perjantai 30. toukokuuta 2014

Viikon vinkki, kuinka luistellen saat lattiat kiiltämään!

Laita lapsukaiselle siivousharjat jalkaan, laittoi kyllä itse. Pesuainetta lattioille, lapsethan nuohoavat joka nurkassa ja lattioiden putsaus sujuu kuin tanssi, suorastaan kuin itsestään. Ja ei kun liitolaukkaa liitelemään luistellen pitkin lattioita. Jabadabaduu, kylläpä tulee siistiä jälkeä ja lapsellakin on hauskaa ja uni maistuu illalla.

Nyt luistelemaan!

Kun lasta kiusataan

Tänään pimpahteli  aamusella koko ajan pienen ekaluokkalaiseni puhelin, siellä kaveri varmisteli, että käveleekö tyttäreni hänen kanssaan kouluun. Tuumin, että tuohon varmisteluun liittyy epävarmuutta, ettei varmistelija jää yksin, ole itse ulkopuolinen, toinen pieni reppana.

Pian soi minunkin puhelimeni, siellä kouluun päässyt ekaluokkalaiseni soitti itkien, että nyt tämä varmistelijakaveri ei leikikään hänen kanssaan, vaan dumppasi hänet kuin räkärätin. Pysyin rauhallisena ja yritin puhumalla saada heitä kaikkia leikkimään toistensa kanssa-yhdessä. Tyttäreni itki ja hänet dumpanneet tytöt nauroivat itkemiselle. Itkeminen on lasten mielestä noloa ja selvä heikkouden merkki, vaikka tunteiden osoittaminen on vahvuutta, suorastaan mahtavaa ja epäsuomalaista sellaista.


Uskoakseni tyttäreni on jo unohtanut koko jutun ja löytänyt itselleen leikkikaverin, paljon ystäviä hänellä on, mutta joskus on kertonut viettäneensä koulupäivän yksin, koska kaikki tytöt leikkivät aina kaksin.

Tyttäreni ei ole myöskään täydellinen vaan varsinainen tättähäärä, ei ilkeä, mutta voi olla kovin ajattelematon ja ajattelemattomuuksissaan ikävä. Onneksi tuntee katumusta ja osaa pyytää anteeksi, välillä kun tosiaan ilkeyksiä tulee hänenkin suusta.

Hän on myös vahva, pukeutuu miten tykkää, laittaa leijonapuvun syntymäpäiväjuhlille, vaikka muut pienet juhlivat laittavat prinsessamekon. Varmistelen häneltä onko hän leijonapuvun suhteen varma,  muut voivat kiusata, tyttäreni vastaa "mitä väliä, tämä asu on minun lahjani syntymäpäiväsankarille".

Joukossa, mutta yksin.




Tyttäreni on vahva ja selviää itkuistaan, mutta entä ne jotka eivät selviä... Jotka jäävät joka päivä yksin.


Elämä on oppimista, välillä yksin jääminen, toisten huomioon ottaminen, satuttaminen ja satutetuksi tuleminen. Yksi asia on selvää, kukaan meistä ei ole täydellinen ja sormella ei saisi osoittaa ketään ja moni muutos lähtee omasta toimintamallista. Miten itse käyttäydyn, minkälainen roolimalli olen ja puutunko rohkeasti jos vääryyttä tapahtuu ja myös puutunhan oman lapsen kohdalla, enkä vaikene ja sulje silmiäni.

Tuli vain surullinen fiilis, ei mitään hauskaa, eikä hullua ole tapahtunut tänään. Älypuhelinkin toimii ja silmäpussitkaan eivät pahimmista päästä ja housunnappikin meni kiinni. Usein sitä veuhtoo mikrokuviossaan ulkonäköskeisesti miettien kaikkea mikä itsessä on rumaa, mutta pientä se on silloin kun maailma on ruma, ruma lapselle.

Disneyn Lilon ja Stichin sanomaa "Ohana tarkoitaa perhettä, ettei ketään jätetä yksin". :)


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Varoitus tämä postaus on siirappinen> 4-vuotta Latviassa ja esikoisen syntymä Riiassa

Aika kiitää silmissä ja lasten kautta vanhenemisen huomaa herkemmin. Eilen on vierähtänyt tasan 10-vuotta siitä kun esikoinen syntyi Latviassa Riiassa. Syntymäpäivät kummasti herkistävät mieltä ja nostalgiantunteet nousevat pintaan. Tuli fiilisteltyä vauvakäärön aiheuttamaa euforiaa ja myös kaiholla muistelin 4-vuotta Latviassa. Tuli katseltua vanhoja kuvia ja tässä niistä muutama otos. 






Ihani kotimme ikinä. <3


Kaksi ensimmäistä vuotta asuimme Kaleju iela 18/20 vanhassa kaupungissa
Latviassa asuminen oli hyvää aikaa ja  voin vain todeta, että Latvia vei lopullisesti sydämeni. Aina kun Latviaan matkustan, tuntuu kuin kotiin palaisin. Kaipaan vanhan kaupungin mukulakiviä, kun kengät ja turistien vedettävät laukut kodikkaasti kopsuvat kiviin.

Kaipaan Jurmalan Peppi Pitkätossutaloa ja meri-ilmaa ja hiekkarantaa. Ihania ihmisiä, jotka veivät sydämen. Ja Latvialaista herkullista ruokaa, kaikkea mitä sinne liittyy. 

Kaipaan hassua autokoulunopettajaani Aigarsia, jonka kanssa vuoden pätkä tahkottiin autokoulua englanninkielellä, kunnes sain vihdoin ajokortin hyppysiini työn ja tuskan kautta. Kävin mm.7x kirjallisissa, opetellen kirjallisten kokeiden virheiden kautta liikennesäännöt. Jotka olivat joissain kohdin päinvastaiset kuin Suomessa. Liikenneympyrään meno ja vasemmalle kääntyminen. 

Mieheni neuvoi Suomisääntöjen mukaan ja Aigars Latvian ja välillä olin taas ihan pihalla. Joten ajokortin saaminen kesti ja kesti. Aigars nimitti muuten minut Schumacheriksi jo heti ensimmäisellä oppitunnilla, en tiedä tuleeko raskaasta kaasujalasta ja päästöjen ylenpalttisesta kuluttamisesta olla ylpeä, mutta Schumacher nimike on vahvasti jäänyt mieleen  silloin kun vauhdin huuma saa otteen.


Latviaan kulminoituu tyttäreni syntymä ja uusperheemme mahtavat vuodet, kun sain tutustua ja rakastua mieheni ihaniin lapsiin.

27.05.2004 typyni syntyi kyseisellä klinikalla
Käärö
Wuhuu, otettiinpa hyvät vanteetkin matkaan. Jätettiin kuitenkin auto pölkylle, niin helpottaa uusien renkaiden ja vanteiden laitto.

Koskaan, ei koskaan Latviassa meiltä varastettu mitään, emme kokeneet oloamme uhatuksi vaan päinvastoin. Mutta kun oli aika lähteä kotiin synnytysklinikalta käärö kainalossa, meitä odotti tämä näky. Viimeisenä kesänä Latvia näytti meille myös toiset kasvonsa. Täydellinen 4-vuotinen päättyi hupaisaan ja tänä päivänäkin naurattavaan varkauteen. Ja ei viety pelkkiä renkaita, lähti myös vanteet vorojen matkaan.

Tämä postaus saattoi olla aika ällön siirappinen, suorastaan hattaralla kuorrutettu, mutta  tyttären syntymä sai tämän äidin perin vaahtokarkkimaiseen tilaan. Auton renkaiden ja vanteiden pölliminen on myöskin sitä elävää elämää, elämän Jin ja Jan, elämän monet kasvot ja kääntöpuolet.

 Kaikilla meillä on omat vastoinkäymisemme ja ihanat hetket. Tässä teille minun elämästäni niistä yksi vaihe, koska oli niin herkkä ja nostalginen olo. Ja nyt jatkuu vanheneminen ja elämän kiitäminen ja jännittäminen mitähän se huominen tuo tullessaan.


tiistai 27. toukokuuta 2014

Nokian vanhat retroluurit ovatkin in ja olen uuden älyluurini kanssa out ja myös kirjaimellisesti pihalla!

shutterstock kannykatNo niin, juuri kun vihdoin myönnyin yhteisön painostamana hankkimaan itselleni älyluurin, saan lukea tämän päivän Me Naisista, että Vintagekännykät ovatkin suurinta huutoa ja vanhat Noksut ovatkin arvotavaraa. Kenties Noksun luurien kurssi nousee jyrkemmin, kuin Noksun osakekurssi ja meikäläisen vanha vimpain onkin yhden etelänmatkan arvoinen.

Retroilu on in ja taas olen niin out. Kun kerran vintageilu on niin tapetilla, niin luulisi että keski-ikäiset olisivat todella in tänä päivänä. Mutta ei olen niin out ja muutenkin pihalla. Ystävät ovat kommentoineet että miksi en kommentoi heidän multimediaviestejä. Ei tule multimediaviestejä, ei sitten millään. Paitsi omat, testasin sellaisella kamalalla omalla kuvalla lähettämällä itselleni oman kuvani, se tuli perille.

Tämän otoksen lähetin itselleni ja järkytyin näkemästäni. Tässä otoksessa painiskelen älyluurini kanssa ja voisi sanoa, että älyluurin saaminen on tuonut 20-vuotta lisää vuosia. 


Miehenikin juuri soitti minulle ja kysyin miksi soitit, olenko minä soittanut sinulle? Mieheni totesi, että oletko siellä ihan kuutamolla. No olen, olen. Eilinen päivä surahti ohi vaan taistellessa miten poistaa pimpahdukset kaikista  instansseista tulevista viesteistä, mm. sähköposti ja Facebook.

 Tänään painiskelen multimediaviestien kanssa. Soitin operaattorille, ei osannut auttaa, manuaalisesti ne on kuulemma asetettava. Menen operaattorin omille sivuille, enkä ymmärrä hölkäsen pölähdystä. Lähetä viesti toiselle, jolloin multimediaviestit aktivoituu ja saat viestit itsellesi. Lähetin viestin itselleni, sain sen, mutta muilta en saa mitään kuvia?!

Seuraava vaihe on soittaa operaattorille apupalveluun, joka maksaa 2e minuutti, minut tuntien, tulee himskatin pitkä ja kallis puhelu. Mutta onneksi on se vanha Noksu jemmassa sukan varressa kasvattamassa kurssiaan.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Vero Moda mallisto joka mahtuu ja hyvästit vanhalle puhelimelle,

Siviilipersoonani käväisi todella kivassa tapahtumassa Trendin ja Vero Modan järjestämänä. Tuumin kyllä, että kyseinen tapahtuma sekä lehti saattavat olla hieman nuoremmalle väestölle suunnattuja. En kuitenkaan ollut tapahtuman ainoa keski-ikäinen nuorten ja kauniiden joukossa ja ainakin uskoakseni en kiinnittänyt merkittävästi huomiota. Lapsillenikin kyllä yritän aina opettaa ettei luulo ole tiedon väärti...

Kassalle jonottaessa huomasin omalaatuisen kyltin ja jouduin kyllä kertaalleen hieraisemaan silmiäni, koska en uskonut näkyä todeksi, mutta totta se on, nimittäin meikäläinen on nykyään s-kokoa, ainakin Vero Moda maailmassa.

Siinä se on, meikäläisen mallisto. 
Ja sitten surullisempiin asioihin. Mieheni on todella moneen kertaan ja ainakin parin vuoden ajan muistutellut, että tarvitsen uuden puhelimen, nimittäin älypuhelimen. Olen vieroksunut älypuhelimen hankkimista vapauden riistona. Älypuhelimen kautta olen tavoitettavissa joka instanssissa ja joka puolella. Olen ollut myös erittäin kiintynyt vanhaan puhelimeeni, jolla teksitiviestien nakutus sujui silmätkin kiinni. Mikä toiminto voisi olla älykkäämpi kuin se?

Olen saanut ystäviltäni kehoituksia, eikö olisi aika jo vaihtaa tuo vanha luuri uuteen ja älykkäämpään. Mitä enemmän ihmiset ovat minua patistaneet, sen sitkeämmin olen pitäytynyt vanhan rakkaan luurini omistamisessa. Olen jopa miettinyt häpeävätkö ihmiset olla seurassani, kun minulla on niin nolo ja älytön luuri vuodelta 2009. Olenko heille trendijuntti?!

Vanha luurini sai jo sielun, toimi sairastelematta, naarmuuntui kyllä, mutta pysyi ehjänä. Ei koskaan temppuillut vaan oli uskollinen ja reilu kumppani. Kun suljin viimeisen kerran vanhanaikaiseksi jääneen puhelimeni, tuntui että sydämestä ottaa ja on tykytyslääkkeen paikka. Vanhan puhelimeni sielu kuiski korvaani, miksi minut noin hylkäät, laitat syrjään kuin vanhan vaimon, uuden vetreän tullessa tilalle. Tunnen oloni epäreiluksi petturiksi kun hylkään ehjän ja uskollisen rinnallani olleen kumppanini näin, minä petturi. Suorastaan pelkään mitä karman laki tuo tullessaan...

Hyvästi Noksu rakas, uskollinen ystäväni mun. <3


Uusi puhelimeni on virtaviivainen ja kaunis, kuin nuori tamma kesälaitumella. Ja myös hieman tyhmä. Meni herättämään minut 04:14 viime yönä, koska sähköpostiini kilahti Valittujen Palojen mainos!

Ja kun keski-ikäisen herättää, niin ei se uni enää maar tule, koska joutuu miettimään opettajien kevätlahjoja, muistinko laittaa voin jääkaappiin, jäikö hella iltapuuron jäljiltä päälle ja sanoinko kuitenkin sille ja sille henkilölle väärällä äänenpainolla sen ja sen asian....

Nyt täällä pähkäilen älyluuriani, kuin katastrofielokuvissa konsanaan, jossa tavallinen matkustaja joutuu suorittamaan hätälaskun lentokoneella tuijottaen kauhulla ohjaimistoa, koska lentäjä ja perämies ovat molemmat juuri saaneet Ebolaviruksen, että miten saan nuo ääniasetukset/herätykset pois joka ikisestä instanssista minne älyluurin myötä viestejä pukkaa..

Apuva.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Vinkkitiistai ja miten hiusföönin kylmätoiminto helpottaa helteessä tai kuumien aaltojen keskellä

Meillä kaikillahan on käytännönläheisiä vinkkejä läheisille. Sellaisia kivoja vinkkejä, joilla vilpittömästi halutaan laittaa hyvää kiertoon, hyvän tarjouksen, reseptin jne.muodossa. Ei sellaisia vinkkejä, joissa latistetaan, pilkataan tai nostetaan omaa häntää, kun paha kateellinen asia halutaan verhota hyvään ja kauniiseen pakettiin.

Tadaa föönin kylmätoiminto viilentää sut!

Kerran viikossa olen päättänyt laittaa hyvää kiertoon vinkin muodossa. Vinkki saattaa olla syötävän hyvä sapuska, mielettömän hyvä tarjous tai vaikkapa tyyliin Kalanmaksaöljyjä nivelille 5e jne.

Tämän päivän vinkki syntyi pääni ja kroppani liepeillä ikään kuin huomaamatta. Föönäilin hiuksiani vahingossa kylmätoiminnolla ja ah maar kuinka viileä pyörivä ilma teki päänahalle hyvää ja samalla huiskautin vähän soijaa pukkaavalle kropallekin. Älyttömän ihana tunne, kuin raikas meri-ilma.

Suosittelen kaikille, en lämpimästi vaan viileästi tätä briljanttia joka kodin ihmettä,  viilennystoimintaa.  Kaljuilla voi olla ikävempi hommeli, heillä ei välttämättä ole fööniä kotosalla. Mielestäni tämä niksi auttaisi ehdottomalla varmuudella pahimpiin kuumien aaltojen vapinoihinkin. Samalla mietin, ettei päänahkakaan rasvoitu samoin kuin kuumatoiminnolla. Tukka siis pysyy pidempään puhtaana, mieletöntä! Ja kuivuuko tukka yhtä nopeasti varmaan mietitte... No kuivuu, kuivuu, kuin laivan kannella Kate Winsletinä liitäisi.

Vinkkitiistai kuulostaa hirveän kivalta, mutta vinkkipäivä voi olla mikä tahansa viikonpäivä viikon aikana, koska en halua ahdistaa ideointia puristamalla itseäni nurkkaan. Eihän vinkit pakottamalla synny.

Äsken mukava postipoika toi postin kotiovelle ja sain tilaamani nenätrimmerin. Tästä vipstaakista laitan raporttia myöhemmin. Karvaton nenä se olla pitää, eritoten kun on nuha. :)

lauantai 17. toukokuuta 2014

DDR grilli ja Puplinskia snakarilta yöaikaan, ah ne nuoruuden muistot,

Ajeltiin tuossa taannoin Töölöntorin ohi ja kiitävät nuoruuden muistot laukkasivat silmieni ohi. Muistan elävästi kun kotiin rantauduttiin  baarista ja jos ei ymmärrys ollut kotimatkalla sitä tasoa, että olisi poikennut snakarin kautta, heti kotona iski kurniva nälkä. Joskus tehtiin mummin DDR:stä Suomeen kotiutuneella voileipäkoneella grillileipiä. Aina ahmittiin kaikki mummin suolaiset avomaankurkut ja sinappia päälle.

Ennen juotiin jotain tälläisiä...

Tässä kevään ensimmäisenä kauniina päivänä siivoillessa mielestäni pulpahti kysymys "miten tähän on tultu". Miksi en ole ulkona suurinpiirtein nakupellenä kirmaamassa auringon lämmössä vaan mieluummin heilun imurinvarren kanssa imppaamassa.. Tärkeämpää on olla järkevä, että illalla voi pään painaa tyynyyn hyvin mielin, kuin olla rentoutunut.

Nuorena osasin elää hetkessä, nyt mietin järjellä. Siivoan täällä silti hyvillä mielin, koska parin viikon takainen kotiseudun Töölöntori ja äsken nuoruuden toilailukaverini Facebookissa jakamansa jälkikasvun kuva nostatti kepeitä muistoja mieleen ja kevensi siivousaskelta.

Nykyisin ehkä joskus peräti yhdet tälläiset..

Muistan kun ystäväni kanssa meille baarista jälleen kotiuduttiin. Väsymys oli kova, mutta ystävälläni nälkä vielä kovempi. Hän sinkaisi taxilla Töölöntorille ja sanoi tuovansa meille molemmille, mitkä lie puplinskit, mitä ne on, en vaan enää muista.. Taisi olla jotain Lauantaimakkaran kanssa tekemistä...

Aamulla herätessäni huomasin tyynylläni mytyn, jonka ystäväni oli siihen hyvän yön toivotuksien siivittämäni asettanut. Näen mielessäni ystäväni ajatuksetkin, siinä kamulle Lauantaimakkarapuplinski tyynyllä, jos yöllä herää ja sattuu hiukomaan. Miten rakastettava ele ja tänä päivänä moisesta saisin KILARIT!

Kun muutin kotoa sain mummin ja vaarin DDR malliston voileipägrillin ja paistaa suhauttelin sillä voileipiä kun koti-ikävä iski. Kerran kuitenkin jysähti ja kovaa, meni proput kämpästä, meni naapurienkin proput, meni kertakaikkisesta oman päänkin proput. Ei auttanut propunvaihto, vaan huoltomiehen piti tulla rapun sähkökaapista laittamaan proput kuntoon. Huoltomies totesi, että tais olla kova jysäys, mikäs sen aiheutti?  Kerroin, että DDR:nen grillihän se päätti päivänsä.

Se oli sen sadun loppu ja pikkuhiljaa grillin kuoleman kautta otettiin askelia aikuisuuteen. Ei enää eväitä tyynylle, kotona aina ruokaa, ettei tarvitse taxilla yöllä enää suhautella sitä hakemaan. Elämän varmistamista, nälän varmista, turvaa ja turvallisuutta. Se kaikki tuntuu niin hyvältä, silti joskus kaipaan noita nuoruuden aikoja, jolloin ei ollut huolta huomisesta.

Lilli Valma Kotala puplinskihyyppäri tämä on omistettu sulle, terkuin Maila Pääkkö eli Staga vaan. :) Meidän valenimet, esitellessä itseämme ihmisille tarkkailimme reaktioita mitä tuumivat "vanhahtavista" nimistä. Värähtikö ilme vai eikö värähtänyt... :)

Ja oikeasti juodaan jotain tälläistä rehuteetä, koska olen keski-ikäinen.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Huulipunavallankumous ja miksi näen painajaisia?

Huulipunavallankumouksessa mukana sydämen ja hengitysteiden terveyden inspiroimana.
Lemppari huulipunalla Lancome Rouge in Love.

Blogin päivittäminen tälläiselle harrastelija-antibloggaajalle on välillä haasteellista hommaa. Yön pikkutunneilla, kun herää täiden täyttämään painajaiseen, jossa täit ovat vallanneet koko kehoni ja kuorruttaneet käsivarteni. Voi yäk sentään. Panee väsyttämään, kun näkee samaa painajaista monta yötä pötköön.

Täitä ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta olen niin kovin viime täiepisodin traumoittama, että yöllä täipainajaiset valtaavat mieleni sopukat Jos kuitenkin yksi pikku öttiäinen onkin jäänyt eloon ja kuoriutunut munapahasestaan, sellainen sitkeä luontokappale, jolla on voimia enemmän kuin tälläisellä väsyneellä äidillä vastaan taistella.

Sain tyttäreni luokan opettajalta muuten loistavan vinkin, nimittäin suoristusrauta, tuo täiden ja täiden iljettävien munien liiskakone, joka tappaa höyryttää kuumuudellaan munat! En ole koskaan saanut suoristusraudan käytöstä niin suurta nautintoa, kuin kuumennellessa tyttärieni hiuksia ja samalla kuvitellen miten munat kärventyvät.

Suoristusrautavinkki täytyy yhteisen hyvän nimissä laittaa viidakkorumpuna jakoon, miksi en aiemmin tiennyt tästä, kun täitä vastaan sotaa kävin. :)

Mieheni ja ystäväni neuvovat ettei minun tulisi katsoa niin paljon scifiohjelmia, kun niistä tulee niin rajuja painajaisia. Mitä ne tietää, nämä painajaiset kurkottavat mieleeni todellisuuden karmaisevista tapahtumista. Pienistä pahalaisista, jotka suurennuslasilla näyttävät ihan "Mars hyökkää" monstereilta.

Lupaan vaieta täistä ikuisesti, jollei niitä taas tule.... IIiks.

No kuitenkin huulipunaa huuleen kanssasisaret, nuoret ja vanhat. Tänään kunniotetaan sydämiä ja keuhkoja . Sydämen asiat ovat erityisen tärkeitä tietyistä syistä. <3

maanantai 12. toukokuuta 2014

Homeenpoistoainetta tahroihin, voihan pöksy!

Olen aina ollut kovin ylpeä siitä miten nainen pystyy touhuamaan useaa juttua samaan aikaan.  Puhumaan puhelimessa ja samalla sessioimaan vaikkapa himolenkin tai aerobciohjelman, puhumattakaan asunnon siivoamisesta vallan huomaamatta. Viime aikoina on ollut pientä ontuilua yhtäaikaa tekemisen suhteen.

Taannoisen viikon kauppareissulla selvitin samalla puhelimessa useampaa asiaa kerrallaan. Puhelujonossa oli juoruilusessio ystäväni kanssa, mieheni muistutteli ja soitti perään, jotta muistaisin jotain tärkeää, en enää muista mitä. Samaan syssyyn lapset soittivat useampaan kertaan mm."saako ottaa keksiä" vaikka se isä oli ihan siinä heidän vieressä, kotona.

Ladoin puhelinvyyhdin keskellä ostoslistaa apuna käyttäen kamaa kärryihin. Kärry oli jo pullollaan, kun luin reseptistä sanan "tilli", jouduin keskeyttämään juoruilutuokion ja oikein paneutumaan ostoslistaan. Miten "tilli" on eksynyt ostoslistalle, kun ruuaksi laitetaan Metsästäjänpossua...

Mietin olenko kotona kirjoittanut listaani jotain omituista, niinkin voi käydä jos ruokalistaa kirjoittaessa vaikkapa katsoo samalla televisiota tai vaivaa vaikkapa leipätaikinaa. No huomasin sitten näemmä kaivaneeni käsilaukkuni uumenista ikivanhan ostoslistan, jota olin ruokakaupassa orjallisesti noudattanut, kunnes "tilli" suotuisasti herätti minut.

Nyt on kapsäkit siivottu!


Loppuviikolla menin uudelleen kauppaan ja kaivoin "roskista" muistuttavan käsilaukkuni uumenista uutukaisen ostoslistan. Ihmettelin jo paperin ulkonäköä, ei meillä ole tälläistä ruutupaperia?! Mitä tämä nyt on...

Listassa luki: Maitoo, lenkkii, jauhoo, rautaa... En vieläkään tiedä miten aivan vieraan ihmisen "maitoolista" oli päätynyt villin käsilaukkuni pohjalle. Vieläkin hämmentää tämä jupakka ja luulenpa etten koskaan saa tietää... Mutta jos siellä joku tunnistaa listansa maitoo, lenkkii, niin ota ihmeessä yhteyttä, olisi mahtavaa kuulla sinusta. Olisi ihan uteliasuuttakin kiva tietää, tarkoittaako listalla oleva rauta, rautapilsuja vai vaikkapa sellaisia Kippari Kallen puntteja tai hitsi pinaattia?

Ja palataan vielä tuohon otsikkoon, "kun käytin homepoistoainetta tahranpoistoaineena".  Jepulis, mieheni lähtee huomenna jenkkeihin ja pesin aamukiireissä pyykkiä. Joitain tahroja oli ja tuumin, että jotta rakkaallani oli reissussa puhtoiset pöksyt, suihkautan niille tahranpoistoainetta. Kurotin lähintä suihkepulloa ja suihkautin reippaalla otteella kohtiin joissa ei edes tahroja ollutkaan, ajattelin että nyt tehdään kuulkaas puhdasta jälkeä.

Näin puhdasta tuli!

Pitäisikö valittaa jonnekin, kun purkissa kuitenkin lukee, että homeenpoistoaine sopii tekstiileille!

Menin hieman paniikkiin, kun huomasin kyllästäneeni mieheni pöksyt homeenpoistoaineella. Voisiko homeenpoistoaine olla myrkyllistä hänelle, näin jo sieluni silmissä, kuinka mieheni istuu pitkällä lennolla tai tapaamisessa karmaisevan kutkan kourissa. Ihon peittää homerihmasto tai näppyläarmeija. Helpotuin kun ohjeissa luki, "ei sisällä kloriittia ja sopii tekstiileille". Veistelin vielä miehelleni, että nyt lähtee kunnolla sitten tahrat, homeet ym.

No niin lähti tahrat ja lähti värikin, nyt on kirahviläikkäiset housut, olisiko sellaiset keski-ikäiselle miehelle uskottavat, uusinta muotia, pantteri-ja seeprakuosin jälkeen?

Tai tulisiko säästää kirahvipöksyt vappubileisiin tai eikös golfkentällä käytetä sellaisia värikkäämpiä housuja,  jottei  vaan menisi hyvä homeenpoisto hukkaan...

Kun tuo homeenpoisto on selvästikin kovin tehokasti plumpsahti mieleen voisiko sitä käyttää hätätilanteessa myös täinpoistoon...

Aarghhh masentaa, ei niinkään ne pöksyt vaan se, että keski-ikäisenä nainen muuttuu mieheksi, eikä pysty tekemään enää useampaa asiaa kerrallaan...

 Voihan maanantai!


lauantai 10. toukokuuta 2014

Tarvitsen kauladeodoranttia!



Leukoja havainnollistava foto, niitä todellakin todistettavasti on.

Olen huomannut inhan ilmiön esiintyvän ja vielä tilanteissa joissa mielen kuuluisi olla levollinen ja rento.

Hieman vitsimielessä olen siellä sun täällä viljellyt lapseni sanomaa "yks, kaks kolme" jne. Ja "äiti sulla on kuusi leukaa!"  Kyseinen höpinä on ollut minulle vain hattaranpehmeää lapsen villiä puhetta, jolle en ole uskonut olevan "leukapohjaa"...

Selvästi nähtävä kaulan keskellä oleva "viiva" jonne deodoranttia juuri tulisi tupsutella.


Lausahdus on kuitenkin jäänyt jäytämään aivojen sopukoihin, koska tilanteissa joissa olen mukavan rentoutuneessa puolimakuuasennossa lukemassa kirjaa tai vaikkapa katsoessa Netflixiltä jotain pelottavaa scifisarjaa Hemlock Grovea tai Grimmiä, olen tiedostanut kaulojen keskiöissä asteittaista nihkeyden tunnetta, juurikin kaula nro kolmosen ja nelosen välillä! Mielitekoina tuolloin päällimmäisenä iskee mieleen kosteuspyyhe, eikä sukulaatirivi.

Aamuisessa lapsen nappaamassa otannassa ongelma-alue parhaiten havainnollistuu, deodoranttia tarvitaan juuri tässä asennossa.

Apua se on siis totta, leukoja on tuhottoman monta ja leukojen välit vielä kaipailevat kauladeodoranttia! Mistä sellaista saa, pitäisiköhän keksiä sellainen itse ja patentoida koko kyseinen vempain? En soisi sen tuoksuvan kummoiselta, jottei tuoksu nokkaan, kaula kuitenkin sijaitsee armottoman lähellä hajuröörejä.  Jotain kevyttä ja raikasta voisi olla, ei sellaista mirhamin ja suitsukkeiden tuoksuista. Sellaista tuulenkeveää ja kukkaista. 

Ajatushautomo käynnissä, "keep calm" käsite on jo kovin kulunut, mutta nyt tarvitaan juuri sitä.

Ööö voisiko kauladeodorantteja olla useammilla tuoksuilla, vaikkapa kasteenraikas, patsuli, mangolassi ja miehille tietenkin oma sarjansa, sysimusta, havupuu ja vaikkapa koskenlasku.

Hmmm.. toivottavasti kukaan ei ennätä pölläistä tätä ideaa ennen kuin kerkeän kuuden kaulani kanssa patenttitoimistoon. En voi uskoa että olen yksin tämän ongelman kanssa, enkä koe soveliaaksi laittaa tuputtaa kaulanväliin samaa deodoranttia, kuin kainaloihin.

 Kyllä tässä kuitenkin puhutaan eri maailmoista, kainalohiki on jotain inhaa ja tunkkaista ja kaulahiki jotain hieman hienotunteisempaa ja täten myös hienostuneempaa. Deodoranttiahan tarvitsevat kaikki joilla hormonit jyllää, kauladeodoranttia taitavat tarvita juuri ne, joilla hormonit eivät enää niin kovasti myllää..


Löytyykö sieltä ketään joka tarvitsee kauladeodoranttia jonka yksi, kaksi tai kolme kaulaa hikoaa myöskin vai olenko jonkinlainen luonnonsuojeltava kaulayksilö orpona ja yksin kaulojeni kanssa tällä maapallolla?

Asennossa olisi hyvä ottaa mallia rennon meiningin esikuvaltani Oskulta,  ei soijaa niin kovin pukkaisi. 

Nyt jään muhittamaan tätä vinkeää keksintöä jolle löytyy ainakin yksi käyttäjä ja polkaisen tästä Lakritsifestivaaleille Wanhaan Satamaan, hankkimaan kaiketi lisää leukoja, mihinkäs keski-ikäinen "raidoistaan" äh piti kirjoittaa leuoistaan pääsee.


http://lakritsifestivaalit.wordpress.com/2014/05/07/lehdistotiedote-6-5-2014/








perjantai 9. toukokuuta 2014

Jatkoa edelliseen postaukseen, kun puhelinmyyjä "likaisen olotilan aiheutti".

Puhelinmyyjä juuri kilautti ja markkinoi vimmalla Bootcamp dvd:tä, ihan kuin olisi lukenut tuoreen postaukseni ulokkeistani...

Painoi päälle ihan vimmalla, että mikä oikein askarruttaa näin hyvässä tarjouksessa, että eihän näille dvd:lle ole "parasta ennen päivää" vaikka en juuri nyt olisi sillä tuulella, että Bootcamp leirin perustaisin kotimatolle. Ja oma parasta ennen päivää hitsi vieköön tuli ja meni jo ajat sitten.

Jostain kumman syystä tuli todella nihkeä ja kiusaantunut olotila tästä puhelusta, ikäänkuin tyyppi olisi läpivalaissut armotta kroppani puhelimen välityksellä ja äänensävyssä oli viitteitä, että olen hullu jos en ymmärrä miltei ilmaiseksi laihduttaa, että mikä mulla mättää?!


Nyt on inha olotila puhelinmyyjän käsittelyn jäljiltä, todella ryöppäsi aivosolujeni kautta meikäläisen keskivartalonseudun. 
Hyi likainen olo.



Kippis ja sumppia huuleen ja hymy naamalle vaikka väkisin, että toivun tästä henkisestä väkivallasta puhelimen välityksellä.

Kiitos äiti ja mummit hyvistä geeneistä ja tällä en tarkoita vyötärönmittaa.... .

Näin äitienpäivän kunniaksi haluaisin kiittää äitiäni ja mummejani hyvistä geeneistä. Tällä en viittaa vyötärönmittaan joka on kaksinkertaistunut lasten pullahtamisten myötä, seli, seli. Korostan jutun aiheena on nimenomaan terveysgeenit valitettavasti ei Hollywood puitteiden omaavat hoikkuusgeenit. 
Maukas ja taidokas aamupala 
Hieman taustaa. Pumpsahdettuani murrosikään, ylävarustukseni jäi hieman vaisuksi ja varmasti Luoja suuressa hienossa suunnitelmassaan tarkoitti keskivartalolleni paukahtaneet pyöryläiset pehmusteet hieman ylemmäs. Omaperäinen keskivartaloliittoutumani on aiheuttanut kosolti päänvaivaa vaatevalintoja tehdessä, kun ylä-ja alakroppa ovat vissisti eri paria keskivartalon kanssa. Vaikka nyt kun olen täyttänyt 45-vuotta tuntuu,että kaikki ruumiinosat pikkuhiljaa  ovat sulassa sovussa ja harmonisesti synkassa. Yhtä pehmeitä ja omenaisia kaikki. 
Fazerin tulos laski 10% prosentilla niinä viitenä vuotena, jotka asuin ulkomailla. 
 Kipeimmän ja keskiulokkeeseeni kohdistuvan muistoni kaivan lukionajoilta. Seisoin tyytyväisenä ja pönäkkänä, painoa tuolloin peräti 47-kiloa, joista 7-kiloa keskivartaloliittoumassani, kun söpö poika katseli minua pitkään ja tuumin, wautsi wau, meikäläistä pälyillään tässä ihan vaan kun seisoskelen ja olen coolina.  Tuo komea pitkänhuiskea komistus täräytti ilmoille kysymyksen, joka on vainonnut minua ja massunaluettani läpi herkän vatsani pitkän elämänkaaren ajan "oletko raskaana vai muuten vaan läski"?


Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan sanonnalla "kiveen kirjoitettu". Aivonystyröilleni on tatuoitu "muuten vaan läski" lause ja olen sen jälkeen pohtinut tilanteessa, kuin tilanteessa vaikka makuupussissakin makoillessa, että tuijottaakohan tuo naapurimakuupussissa makoilevakin tänne oman makuupussini uumeniin pönkeää meloniani. Raskausajat olivat luonnollisesti kevyttä aikaa, vatsalleni oli syy. Tosin gynekologinikin (asuimme ulkomailla) kutsui minua "Big Mamaksi". 


No kuitenkin mennäänpä asian ytimeen, huolimatta herkkupepustani ja vääriin paikkoihin asettuneista ulokkeistani, on tänään aika nostaa malja terveystarkastuksen tuloksille, Kolesteroli 4,6, hemoglobiini 133 ja sokeriarvot alle viitearvon selvästi.

 Ja näistä tuloksista minun on kiittämäni Samppamummoani joka eli 102-vuotiaaksi ja kävi vielä kielikursseilla 90-vuotiaana ja soitteli minulle kännykällään viimeiseen hengenvetoon asti. Sirkkamummiani, joka asuu yksin Helsingin keskustassa, tekee omat sapuskansa, on pysynyt hoikkana ja kauniina,  silittää vielä pikkarinsakin, tosin omiani kutsun jättiksiksi. Sorry Ingman, toivottavasti en loukkaa tekijänoikeuksia.

 Ja äitiäni joka on uskomaton selviytyjä, joka selviytyy mistä vaan ja on muutenkin kummallinen rotusääri, jolla ei ole lainkaan selluliittia. Äitini tuo uljas, pitkä ja kaunis, joka on pullauttanut ulos tälläisen pienen menninkäisen.

 Ja kiitos vielä ihanalle anopilleni, joka on pitänyt muotoni kuosissa ja muistaa minua aina ihanilla sukulaateilla. Ja ihanaa äitipuoltani, joka on upea mummi lapsilleni ja joka kutsui minua jo pienenä herkkupepuksi rakkaudella, traumatisoimatta. Se on taito se. 

Ja kiitos vielä tädilleni ja setäni avovaimolle henkisestä äitiydestä ja siitä, että olette jaksaneet kuunnella näitä traumojani, teidän takia en ole joutunut pehmustettuun huoneeseen aina kun on "kiveen kirjoitettu". 
Malja kaikille äideille ja jäätelömalja tietenkin, mitä kummaa  muuta maljaa luulitte minun tarkoittaneen. 



torstai 8. toukokuuta 2014

Katala peppuni soittaa vahingossa "peppupuhelun".


Monet ovat soittaneet taskupuhelun, Oprah Winfrey on jopa taskutwiitannut. Mutta meikäläinen soitti juuri peppupuhelun.... Niin istumalla puhelimen päälle, peppuni soitti vieraaseen numeroon. Öhöm, anteeksi väärä numero, anteeksi, että juuri "peppusoitin" sinulle rouva anonyymi. 
En tähän hätiin löytänyt kavalasta pepustani muita kuvia, kuin tämän missä "peppu" vaeltelee Tukholman vanhassa kaupungissa. Todella harvoin tulee tosiaan otettua "peppuselfieitä". Voisiko siinä olla uusi ilmiö, nenäselfie, peppuselfie, jalkaselfie jne. Muutenkaan en esittele peppuani mitenkään auliisti ja ylläoleva kuva on siivo, koska takki toimii viittana. 

Olen kyllä hauduttanut pääsiäisen aikoihin sukulaatimunaa peppuni alla, ei tullut tipua tuli sohvanpäällisten pesu. Mutta ensimmäistä kertaa haudutin rakasta puhelintani ja puhelinpa päätti tehdä päivän kepposet ja soittaa eräällä ystävälliselle Riitta nimiselle naisihmiselle. Pahoittelin kovasti väärään numeroon soittelua, mutta en tohtinut paljastaa, että minulla ei totisesti ollut mitään tekemistä puhelun kanssa vaan pepullani!

Olen muutenkin todella huono ottamaan kuvia, kymmenestä otoksesta yksi saattaa olla kohtuullinen.  Selfien ottaminen vasta vaikeaa onkin, otin tällä viikolla pari selfietä ja järkytyin, ohessa otannat alla, saa järkyttyä. Noin huonon kuvan ottaminen vaatii jo vastakkaista taitoa, täytyy kyllä oikein päivitellä miten epäonnistuinkaan noin täydellisesti.

Oheisen selfien kohdalla epäonnistuin mitä huikeimmilla tavalla, annan kuitenkin pojot moniulotteisuudesta.

Tätä selfietä voisi kuvailla yhdellä sanalla PELOTTAVA, tämän kuvan voisi liimata hakemukseen, jossa hakisin kauhuelokuvan pääosaan, joko  kummituksen rooliin tai pahattaren. Pahattaretkin vaan ovat nykyleffoissa kauniita Angelina Jolie Maleficentin roolissa tai Lumikki ja Metsästäjä Charlize Theron pahana kunigattarena.

Oheisessa kuvassa kuitenkin loistavasti edustettuna lapseni laskemat kuusi leukaa.

Toivottavasti saatte näistä traagisista epäonnistumisista kuitenkin iloa. Nauru pidentää ikää, oli leukoja tai ei.

Ja loppuun kuva-arvoitus, tiedättekö mitä nämä ovat?
Ovat koiran matolääkkeitä, sain näistä päivän hymyt huulille. Iloa päivään kaikille ja varokaa siellä kaikki, koskaan ei tiedä kuka soittaa. :)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Blogipostauksen julkaisemisen aiheuttama "jälkikrapula" ja kasakaupalla hymymerkkejä.

Kutsuisin itseäni "märkäkorvabloggaajaksi" tai en oikeastaan bloggaajaksi laisinkaan. Kirjoitan tekstiä koneelle, kuten lapsuudessa paperille päiväkirjan muodossa ja painan " julkaise" nappulaa. Ennen "julkaise" nappulan painamista sensuroin kaiken liian henkilökohtaisen, kivuliaan ja suruakin aiheuttavan tekstin, koska pelkään että joku  saattaa eksyä sivuilleni ja eksyä vahingossa sieluuni. 

Mietin vuosia blogin perustamista, mutta aina jarruna toimi valtava itsekriittisyys ja sisälläni puhuva "mörkö "mitä oikein kuvittelet itsestäsi" ja "ketä mukamas kiinnostaisi sinun elämä tai edes elämäsi sivuaminen". "Mörkö" on kiva ja rehellinen kaveri ja ahkera kuiskuttelemaan korvaani,  mutta aikamoinen rajoittaja ja mielen lannistaja. 

Myös ikä toimi hidastustöyssynä, ketä kiinnostaa keski-ikäinen ihminen, keski-ikä sanana  kuulostaa tylsyyden huipentumalta. 
Harmillista että yhteiskunta ja samalla oma minuus kategorisoituu tiettyihin ikäryhmiin ja ihmisen myös toivotaan käyttäytyvän tiettyjen ikänormien puitteissa. Koska eihän tälläisen perus 45-vuotiaan elo ole lainkaan tylsää. Viikkoon mahtuu paljon ja mitä enemmän on elettyä elämää takana, sitä syvemmin asioita tuntee ja on tuntematta riippuen asianhaaroista. 

Viimeisen viikon aikana olen saanut vierailla leimuavien tunnemyrskyjen viidakoissa, niin omien kuin perheenjäsenten. Ensimmäistä luokkaa käyvä tyttäreni on soittanut minulle noin 20 kertaa päivässä ja useimmiten puhelut ovat sujuneet näin, "hei äiti, saanko sitä, tätä tai tota" ja minä sanon "ei" ja sieltä kuuluu "vihaan sinua" ja luuri korvaan. Tunne siinä nyt äitiyden onnea tai onnistumista. 

Kissoilla matoja>madotettu, lapsen nivunen venähtänyt, tulisiko tilata lääkärinaika, täitarkastuksia aamulla ja illalla, päitä ylipesty viikon sisällä neljä kertaa. Koiran peppu tulehtunut, pesua ja koiralle sinkkivoidetta, jos ei helpota, pitää tilata lääkäri. Tässä kohti mietin jo miksi näitä karvatteja on pitänyt tuhatkaupalla hankkia, iloksi vai vaivaksi, juuri nyt en ole aivan varma.

 Oma korvani putsattiin tänään "painepesurilla", allergia aiheuttaa sakkautumisen... Koulusta juuri tuli kihomatoilmoitus... Tässä kohden alahuuli jo hieman väpättää...
Tätä on arkinen meininki eli kovinkin kihisevää ja kutittavaa kuin muurahaispesässä. Kuinka paljon on todellisten vipeltäjien aiheuttamaa kutkaa ja kuinka paljon mielikuvituksen kirvoittamaa syyhyä... Mahdotonta tietää, mutta tylsää elämä ei ainakaan ehdi olla. 
Ja taas painaisessani "julkaise" nappulaa pulssi kiihtyy, hätäännyn, mitä teinkään, jaoin julkisesti kaistaleen parasiittien täyttämästä elämästämme. Olenko siis hullu>tämän totean, en kysy...
Rauhoitun kuitenkin mielessäni tuota pikaa, kukaan ei välttämättä kuule virtuaalisessa maailmassa, vaikka selkäranka katkeaisi. Onneksi todellisessa elämässä, joka on loiseläimien sävyttämä,  ystävät kuulee ja perhe kantaa. Joten on turha tuntea paljasteluista "henkistä krapulaa". Vaan yrittää nähdä itsensä ystävien ja perheenjäsenten silmin, epätäydellisenä, mutta ihan kohtuullisena, iästä ja epätäydellisestä elämästä  huolimatta ja juurikin siksi, koska täydellisyys ei ole totta vain haaveiden täyttämä sekunnin murto-osan elävä saippuakupla. :) 

Päätän tämän höpinän hymymerkillä, vaikka olen ymmärtänyt ettei kukaan itseään vakavasti ottava viljele hymymerkkejä, koska osaa ilmaista hymyn rivien väliin piilotettuna tekstiin. Ei tarvitse lapsenomaisesti "korostaa ja alleviivailla" sananhelinöitään viljelemällä hymynaamoja. No minähän viljelen, keski-ikäistä lapsettaa. :) :) :) Noin, noin, noin ja vielä pari,  :) :) oikein kasakaupalla hymymerkkejä ihan vain iloksi ja pienen oman pään sisällä tapahtuvan kapinoinnin sinetöimiseksi. 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Pikaraportti viime aikaisista tapahtumista,

-täitä 0
-vappuna nukkumaan kello 22
-vapun alkoholiannoksia 0
-paino entisellään
-edelleen 6kpl leukoja (tyttären laskeman mukaan)
-väsymys 100%
( kiitos ei väsyttävät allergialääkkeet)
-hiuksia lähtenyt 1000kpl 
Vichy Neogenic hoito käynnissä.
 http://www.vichy.fi/hiukset/NEOGENIC-TEHOAMPULLIT-DERCOS/p9507.aspx
-sydänfilmi ok
 (sydänfilmi liittyy erääseen jännittävään tapahtumaan, joka tapahtuu lokakuussa Las Vegasissa, jota varten kroppani  tutkitaan perusteellisesti.  Vihjeenä Am I fit to fly... 
Ollako täitä vai eikö olla, no ei olla. :) Yes viikonloppu voi alkaa.