sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia ja AVON huulipuna-arvonnan voittaja!

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia kaikille. Eilen oli blogihössötyksestä vapaapäivä. Toinen typyliineistä pääsi kummeille hoitoon, asia jota odotti koko viikon ja tavaratkin olivat pakattuina jo tiistaista lähtien. 


Villeroy Boch Foxwood tales
Villeroy Boch Foxwood tales collection, Talvi. 

Kun tulee yllättävä vapaapäivä, niin mistäs keski-ikäiset löytää itsensä, no teinileffoista. Matkijanärhi osa1 tuli katsastettua ja ihan ok viihdettä, mutta hieman rahastuksen makua oli ilmassa eli aika venytetyltä leffa tuntui ja aika paljon oli Kauniit ja Rohkeat tyylistä tuijottelua ilmassa :) Tähtiä 3.

Käytiin välillä syömässä ja jatkettiin toiseen elokuvaan Judge ja se olikin sitten viihdyttävämpi tapaus, tosin en itkenyt ja se on yleensä erittäin koskettavan elokuvan kriteeri. Eli jotain jäi tunnetasolla puuttumaan. Mutta tähtiä 4-.


Kuva lainattu Finnkinon sivuilta vaikka leffat katsastettiin upeassa Porvoon Bio Rexissä.

Kaikenlaista draamaa leffapäiväänkin mahtuu. Miehelle tuli jokin äkillinen vatsakohtaus elokuvissa ja maha oli hirmuisen kipeä. Mutta onneksi meikäläisen loputtomassa runsauden sarvea muistuttavassa käsilaukussa on aina lääkearsenaalit mukana, niin saatiin miehen massu rauhoittumaan ja päästiin vielä kakkoselokuvaan.  Yöllä olikin sitten 10-vuotiaan taholta herätystä, että on nälkä. Siinä sitten lämmittelin karjalanpiirakoita ja törötettiin yöllä ruokapöydän ääressä. Eipä toiselle tullut sitten enää uni, kun maha oli niin täynnä, eikä voinut olla makuuasennossa. Kaikenlaista hössötystä aina mahtuu, mutta olipa silti mahdottoman kiva päivä. 

Väliaikatiedotus pyttyyn tippuneesta älyluurista, yöllä katsoeassani Netflixiä vilkkui sinisiä pisteitä kuvassa, taitaa olla lopun alkua..

Ja nyt siihen tärkeimpään, tällä kertaa arvonnan suoritti arvovaltaisen arvontakomitean jäsen eli 10-vuotias tyttäreni. Ja taikahatusta plompsahti nimi "Nunju", hirmuisesti onnea voittajalle ja suuret kiitokset kaikille osallistujille. 

Dr.Hauschka arvonta on vielä tänään voimassa ja näin se nyt on, että uutta yhteistyöarvontaa pukkaa lähiaikoina, olkaahan kuulolla. Leppoisaa sunnuntaita. 

Upea määrä osallistujia.








perjantai 28. marraskuuta 2014

Naisen elämä on yhtä vuoristoratakyytiä. AVON arvontamuistutus!

No niin, tänään on tullut käytyä varsin useat naiseuden tunneskaalat läpi eli normimeininki. 

Eilen plumpsautettua sukkana rakkaan puhelimeni vessanpyttyyn iski aikamoinen alho, myönnetään. Ja huomio en siis istuskellut vessassa vaan notkuin siinä lähettyvillä. Juu en ikinä kouluaikana saanut koria, mutta nyt onnistui ja kerralla. Olin muutenkin hieman se tyyppi joka viimeisenä valittiin pesisjoukkueeseen mukaan. En välttämättä ollut edes se kömpelöin tapaus vaan niin tuhottoman ujo ja arka, että usko itseeni oli 0%. 

Kun katselin hidastettuna filminä älypuhelimeni kaarilentoa pyttyyn, tunsin samalla hetkellä itseni taas siksi lapsipoloiseksi joka tuijotteli pienenä kengänkärkiään, ettei vaan vaikkapa opettaja puhuttelisi juuri minua. Olisin eilen halunnut vajota yksin jonnekin itsesäälisaarelle,  jossa olisin voinut joikailla itkulauluja tuuleen, väristä yössä kylmissäni bambumajassa ja syödä kiloittain banaaneja ja olisin niistä banaaneista vallan langanlaihana, mutta surukseni sitä ei olisi ketään näkemässä, sniif....

Mutta ei perhe anna liikaa masennella, on velvoitteet ja touhut ja vaikka on vellomisen aika, on myös tekemisen aika ja se tekeminen auttaa. Tässä onkin sitten tänään aivan vimmalla puuhasteltu ja viety kirpputorille myyntiin tavaroita joita en edes ajatellut viedä, ajatuksella "menköön kaikki". Puolet unohtui kotiinkin, koska onhan tuollaiset pullottavat Ikeasäkit aika salakavalia maastoutumaan ja tulikin tuplakeikka. Ei siinä mitään toisella keikalla, kävikin sitten kirpparireissu hieman kalliiksi ja taisin tuhlata jo päivän myyntitilin vaikka vielä en ole edes myynyt mitään?! Ostin hauskan taulun ja tytär löysi vaikka mitä, luonnollisestikin. :) 



Purkki ja nallura aiemmalta kirpparireissulta, jee kirpparit niin mahtavia paikkoja. 

Ruokakauppareissulla päätin että aion elää  pelkällä soseutetulla purkkiruolla, koska sellainen sulaa varmaan paremmin ja voin olla langanlaihana ihan täällä ihmisten ilmoilla, enkä yksinäni siellä itkusaarilla. No voihan Lidl sentään tuo,  jokaisen vähääkään pihistelijän paratiisi. Ihailin Deluxejuustoja mm. joihin voisi muihin kauppoihin hintoja verratessa laittaa ykkösen suoraan hintaan eteen. Deluxeosastolta löysin itselleni hieman niin kuin viikon ateriat, annos euron päivä ja hirmu hyvää. Hirmu tyytyväinen ja onnistunut olo ja sellainen vatsa sisään laiheliiniolo jo etukäteen.  


Nam, nam, nam, herkullista ja halpaa. 


Tänään myös iki-ihana bloggari Lady of the Mess vastasi inspiraatiohaasteeseen, jonka voit käydä lukaisemassa oheisesta linkistä. Lady laittoi viestiä, kun tiesi eilisestä postauksesta, että välillä alhoa tosiaan meikäläisellä pukkaa, että "nousepa sieltä sängystä ja käy lukemassa hänen blogista inspiraatiohaaste".

KLIK http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi/2014/11/inspiraatiohaaste-3-inspiroivaa-blogia.html

 No minähän suorastaan syöksyin Lady of the Messin blogiin ja itkuhan siinä tuli. Ei sellainen nikotteleva, eikä tyrskivä vaan sellainen, että muutama kyynel vieri liikutuksesta pitkin poskia. Koska olen itkunpidättelijämestari ja hioin jo pienenä sisäisen itkutyylin jäädessäni pesiksessä valituksi viimeisenä. No mutta itku auttaa markkinoilla, sen jälkeen päivä on ollut huomattavasti parempi, kyllä Lady niin kauniisti kirjoitti. Kiitos Lady of the Mess pelastit kirjaimellisesti päivän. <3 Tänään on koettu miltei kaikki tunneskaalat, paitsi suuttumus, mutta toki senkin ehtii vielä, iltahan on nuori. :)





Onhan se taitolaji hukata yksi Ikeasäkki kotiin.


p.s. Älyluuri hengittää ja pihisee riisihoidon jälkeen, voipi olla tekohengitystä vain, mutta nyt antaa ainakin toivoa elävästä elämästä. Kylläpä riisi onkin nerokas keino imukuivattaa luuri, aasialaiset jotka keksivät riisin, ovat tunnetusti neroja. :) Voisivatkohan he seuraavaksi keksiä miten riisikylvyssä riisi imukuivattaa keski-ikäisen selluliitit?


Tämä on jenkeistä tuota Halloweensuklaamuna ja ihan sivujuonena tässä, että eikös olekin merkillinen kapistus... 
Ja Avon arvonta on voimassa 30.11 asti, hip hurraa viimeisiä päiviä viedään, jos olet punaa vailla, tai joulupukin konttiinkin punilla olisi asiaa, niin nyt vikkelästi osallistumaan vielä ehtii. 

KLIK http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/11/kauneusviikko-pv-4-avon-huulipunat-ja.html


Ihanaa perjantaita!

torstai 27. marraskuuta 2014

LG G3 sukkana vessanpyttyyn... L'OREAL kynsilakan arvontavoittaja kateissa, kirpparihommia..

Tänään koko päivän työstänyt kirpparihommia  ja jos joku luulee, että olen energinen niin sanon Putouksen Kissin lailla "nyt mä olen ihan tööt". Niin tööt, että taitolajissa vaikeimmassa sain äsken LG G3:n puhelimen lentämään sukkana vessanpyttyyn. Vikatilaa hälyyttää ja riisissä ui ensi yön, joten voipi olla että saa myydä aika paljon lasten pieneksi menneitä rättejä kirpparilla, että saa uuden luuriin!


LG G3 Android puhelin 16 Gt, musta
Rakas luurini, se on kaiketi hyvästi... Kuva lainattu Verkkokaupan sivuilta...

Nyt olen kyllä niin pohjalla, että myönnän että saattaa kyynelkin vierähtää.... 

Ja sitten vielä tuohon L'OREAL kynsilakka-arvontaan. Voittaja Mari V on vieläkin kateissa. Sähköpostiosoitetta ei kommenttilaatikossa ole, mutta google + kautta olen sekä viestitoiminnolla, että chätillä (hang outsilla) yrittänyt tavoitella. Jos Mari V:stä ei sunnuntai iltaan mennessä kuulu, niin arvon jenkkilakat uudelleen. Voi suru sentään. 

Ja muistakaa osallistua Dr.Hauschka mysteerilaatikkoarvontaan ja Avon huulipuna-arvontaan, linkit näkyy tuolla oikealla marraskuun postausrivistön kohdalla. 

Nyt menen sänkyyn mököttämään, ehkä halaan vähän tyynyä, kaivan yöpöydän laatikosta hieman Nessuja ja olen puhua pukahtamatta itsesäälin pyyhkiessä yli. Huomenna sitten uuteen nousuun, kai... ;(


Mari V missä luuraat? Nämä herkut ovat sinun..

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joulukalenteriepisodi, olenko sittenkin "curling -äiti"?

Mitä maksaako joulukalenterit 20-30 euroa! No olenhan tämän tiennyt jo muutaman vuoden, mutta nyt olen päättänyt siitä marmattaa, kun anoppikin nähdessään joulukalenterin puhuu "pelistä", siis tyyliin mikäs Afrikan tähti tuo on. :)


Onko tämä "Afrikan tähti" mikäs uusi peli tämä on, kyseli anoppi. :)



Jo tuossa viikon takaisella Friscon matkalla lähdin satasella mukaan tyttären tuliaistoiveeseen. Tietynlaisen Schleich hevosen oli löydyttävä vaikka Golden Gaten alta. Juu tässä pukkasi hieman huono omatunto, viikko reissussa ilman tyttöjä, mitä ihmettä, olen siis itsekäs äiti tai huonolla omalla tunnolla varustettu äiti, äiti ei voi tunnesaralla voittaa.  

Täytyy tähän sivujuonena todeta, että laitan vaikka pääni pantiksi, etteivät omat vanhempani miettineet piiruakaan, kun tekivät vuosittaiset lomamatkansa ja minä jäin hoitoon sukulaisille. Ja ei minulle mitään traumoja asiasta jäänyt, mutta jos vanhempani olisivat näyttäneet surullisilta kuten minä miltei, (teeskentelin siis hieman), kun me lähdimme pari viikkoa sitten reissuun, olisin saattanut lapsena murehtia miten ne aikuiset pärjää siellä reissussa? Ei ole mitään pahaa hoitaa joskus parisuhdetta, onnelliset vanhemmat ovat hyviä vanhempia. Etenkin jos ikää pukkaa miltei 50-vuotta ja 4-lastakin tässä jonain päivänä kasvatettu kunnialla. Mutta ymmärrän kyllä jos aina halutaan matkata lasten kanssa, sekin on ihanaa touhua. 

No niin siihen tuliaishevoseen, se siis löytyi ja monen kaupan jälkeen ja ihan tuhottoman pitkän matkan takaa, siis aivan järjetön koko juttu. En vain hennonut olla lapseni toivetta toteuttamatta, toiveeseen liittyi koko äidin oma eroahdistus, ei niinkään lapsen. Lapset varsin mutkattomasti sopeutuvat "ei" sanaan ja menevät seuraavaan ajatukseen. 

No sitten tämä joulukalenteriepisodi, voi jösses. Olen siis kirjaimellisesti etsinyt netistä ja viidestä eri Porvoon myymälästä, soittanut Jumbot, Espoot kaikki, jotta löytyisi loppuunmyyty Schleich heppakalenteri. Missä on mennyt vikaan, siis  minulla? 


Legot on kyllä kivoja. :)




Tässä nyt pohdin miksi. Omassa lapsuudessa oli tyytyminen kuvakalenteriin ja  oli minulla sellainen tavarakalenterikin, jossa kaikki tavarat olivat pudonneet pohjalle ja joka päivä kiltisti poimin yhden lelun silmät suljettuina. 

Nyt kalenterit maksavat 30-euroa tai ainakin tuo Schleich hevoskalenteri ja mitä jos on 4-lasta kuten meilläkin tässä ollut?! Siis mitä, 120 euroa joulukalentereihin ja sitten vielä se joulu perään! Omassa lapsuudessahan se joulu olisi hieman niin kuin tuossa ollut. 

Ja miksi menen näihin juttuihin mukaan, miksi en halua että lapseni jää osattomaksi, kun lapsi sopertelee kuultuja ikiklassikoita ja jo omasta lapsuudesta tuttuja, "kun kaikki muutkin saa". 

No siksi, ettei ne sitten tässä kuussa paljon muuta saa, hehee. Rajansa kaikella, vanhemmuudella ja lasten vaatimuksilla. Lasten toiveita toki saa täyttää, silloin kun ne ovat sopivissa mittasuhteissa ja joskus voi olla hieman hömppeli curling-äiti kunhan muistaa päämittasuhteissa olla vahva vanhempi ja sanoa "ei" kun tässä kuussa halutaan ompelukonetta ja ensi kuussa hevosta. :) 








Eilen tytöt leipoivat jättimäisen joulumokkapalan ja pari tunnelmakuvaa halausten kera. Ja nämä Disneyt vallan jääneet unholaan! Niitä piisaa kenties muutama, mutta kaikki loppuu aikanaan.

tiistai 25. marraskuuta 2014

L'oreal kynsilakka-arvonnan on suorittanut arvovaltainen arvontaraati, Sofia 8-vee. Ja pari arvontamuistutusta!

Nämä kaksi menevät..



Mari V arvontahatusta tuli, onneksi olkoon Mari V. :) Toivottavasti voitto on mieluisa ja pidät lakoista, jahka posti ne kotiisi kantaa. Mari laitoin sinulle viestiä google + kautta toivottavasti tavoittaa sinut. Vaihtoehtoisesti voit laittaa sähköpostiini osoitetietosi.  Hurjasti kiitoksia kaikille muille osallistujille, täällähän on kaksi arvontaa tällä hetkellä käynnissä, joten niihin mukaan vaan kaikki jotka eivät ole vielä ehtineet osallistua.  Ja kauniita unia kaikille. <3

Ohessa alla linkit arvontoihin KLIK

http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/11/kylpyhetki-drhauschkan-kanssa-ja.html

http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/11/kauneusviikko-pv-4-avon-huulipunat-ja.html



Lapset blogissa, missä menee raja?

Tämä kuva on mielestäni ok. 
No niin löysin taas todella mielenkiintoisen blogin tai no oikeastaan kyseinen bloggari löysi minut, mikä on aivan mahtavaa ja olen kovin otettu.  Niinpä menin kurkkimaan hänen blogiaan ja löysin mielenkiintoisen postauksen "Rahastanko lapsillani, ajatuksia blogin kaupallisuudesta" ja tietenkin oikein kuumottaa ja haluan työntää lusikkani tähän soppaan tai harhailla hieman sen tiimoilla. 

Hirmu hyvä eettinen kysymys, enkä lähde ketään tuomitsemaan. On jokaisen perheen oma asia, miten lähestyy tätä arkaa näkökulmaa. Kuitenkin viime kädessä vanhemmilla on vastuu, lapsi ei voi itse päättää tälläisiä asioita, lapsi on jopa vietävissä. 

Tämäkin on vallan ok, vaikka voi tämä lastani isompana hävettää...


Dilemma on hyvin monisäikeinen, eli otetaan vaikka blogit joissa on lapsen sairaus esiteltynä. Kyseinen blogi herättää varmasti paljon aitoja lukijoita, mutta myös paljon uteliaisuutta, negatiivisia urkkijoitakin saattaa löytää paikalle. Toisaalta tälläiset blogit toimivat loistavina vertaistukina vanhemmille joiden lapsilla on sairaus, joten voiko kyseisiä blogeja tuomita, ei todellakaan voi. Lisäksi sairaan lapsen vanhemmat saavat blogin kautta varmasti lukijoilta paljon voimavaroja ja myös purkaa tuntojaan blogin muodossa. 

Mutta kuitenkin netti ja blogit ovat lapsen kengissä, kuka tietää miten lapsen elämän tai sairauden kuvaaminen vaikuttaa lapseen tulevaisuudessa? Varmuutta tästä ei ole kenelläkään ja voisin uumoilla, että joihinkin "nettilapsiin" vaikuttaa positiivisesti ja joihinkin taas ei. Tässä kaivataankin vahvaa vanhemmuutta ja tuntosarvia miten alttiiksi lapsensa heittää netin armoille ja miten tukea matkalla, jos lapsi virtuaalisesta maailmasta ärtyy tai suuttuu tai altistuu jopa jollekin isommalle "pahalle". Kaikkeen kannattaa siten etukäteen varautua ja miettiä mitä jos, ennen kuin painaa "julkaise" nappulaa. Tulee kuitenkin muistaa, että lapsemme ovat jo nettilapsia, halusimmepa tai emme, tämän päivän maailma on erilainen, kuin oma lapsuutemme.


Tämän tyyliset kuvat ovat mielestäni ihan ok. Mutta toki lapseni voivat olla isompana täysin eri mieltä.


"Rahastanko lapsillani" kysymyksellä tarkoitetaan varmasti paljon muuta, kuin mihin mieleni nyt syventyi. Sydänlapsen äitinä,  nämä postauksessani sivuamat seikat päällimmäisenä korventavat mieltäni. Omat rajani menevät vahvasti siinä, etten lapseni sairaalakuvia/leikkausarpea, kasvoja, että juuri hän on sydänlapsi julkaise edes sydänlasten sivuille.  Sydänvika on lapsen henkilökohtainen asia ja tulevaisuudessa hän saa valita itse miten ja kenelle hän asiansa kertoo. Ja sitten tulee se MUTTA, on myös tärkeä tiedostaa ja iskostaa lapseen, että asiassa ei ole mitään hävettävää ja aina on myös se vertaistuellinen seikka.  

Oman lapsen leikkauskuvat näytetty vain ydinperheelle, kuvat ovat henkilökohtaisia ja ne otettiin lasta itseään varten ja muita perheemme lapsia varten, jotta he ymmärtäisivät mistä on kysymys. 

Tuppaan sanoa "paha silmä", en haluaisi kenenkään pahan silmän katselevan lapseni kuvia, joissa lastani koskee ja on kipuja. Kuvat voidaan myös varastaa, niitä voidaan hyväksi käyttää mihin ikinä tarkoitusperään mieli keksiikään. Tässä menee siten oma raja. Mutta jokaisen perheen rajat ovat ne omat ja tuomitseminen on suurinta pikkusieluisuutta. Rohkeat ihmiset muuttavat tätä maailmaa ja mielikuvia ja toimivat esimerkkeinä ja tukena. Mutta minä henkilökohtaisesti en halua toimia niin, vaan haluan suojella lastani myös niiltä "pahoilta silmiltä", koska valitettavasti niitäkin löytyy aivan liikaa. 

"Never say Never" sopii yleismaailmallisesti lisätä tähän, vannon ettette sydänkuvia tule koskaan näkemään, mutta nuo muut vannomiset....
Vannoin etten esittele kotiani joitain kuvia on ollut, en kerro lapseni sydänviasta edes, tunteiden puuskassa tuli kerrottua, en koskaan laita mieheni kuvia, nyt on esiintynyt aurinkolasit päässä reissukuvissa.

Vannoin etten laita lasteni kuvia ja tulikin kiva yhteistyöjuttu Villervallan kanssa ja heti laitoin, olenko itsepetturi, huono vanhempi vai mikä? Uskon omaan vanhemmuuteni ja myös muiden bloggareiden, joten toteaisin nyt lopuksi löyhästi, antaa jokaisen perheen tehdä juttunsa omalla tyylillään, kovin monenlainen vanhemmuus on erinomaista ja itse olen kaikkea muuta kuin täydellinen äiti. Joten jos hyvällä maulla tehdään iloisia juttuja ja lapsikin iloisesti mukana, niin vastaus on kyllä, miksi ei, kunhan muistetaan se seikka, että netissä jutut elää ikuisesti. 

Ympäri pyöreiden mietteiden äärellä, mutta kun keski-ikäiseksi ehtii, maailma ei ole enää lainkaan mustavalkoinen. :) 

Ja erittäin mielenkiintoiseen blogiin Uraäidin ruuhkavuodet löydät tästä linkistä KLIK


p.s. bikinikuvia en myöskään laita, enkä yläosattomia kuvia lapsistani, maailmassa on hyvää, mutta valitettavasti niin paljon pahaa...

Tästä on jo tovi, minun rakkaat. <3


maanantai 24. marraskuuta 2014

Avon Calming Effects meikkivoide päättää kosmetiikkaviikon, pv 7.


Vasemmalta oikealle Nude, Cream ja Ivory


Tänään odottelin postineidin tuovan erään ikiklassikon, jonka olisin kovin mielelläni liittänyt kosmetiikkaviikkoon. Ajatukset olivat jumissa kyseisessä tuotteessa, samalla kun päätin aamumeikkiin testailla Avonin calming effects meikkivoiteita. Tai oikeastaan testasin kaikki käteen ja valitsin meikkiin Nude sävyn. 



Ja sitten tapahtui jotain kerrassaan ihmeellistä, josta näette pian hieman hämmentävän kuvasarjan. :) 

Lähtötilanne, ai hurja.
Avon Calming Effects meikkivoide laitettu.

Aikamoisesti hämmästyin, että iho voikin näyttää näin hyvälle. 
Tässä ei "ryppyfiltteriä" eli sumuefektiä.
Ja sitten "Duckface" selfie sumuefektillä,  kyllä keski-ikäisetkin osaa laittaa huulet törölle. Kyllä kelpaa poseerata, koska en kyllä nyt muista milloin läikikäs ihoni olisi ollut näin tasainen. 

Olen pitkään käyttänyt Lancome Teint Miracle päivävoidetta, jonka olen kokenut tuovan tunkkaiselle iholleni edes pienen hehkun. Alle toista lemppariani Lumenen CC-voidetta. Tänään laitoin vain Avon calming effects meikkivoidetta ja jestas, tapahtui ihme en muita voiteita tarvinut! 

Sävyt testasin käteen, Vasemmalla talveen sopiva Ivory, keskellä kesän hehkua täydentävä Cream ja oikealla tänään testaamani Nude.

Olen vieläkin häkeltynyt koko jutusta, koska olen aina luottanut meikkivoiteissa niihin kalliimpiin. Olen kokenut, että kirjavalle iholleni ei riitä mikään muu kuin kallis, että kalliin täytyy olla hintansa puolesta parasta! Avonin enkä monen muunkaan merkin meikkivoiteisiin ole tarttunut, koska olen jumiutunut tapoihinsa oleva keski-ikäinen junttura

No mutta nyt olen ihastunut ja pää pyörylällä ja voin vaikka vannoa, että tänään ikäkriisi on ollut kipupiikissä 5- ei top 10:ssä kuten normaalisti. 

Mistä sitten on kyse. Calming effects on kevyt ja kuultava meikkivoide ja mielestäni toimii myös valovoiteena. Heleyttää ihoa kauniisti, kosteuttaa ja poistaa stressiä iholta, peittää ihon virheet täydellisesti. Kaikkiin kohtiin täppä ja papukaijamerkki. Tämä on kenties suunniteltu enemmän kevyeen kesämeikkiin ja sisältää aurinkosuojan. Mutta minun merkillisen läikikkääseen ihoon tämä kevyt meikki riitti ja yhdellä meikkivoiteella karsin kolme tuotetta meikkipussistani>meikkivoide, CC-voide ja valovoide. Kerrassaan upeaa ja samalla miltei harmillista, jäävätkö vanhat ihanuudet kolisemaan meikkipussiin. Näin saattaa hyvin käydä. 

Tällä hetkellä on vielä pientä kesän rusketusta jäljellä ja sävyksi sopi jetsulleen Nude, kunhan tästä kalkkilaivan kapteeniksi muutun, sävy Ivory on täydellinen ja ensi kesän hehkuun Cream. 

Nyt on kyllä tämän naisen elämässä kääntynyt uusi lehti, heitän vanhat ennakkoluulot roskikseen,  uskallan pohtia uutuuksia. Voiko kuitenkin kevyesti meikattu iho olla kauniimpi, kuin läikät peittävä meikki? Kyllä voi, jos joskus on sellainen hyvä ihopäivä, niin tänään on ja takuuvarmasti tästä eteenpäin,  kiitos Avonin.

Klikkaa ihmessä kyseisiä linkkejä, lue lisää Avonin sivuilta ja Beautify:n sivuille Calming effects on saanut huippupisteet useammalta arvostelijalta,   jotka suitsuttavat mm.hyvä pysyvyys, ei kiiltele, sopii herkälle iholle, rauhoittaa. Enkä yhtään ihmettele suitsutusta, minäkin yhdyn suitsuttelijoiden joukkoon ja haluan nyt laajemmin ottaa selvää Avonin tuotteista. 






p.s. huulissa Avon huulipuna, klikkaa alla olevasta linkistä Avon huulipuna-arvontaan mukaan, vielä hyvin ehtii


*tuotteet saatu testiin WHY NOT PR:n kautta

Perusmaanantai ja L'oreal kynsilakka-arvontamuistutus,

Heissan kaikki. Tänään viimeistä kauneuspäivää viedään. Kivaa on ollut ja hirmu mielenkiintoista, mutta enhän minä ole mikään kauneusbloggaaja eli varsin omintakeisella tyylillä on menty. Hehee. Mutta kosmetiikka on toki jokapäiväinen osa naiseutta ja tärkeä sellainen. Eritoten kun ikää pukkaa, kroppa kokee hidasta konkurssia ja naamaan tarvitsee valjastaa oikeat aseet.

Halusin tähän aamuun kuitenkin heti rykäistä arvontamuistutuksen, nuo jenkeistä tuodut kaksi L'OREALIN kynsilakkaa ovat arvottavina ja tänään viimeinen päivä osallistua. Odotan meinaan postineitiä, että toisiko tänään kosmetiikkatuotteen, jota olen käyttänyt sata vuotta vai joudunko ottamaan suunnitelma B:n käyttöön, erinomainen tuote sekin. Eli kosmetiikkaviikon viimeinen postaus on kyllä tulossa, mutta saattaapi mennä iltaan.


OHESSA ALLA LINKKI KYNSILAKKA-ARVONTAAN, VIIMEINEN PÄIVÄ AIKAA OSALLISTUA!




Viikko sitten rantauduimme Friscosta ja unirytmit ovat olleet aivan pepullaan. On ollut erittäin turvallista postailla kosmetiikkatuotteiden äärellä, kun pää on lyönyt tyhjää. Eli tälläinenkin salainen jekku kosmetiikkaviikon ajoittamiseen sisältyy. Turvallisilla vesillä olen tarkoituksenmukaisesti seilannut ja ties miten laveasti olisin lähtenyt univelkaisena täällä rönsyämään tai avautunut kuin Leelian Lepotuolissa. Sillä todella väsyneenä sitä joko on todellakin jetsulleen oma itsensä ja sisin pulppuaa varkain esille tai sitten sitä ei ole lainkaan oma itsensä ja tulee sönkötettyä jotain vallan typerää.

Jotenkin on viime viikosta suoriuduttu ja lapsetkin saaneet ruokaa kitusiinsa ja koira lenkitystä.

Iloista päivää kaikille ja peukut pystyyn, että saisin kosmetiikkaviikon viimeiseen postaukseen ikisuosikkini!


Päätin että nyt alkaa Jouluhöyry!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Himalaya Herbals edullista, laadukasta ja luonnonmukaista! Kauneusviikko pv 6

Himalaya Herbalsin ihonhoitotuotteita  googlaillessa sain tietää että Himalaya Herbalsin tuotteet ovat lentoemäntien suosikkeja ja lentoemännät ovat hamstranneet näitä reissuiltaan loistavan hinta-ja laatusuhteen takia. No minullahan oikein mieli valpastui, vai että lentoemäntien suosikkimerkki. 

 Ne jotka useammin ovat lukeneet blogiani kenties muistavat postaukseni "miksi minusta ei ikinä voi tulla lentoemoa". Joten jos en kelpaa enää ikäni puolesta lento-emokoulutukseen voin ainakin fiilistellä olevani pilvissä, sillä ihaniin pilviin Himalaya Herbalsin tuotteet vie ja vielä edulliseen hintaan!

Ihanat, raikkaat, luonnonmukaiset uudet puhdistustuotteet ja herkku mansikkahuulivoide.


I Love Me messuilla Himalaya Herbalsin tuotteet olivat upeasti edustettuna ja tuumin iloissani, että vihdoin Himalayan tuotteista voi nauttia meistä jokainen. Vielä enemmän ilahduin kun sain mahdollisuuden päästä testailemaan sarjaan täydentyviä uutuuksia, ihonpuhdistustuotteita ja herkullisen kuuloista mansikkahuulirasvaa. 



Luonnonmukainen mansikkahuulivoide uutuus, varsin herkullisen näköinen. Suositushinta 2,40!

Antaa huulille sievän luonnonmukaisen punan, koostumus on vahamainen, ei märkä, pysyy huulilla ja tuoksu on ihanan mansikkainen. Mansikansiemenöljy ravitsee ja pehmentää ja aprikoosinkiviöljy pehmentää halkeilevia huulia ja antaa pitkäkestoisen suojan. Aivan erinomainen nyt kun lumi ja pakkanen saapuneet. Ja vahamaisen koostumuksen takia ei katoa hampaisiin vaan pysyy, iso peukku sille. 

Tutkiessani tarkemmin tuotteiden hintoja, meinasin lentää pyllylleni. Taitavat olla edullisinta kosmetiikkaa, mitä kaupoista löytyy ja kaiken kukkuraksi vielä erittäin hyviä sellaisia. En yhtään ihmettele Himalaya Herbalsien saamaa kulttimainetta ja että lentoemot ovat laukut vääränä näitä reissuilta kantaneet. 


Raikastava ja puhdistava kasvovesi, alkoholiton, syväpuhdistaa ihohuokosia, raikastaa ja vähentää rasvaisuuden tunnetta. Kasvovedessä on aivan huumaavan raikas ja ihana tuoksu. Tuoksuu kesäpäivältä kaikkine herkkuineen. Ja herkku tuote onkin, jonka ällistyttävä suositushinta 200ml:n pullolle on 4,60! Näitä hintoja en voi olla hämmästelemättä.

Ykkössuosikkini näistä, koska silmäni ovat hyvin herkät ja monet silmämeikinputsarit kirvelevät. Ja silmäni vuotavat herkästi kaikesta. Erittäin hellävarainen ja poistaa jopa vedenkestävän meikin, joka oli minulle suuri yllätys. Nyt voin minäkin sade-ja lumisäillä käyttää vedenkestävää ripsiväriä, koska Himalaya Herbalsin hellävarainen silmämeikin putsari on tehokas, mutta hellävarainen. Ihana koostumus, eikä jätä öljyistä oloa luomille. Ryntäsi meikkiputsarien sarjassa ykköseksi. Herkät silmäni kiittävät. <3 Tuoksu on muuten raikas ja puhdas.  Suositushinta huimat 4euroa!
Puhdistusmaito poistaa hellävaraisesti likaa, pitää ihon kosteana, minttu raikastaa ja viilentää ja säilyttää ihon hehkun. Sitruuna raikastaa ja kirkastaa. Tuoksu on kuulas, puhdas ja raikas ja niin on puhdistuksen jälkeen kasvotkin. Iso pullo 200ml ja suositushinta 4,60! Näitä hintoja en lakkaa ihmettelemästä. On mahtavaa suositella koko sydämestä myös opiskelijoiden kukkarolle sopivia tuotteita. <3


Iloista sunnuntaita kaikille ja nyt vaikkapa sunnuntain ruokaostoksille lähiPrismaan ja näitä hipelöimään!
"Himalaya Herbals on sarja, jossa yhdistyy luonto, tehokkuus ja turvallisuus. Raaka-aineina tarkoin valittuja luonnon yrttejä ja mineraaleja. Kaikki vaikuttavat ainesosat ovat 100:sesti peräisin kasveista, yrteistä ja mineraaleista. Uudet ihonhoitotuotteet ovat myynnissä Prismoissa, hyvin varustetuissa S-marketeissa ja Sokos-tavarataloissa." 

*teksti Valkoinen Risti Oy




*tuotteet saatu Success Story PR-toimiston kautta testiin.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kylpyhetki Dr.Hauschkan kanssa ja arvonta jossa 2 voittaa! Kauneusviikko pv 5




Dr.Hauschkan luonnonkosmetiikka on monella muotoa tuttu entuudestaan. Olen käyttänyt Hauschkan tuotteista kasvo-ja vartalotuotteita jo pidemmän tovin ja onpahan minulla Dr.Hauschkan huulipuna ja aurinkopuuterikin. 

Vuosi sitten ihoni herkistyi ja aloin etsimään apua luonnonkosmetiikasta. Herkistyminen jostain syystä esiintyi eritoten säärissä ja aiemmin rutikuivina pitämiäni sääriä vaivasi ikävä kutina. Kyse olikin siitä, että aivan kaikki tuotteet eivät enää sovi iholleni. Vasta löydettyäni säärilleni oikeat voiteet, ymmärsin ettei iho olekaan rutikuiva vaan herkistynyt. Onneksi herkistyminen ei ole ulottunut kasvoihin ja päänahkaan, mutta vartalon suhteen olen joutunut työstämään ajattelumallin muutosta. Joudun jatkossa asiaa miettimään vielä pidemmälle, tulisiko testata kokonaisvaltaisesti luonnonkosmetiikkaa myös hiustuotteiden muodossa.



Jos ammetta ei ole, suosittelen väsyneille jaloille virkistävää jalkakylpyä, loraus sitruuna-sitruunaruohoöljyä ja jalat nauttimaan saaviin, jonka jälkeen sivelet jalat jalkavirkisteellä. Loistavaa urheilusuorituksen jälkeen tai jos olet joutunut seisomaan pitkään ja jalat kiittää.

p.s.eikö olekin kauniita pulloja, kelpaa pitää ilolla kylpyhuoneessa esillä. <3

Testattavat Kylpyöljy, jalkavirkiste ja Virkistävä Lemon-Lemongrass vartaloöljy, joka siloittaa ihon, pitää pitkään pehmeänä ja tuoksuu lempituoksulleni sitruunalle.

Dr.Hauschkalta kylpyöljyjen kohdalla eri tuoksuja sitruuna-sitruunaruoho, ruusu, manteli, suo-laventeli, salvia, jalokuusi. Ja vartaloöljyjä, sitruuna-sitruunaruoho, oratuomi, suo-laventeli, ruusu, manteli-mäkikuisma, koivu-arnikki.

Ja jos ei öljyistä pidä, toki on oma lukunsa vartalovoiteita. Varmasti noin laajasta tuoksukirjosta jokainen löytää oman suosikkinsa.

Kuvassa myös Virkistävä jalka&käsivirkiste, joka elvyttää pintaverenkiertoa ja helpottaa raajojen turvotusta. Ihanan tuoksuinen ja erinomainen tuote meille keski-ikäisille, joilla turvotusta tulee helpommin kuin nuorena.
Kylpyhetki odottaa Dr.Hauschkan kanssa.

Kävelin vuosi sitten kauppaan ja ostin muutaman Dr.Hauschkan tuotteen, muutaman kylpyöljyn koska rakastan kylpemistä ja vartalovoiteen. Vartalovoide on jo käytetty ja pari kylpyöljyäkin, mutta varastosta löytyi vielä Manteli-ja ruusukylpyöljyt ja päätin liittää ne tähän yhteistyöpostaukseen.



Esivalmistelut käynnissä.


Otin Dr.Hauschkaan yhteyttä mielessäni yhteinen kylpyhetki. :) Halusin jakaa teillekin Dr.Hauschkan ilosanomaa ihanien tuotteiden muodossa. Ilahduin kovasti kun yhteistyö onnistui ja sainpa kaksi yllätysboxia teille lukijoillekin arvontaan, niihin palaan postauksen lopussa. 



Ah taivaallinen Dr.Hauschkan sitruuna-sitruunaruoho kylpyöljy virkistää aistit.


Yhteistyön myötä silmäni aukenivat ja mielikuvat laajenivat suuresti Dr.Hauschkan filosofiaa kohtaan. Olin aiemmin käyttänyt miettimättä sen enempää tuotteita joiden olin vain todennut olevan hyviä minulle.  Tarkemmin miettimättä taustalla olevaa tutkimustyötä ja filosofiaa. Joka onkin kuulkaas erittäin mielenkiintoinen. 



Kokonaisvaltainen harmonia on kylpyhetkessä pitkälle hiottu, kuten Dr.Hauschkan filosofia.


Kunnioita ihon viisautta:

Iholla on kyky uusiutua ja hoitaa itseään. Kosmetiikan ei tule korvata tätä tehtävää, vaan antaa iholle kohdistettua ja kokonaisvaltaista apua tasapainon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. 

Kaikki Dr.Hauschkan tuotteet sisältävät valmistajansa WALAn kehittämän rytmisen menetelmän avulla jalostettuja rohtokasviuutteita. 

Jäin pohtimaan rohtokasviuutteita ja sanaa rohto ja jatkoin asian tutkimista lisää. 

Löysin seuraavia viisauksia:

Kunnioita ihon viisautta

Yritys kuin hedelmällinen puutarha

Kehon ja mielen tasapaino


Itävaltalainen kemisti Dr.Hauschka (1891-1969) perusti WALA Heilmittelin Eckwäldeniin Saksaan. Yrityksen päämääriä olivat ihmiskunnan ja maapallon parantaminen.Yrityksen toinen perustaja Elisabeth Sigmund kehitti tuotteita ja hoitoja, jotka lisäävät kauneutta terveyttä kohentamalla.

Sain muutaman testituotteen mukana kirjan "Herätä kauneutesi" ja olen suuresti vaikuttunut miten perinpohjin Dr.Hauschkalla on mietitty kokonaisvaltaista hyvinvointia ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, miten tärkeää on elää oikeassa rytmissä ja minkälaisia hälytysmerkkejä keho antaa väärässä rytmissä elämisestä. Miten kokonaisvaltaisesti Dr.Hauschkan tuotteet ovat suunniteltu koko ihon, vartalon ja hiusten hyvinvointia ajatellen. Kirja sisältää myös terveellisiä ja herkullisiä ruokareseptejä. 


Kylpyhetki, kahvi ja Dr.Hauschkan ihanat hyvinvointia edistävät suussasulavat reseptit.

Dr.Hauschka antoi arvontaan kahdelle onnekkaalle yllätysboxit, mielestäni jo itse peltirasiat ovat aivan ihanat. Miten niin peltipurkkihöperö. :)


Arvontavoitot



Arvonnan säännöt:

Anonyymit 1 arpa

Uudet ja vanhat lukijat harmoniassa keskenään 2 arpaa

Kolmas arpa jos jaat arvonnan blogissasi

Eli yhteensä on mahdollisuus saada kolme arpaa.

Kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan!

Anonyymit muistakaa selkeä nimimerkki ja sähköpostiosoite. :)

ARVONTA PÄÄTTYY 30.11.

Ohessa linkki Dr.Hauschkan sivuille, suosittelen tutkimaan, uskon että ällistytte ja vaikututte kuten minäkin. Minulle tämä oli erittäin avaava yhteistyö, jotta opin paremmin ymmärtään luonnonkosmetiikan taustoja ja aatteita jotka kosmetiikkamerkin taakse kätkeytyy.



Dr.Hauschkan tuotteita mm.myy Sokos, Hyvinvoinnin tavatalot ja Life-Myymälät. 

Dr.Hauscka on elämäntapa ei vain kosmetiikkabrändi. 

*kolme tuotteista saatu Itubiodynin kautta testiin.