perjantai 2. tammikuuta 2015

Lumene uutukainen kevytmeikkivoide lasipullossa " Nude Perfection"


Oi olin niin täpinöissäni kun Lumenelta tulla tupsahti lehdistötiedote uutukaisesta "Nude Perfection" meikkivoiteesta, joka on vielä lasipullossa. Tätä on kaivattu. Meikit lasipulloissa ja hygieeninen pumppupullo teki hetsilleen vaikutuksen.




Lumenen mielsin aikanaan brändiksi, jonka meikkituotteita mummini käyttää. Totisesti en ole vielä niin mummo, etten voisi ilmaista sitä tosiseikkaa, että Lumene vaan vuosi vuodelta paranee ja on päivittänyt itsensä totaalisesti tähän päivään raikkaiden ja innovatiivisten meikkituotteiden kautta.

Meikkipussiani koristaa kovin moni Lumenen tuote nykyisin, aurinkopuuteri, huulipunakynät, Lumenen CC-voide, CC-puuteri ja yhtenä rakkaimmista Lumenen CC-kynsilakka ja moni moni muu.  

Tämä uutukainen Lumene meikkivoide on kyllä upea tapa avata alkava vuosi. Näillä näppäimillä tulisi löytyä kauppojen hyllyiltä. 

"Nude Perfection" on uudenlainen hienostunut meikkivoide, tekee ihosta heleän ja luonnollisen, on unelmankevyt ja sulautuu iholle taianomaisesti, kuin en olisi meikannut lainkaan. Tätä ei turhaan kutsut kevytmeikkivoiteeksi, mutta silti riittää peittämään aikuisenkin naisen couperosat ja lievemmät maksaläikät. Iho näyttää kuulaalta ja kuitenkin oma ihonväri kuultaa kauniisti alta. Tätä meikkikokemusta kasvoilla voisi klassisesti kutsua "meikattu ei maalattu". Tai jopa "vaikka meikattu, mutta kuin ei olisi meikannut lainkaan". :) 

Nude Perfection kevytmeikkivoiteita rantautuu kauppoihin neljää eri sävyä ja läpikuultavan voiteen ansiosta sopivat laajalle skaalalle eri ihonsävyjä. Ja soveltuvat erinomaisen hyvin aikuisen naisen iholle, sisältäen antioksidantteja ihon ikääntymistä vastaan ja kasvisteroleja jotka parantavat ihon kosteustasapainoa.

Ihanaa, että Lumenelta tulee markkinoille taasen jotain näin uutta ja ihanaa, kyseessä kuitenkin rakas suomalainen yritys. <3


Vaikuttavina aineina Suomalaisen lakan siemenuute:


C-vitamiini kirkastaa ihoa

Ravitsee ihoa

Antioksidantit taistelevat ikääntymistä vastaan

Sisältävät kasvisteroleja jotka auttavat parantamaan ihon kosteustasapainoa

Lakan puhdistavat ominaisuudet heleyttävät ihoa.

Ollapa aina yhtä kaunis kuin kissa, tässä Osku aamusella, eipä jo kohta 12-vuotiasta poikaa rypyt ja huono iho paina. 

Iloista päivää kaikille. <3

*Tuotteet saatu testiin blogiyhteistyönä


54 kommenttia:

  1. Totahan vois kyllä kokeilla, vaikka välttämättä en oo ihan kohderyhmässä.. mun iho on vaan niin kuiva ja vaikee,että käytän kesälläkin überkosteuttavia voiteita, joten täydellistä meikkivoidetta on ollut vaikea löytää, mut Lumene on ollut jo pitkään suosikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni tämä sopii kaiken ikäisille, mutta on extra hyvä meille aikuisemmille naisille. :) Näin ymmärsin. :) Hienoa tässä on se kosteuttavakin puoli, oma ihoni kun on rutikuiva. :) Lumenella on aina paikka sydämessä, aivan upea suomalainen brändi ja niin ihania herkkutuotteita nykyisin. <3

      Iloista viikonloppua Terhi.. <3

      Poista
  2. Tota pitää kyllä kokeilla ihan ehdottomasti! Olkoon mummomeikki, mutta silloin kun on hyvä niin on hyvä. Ja suomalaisuudesta saa plussaa. Mulla on aina se huomaamaton täydellinen meikkivoide ikuisessa etsinnässä. Eikä haittaa vaikka olis niiiiin kevyt että sen voi joskus unohtaa poistaa... silloin kun on rättiväsynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih no nuorena mielsin Lumenen mummobrändiksi, mutta en totisesti enää. Mietin hetken että no johtuuko kenties siitä, että olen mummovuosivaiheessa, heh täytyyhän sekin kortti katsoa.. Mutta ei se siitä todellakaan johdu vaan Lumene on nykyään moderni, kaunis suomalainen merkki joka on totaalisesti päivittänyt itsensä tähän päivään. Sopii teinistä mummoikään. <3

      Sama juttu aina etsin sitä mukamas meikkivoidetta, jonka avulla muutun Angelina Jolieksi. Kenties sellaista taikapulloa ei olekaan, mutta tämä Nude Perfection tekee kyllä kauniin sekä mattaisen, että heleän ihon, mikä on jännä yhdistelmä.

      Iloista uutta vuotta Sari ihanuus. <3

      Poista
  3. Mä olen tykästynyt Lumeneen viimeisen kahden vuoden aikana ihan älyttömästi ja merkiltä on todella ihoystävällisiä tuotteita :) Nämä meikkivoiteet kuulostavat hyviltä ja näitä voisin kyllä itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura ihan sama juttu! Kaikki Lumenen CC-tuotteet ovat ykköslemppareita ja Blurmeikkivoidekin niin ihana. Lumene on ottanut kovasti jalansijaa meikkipussiss. <3

      Ihanaa kun Lumenelta tuli nyt meikkivoide lasipullossa. <3 Ja on kyllä loistotuote, tekee mitä lupaa.

      Iloista viikonloppua Laura. <3

      Poista
  4. Ai ihana uutuus Lumenelta, tuotahan pitää päästä testailemaan ennen pitkää.
    Osku on niin ihgu. Kyllä olis elämä köyhää ollut ilman näitä rakkaita lemmikkejä, vaikka riiviön oireitakin väliin näyttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä eukko on aina niin innoissaan kun uutukaista kosmetiikkaa pukkaa. Ja kyllä meikkivoiteessa on extraluxusta kun se on lasipullossa eikä muovituubissa. Tykkään ihan hirmuisesti.

      Osku on niin ihana. Uudenvuodenaattona kun paukkeet loppui, kiehnäsi ihan epätoivon vimmalla kainalossa hakien turvaa. <3 Oskun sydän on kultaa, ainoa huono puoli on tuo bulimia, ahmii ja oksentelee ruokia ihan ruokakippoonkin. Lapsuuden nälkätraumat painaa Oskua.

      Iloista viikonloppua ihana Heli. <3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä, mutta jätän suosiolla kaikki Lumenet väliin. Joskus laitoin Lumenen huulipunaa ja kaikki nahkat lähtivät huulistani. Jokin ainesosa ärsytti. Koko naaman suhteen en uskaltaisi kokeilla.. ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei Satu, aika kauhea juttu. Ymmärrän hyvin, että menee luotto. Olisi kyllä hyvä tietää milleköhän ainesosalle olet ollut allerginen ja onko sitä enää missään vaikka käytössä. Mutta eihän sitä nyt enää pysty selvittää. Harmin paikka, suomalaisuus on iso merkittävä tekijä. Mutta onneksi on paljon muutakin suomalaista kosmetiikkaa ja luonnonkosmetiikkaakin tullut. .:)

      Ihanaa viikonloppua Satu. <3

      Poista
  6. Vaikuttaa tehokkaalta tökötiltä :D Kisu on ihana, aaaaw!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih on kyllä kelpo tökötti ja ihana lasipullo" Osku on niin söpö, siinä se aamusella tuijotti tapittaen "sapuskaa". :)

      Ihanaa päivää Satu. <3

      Poista
  7. Minulla on ollut samat mummofiilikset tuosta Lumenesta ja meikeissä Lumene on kyllä petrannut. Ikävä kyllä ihonhoitotuotteissa ei ihan vielä meikäläiselle ole sopivia löytynyt. Pitää tsekata tuo meikkivoide, jos se todella peittää couperosaa.
    Mukavaa päivää Tiia, Laitan sulle pian meiliä tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne vanhat Lumenen siniset purkit ja mummi käytti ja käyttää sitä sinistä hylsyä. Miltähän vuodelta se mummin huulipuna on....

      Lumene on mielettömästi petrannut ja päivittynyt tähän aikaan. <3 Itse asiassa aina kun menen pakkasella ulos laitan Lumenen cc-voidetta, se on suojannut couperosaa, peittänyt sitä ja en ole tullut punakkana paukkupakkasilta kotiin. Toki en osaa sanoa useampien tuntien ulkoiluista, mutta tunnin lenkille ollut täydellinen couperosasuojatuote. Tätä en ole vielä testannut pakkasilla, suojaako samalla lailla, mutta peittävyys on kiva. Kokeilin myös käteen ja verisuonet eivät ole juurikaan siniset alla.

      Jään mielenkiinnolla odottamaan meiliä. <3 Ihanaa päivää sinulle. <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  9. On kyllä tyylikäs pullo! Itse pakkaan pysymään samoissa vanhoissa tuotteissa, joita ei tosiaan montaa hyllyltä ees löydy... jospa tästä pikku hiljaa osaisi kokeilla jotain uutta tuotetta :)
    Oikein ihanaa (sade) päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu ihana pullo ja ihana voide. Kuules aina minäkin ollut niin jymähtänyt vanhoihin juttuihin, mutta tämä on jetsulleen keski-iän kriisiä, koska nyt haluan kokeilla kaikkea ja olen niin hurjan kiinnostunut kosmetiikasta. :))

      Ihanaa viikonloppua sinulle ja on niin kökkö ilma, etten aamusella lähtenyt ukkoni kanssa koirulilenkille lainkaan. :)

      Poista
  10. Itse en ole vielä Lumenelle lämmennyt, mutta pitää ilmeisesti jatkaa satunnaisia kokeilua, jos sieltä vaikka löytyisi minulle sopivia helmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä hyvin, koska minullakin oli aikamosia ennakkoluuloja, jotka ovat totaalisesti karisseet. :) Toivottavasti Lumenelta ja ihan yrityksen suomalaisuuden takia löytyisi sinullekin jotain kivaa. Kokeile ihmeessä Lumenen cc-kynsilakkaa ja aloita sillä. Se on kaikista kynsilakoista ykkönen. <3

      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  11. Lumene muuten on ollut oma suosikkini kyllä, mutta jostain syystä ihomeikit ärsyttävät omaa naamaani. Eivät putsarit tai rasvat, mutta luomivärt ja kaiken maailman meikkivoiteet ja muut naamaan laitettavat. Jäänee testaamatta vaikka kaunis tuo pullo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kurjaa kuulla. Minullakin on todella herkkä silmänympärysiho ja vartalon iho, mutta tähän mennessä kaikki Lumenen tuotteet sopineet loistavasti. Vartalolle tosin käytän aika pitkälle luonnokosmetiikka.

      Onneksi Lumenella on nykyään niin laaja kirjo kaikkea, että varmasti useimmat meistä löytävät herkkuja Lumenen laajasta skaalaasta. Omina lemppareina, Gel Effect lakat ja kaikki CC-tuotteet. <3

      Pullo on kyllä ihana. <3

      Ihanaa viikonloppua Satu. <3

      Poista
  12. Mä just ostin Lumenen meikkivoiteen, mutta matta sellaisen :)) Olen ollut todella tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa kuulla. Minä olen kyllä viimeise pari vuotta ollut hurmiossa kaikkeen mitä Lumenelta on ulos tullut. :) Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  13. Sen jälkeen, kun tutustuin Lumenen tuotteisiin, on meikkipussini sisältö vaihtunut pikkuhiljaa hyvin Lumene-painotteiseksi. Rakastan heidän kynsilakkojaan ja luomiväripalettejaan, puhumattakaan uusista pohjustustuotteista! TYKKÄÄN! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, hyvin samansuuntaista tapahtunut täälläkin. Olen niin onnellinen miten Lumene on muuttunut näiden vuosien aikana siitä minkälainen oli, kun itse aloin meikkaamaan. Pohjustustuotteet ovat aivan mielettömät ja jatkuvassa käytössä, puhumattakaan CC-tuotteista ja kynsilakoista. Luomivärejäpä en olekaan testaillut, onkohan niidenkin saralla tulossa taas jotain kivaa uutta. :)

      Niin minäkin tykkään ja kovasti. <3

      Iloista viikonloppua Noora. <3

      Poista
  14. Lumene meikit on lemppareitani, varsinkin se cc-voide. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna niin on minunkin ja cc-voide on paras niin monesta mitä olen testannut. :)

      Ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  15. Tota pitää kyllä kokeilla, nyt on käytössä CC-voide... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna sama täällä CC-voide käytössä, mutta talvisin couperosa poskeni tarvitsevat hieman vielä enemmän. :)

      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  16. Olipa kiva juttu! Käytän Lumnen cc-voidetta varsinkin kesäisin ja voiteet joissa on lakkaa käytetty, niin ovat myös suosikkini. Täytyypä käydä kaupoilla:) hyvää vkl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doppwoman voi kun kiva, että osui kohdilleen. Minäkin pidän kovasti mm.Lumenen lakkaseerumista ja cc-voide käytössä täälläkin, mutta tosiaan talvisin tarvitsee jotain hieman vahvempaa. Toivottavasti nämä jo löytyy kaupan hyllyiltä, mutta joulukuun lopussa piti näiden tulla kauppojen hyllyille. Olen näitä kolmisen viikkoa pitänyt jemmassa ja on poltellut postata näistä. :)

      Kivaa viikonloppu Doppwoman. <3

      Poista
  17. Kuulostaa hyvältä ja tuota voisi kokeilla. Käyttämäni bb- ja cc-voiteet alkavat olla lopuillaan, joten tämä voisi olla hyvä vaihtoehto arkikäyttöön. Mukavaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa jos tulee oikeaan saumaan. Oikein ilahdutti, että on aikuisille naisille erinomainen tuote. <3 CC-voide ja sitä ennen BB-voide aivan omia lemppareita ja yleensä teenkin niin, että niitä koko nassuun ja tymäkämpää poskiin ja ongelma-alueisiin.. :)

      Iloista viikonloppua ihanainen Belladonna. <3

      Poista
  18. Kiitos tästä vinkistä. Kotimaista ostan aina kun mahdollista.

    Voi ihanuus Oskua <3 Ei tarviste poika mitään kaunistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, jos saa hyvää niin mielellään kotimaista. Lumenelta on viime aikoina tullut kyllä kasakaupalla ihanuuksia.

      Niin miten meidän Osku jo suht vanha poika näyttää ihan pikkupojalta vielä. Kissat ovat mielestäni täydellisen kauniita ja niitä on pakko ihmetellä ja ihastella.

      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  19. Minäkin käytän joitain Lumenen tuotteita.
    Osku on oikein nuorekas ja komea ;-) Meidän Martti -mopsi täyttää 12 heinäkuun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumene on erinomainen suomalainen merkki ja tänä päivänä mielestäni siis vallan erinomainen.

      Oi että onko teidän mopsillakin jo niin kovin ikää. <3 Osku on kuin nuori poika kaikilla tavoilla. Meidän samanikäinen Onni ei ole enää niin notkea, kuin Osku ja haluaa esim.tuolin kautta hypätä lipastolle, jossa meillä ruuat meidän koiran takia. :)

      Mukavaa viikonloppua ja Martti suloisuudelle terveisiä. <3

      Poista
  20. Ihanaa, lasipullosta tulee jotenkin heti hieman ylellisempi vaikutelma. :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna juu minulla on joku kumma into kaikkiin lasipulloihin, heti jos kosmetiikka on lasipullossa, tuntuu ylellisemmältä. Ihanaa että Lumenelta tuli nämä herkut. :)

      Ihanaa viikonloppua Jonna. <3

      Poista
  21. Kiitos vinkistä, taidankin poiketa huomenna ostoksille!
    Käytin pitkään kosmetologin suosittelemaa sarjaa. Nyt olen löytänyt Lumenen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki kiitos kivasta viestistä. Ihan sama juttu käynyt, olen parin vuoden aikana löytänyt Lumenen tuotteet oikein tosissaan. Toivottavasti pidät kyseisestä tuotteesta, minusta se on ihana. <3

      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
  22. Pitää varmaan kokeilla, meikkivoiteeni alkaakin olemaan loppu. Kiva kun vinkkasit uutuudesta :)
    Ollapa Oskun kaltainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jetsulleen samaa eilen ajattelin kun katselin ryppyistä nassuani, voi Osku miten kaunis se aina on, eikä koskaan näytä väsyneeltä. :)

      Kannattaa testata käteen vaikka ensin kaupassa, miltä tuntuu koostumus, peittävyys jne. On jännä tuote, koska heleyttää ja on kuitenkin himmeä. Tykkään. <3

      Iloista viikonloppua Vikki. <3

      Poista
  23. Itsellä vähän sama fiilis, että Lumene ei ole ihan se top mutta nyt olen alkanut kääntämään kelkkaani, Lumenen Beauty Base (vai miten sen nnyt kirjoitettiinkaan) meikinpohjustusvoide on aivan lyömätön. Siis niin paras ja riittoisa tuote IKINÄ. Kannattee kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanni BeautyBase on aivan mahtava, jäi kuules Diorin Beauty Base kaapin perukoilla kun sain Lumenen pohjustajan hyppysiini. Juu mitenhän se kirjoitetaan, en ole varma, mutta samasta superhyvästä tuotteesta on kyse. Olen täysin samaa mieltä, että on aivan paras ja jestas riittäänee varmaan vuoden pätkän. On nuo Lumenen cc-voiteetkin niin riittoisia, että oksat pois. :)

      Luulenpa että Lumenen BB-voide oli se joka vei mennessään, seuraavaksi CC-voide josta hommasinkin kaikki sarjan tuotteet ja joka päiväisessä käytössä..

      Iloista viikonloppua Nanni. <3

      Poista
  24. Olen käyttänyt Lumenen tuotteita jonkin verran, tuota täytyy kokeilla!
    Voi, kun sielä on ihana kissa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari suosittelen lämpimästi. <3 Osku on aina freesi toisin kuin emäntänsä. <3

      Iloista viikonloppua. :)

      Poista
  25. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Lumene on niitä harvoja suomalaisia yrityksiä, jonka (lumene ja cutrin) tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa! Minä olen käyttänyt jo pitkään Lumenen meikkivoiteita, BB- ja CC-voiteita sekä huulipunia. Keväästä syksyyn minulla vaan on ongelma, kun rusketun merellä niin pavuksi, etten ole löytänyt riittävän tummaa meikkivoidetta =D Näin talvisin ei ongelmaa ole todellakaan ;)
    Silityksia suloiselle Oskulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku aivan sama juttu, cc, bb ja huulipunakynät mm.aivan mielettömän hyviä ja hienoa on suomalaisuus!

      Hih mistähän sinulle riittävän tumma meikkivoide suomimallistosta saataisiin. Meri-ilma tekee kyllä aivan pavuksi <3

      Kiitos silityksestä, Osku lähettää terveisiä. <3

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista ihanuus, sinulle kivaa sunnuntaita. <3

      Poista
  27. Lumene oli minulle "äidin meikki", mutta nyt olen käyttänyt paljon Lumenea ja ollut tosi tyytyväinen niin väri- kuin hoitokosmetiikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo ihan sama juttu, mutta peräti mummin meikki. ;) Mutta nykyään olen jo aivan Lumenefani. Ovat kyllä kokeneet aivan mahtavan muodonmuutoksen ja Lumenen kosmetiikka on vielä kaunista katseltavaa. Kivan kuulaita purkkeja ja laadukasta kosmetiikkaa. Meille selvästi käynyt sama juttu Lumenen kanssa.. <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa. <3

      Poista