten hobby, johon etuoikeuteen ei pidä kenenkään puuttuman! Se on luonnonlaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii olet oikeassa, miehet ajattelevat suoraan, naiset korkkiruuvin tavoin ja korkkiruuvi hyvin kieputtaa suoraa. ;)

      Aurinkoista viikkoa Tillariina. :)

      Poista
  7. Ihana muumi ♡
    Kaunis banneri, ei mitään vikaa siinä.

    VastaaPoista
  8. Ihania kannuja! Mulla ei ole kuin sellaisia puhallettuja, teetettyjä lasikannuja juhlia varten, mutta nuo kannusi ovat hyvin kauniita. Onko se nyt jotain manipulointia jos jotain haluaa ja toinen ei sitä oikein tiedä ja hoksaa ja vähän häntä siinä auttelee! Siis niin kiva banneri, älä sitä hyvä ihminen lähde vaihtamaan!

    Luin juuri aiemman postauksesi! voi Sinua onnen äiti, olen niin iloinen puolestanne että kohdallenne on sattunut niin hyvä ja asiantunteva henkilökunta joka on tehnyt työtään ammattitaidolla ja pikkupotilaitaan rakastaen, jokainen lapsi on aarre! Kaikkea hyvää perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Saila <3 Kukin kerää omaa juttuaan ja valitettavan paljon on omalla kohdalla keräily rönsynnyt... ;) Täällä tuli niin paljon bannerin puolesta kommentteja että saanpahan hyvän syyn laiskotella sen suhteen vielä tovin.

      Jokainen lapsi on aarre, niin totta. <3 Ja olemme onnekkaita niin monella tapaa ja vielä ihmekin tapahtui. <3

      Aurinkoa viikkoosi Saila. <3

      Poista
    2. Ihana Saila <3 Kukin kerää omaa juttuaan ja valitettavan paljon on omalla kohdalla keräily rönsynnyt... ;) Täällä tuli niin paljon bannerin puolesta kommentteja että saanpahan hyvän syyn laiskotella sen suhteen vielä tovin.

      Jokainen lapsi on aarre, niin totta. <3 Ja olemme onnekkaita niin monella tapaa ja vielä ihmekin tapahtui. <3

      Aurinkoa viikkoosi Saila. <3

      Poista
  9. Tykkään sun bannerista. Ja minusta kyllä näytät itseltäsi kaikissa ;) No, joo mulla oli joskus vanhassa blogissa banneri ja vaihtelin sitä aika usein. Nykyisin tykkään pitää blogia ilman banneria, juuri siitä syystä että muuten aina vaihtelisin sitä ja voisi olla lukijoille vähän hämmentävää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara loistava pointti, jos kovasti vaihtaa joku voi hämmentyä onko sama blogi laisinkaan. :) Ja ilman banneriakin voisi olla juuri eleettömän tyylikäs. Kenties laiskottelen vielä tovin tämän asian kanssa. :=)

      Iloista viikkoa Sara <3

      Poista
  10. Hih :) Vai sinä ja kaksi tytärtä :D Nythän on muuten muotia kunnon kulmakarvat eli anna vaan kasvaa..Näin minäkin aion :) Ihanaa iltaa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kulmapuskat rönsyämään vaan, juu ei ole kuin muutama harva jotka pitkää nyppiä ja muuten ovat luonnontilassa. :) Aurinkoa viikkoosi Jassuntassu. <3

      Poista
  11. :D :D Onpa hauska juttu, sinä ja tyttäret! Kyllä mä olen sitä juuri näin katsonut, että siinä on sun naama vähän eri fiiliksissä, puunattuna ja ei niin puunattuna. Bannerin tekeminen ja oikeaan kokoon asetteleminen on kyllä karseeta hommaa, en tiedä milloin taas jaksaa itsekin vääntää uuden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämän bannerin ystävällisesti teki blogiystävä ja juuri ajatuksella, miten naisella voi olla niin monet kasvot. Ja jopa niinkin monet, että voidaan luulla oman itsensä äidiksi. :) Kivaa että banner on Katja sulle auennut. :)

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  12. Bannerisi on hieno ja erilainen, tykkään!
    Minä inhoan noiden bannereiden tekoa, hermot menee ja mikään ei onnistu, eikä banneri näytä siltä kuin alunperin ajattelin.
    Pitääköhän minunkin hankkia tuo muumikannu....mitenkähän hankinnan selittäisi miehelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää hankkia Muumikannu ja selittää, että siitä tulee niin aurinkoiselle mielelle. ;) Niin kun en tuota banneria ole tehnyt ja ihan hirvittää ajatuskin sen tekemisestä.... Kommenttien perusteella hyvin voin levätä laakereilla ja antaa laiskottaa vieläkin bannerin suhteen. :)

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  13. Ihana banneri sulla on, ei kannata vaihtaa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taidanpa siis jatkaa laakereilla lepäämistä sen suhteen. :)
      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  14. Ihana postaus! Hihittelen täällä valmiiksi väsyneen, töihin pitäisi vielä yöksi vääntäytyä. Ihana kannu, konstit on monet, sanoi kissa ( oliko se kissa?), kun mommolla pöytää pyyhki :)
    Iloa iltaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ihan huippu sananparsi. Kannusta tulee niin hyvä mieli ja siksi se riittää perusteeksi hankkimiseen. :)
      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  15. Peljästynyt kana :D :D Kiitos nauruista, oli taas päivän paras.
    Hyvä tuo banneri on. Ei ole käynyt mielessäkään sinua narsistiksi epäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä vaan noilla monttu auki kulmiksilla. ;) Kiitos Heli, vielä voin laiskotella tovin.. ;)

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  16. Ei bannerissa mitään vikaa ole, on just hyvä noin! Muumimamma kannu on ihanan pirtsakka, sopisi hyvin meidän keittiön vihreisiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin sopisi ja siinähän voi pitää vaikka saksia tai tiskiharjoja jne. Aina löytyy paikka yhdelle kannulle. ;)

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  17. Munkkikahvit oliskin herkkua. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on täällä hillomunkkivierarit...

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  18. Minä luulin/luulen että nuo bannerikuvat menee vasemmalta oikealta näin: kaunis, kauniimpi, kaunein ja kaikki yhtäkuin Tiia K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee siitä en tiedä mitään, mutta ainakin näin ne menee, tuunaamaton, itse tuunattu ja ammattilaisen totisesti tuunaama. ;)
      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  19. Tiia, minusta sun banneri on ihan sun oloinen <3

    Oli tosi rankkaa, kun menin to kampaajalle cityssä ja sanoin R:lle, että 'mene nyt sitten sinne omenakanelilörtsylle ja kahville'. Minä en voi lähestyäkään sitä paikkaa nyt. Olen ollut ilman pullaa, suklaata ja jäätelöä loppiaisesta, mutta missään ei tunnu. Tämä on joku kirous...Huhtikuussa olen luvannut itselleni ison mukillisen teetä ja ison omenakanelilörtsyn. Kohta alan varmaan laskea päiviä.

    Sain muuten mukuhullulta parhaalta ystävältäni lahjaksi jokin aika sitten sen Taika -astiaston vaalean kannun ja olen iloisesti yllättynyt, sillä se näyttää avohyllyssä kivammalta kuin se sininen. Salainen haave, ei ikinä toteutuva, on joulupöytä, joka on katettu punaisella Taika.sarjalla. Muuten se vaalea on ehdottomasti kivampi, eli jos vielä yhden mukin tässä elämässä ostaisin, kun sen uuden muumin saan kuitenkin Bessulta;)

    Onkohan mukimania miehelle riittävä syy hakea avioeroa? Olen jo osan kätkenyt kellariin ja laittanut hämäykseksi muuta eteen, ettei vain näy...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena luotan suhun. <3

      Kirouksen kourissa täälläkin ja voihan lörtsy sentään, että jäit lörtsyittä ja vielä kirouksen takia aivan turhaa! Elämä on ilottomampaa, ilman sukulaatia,munkkeja ja lörtsyjä...

      Taikasarjan astiat ovat niin ihania, että pakahdun ja kelpaisi kaikissa väreissä. Valkoinen kenties kaunein, rauhoittavin ja kuviot tulee kauniisti esille. Mutta niissä kuitenkin kaikki lempivärit, eli kaikki iskee. Satumetsä sarjasta kelpaisi kupposet myös, kuinkas muuten ja ah se uusi sarja Tanssi, se on satumaisen taianomainen. ;)

      Kyllä mukimania voi olla syy eroon miehelle, etenkin jos kotiin pitää raivata jo polkuja, jotta mahtuu mies mukeilta kävelemään. On se!

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  20. Peljästynyt kana sai selekäkeikkanaurut aikaan, mainiota! :D Muuttokannusta haaveilee tää kans. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii no ihan on hämmentynyt ilme, kun vihaiset kulmat menty nyppimään. ;) Muuttosarja kaikkinensa on mahtava!

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  21. Jos tykkäät bannerista itse, niin pidä se! Sehän on sinun, ja sen pitää näyttää siltä mitä haluat. Minusta se on kiva :)
    Hyvin manipuloitu, Ten Points! Noin se kuuluu tehdäkin. Kyllä suakin varmasti manipuloidaan tekemään vastavuoroisesti jotain muuta ;)
    Kivaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri kyllästyttää ja oma naama ällöttää, mutta toisaalta ihan sama. Ihan mikä tahansa tekosyy, ettei tarvitse nähdä työtä sen eteen ja vaihtaa sitä. ;)

      Mies yrittää raukka manipuloida, mutta ei pärjää tälläiselle manipulaattorille vaan jää aina yrityksestä kiinni. ;)

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  22. Peljästynyt kana, Breznevit, bannerikuvasi tikkatauluksi.... hihittelen täällä itsekseni ihanille jutuillesi! =D
    Minä nuija olen nyppinyt itse kulmakarvojani aikoinaan niin paljon, että eivät mokomat enää kasva "normaaleiksi" ja tuuheista Brezneviläisistä voin vain haaveilla ;)
    Bannerissasi ei ole yhtikäs mitään vikaa, päinvastoin! ♥
    Keltainen väri on alkanut jotenkin "puhutella" minua?!? En omista yhtään keltaista vaatetta tai esinettä, joten ehkä nyt olisi oikea hetki korjata tämä epäkohta :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ollut täälläkin pitkään inhokki ( sitä oli riittämiin ysäriaikoihin vihreän kanssa;) mutta kappas nyt kannun muodossa kolahtikin ja toi aurinkoa keittiöön.

      No voi meinaatko ettei ne enää kasva, että jää sellaisiksi Mary Picfordeiksi eikä ole mitään mahdollisuuksia Brezhnevöityä? Niissä on kyllä aika kasvattaminen kun joku ne yhdenkin kerran nyppii puolikaljuksi niin kuin minulle tuossa oikeassa kuvassa kävi.

      Aurinkoa viikkoon! <3

      Poista
  23. Kiva tuo sun banneri on! Mutta jos kaipaat vaihtelua, pidetään talkoot ja askarrellaan kimpassa uudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa tietää, että apua on tiedossa, jos sille päälle yllän. Nimittäin hih sen verran täällä tuli puoltolauseita, että niiden turvin voin laiskotella kenties vielä hetken. Ainakin siihen asti, että aukenee minkälainen se uusi banneri olisi?

      Aurinkoa viikkoon ja kiitos! <3

      Poista
  24. Minusta banneri on hyvä. Tulkinta on vasemmalla Tiiaan vähän harmittaa ja tukka on sekaisin. Keskellä normilookilla hymyillen ja oikealla vimpan päälle laittautuneena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen kiteytit, jetsulleen näin sen bannerin itsekin näin, kun sen tänne iskin.
      http://instagram.com/koivusalo

      Poista
  25. Banneri on ihan sun oloinen, pelkät muumikupit eivät huuda Tiia K:ta kuten tuo...:D Ajatteles nyt, tuosta ei voi erehtyä kenenkä blogia lukee, mutta muumit voi vaikka tämmöstä keski-ikäistä hämmentää...:D Kiva on muuten tuo muumimamma kannu<3 Mun silmään osui sen takana oleva kannu? astia? jossa Nuuskamuikkusella on jännää metsässä, se on minusta kiva! Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari sinä sait viimeistään sanoillasi vakuuttumaan, etten sitä nyt vielä tässä vaiheessa sitten vaihda. Etenkään kun ei ole ajatustakaan, muuta kuin kahvikupposet, mitä sinne iskisin. Jos se kerran kuvaa minua ja on helposti tavallaan ymmärrettävä, niin mainiota kuulla.

      Se mustavalkoinen on Seikkailu sarjan kannu, ihana juuri tuo toinen puoli, jossa pientä tiherrystä. :)

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  26. Minulle banneri ei heti auennut, ensin ajattelin, että blogia kirjoittaa useampi nainen :) Sitten päättelin minäkin, että siinä on keskellä sinä tyttäriesi ympäröimänä, eli vipuun menin siinäkin. Kiva banneri silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana Cheri, no niinpä, sitä täällä hieman uumoilin, että aukeaako tuo aamukärtty suht normiminä ja absurdi minä kuitenkaan. :)

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  27. Minusta on sinun pannari kaunis. mutta jos nyt itse haluaa vaihtelua niin tietysti voii vaihtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma ihanuus kannustuksesta. Vaihdetaan jahka jonain päivänä tiedetään mihin vaihdetaan. Sitä ennen laiskotellaan tyytyväisenä, kiitos teidän kannustuksen. <3

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  28. Bannerisi on hyvä juuri tuollaisena. Älä sitä mene vaihtamaan!
    Itse olen ollut ilman banneria jo kauan. Voi olle että sellaisen taas laitankin, mutta tällä hetkellä ainakin vielä olen ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mietin, olisiko tyylikkäämpää olla ilman....

      No kannustuksen vuoksi laiskottelen vielä. ;)
      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  29. Oli kiva lukea sun bannerin taustat. En ollut tajunnutkaan, että siinä oli ihan noin loisto idea! :) Mua ei sun kasvot ole siinä haitanneet vaan se on hauska ja sun näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä oli siinä ideana, mutta tuumin tuon tytärkommentin kautta, mikä minulle ilmeistä, ei todella välttämättä muille luonnollisesti ole. :)

      Laiskotellaan siis vielä tovi sen suhteen. <3

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  30. Bannerisi on just sopiva blogiisi;) Kyllä minulle avautui heti alkuun. Tuo eka kuva osoitti heti kättelyssä loistavaa huumorintajua;)
    Itselleen nauramisen taito, on tärkeimpiä taitoja! Eikö vaan;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana sinä, taas tuli niin hyvä mieli. Itselleen nauraminen on jetsulleen vapauttavaa ja parempi nauraa, hehee ennen kuin muut ehtii. ;)

      Mahtavaa että sinulle kuvat aukesivat tavalla jota ajattelinkin. :)
      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  31. Heip Tiia :)
    Olen sun banneria välillä vain katsellut ja jotenkin niin täydellinen sun blogin juttujen kanssa..Minäkö keski-ikäinen? Nuori, kaunis, 40 kymppinen, meikattuna, laitettuna, arjessa, juuri heränneenä,omana itsenään, jotenkin vain niin sinua ♥
    Kertoo blogin sisällöstä enemmän kuin tuhat sanaa.. keski-ikäise ikuisuus kysymys kriisistä. Kauniita unia sitä me tässä iässä tarvitaan :D
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Marika sinä olet kyllä niin ihanalla tavalla miettinyt, kiitos. <3 Kivaa jos se on minun näköinen vaikka minähän siinä triplasit olla möllötän. :) Ja voi että jo 46..... Ui...

      Niin sen oli tarkoitus jotenkin kuvastaakin blogin nimeä ja juuri sitä kaikkea mitä täällä hömpötän, hyviä ja huonoja hetkiä. :) Ihanasti kirjoitat, sydämellisesti kiitoksia ja myös siitä, että olit bannerin noin oivaltanut. <3

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  32. Musta sun banneri on hauska ja tosi kaunishan olet joka kuvassa, tossa aamunaamassa myös:-)
    Minä en myöskään osaa banneria vaihtaa tai luoda, kerran yritin monta päivää ja hermo siinä vaan meni:-)
    Sittemmin en ole koko asiaa miettinytkään.
    Oli mukavaa kuulla mitä bannerisi taustalla oli:-)
    Iloista maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en minäkään osaa tehdä ja sen teki aivan ihana bloggari Maikki. <3 Oikein ilmoitti blogissaan että tykkää tehdä bannereita ja hänpä tuon taikoi ja sehän on muutoin hieno, oma pärstä vaan kyllästyttää. :) Ja joka pv vanhenen kohta olen noissakin nuori likka, kun kuvista on jo 1,5 vuotta. Se naisen notkahdus kun tapahtuu niin syöksyllä tässä iässä.

      Kiitos kannustuksesta ja kauniista sanoista, laiskottelen siis vielä. ;)

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  33. Musta sun banneri on hauska ja tosi kaunishan olet joka kuvassa, tossa aamunaamassa myös:-)
    Minä en myöskään osaa banneria vaihtaa tai luoda, kerran yritin monta päivää ja hermo siinä vaan meni:-)
    Sittemmin en ole koko asiaa miettinytkään.
    Oli mukavaa kuulla mitä bannerisi taustalla oli:-)
    Iloista maanantaita!

    VastaaPoista
  34. Mä tykkään sun bannerista, se on just niin sun blogia kuvaava ja aitoa sinua! Ja mikä peljästynyt kana?! Kaunotarhan sinä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana, kana, kulmikset ihan Hoo Moilasena Brezhnevien sijaan. ;) Kivaa jos tykkäät, sinä nyt kuitenkin meikäläisen livenä tunnet, joten sanaasi luotan. Ja kaikkea muuta kuin kaunotar, toteaa äksy keski-ikäinen 46vee. :)

      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  35. ♥niin kiva banneri..3x ihana Tiia♥

    VastaaPoista
  36. Voihan Brezhnevi sun kans senkin ihana kaheli :D. Pliis, älä vaihda mitään. Kupit on kuppeja, mutta Tiia on Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kaheli, kiitos kyllä vaan. <3 <3 Tunnustan. <3 <3 Ja kiitos sinun ja monen muun taidan levätä vielä hetken ja laiskotella. Työstetään sitten se banneri kun on ideakin siihen. :)
      Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  37. Bannerisi on niin kaunis kokoelma sinusta, älä vaihda ❤️ Sinä kun olet kaunis ihan mihin vuorokauden aikaan vaan :) Kaunotar ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä ole, en todellakaan. Totuus on aivan muuta. ;) Mutta iso kiitos kauniista sanoista senkin ihana höppänä. <3 <3 Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  38. Kuten sanoit, sanot vaan kun se menee vaihtoon niin vaihdellaan. Ei siinä kauaa mene... ehkä, riippuu miten vaativainen rouva on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas, voiko se oikeasti tapahtua vikkeläänkin? Luulin että siihen menee sata tuntia. Vielä on hahmotuksessa minkälainen, mutta mosaiikki, jossa useita kuvia. Ihanaa talkoohenkeä, kiitos sinä ihanus <3 Ihanaa iltaa. <3

      Poista