maanantai 16. helmikuuta 2015

Arvotaan meikki-ilta 9:lle lukijalle blogin 1-vuotissyntymäpäivien kunniaksi Aila Airon Kauneuslinnaan








Nyt olen hieman aikaisessa, 
sillä blogin 1-vuotissyntymäpäivät ovat vasta 27.3. 

Arvonta on tällä kertaa sellainen, joka vaatii ajoitusta
 ja nimenomaan voittajien kalentereihin, 
jotta varmasti kaikki pääsisivät paikalle. 

Kyseessä on siis meikki-ilta yhdeksälle lukijalle
 Aila Airon Kauneuslinnaan Kauniaisissa. 

Tiedän, että tämä arvonta on epäreilu kaukana asuville,
mutta ei hätää lähempänä blogin virallisia syntymäpäiviä
 järjestän teillekin todella kivan kosmetiikka-arvonnan. 

Meikki-ilta Kauneuslinnassa tapahtuu 24.3 klo 18-20 
ja pitää sisällään pientä purtavaa, suolaista/makeaa 
ja saamme nauttia meikkiesittelystä 
upeiden Artdeco meikkituotteiden parissa.

 Lisäksi Kauneuslinnassa myydään aivan
 uskomattoman upeita
 ammattilaisten kasvojenhoitotuotteita,
 joissa laatu ja hinta kohtaavat mitä 
esimerkillisimmällä tavalla.
 Jos jollakulla on tarvetta ihonhoitotuotteisiin
 myöskin.

KLIK


Yhdelle tehdään demomeikki ja kerrotaan mihin 
ja miten kannattaa sutia.
 Ostoksille on varattu aikaa myös
ja ammattilaiset neuvovat mielellään sävyissä
 ja tuotteissa. 
Ainakin minä tarvitsen näissä asioissa kaiken avun ja neuvon.

Mikä parasta Artdecon meikit ovat ammattilaisten käytössä,
 mutta hinnoiltaan markettikosmetiikan hinnoissa 
ja sopivat siten kaikkien kukkarolle.

Aivan mahdottoman upeaa päästä tutustumaan 
yhdeksään teistä
 mukavan illan merkeissä. 

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonta on tällä kertaa tarkoitettu blogin virallisille lukijoille
 eli luet blogiani Bloggerin, Google + tai Bloglovinin kautta. 

Yksi arpa kaikille tasapuolisesti
 ja voittaessasi kalenterissasi on tilaa 24.3 klo 18-20 välillä. 

Pääset paikalle autolla tai muilla julkisilla

Kirjoita kommenttikenttään haluaisitko osallistua myös
 demomeikin arvontaan vai vain iltaan.
 Eli mahdollisuus yhdelle olisi päästä vielä ammattilaisen sutimaksi. 

Arvonta voimassa: 03.03.2015 asti.

Jos jätät kommenttikenttään sähköpostiosoitteen, 
helpottaa voittajien tavoittamista, 
teitä kun on jopa 9.

Meille tulee ihana ilta, en malta odottaa. 

KLIK


KLIK


KLIK




57 kommenttia:

  1. Onnea kaikille osallistujille! Jos ois viikonloppuna ollut, niin varmasti oisin täältä asti huristellut sinne :D
    Ihanan aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru tämän arvonnan olisi suonut olevan "valtakunnallinen". Mutta järkkään teille kauempana asuville kivan arvonnan kuukauden päästä. :) Kerännyt jo ihania kosmetiikkajuttuja sitä varten ja ihan omasta pussista. :)

      Aurinkoista päivää!

      Poista
  2. Mukana, tämä olisi niin kivaa että voisin pörheltää paikalle! :) Kaksi vuotta sitten tuo päivä menikin Taysissa. ;) Olet kyllä vuodessa saanut hienosti kasvatettua blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa, että olet mukana. <3 Onko Taysista juuri tuolloin kaksi vuotta. :) Kiitos Katja sparrauksesta, kyllä luulin että yksin täällä heilun loputtomiin. Ihan mahtavaa, että sinäkin löysit tänne jo aika tovi sitten. <3

      Onnea arvontaan ja aurinkoisia päiviä Katja. <3

      Poista
    2. Juu, täällä postitellaan juuri synttärikutsuja! :) Mä niin haluan sua treffaan! :D

      Poista
  3. Aurinkoista maanantaita! Toivottavasti olet jo parantunut...: )

    Osallistun ehdottomasti illan & demomeikin arvontaan, pääsisin paikalle (merkattu jo kalenteriin) ja mahtava olisi päästä ammattilaisen meikattavaksi. Uusi keväinen huulipunasävy myös haussa. Kivaa viikkoa!

    Heli/helihannele10@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista tiistaita Heli <3 Oi mahtavaa, että osallistut tähän, olisi niin kivaa nähdä livenä. <3

      Onnea tuhannesti arvontaan ja ihanaa viikkoa. <3

      Poista
  4. Minäkin tulen mukaan arvontaan. Olisi ihanaa nähdä livenä.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Outi että tulet ja olisi aivan huippua nähdä livenä. <3

      Ihan hurjasti onnea arvontaan ja aurinkoista viikkoa. :)

      Poista
  5. Oi, olis kiva arvonta, mutta toivottelen onnea vaan toisille :-) Ja ihanaa alkanutta viikkoa Tiialle <3
    Toivottavasti voit jo paremmin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina mahtavaa ja kirpsakkaa viikkoa sinulle. :) Ehdottomasti jo paremmin vaikka kone on hieman hyydyksissä. ;)

      Poista
  6. Mukana arvonnassa, sekä ilta että demomeikki :) Voi tämä olisi niin ihana kevään piristys <3 Ja olisipa hauska tutustua muihin bloggaajiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Marika kunpa arpaonni nyt kilahtaisi, olisi mahtavaa nähdä. <3

      Aurinkoista viikkoa! <3

      Poista
  7. Toivottavasti tuohon mennessä yksi pieni takiainen on kiinni lehmässä niin tiuhaan etten pysty osallistumaan tähän kilpailuun ;D haha - vaihtoehtoisesti lehmän ympärysmitta on sama kuin pituus vielä hetken noihin aikoihin ;) <3 mutta onnea jo etukäteen 1-v. blogillesi <3 ihanaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi sinua, en tiedä lehmästä, mutta maitobaari ;) No toivotaan että tälläisiä arvontoja saadaan joskus toistekin, jotta pääset mukaan. Kiitos kovasti onnitteluista, vielä on viitisen viikkoa, mutta sitten se vuosi on tuosta noin vaan vierähtänyt. :)

      Aurinkoista viikkoa. <3

      Poista
  8. Voi että miten ihana arvonta!

    Ajattelin ensin että osallistun, ja jos voitan änkään itteni serkulle kylään, mutta taitaa olla sitten Hesasta vähän vaikea päästä kuitenkin paikalle...joten jätän osallistumisen muille :)
    ArtDecon ripsaria käytän, tykkään että on todella hyvä kun ei valu eikä rapise! Arvostan!

    Onnea jo nyt blogisi synttäreitten johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Anne <3 Toivotaan että tulee vielä kertoja, että olisi mahdollisuus nähdä. <3 Samaa mieltä Artdecon ripsiväri todella hyvä ja minulla tuppaa aika moni varisemaan, niin ei varise ei. :) Kivaa juuri kuulla kokemuksia.

      Aurinkoa sinun viikkoon. <3

      Poista
  9. No siis todellakin olen mukana! Osallistun sekä iltaan & demomeikkiin.

    Onnea etukäteen blogille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihanaa, todellakin sinä. <3 Hirmuisesti onnea arvontaan Jonna ja aurinkoa päivään. <3

      Poista
  10. Mukana molemmissa arvonnoissa! Jos voitan, väännän itseni sinne jollain konstilla, vaikken ihan kulmilla asukaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Joudun sittenkin jäämään pois tästä arvonnasta :-( Toivotan onnea muille.

      Poista
    2. Moi. Joudun sittenkin jäämään pois tästä arvonnasta :-( Toivotan onnea muille.

      Poista
    3. Kääks, onni ja plops voi harmitus. <3 Aurinkoista viikkoa Maarit. <3

      Poista
  11. Tänne! Joo! Olispa onni nyt myötä :0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jee, toivotaan rutkasti onnea matkaan ja aurinkoista viikkoa Katja. <3

      Poista
  12. Juu ... en osallistu minäkään,olen juuri tuolloin 24.3 lomalla,enkä täällä päinkään! Onnea vaan osallistujille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kurja, mutta ihanaa että saat olla tuolloin lomalla ja nautiskella. <3

      Poista
  13. Onpa ihana paikka tuo kauneuslinna :) En nyt kuitenkaan osallistu arvontaan, on tuo oma omenanikin alan ammattilainen, mutta en ole ikinä sielläkään käynyt :D Joitan meikkejä vain ostelen. Monia kivoja postauksia jäänyt multa näkemättä laiskuuteni takia, nyt katsoin kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, aivan ihana paikka tuo Kauneuslinna. <3 Ja postauksista ei kannata ottaa niin mitään paineita ja kärryyn voi matkan varrella hypätä koska vaan. Niin paljon blogeja ja niin rajallisesti aikaa. :) Mutta olen otettu, että kävit lukaisemassa, kiitos sinä kaikkea muuta kuin Tylsä Mörökölli. <3

      Poista
  14. Osallistun iltaan ja demomeikkiin! Hieno juttu! Olis niin kiva tavata kaikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että osallistut, hirmuna onnea arvontaan ja nyt peukut pystyyn. <3

      Aurinkoista viikkoa M <3

      Poista
  15. Kalenterissa lukee lentokone ;-) Eli muuten olisin kyllä ollut aikas lähellä juuri silloin, mutta lentokone ei mahtaisi odottaa kaunistautumistani.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih voi että sun kanssa, kyllä se nyt vaan olisi mahtavaa Pepsin ja Maxin emäntä treffata. Harmi ettei lentokone ymmärrä odottaa. <3

      Aurinkoa viikkoon!

      Poista
  16. Kalenterissa tyhjää, ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu mahtavaa että on tyhjää, nyt peukut pystyyn. <3 Aurinkoa viikkoosi. <3

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Rva Kepponen kiva että olet mukana. <3 Hirmuisesti onnea arvontaan ja aurinkoista viikkoa. :)

      Poista
  18. Osallistun sekä illan että demomeikkin arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belladonna ihanaa että olet mukana. :) Kovasti onnea arvontaan ja ihanaa viikkoa sinulle. <3

      Poista
  19. Osallistun molempiin sekä demoon&iltaan. :)
    Ihanan arvonnan olet saanut järjestettäväksi 1-vuotiaalle. <3

    Pikkunen78 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Tanja että olet mukana. <3 Tämä vaan menee omalla kohdallani mahdottoman jännittäväksi, koska haluaisin nähdä teitä kaikkia... <3

      Aivan samaa mieltä, että olen aivan otettu että Aila Airo Kauneuslinnasta ehdotettiin tätä. <3 Koska olen ihan jo itsekin halunnut aina päästä meikkiopastukseen, en malta odottaa. :)

      Poista
  20. Upea arvonta. En osallistu. Toivotan onnea toisille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu, kiitos. <3 Auringon säteitä päivääsi <3

      Poista
  21. Osallistun molempiin arvontoihin. Olisi hauska päästä mukaan.
    lumolifestyle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo mahtavaa että olet mukana, olisi niin mukavaa tavata. <3 Onnea arvontaan ja aurinkoa päivääsi. <3

      Poista
  22. Kalenterissa tyhjää, ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana ihanaa että olet mukana. <3 Huimana onnea arvontaan ja ihanaista viikonloppua. <3

      Poista
  23. Oih mikä ihana arvonta ! Kumpa arpaonnea suosisi 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hawa hurjana onnea arvontaan ja ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  24. Messissä ollaan ja toivotaan parasta! 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa että olet messissä,nyt peukut pystyyn ja onnea arvontaan. <3

      Poista
  25. Ilman muuta mukana arvonnassa (pelkkä ilta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että olet mukana, tuhannesti onnea arvontaan. <3

      Poista
  26. Osallistun! Ja toivottelen kivaa loppuviikkoa upealle blogin pitäjälle Tiialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämelliset kiitokset Marjut Kaarina ja ihanaa viikkoa sinulle.<3 Ja hurjana onnea arvontaan. :)

      Poista
  27. Täältä tullaan mukaan kans! Tooooosi hienot palkinnot. Ja juu-u, otan osaa kaikkeen voitettavissa olevaan :)
    Bloggerin kautta seuraan kivaa blogiasi.
    s.postini: virtuaalimoleskine@gmail.com

    Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa että löysit mukaan ja ei vielä arvonta kuin muutaman päivän enää täällä. :) Rutkasti onnea arvontaa ja ihanaa sunnuntaita Pirjo <3

      Poista