keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Värihaasteessa tämän päivän värinä ruskea!

Tänään ollut erittäin haasteellinen päivä kuvata, koska valoisuus on luolassa majailun tasoa. Haasteenhan minulle antoi Marika's KLIK  http://marjakuja.blogspot.fi/ blogista ja kolmatta päivää viedään. Mitä luultavammin huomenna on viimeinen päivä ja väistän tuon viidennen, sillä en ole varma keksinkö enää kuvattavaa. Tai tuo sininen kattoi jo aeimmin ilmottamani vaaleansinisen. Ja lisäksi on hytinä, että tekään ette kohta jaksa näitä  meikäläisen rojuja ja romppeita. Kuvista päätellen meidän kotihan onkin sitten vallan ruskea. 

Iloista päivää kaikille!

Ruokapöytä joka Latviassa teetetty vanhoista lankuista ja ah Nykistä ostamani ihanaakin ihanampi Mikkipurkki. 


Pikkulapsi ja eläinperheessä halusin, että lattiat ovat käytännöllisen väriset, ei tummat eikä vaaleat, sillä niissä näkyy tahrat. Nämä lattiat olleet armolliset ja näissä ei juuri tahrat näy.

Latviasta ostettiin ruokapöytään tuolit.

Mummin vanha pellavaliina ja ystävän muuttaessa Englantiin, ostin kyseisen talonpoikaissohvan häneltä.

Astiahylly saatu ystävältä Kikka F <3

Samu on beige <3
Eteisen senkki ja siinä ne joululahjatkin vielä on..

Kylpyammehuoneen tiiliseinä.


Laatat ja tiilit rajaa lankkuhylly, joka tehty vanhan näköiseksi.

Beige kiviamme, jota hehee kantoi kotiimme uskokaa tai älkää kuusi palomiestä ja nosturilla nostettiin kuormasta pihalle....


Tikkaat Pajutilalta, juuri ja juuri mahtui takakonttiin.

Voi voi isän nuorempana tekemä vintagekollaasi kärsinyt koska on ammeen vieressä ja siellä ammeessa pulikoi meikäläinen ja lapset!

Kirpparilta ostettu kehys. Ikeasta siihen kuva kortista. Miten niin Vitaliksia, no nehän on purkkeja! ;)
Majakkataulu paatilta joka matkasi Hangosta Bengtskärin majakalle. Taustalla airotaulu 6e Porvoon Mikrokulma.

Peili Lontoosta, Kivilavuaari huuto net, Senkki ja jakkara Latvia. WC-papruteline Derby maalaismarkkinat.

Sedältä Minnitaulu, simpukat isompien lasten tuliaisia Espanjasta ja Thaimaasta.

Pojan virityksiä, todellakaan en alkanut stailaamaan. Senkki, pöytä ja vanhat sukset Latviasta.

Kääks Burberry nalle kokoelma.

Liinavaatekaappi ja Lexingtonin joulukalenteri niin ihqu, että siinä se vaan olla töröttää. Voi tätä huonoa valoa...

Lapsuudenkodin lepakkotuoli, isältä ja isän vaimolta saatu matto.

Latviastahan nämäkin.

Isän ja äidin häälahjakello.

Vessan roskis.

Seiniä kaadettiin ja kantavia parruja laitettiin useampi remontin yhteydessä.

Häälahjaksi saatu Baltasarin lamppu, helmitaulu Latviasta.

Viinihylly/astiateline Latviasta.
Latviasta ostetut nimikirjaimet makkarin ovella, jotka meinaa Tiia on Toimitusjohtaja, ei vaiskaan Tiia ja Jussi.

Lontoon ja Canadan tuliaisia ja isän antama kissataulu.

Makkarin karttataulu Liettuasta.

Tädiltä häälahjaksi saatu Pentikin torkkupeite ja isältä ja isän vaimolta saatu Lexingtonin peite sängyllä.

Tytöt rääkänneet haukkua eli ovistopparia, odottaa että joskus ompelen kuntoon.
Makkarissa oma vaatekaappi. 

Sofian vaatekaappi ja juu sottua on, en stailannut. :)


46 kommenttia:

  1. Hih, mua alkoi ihan kamalasti naurattamaan, kun mietin tuota kylpyammeen kanto-operaatiota. :D Se on takuulla tuhottoman painava. Tosi persoonallinen valinta muuten. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä en Jonna oikeasti ammetta ostaessa ymmärtänyt. Amme oli sitten hinnoiteltu urakkaan ja yhtäkkiä ammeesta tuli aivan hirmuinen lasku. Mutta sovittu mikä sovittu eli loppujen lopuksi se tulikin sitten siihen halpaan hintaan, kun asiasta hieman nitisimme. :)

      Ammeessa on se taika, koska on kiveä pitää veden lämpinä vaikka kuinka kauan. Varaa lämmön ja heh en sitäkään tiennyt ostaessani sitä. Halusinvain hieman erilaisen ammeen, toinen vaihtoehto olisi ollut upotettava amme. <3

      Poista
    2. Wau, ihan mahtava ominaisuus toi veden lämpöisenä pito!

      Poista
    3. Kerrassaan ja tuli vielä aivan puskista. ;) Mutta onhan se aivan loogista nyt jälkikäteen ajatellen. :)

      Kauniita unia Jonna. <3

      Poista
  2. Teillä on kyllä tosi kivoja kalusteita, monta voisin kotiuttaa omaankin kotiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna kiva kuulla ja vaikka sinun kanssa meillä on monella tapaa erilaisia sisutuselementtäjä ei se sulje sitä seikkaa pois ettei voisi tykätä monesta erilaisestakin jutusta. <3

      Poista
  3. Ihania kaappeja, mahtava tiiliseinä ja tuo amme... oih, sinne voisin minäkin pulahtaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on iso, sinne mahtuu oma ukkokin1 <3

      Poista
  4. Mä en nyt lakkaa huokailemasta. Tiiliseinä <3 Kaapit <3 Kivilavuaari <3 Lepakkotuoli <3 Amme (ja tiiliseinä ja tuikut) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika senkin hassu huokailija, itse asustelet upeassa linnassa! <3

      Poista
  5. Tosi kivat noi Pajutilan tikkaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, tykkään niistä kovasti, kun ovat hieman sellaiset rosoisemmat. <3

      Poista
  6. Toi teidän tilan koko ja noi ihanat puuhuonekalut, latviasta suurinosa, oon niin kade, kun meille ei vaan mahtuis..kaikki on vaan niin ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksikerros tekee omalla lailla tilan tuntua ja ei mene myöskään neliöitä portaisiin. Huonekorkeus saisi olla korkeampi. :) Eikä kannata kadehtia teillä niin ihana koti itsellä. <3 Ja mies kun on 193m ja neljä lasta ja eläimiä, niin happihan sitä loppuu herkästi. Siksi se laajennettu rintamamiestalo jäi, siinä oli postimerki kokoinen keittiö mm. Liikaa törmäiltiin toisiimme. :)

      Mutta kiitos ihanista sanoista. <3

      Poista
  7. Mielettömiä kalusteita teillä! Talonpoikaissohva <3 astiakaappi <3 <3 ja nuo vaatekaapit <3<3<3! Mutta kyllä sulla riittää pölyjen pyyhkimistäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiesus niin riittää, taas meni aivastellessa yksi päivä. Silloin joka kerta tuumin, että nyt lähtee roinat jorpakkoon. Oikein ketuttaa. Kaikkia noita pikkupurkkejakin kun pyyhih. Hih ihan hulluhan olen. ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Latviassa kun viinejä sai 3e pullo suurinpiirtein hyllyt oli aina täynnä, heh eipähän ole enää. ;)

      Poista
  9. Samu oli paras! Niin hellyttävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihan samaa mieltä Samu on paras beige kaikista. <3

      Poista
  10. Mää haluan tuon lepakkotuolin :))) ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen ikivanha aarre, mutta ei oikein mahdu minnekään, joten on mun vaatehuoneessa/miehen golfhuoneessa. Eihän sitä nyt miehellä ihan omaa huonetta voi olla, saa asua vaatteiden keskellä. ,)

      Poista
  11. Siis ihan ensteeks parashan oli SAMU! Ja OSKU! vaikkei Osku olekkaan ruskea. Mutta jo on upea lavuaarikin! WAU! En minä ainakaan kyllästy näihin. Semmonen aarreaitta tuo teidän koti on, vaikkei ole aittaa nähnytkään. aarrearkku jättikoossa! IHANA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on näreet, ihan paras beige on Samu ja Oskukin vähän niin kuin beige tietyssä valossa jos oikein haluaa siihen uskoa. ;) Lavuaari piti alunperin olla päällä, mutta piti upottaa, kun olin ostanut sellaisen vesiputoushanan ja varsi oli liian lyhyt ja työmiehet oli jo avanneet paketin, eikä sitä voinut vaihtaa. Pääteettiin sitten upottaa se lavuaari, vaikka piti olla maljana. No se vesiputoushana meni rikki ja ostettiin toinen vesiputoushana ja sekin meni rikki, sitten meni ukolla hermo ja tuli tavallinen hana. Hieman se harmittaa ja siitä kärsin kun vesiputoushan oli niin ihana ja valutti mielestäni kalliomaljaan kauniisti sitä vettä. Mutta ukko ei taipunut enää. Ja olen täällä saanut niin paljon visioida, että välillä on parempi olla vaiti... :)

      Kiitos sinä olet IHANA! <3

      Poista
  12. Tiia, ihania kuvia! Olen lattiasta koiraihmisenä täysin samaa mieltä. Serkullani oli edellisessä kodissa tumma merbau ja siinä näkyi KAIKKI. Upea amme. Nyyyh....,minä jouduin rempassa valitsemaan, että amme vai kuumaputkiteline kylpypyyhkeille...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena sinä ihana, täällä, että Sinua on ollut ikävä. <3

      Aivan totta, tummassa näkyy vaaleat tahrat ja vaaleassa näkyy kaikki. En jaksa koko ajan luututa ja silti joudun tekemään sitä pari kertaa viikossa. Käytännöllisyys meni kaiken edelle.

      No nyyh meillä ei ole kuumaputkitelinettä ja sellainen on niin ihana! Eipähän pyyhkeet koskaan rupea haisemaan märälle koiralle. :)

      Ja tässä sulle <3 <3 <3

      Poista
  13. Upeita kaappeja, ihana sohva ja kaikki muu... <3

    VastaaPoista
  14. Tämä rva. Täältä Oulusta haluaisi teidän wc.n Ihana allaskaappi ynnä allas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana rouva sieltä Oulusta, kiitos kaunis ihanista sanoista. :) Kivaa että vessa miellyttää, viihdyn siellä itsekin ja on kivaa kun on tilaa mm.koiran hypätä syliin kun olen pöntöllä. ;)

      Poista
  15. Oi mikä ihana postaus Teillä kaikkea kivaa kylpyamme mahtava :)

    VastaaPoista
  16. Ihana puusohva!<3
    Hauska tarina ammeesta, muistaisin sen varmaan joka kerta makoillessa ammeessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusohvasta olen kyllä vieläkin ikionnellinen vaikka kyllä siinä hieman peppu puutuu. ;) Kyllä tuo ammejuttu oli niin hurja ja sitä en ostaessa ymmärtänyt, että kyllä tarina aina muistuu mieleen. Olisi pitänyt saada siitä kuvia otettu, mutta enpä kehdannut, hävetti koko homma. Amme on siinä ikuisesti ja kai jollain tunkilla pitää nostaa tai jotain...

      Poista
  17. Kivat kuvat ja kivoja puisia huonekaluja. Voi kun olisi kylpyamme *haaveellinen huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Rva Kepponen ja kyllä amme on minun juttu. <3 Saunassa en vaan viihdy, joten ihanaa se oli että sain oman ammeen, jonne itseasiassa juuri koskaan en saa mennä yksin, tytöt pomppivat pommina perässä. ;)

      Poista
  18. Huh miten paljon ruskeaa(kin)! Miten paljon teillä oikein onkaan neliöitä, heh? Sisustussilmää sinulta kyllä löytyy, tosi kaunista. Jännä miten aina kuvittelen että asutte jossain Englannissa, hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Briteillähän on miltei kaikilla ammeet. <3 Johtuisiko siitä, tosin tuo on hauska kommentti, koska olen aina ollut sitä mieltä, että olen edellisessä elämässä asunut enkkulassa. :) Se on lempimaani aina ja ikuisesti ja sinne on aina pakko päästä, siellä olen kuin kotonani.

      Hih ja huh, mutta ruskea on ainostaan tuo kylppäri/saunatila muuten ruskea katoaa kyllä tai ei katoa mutta kulkee yhdessä muiden värien kanssa. :)

      Kiitos kauniista sanoista ja neliöitä on 250, ei siis mikään jättikoti kuitenkaan, mutta yksi taso tuo avaruutta, eikä neliöitä syö portaat. :)

      Poista
  19. Minä kanssa mietin sitä ammejuttua // on varmasti ollut todella raskas!!!

    paljon ihania esineitä ja jokaisella kiva tarina :)

    kivaa viikonjatkoa ihana Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amme on kai siinä sitten paikallaan niin kauan että kupsahdetaan, ei sitä kyllä kukaan siitä pysty nostamaan. ;)

      Kiitos lämpimästä kommentista ihanainen tuulaanneli <3 Oikein ihanaa viikkoa sinulle. <3

      Poista
  20. Voi jestas mikä amme! UPEA! Mä niin toivon, että meidänkin seuraavasta kodistamme amme löytyisi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, lapsuudenkodissa oli amme ja siitä asti olen haaveillut ammeesta. Aina hotelliin mentäessäkin olen haaveillut, että hotellihuoneessa on amme.. Kylpeä pulikoiminen on meikäläisen juttu. <3 Mutta sitten kun tuon ammeen sain, niin kappas aika harvakseltaan siellä tulee käytyä, koska tytöt toimivat kylpypommeina ja hyppäävät aina mukaan. <3

      Toivotaan todella, että teidän seuraava koti sisältää unelmiensa ammeen. <3

      Poista
  21. ♥vau mitä kaikkea kaunista ja ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ja sinun kodissa vasta onkin, kotisi on lumoava satumaailma. <3

      Poista
  22. Ja hurmaavaa ruskeaa! Upea tuo talonpoikaissohva ja muutkin kalusteet, moni niistä näyttää olevan Latviasta. Ja vielä tuo viini/astiakaappi - hieno. Kivoja tauluja, majakka- ja karttatauluja... Tiia sinä hallitset sisustamisen taidon! Osaat luoda ympärillesi lämpöä ja viihtyisyyttä. Ja kotiisi liittyy tarinoita, se tuo kaksinverroin tunnelmaa. Kiitos Tiia ihanainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Tuulia olet kerrassaan hurmaava. Löydät kaikesta kaunista ja osaat asetella sanasi niin kauniisti. Sydämesi on kultaa. Iso kiitos sinulle Tuulia ihanuuspakkaus. <3

      Poista