perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kun mieleni pahoitin

Tänä aamuna tyytyväisenä ja aamukahvi nököttämässä nenän edessä, klikkasin itseni Facebookin puolelle ja silmiini rantautui Anna-lehdessä esiintyvä Tena-mainos, jonka keulakasvona on Riitta Väisänen. 
Ensimmäisenä silmiini särähti ihmisten kommentit, puoltaviakin toki oli, mutta niin monen monta negatiivista, miten Riitta hakee julkisuutta, miten Riitta on jauhanut vaihdevuosista jo iät ja ajat, eikö Riitta jumppaa, Riitan pitäisi laihduttaa ja tätä rataa. Sitten on näitä oman itsensä nostajia, "minä olen jumpannut" enkä kärsi moisesta ongelmasta, niin kuin Riitta olisi jotenkin huonompi ihminen, kun kertoo virtsankarkailuongelmistaan, kun fakta on se, ettei täydellistä ihmistä olekaan, jokaisella on omat ongelmansa. 

Mielestäni on aina hyvä, että ns. "häpeällisistä" aiheista puhutaan, jotta ne eivät enää ole häpeällisiä. Kyseessähän oli toki mainos eli kyllähän Riittakin tarvitsee voita leivän päälle, mainostetaanhan sitä kaikkea muutakin, miksei sitten Tenoja. Aina viesti, apu, vertaistuki vielä helpommin voi auttaa, kun vaikean asian keulakuvana esiintyy rohkeasti julkisuuden henkilö. 
Joka tapauksessa harmoninen aamukahvihetki sai särön, miksi naiset eivät pidä toistensa puolta, ei ole pitkä aika siitä, kun naisen rooli oli yhteiskunnassa alisteinen. Miksi toisia pitää alentaa ja samalla kuvitella itse olevansa jotenkin parempi. Miten edes kehdataan omilla kasvoilla ja nimellä olla ilkeitä netissä. 
Jatkoin mieheni kanssa keskustelemista aiheesta ja mies vetikin hyvän pointin esille. Ennenhän ihmiset kirjoittivat yleisön palstoille näitä negatiivisia tuntemuksiaan ja taatusti tuo ihmisryhmä oli aina miltei se sama, joka päästeli höyryjä ja kirjoitteli negatiivisia ajatuksiaan lehtiin. Varmasti nytkin asia on niin, että kyseessä on kuitenkin pieni ryhmittymä, eikä joka toinen ihminen suoraan katukuvasta. 

Siltikin näitä kommentteja lukiessa tulee hirmuisen paha olo, negatiivisuus tarttuu ja ihmisten outo kepeys olla ilkeitä toisilleen ja vielä omahyväisellä tavalla, kuin he itse olisivat jotenkin toisia parempia. En tiedä, tänä aamuna meni taas kuppi nurin ja tuli tunne, että niin paljon, kuin somessa on hyvää, niin some on pahan olon ja vihapuheiden villi viidakko, äänitorvi, jossa välillä jopa asiasta täysin tietämättömät ihmiset vain päästelevät höyryjään ja taatusti hetken mielijohteesta, astumatta sen toisen ihmisen saappaisiin.
Yritän välttää kuin ruttoa tälläisiä keskusteluja, jopa Muumifanien sivuilla ihmiset saattavat aluksi riidellä muumimukeista ja lopulta syytellen toisiaan jo unohtaen mikä oli koko jutun punainen lanka. Kaikkialla on tämä lieveilmiö, ihmisten paha olo ja sammakoiden viljely ilman käsijarrua.
Kunpa, ennen kuin painaa vihapuheilleen sitä julkaise nappia, miettisi edes minuutin verran, että siellä toisessa päässä on ihan aito oikea henkilö, jolla on omat ilot ja murheet, joka on elävä tunteva ihminen. 
Mitä Riittaan tulee, olen saanut tavata hänet livenä ja Riitan kanssa on tehty YouTube-videotakin ja Pinkit korkokengät Maijuhan innoitti Riitan tubettamaan. Riitta muistaa aina kiittää lehtijutuissakin Maijua ja Riitta minusta vaikutti sydämelliseltä ja välittömältä, aidosti ihanalta ihmiseltä. Jos Riitta mainostaa Tenaa, on kyseessä maksettu mainos, ei Riitan huomionhakuisuus, vartalon muodot, loputtomat vaihdevuodet tai merkki siitä, ettei Riitta olisi jumpannut tai joogannut tai olisi jotenkin huonompi ihminen, vaikkakin jos kärsiikin virtsankarkailuista.

Minä Tiia kärsin myös ajoittain virtsankarkailusta, jos olen juonut vaikka paljon, vessaa ei lähellä ja yhtäkkiä naurattaa ihan sairaasti ja me Pinkit korkokengät Maijun kanssa otetaan myös tämäkin homma huumorilla, se parhaiten meinaan nauraa, joka itselleen osaa nauraa. 
Naiset, älkää olko susia toinen toisillenne, pidetään yhtä ja toistemme puolia, huumoria elämään, nauretaan vakaville aiheille, puhutaan niistä. Näin vakavat aiheet eivät ole vakavia aiheita enää lainkaan ja voivat jopa auttaa joitain ihmisiä, jotka yksinään kärsivät mielestään häpeällisistä ongelmista. 

Katkeruuskin on kierre, joka ruokkii itse itseään, katkera ihminen miettii, miksi kaikki ovat hänelle ilkeitä, katkera lietsoo negatiivisuudellaan muita joko välttämään häntä tai antamaan samalla mitalla takaisin. 

Katkera saattaa alkaa elämään vihan kuplassa, eikä tunnista enää muunlaista elämää. Tästä suosta voi kuitenkin päästä ulos, kokeilla vaikka sanoa jollekin negatiivisen sanan sijaan kauniisti ja katsoa miten se vaikuttaa, hymyillä sen sijaan, kuin olla naama rutulla, heipata tuntematonta, auttaa jotakuta vaikka kaupassa ja nähdä  miten se hyvä lähtee kiertämään ja miten se alkaa samalla lämmittämään liekkiä omassa sydämessä.
Eikä kiusata netissä eikä muutenkaan, mietitään kumpaan jengiin halutaan kuulua, hyviksiin vai pahiksiin ja kun se viimeinen päivämäärä elämässä koittaa, niin eikös olisi kiva katsoa itseään peiliin, olin ihan ok ihminen, tein välillä toki virheitä, osasin kuitenkin pyytää anteeksi ja en tahallisesti loukannut muita ihmisiä. Koskaanhan ei tiedä milloin on se kenenkin viimeinen päivä ja olisi aika kurjaa, jos ne viimeiset sanat olisivat ilkeää vihapuhetta. 

Elän hyvän elämän, olen sen itselleni velkaa. <3

Mistä juttu lähti, Anna-lehden Tena-mainoksen Riitta keulakasvona voit  lukea täältä.


On Täditkin saaneet oman osansa, viikoittainhan näitä pukkaa, mutta henkilökohtaisesti tädit yrittää ottaa tälläiset jutut huumorilla ja vaikka yrittävätkin ymmärtää, mistä halu haavoittaa toista ihmistä oikein kumpuaa? Kiusaajaa on varmasti itse haavoitettu, eikä osaa, eikä tiedä paremmin, ehkei ymmärrä sanojensa vaikutusta, ehkei kuitenkaan koskaan sanoisi toiselle noin kasvotusten? 

Miksi netissä on sitten niin helppo sanoa, kenties koska ei tarvitse kohdata sanojensa aiheuttamaa surua ja tuskaa, ei tarvitse kantaa seuraamuksia. Ehkä kokee, että elämä on minua niin väärin kohdellut, että haluan muidenkin tuntevan tuskaa, ehkä joidenkin mielestä kiusaaminen on vaan hauska tapa tappaa aikaa... Varmaa kuitenkin on, jos joku asia aiheuttaa pahaa oloa ja myötähäpeää, se on ääneen sanotut ilkeät sanat tai netissä kirjoitetut. 

Tarkennus, kiusaaminen ei ole luonnollisesti vain tietyn sukupuolen ongelma, vaan ihmisten ongelma. Mutta koska Riittaan kohdistuvat kaikki ikävät kommentit tulivat naisilta, halusin tällä kertaa pohtia kulmaa, miksi nainen on tosiaan toiselle naiselle susi, kun pitäisi pikemminkin pitää toistemme puolia. 




#äläkiusaaverkossa



torstai 19. heinäkuuta 2018

Mamma Mia! Here We Go Again

Eilen oli se päivä, jota voisi sanoa odottaneen miltei sen 10-vuotta, sillä sen verran ensimmäisestä Mamma Mia-elokuvasta on aikaa. Yksikään muu elokuva ei ole koskaan aiheuttanut sellaisia nosteita ja fiilareita, kuin Mamma Mia-elokuvat. Muistan aina, kun 10-vuotta sitten kävimme nyt jo aikuisen tyttären kanssa katsomassa Mamma Mian ja saman tien syöksyimme kauppaan ostamaan leffan CD-levyn ja kotiin päästyämme laitoimme levyn heti soimaan. Tanssin pyörteisiin antautui koko perhe, niin silloiset taaperot, kuin oma mieskin ja tuo hetki on ikuisesti rakkaiden muistojen joukossa sydämessä, kun koko perhe villiintyi ja antautui tanssin ja maailman parhaan musiikin pyörteisiin siinä arkihetkessä. 

Leffamaailman leffalähettiläinä pääsimme Maijun ja avecien kanssa, eli minulla mukana perhe ja täti katsomaan eilen ennakkoon Mamma Mia! Here We Go Again leffan kakkososan. Samalla toteutimme kaupallista sisältöä eilen Instan puolella Leffamaailmalle, enkä tiedä voisiko mikään olla niin Pinkit korkokengät Maijun ja minun näköinen juttu, kuin juurikin Mamma Mia ja tietenkin maailman paras bändi ABBA. 

Lapsena omistin kaikki ABBA:n levyt ja lauloin kaikkia biisejä lukemattomia kertoja, niin että opin sanat ulkoa. Omistin Agnetha Barbienkin, joka vieläkin on tallella, tosin kaljuna versiona, kun meikäläisellä oli sellainen pieni kampaaja-vaihe lapsena. Barbiella oli muuten juuri tuollainen asu, kuin alempana olevassa kuvassa. Muistan vieläkin lapsuuden unen, jossa olin ABBA:n konsertissa, mikä oli suurin ja sellainen toteutumaton unelma. Isäni äänitti silloiselle oliko se peräti BETA-videolle ABBA:n maailmankiertuekonsertti videon ja tuo video piti lukemattomia kertoja nähdä ja olen sitä näinä päivinä fiilistellyt YouTuben puolella.

ABBA:ssa on vaan sitä jotakin ja musiikki on suorastaan neroutta. Mamma Mia:ssa on myöskin sitä jotakin, miten ABBA:n, musiikki taipuu tanssittavaan, hyväntuuliseen, romanttiseen ja myös haikeaan ja itkettävään ja samalla myös hauskaan tarinaan. Puhumattakaan niistä Kreikan maisemista ja karismaattisista näyttelijöistä. Nuorta Donnaa esittävä Downton Abbey Lily James näyttelijätär suorastaan säteili valkokankaalta ulos, hänen karismansa ja kauneus on jotain uskomatonta ja muut näyttelijät eivät todellakaan kalvenneet hänelle. Elokuvasta tihkuu se seikka, että näyttelijöillä on ollut mielettömän hauskaa leffaa tehdessä ja se hyvä olohan tarttuu katsojaankin. 

















Tädithän valmistautuivat Mamma Mia! Here We Go Again leffaan jo hyvissä ajoin ja ottivat vauhtia heinäpellolta.  Tämä onkin se elämäni toinen kerta, kun olen ihan mennyt tiettyyn paikkaan napsimaan kuvia. Mamma Mia se vaan niin inspiroi ja innoittaa ja siksi annankin leffalle viisi tähteä, koska eilen sain laulaa, taputtaa, nauraa, hymyillä, itkeä ja oi pojat, olisi tehnyt mieli tanssia koko ajan, tanssin sitten eilen sisäisesti pääni sisällä ja jalat vain vipattivat menemään.

Kiitos Leffamaailmalle kutsusta, Dress Like Marielle "hippiasuista" ja OletKaunis.fi tekoripsistä, tekoripset Eylure Enchanted Roses&Thorns täältä.

Kiitos myös Leffamaailmalle ja El Grecolle, kevätjuhlista saamastani El Greon lahjakortista, joka oli omiaan käytettäväksi eilen perheen kanssa, herkullisen kreikkalaisen ruoan parissa. Lahjakortin arvo oli 45e ja ruoista loput 90e maksoimme itse. Mamma Mia kuvat saatu Leffamaailmalta käyttöön. 

Mamma Mia ja ABBA <3 

Mamma Mia! Here We Go Again leffateattereissa 20.7. 

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Musta terassi ja terassin uusi ilme

Tätä vihreää viidakkoa on tullut mieluusti pihalla katsottua, mutta muuten en ole tykännyt parista syystä meidän pihasta juurikaan. Ensinnäkin meidän pihalla on ihan sairaan kuuma, no monen pihalla tietenkin on sama hommeli. Talohan alunperin ostettiin uima-altaan kanssa, siis sisäuima-altaan ja ajattelimme, että tässä on meidän koti ja samalla kesäkoti hamaan elämän tappiin asti. 

Noh uima-altaan kanssa kävi miten kävi, eli sehän oli sitten kastellut miltei koko talon pohjalaattaa myöten ja uuden rakentaminen olisi kustantanut huimat 89000e ja tämä hinta oli vuonna 2008. Joten uima-allas sai jäädä ja koko tämä "uima-allassiipi" rempattiin asuintiloiksi, samalla kun koko talo rakennettiin uusiksi.

Noh piha jäi hieman muun talon rakentamisen varjoon, paitsi että meille rakennettiin tuolloin 10-vuotta sitten iso 90 neliön terassi. Ajattelimme, että terassi on siisti ja helppo ja varpaat ei kastu aamukasteeseen vaan voi aamuisinkin mennä nauttimaan kesäkaffet omalle pihalle ihan paljain varpain.

Näin on tullut toki tehtyä, mutta jostain syystä, emme oikein ikinä ole saaneet aikaiseksi panostaa pihan puutarhakalusteisiin. Olemme metsästäneet juuri oikeanlaisia, jotka istuvat pitkälle terassille ja jonne mahtuu monen moni ihminen syömään ja löhöilemään ja myös terassin katoksen alle varjoon. 
Talommehan on mustavalkoinen eli valkoinen talo, jossa on mustavalkoiset otsalaudat, vesikourut, ikkunalaudat ja ovet. Kuitenkin viime kesänä terassi öljyttiin vielä ruskeaksi, ajatuksella, että turvallinen ja perinteinen on paras vaihtoehto ja olihan puutarhakalustokin ruskea ja ostettu vuonna yksi tai kaksi. 

Viime vuonna alkoi kuitenkin jo voimakkaasti kytemään, että saisiko modernin vanhanaikainen talomme ulkopuoleltakin ryhtiä mustaksi öljytyllä terassilla. Visioin terassin jo silmien edessä ja mieskin alkoi lämpenemään asian suhteen. Tänä vuonna kuitenkin mietimme, ääh öljytään terassi ensi vuonna vasta, ei jaksa näillä helteillä alkaa öljyämään yhtään mitään.
Tullessamme kuitenkin kauppareissulta, pyysin miestä ajamaan postilaatikon kautta, jotta haen samalla postit. Postilaatikoille on meiltä ehkäpä 30metriä. ;) Paluumatkalla postilaatikolta ja siis autolla ja tuon 30 metrin aikana ehdin avata Tokmannin mainoksen ja sieltä pläjähti silmiini sellaiset puutarhakalusteet, jotka voisivat sopia juuri meidän terassia ja pitkää talon seinän vierustaa ajatellen. 

Ei muuta, kuin kilautus Porvoon Tokmannille, myyvätkö he puutarhakalusteita ja löytyykö juuri nämä puutarhakalusteet myös heiltä. Kyllä kuulemma löytyy ja kaksi settiä, mikä oli täydellinen hommeli, sillä ajattelimmekin, että ostamme samalla kaksi, jotta saamme tuon todella pitkän ruokapöydän tunteen ja riittävästi perheelle löhötilaa katoksen alle eli sohvista tuli yhteensä 3,5 metrin pituiset. 

Ei muuta, kuin vauhdilla Tokmannille näkemään omin silmin, onko puutarhakalusteet livenäkin mieleen vai jotkut huojuvat rimpulat. Puutarhakalusteet vakuuttivat ja kaupat syntyi. 

Seuraavana päivänä sitten kaverilta lainaamaan peräkärryä ja tietenkin vanhat romut kaatikselle ja samalla luonnollisesti, kun kaatikselle olimme menossa ja peräkärrykin oli alla, niin tietenkin autotallin tyhjäys, jotta saatiin peräkärry ihan täyteen, tämähän on sitä käytettävissä olevan tilanteen maksimoimista. 
No sitten luonnollisesti kävi se tavanomainen, nyt meillä on sitten uudenkarheat kalusteet terassille, mutta terassi on ruskea ja edellisen kesän öljyt päällä ja niin se lumipallo lähti sitten vyöryämään vähän lisää eli pakkohan se terassikin oli sitten tänä kesänä öljytä. Ihan parasta hikijumppaa näillä helteillä öljytä 90 neliötä terassia kahteen kertaan ja ne raot, kuulkaas niitä öljytessä saatoin jo välillä hieman marista. Ei ollut meikäläisen kärsimättömälle mielelle lainkaan mieleen se homma.
Mustahan siitä sitten tuli, kuten oli jo ennalta sovittu ja kun uudet puutarhakalusteetkin ovat vielä mustanharmaat, niin ei tässä ollut oikein muita valinnan mahdollisuuksia. Olen valintaamme todella tyytyväinen, sillä jotenkin tuo musta terassi toi toivomaamme ryhtiä ja sitoo jotenkin talon ja terassin sopivammin yhteen. 

Luonnollisesti mielessä on käynyt hieman 90-luku ja tuolloin muotina ollut mustavalkoinen värimaailma pienellä punaisella twistillä. No saattaa olla, että puutarhatyynyt, nuo punaiset hakee vielä paikkaansa ja ei ole varmaa jäävätkö ne terassille. Ei ole koskaan elämässäni  ollut mustavalkoista kotia, vaan 80-90-luvulla enemmänkin kaikki valkoista, valkoinen sohva, vähän rottinkia ja isovanhemmilta saatu viininpunainen aito matto. Eli en ole koskaan lämmennyt mustavalkoisille sävyille, enkä lämpene oikein vieläkään omassa kodissa, vaikka olenkin nähnyt mitä upeimpia mustavalkoisia sisustusratkaisuja  muilla. Mutta mustaan terassiin olen kuitenkin tyytyväinen, huolimatta ysäri viboista. 

Mitä miinuspuolia sitten mustassa terassissa on, jotka kannattaa ottaa huomioon, terassista tulee helteellä tulikuuma paljailla varpailla kävellä ja lisäksi mustassa terassissa näkyy kaikki roskat. 

Musta terassi on kuitenkin armelias ja itse terassin lankkujen eri sävyt, lankkuja on uusittu, ei enää huomaa, vaan musta peittää parhaiten kaikki väripoikkeamat.
Olen siten todella tyytyväinen värivalintoihimme ja koen, että ne kunniottavat tämän meidän talon modernia ilmettä ja samalla vanhaa henkeä. 

Siltikin oma haaveeni koti olisi jenkkityyppinen Hampton-talo, joko tiilitalona tai valkoisena tai sinisenä versiona. Iso terassi, siellä rottinkikalusteet, katosta roikkuva keinu, pyöreät räsymatot ja sinivalkoinen värimaailma. Mutta koska tämä haave ei tule enää toteutumaan, on ollut ihana toteuttaa tämä jo meille rakkaaksi käyneen kodin muodonmuutos itse taloa kunnioittaen. 


Nyt meillä kirjaimellisesti on lisäolohuone ja siellä kelpaa makoilla, syödä niin aamiaista, kuin illallistakin tai ottaa vaikka nokoset tai kirjoittaa blogipostausta. Tällä hetkelläkin tytär piirtää omassa rauhassa terassilla ulkona, joten vihdoin meillä on valjastettu piha kunnolla käyttöön.

Mitä sitten koko hommeli kustansi: Terassiöljyt, sudit ym. 250e eli yksi öljytönikkä maksoi 90e ja esim. 3l olisi maksanut törkeät 63e eli mitä järkeä ostaa vain 3l, aika katalasti öljyjen hinnat hinnoiteltu. 

L-kirjaimen muotoinen sohvaviritelmä ja ruokapöytä alessa 314e setti ja kaksi settiä 628e. Kaatiskeikka kustansi vielä 30e, kun oli se koko kontti tietenkin ihan täpötäynnä. Eli yhteensä n. 900e meni tähän muodonmuutokseen ja mitä olen puutarhakalusteiden hintoja seurannut parina viime vuonna, niin nämähän lähti todella halvalla ja sattuman kautta, koska pyysin miestäni pysähtymään postilaatikolla, koska avasin tuolla 10 sekunnin automatkalla Tokmannin mainoksen juuri oikeasta kohdasta, yleensä en mainoksia edes avaa, vaan lähtevät suoraan lehtikeräykseen. Koska toimimme nopeasti, soitimme Tokmannille ja miten sattuikaan, että siellä oli juuri kaksi puutarhakalustesettiä, kuten toivoimmekin. 

Eli kyllä tämä oli vähän kohtalo ja juu ei meidän pitänyt miehen ensimmäistä lomaviikkoa näin viettää, vaikka aloittihan se ukkeli lomansa katon siivouksella ja kattojen otsalautojen pesuttamisen painepesurilla. Ei se ole loma, jos mikään, jos ei ensin paineta kunnolla hommia, jotta sitten vasta saa luvan rentoutua.

Minkälainen olisi sinun haaveitten piha, terassi, puutarha, parveke, kesäpaikka, huone, mikä tahansa. Olen itse asunut kerrostalossa koko elämäni 33-ikävuoteen asti ja aina on sydän ja jalka puoliksi kerrostaloasunnoissa, vaikka kesät tulikin lusittua kesämökillä eli ymmärrän hyvin, ettei kaikki kaipaa edes omaa pihaa ja myönnän en minäkään ainakaan lumitöiden aikaan. 

Ihanaa tiistaita kaikille ja huh hellettä. <3




maanantai 16. heinäkuuta 2018

Daisy Love Marc Jacobs

Tiedättekö mikä on ihanaa, se kun rakkaaseen tuoksusarjaan, jota on tullut käytettyä jo kymmenisen vuotta, ilmestyy jotain aivan uutta ja tämä uusi tuoksu on vielä erittäin onnistunut. 

Omaan makuun yksiin kauniimpiin tuoksusarjoihin kuuluviin Marc Jacobs Daisy-tuoksuihin, joita myös kotoisammin "päivänkakkaratuoksuiksi" lempinimellä kutsutaan, on ilmestynyt upouusi tuoksu, joka kantaa nimeä Daisy Love. Daisy Love on täysin erilainen tuoksu, kuin aiemmat Daisy tai Daisy Dream tuoksut. Makea, kukkainen ja puuterinpehmeä, mutta kaikkien näiden kauniiden tuoksunuottien keskeltä en aisti perinteistä Daisy-tuoksua, vaan tuoksu tuntuu aidosti uniikilta. 
Ensituoksu on makea ja hennolla tavalla hattaraisen vaniljainen, mutta keskiössä ensituoksun tuoksunuoteissa loistaa marjaisa lakka tai toiselta nimeltään hilla. En varmasti koskaan ole tuoksunuoteissa törmännyt lakka-marjaan ja kenties siksi tämä Daisy Love-tuoksu tuntuu hyvin erilaiselta tuoksulta, joka ei muistuta mitään aiempaa tuoksuttelemaani tuoksua. 

Sydäntuoksussa tuoksuu ilmoille ihana päivänkakkara, jota en myöskään muista aiemmissa Daisy-tuoksuissakaan olleen tuoksunuottina. 

Lopputuoksussa ajopuun puiset nuotit ja myskinen kashmir tuovat tuoksulle lämpöä, pehmeää puuterisuutta ja naisellista hienostuneisuutta. 
On mahtavaa, kun markkinoille rantautuu täysin uusi tuoksu, eikä aina uusi versio alkuperäisestä. Vaikka yksi vuoden odotetuimpia tuoksutapahtumia onkin bongata uusimmat Daisy-sarjan tuoksupullot ja mitä värivalintoja on tuoksuihin taas keksitty käyttää. Daisyhän on myös Escadan kesän kanssa edelleen se tuoksu, joka lähtisi mukaan autiolle saarelle. 

Harmittaa, kun aikoinaan omistin todella monta erilaista Daisy-tuoksua, olin kerännyt sarjan erivärisiä tuoksupulloja aikojen alusta lähtien ja jossain siivousvimmassa päätin hävittää vanhentuneet tuoksut. Roskiin meni mm. upea musta Daisy, jossa oli pinkit kukat. Tämän jälkeen olen katunut tuoksupullojen hävittämistä ja säilyttänyt kaikki hyppysiini saamat Daisy-tuoksut ja omistanpa pari Daisy-tuoksukoruakin, kuvassa yllä. 

Löytyykö sieltä Daisy-tuoksufaneja ja muistuuko mieleen, mikä on sinun suosikki Daisy-tuoksu tai löytyykö suosikki Daisy Dream-sarjasta? 

Joko olette bonganneet tämän uuden Daisy Love-tuoksun kaupoista? Jos ette ole, kannattaa mennä kiitolaukkaa tuoksuttamaan, sillä tämä on tämän kevään ja kesän yksi ihastuttavimmista uutuuksista ja en voi taaskaan muuta todeta, taidan olla "Daisy-nainen" aina ja ikuisesti. 

Kaikki aiemmat Daisy-tuoksu postaukset löydät täältä ja arvaatteko mitä, blogista löytyy jopa aiemmalta ajalta 9 erilaista Daisy-tuoksu aiheista postausta eli Daisy Love-postaus on jo kymmenes.  

Daisy Love mm. Kicks-myymälöissä 30ml 56e ja 50ml 78,50. Tällä hetkellä Kicks-verkkosivuille kirjautuneille eli Kicks-jäsenille on muuten -15% kaikesta. 


Oikein ihanaa, tuoksuvaa ja helteistä uutta viikkoa kaikille ja Daisy Love-tuoksuhan on saatu blogiin pr-näytteenä. 

*Postaus sisältää mainoslinkin ja mainoslinkeistä saamani pienet tienestit käytän blogiarvontojen postittamiseen.

<3

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Näin valehtelen netissä ja somessa

No siis kääks minkä haasteen Keyword:Love blogin Jonna heitti, sillä nyt ei ole lupa yhtään kaunistella totuutta, vaan pitää läjäyttää kaikkiin kysymyksiin juuri se absoluuttinen totuus. Täytyy itseään oikein syväjuuriharjalla kuulostella, ettei vaan tule itsepetoksellisesti valehdeltua ihan itselle ja samalla kerrottua nätimpiä totuuksia sitten teille. 
No mutta asiaan eli niihin totuudenpaljastustehtäviin ja kysymyksiin. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin, tapahtumiin, joiden tiedän olevani someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa. 

Olen aivan liian laiska tälläiseen eli menemään kotoa yhtikäs mihinkään, mikä ei aidosti inspiroi ja kiinnosta ja minne ei ole mitään asiaa. Olen blogielämässä muistaakseni kahdesti mennyt muualle niistä ympyröistä joissa jökötän, kuvaamaan asukuvia. 

Toinen kerta oli viime talvena, jolloin kotona oli niin himputin pimeää ja Souliina blogikamun kanssa kaipasimme yhteistyönä saamiimme asukuviin valoa ja koska Samu-koirakin piti viedä lenkille, niin kävelimme muutaman sadan metrin pätkän meiltä merenrantaan. 
Toinen kerta oli viime viikonloppuna, koska Pinkit korkokengät Maijulla oli visio, että heinäpellolla heinäpaalien keskellä tulee hauskoja kuvia meidän hippihenkisiin kuviin. Syy näihin kuviin ja yhteneväisiin hippiasuihin selviää ensi viikolla, kyseessä on kuitenkin kaupallinen yhteistyö, joten enemmän vaivaa haluttiin luonnollisesti nähdä, kuin pelkkä perusblogipostaus.
Heinäpellolle menimme autolla ja ajomatka kesti n. 5-minuuttia. Eli tämän verran vaivaa olen nähnyt asukuviin ja tämä on myös syy, miksi asukuvat eivät oikein istu omaan pirtaan, koska olen niiden kuvaamisen suhteen armottoman laiska ja aina pitäisi kuvissa olla meikitkin nassussa ja kaikki, ei vaan aina jaksa. 
Mutta vastaus on siis kyllä, kyllä olen mennyt kahdesti valokuvaystävällisempään paikkaan kuvaamaan asukuvia. 
Sisustan, teen kauttauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Vastaus on kyllä ja ei. En pukeudu, enkä tee ruokakattauksia kuvien vuoksi, paitsi tosiaan nuo pari vaatekuvausta yllä. Joskus tulee katettua ruokaa nätimmin pöytään ja silloin tulee napsittua kuvia, eli ruoka edellä mennään ja sitten vasta ehkä se kuva. 
Jos olen tilaisuuksissa missä on kaunista ruokaa, napsin ruokakuvia aina, sillä omaan silmään ruoka on kaunista katseltavaa ja inspiroitavaa kuvattavaa. En vaan itse osaa kokata kaunista ruokaa, joten siksi harvoin blogissa tai Instassa nähdään ruokakuvia.

Täysin toinen asia ovat sitten kahvimukikuvat, jotka eivät tavallaan liity blogiin lainkaan, vaan ne ovat ihan oma itsenäinen ja erillinen intohimo. Kahvimuki/kahvihetkikuvia aloin kuvaamaan Instaan,  jo vuotta ennen, kuin aloitin blogin, jos nyt muistan ihan oikein edes ja ne eivät oikein liity mitenkään blogini henkeen. 
En ota itsestäni kuvia enkä Instastories-videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Instastoriesin suhteen olen laiska, mutta meikittömiä kuvia täällä blogissa on nähty aikojen alusta asti ja myöskin satunnaisesti Instassa, mutta siellä harvemmin. Jostain syystä Instagram on osaltani aavistuksen siloitellumpi, kun taas blogin puolella "sormet on vähän väliä mullassa". Ehkä siksi näin, ettei Instagramin puolella saa kerrottua tarinaa kuvan taustalla niin monin sanoin.
Teen asioita ja kerron asioista blogissani, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Tämäpä on vaikea kysymys ja kompastun jo tuohon brändi-sanaan. En ole brändi, olen minä, minä Tiia. En koe tekeväni oikeastaan mitään asioita "laskelmoiden", vaan aina hetken fiiliksellä mennään ja tyyliin, tykätään tai ei. Nimittäin en koe, että liialla miettimisellä osaisin olla aidoin minä. Ihailen bloggaajia, jotka aina osaavat kirjoittaa loistavasti, ottavat mitä upeimpia kuvia ja mitä kauneimmassa ympäristössä ja näyttäen aina hyvältä. Tälläisestä kuitenkin tulisi itselle vain paineita ja en halua, että blogi/some aiheuttaa paineita, vaan tämän homman pitää olla yksiselitteisesti kivaa. 
Mutta juu, joskus tekisi mieli avata suutaan rohkeammin, sanoa tiukemmin, puhua vaikeimmista asioista. Tälläisiä mieltä painavia ja eräänlaisista vääryyksistä haluaisin kirjoittaa paljon useammin, mutta kun pitää ottaa moni muu ihminen ja seikka huomioon. 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Kyllä, kyllä ja kyllä, tunnustan, smooth filtterit, jotka pehmentää ryppyjä ja valaisee kasvot ja samalla kirkastaa valkoisuudella myös hampaat, vaikka ne valkoiset muutenkin on. Erityisesti Instaan kaunistelen kuvia tarkemmin, mutta tänne blogiin voin laittaa vaikka kuinka  karmean ja naturellin kuvan. Joten kyllä ja ei. 


Silottelen elämääni somessa.

Tämä on mielenkiintoinen, sillä en kaunistele mitään normaaleja asioita, mutta voin myöntää siloittelevani, sillä en kerro kaikkea. Koska blogissani en voi käsitellä muiden ihmisten ja läheisteni murheita, niin suuri osa minuutta jää piiloon, sillä olen yksi jäsen kuusihenkisestä perheestä. 

Meillä on ollut todella isojakin vaikeuksia ja suruja näiden blogivuosien aikana, mutta rohkenen jopa väittää, ettei kukaan ruudun toisella puolella ole huomannut mitään, sillä olen pitänyt nämä surut ja vastoinkäymiset salassa. Joskus on ollut vaikea ammentaa blogiin aiheita ja olla positiviinen, kun perheessä on iso myrsky meneillään ja vielä pitkäkestoinen sellainen. Enkä viittaa nyt aviokriisiin vaan ihan muunlaisiin murheisiin. 

Joten vastaus on, en siloittele, mutta en luonnollisesti koskaan tule kertomaan, kuin murto-osan elämästämme täällä blogin puolella. 
Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En kadu mitään, sillä jos joitain virheitä on tehty ja varmasti moniakin, niin niistä on myös opittu. Tämä blogi, kuten elämäkin on tietynlainen matka, jossa oppii koko ajan jotain, niin ympäristöstä, kuin itsestäänkin. Oppii myös ymmärtämään, minkälaisia yhteistyöjuttuja haluan tehdä ja minkälaisia en ja minkälaisia ihmisiä yritysten takana on ja keiden kanssa haluan olla tekemisissä. Kukaan ei ole valmis heti, kun pistää blogin pystyyn, vaan itseään on välillä haettava ja matka jatkuu edelleenkin ja taatusti hamaan tappiin asti.
En ole kuitenkaan tehnyt sellaisia kaupallisia yhteistöitä, joita kadun ja olen kieltäytynyt sellaisista, jotka eivät vaan istu mistään kulmasta blogiini tai mielenkiintoni kohteisiin tai arvomaailmaani. 

Bloggaajan elämä on glamouria.

Olen blogini puolesta ja myös Tädit tubettaa YouTube-kanavan puolesta päässyt kokemaan asioita ja tutustumaan sellaisiin mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka eivät olisi mahdollistuneet ilman blogia. Joten kyllä somekanavat ovat tuoneet elämääni ripauksen luxusta, mutta 95% elämästäni ainakin, on ihan perusarkea ja tallaamista, kuten kaikilla muillakin. 
Koska kohokohdista tulee sometettua, etenkin Instaan herkemmin, voi seuraajille välittyä kuva, että olen paljon enemmän menossa, kuin olen, tai että elämääni mahtuu paljon enemmän luxusta, kun sitä elämässäni todellisuudessa onkaan. 
Yhden päivän aikana voi esim. olla useampi tapahtuma ja keskitän Helsinkiin menon kyseiselle päivälle ja näin ihmisille tulee vääristymä, että joka päivä viuhun jossain. Tai otan monia erilaisia kuvia yhdestä tilaisuudesta ja jaan kuvia eri päivinä ja näinkin tulee vääristynyt tunne, että joka päivä tässä vaan herkutellaan tai käydään siellä sun täällä.


Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Kyllä ja ei ja hieman vierastan tuota Instagram-liitettä. Kenties puhuisin kauneuden tajusta tai ymmärryksestä, jos näen kauniin kukkapellon, sateenkaaren, auringonlaskun, upean ruoka-annoksen jne, niin haluan ikuistaa tuon hetken. Kauneus on toki myös omakohtaista.
Näin olen tehnyt jo aikoinaan ihan taskukameralla. Jos ajattelee vaikka ystäväni kanssa parikymppisenä tehtyä Italian-matkaa, niin jo silloin tuli räpsittyä, niin asukuvia, ruokakuvia, auringonlaskukuvia jne. eli ihan samoja kuvia, joita nyt vaan räpsitään älyluurilla ja julkaistaan niitä julkisena Instagramin puolella. 
Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Mikä on Jodel? Keskustelupalstat on maanpäällinen helvetti ja en näe mitään syytä seurata sellaisia, niistä tulee vain möykky mahaan ja se kaikki näennäinen hyvä, miten ihmiset hymyilee kadulla ja tervehtii ja ovat iloisia ja ystävällisiä, kaikki tuo hyvä tavallaan romuttuu, sillä keskustelupalstoista tulee olo, että hirmuisen suurella määrällä ihmisiä on paha olla ja ihmisissä asuu paljon ilkeyttä. 

Olen joskus googlannut oman nimeni, ihan vaan kauhunsekaisin tuntein, että olenko päätynyt vauvapalstalle, mutta en ole riittävän mielenkiintoinen, että vielä ainakaan olisin. 
Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä.

Jos haluaa käyttää oman elämänsä negatiivisuuden suossa pörräämiseen, niin siitä vaan. Onhan negatiivisuuskin sellainen tietyllä tavalla ravitseva suola ja addiktoiva, että sieltä on vaikea löytää uloskeinoa. Joskus olen negatiivinen itsekin ja on pakko purkaa pahaa oloa ja tällöin kilautetaan kaverille tai jauhetaan ja parannetaan maailmaa mieheni kanssa. Aina löytyy perspektiiviä ja tosi ystävät ja oma mies osaa peilata ja kertoa, milloin olen väärässä ja vain oman vihani sokeuttama. 

Mutta minusta ilkeys ei ole koskaan sallittua ja en koskaan ole kiusannut toista ihmistä, en somessa, kuin elävässä elämässä. Joskus on taatusti sammakko päässyt suusta ja näitä on sitten anteeksi pyydelty, mutta tahallinen ilkeys, se myrkyttää viime kädessä vain omaa mieltä. Myrkky jää möykyksi mahaan ja pahimmassa tapauksessa myrkyllinen ihminen jää lopulta yksin. 
Aluksi oli suuri järkytys blogin puolella ilkeät kommentit, mutta niihinkin valitettavasti turtuu ja etenkin, kun niitä tulee joka viikko. Välillä ne naurattaa, välillä ne ei tunnu miltään ja joskus, heikolla hetkellä ne satuttaa, sillä olenhan vain ihminen minäkin. Se mikä satuttaa, on epäreiluus, että vieras ihminen luulee tuntevansa minut ja tulee kertomaan omat analyysinsa ilkeällä tavalla, lainkaan tuntematta minua. Epäreiluus on se asia, joka joskus saa harmistumaan ja on myös asia, minkä vuoksi olen läheisteni takia valmis lähtemään barrikadeille. 

Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta. 

Tämä on kauhean negatiivissävytteinen kysymys "turhakkeesta", hmmm... Mikään ei ole turhaa, mikä tuottaa tekijälleen iloa. Suuressa mittakaavassa kaikki meidän ihmisten tekeminen on turhaa ja mikä on toinen ihminen toiselle sanomaan, mikä on turhaa ja mikä ei. 
Helppoa, kuin heinänteko, välillä sitäkin ja välillä ei. Erityisesti juuri ne yhteistyöpostaukset ja vaikkapa kuukauden kosmetiikkasuosikkipostauksiin täällä menee työstämiseen ihan koko päivä. 
Sellainen kuin ilmainen tavara, niin sellaista käsitettä ei olekaan, vaan asioille kaivataan aina vastinetta yhteisessä ymmärryksessä. Ei kukaan lähettele bloggaajalle "lahjoja". Hirveää määrää tavaraa en saa, mutta runsaasti kosmetiikkaa, jonka jaan suurelle määrälle läheisiä ihmisiä testaamisen jälkeen ja myös blogiarvontoihin ylimääräisen kosmetiikan. Koen jopa, että näin blogissa tekemäni "työ" tuottaa erittäin monille ihmisille välillisesti iloa. 

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään.

Haluaisin osata tehdä tätä joskus, mutta kun en osaa. En jaksa laskelmoida tätä hommaa, vaan ilon kautta. 
Haaste

Kerro keneltä sait haasteen.
Vastaa väittämiin.
Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää ja vastaa myös siihen itse. 

Tässä oma lisäkysymys haasteeseen: 

Bloggaajat ovat kaikki minä minä minä tyyppisiä itsekeskeisiä ihmisiä

Bloggaajat ovat kaikki ihmisiä, joten bloggaajien joukkoon mahtuu koko ihmiskirjo. Koko blogihistorian aikana olen tavannut vain kaksi minä minä minä-tyyppistä ihmistä ja olen tavannut bloggaajia todella paljon. Bloggaajat ovat usein ulospäinsuuntautuneita, se on totta ja yhteinen harrastus toki yhdistää, ihan kuten esimerkiksi työpaikka yhdistää ihmisiä ja työasioista  puhuminen. Totta kai toinen bloggaaja ymmärtää hyvin monia kiekuroita, joita blogimaailmaankin liittyy. Mutta itsekeskeisiä bloggaajia en ole tavannut sen enempää, kuin perus työpaikassakaan. 
Haaste on pyörinyt jo jonkun aikaa netissä, joten en haasta ketään yksittäistä, mutta haasteesta saa ottaa kopin ihan kuka tahansa. 

Miten siellä, vaikuttiko vastaukset tutulta vai olitko joistain vastauksista eri mieltä? Jos olet bloggaaja, mikä on sinun mielestä se oudoin olettama, mitä ihmiset ajattelee bloggaamisestasi tai onko sanonut sinulle asian suoraan?
Jos sinulla ei ole siellä ruudun toisella puolella blogia, mitä sinun tekisi mieli kysyä bloggaajalta, nyt on mahdollisuus kysyä ihan mitä tahansa. 

Iloista lauantaita kaikille. <3 

*Postauksessa esiintyvä kosmetiikka pr-näytteitä ja "hippiasut" saatu Dress like Marie. Mahdolliset muut saadut vaatteet infottu aiemmissa postauksissa.