perjantai 27. kesäkuuta 2014

Miten päädyin Hehku televisio-ohjelmaan?

Ihanat Hehkun naiset.



"Oletko tähän saakka luottanut luonnollisuuteen ja sisäiseen kauneuteesi? Jos olet, haluaisitko tulla testaamaan, miten elämä muuttuu, vai muuttuuko, kauneuden pieniä apukeinoja käyttäen? Etsimme henkilöä Hehkuun testaamaan, mitä tapahtuu, kun luontoa autetaan kevyesti pienten lisäkkeiden, kuten tekoripsien, hampaiden valkaisun, kynsien ja hiuslisäkkeiden avulla. Jos kiinnostuit ja olet valmis leikkiin, ota yhteyttä inboxin kautta!"

Kuinkakohan moni on seurannut Hehku ohjelmaa, jossa pureuduttiin hyvään oloon ja kauneuteen kolmen naisen voimin ilman skandaalinkäryä, ilkeämielisyyttä, vailla mitään negatiivista. Hehkua voi todella kuvailla hyvän mielen ohjelmaksi ja oli todella sääli, että ihanien naisten sävyttämä Hehku lopetettiin.

Facebookissa Hehku haki joukkoonsa yllä olevalla tekstillä "muodonmuuttajaa". Muistan kun teksti pläjähti Facebook seinälleni ja mietin miksipä ei? Minulla oli todellakin hyvä päivä, takana hyvin nukuttu yö ja planeettojen asennotkin kohdillaan. En kykene muulla selittämään, millä vinksahtaneella  rohkeuden eväillä laitoin hakemuksen menemään. Taustalla oli ajatus, eivät ne minua valitse kuitenkaan...


https://www.facebook.com/hehkutv?fref=ts




En koskaan ole halunnut olla esillä, kammoan puheiden pitämistä, saatikka televisiossa esiintyminen kuulostaa vieläkin aivan järkyttävältä. 

Unohdin koko asian, kunnes Hehkulaiset ottivat yhteyttä ja pyysivät lisäkuvia. Jonka jälkeen tuli soitto, valitsimme sinut, siis minut keski-ikäisen?! Muistan järkyttyneet horinani, apua, ei olen syvästi järkyttynyt, miksi valitsitte minut, tämä on todella järkkyä, apua, ei ja sitten jostain sisimmistä kumpusi rohkeus, kyllä tulen kuitenkin, vaikka pelottaa niin vimmatusti ajatuksella nyt menen mokaamaan peruuttamattomasti.

Kun puhelu loppui mietin, kerran täällä eletään ja tämä haaste on annettu minulle rohkeuden saamiseksi. Jos tästä selviän, saan jonkinlaista itsevarmuutta ja voi auttaa minua vaivaavaan ujouteen ja jonkinlaiseen mitättömyyden tunteeseenkin. Kun teet itsellesi "vastenmielisiä" asioita, päädyt voittajaksi.

Näillä siis mentiin. Tässä kerrottakoon, että hampaidenvalkaisua ei tullut, mutta hiustenpidennykset klipseillä, geelikynnet ja meikkaus tehtiin. Minua ei  ollut koskaan aiemmin ammattilaisen toimesta meikattu, ei edes hääpäivänä. :)
Isää käytiin pelästyttämässä.





Olin myös tolaltani siitä, että meikäläistä näytettiin neljässä osassa, jep niin kovaa työtä vaatii keski-ikäisen tuunaus. Hehkulaiset kuvasivat myös kotonani ensimmäiset otokset ja meinasin pyörtyä pelosta heitä kotiin odotellessa.


Siis kuka tässä kuvassa on?! :) 



Jälkikäteen muisto Hehkusta on pelkästään positiivinen. Voitin itseni, löysin ystävän Kitin, johon ihmisenä ihastuin kertalaakista, niin avoin ja aito Kiti on. Meitä yhdisti myös peltipurkki-ja Mikkihiirifanitus ja vaihdoimme peltipurkkeja päittäin. Nyt minulla on Kitiltä vaihdossa saama peltipurkki ihanuus kotona muistuttamassa Kitistä ja Kitillä jossain hyllyn notkossa jollottaa meikäläisen vanha Tom ja Jerry purnukka. Ihan mahtavaa!

Jaksoja katsellessa myönnän kiinnittäneeni huomiota vain ja ainoastaan kaksoisleukaani ja siihen tosiseikkaan, että ainakin 10kg olisi pitänyt olla hoikempi esiintyessä telsussa. Kotikatsomossa kaksarini tuli jo painajaisiinkin ja ristiriitaiset tunteet velloivat, pitikö sitä mennä ihan esittelemään televisioon!







Kun uskalsin häpeältäni katsoa osat uudelleen, huomasin etten punastellut televisiossa, en takellellut, alaleuka ei nykinyt, ei iskenyt silmään tykyttävää hiirtä vaan olin tyyni ja rauhallinen ja puhuin paljon. ;) Ilahduin siitä, että ujouttani ja epävarmuuttani ei näkynyt kaikelle kansalle ja sain juuri siitä valtavasti tyydytystä. Vaikka ujostutti, en paljastunut, ujouteni ei näkynyt.






Jälkkärit,  jännitys on ohi.




Ystävät tukena.



Ja täytyyhän niistä kauneushömpötyksistä jotain kertoa. Kyllä hemmotteluun voi jäädä koukkuun. Oli ihanaa olla meikattavana ja hömpöteltävänä ja ymmärsin paremmin tähtiä ja julkimoita, miten moinen ylellisyys koukuttaa. 




Vapautunut olo.



Ripsienpidennykset tippuivat jo ensimmäisellä viikolla, hankaloittivat elämää, aamulla ei voinut hieroa silmiä, meikinpoistoainetta piti töpötellä varoen. Geelikynnet olivat upeat viikon, jonka jälkeen alkoivat kasvamaan ja ei en pysty sitoutumaan kauneudenhoitoihin joissa ravaan muutaman viikon välein huollattamassa kynsiäni ja on vielä kallista!! Kynsiä katsellessa iski "roskisefekti". Kiikutin velourpöksyissäni meikittömänä roskia Suloon ja geelikynnet loisti, näky oli aivan hullu! 

Hiuspidennyksiä voisin tuikkia päähäni kenties joskus juhliin, ovat hienot, täytyy myöntää.

Ja kyllä sain rehellisiä kommentteja esiintyessäni Hehkussa, miten nyt on viimeiset hetket laihduttaa, jos laihdutan vanhempana ihoni muuttuu ryppyiseksi, nyt on vielä toivoa, koska ihoni on vielä joustava ja kimmoisa. Triplatuplakaksariani tuijottivat siis muutkin kuin minä. Mutta eihän totuus satuta. :) 

Olen voittaja kaksoisleukoineni kaikkineni, koska voitin pelkoni. Nyt on jotain mitä mummona muistella. ;) Ja kenties meidän keski-ikäisten pitäisi ottaa hieman mallia nuoremmasta itsevarmasta ja kauniista sukupolvesta ja myös hieman jenkkikulttuurista. Itsensä laittaminen esille ei välttämättä olekaan narsismia ja pröystäilyä vaan jopa tervettä itsevarmuutta, että minä pieni pyörylä olen arvokas. 


22 kommenttia:

  1. Vitsi, mikä vahva itsetunto sinulla on: Hienoa! Ostin viimeissen Kotilääkäri-lehden vain siksi, että siinä oli juttua siitä, miten voi näyttää 10 vuotta nuoremmalta. Itse olen kyllä jo muuttanut syntymävuoteni miinuns kymmenellä kaikkialle, mihin voin, mutta eihän lisäoppi pahaa tee. Siis että tuollainen prinsessapäivä, jota ihan alkaa kohta itsekin kaivata. Tässä sen näkee, mitä saa aikaiseksi, kun vähän viitsii.

    Kaikki muu menisi mulla läpi, mutta geelikynnet eivät, koska teen paljon puuutarhatöitä enkä aina muista hanskoja. Ripsienpidennyksiä en ikinä voisi harkita herkkien silmieni takia. Olen sen jo aikaa sitten päättänyt ja sen sijaan opetellut uudelleen kajalin käytön.

    Niin, se paino...Blogin aloitin 2009 helmikuussa ja sen jälkeen on tullut 10 kiloa lisää. Samoihin aikoihin myös vanha koiramme sai lenkkikiellon, mutta sai toki kulkea puutarhassa omillaan ja tulla ja mennä miten huvitti ja elikin melkein 15 vuotiaaksi, mutta puutarha, tämä isokaan ei pidä minua ihannepainossani. Toisaalta, jopa oma gyneni myönsi, että liikunnalla, kovallakin voi saada pois max 20 prosenttia ylipainosta. Minua ei yhtään kannustanut se, että hän kehoitti olemaan itselleen armollinen, koska en voi enää olla teinimitoissa...Siitä ei olekaan kysymys, vaan jopa ./. 7 kiloa tekisi minut hurrrrrhan onnelliseksi. En halua karpata, sen olen jo päättänyt, sillä haluan säilyttää hiukseni. Tunnen viisi täyskarppaajaa ja heilät irtosivat hiukset ihan tukkoina. No, jos voisi luopua patongista ja croissanteista ja söisi vain ruisleipää...voinko minä...

    Hehku on muuten hyvä sana. Olen huomannut, että jonakin päivinä otetut kuvat ovat kuin manalasta ja toisena niistä loistaa hehkuva nainen. Se on ihan mistä tuulee.

    Sinä sitten pärjäsit televisiossa yhtä viilesti kuin minäkin, kun olin puutarhastani haastateltavana Ihana piha -ohjelmassa: Puhuin paljon ja coolisti. Luulin, että joko alan sokeltaa tai sitten puhun niin nopeasti, että siitä ei saa mitään selvää. Heti kun nauhoitus alkoi, tuli ihan viilee ja hyvä olo.

    Kiitos sinulle tästä jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena,

      Voi vitsi nyt alan tuntea sielunsisaruutta sinua kohtaan. Jestas miten mahtavan aidosti ja elävästi kuvailit näitä naiseuden tunteita, joita minäkin täällä käyn läpi. Hitsi vieköön tuollaiseen aitouteen ei kuule joka päivä törmää.

      Se on täälläkin 10kg ja 10-vuotta ja huolettaa tämän takia tulevaisuus eli jatkuuko tämä aina vaan. Kai mummona iskee käänteinen versio ja alkaa kuihtumaan.

      Croissantit, leipä ja sukulaati, siinä kolminaisuudessa piilee oman massuni ja triplatuplakaksarini salaisuus. Aina kun laihdutan mieskin toteaa, että lopeta heti, koska tuolloin olen niin viheliään kärttyinen. Elämä ei vaan maistu, jos en saa suklaata huuleen. Kuitenkin tuo paino on sellaisissa mitoissa ettei ehkä, siis ehkä aiheuta terveydellisiä haittoja, näin ainakin itselleni selittelen.

      Haluaisin niin nähdä sinut Ihana Piha ohjelmassa, löytyykö jostain nettimaailmasta, youtubesta vaikka? Olisi kiva nähdä ns.livenä ihminen joka siellä niin elävästi kirjoittelee..

      Nuorena ei ollut niin vahvana tuota ongelmaa, että kuvat ovat "manalasta" ja välillä sitä jopa näyttää siedettävältä. Nykyään kuvat ovat enemmänkin manalasta ja on suoranainen ihme, jos jokin kuva onnistuu. Yritin kovasti selfieitä ottaa, mutta ei ne vaan onnistuneet yksikään, tekohymykään ei ihmistä kaunista. :) Salaa otetussa kuvassa jostain onnellisesta hetkestä saattaa löytyä sellainen onnistuneen kuvan pilkahdus.

      On se järkkyä, että pilliruokia tulisi vain popsia ja himokuntoilla. En tiedä mm.mukavampaa, kuin kirjan lukeminen suklaata syöden. :)

      Karppausta ja muitakin ääri-ilmiöitä olen minäkin kokeillut, mutta mitä enemmän tiettyjä aineita välttelen, sen enemmän niitä tekee mieli ja itse asiassa dieetin jälkeen vaan lihoo, kun repeää ahmimaan.

      Armollinen täytyy olla ja yritänkin. Välillä hyviä päiviä ja välillä huonoja ja joskus niihin huonoihin yritän suhtautua hampaat irvessä huumorilla.

      Oli jännää että kirjoitit miten vahva itsetunto minulla onkaan, kun itse ajattelen että itsetuntoa on kirpun verran. :)

      Kiitos sinulle aivan mahtavasta vastauksesta, tuli lämpöinen ja hyvä fiilis.

      Ihanaa viikonloppua ihanalle Leenalle ja kauniille puutarhallesi. Upeita kuvia olit taas laittanut omaan blogiisi. <3

      Poista
  2. PS. Siis nyt en pysty tänään ryhtymään siihen uuden profiilikuvan ottoon. Menin ihan lukkoon;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua tuliko paineita noista minun kauhugalleriasta revityistä selfieistä?! :)

      Poista
    2. Eikun menin lukkoon noista sun upeista kuvista eli rima nousi nyt tosi ylös;)

      Se mun tv-ohjelma oli silleen syvältä, että kuvaaja ei ollut yhtään ajan tasalla mun puutarhan kanssa. Toinen kuvasi sitä ja minä olin samalla haastateltavana. Eräs ystäväni nauhoitti sen ajastimella, kun hän oli itse silloin jossain poissa, ja se loppu vähän kesken. Laitan sen sulle, jos vielä löydän. Mutta jos olisin nähnyt filmin ennen lähetystä, en olisi antanut sitä julkaista. Mm. 7 keijunmekkoa, eikä yhtäkään kuvattu, esim. Paras on ollut oma juttuni Viherpiha -lehteen, jossa sain itse kirjoitta sivukaupalla ja lisäksi sain loistavan puutarhakuvaajan, joka kävi ei yhtä vaan useamman kerran. Siitä on jo niin paljon aikaa, että se numero ilmestyi 29.4.2003. Siis sen vuoden toukokuun lehti.Tapasin kirjamessuilla Sonja Lumpeen ja sanoin hänelle, että koko Ihana piha -teki vain hallaa puutarhani maineelle, kun vain minua kuvattiin, vaikka meillä on 3000 neliön puutarha ja noin 500 kasvia ja puutarha on vielä kerroksellinen. Ei hän siihen sitten mitään osannut sanoa...

      Juu, olen hirveän aito eli oma itseni, mutta pyrin pitämään nämä painoruikutukset pois omasta blogistani ettei kirjauskottavuuteni kärsi. Mutta olen aikaa sitten myöntänyt, että mikään ei ole niin ihanaa kuin yhidstelmä hvyä kirja ja suklaa!

      Palataan, jos löydän sen huonon linkin siihen mun puutarhaohjelmaan....

      Hyvää viinkonloppua! Odotas kun muut löytävät blogisi...;)

      Poista
    3. Tiia, se on tässä, mutta kaikki on nyt erilaista kuin noissa kuvissa, ne ovat ikivanhoja. Jutun teki mulle yllärinä eräs erikoisen humoristinen herrahenkilö ja se Ihan piha on siinä keskellä ja se vasta syvältä onkin. Meillä oli siinä sekin takapakki, että viikko juhannuskesta meillä kukkii eniten, mutta silloin ei. Sain viikon siirron, mutta sinä suvena tietty oieka kesä alkoi vasta heinäkuun puolessa välissä. No, opin ainakin sen, että minun puutaarhaani ei viedä ikinä enää televisioon! Se lehtijuttu, vaikka on vanha, on parempi;) Here: http://www.youtube.com/watch?v=akrc-MDIZq8

      PS. Suuriruhtinatar Olgaa ei pidetty ulkokoirana, vaan hänellä oli kotona kolme petiä ja sitten vielä meidän ykkössohva. Tuo raukkaparka lumessa kuva tuli sinä aikana kun tein lumitöitä, mutta sille ei voi mitään, että novascotialainen rakastaa lunta...

      Poista
    4. Katsoin koko videon ja yes ihan mahtavaa, että viitsit laittaa sen tänne. :) Kukista kuten kirjoitinkin sinun blogiin, en ymmärrä, mutta niiden kauneudesta ymmärrän. Ajattelin ensin, ihanaa, varsinainen Salainen puutarha, ahdistaa geometrisesti ojoon piperretyt kukkasetukset tai vaikkapa sokkelomaiset labyrintit, jotka ovat neuroottisesti ojossa. Ahdistaa kenties siksi, etten itse moiseen koskaan pystyisi.

      Sitten veitkin sanat suustani, kun kerroit että juuri tälläinen "villi" puutarha on sinunkin mieleesi. Ihan uskomattoman kaunista ja jotain salaperäistä, kuten luonnossa on kun se saa hieman villinä rönsytä.

      Muistan aina edesmenneen vaarini sanat, hänellä mökillä tuollainen hyvin vastaavanlainen puutarha ja hänen lapset menivät sieltä kaikki ajelemaan, kun vaarini voihkaisi voipuneena "miten saatoitte raiskata puutarhani".

      Osuu ja uppoaa, luonnon kauneus tulee esiin. Ja Leena olet todella kaunis, nyt vaan profiilikuvaa uusimaan. Rupesi ahdistamaan että otit paineita kuvista, kun ymmärsin sen todellakin niin, että järkytyit selfieistä... Eihän noissa Hehku kuvissa ole mitään tolkkua, kun on ammattilainen tuunannut.

      Puhuit videolla aivan älyttömän hyvin, sanavalmiisti, selvästi ja myös mukavalla tavalla itsevarmasti.

      Ja tuosta kauneudesta vielä, olen hammasneurootikko ja sulla on todella kaunis hymy ja hampaat. :)

      Video viimeisteli mahtava Vangeliksen musiikki. Olin ja olen suuri Vangelis fani joskus kasari/ysäriaikoihin ja aina vaan kolahtaa.

      Ärsyttävää että nämä vastaukset eivät suoraan tule vastaanottajalle eli et välttämättä näe vastausta ellet uudelleen eksy tänne. :)

      Ihana puutarha, ihana video, ihana aito Leena, wau.

      Ai niin, koiraa, hamsteria ja kissoja täälläkin. :) Sykähdytti että hamstereidenkin hautausmaa on puutarhassanne. :) Niin meilläkin.

      <3

      Poista
    5. Oi miten vaarisi sanoikaan hienosti! Tuo mun täytyy muistaa. Lumimies ajoi kerran minulta kysymättä meidän lehtoon KONEELLA kulkupolut. Se oli niin järkyttävän näköistä, että kyyneeleet vain virtasivat...Se kuule kesti ennenkuin ne stradat sieltä katosivat.

      Olen äidin puolelta karjalainen, se tuo vähän liikaakin vilkkautta, mutta onneksi en jännittänyt.

      Täällä toinen hammasneurootikko. Teen kuolemaa: Minulla on etuhampaassa ylhäällä paikka ja eihän se voi olla ikuinen. Ostan jokaikisen lehden, jossa on jotain hampaista. Minusta sanottiin pyöreillä synättäreilläni, kun oli koolla Porin puolesta ystäviä 40 vuoden takaa, että 'Leena oli porukasta ainoa, joka tilasi hammaslääkärin joka vuosi, vaikka ei ollut mitään vaivaakaan.' Nyt en ole enää tyytyväinen hampaideni väriin, mutta jotenkin kammoan valkaisuja ja kun ystäväni laitatti upeat kuorikot...,mutta hän on minua iäkkäämpi ja ökyrikas, mutta ehkä jonain päivänä...Kiinnitin muuten huomiota sun hampaisiin jo pikkukuvassa. Mikä on tuon valkoisuuden salaisuus? Tämän blogin hengen mukaan, sun kuuluu se kertoa;) Vai oletko kuitenkin vasta 35 vee? Silloin mun hampaat näyttivät tuolta...

      No tuo kaveri teiniajoilta on ihan hulluna Vangeliksen musiikkiin ja hän tuntee mut jo vuosilta Billy Idol ja Sweet Sixteen.

      Se on totta, enkä aina ehdikään, mutta tämä oli nyt niin kiinnostavaa, kun tätä lajia on tosi harvoin mun blogissa, kerran oli joku, että piti esitellä omat suosikkimeikit, mutta ei paljon muuta. Tämä on katsos mulle vaihtelua, mutta kirjat vie tosi paljon aikaa. Jos sulle tulee joskus jotain oikein polttavaa asiaa, niin mun sp on blogissa ihan esillä ja se on leenalumi@gmail.com Kyllä yritän muistaa, jos asia jää kesken, mutta joskus joku kiinnostava vastaus jää saamatta. Laitan nyt tuohon post it-lapulle, että käyn aamulla=noin puolen päivän aikaan katsomassa, mikä on valkoisen hymysi salaisuus. Minä aina vain luotan siihen Elmexiin, mutta varmaan ikä, punkku ja kahvi värjäävät hampaita. Pelkään kovia konsteja, sillä kiillettä on suojeltava: eroosio on melkein pahinta mitä on. Lopetin etikkamaustekurkutkin vain suojellakseni kiillettä.

      Kiitoskiitoskiitos. Tuollainen olen siis ihan livesti.

      Mediän Olga lähti 11.1.20013 melkein 15 vuotiaana, Hänellä on puutarhan kaunein leposija. Labbiksemme nukkuu toisessa ja hamsterimme kolmannessa. Emme ota nyt uutta koiruutta, kun olemme silloin tällöin alpeilla joitakin viikkoja. R. jäi pois liike-elämästä 47 vuoden jälkeen ja nyt kun vihdoinkin voimme lähteä uudelle kierrokselle kahdestaan. Ennen aina lapset mukana. Mutta meillä on aina silloin tyttären koirat kun hän on avokkinsa kanssa Espanjassa. Kaipaan niitä koiraviikkoja: Talo tulee täyteen naurua, kun niille ei voi kun nauraa;)

      Hamsterin elinikä on niin lyhyt...Meillä on ovi raollaan uudelle koiralle, mutta ei vielä, ei ihan vielä...

      Poista
    6. Ai jai Lumimiestä. Viljelen muuten tuota "ihana" sanaa, oh how lovely meiningillä. Taitaa olla jotain pahasti jenkkitelsusarjoista tarttunut kielen päälle.

      Paljastettakoon hampaiden salaisuus.

      Lähtee siitä, että molemmat kummitätini, jotka ovat vielä sukulaisia ovat "hammasalalla" toinen hammaslääkäri ja toinen hammashoitaja. Heiltä tarttui hampaiden hoidon neuroosi, joka on aika pahana minussa. He puunasivat, puleerasivat hampaitani, kun olin pieni ja mitä lie puhdistivat jne.

      No siitä lähti neuroosi ja 40-vuotiaana huomasin, että hampaani hieman kellertävät. Ei pahasti, ei niin että kukaan olisi niihin järjettömästi kiinnittänyt huomiota, mutta minua ne häiritsi ja pahasti, niin että otin niistä jo pukamia.

      Olen kova puremaan öisin hampaita ja menin hammaslääkärin haljenneen hampaan takia, vanhuus ei totisesti tule yksinään. Samalla juteltiin hammaslääkärin kanssa, että teetetään purentakiskot ja samalla valkaisumuotit.

      Valkaisin hampaani ja olin hieman pettynyt, kun niistä ei tullut "jenkkihymyä" todellakin valkoiset, mutta kai olisin halunnut niiden hohtaan kuin "lumi". ;) Sen jälkeen jätin coca-colan jota valehtelematta join öisinkin ja oma gyneni Latviassa totesi, että todella paha juoma. Aloin oikeastaan inhoamaan colaa, kun mahtava lääkärini sanoi sitä myrkyksi. Vain joskus pizzan kanssa otan kylmän colan. :) Ja sen jälkeen pesemään hampaat....

      En juo punaviiniä lainkaan, en ole koskaan juonut ja juon kahvia vain aamuisin ja aina kahvin juonnin jälkeen pesen hampaat. Tässä pitkällinen neuroottinen selitys. Hampaiden valkaisun vaikutus kestää noin 2-vuotta ja valkaisin tosiaan 2009. Mutta näillä konsteilla ja Yotuelilla ja kerran kaksi viikossa tuolla puhdistavalla Elmexillä hampaat eivät ole kellastuneet, mutta haaveilen taasen hampaiden valkaisusta.

      Valkaisumuotteja minulla ei enää ole, eikä kiskojakaan. Heitin molemmat useaan kertaan vahingossa Suloon ja yön pikkutunneilla kaivelin roskiksia. Kunnes sen kerran unohdin kaivella ja roskisauto vei. Valkaisumuotit on mumminikin heittänyt roskiin, hänen luona yöpyessäni.. Ja ensin kaivelin kaikki mummini kerrostalo roskisten pussit ja lopulta ne löytyikin mummin kotipusseista kukkamultien joukosta. Mummi muisti, että oli heittänyt jo roskat "ulos". Eli pitäisi hankkia taas uudet muotit, voi itku sentään...

      Ymmärrän hyvin että käytte sisäistä taistelua uuden koiran hankkimisesta. Minulle eritoten kissat ovat kaikki kaikessa, vaikka lapsuudenkin olen koirien parissa kasvanut.. Mekin tälläisenä uusperheenä olemme kahta satsia lapsia kasvatelleet, mieheni jo 20-vuotta ja nuorin vielä 8-vuotta. Ja hän on sitä mieltä ettei meille tulee enää eläimiä, kun näistä aika jättää.. Kenties minä salaa yhden kissanpennun kuitenkin sitten ujutan. Kissan kehräys on parasta terapiaa.. :)

      Minullakin oli lapsuudessa hamstereita ja tuo ihana vaarini sanoi neljännen hamsterin kuoltua, ettei enää saa tulla näitä, hän ei kestä kun niitä kuolee. Oma herkkis sotaveteraani vaarini.

      Jännä nähdä miten teidän käy koiruuden suhteen?

      Ymmärrän hyvin että kirjat vievät blogissa kaiken aikasi. Mutta voisit kyllä pitää vaikka minkälaista lifestyle blogia, mutta montaa blogia ei jaksa pitää. En itsekään tiedä mikä tämä blogini on, ei sille ole tyyliä eikä suuntaa, se alkoi jonkilaisena purkautumiskeinona ja en tiedä mihin se päätyy tai mitä kirjoitan tänne huomenna. :)

      Mulla on aina puhelimessa hälytykset joka asiasta, tosin ei nyt enää, kun on tuo älypuhelin... Täytyy opetella se hälytystoiminto, sitä ennen Post it laput hoitavat homman loistavasti.

      Blogini hengessä vastaus on nyt annettu ja olen iloinen että jonkinlainen blogini henki on siis syntynyt. :)

      Poista
    7. Kiitos syvällisestä vastauksesta! Aion hankkia tuota Elmexin tehopuhdistusta sillä en uskalla mitään kovempaa. En itsekään juo kahvia enää kuin aamuisin yhden ison mukillisen, sitä ihanaa Robert'sin suklaata, mutta minun on pakko saada iltapäivällä teetä ja se vasta värjääkin. Suvella siirrytään aina valkkariin tuossa omalla terassilla eli olipa ruoka melkein mitä vain, tosin useimmiten kalaa, sen kanssa on valkkaria. Karkkeja en syö, ja suklaatahan ei lasketa.

      Ei me voida sitä koiraa vielä...ei vielä, vaikka kuinka tekisi mieli.

      Sinullahan on lifestyle blogi. Minulla 75 prosenttisesti vain krijoja, vaikka kesällä tuota puutarhaa aivan vyöryy.

      Minulla taas on puhelin aina äänettömällä, jotta voisin keskittyä lukemiseen ja/tai kirjoittamiseen.

      Kiitos♥

      PS. Tänään on sitten uusi profiilikuva otettu - sinusta huolimatta;)

      Poista
    8. Kävin heti kurkkimassa profiilikuvat ja aivan upeita tuli. Punainen mekko oli täydellinen valinta, aikuinen nainen saa olla näyttävä ja kukkia. <3

      Suklaata ei lasketa, kuuluu ruokaympyrään, tekee onnelliseksi.

      Halauksia upealle Leenalle. <3

      Poista
  3. Olipas kiva lukea. Näin silloin yhden jakson, missä olit. Ohjelma meni valitettavan usein ohi jostain syystä. Mutta siis olet kyllä rohkea ja niin luonnollinen. Mä mietin sua katsoessa, kuinka pahasti itse olisin punastellut ja sä olit niin cool. Pitäis hakeutua enemmän epämukavuusalueille, mutta mutta.. Hieno muisto jäi ja ihanaa, että tutustuit niin mukavan oloisiin naisiin. Nyt saunaan, hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, askarruttaa oletko ihana ex-työkamuni Päivi vai ihan vaan sattumalta tänne eksynyt ihana Päivi? Kiitos ihanista sanoista, voi että sanoistasi tulikin hyvä mieli.

      Tärkeintä olikin, etten nolaa itseäni viis heiluvista ulokkeista.

      Jos olet tuttu Päivi, niin itse olit niin rauhallinen, cool ja mielestäni aina niin ihastuttava, että ihailin sun tyyntä kauneutta. Että sulla jos jollain ei olisi mennyt posket täplille ja et taatusti olisi soperrellut mitään. <3

      Epämukavuusalueiden päihittäminen on mahtavaa. Niitä usein välttelen, mutta tässä tapauksessa tuli juuri siitä niin hyvä fiilis, että tein jotain sellaista, joka pelkokertoimessa olisi korkealla. :)

      Ihanaa saunottelua ja kivaa viikkistä. Nyt vaan tänne lukijaksi, niin saat jatkossa meikäläisen höpinät. Jos olet meinaan työpaikan Päivi, niin olen kyllä täällä avautunut "mekkoepisodistakin": Hih, jos olet taas ihan uusi tänne eksynyt Päivi, niin wow kiitos kun kävit lukemassa horinoitani. Olen otettu kummin päin vaan. <3

      Poista
    2. Olen ex-työkamusi Päivi :) Voi nyt mun täytyy alkaa heti etsiä tuota mekkoepisodia :D

      Poista
    3. Moi Päivi, Olen kyllä todella otettu että luet näitä meikäläisen höpinöitä ja eksyit ylipäänsä tänne. Ja vielä liityit lukijaksi, kiitos kovasti. <3

      Mekkoepisodi on jossain sivulausessa jossain vanhemmassa postauksessa. :) Varmaan vaikea löytää.

      Tämä blogi on kaiketi jonkinlainen antiblogi tai sellainen, hyvät päivät, huonot päivät. Sattumuksia elävästä elämästä. Aina ei totisesti riitä kerrottavaa, koska on tylsää. ;)

      Ihanaa että olet täällä, paljon haleja.

      Tiia

      Poista
  4. Hitsi, minulta on mennyt koko Hehku ohi. Mutta ihailen kyllä rohkeuttasi mennä mukaan - itse en iki kuuna päivänä olisi rohjennut. Mutta minulla onkin noita leukoja aika monta enemmän, niskakyhmy ja roikkuluomet. Ja tupakoinnin kellastama ja veltostuttama iho. Puhumattakaan hampaista. Ja näppy huulenreunassa.
    Kilot ovat mitä ovat - mehulinjalle en lähde ja terveitä elämäntapoja olen yrittänyt noudattaa - mutta kun on kremppaa sekä jaloissa että selässä, niin suosiolla höllään hetkeksi. Syksyllä jalkaleikkaukseen ja ensi keväänä mä juoksen varmaan maratonin;) Korkkareilla.
    Ja tuo neuvo tuosta laihduttamisesta on tosi kuin vesi. Itse olen jo vuosia muistutellut kaikkia Elisabeth Taylorin sanonnasta, että 40-vuotiaana naisen on valittava joko kasvot tai vartalo. Ja nyt kun lähenee 60, voi huoletta unohtaa molemmat. Elämä on liian lyhyt siihen, että kaikkessa joutuu pingottamaan. Eikun punaa huuliin ja baanalle. Ja väliin muutamat hemmotteluhoidot!
    Ihanaa viikonloppua!
    Ja nuo selfiet on ihan hulvattomia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of the Mess :) Ei ollut rohkeutta mennä mukaan, "mielenhäiriössä" laitoin hakemuksen ajatuksella voisi olla kivaa. Kun minut valittiin ei ollutkaan kivaa (ensin) jännitti ja ahdisti ja olo oli kaikkea muuta kuin rohkea. Hehkutiimi oli niin kotoisa ja lämmin, että lopulta olikin kivaa eikä enää jännittänyt lainkaan. Jos tiimissä olisi ollut sellaisia viileitä ja cooleja ihmisiä, olisin vajonnut pieneksi rusinaksi...

      Hehku oli harvinainen ohjelma, jossa hömppä ja syvällisemmätkin naisten huolet ja miestenkin oli osaavasti niputettu yhteen ohjelmaan. Ohjelmaa siivitti iloinen meininki ja moni kamunikin löysi Hehkun, kun meikäläinen sinne änki. Kaikkai harmitti, että niin kiva ohjelma lopetettiin...

      Sama juttu ei mehulinjaa, elämä on tarkoitettu iloksi eikä kärsimykseksi. Harmi kun sitä syö kuin teininä, mutta kroppa noudattaa ihan omia fysiikan lakeja.

      Kuvailet itseäsi niin kriittisesti, mehän emme ole niskakyhmyjä ja vatsamakkaroita, vaan kokonaisuus. Mikä on niin vaikea muistaa. Aina olen tuijottanut itseäni suurennuslasilla ja ollut epätyytyväinen itseeni jo nuorena. Kuviteltuja makkaroitakin näin silloin kaikkialla. Nyt katson kuvia, hei olin ihan ok. Kenties mekin katsomme 10-vuoden päästä tämän ajan kuvia, että mitä ruikutettiin... Surkea tämä naisen kohtalo. Joka tuutista pukkaa täydellistä naista, vähemmästäkin ahdistuu.

      Kai tämä blogini onkin jonkinlainen vastaisku, ettei ainakaan täydellistä meikäläistä olekaan, se on asenne mikä ratkaisee. Ja sun sanat osuu ja uppoaa, "elämä on liian lyhyt". Todellakin punaa huuleen ja ja baanalle, onnellinen on kaunis kaikkine möhkäleineen. Vaikka aina ei ole helppoa olla onnellinen juuri niiden möhkäleiden takia.... ;) Sanottakoon on hyviä ja on huonoja päiviä. :)

      Ihana oot, sielukkuus sieltä paistaa, kun en nassua tuosta pikku kuvasta näe. Sielukkuus se se vasta on kaunista. <3

      Ei muuta kuin punat huulee ja tukka käkkyrälle.

      Tiia

      Poista
    2. Tuolla ylhäällä piti lukea kaikkia harmitti, miltei kirjoitin kakka.... Vielä on aamukahvi vaiheessa. ;)

      Poista
    3. Nassu on kyllä jo blogissakin näytetty;) - ja minä en ollenkaan muutamaa kiloa murehtisi jos fibromyalgiani tykkäisi niistä enemmän. Vaan kun se ei tykkää. Mutta en mä sille taudille periksi anna. Puren hammasta ja otan suklaapatukan;)

      Poista
    4. Lady of the Mess, löysin sinut, kävin kurkkimassa Instagram kuvia ja sieltä löysin hymyilevät kauniit kasvot. Ryhdyin seuraajaksi, toivottavasti ok.. :)

      Näytät kauniilta, tyylikkäältä aikuiselta naiselta. Omat kuvailusi itsestäsi eivät kyllä lainkaan pidä paikkaansa. Voi ei miten me naiset aina vähätellään itseämme.

      Fibromyalgia on todella ikävä sairaus ainaisten kipujen kanssa ei ole helppoa elää. Kiitos kun jaoit tämän, niin toivoisinkin että onnistuisin puristamaan tästä blogista jonkinlaisen vertaistukiryhmän meille naisille. :) Olen saanut kovasti voimaa ja sinun ja muiden kommentoijien palautteista. Kauhulla odottelen anonyymien haukkuja, mutta ne taitavat suuntautua enemmän suosituille bloggareille. Ellei joudu sitten jonkun silmätikuksi.

      Täällä on jo kolme suklaan suurta nautiskelijaa tässä kommenttiketjussa, ihanaa. Suklaa sallittakoon meille ja varsinkin kun se auttaa niin moneen. Olet vahva nainen ja periksi ei saa antaa koskaan, silloin voisi sinua lainatakseni "kuolla pystyyn".

      Halit täältä.

      Tiia

      Poista
  5. Fibromyalgia on mitä on, mutta se ei tapa. Ja kivulle ei pidä antaa valtaa hallita elämää. Toki välillä voi romahtaa sängyn pohjalle ja surkutella itseään, mutta sieltä on noustava.
    Anonyymit ovat myös mitä ovat - eikä niillekään pidä antaa valtaa. Ei kannata edes pyllistää niihin päin. Onneksi olen minäkin saanut olla rauhassa - ja niin kuin sanoit, seurailevat varmaan noita suosituimpia blogeja.
    Kiva kun löysit Instaani - niinpä löysin minäkin sinun♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei löysin instasivusi, koska blogisi on niin hienosti ja järjestelmällisesti tehty. On vielä pitkä matka opetella, miten kaikki sovittaa sivuille nätisti, miten jakaa arvontalinkkejä ja miten mm.laittaa sivupalkki jossa lukee mitä blogeja seuraan. :)

      Toisaalta sivuni ovat juuri niin sörsselssönit kuin olenkin itse.

      Joskus saa sääliä itseään, mutta olet niin oikeassa ettei kivuille eikä myöskään ilkeydelle tule antaa valtaa. :)

      Ihanaa päivää. <3

      Poista