perjantai 12. syyskuuta 2014

Celestial Sleepy Time tee auttaa ylikierroksiin

Päivä on taas positiivista energiaa tulvillaan. Sain eilen bloggari Leena Lumilta viestiä, että mainitsee minut blogissaan tai oikeastaan blogiminäni. Ohessa  alla linkki Leenan juttuun. 

klik http://leenalumi.blogspot.fi/2014/09/nainen-olet-kaunis-kurvikas-ja.html#comment-form


Ja kuulkaas Leenan juttu oli niin nätisti ja hauskasti kirjoitettu, että meinasi mennä yöunet. Eräs erittäin hauska maininta Leenalta oli, että tuntuu että meikäläinen menee "ohituskaistalla". Välillä näin onkin ja kun  ylikierrokset iskee, kärsii yöunet. 


Nuorena ei säännölliset rytmit ja rutiinit olleet lainkaan niin tärkeitä, kuin nyt keski-iässä. Jos menen nukkumaan yli "uniaikani" ei tule enää uni ja unirytmi voi järkkyä usean yön ajaksi. Negatiivinen kierre alkaa. Jos taasen nukun makoisat unet, mitä todennäköisemmin seuraavakin yö menee suloisesti höyhensaarilla. 


Hehkuohjelmassa joskus käsiteltiin palautumisen tärkeyttä ja tällä kertaa ei tarkoitettu kropan palautumista vaan mielen. Jos juot ennen nukkumaanmenoa alkoholia, mieli ei ehdi riittävästi palautua yön aikana. Jos säädät yön pikkutunneilla koneella jälleen palautuminen jää liian vähäksi. Hehkussa tätä tutkittiin antureiden avulla ja antureilla saatiin mitattua palautumisaika. Vaikkapa nukkuisi sopivan pituisetkin yöunet, jos mieli ei palaudu vaan käy ylikierroksilla, ei ole levännyt olo.


Tähän on luonnollisesti moninaisia apukeinoja; jooga, iltalenkki, kirjan lukeminen, älä heilu netissä jne. Mutta halusin nyt vinkata todella pienen ja kaikille helpon rentoutumisniksin, nimittäin Celestial Sleepy Time tee. 




Sleepy Time tee olet pelastanut minut monilta ylikierroksen hetkiltä. 



Löysin muutama vuosi sitten  jonkun piinaavaan ylikierrossession aikana kaupan hyllyltä Sleepy time teen ja päätin rohkeasti, mutta epäluuloisesti testata kyseistä teetä ja jäin heti positiiviseen koukkuun. Tee rauhoittaa, mieli pysähtyy, eikä ajatukset karkaile ja rauhallista mieltä alkaa unettamaan. Kyseessä varsin hurjaa tavaraa, koska olen pariin kertaan nukahtanut kesken teenjuonnin ja herännyt siihen, kun kylmät teet ovat rinnuksilla. 

Kaiken kukkuraksi Sleepy Time tuoksuu ja maistuu ihanalle mintulle. <3 Teetä saa luontaistuotekaupoista ja S-marketeista. Olen raijannut teetä Amsterdamin ja Lontoon reissuilta, koska luonnollisesti tee on muilla mailla vierahilla puolet halvempaa.


Suosittelen rauhallisin mielin Sleeppy Time teetä ja toivotan kaikille rauhallista viikonloppua. <3






Aamulla käynnistyn sumpilla ja illalla sammutan itseni Sleepy Timellä.

Disney Classic mug Donald Duck
Disney klassikkomuki Aku Ankka

8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, ostan tätä isännälle! Minä kyllä nukkuisin ja hyvin nukkuisinkin, mutta isäntä myllää ja huokailee vierellä, sillä on varmaan jonkun sortin keski-iän kriisi iskenyt ja vienyt yöunet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää teetä ja rauhoittaa. Loppuu pään myllerrys ainakin omalla kohdallani. Suosittelen. <3 Tämä ei ollut aivan niin tehokasta miehelleni, kuin minulle, koska hän on 192cm pitkä. Tätä teetä myydään myös Sleepy Time extrana, jos tarvitsee vaikka ottaa järeämmät aseet käyttöön.

      Hyviä unia teille molemmille toivottelee Tiia

      Poista
  2. No sultakohan mä tämän Sleepy time -teen aikanaan bongasin vai mistä? Muistan ostaneeni äidille, kun hällä oli vähän huonot yöunet, mutta taitaa olla ne unihuolet häipyneet, kun eläkkeelle pääsi :) Teestä en muista kommentteja, mutta muistan, että silloin paljon kehuttiin, kun sitä lahjaksi ostin. Itse voisin sen sijaan ottaa jotain piristysruisketeetä, kun aina tuntuu olevan niin kovin väsynyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa, multa ja voisit tarvita sitä kuule itsekin iltaisin? No voi hitsi mitäköhän äitis tykkäsi, ei se varmaan enää muista elle sitten tykästynyt niin, että jäi koukkuun kuten minä. ;)

      Kivaa viikonloppua Ninski.

      Tiia

      Poista
  3. Kiitos, tuota en ole vielä kokeillut. Unitee on tärkeä osa iltarutiinejamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Viltsu, kiva jos vinkistä olisi hyötyä ja toivotaan, että tykkäätte. :)

      Kivaa viikonloppua!

      Tiia

      Poista
  4. Kiitos hyvästä vinkistä! Löysin hiljan mate-teen, johon jäin heti koukkuun. Siinä vain on niin runsaasti kofeiinia, että yöllä tulee pyörittyä sängyssä. Tämä voisikin olla parempi iltatee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa jos vinkki ilahdutti. <3Yogin uniteetä olen myös nauttinut, mutta Sleepy Time tee maistuu minun suuhun paremmalta ja rauhoittaa myös paremmin antaen hyvät yöunet. :)

      Mukavaa viikonloppu :)

      Tiia

      Poista