torstai 31. heinäkuuta 2014

Pankukas eli latvialaiset pannukakut, rumat mutta herkulliset eli reseptiä pukkaa

Laitoin tänne eilen reseptin latvialaisista pannukakuista. Lähdin myös niiden tiimoilta filosofoimaan täytyykö bloggajaan kuvata ruokansa ja mikä on blogissa aitoa elämää ja mikä tehtyä blogia varten.

Tänään nuorison toiveesta tein uudelleen pannukakkuja latvialaisittain pankukaseja ja päätin kuvata koko kokkaustoiminnon, koska kuka haluaa reseptejä joissa ei ole kuvia, no en minä ainakaan!

Ongelmana kuvissa on se, etteivät ne välitä makua sinne lukijoille, eivätkä rumasti paistetut pannukakut anna reiluuden nimissä minkäänlaista oikeutta niiden herkullisuudelle.

Taikinan paksuus, notkeaa mutta paksuhkoa. Kannattaa kokeilla vaikka ensin pienellä lusikalla pannulle. Jos leviää kovasti kaipaa enemmän jauhoja.


Suosittelen pankukaseja kuitenkin kaikille, ne nyt vaan peittoavat Ahvenanmaan pannukakun, jenkki pancakesit tai suomalaiset muurinpohjaletut. Pankukasit eivät maistu samalle vaan ovat ihan oma makuelämyksensä.

Näin simppeliä, ladot vaan ruokalusikalla pannulle


Pankukas taikinaa ei tarvitse turvotella, pikku pankukasit paistuvat hetkessä, hyvä kun niitä ehtii käännellä kypsymisen tahdissa. Sooda taikoo pankukaseista kuohkeita, rapeita ja pulleita. Piimä tekee niistä maittavia ja munattomuus antaa tyystin erilaisen maun.

Lapsillamme oli Latviassa lastenhoitaja Rita, kun me aikuiset kävimme töissä. Rita oli puutarhuri, joka oli Suomessa opiskellut puutarhahommia ja oppinut suomen kieltä. Rita teki meidän iloksi joka viikko pankukaseja, mutta ei suostunut kertomaan reseptiä. Minä seurasin haukkana kokkausta vieressä ja opin tekemään prikuulleen samanlaisia pankukaseja.
Yhtäkkiä alkavat ottamaan muotoa ja pyöreyttä ja kun kuplii on aika kääntää.



Latviassa on paljon pankukasravintoloita, ovat siellä perinneruokaa, edullista ja maittavaa. Latvialaiset usein laittavat hapankermaa päälle, sekä suolaisten että makeiden pankukasien. Me käytämme joko vaahdotettavaa vaniljakermaa tai jos haluamme syödä näitä suolaisina jätämme taikinasta vaniljasokerin pois ja ladomme päälle kylmäsavua, katkarapuja jne. Aika pitkälle blinien tavoin.


Kannattaa käännellä niin kauan edes takaisin, ettei sivuilla tuota valkoista vaan sekin muuttuu ruskeaksi. Tällöin pankukas on kypsä.

Suosittelen lettupannua täydellisyyden tavoittelijoille, jotka haluavat, että ruoka on myös kaunista. Mutta muutoin näitä voi paistella pannulla surutta pelkäämättä, että taikinat siirtyisivät liki ja muuttuisivat yhdeksi isoksi letuksi.

Pankukas kasa tulee hetkessä, huomattavasti nopeampaa kuin lettujen paistelu. Tästä kasasta 7 ihmisen massu täyttyi. Ja jos haluaa kauniita, lettupannu!

Puoli litraa piimää
Puoli teelusikkaa suolaa, käytin merisuolaa
Kaksi teelusikkaa soodaa
Kaksi teelusikkaa vaniljasokeria
Ja apua vehnäjauhoja sen verran, että taikina ei ole juoksevaa vaan sellaista mukavan paksua, notkeaa mutta ei tymäkkää.

Voita ja öljyä pannulle ja ruokalusikalla annostelen pikkulättyjä, jotka paistuvat sellaisella vauhdilla, että hyvä kun ehdit käännellä ja sooda tekee pannukakuista pulleita ja kuohkeita.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Täydelliset blogit pelottaa hieman ja joulun henki on taatusti käynyt meillä!

Enpä olisi voinut kuvitella sateesta näin ilahtuvan, mutta vaikka ukkonen tulitti taivaalta hurjia soundejaan oli aivan pakko mennä sateeseen seisomaan. Ihana fiilis ja miten happirikas ilma, ei vitsi mikä mummo minusta on tullutkin. 

Kolmeen yöhön ei ole tullut uni linssiin, koska ollut niin turkasen kuuma. Kolmelta yöllä olen katsellut Netflixistä vielä "Orange is the new black" sarjaa ja unettomuutta on edesauttanut sängyn valtaus eläinten ja lasten tahoilta.

Olen ihan umpiunessa.

Ei parane käydä vessassa, koska äidin tila heti kaapataan!


Mies meni eilen mökille yöksi ja pikku pirpanan maailman valloitus alkoi heti. Isin tavarat kaikkosivat kaikki yöpöydältä ja Littles Pet shop maailma asettui pöydälle, kuin olisi aina ollut siinä.

Isin kamat sai häipyä tieltä.

Tänään perheemme isommat lapsetkin tulivat yökylään ja toivottu sade taisi lapsettaa koko pesueen, koska äsken täällä oli armoton vesisota. Puutarhaletkun sadetellessa vettä peräti sisälle, meinasin vetää armottomat lipat lattian ollessa litimärkä. 

Sellainen vesisota


Ruuaksi tänään en hitsi vieköön saanut himoamaani kinkkua vaan grillattiin hampurilaisia, joista tietenkään en ottanut kuvaa vaan ahneuksissani söin. Jouluna sitä sentään ymmärtää kinkkunsa kuvata. Tästä tuli mieleen sellainen ahdistava ajatuskin, että pitääkö vaikkapa kaikki ruokansa kuvata ja  blogata. Kukaan ei saisi pöydässä syödä, ennen kuin olen ehtinyt aterian kuvata ja mahdollisesti vielä sommitella servetit ojoon ja kiillottanut aterimet. Tai ainakin ruokani ehtisi jäähtyä ja muut söisivät ensin.

 Menee liian hankalaksi meikäläiselle, elämäni ei ole blogi. Eli pikemminkin nämä aihealueet syntyy sattumalta, eikä niin, että niitä synnytetetään. Silti rakastan ruokablogeja, joissa käytetty taikatemppuja, vaikka maalattu vihanneksia tai töräytetty salaatinlehtiin kastehelmiä vedellä, salaatin näyttäessä juuri pestyltä ja rouskuvalta. Tai kosmetikkablogia, jossa meikkien sekaan siroteltu ruusunlehtiä ja muuta mukavaa, niitä kuvia katson hartaudella ja nautinnolla. Sisustusblogit, joissa aina siistiä, listat ei repsota, matoissa ei koiran tassun jälkiä, kaapinovet puhtaita lasten sormien jäljistä. Ihanaa, nämä blogit antavat minulle toivoa paremmasta, mutta myös syyllisyydentunnetta repsotuksesta. 



Ulkotakka on aika kiva.
Huomasin tänään, että Indiedaysillä oli työpaikkailmoitus, bloggari Lahdesta ymmärtääkseni haki ammattilaisvalokuvaajaa, joka kuvaa päivan asun muutaman kerran kuukaudessa tai jotain. Ihailen aivan mielettömästi täydellisiä blogeja ja täydellisiä kuvia on upeaa katsella, mutta ahdistaa hirmuisesti ammattimaisuus ja se että blogeista katoaa kohta blogin henki. Blogeista tulee kuin aikakauslehtiä tai muotikatalogeja, viilattuja ja teollisia?  Minä kun tykkään rouheista blogeista, ihan kai siksi etten itse osaa olla pikkutarkka ja kyllä vaan sellainen elämänmakuinen blogi tuo sen tunteen ihmisestä siellä blogin takana ja antaa pienen mikrosirun kyseisen ihmisen lämmöstä ja sielusta. 

Nyt kai sitten arvostelen, edistyneet blogithan ovat nykyaikaa ja minä olen tälläinen perässä laahaava brontosaurus, joka takkuaa ja opettelee ja yrittää ottaa kauniita kuvia, kaiketi siinä onnistumatta. Hieman pelottaa blogien suuntautuminen kohti suurta täydellisyyttä, siinä jotenkin vertauskohdallisesti omat heikkoudet ja viat korostuu. Ja kenties omasta blogista tulee nolo kyhäelmä. 

Kai jälleen kerran kaikki nämä mietteet johtuvat siitä, että haen vielä omaa suuntaa ja omaa paikkaa blogimaailmassa. Haluaisin blogini olevan täydellinen, mutta kun en osaa, en jaksa, on muutakin tekemistä kasakaupalla. Näillä mennään ja jatketaan ilolla tätä hommaa. Ei parane lukea ammattilaisblogeja, jos pää ei kestä, hih. Tätä blogia aloitellessani en osannut edes uumoilla minkälaisia itsetarkasteluja bloginkin ympärillä joutuu pyörittelemään. Ja miksi himskatissa itseään vieläkin vertailee muihin ja muiden juttuihin, kun täällä maailmassa on vain yksi ainutlaatuinen minä. Elämä ja kaiketi tämä blogin pito on jännittävä matka ja ilolla tässä matkaan nyt mukana. 
Pihan kasvitkin nauttii sateesta. 


Täällä nyt sateen jäljiltä lämmitellään ja ulkotakassa poltetaan risuja. Ei ole pahemmin takan loimulle ollut käyttöä tänä kesänä, kuumotukset ja löylyt puskeneet ihan omasta takaa. 

Lopuksi kevennys, tänään tein Latvian pannukakkuja, niistäkään en ymmärtänyt ottaa kuvia, mutta resepti tulee tässä,  siis summittainen resepti.

Puoli litraa piimää
Puoli teelusikkaa suolaa, käytin merisuolaa
Kaksi teelusikkaa soodaa
Kaksi teelusikkaa vaniljasokeria
Ja apua vehnäjauhoja sen verran, että taikina ei ole juoksevaa vaan sellaista mukavan paksua, notkeaa mutta ei tymäkkää. Tästä voisin joskus tehdä oman postauksen, koska tämän ihanan herkun jaan ilomielin kaikille. Näissä ei voi ikinä epäonnistua. 
Voita ja öljyä pannulle ja ruokalusikalla annostelen pikkulättyjä, jotka paistuvat sellaisella vauhdilla, että hyvä kun ehdit käännellä ja sooda tekee pannukakuista pulleita ja kuohkeita.

Tänään tarjottiin mansikkahillolla ja vaniljakermavaahdolla. Reseptien salat opetti lastenhoitajamme Latviasta, ihana Rita. <3

p.s. Sofia 8-vuotta sanoi, että tänään tekee joululahjalistan joulupukille. Olen turkasen varma, etten ole puhunut pihaustakaan joulukinkkuhimosta saatikka muustakaan jouluun liittyvästä. Tämä on taikaa, joulun henki on kaiketi vahingossa käväissyt meillä. 

Joulu mielessä, mitä ihmettä?!

Olen viilennellyt tänään alitajuisesti aivosolujani ja kuumottavaa kroppaani, ottamalla suorastaan vahingossa kuvia, jotka ovat värimaailmaltaan kummallisen jouluisia. Tämän vahingon kautta tuli joulu mieleen, yhtäkkiä rupesi tekemään mieli kinkkua ja suklaakonvehteja. Fiilistä villashaalin alla loikoilemisesta, kirjan lukemista kynttilöiden tuikkeessa käden räpeltäessä konvehtirasiassa. (Minun tapauksessa monikossa eli rasioissa)

Näiden purkkien tuloko viritti joulutaajudelle? Sitä paitsi, nämähän ovat jouluisia!

Ei niinkään tätä jokapäiväistä nahkeuden tunnetta, rannalla kun niin kovin soijaa pukkaa ja aurinkorasvan öljyämin sormin vaihtelee kirjan sivuja ja tahmatassuin pilaa koko kirjan tai juomat ovat ehtineet kuumentua ennen kuin huulet ehtivät kohdata koko lasia ja eväätkin ovat kylmälaukusta niitä syödessä ihan lits ja läts tai se inha seikka, että suurinta suosikkiani suklaata on suorastaan hulluutta syödä auringon nujertaessa suklaan alta aikayksikön.


Sehän on aivan selvä joulutähti, vaikka joitain kesäisiä menuita muka suunnittelin vaikka mielessä sinkoili vain joulukinkku!

Kuitenkin olo on huomattavasti pirteämpi kuin talvella, jolloin selkeästi koteloidun herkemmin kotiin, näen tuolloin kovin vähän valoa,  jos lainkaan,  nukuttaisi koko ajan, mutta yöt ovat viileämpiä, pimeitä ja levollisempia. Silti joka talvi mietin kaiken kattavassa pimeydessä, että täällä minä asustelen vapaaehtoisesti, minä suomalainen ja kroppani ja sieluni huutaa tuokaa valoa!

Villaa, turkkia, kirjoja ja punaista jääkaappia, yhtä hyvin vuodenaika voisi olla joulu!


Tästä sitten ajatukset poikkesivat aatoksiin, kyllä vuodenajat ovat ihania, mitäs jos olisi aina talvi tai entäs jos kesä? Juu ei kiva ei, suomalaiselle tai ainakaan minulle. Suomalainen on siitä rasittava (ainakin minä), että vähään on tyytyväinen, mutta aina valittaa eli on tyytymätön. Kumma probleemi?

Koko kesäkuun odotin hellettä ja nyt suoraan sanoen, odotan vimmatusti syksyä ja jopa lumen luontia. Talvisin aina manailen pimeyttä, helmikuussa jopa masennun, kunnes koittaa maaliskuu ja odotan kevättä, kesää jne. ympyrä sulkeutuu.

Onko kaiken takana viheliäinen tyytymättömyyden tunne, kateus ihmisiä kohtaan jotka asuvat maissa, joissa alati sama sää vai onko kyse toivosta, aina toivon uutta vuodenaikaa ja uutta alkua?
Odotuksen tunnehan on mukava, suorastaan kihelmöivä, kun on jotain mitä odottaa tai pyrkimystä johonkin. Voisi jopa sanoa, sisäinen palo aina eteenpäin, ikiliikkuja, tai en tosiaankaan elä hetkessä tyyppi vaan menneessä tai pikemminkin tulevassa.

Päädyn mieluiten toivoon, että olen toiveikas, koska se on suotuisampaa ja on mukavempi ajatella niin mahdollisessa itsepetoksessa.

Kyllä vaan tämänkin kuvan värimaailmassa pitäydytään joulunpunaisessa?!


 Odotan jo lapsenomaisesti joulua, villasukka-aikaa, siinä nyt vaan on romantisoidusti jotain ihanaa "paluu kohtuun" fiilistä, turvallista ja kodikasta. Näin kesäisin täytyy hurjana hillua ulkona, rannoilla ja joka paikassa, on suorastaan synti viettää aikaa kotona, ainakaan hyvällä omalla tunnolla.

Minulla on ystävä, joka ihan vimmalla piti nuorena vuodenajoista, jopa niin paljon, että hänellä oli ympäri vuoden joulu-ja pääsiäiskoristeet esillä. Eikö kuulostakin suorastaan hullulta, mutta mikä on hullua, sekö että ihminen elää ihan vain mielensä mukaan eikä kuitenkaan ainakaan loukkaa tai satuta ketään.  Ei hitsi, minä totean, hyvä meininki, nyt kun on jo keski-ikäisen itsevarmuus, nuorena ja epävarmana, en osannut muuta, kuin pitää kamua hieman erikoisena.

Kai täällä mielen virrassa jokin ydinlankakin yrittää poukkoilla, kenties se on yksinkertaisuudessaan se, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja yritetään minimoida valitus.. Siis minä yritän ja elää tässä hetkessä.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

This is how I wear my Burberry (päivän asu)

Kuumuus jatkuu, enkä ole varma onko kaikki vain vallitsevaa kuumuutta vai voisiko olla hormonalista?



Eilen menimme kylään ystäväpariskunnalle ja kuumuus pihalla notkuessa tuntui jo kestämättömältä. Ei saisi valittaa ja suomalainenhan valittaa aina, oli sää minkälainen tahansa. Olotila vaan oli sellainen, että tuntui että pakahtua poksahdan.


En vilpittömästi  pärjännyt ilman näitä, ja koska ystäväni ei ymmärtänyt näiden päälle, lopulta liiveihin ui kaksi cooleria.

Aluksi cooleri ui massussa, mutta siellä ei pysynyt niin hyvin aloillaan, joten ui tissiliiveihin lopulta. 




Onneksi oli kylmälaukku matkassa, koska halusin napata mukaan Somersbyn herkut eli mustaherukkasidukat. Coolereille tuli totisesti käyttöä, sivelin niillä kekälemäistä polttavaa kroppaani ja lopulta ne asettui tissiliivien sisään mukavasti ja viilensivät hikoilevan mahan.

Näitä join kolme ja kaksi Baileysia ja yöllä tykytti niin vimmatusti, kroppa ei tottunut moisiin nautintoaineisiin.



This is how I wear my Burberry! (Vuosirenkaat näkyy kaulasta)



Coolereiden mukavasti viilennellessä tuli pohdittua miksi kukaan ei ole keksinyt coolerimekkoa? Mekko tai asu joka sisältäisi coolerin nestettä pidettäisiin pakkasessa ja vedettäisiin päälle kuumana helteisenä päivänä. Kaksi asua olisi sellainen riittävä määrä, toinen voisi olla aina pakkasessa odottamassa.

Uitiin eilen Mustijoessa ja siellä sain leyhytettyä pahimmat kuumotukset pois. Joen vesi oli ihanan puhdasta eikä kroppaan jäänyt limaista tunnetta. Mukavaa myös oli, että uinnin lomassa coolerit odottelivat pakkasessa ja oli taasen jotain viileä mitä sujauttaa tissiliiveihin. Ihanaa.

Mustijoki
Paras kamuni cooleri, miten tästä koko kropan mekon taikoisi.

Ystävät tarjosivat aivan ihanaa ruokaa, mutta ykkönen oli punajuuripesto, josta tuli super suosikki, ai että mitä herkkua. En ole ollut punajuuren ystävä, mutta nyt olen. Suosittelen kokeilemaan punajuuripeston tekemistä,  jos vielä ette ole kokeillut, siinä jää hummus ja vihreä pesto kakkoseksi.

Rakastuin sinuun punajuuri <3

Ohessa vielä päivän niksipirkka, Lidl taas teki sen, ostin kolmin kappalein minikaiuttimia läppäriin hinta 8,99 ja toimii!

Tässä vielä vinkki viitonen leffojen katseluun läppärillä, Lidlin minikaiuttimet 8,99

Ohessa alla Valion punajuuripeston ohje

http://www.valio.fi/reseptit/punajuuripesto/




lauantai 26. heinäkuuta 2014

Suolasuihkeet omasta takaa, "suolaa, suolaa"

Sama meininkileisson, kamat kassiin ja mökille. Viime yö meni pyöriessä, iho oli saanut liikaa aurinkoa ja taisi olla kuumin yö pitkään aikaan sitten viime kesäisen Barcelonan loman. Ensi yönä odotettavissa samaa...

Lyhyesti virsi kaunis, ei tässä mitään kaupan suolasuihkeita tahi letityssuihkeita tarvita. Ui päivä merivedessä, pidä uintipyrähdysten väleissä lätistävää kotsaa päässä ja porhalla tämän jälkeen kotiin auton ikkunat auki ja anna tuulen tuivertaa muodikas suolaspraylook. Ohessa otanta.

Hyvin suolattu!



Kaikesta tästä kuumottelusta oli jo heti auringonoton alkuhetkellä hieman etova olo. Päivällä mikrottelin mökillä eilistä pizzaa ja olo parani. Jos ei muuta, kannattaa ottaa sormisuolaa rannalle mukaan ja hyppynen suuhun, suola parantaa suolavajeisen kropan heti.

Pizzalleni tosin kävi hieman hassusti, ennen kuin päätyi suuhun. Lensi kaaressa juustopuoli ylöspäin grillin kylkeen, söin silti, ei auttanut itku markkinoilla.

On se komea!


Wuhuu Samukin nousi merestä tarkkailemaan keski-ikäisiä lötköpötköilijöitä. 




Tytöillä oli tänään kauhia kasa öttiäisiä rannalla mukana ja lötköpötköt. Lötköpötköistä hurmaantui 50+ setäni ja 60+ tätini ja he viettivät meressä tunnin lötköpötköillen ja ihastelivat kuinka rattoisaa niillä on kellua. Jätin pötkylät mökille, voivat huomennakin villinä kirmailla meressä, kun me menemme kylään syöpöttelemään.


Samu tallasi ja suolasi nämä

Keski-ikäiset ja risat riistivät tytöiltä lötkikset.

Lötköpötkö kisa keski-ikäiset ja risat


Pakkausta varman päälle, kolme huulirasvaa rannalla mukana, mutta pelastivat suolaiset huulet.
Tähän totean ei sellaista ole kuin keski-ikäinen, kun katsoi sedän ja tädinkin railakasta menoa ja heistä voisi jo sanoa, keski-ikä ja risat. Eläköön elämän virta ja nuorekas mieli.

Aurinkoista lauantaita kaikille!

Facebook sivuilla enää kaksi tykkääjää uupuu ja arvon Titinalle liput, vink, vink, jos ei itselle ole käyttöä, voi antaa vaikkapa lahjaksi. :)

(Tuo Facebook tykkääjämäärä keikkui todella pitkään 94:ssa ja iski pakkomielteinen ja hieman arveluttava tyyli saada satku täyteen, nimittäin lahjonta. ;)



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Facebooksivuillani Titinalle lippuarvonta, neljä lippua jaossa. :)

Piti vielä täällä muistuttaa, että Minäkö keski-ikäisen Facebooksivuilla on Titinalle lippuarvonta kun 100 Facebook tykkääjä kilahtaa täyteen.


Titinallelippuarvonta!

Neljä Titinalle Vip-lippua arvotaan, jahka tykkääjiä 100! Nyt laittamaan keski-ikäistä jakoon ja liput voivat olla juuri sinun.  Tyrkkyä meininkiä, mutta maailma on raaka paikka ja lippuset kuitenkin eri kivat.  Ja arvotaan kaikkien tähän postaukseen "hepulis" kirjoittaneiden kesken. 

Arvonnan suorittaa kunnianarvoisa raati, tyttäret Krista ja Sofia jahka 100 tykkääjää täynnä :) Tällä hetkellä kuusi uupuu. ;)

Kilpailu tosiaan vain Facebookin puolella. Liput voimassa vuoden 2014 loppuun.

Toivottavasti pääsen pian postittamaan nämä jollekulle onnekkaalle. <3

Kuva

Mysteerilappu kirjan välissä, siirappinen sämpyläresepti ja ihana peltirasia

Taas möksällä ja mummi siellä taas paahtoi jo umpiruskeana itseään. Tänään oli mukana molemmilla tytöillä kaverit ja päivä sujui joutuisasti. Merivesi +24! Yleensä mökillä saanut nauttia meren lämmöstä muutaman leppoisan päivän verran ja pohjoistuuli on tulla tempaissut veden kylmäksi. Nyt se vain kuumenee.
Voi Samu ja Samun jumitus eli masun viilennys operaatio. Samu menee nextlevelille ;)

Tälläinen löytyi tänään rannalla kirjan välistä, eikä kukaan tiedä mistä se on sinne tullut?! Ja täytyy sanoa noista meikäläisen koivista, että tässä ei kyse karvakoipiselfiestä, jotka nyt in.. Ainakin koivet ns.ajan hermolla...

Samu kultainennoutaja oli ensimmäisinä mökkipäivinä todella terhakas, mutta nyt seistä jurnuttaa tuntitolkulla ja viilentää massuaan. Ajattelin ensimmäisillä Samun seisontapäivinä, että hauveli on aivan pönttö, mutta Samuhan on fiksu kun ymmärtää viilentää itsensä. Onneksi sinilevää ei ole vielä näkynyt, siihen loppuisi Samun nautinnolliset päivät.

Kotona mietin mitä ihmeen ruokaa sitä taas taikoisi, kaapit suorastaan uhmasivat tyhjyyttään. Löytyi jauhelihakastikkeen jämä, ei vanhaa vaan vähäistä. Kipaisin kauppaan ja taiottiin mieheni kanssa pizza ja leipaisin vielä sämpylöitä. Näistä nyt täytyy tuulettaa, kun en ole mikään leipojaihmekään... Mutta nuo sämpylät onnistuu aina ja niiden taika on siirappi, tällä kertaa DanSukkerin muscovadosiirappi ja teen aina sämpylät maitoon, käytän kaurahiutaleita ja hieman myös grahamjauhoja.

Pizzan kyhäelmä, mutta oli maukasta ja aidosti italialaisittain tähteistä taiottu. <3


Kaupasta hain metukkaa ja hiivaa ja kauppalasku oli peräti 2,48. Tänään veivattiin ruokaa kaikesta mitä jääkaapin uumenista löytyi ja hei hyvää tuli ja hyvä mieli.

Tarkka ohje sämpylöille vaikka oma tyylini on sellainen viskailu silmä mitalla.

Siirappi tekee sämpylöistä täyteläisen herkullisia. 

Pieni kätönen jo käy vaikka sämpylät tuli juuri uunista. 
Ei ole symmetrialla pilattu, mutta maku ratkaisee.

Kaurasämpylät

1/2 litraa maitoa (lämmitä)
1rkl suolaa (käytin tänään merisuolaa nam)
3rkl siirappia
50g rasvaa (laitoin paljon enemmän, voita sekä oliiviöljyä)
3dl grahamjauhoja
50g hiivaa
1/2 dl kaurahiutaleita
Kohota 1/2 tuntia

Lopuksi lorautan oliiviöljyä ja vaivaan taikinan sillä. Laitan sämpylätaikinan mikroon kohoamaan>sinne ei tuule, eikä taikina lätsähdä.
Laitan sämpylät kylmään uuniin kohoavat siellä vielä ja ja laitan uunin 180 asteeseen. Kun hieman kaunis rusehdus, sämpylät valmiita.

Tästä taikinasta saa ihanan Aurajuustobostonleivän, kaulimalla taikinan levyiksi. Levittämällä Aurajuustoa, kierimällä rullalle ja leikkaamalla kuin Bostonkakkuun, niin että ruusukkeet tulevat ylöspäin ja Aurajuusto mukavasti kuplii hieman pinnalla. Sydänvuoka vielä ja ihana Aurajuusto bostonleipä on valmis. Oma viritelmä, mutta helppoa kuin nakki. ;)


Pojan tyttöystävä tuli meille viikoksi ja toi peltihöperölle tuliaisiksi kauniin peltirasian.
Tyttö on 17-vuotias ja ele oli viimeisen päälle ajateltu ja herkkä. Hyvä mieli. <3

Niin ihana lahja, voi että pojalla on ihana tyttöystävä <T

Herkullista viikonloppua!



torstai 24. heinäkuuta 2014

Hyvää nimipäivää Krista ja teräsmummit 93-v ja 102-v

Nyt on niin perus säätöä, ai että. Tänään päätettiin aamulla ettei lähdetä mummin mökille, mutta tänne tönöönhän pakahtuu ja ei kun mökille siis. Siellä teräsmummi nautti rannalla olosta, kuumuus on reumaattisille jäsenille balsamia ja muuten merivesikin ihan nektaria. ;)


Kuva
Keski-ikäiselle auringonotto käy työstä!


Näin tyynenä paistattelee mummi!

Mummi on uskomaton pakkaus, ikää on 93-vuotta ja mummi asuu yksin Helsingin Ruoholahdessa, siivoa asuntonsa, pyörittelee herkullisia lihapullia, silittää kaikki vaatteet ja jaksaa olla kiinnostunut ja rakastava. Mummini mun. <3 Mummini vaarin kanssa on myös kasvattanut minut 1-vuotiaasta, olin heidän lapsien ympäröimä ja sedälläni ja minulla on vain 8-vuotta ikäeroa. Mummilta olen saanut monta oppia, miten partiomerkit ommellaan, miten tehdään maailman paras pizzapohja ja miten kukkia hoidetaan... Kaikki kukat kyllä kuolee minun kätösien kautta hetkessä, meidän mummilla on kukkiin silkkinen, mutta rautainen ote, kuten lapsuudessa meihin lapsiinkin.

Toinen mummini menehtyi 102-vuoden iässä, rämpäytteli kännykällä minulle vielä 101-vuotiaana. Oli jotenkin hassua, kun kännykän ruudussa näkyi Samppamummi soittaa, 101-vee. Samppamummi jaksoi vielä 90 ja risat käydä kielikursseilla ja käydä kirjeenvaihtoa ympäri maailmaa.


Samppamummin 100-vuotisjuhlat ja pikkuserkkuni Pekka Rinne, jota en valitettavasti tunne. :)

En tiedä mistä molemmat mummini on tehty, jostain teräksisestä suomalaisesta sisusta ja peräänantamattomuudesta. Koskaan he eivät ainakaan valita/valittaneet paitsi joskus huomionkipeydessä kolotuksista. :)

Mummin kanssa vilkuteltiin sightseeing alukselle 

Tänään rannalla ihmeteltiin miten mummi jaksaa neljättä tuntia niin paahtavassa helteessä, kun en itsekään jaksa... Mummi nautti ja sanoi, että koska hänen isänsä oli merikapteeni ja on kasvanut meren äärellä, sieltä syntyy tälläisiä rantaleijonia.

Rannalla oli taas ihanaa, kamalaa ja hikistä, mutta kaiketi joudun taasen huomenna pinnistelemään sinne. ;)


Samu chillaili tässä asennossa koko päivän, edes sorsan pärähdys viereen ei saanut hievahtamaan.
Kotiin tultaessa taioin, heh pirkkatäytekakkupohja, mansikoiden muussaus, kermavaahdon vaahdotus ja wau, tyttären nimipäiväkakku nimeltään könttikakku on silmsalabim valmis. Nämä ovat niitä äitien salaisia huijauksia, mutta pääasia että nimipäiväsankari on tyytyväinen. On kuulemma maailman paras könttikakku!


Könttikakkua, jei. Muumilautasia, peltipurkkihullun törppöjä ja Gantin vati, joita kahmin Stockmannin outletista joskus kasakaupalla. 

Päivä oli kohtalaisen kiva, vaikka aurinko kyllä tekee hieman kärttyiseksi, koko perheen. Mutta se sensuroitakoon.


Hiekkakakkuakin oli tarjolla a la Sofia <3

Eläköön siis mummit ja päivän nimipäiväsankarit!

Se on morjens, mä oon ihan loppu, tuumii Samu. <3

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Uusi banneri, Me Naisten toimittaja viittasi kintaalla ja ajatuksia bloggaamisesta

Löysin tieni kauniiseen blogiin nimeltä "Valmiiksi käytettyjä unelmia".  Ihastelin blogin banneria ja huomasinkin blogin seinällä ilmoituksen "Bannerit",  kiinnostaako bannerit.

Arvontaankin eksyin ja taisin siellä blogin pitäjälle huikata, että sekametelisoppainen blogini kaipaisi kyllä uutta banneria. :) En enempää asiaa ajatellut, enkä tohtinut asian tiimoilta enempää tykittää. Vaikka blogin pitäjä Maikki kertoo, että hän tykkää tehdä bannereita, kai se oli tälläisen kärsimättömän immeisen vaikea ymmärtää, koska itseäni bannereiden salat hieman ahdistaa ja kovin vaikealta tuntuu koko homma.

Sieltä se Maikki löysi minun blogini ja liittyi lukijaksi, huikkasi takaisin, että ota yhteyttä, jos banneri kiinnostaa. En vieläkään rohjennut vaivata Maikkia, tuntui myös siltä, että ei ole taitoa taikoa hänelle vastalahjaa.

Luin tällä viikolla Me Naisten jutun bloggareista, joka herätti ristiriitaisia tunteita. Osa jutusta käsitteli Maybellinen tilaisuutta, jossa olin itsekin Facebook-kisan kautta mukana. Kyseinen Me Naisten toimittaja lähestyi tilaisuudessa myös minua ja ystävääni, kysyi onko teillä blogi? Vastasin rehellisesti kyllä on, mutta en ole blogini puolesta täällä. Toimittaja totesi  että olette siis muuten vaan täällä heilumassa, juuri niin muuten vaan heilumassa mietin mielessäni... Toimittaja luonnollisesti kääntyi ja lähti haastattelemaan niitä oikeita bloggareita, nuoria ja kauniita varsoja.

Tilanne oli hieman hämmentävä, koska jostain kumman syystä toimittajan välinpitämättömyys tavallista ihmistä kohtaan oli jotenkin niin kovin välinpitämätön. Siinä sai tuta vertauskohtaa, jos et ole jotain, et ole mitään ainakaan hänelle, toimittajalle. Tomittaja joka oli itsekin kovin nuori, aiheutti lievän inhan tunteen, jollaista en enää tämän ikäisenä haluaisi itsessäni tunnistaa. Kiteytettynä tunne oli "elefanttina porsliinikaupassa". :)

Sorsat seurasivat eilen 10-vuotiasta tytärtäni, keski-ikäisenä on hyvä olla, voi jo kulkea omia polkuja. 
Seuraan, mutta vapaasta tahdostani. 

Ystäväni kanssa kuitenkin tuumimme, että toimittaja olisi voinut kääntyä takavasemmalle hieman sivistyneemmin, kenties kysellä jotain blogistani, ihan kohteliaisuuttaan, jotta minulle ei olisi tullut mitätön fiilis. Mutta toisaalta sehän olisi ollut ajan haaskausta. ;)

Vastaiskuna Maybelline tilaisuudessa, L'orealin henkilökunta, Krista Siegfrids ja pari bloggaria kohtelivat niin ihanasti ja lämpimästi, eli ei tarvitse olla kylmä, vaikka olisikin "jotain". Mutta ilman heitä olisin kokenut varmaankin olevani väärässä paikassa.

Luin kuitenkin tällä viikolla Me Naisten nettisivuilta kyseisen jutun, jossa eräs bloggari totesi, ettei edes halua katsoa/lukea blogia joka on sottuinen. Totesi hän kyllä korjaavasti, että jotkut varmasti haluavat lukea myös tavallisempia juttuja. Minä kuitenkin luin vain sanan sottuinen ja tuumin blogini on kyllä sottuinen, kuten käsilaukkuni ja pääkoppani ja kaikki muu.

Päätin rohkeasti ottaa yhteyttä varmaankin alemmuudentunteen potkimana Valmiiksi käytettyjen unelmien bloggariin Maikkiin ja kysyä, josko hän aikuisten oikeasti viitsisi auttaa bannerin teossa? Sieltä paljastui ihan mahtava tyyppi, jonka ilo tarttui ihan sähköpostien välityksellä. Maikki taikoi toiveitteni mukaisen bannerin minulle tunnissa ja auttoi vielä Instagram palkin asentamisessa. Tuli niin hyvä mieli, vaikka maailmassa on tylyyttä, on maailmassa myös niin suurta hyvyyttä, että eilen sydän läikehti ilosta tuhatta ja sataa.


Itsekkäästi omien polkujen kulkeminen ei ole aina hyvästä, voi saada köniin. :)

Bannerista sen verran, että sen on tarkoitus esittää järkyttävää aamuminää, normaalia meikattua minää ja ammattilaisen loihtimaa minää. Totuus, parannettu totuus ja epätotuus. Se kaiketi on blogini henki. Pieni sisäinen kapina, tai pikemminkin suuri riehunta, elämä ei ole aina täydellistä ja minä en halua sitä niin esittää. Luen kyllä sekä täydellisiä blogeja ja rehellisempiä blogeja, yhtä suurella mielenkiinnolla. Täydellinen vaateblogi ei mielessäni mitätöi toista, vaikkapa kaaottisesta elämästä kertovaa blogia. Kaikille on paikkansa, koska me kaikki olemme niin erilaisia.


Kiitos Maikki sinulle ja käykää kaikki kurkkimassa Maikin ihanaa blogia, siellä kirjoittelee täydellä sydämellä varustettu Maikki. <3

Nyt on blogini taas askeleen parempi, vielä uupuu Twitter palkki, ja miten liitetään nettiosoitteet niin, että suoraan klikkaamalla pääsee toiseen osoitteeseen. Pikkuhiljaa opettelen, minä keski-ikäinen. ;)

Hih, kyllä minäkin kimmellän, rakkaan, lasten ja ystävien katseissa. 


Valmiiksi käytettyjä unelmia löydät tästä linkistä, suosittelen, kaunis blogi ja blogissa häärää ihana ihminen. Ihana arvontakin sieltä löytyy, nyt kaikki liittymään lukijaksi.

http://kaytetyt.blogspot.fi/

Me Naisten juttu löytyy täältä 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/tallaista_on_bloggaajien_elama_oikeasti