tiistai 9. joulukuuta 2014

Elääkö täysillä vaiko säästöliekillä?

Jotain merkillistä alhoa tuntuu nahoissa, liekö perinteisiä naisen kotkotuksia vai ikäkriisiäkö pukkaa päälle. Tai voipi aivan hyvin johtua siitä, että eilen meni kiihdyksissä yöunet. Hih. 



Aina ei pään tyynyyn laittaminen auta, vaikka tässä sängyssä pitäisi nähdä vain jouluisia unia. :)
Laitoin eilen tänne linkkiä, että minut on valittu tuossa aiemmin yhdeksi kuudesta Jurliquen kauneuden lähettiläistä. Kun olin valintaprosessiin kuvani lähettänyt, kaduin kuvan lähettämistä oitis fiiliksillä mitä tämä muori taas oikein nuorten joukossa yrittää. Kas kummaa minut sitten ilokseni valittiin yhdeksi kuudesta, mutta taas "sivupersoonani" "Lätistäjätiia" kuiskutteli korvaani, että täytin varmaan jonkun ikäkiintiön. Voi mahoton tätä mielenjuoksua, kun itse pitää olla itsensä pahin riivaaja.

Eilen tosiaan laitoin Jurlique kauneuden lähettiläs äänestyslinkin tänne ja ajattelin samalla, että ei tästä mitään tule, korkeintaan pari ääntä ja nekin suurinpiirtein "äidiltä ja isältä"... Niin kas kummaa tapahtui joulun ihme ja sitä voi käydä kurkkimassa tästä linkistä 


Tämä pesisryhmään aina viimeisenä valittu ei oikein ymmärrä mitä tuolla Jurliquen sivustolla tapahtuu, mutta iso, iso ja sydämellinen kiitos. Siellä on niin kauniita kommentteja, että olen suorastaan hämilläni ja taas iskee fiilis, että mitä jos ihmiset tietäisivät minkälainen hapankorppumainen sitruuna osaan välillä olla, olisivatko kirjoittaneet noin kauniisti... Voi mööh, Jenkkien suurlähettiläs Bruce Oreck on kovin oikeassa siinä, että meidän suomalaisten tulisi nostaa leuka pystyyn, ei meissä ole mitään vikaa!



Ystävältä tuli tänään postia, näin ihanan joulukalenterin muodossa. Myyrä on ihana!


Viis maineesta ja kunniasta, vaikka ei minua loppupeleissä valittaisikaan vuoden kauneuden lähettilääksi, te äänestäneet olette sydämeltä niin kauniita, että olen jo kaikin puolin voittaja. Kenties kliseisesti todettu, mutta leijuin eilen täällä pilvissä ja nyt taitaakin olla sellainen suuren onnentilan aiheuttama väsymys päällä. 

Iloista päivää kaikille toivotan muutamin jouluisin kuvin. 




Isommat kynttilät jenkeistä ja pienemmät sain lahjaksi Maateemakamuilta. :) Ihania kaikki, mutta raaskiiko polttaa vai pitääkö vain nuuhkia? Eli elää täysillä vaiko säästöliekillä?

41 kommenttia:

  1. JOS sinua ei valittaisi voittajaksi, olet jo nyt voittanut monta sarjaa! 1. uskalsit! 2. sinut valittiin 6 parhaan joukkoon 3. mielettömästi aiheesta kehua ja kiitosta. Suurin palkinto on tuo että voitit pelkosi ja itsesi. Ihana Tiia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu sinä olet kyllä niin viisas. <3 Aivan totta kaikki ja minä märehdin, eli kyllä täytyy olla kova pää kun aina valmistautumassa pahimpaan. Itsesääli on aika sitruunainen juttu. Ja ei ole säälin aihettata edes, kaikki kommentit siellä ovat uskomattomia, en kuuna päivänä odottanut mitään sellaista. Sitä jopa hieman järkyttyy moisesta.

      Ihana Viltsu. <3

      Poista
  2. Älä sinä ihanainen itseäsi lytistä :) Hieno saavutus jo nyt! Ja hurjastihan tuolla näytti olevan sinua äänestäneitä. Go Tiia, go!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee minähän kuule painan täysillä kaikkien keski-ikäisten puolesta, että me iäkkäämätkin ollaan ihan ok. Ja hitsikseen kauneuden lähettiläs voisi yhtä hyvin olla minun 93-vuotias mummi. <3 Kiitos Marika sparrauksesta, heti parempi mieli. <3 Ihanaa iltaa. <3

      Poista
  3. Suurin estehän meillä useimmilla on korviemme välissä, joten hienoa, että voitit itsesi ja uskalsit! Älä kuuntele kuiskuttelevaa sivupersoonaasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha tuo sivupersoona, kun aina kaikkea kummaa jorisee, eikä antaisi iloita. :) Olet niin oikeassa Lätistäjätiia joutaa lukkojen taakse. ;) Hih. Iloista iltaa Elämää Onnenpähkinässä. <3 Ja kiitos sparrauksesta..

      Poista
  4. Yritetään elää täysillä!!! Ihanaa loppupäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Marru, jee käsijarru pois tykkänään! <3 Iloista päivää. <3

      Poista
  5. Rinta rottingille nainen. Me aikuiset ollaan kuitenkin ihan paras kohderyhmä. Ostetaan kosmetiikkaa ihan urakalla ja usein kalliitakin tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula kirjoita jetsulleen asiaa! Me/minä tarvitsenkin nassuuni laatutuotteet, tätä ei sovi unohtaa. Kiitos hurjasti sparrauksesta ja äänestä. Tunnelmallista iltaa ihanalle Paulalle. <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ihana sinä! Ehdottomasti nokka vaikka vastatuuleen, eikä lannistuta. <3

      Iloista iltaa Katja. :)

      Poista
  7. Moikkelis! Kiva kun löysit blogiini, niin löysin tieni tänne (tosin multa löytyy opiskelublogin lisäksi myös se Varsinainen) :) Huhheijaa, iloitse vaan Jurliquen tittelistä, kaunis nainenhan tuosta sivbannerista katsoo :)

    Iloa ja valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija voi kun kiva viesti. No nyt löysin vielä siihen blogiin ja kaikkea kaunista, niinpä liityin lukijaksi. <3 Banneri kuvaa vasemmalta aamunaamaa, keskellä itse meikattu ja oikeanpuoleinen epätodellista ammattilaisen fixaamaa "miljonääriäitiä" hehee siltä noiden hiuslisäkkeiden kanssa meinaan tuntui.

      Kiitos ihanasta sparrauksesta ja sinulle iloista iltaa ja ihanaa joulunaikaa. <3

      Poista
  8. Hyvä, hyvä! You go Girl!! Äläpä epäile keski-ikäisen ihanuuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee miten voimallista spirittiä täällä! No kyllä nyt täytyy vain kaasujalalla painaa menemään ja ohittaa pienet töyssyt.

      Ihanaa iltaa Annu. <3

      Poista
  9. Voi miten ihana myyrä-kalenteri! <3 Kuule tällaiset meidän vähän vanhempien "eukkojen" blogit on seuraava hitti, koska parikymppisiä on niin paljon, meitä toistaiseksi vähemmän. Onneksi aikuiset naisetkin ovat löytäneet blogimaailman, eikä tämä ole "nuorten" juttu.

    VastaaPoista
  10. Hihii Jonna ollaanko sittenkin aallon harjalla. ;) Tosin keski-ikäisyys on aika lavea määrä ja luulen, että voisin iän puolesta olla miltei äitisi. <3

    Olen kyllä samaa mieltä, että meitä on huomattavasti vähemmän kuin nuorten blogeja, mutta ne/sinä kaikki jotka täältä tunnen ovat uskomattoman syvällistä porukkaa. <3

    Nokka pystyyn ja menoksi ja jos töyssy tulee, pureskellaan se ja jatketaan menoa. :)

    Iloista iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mutkin luetellaan jo virallisesti keski-ikäiseksi ja tätä jatkuu kai n. kuuteenkymppiin. :D Sit ollaan kuuskymppisiä. :D

      Poista
    2. Keski-ikäinen vaan kuulostaa niin mahdottoman tylsältä ja ikävältä, mutta faktahan se. Niin ei ihan vielä tarvitse sitten muuttaa tätä blogin nimeä. ;)

      Ihanaa iltaa Jonna ihanuus. <3

      Poista
  11. Minä nyt elän 150 prosenttisesti ja täysillä. Jalat 10 cm maanpinnasta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kannat kohti korkeuksia, jetsulleen oikea asenne. <3

      Terveisin 163cm ja milloin missäkin korkeuksissa. ;)

      Kauniita unia sinulle ihana. <3

      Poista
  12. Voi ihana juttu, että pääsit kuuden joukkoon, ja miksipä et olisi päässyt! Olet nainen parhaasta päästä ja ihan paras lähettiläs Jurliquelle! Tietysti minäkin sinulle annoin ääneni! Ja huomaatko, olen myös vihdoin rekisteröitynyt :)

    En olekaan hetkeen taas piipahtanut blogeissa ja täältähän löytyi taas vaikka mitä kivaa! Ihanaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi!

    Tiina1412, joka siis rekisteröityneenä on Tiina H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina omat kommentit sulle meni vahingossa Annukan kommentin alle, mutta siellä on. :) meikäläinen taas sählää. :)

      Poista
  13. On vain yksi oikea voittaja ja se olet sinä <3. Hassu ja kiva ja kaikinpuolin muutenkin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka ihanuus, ei voisi millään kauniimmin todeta. Ja jos oon hassu niin se on ihan paras kehu! Sinä olet superihana, tiedäthän sen.

      Kauniita unia Annukka. <3

      Poista
  14. Tiina ihanuus. Oi löysit sinäkin äänestykseen, sydämelliset kiitokset. <3 Niin juuri pitää löytää asioiden iloiset puolet, aivan huippua olla yksi kuudesta. Olet mahtava sparraaja ja löydät aina ne oikeat sanat.

    Sydämelliset kiitokset vielä rekisteröitymisestä. :)näenkin ettet ole enää anonyymisti. Voisikohan kuitenkin olla että seuraat tuon google+ kautta, siitä tulee hieman jäljessä tieto vai liityitkö tuon liity sivusto palkin kautta, sininen laatikko, jossa 181 lukijaa. :) Monella ystävälläni on käynyt niin että ovat liittyneet tuon liity sivuston kautta ja laittaneet palluran kohtaan luen yksityisesti silloin se ei minulle näy. Jos laittaa palluran luen julkisena tuolloin näen lukijat ja lukijamäärä kadvaa. Olisikohan sinulla yksityisenä. :)

    Kiitos hirmuisesti Tiina ihanuus ja kauniita unia. <3 Hih pää painuu tyynyyn kun tuli kiihtyneessä tilassa eilen valvottua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Tiina näkyy. Kommentti meni vahingossa tänne alas, kai sähläsin älyluurilla jotain. ;) Nyt näyt mullekin, jee ihanaa. <3 Kiitos Tiina.

      Poista
  15. Hei, hieno saavutus Tiia! Tipauta se paha sivupersoona siitä olkapäältäsi kuiskuttelemasta ja anna palaa täysillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku kyllä nyt kaasujalalla lähtee, kun keski-ikäiset naiset sparraa toisiaan. Niin mahtavaa yhteisöllisyyttä, että oksat pois! Tämähän on jo ylpeyden asia jo edustamani iän puolesta. Kiitos sinä ihana, täällä on maailman ihanimmat naiset. <3

      Poista
  16. Upea saavutus jo tähän mennessä. Suljepa korvasi siltä kuiskuttelijalta ja anna mennä täysillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja nyt itku ja murhe pois ja ylpeänä keski-ikäisenä katse kaakkoon ja menoksi.

      Ihanaa iltaa Belladonna, olet aivan ihana. <3

      Poista
  17. Tiia, olet kyllä mielettömän rohkea! Minusta ikä ei ole mikään kriteeri mihinkään. Suomen suosituin mies taitaa tällä hetkellä olla 101 -vuotias linnan juhlien veteraani. Miksi naisilla aina niin ikää katsotaan. Sitä voi ihan unohtaa ikänsä ja antaa vain palaa täysillä, jos jaksaa. Mulla on kynttilä palanut niin monta vuotta molemmista päistä, että se lankaa taitaa olla jo loppuunpalanut...Ehkä rupean hidastamisen lähettilääksi;)

    Nyt on ihan jännitettävä, että minne sinä pääset!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena sinä ihanuus <3 Hidastamisen lähettiläs on oiva valinta, mikä voisi tuntua paremmalta kuin omien tunteiden ja voimavarojen kuunteleminen. Ja Vuoden Siivooja bloggarikin sai kutsun Linnan juhliin, se oli hienoa kaikkien bloggareiden puolesta. 101V sotaveteraani on niin upea saavutus, että ansaitsee totisesti kaiken huomion. :) Olen kenties rohkea täältä kotoa käsin turvallisten seinien sisällä, muutoin kenties ujohko ja seurallinen yhtä aikaa. Kaikki riippuu minkälainen pv meneillään, hih hyvä vai huono. Eilen tykytti tänään lepatti hiljaa. <3

      Halit sinulle mahtavuus, olet niin paljon blogiani sparrannut, että olen onnentyttö. :) tyttö kuulostas hassulta....

      Kauniita unia <3

      Poista
  18. Sinä olet paras mahdollinen kauneuden lähettiläs - well done!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uraäidin Ruuhkavuodet, että olet ihana, kiitos hirmuisesti. <3 Hih kauneuden lähettiläs alkaa kuulostaa missihommelilta. ;) Iloista päivää! <3

      Poista
  19. Ei mitään syytä häpeillä. Ikäänsä ei voi muuttaa, ollaan keski-ikäisiä suosiolla, mutta hyvällä tyylillä ja fiiliksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo napakymppi! Jetsulleen näin, tyylillä ja aurinkoisella fiiliksellä Ja se näkyy kyllä sinusta ja kaikista muistakin täällä. Keski-ikäiset naiset pitävät toistensa puolta, eipä ole hiekkalaatikko tökkimistä täällä näkynyt ja se on ihanaa. <3

      Iloista keskiviikkoa. <3

      Poista
  20. Ompa kerrassaan hieno juttu! Paljon onnea sinulle, nauti sinulle avautuneesta mahdollisuudesta täysin siemauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ihana. Kaikkea sitä ihminen touhuaa ja vielä alueella josta tulee pelon tytinöitä. ;)

      Kiitos sparrauksesta ja tunnelmallista iltaa. <3

      Poista